Lue keskustelun säännöt.
Aikuisuus jää elämättä lasten myötä?
29.12.2015 |
Toisessa ketjussa pohdittiin, miten nuoruus voi jäädä elämättä lasten saamisen myötä. Tämähän on tuttua tematiikaa kaikille, jotka vähääkään ympäristöään seuraavat. Mutta jostakin syystä paljon vähemmän puhutaan siitä, miten aikuisuus jää elämättä lasten saamisen myötä.
Tämä on minusta outoa, koska lasten hankinta rajoittaa kuitenkin aikuisikää paljon enemmän kuin se rajoittaa nuoruutta. Nuorena ei ole rahaa, arki on säänneltyä ja vaikutusmahdollisuudet omaan elämään ovat verraten vähäiset. Lasten hankinta ei tuota muuksi muuta. Aikuisena on rahaa, itsevarmuutta, suunnitelmallisuutta, tietoa ja erilaisia kykyjä tehdä, mitä nyt sitten haluaakin,ja jättää tekemättä se, mikä ei kiinnosta. Tämän vapauden lasten hankinta rikkoo. Jos mietin vaikka omaa elämääni, juuri mikään siinä ei jäisi ennalleen, jos päättäisin ryhtyä vanhemmaksi.
En nyt ota kantaa siihen, kannattaako lasten hankinta vai ei. Mutta kysyn: Miksi lasten hankkimista nuorena paheksutaan, vaikka sen vaikutus aikuisen elämään on paljon suurempi?
Kommentit (195)
Lapset täydentävät aikuisuutta ja aiukuista elämää, eivät rajoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, Miksi tällaisesta pitää tehdä ongelma? Jos joku kokee lasten estävän elämistä ei tee lapsia. Monet meistä pitävät lasten tekemistä elämän lisärikkautena. Ja meidän päätöksestä voi olla hyötyä niille lapsettomillekin: miedän lapset maksaa teidänkin eläkkeet ja yhteiskunnan toimivuuden tulevaisuudessa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap
Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa
Millainen elämänvaihe on aikuisuus?
Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.
Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksiTeoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap
Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.
Mistähän tämä johtuu
Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.
Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap
No ihan samallalailla nuoriuteenkin liittyy tuollaisia odotuksia, että nuoruus on tietynlaista. Nuoruuteen yleensä katsotaan kuuluvan nuo kaikki festarikäymiset, huoleton ja vastuuton eläminen, juominen jne. siis kaikkea sellaista, mihin lapset eivät kuulu, joten siksi varmasti lasten katsotaan jäävän elämättä lasten takia. Aikuiseen elämään puolestaan usein liitetään lapset ja perhe-elämä, joten luonnollisestikaan lapset eivät aikuisuutta pilaa vaan ne jopa tekevät sen. Ja kysehän nyt ei ole siitä, että olisi vain yhdenlaista oikeaa nuoruutta ja aikuisuutta. Mutta monien nuorten elämään kuuluu festarit ym. ja monien aikuisten elämään lapset ja perhe, joten siksi tuollaiset asiat ajatellaan kuuluvaksi nuoruuteen/aikuisuuteen.
Näin juuri. Mikään ei ole säälittävämpää kuin eräs lapseton nelikymppinen tuttuni, joka kulkee samoissa baareissa ja samoilla festareilla ja opiskelijaristeilyillä kuin parikymppiset. Mahtaa olla ihmettelemistä sekä niillä nuorilla että aikuisilla. Vaikka lapsia ei haluaisi saadakaan niin jonkinlainen aikuistumisvaihe olisi varmaan hyvä käydä läpi.
Minäkin tunnen muutaman tuollaisen, mutta niillä on kyllä kaikilla lapsia... Ei siis liity mitenkään siihen, onko lisääntynyt vai ei.
Vaikea uskoa, että pienten lasten vanhemmalla on mahdollisuus bilettää mm. viikonloput läpeensä, usein myös viikolla ja viettää hiihtolomansa Levin nuorisopippaloissa. Toki jos on kyse eronneista tai parikymppisenä lapsensa tehneistä ja uutta nuoruutta elävistä niin ehkäpä sitten. Onko nämä nyt just näitä, että on ihanaa kun on tehnyt lapset nuorena niin voi sitten nelikymppisenä elää sitten se menetetty nuoruus (josta seurasi menetetty aikuisuus)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se + 30-vuotias jää paitsi? Nuorena kaverit opiskelevat ja bilettävät, matkustelevat ja elävät sellaista huoletonta nuoruutta. 30-vuotiaana elämä on monilla jo huomattavasti vakiintuneempaa. Ja jos on elänyt sitä villiä elämää 20-30-vuotiaana, niin harvemmin sitä enää kaipaa samanlaista menoa vanhempana.
