Lue keskustelun säännöt.
Raivostuttava vaatimattomuus
02.01.2016 |
Äitini on ihminen, joka saa mut raivon partaalle, kun aina yrittää olla maan matonen... Vastaus joka kysymykseen on aina "ei mulla ole väliä", "ei mun takia kannata", "ihan kuinka teille vaan sopii" ja niin edelleen. Otatko kahvia vai teetä? "Ei oo väliä, kumpaa vaan". Mitä helvettiä? Kaikesta tulee niin hankalaa, kun ei se saa sanottua, mitä tahtoo ja sitten se on omasta mielestään niin vaatimaton, eikä taatusti kenenkään tiellä. Itsestä tuntuu täsmälleen päinvastaiselta, kaikki pyörii sen ympärillä, kun se ei saa sanottua mitään ja pitää joka asia kiskoa hohtimilla tai päättää hänen puolestaan, ja senkin jälkeen jää epävarma olo, että meniköhän nyt oikein. Aina se onnistuu pilaamaan hyvän mielen. Joskus tekis mieli puristaa pillistä ja ravistaa, kunnes tulee joku vastaus!!!
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi pyhä jeesus. Haluaako joku oikeasti käydä päivittäin alla olevan keskustelun:
(hiljaista valitusta)
-istu alas vaan
-ei, kyllä minä joudan seistä
-eiku istu vaan, kyllä tähän mahtuu hyvin
-ei kyllä minä tässä seison (hiljaista valitusta)
-sattuuko sua jalkoihin?
-ei tässä mitään (hiljaista valitusta)
-eikun istu oikeasti alas (nousee ottamaan kahvia)
-älä nouse minä laitan! (kovempiäänistä valitusta)
-sua hei selkeästi sattuu jalkoihin, mä nousen ja otan ite
-ei nyt istut siinä minä annan
-hei mä nousen nyt, sua sattuu ja tämä on naurettavaa
-SINÄ ISTUT NYT SIINÄ (au au au)jne.
Miksi sitä menee mukaan keskusteluun jota ei halua käydä? Tässäkin tapauksessa olisi toisen voinuy antaa seistä ensimmäisen kieltäytymisen jälkeen. Toinen istuu sitten kun itse haluaa. Muutenkin jos tietää että toinen ei kehtaa, niin miksi ylipäätänsä kysyä kahvista, sanoo vain että nyt keitän kahvit ja keittää kahvit. Piste.
Jossain perheissä on sairas vuorovaikutusdynamiikka, mutta se ei korjaannu vain toista osapuolta haukkumalla ja syyttämällä. Ratkaisu lähtee aina itsestä, vain omaa käytöstään voi muuttaa.
Olet ihan oikeassa, vuorovaikutusdynamiikka on sairas. Ollaan itse sallittu tämä käytös ja lähdetty siihen mukaan, osin sen takia että halutaan miellyttää äitiämme ja hän tulee tuosta tanssista onnelliseksi. Jos hänet jättää vain seisomaan, hän loukkaantuu. (kokee että häntä ei huomioida). Tätä on puhuttu ja puitu, sanottu suoraan että istu ny kele, annettu seistä, naurettu ja hyvitelty. Mutta ollaan koko perhe jo niin juurtuneita tähän että tosiaan yleensä otan koko asian vaan huumorilla ja sisarusparven kanssa tehdään tästä hauska leikki. Kyllä, ollaan kaikin tavoin viallisia koko porukka. /19
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esität kysymyksesi väärin. Älä anna vaihtoehtoja, joista vastaaja pääsee luistamaan "ei oo väliä"-vastauksella. Ilmoita sen sijaan esimerkiksi: "Minä keitän nyt kahvia, jos haluat mieluummin teetä niin ilmoita." Jos hän ei ilmoita haluavansa teetä, niin silloinhan hän haluaa kahvia. Ja tämän jälkeen lakkaat miettimästä, olisko hän sittenkin halunnut teetä. Pyyhit sen ajatuksen ihan kokonaan mielestäsi. Hän olisi saanut teetä, jos olisi sitä halunnut ja vaivautunut sen kertomaan. Ongelma on hänen, ei sinun.
Kuitenkin, jos äiti on vaatimaton (kuten kerrottu) niin eihän se pyydä sitä teetä vaikka haluaisi!
Joten... Ei toimi.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen vähän tuommoinen, en ehkä noin korostetusti kyllä - osaan pyytää teetä jos sitä haluan. Mutta yleisesti musta tuntuu kiusalliselta että takiani nähdään vaivaa tai joudutaan tekemään jotain ylimääräistä.
Esim. jos pyytämällä kyydin pääsisin kotiin 20 minuutissa, menen mielummin julkisilla joilla kestää 1h 5 min. Koska en kehtaa vaivata toista kiertämään ylimääräistä 2km lenkkiä takiani.
Tuohan nyt on ihan täysin normaalia käytöstä, pitäisi kyllä olla jo melkoisen itsekeskeinen kermapeppu jos vaatisi toista käyttämään 40 minuuttia kuljetteluun jos itse pääsisi julkisillakin mutta ei vaan huvittaisi mennä. Vai onko tuollainen muiden ajan ja vaivan arvostamattomuus muka normaalia? Kerran olen pyytänyt kyytiapua tuollaisessa tilanteessa: pimeässä, vieraassa kaupungissa, jossa julkinen liikenne oli äärimmäisen vähäistä ja ajomatkaa reilu 5 minuuttia (kävellen olisi mennyt yli puoli tuntia) jotta ehti toiseen julkiseen kulkuvälineeseen. Kiittelin kyllä kauniisti.
- terveisin autoton
Vierailija kirjoitti:
Esität kysymyksesi väärin. Älä anna vaihtoehtoja, joista vastaaja pääsee luistamaan "ei oo väliä"-vastauksella. Ilmoita sen sijaan esimerkiksi: "Minä keitän nyt kahvia, jos haluat mieluummin teetä niin ilmoita." Jos hän ei ilmoita haluavansa teetä, niin silloinhan hän haluaa kahvia. Ja tämän jälkeen lakkaat miettimästä, olisko hän sittenkin halunnut teetä. Pyyhit sen ajatuksen ihan kokonaan mielestäsi. Hän olisi saanut teetä, jos olisi sitä halunnut ja vaivautunut sen kertomaan. Ongelma on hänen, ei sinun.
Onhan tuossa vastuun ottamisestakin kyse, aikuisen pitää pystyä sanomaan/ valitsemaan.
Vierailija kirjoitti:
On eriasia olla oikeasti vaatimaton ja kohtelias, kuin uhriutua ja loukkaantua. Jos äidilleni olisikin ihan sama ottaako kahvia tai teetä tai "kyllä minä voin kävellä" olisi tosiaan kävelyä mielellään eikä taustalla olisi "aina minä joudun kävelemään kun kukaan ei minua ajattele" niin asiat olisi ihan hyvin. Jos hän seisoisi kahvipöydän vierellä ilman hiljaista vaikerrusta. Jos hän ei hakisi huomiota hiljaisella "vaatimattomuudellaan" koko aikaa. Jos meidän muiden ei pitäisi yrittää lukea hänen ajatuksiaan väsymiseen asti. /19
Kuulostaa aivan kammottavalta! En kyllä itse jaksaisi tuollaista turhanpäiväistä uhriutumista. Jos sanottaisiin että teetä tai kahvia, ihan sama, antaisin sitä mitä on helpommin saatavilla ja unohtaisin koko jutun. Pöytään tai istumaan pakottaisin käsipuolesta kiskaisemalla. Ei tuollaiselle saa antaa valtaa huomioimalla, sitä joutuu muuten sietämään hamaan tappiin saakka! En varmasti tuputtaisi viittä kertaa jos ei näytä kelpaavan, jos ei ala saada suutaan auki kertoakseen mielipiteensä yrittäisin päätellä itse (meni syteen tai saveen) ja toimisin sen mukaan. Lisää pullaa vaan "uhrin" lautaselle ja seurustelu jatkuu :)
Olen itsekin monessa asiassa hieman syrjäänvetäytyvä ja hiljainen, mutta tuli mieleen kun täälläkin on puhuttu kursailusta, etten enää aikuisena jaksa sitä älytöntä jahkailemista vaan vaan pienen kohteliaan paussin jälkeen minä menen ensin, jos muut eivät uskalla. Kahvipöytään, opastuskierroksella uuteen tilaan, bussin ovesta sisään, palaverihuoneeseen istumaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ratkaisu lähtee itsestä, vain omaa käytöstään voi muuttaa". Mikähän on se tapa, millä minun tulisi tämän suhteen käyttäytyä? En osaa kuvitella enää mitään, millä tilanteen voisi muuttaa. Ainakaan paremmaksi. AP.