Kaikki menee hyvin jos kypsällä iällä lapsen hankkinut ei sairastu. Meillä kävi niin. Äiti joka sai ekan ja ainoan lapsensa 37 vuotiaana ollut jatkuvasti sairas. Minä, isä, siis joudun tekemään kaikki huusholllihommat. Eikä siinä vielä kaikki. Me ei voida lähteä lomailemaan minnekään kauas, uran luominen jäi stressin vuoksi tekemättä. Lisäksi lapsen koulunkäynti takkuilee. Tuntuu myös hölmöltä istua koulun vanhempainilloissa 10 vuotta nuorempien äitien ja isien kanssa. Sanoisin että jos lapsia ei ole ehditty hankkia ennenkuin on 35 niin parempi olla hankkimatta.
Onpa kapea näkemys. Kaikenikäiset ihmiset voivat sairastua eikä se liity yleensä lasten tekemiseen mitenkään.
Tottakai liittyy, monestikin. Moni sairaus aiheutuu tai laukeaa raskaudesta ja synnytyksestä, mm. MS-tauti. Puhumattakaan laskeumista, repeämisistä, diabeteksestä, mielenterveysongelmista jne. Myös pahimmillaan vuosikausien huonot yöunet altistavat mitä moninaisemmille sairauksille.
Lapsettomuudessa ainoa terveysriski on hieman kasvanut rintasyöpäalttius, joka sekin saattaa osaltaan johtua pidempiaikaisesta hormoniehkäisyn käytöstä, ja on siten suht helposti pienennettävissä välttämällä hormoneja.
Yksinäinen vanhuus on terveysriski.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:lla on ylevää sisältöä elämälleen... tuntemani keski-ikäiset lapsettomat tekevät hirveästi töitä tai pyörittävät yritystä, vapaa-ajallaan sitten katselevat sarjojen tuotantokausia ja leffoja kotisohvallaan, joku laittaa pihaa ja harrastaa kasveja, yksi rassaa autoja ja tämän tyylistä. Ei siis mitään normaalia harrastamista kummempaa itsensä kehittämistä tai mitään sellaista mitä ei lastenkin kanssa voisi tehdä.
Lasten kanssa ei voi elää lapsetonta elämää. Esim. nuo sinun tuntemasi lapsettomat eivät pystyisi tekemään niin paljon töitä, panostamaan yritykseen, katsomaan sarjoja ja elokuvia rauhassa, laittaa pihaa ja harrastaa kasveja ja autojen rassausta läheskään siinä määrin vapaasti kuin lapsiperheellisenä, jolloin sekä aika että raha olisivat paljon rajoitetumpia. Lapset eivät varmasti estä kokonaan noiden harrastamista, mutta estävät niiden harrastamisen samoissa määrin ja samalla lailla kuin lapsettomana.
Sitäkö se lapseton elämä siis on? Tekee kaikkea ihan samaa mitä perheellisetkin, mutta vain määrällisesti enemmän. No eihän perheellinen sitten mitään menetä, vaan kokee kyllä samat asiat kuin lapsetonkin. Plus saa ne lapset ja heidän kauttaa paljon lisää. En usko, että monikaan perheellinen tekisi esim. 8 tunnin työpäivien sijasta 12-tuntisia päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten myötä elämään tuntuu laskeutuvan järjetön kiire. Juu, voit toki harrastaa,mutta se on järjestelykysymys. Ei niitä mitenkään turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Mä olen raskaana ja ihan tyytyväisenä niin, mutta onhan toi nyt ihan älyvapaata väittää, ettei lapsen myötä mukamas joudu luopumaan asioista.
Vierailija kirjoitti:
Esikoinen syntyi kun olimme 39 v. Ehdittiin elää ihanaa nuoruutta ja sen jälkeen monta vuotta "dinkeinä".
Siis mitä on dinke?? Taas joku itse keksitty sana, jota viljellään oikeana?
Tai sitten en osaa suomea enää ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap
Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa
Millainen elämänvaihe on aikuisuus?
Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.
Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksiTeoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap
Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.
Mistähän tämä johtuu
Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.
Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap
No ihan samallalailla nuoriuteenkin liittyy tuollaisia odotuksia, että nuoruus on tietynlaista. Nuoruuteen yleensä katsotaan kuuluvan nuo kaikki festarikäymiset, huoleton ja vastuuton eläminen, juominen jne. siis kaikkea sellaista, mihin lapset eivät kuulu, joten siksi varmasti lasten katsotaan jäävän elämättä lasten takia. Aikuiseen elämään puolestaan usein liitetään lapset ja perhe-elämä, joten luonnollisestikaan lapset eivät aikuisuutta pilaa vaan ne jopa tekevät sen. Ja kysehän nyt ei ole siitä, että olisi vain yhdenlaista oikeaa nuoruutta ja aikuisuutta. Mutta monien nuorten elämään kuuluu festarit ym. ja monien aikuisten elämään lapset ja perhe, joten siksi tuollaiset asiat ajatellaan kuuluvaksi nuoruuteen/aikuisuuteen.
Näin juuri. Mikään ei ole säälittävämpää kuin eräs lapseton nelikymppinen tuttuni, joka kulkee samoissa baareissa ja samoilla festareilla ja opiskelijaristeilyillä kuin parikymppiset. Mahtaa olla ihmettelemistä sekä niillä nuorilla että aikuisilla. Vaikka lapsia ei haluaisi saadakaan niin jonkinlainen aikuistumisvaihe olisi varmaan hyvä käydä läpi.
Minäkin tunnen muutaman tuollaisen, mutta niillä on kyllä kaikilla lapsia... Ei siis liity mitenkään siihen, onko lisääntynyt vai ei.
Vaikea uskoa, että pienten lasten vanhemmalla on mahdollisuus bilettää mm. viikonloput läpeensä, usein myös viikolla ja viettää hiihtolomansa Levin nuorisopippaloissa. Toki jos on kyse eronneista tai parikymppisenä lapsensa tehneistä ja uutta nuoruutta elävistä niin ehkäpä sitten. Onko nämä nyt just näitä, että on ihanaa kun on tehnyt lapset nuorena niin voi sitten nelikymppisenä elää sitten se menetetty nuoruus (josta seurasi menetetty aikuisuus)?
Kyllä noilla vaan näyttää olevan, kun lapset tumpataan hoitoon niiden toiselle vanhemmalle tai isovanhemmille.
No en kyllä itse kolmen lapsen äitinä ehdi harrastamaan yhtään mitään. Tai ehtisin toki, kuuluisa järjestelykysymys, mutta mulle tulisi hirvittävän huono omatunto että vielä pitkän hoitopäivän jälkeen veisin lapset jonnekin hoitoon koska selvästi kaipaavat seuraani. Unohtamatta sitä, että kotona odottaa aina kotityöt ja ruuanlaitot yms. Mies tekee eri vuoroa, joten perheen yhteinen aika on muutenkin todella vähissä. Kyllä tämän elämänvaiheen tarkoitus on todella keskittyä vaan perheeseen. Olen 50 kun nuorin on 10, sitten alkaa helpottaa. Matkustelu ja harrastaminen saa muutenkin odottaa kunnes olemme eläkkeellä, ainakaan näissä työpaikoissa lomat eivät koskaan osu samoille kohdille, se ei siis johdu lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:lla on ylevää sisältöä elämälleen... tuntemani keski-ikäiset lapsettomat tekevät hirveästi töitä tai pyörittävät yritystä, vapaa-ajallaan sitten katselevat sarjojen tuotantokausia ja leffoja kotisohvallaan, joku laittaa pihaa ja harrastaa kasveja, yksi rassaa autoja ja tämän tyylistä. Ei siis mitään normaalia harrastamista kummempaa itsensä kehittämistä tai mitään sellaista mitä ei lastenkin kanssa voisi tehdä.
Lasten kanssa ei voi elää lapsetonta elämää. Esim. nuo sinun tuntemasi lapsettomat eivät pystyisi tekemään niin paljon töitä, panostamaan yritykseen, katsomaan sarjoja ja elokuvia rauhassa, laittaa pihaa ja harrastaa kasveja ja autojen rassausta läheskään siinä määrin vapaasti kuin lapsiperheellisenä, jolloin sekä aika että raha olisivat paljon rajoitetumpia. Lapset eivät varmasti estä kokonaan noiden harrastamista, mutta estävät niiden harrastamisen samoissa määrin ja samalla lailla kuin lapsettomana.
Sitäkö se lapseton elämä siis on? Tekee kaikkea ihan samaa mitä perheellisetkin, mutta vain määrällisesti enemmän. No eihän perheellinen sitten mitään menetä, vaan kokee kyllä samat asiat kuin lapsetonkin. Plus saa ne lapset ja heidän kauttaa paljon lisää. En usko, että monikaan perheellinen tekisi esim. 8 tunnin työpäivien sijasta 12-tuntisia päivä.