Kyllä sitä on hyvä joku mielipide asioista olla. Ehdottaisin myös tuollaisen ihmisen kanssa, ettei anna hänelle liiemmin vaihtoehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitinä aavistelen, että äitisi pelkää sua eikä uskalla tuoda itseään esiin ettet saa raivokohtausta.Onko sulla vähän ilkeyteen viittaavia taipumuksia?Kannattaisiko vilkaista peiliin ja miettiä miten käyttäytyä että äitisi osausi olla luonteva seurassasi
Vierailija kirjoitti:
Äitinä aavistelen, että äitisi pelkää sua eikä uskalla tuoda itseään esiin ettet saa raivokohtausta.Onko sulla vähän ilkeyteen viittaavia taipumuksia?Kannattaisiko vilkaista peiliin ja miettiä miten käyttäytyä että äitisi osausi olla luonteva seurassasi
Tämä ei liity vastapuoleen mitenkään, vaan tilanne on sama kaikkien seurassa. Tai ehkä vika on koko muussa maailmassa? Katso se siskonpeti ja mieti, että sellaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käsittääkseni lähes kaikki aikuisten lasten äidit on tuollaisia. Omani myös. Siskonpetihän on tehnyt niistä sketsejä aika läjän.
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni lähes kaikki aikuisten lasten äidit on tuollaisia. Omani myös. Siskonpetihän on tehnyt niistä sketsejä aika läjän.
Olet sitten onneksi käsittänyt väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni lähes kaikki aikuisten lasten äidit on tuollaisia. Omani myös. Siskonpetihän on tehnyt niistä sketsejä aika läjän.
Ehkä tässä on maantieteellisiä eroja. Pohjanmaalta kotoisin oleva äitini on ainakin tomera ja tietää aina, mitä haluaa. Siksi isä varmaan siihen ihastuikin, kun se haahuilija ei taas osaa ollenkaan ohjata elämäänsä. Äidin pitää aina ohjeistaa isää. Isä on sinänsä ihan menestynyt, mutta ilman äitiä orjapiiskurina se ei olisi missään nimessä onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
En myöskään kestä sitä vanhakantaista "kursailua." Moneen kertaan olen pyytänyt ihmisiä tarjoilupöydän ääreen, jollei mitään elettä tapahdu, niin olen sanonut, että mulla on ainakin nälkä joten täytyy sitten aloittaa itse. Joskus turhauttaa niin, että meinaa ruokahalu mennä.
Eräissä juhlissa emäntä alkoi kantaa tarjottavia pois pöydästä, kun kolmannen kutsunkaan jälkeen kukaan ei tehnyt elettäkään kahvipöytään päin. "Jos ei kerran kelpaa". Ajattelin toimia itsekin samoin, jos vastaava tilanne tulee joskus eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia ratkeaa hyvin yksinkertaisesti. Kohtelet äitiäsi kuin normaali-ihmistä. Anna loukkaantua jos siitä loukkaantuu. Se ratkaisu: älä välitä siitä että joku loukkaantuu turhasta.
Tiedän: helpommin sanottu kuin tehty. Mutta niin kauan kuin koet olevasi vastuussa äitisi (tai kenen tahansa muun) tunteista, on sinulla ongelma. Olet sätkynukke, jota toinen voi heilutella tunteidensa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
"Ratkaisu lähtee itsestä, vain omaa käytöstään voi muuttaa". Mikähän on se tapa, millä minun tulisi tämän suhteen käyttäytyä? En osaa kuvitella enää mitään, millä tilanteen voisi muuttaa. Ainakaan paremmaksi. AP.
Et voi muuttaa sitä, että joku loukkaantuu turhasta. Voit muuttaa itsesi, ja lakata välittämästä siitä, että joku loukkaantuu turhasta.