Itselleni on ainakin tärkeää se, että saan harrastaa rauhassa. 1 tunti viikossa vs 10h viikossa tekee todella suuren merkityksen, samoin se, saako nukkua 5 vai 8h yössä. Tai joutuuko pesemään pyykkejä 10 koneellista vai 2 koneellista viikossa, tai imuroimaan kerran päivässä tai joka toinen viikko. Samoja asioita, mutta positiivisia huomattavasti enemmän ja negatiivisia vähemmän.
Lapsettoman elämä on siis sisällöltään suurelta osin samaa kuin lapsellisella, totta - se on vain määrällisesti ja laadullisesti kovin erilaista, ja se ero on ainakin omasta mielestä todella suuri. On hupsua väittää että ei olisi väliä paljonko jotain tekee, kunhan tekee - sinä olet varmaan yhtä tyytyväinen sitten päivän lomaan kuin kahden viikon lomaankin, koska "ei siinä mitään menetä, molemmat olivat lomalla" :D? Tai on ihan sama asuuko 200 neliön uudessa kivitalossa vain 30 neliöisessä neukkukuutiossa, kun "molemmat kuitenkin asuu, joten molemmat kokee saman asumisen"...
Vierailija kirjoitti:
Lasten myötä elämään tuntuu laskeutuvan järjetön kiire. Juu, voit toki harrastaa,mutta se on järjestelykysymys. Ei niitä mitenkään turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Mä olen raskaana ja ihan tyytyväisenä niin, mutta onhan toi nyt ihan älyvapaata väittää, ettei lapsen myötä mukamas joudu luopumaan asioista.
No omista preferensseistähän tuo riippuu. Jos haluaa harrastaa ja paljon, niin kyllähän sitten lasten myötä joutuu luopumaan. Mutta ei kaikki harrasta ja käytä vapaa-aikaansa johonkin intohimoonsa. Meillä ennen lapsia meni päivät pitkälti niin, että mentiin töihin, tultiin kotiin ja illat katsottiin tv:tä tai pelattiin tietokoneella. Tv tai tietokonepelit ei olleet mikään intohimo tai harrastus johon haluttiin panostaa, vaan lähinnä vaan jotain tekemistä kun ei muutakaan ollut. En siis koe että olisin joutunut luopumaan tästä luppoajasta, pikemminkin saanut sisältöä sille. Lasten aikana taas tuntuu että olemme itsekin aktivoituneet ja puuhaamme iltaisin paljon enemmän kuin ennen, käydään kerhoissa, uimassa, konserteissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuo pitää kyllä osittain paikkaansa. Olen tässä katsellut ystävää joka teki 4 muksua aika peräkkäin ja on itse nyt 40v.nuorin lapsista asuu enää kotona 17v ja nyt niillä on miehensä kanssa aikaa ja rahaa matkustella ja tehdä muutenkin kaikkea kahdestaan. Itse olen saman ikäinen ja lapset ovat 12v ja 5v. joten olen tälläinen väliin putoaja. en tehnyt lapsia kauhean nuorena enkä vanhanakaan (paitsi ehkä tuo meidän iltatähti) Odottelen muutaman vuoden niin nuorempi voi jäädä vanhemman hoitoon että esim. pääsemme syömään tms. illalla kun siltä tuntuu ja onneksi tukiverkot on hyvät joten kahdestaan matkustelu onnistuu myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:lla on ylevää sisältöä elämälleen... tuntemani keski-ikäiset lapsettomat tekevät hirveästi töitä tai pyörittävät yritystä, vapaa-ajallaan sitten katselevat sarjojen tuotantokausia ja leffoja kotisohvallaan, joku laittaa pihaa ja harrastaa kasveja, yksi rassaa autoja ja tämän tyylistä. Ei siis mitään normaalia harrastamista kummempaa itsensä kehittämistä tai mitään sellaista mitä ei lastenkin kanssa voisi tehdä.
Lasten kanssa ei voi elää lapsetonta elämää. Esim. nuo sinun tuntemasi lapsettomat eivät pystyisi tekemään niin paljon töitä, panostamaan yritykseen, katsomaan sarjoja ja elokuvia rauhassa, laittaa pihaa ja harrastaa kasveja ja autojen rassausta läheskään siinä määrin vapaasti kuin lapsiperheellisenä, jolloin sekä aika että raha olisivat paljon rajoitetumpia. Lapset eivät varmasti estä kokonaan noiden harrastamista, mutta estävät niiden harrastamisen samoissa määrin ja samalla lailla kuin lapsettomana.
Sitäkö se lapseton elämä siis on? Tekee kaikkea ihan samaa mitä perheellisetkin, mutta vain määrällisesti enemmän. No eihän perheellinen sitten mitään menetä, vaan kokee kyllä samat asiat kuin lapsetonkin. Plus saa ne lapset ja heidän kauttaa paljon lisää. En usko, että monikaan perheellinen tekisi esim. 8 tunnin työpäivien sijasta 12-tuntisia päivä.
Itselleni on ainakin tärkeää se, että saan harrastaa rauhassa. 1 tunti viikossa vs 10h viikossa tekee todella suuren merkityksen, samoin se, saako nukkua 5 vai 8h yössä. Tai joutuuko pesemään pyykkejä 10 koneellista vai 2 koneellista viikossa, tai imuroimaan kerran päivässä tai joka toinen viikko. Samoja asioita, mutta positiivisia huomattavasti enemmän ja negatiivisia vähemmän.
Lapsettoman elämä on siis sisällöltään suurelta osin samaa kuin lapsellisella, totta - se on vain määrällisesti ja laadullisesti kovin erilaista, ja se ero on ainakin omasta mielestä todella suuri. On hupsua väittää että ei olisi väliä paljonko jotain tekee, kunhan tekee - sinä olet varmaan yhtä tyytyväinen sitten päivän lomaan kuin kahden viikon lomaankin, koska "ei siinä mitään menetä, molemmat olivat lomalla" :D? Tai on ihan sama asuuko 200 neliön uudessa kivitalossa vain 30 neliöisessä neukkukuutiossa, kun "molemmat kuitenkin asuu, joten molemmat kokee saman asumisen"...
Hiukan ot, mutta nuohan ovat ihan sinun valintoja ja mieltymyksiäsi. Allergikot tai muuten siisteydestä pitävät joutuvat imuroimaan jopa kerran tai kaksikin päivässä lapsista riippumatta, paljon hikoileva ja urheileva ihminen pesemään monta koneellista viikossa... jne. Kyllä lapsettomankin on tehtävä asioita, joista ei nauti. Samoin perheelliset. Ymmärrän, että lapsettomasta voi tuntua tuolta että ei halua luopua 10 tunnin harrastamisesta lasten takia. Minulle lapset tuovat niin paljon uutta sisältöä elämään, että vähennän mieluusti omia harrastuksiani. Olenhan saanut niiden parissa puuhata jo pitkään ja varmasti saan taas silloin, kun lapset ovat isompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:lla on ylevää sisältöä elämälleen... tuntemani keski-ikäiset lapsettomat tekevät hirveästi töitä tai pyörittävät yritystä, vapaa-ajallaan sitten katselevat sarjojen tuotantokausia ja leffoja kotisohvallaan, joku laittaa pihaa ja harrastaa kasveja, yksi rassaa autoja ja tämän tyylistä. Ei siis mitään normaalia harrastamista kummempaa itsensä kehittämistä tai mitään sellaista mitä ei lastenkin kanssa voisi tehdä.
Lasten kanssa ei voi elää lapsetonta elämää. Esim. nuo sinun tuntemasi lapsettomat eivät pystyisi tekemään niin paljon töitä, panostamaan yritykseen, katsomaan sarjoja ja elokuvia rauhassa, laittaa pihaa ja harrastaa kasveja ja autojen rassausta läheskään siinä määrin vapaasti kuin lapsiperheellisenä, jolloin sekä aika että raha olisivat paljon rajoitetumpia. Lapset eivät varmasti estä kokonaan noiden harrastamista, mutta estävät niiden harrastamisen samoissa määrin ja samalla lailla kuin lapsettomana.
Sitäkö se lapseton elämä siis on? Tekee kaikkea ihan samaa mitä perheellisetkin, mutta vain määrällisesti enemmän. No eihän perheellinen sitten mitään menetä, vaan kokee kyllä samat asiat kuin lapsetonkin. Plus saa ne lapset ja heidän kauttaa paljon lisää. En usko, että monikaan perheellinen tekisi esim. 8 tunnin työpäivien sijasta 12-tuntisia päivä.
Itselleni on ainakin tärkeää se, että saan harrastaa rauhassa. 1 tunti viikossa vs 10h viikossa tekee todella suuren merkityksen, samoin se, saako nukkua 5 vai 8h yössä. Tai joutuuko pesemään pyykkejä 10 koneellista vai 2 koneellista viikossa, tai imuroimaan kerran päivässä tai joka toinen viikko. Samoja asioita, mutta positiivisia huomattavasti enemmän ja negatiivisia vähemmän.