Niin tuttu tilanne! Äitini ja isoäitini ovat molemmat juuri tuollaisia. Oikeasta nöyryydestä ei heillä ole mitään käsitystäkään, "röyhkeistä" vieraista puhutaan pahaa sitten jälkikäteen: "eivät elettäkään tehneet auttaakseen", vaikka apua jokainen olisi toistuvasti tarjonnut. Ja tällaisten tapojen ihailijoille tiedoksi, että molemmilta kyseisiltä leideiltä olen saanut kerrassaan sadistisesti ruumillista kuritusta lapsuudessani. No mutta hei, onnistuivat jossain: loivat oikeasti submissiivisen tyttölapsen, that is, submissiivinen vain ja ainoastaan miehelleni. En enää lähde heidän leikkeihinsä mukaan, syökööt keittiössä sitten, parempi emäntä mielestäni pitää seuraa vieraille eikä järjestä itsestään uhri-showta...
Vierailija kirjoitti:
19 jatkaa: äitini on sellainen "älkää tehkö minusta numeroa" -ihminen mutta huomiota hän tietysti käytöksellään hakee. Olemme päivittäin tekemisissä eli läheisiä kyllä ja tunnen äitini melko hyvin. Hän saattaa soittaa ja kuulen heti hänen äänestään että joku asia on huonosti. Kysyn monta kertaa että mikä, hän vastaa venyttäen ei mikään. Loppujen lopuksi sanon että selvä, anna sitten olla jos mikään ei ole vialla ja tästä viikon päästä hän saattaa sanoa, että oli vihainen jostain omasta käytöksestäni tai hänellä oli jotain uutisia mitä olisi halunnut kertoa. Miksi sitä ei voinut sanoa heti silloin kun kysyin? Kaikki pitää lypsää ja jos ei jaksa lypsää tarpeeksi kauan, on huono tytär. Kun ei hän nyt halua tehdä itsestään numeroa. Mitä muutakaan toi käytös on?
Arvaapa, onko tuollaisen naisen kanssa mukava olla parisuhteessa. Pitäisi olla ajatusten lukija, ja saa varmasti kaiken syyllistämisen niskoilleen. Vaikea sitä on muuksi muuttaa, vaikka muunnelmia tuosta käyttäytymisestä on monia.
Minunkin mummo on just tuommonen uhriutuja! Ei hänen kuulumisillaan ole väliä eikä ketään kiinnosta eikä hänelle oikein kuulukaan mitään. Paitsi pyörtyi kolmannen kerran omaan keittiöönsä ja joutui ambulanssilla lääkäriin, mutta eihän se ketään kiinnosta. Vuosia on äitini mummolle puhunut, että muuttaisi pikku mökistään maalta kylälle niin olisi helpompi liikkua ja käydä kaupassa ja saada apua tarvittaessa, mutta eihän hän kodistaan halua lähteä. Oikeastaan hän ei ikinä edes ole viihtynyt siellä mökissään. Nyt voivottelee, että mitenkähän pärjää kun puita pitäisi kantaa ja on niin pimeää ja entä jos sähköt menee :D no kai nuo uhriutujat ovat oman aikansa tuotoksia niinkuin me kaikki, ihmetyttää vaan kun kaikki pitää tehdä niin hankalaksi :D
Vierailija kirjoitti:
Mutta jospa asia on todella hänelle yhdentekevä? Jos hänelle sopii kaikki, hän on toinen ääripää ihmisistä. Toinen ääripää on sellainen, että mikään ei kelpaa. Jospa äidin mielipidettä ei ole aiemmin kyselty, tai se on joka tapauksessa ohitettu. Oppinut ja tottunut sellaiseen, että ei kannata haluta mitään.
Miksi sinä kiukkuat siitä?
Tai sitten tee vs. kahvi on todellakin ihan samantekevää. Sama kuin jollekin on samantekevää, saako suklaakakkua vai kermakakkua, kunhan saa jompaakumpaa.
Ymmärrän kyllä pointin ja vihaan itsekin liiallista vaatimattomuutta, mutta joissain asioissa se voi todellakin olla ihan sama.
Siskoni, nuori ihminen, on tuollainen "vaatimaton ja herkkä". Olen yrittänyt tolkuttaa, että muille on helpompaa jos hän kertoo mitä haluaa ja tarvitsee. Jos arvataan väärin, hän loukkaantuu, mutta ei sano sitäkään suoraan vaan vetäytyy mököttämään.
Koska Suomessa vaatimattomuus on hyve, on jonkinlainen tabu myöntää, että se ns. kiltti ihminen on oikeastaan muita pompottava öykkäri.