Lapsettoman elämä on siis sisällöltään suurelta osin samaa kuin lapsellisella, totta - se on vain määrällisesti ja laadullisesti kovin erilaista, ja se ero on ainakin omasta mielestä todella suuri. On hupsua väittää että ei olisi väliä paljonko jotain tekee, kunhan tekee - sinä olet varmaan yhtä tyytyväinen sitten päivän lomaan kuin kahden viikon lomaankin, koska "ei siinä mitään menetä, molemmat olivat lomalla" :D? Tai on ihan sama asuuko 200 neliön uudessa kivitalossa vain 30 neliöisessä neukkukuutiossa, kun "molemmat kuitenkin asuu, joten molemmat kokee saman asumisen"...
Hiukan ot, mutta nuohan ovat ihan sinun valintoja ja mieltymyksiäsi. Allergikot tai muuten siisteydestä pitävät joutuvat imuroimaan jopa kerran tai kaksikin päivässä lapsista riippumatta, paljon hikoileva ja urheileva ihminen pesemään monta koneellista viikossa... jne. Kyllä lapsettomankin on tehtävä asioita, joista ei nauti. Samoin perheelliset. Ymmärrän, että lapsettomasta voi tuntua tuolta että ei halua luopua 10 tunnin harrastamisesta lasten takia. Minulle lapset tuovat niin paljon uutta sisältöä elämään, että vähennän mieluusti omia harrastuksiani. Olenhan saanut niiden parissa puuhata jo pitkään ja varmasti saan taas silloin, kun lapset ovat isompia.
En sen kummemmin tähän puutu muuten, mutta minulla on kyllä riittänyt aikaa 10 tuntiin ja enempäänkin viikossa aikaa liikuntaharrastukseen, vaikka lapsia on 5. Kahdessa erässä tehtyinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten myötä elämään tuntuu laskeutuvan järjetön kiire. Juu, voit toki harrastaa,mutta se on järjestelykysymys. Ei niitä mitenkään turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Mä olen raskaana ja ihan tyytyväisenä niin, mutta onhan toi nyt ihan älyvapaata väittää, ettei lapsen myötä mukamas joudu luopumaan asioista.
No omista preferensseistähän tuo riippuu. Jos haluaa harrastaa ja paljon, niin kyllähän sitten lasten myötä joutuu luopumaan. Mutta ei kaikki harrasta ja käytä vapaa-aikaansa johonkin intohimoonsa. Meillä ennen lapsia meni päivät pitkälti niin, että mentiin töihin, tultiin kotiin ja illat katsottiin tv:tä tai pelattiin tietokoneella. Tv tai tietokonepelit ei olleet mikään intohimo tai harrastus johon haluttiin panostaa, vaan lähinnä vaan jotain tekemistä kun ei muutakaan ollut. En siis koe että olisin joutunut luopumaan tästä luppoajasta, pikemminkin saanut sisältöä sille. Lasten aikana taas tuntuu että olemme itsekin aktivoituneet ja puuhaamme iltaisin paljon enemmän kuin ennen, käydään kerhoissa, uimassa, konserteissa...
Juuri näin, eli jos ei ennen lapsiakaan tee "juuri mitään", niin silloin ei varmaan joudukaan kovin paljosta luopumaan. Mutta jos tekee, niin joutuu. Moni näistä "höpöhöpö, lasten takia ei joudu luopumaan mistään" ei vaan ikävä kyllä ymmärrä, että muilla voi olla parempaakin tekemistä iltaisin kuin vain yrittää tappaa aikaa. Voi siis hyvin sanoa että ei ITSE luopunut mistään, mutta sitä ei voi ulottaa muihin ihmisiin. Yhä siis ne jotka eivät "luopuneet mistään", joko
* eivät tehneet ennen lapsia mitään, vaan elivät "töihin, telkkarin ääreen, nukkumaan, töihin" -sykliä
* laiminlyövät lapsiaan
* valehtelevat / ovat unohtaneet miten ennen lapsia elivät.
Muuten on täysin mahdotonta ottaa kotiinsa 24/7 hoivaa tarvitseva olento ilman, että se muuttaisi jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä ap:lla on ylevää sisältöä elämälleen... tuntemani keski-ikäiset lapsettomat tekevät hirveästi töitä tai pyörittävät yritystä, vapaa-ajallaan sitten katselevat sarjojen tuotantokausia ja leffoja kotisohvallaan, joku laittaa pihaa ja harrastaa kasveja, yksi rassaa autoja ja tämän tyylistä. Ei siis mitään normaalia harrastamista kummempaa itsensä kehittämistä tai mitään sellaista mitä ei lastenkin kanssa voisi tehdä.
Lasten kanssa ei voi elää lapsetonta elämää. Esim. nuo sinun tuntemasi lapsettomat eivät pystyisi tekemään niin paljon töitä, panostamaan yritykseen, katsomaan sarjoja ja elokuvia rauhassa, laittaa pihaa ja harrastaa kasveja ja autojen rassausta läheskään siinä määrin vapaasti kuin lapsiperheellisenä, jolloin sekä aika että raha olisivat paljon rajoitetumpia. Lapset eivät varmasti estä kokonaan noiden harrastamista, mutta estävät niiden harrastamisen samoissa määrin ja samalla lailla kuin lapsettomana.
Sitäkö se lapseton elämä siis on? Tekee kaikkea ihan samaa mitä perheellisetkin, mutta vain määrällisesti enemmän. No eihän perheellinen sitten mitään menetä, vaan kokee kyllä samat asiat kuin lapsetonkin. Plus saa ne lapset ja heidän kauttaa paljon lisää. En usko, että monikaan perheellinen tekisi esim. 8 tunnin työpäivien sijasta 12-tuntisia päivä.
Itselleni on ainakin tärkeää se, että saan harrastaa rauhassa. 1 tunti viikossa vs 10h viikossa tekee todella suuren merkityksen, samoin se, saako nukkua 5 vai 8h yössä. Tai joutuuko pesemään pyykkejä 10 koneellista vai 2 koneellista viikossa, tai imuroimaan kerran päivässä tai joka toinen viikko. Samoja asioita, mutta positiivisia huomattavasti enemmän ja negatiivisia vähemmän.
Lapsettoman elämä on siis sisällöltään suurelta osin samaa kuin lapsellisella, totta - se on vain määrällisesti ja laadullisesti kovin erilaista, ja se ero on ainakin omasta mielestä todella suuri. On hupsua väittää että ei olisi väliä paljonko jotain tekee, kunhan tekee - sinä olet varmaan yhtä tyytyväinen sitten päivän lomaan kuin kahden viikon lomaankin, koska "ei siinä mitään menetä, molemmat olivat lomalla" :D? Tai on ihan sama asuuko 200 neliön uudessa kivitalossa vain 30 neliöisessä neukkukuutiossa, kun "molemmat kuitenkin asuu, joten molemmat kokee saman asumisen"...
Hiukan ot, mutta nuohan ovat ihan sinun valintoja ja mieltymyksiäsi. Allergikot tai muuten siisteydestä pitävät joutuvat imuroimaan jopa kerran tai kaksikin päivässä lapsista riippumatta, paljon hikoileva ja urheileva ihminen pesemään monta koneellista viikossa... jne. Kyllä lapsettomankin on tehtävä asioita, joista ei nauti. Samoin perheelliset. Ymmärrän, että lapsettomasta voi tuntua tuolta että ei halua luopua 10 tunnin harrastamisesta lasten takia. Minulle lapset tuovat niin paljon uutta sisältöä elämään, että vähennän mieluusti omia harrastuksiani. Olenhan saanut niiden parissa puuhata jo pitkään ja varmasti saan taas silloin, kun lapset ovat isompia.
Tottakai lapsettomankin on tehtävä asioita joista ei nauti, mutta VÄHEMMÄN. Yhden/kahden aikuisen perheessä kotitöitä on huomattavan paljon vähemmän kuin lapsiperheessä. Allergikko joutuu lapsien myötä ihan varmasti siivoamaan enemmän ja huolehtimaan lapsenkin sotkut "pois nenästä", ja se paljon urheileva joutuu lasten myötä pesemään monta koneellista omaa pyykkiä PLUS lapsen aiheuttaman pyykin.
Niin, hyvä jos vähennät harrastuksia ihan mielelläsi, sehän on ihannetilanne. Mutta et voi kuitenkaan väittää, ettei lapset muuttaisi mitään - muuttavat kyllä, vaikka se muutos olisikin sinulle mieluisa.
Nämä keskustelut menee aina hassusti:
- Lapsellinen väittää ettei lapset muuta mitään
- Joku luettelee muutokset joita pakosti joutuu lasten myötä tekemään
- Lapsellinen kertoo että teki ne muutokset ihan mielellään, mutta ei silti myönnä että lapset muuttaa jotain?!
Lapseton elämä ja parisuhde on ihanaa. Voimme koska tahansa lähteä pikamatkalle ulkomaille. Rakastella koska haluamme ja kuinka paljon haluamme. Maata koko päivä vaikka peiton alla ja tilata noutoruokaa ja katsoa leffoja. Rahaa riittää ja elämään saa sillä kokemuksia ja elämyksiä.
Parisuhdekin pysyy hyvänä, kun voi omistautua toiselle, eikä tarvitse antaa tilaa ja jäädä syrjään lasten takia. Toki tärkeää on sekin, että alapää pysyy nättinä ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten myötä elämään tuntuu laskeutuvan järjetön kiire. Juu, voit toki harrastaa,mutta se on järjestelykysymys. Ei niitä mitenkään turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Mä olen raskaana ja ihan tyytyväisenä niin, mutta onhan toi nyt ihan älyvapaata väittää, ettei lapsen myötä mukamas joudu luopumaan asioista.
No omista preferensseistähän tuo riippuu. Jos haluaa harrastaa ja paljon, niin kyllähän sitten lasten myötä joutuu luopumaan. Mutta ei kaikki harrasta ja käytä vapaa-aikaansa johonkin intohimoonsa. Meillä ennen lapsia meni päivät pitkälti niin, että mentiin töihin, tultiin kotiin ja illat katsottiin tv:tä tai pelattiin tietokoneella. Tv tai tietokonepelit ei olleet mikään intohimo tai harrastus johon haluttiin panostaa, vaan lähinnä vaan jotain tekemistä kun ei muutakaan ollut. En siis koe että olisin joutunut luopumaan tästä luppoajasta, pikemminkin saanut sisältöä sille. Lasten aikana taas tuntuu että olemme itsekin aktivoituneet ja puuhaamme iltaisin paljon enemmän kuin ennen, käydään kerhoissa, uimassa, konserteissa...
Juuri näin, eli jos ei ennen lapsiakaan tee "juuri mitään", niin silloin ei varmaan joudukaan kovin paljosta luopumaan. Mutta jos tekee, niin joutuu. Moni näistä "höpöhöpö, lasten takia ei joudu luopumaan mistään" ei vaan ikävä kyllä ymmärrä, että muilla voi olla parempaakin tekemistä iltaisin kuin vain yrittää tappaa aikaa. Voi siis hyvin sanoa että ei ITSE luopunut mistään, mutta sitä ei voi ulottaa muihin ihmisiin. Yhä siis ne jotka eivät "luopuneet mistään", joko
* eivät tehneet ennen lapsia mitään, vaan elivät "töihin, telkkarin ääreen, nukkumaan, töihin" -sykliä
* laiminlyövät lapsiaan
* valehtelevat / ovat unohtaneet miten ennen lapsia elivät.
Muuten on täysin mahdotonta ottaa kotiinsa 24/7 hoivaa tarvitseva olento ilman, että se muuttaisi jotain.
No shit Sherlock. Tajusitko itsekin pointin? Ylempänä väitit, että on ihan älyvapaata höpöhöpöä väittää ettei lasten takia joudu luopumaan mistään. Tuo tosiaan riippuu ihan ihmisestä. Ja lisäksi vielä siitä, miten sen elämänmuutoksen ottaa. Vaikka joutuisi jättämään harrastamisen vähemmälle, ei silti välttämättä koe joutuvansa luopumaan mistään vaan kokee vaan että elämä muuttuu ja aika aikaansa kutakin. Harvempi lapseton esim. haluaa jatkaa villiä opiskelijaelämääkään loputtomiin vaikka siihen olisikin mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Lapseton elämä ja parisuhde on ihanaa. Voimme koska tahansa lähteä pikamatkalle ulkomaille. Rakastella koska haluamme ja kuinka paljon haluamme. Maata koko päivä vaikka peiton alla ja tilata noutoruokaa ja katsoa leffoja. Rahaa riittää ja elämään saa sillä kokemuksia ja elämyksiä.
Parisuhdekin pysyy hyvänä, kun voi omistautua toiselle, eikä tarvitse antaa tilaa ja jäädä syrjään lasten takia. Toki tärkeää on sekin, että alapää pysyy nättinä ;)
No veikkaisin että teidän elämäntilanteenne ei paljon muuttuisi vaikka lapsia tulisikin. Palkkaisitte vaan lastenhoitajaparven, joka ottaisi lapset hoitoonsa sillä sekunnilla kun haluatte naida miehenne kanssa, matkustaisi teidän mukana lomille jne.
Minäkin tunnen muutaman tuollaisen, mutta niillä on kyllä kaikilla lapsia... Ei siis liity mitenkään siihen, onko lisääntynyt vai ei.