Mies kuoli joulun alla, en jaksa enää

Vierailija kirjoitti:

Hautajaisten ei pitäisi olla mikään miniän ja anopin välinen valtataistelu. Molemmat osapuolet voisivat rauhoittua ja istua miettimään asiaa. Vaikka laki sanookin mitä sanoo, on turhaa loukata vainajan äitiä tekemällä kaikki juuri päinvastoin kuin hän on toivonut. Häntäkin voi kunnioittaa, vaikka ei kaikkeen haluaisikaan suostua.

Niin, ap on järjestämässä hautajaisista sellaiset, mitä hän uskoo vainajan, puolisonsa toivovan. Anoppi tarjosi apuaan, mutta anoppi yritti vääntää kaikki päinvastoin oman mielensä mukaiseksi. Anoppi näin loukkaa sekä vainajaa, poikaansa, että tämän puolisoa.

Mun isä kuoli vuosi sittn. Mun on myönnettävä, että ei ois vähempää voinut kiinnostaa, mitn hautajaiset järkätään ja mitä kuolinilmoituksessa sanotaan. Ne kaikki olivat vain välttämätöntä pahaa, pakko hoitaa mutta merkityksetöntä sen rinnalla, että isä oli kuollut. En käsitä tuollaisista tappelemista. Etkö ap keksi mitään tärkeämpää?

Ensinnäkin otan osaa menetykseesi.

Koko kylän kutsuminen hautajaisiin tulee melko lailla kalliiksi. Onko anoppisi sitten maksamassa heidän kaikkien kahvitukset? Muutenhan se otetaan pesän varoista, ja luulenpa että sinä ja lapset tarvitsette nyt joka kolikon, joka jälkeen jää.

Kirkko on vapaa julkinen tila, ja sinne saa hautajaisiin tulla kuka haluaa, mutta muistokahveille kutsutaan vaan tietyt ja valitut. Yksi vaihtoehto sinulle on, että mitään yleisiä muistokahveja ei pidetä, vaan kirkkoon tulevat, ketkä tahtovat ja kummitätini, jonka hautajaiset lupasin järjestää ja järjestin, sanoin: " juokaa ne kahvit kotonanne". Silloin anoppi saa kutsua ketä haluaa, ja järjestäkööt kahvikestit ihan itse.

Sinä päätät ja tee se anopille selväksi, mutta voit tehdä pieniä kompromisseja. Sinä päätät hautapaikan, sinun miehestäsi ja lastesi isästä on kyse, ja te siellä haudalla käytte.

Tiedän jotain mitä käyt läpi, uskonnollinen mummini yritti sekaantua ateisti-isäni hautajaisiin, mutta me tyttäret jouduimme laittamaan mummin kovin sanoin järjestykseen. Hautaus meni niinkuin isäni tahtoi: ei siunausta. Hautausluvan saatuamme vainaja vietiin arkkuineen suoraan krematorioon, ja kun tuhkat tulivat, kannoin vanhimpana tyttärenä isän tuhkat tunnuksettomaan hautaan ja peittelimme yhdessä haudan umpeen. Sen jälkeen pidettiin muistokahvit ja puheet. Mummi taas kun kuoli viime talvena, mentiin ihan juuri kuten hän olisi tahtonut arkkuhautauksineen ja pappeineen. Vainajan tahtoa pitää kunnioittaa, ja jos tiedät, miten miehesi olisi halunnut toimittavan, teet siten.

Voit antaa anopin valita esim. laulun hautajaisiin. Sanot, että muistokahvit koko kylälle pidetään, jos anoppi maksaa viulut, muuten ei pidetä. Hautajaiset ovat kalliita.

Jaksamista sinulle vaikeina aikoina!

nim. isänsä, kummitätinsä ja mumminsa haudannut.

Vierailija kirjoitti:

On yksi syy, miksen usko tähän aloittajan tarinaan. Missä ovat aloittajan vanhemmat, kun tytär heitä eniten tarvitsisi? Oma äitini olisi tukenani, niinkuin minä olin hänen kanssaan, kun isäni kuoli.

 

Jos tämä olisi totta, niin ap puisi asiaa äitinsä/isänsä kanssa, ja saisi varmasti apua siltä suunnalta.

Onko tässä sanottu ettei tukea vanhemmilta saa? Tuki on eri asia kuin hautajaisjärjestelyissä auttaminen, eikä yksi ketju palstalle poista sitä mahdollisuutta, että asia on puitu myös vanhempien kanssa. Voisit oikeasti suksia vittuun trolliepäilyksinesi.

en voisi edes kuvitella että lähtisin tollaseen keskusteluun anoppini kanssa. Ei tulisi kysymykseen.

Totta kai yritäisin ottaa huomioon jos sillä jotain toivomuksia, mutta  hei, jotain omanarvontuntoa pitää olla. 

Ei pidä lähteä pelailemaan tällasia ihmissuhdepelejä itsekään, niihin ei vaan saa mennä mukaan.

Tosiasia on, että ap tulee vielä elämään uusissa suhteissa ja hänellä voi tämän jälkeen olla parikin miestä, joiden kanssa hän haluaa tulla haudatuksi? Tuskin hän sitä nyt näin ajattelee, mutta hän ei ole kovin vanha ja näin todennäköisesti tulee käymään. Hänen kohdallaan elämä jatkuu.

Aikooko hän kerätä tämän haaremin yhdelle hautausmaalle ja tulla haudatuksi sen keskelle aikanaan, vai jättääkö hän nyt kuolleen miehensä lopulta yksin sinne heidän nykyiselle kotipaikkakunnalleen, jossa ilmeiseeti ei ole muuta miehen sukua häntä muistelemassa tai haudattuna ja muisteltavana? Eikö voisi antaa haudata sinne, missä varmasti pitkäaikaisin muistamisyhteisö on?

Mua sattuu, kun muistelen menneitä läheisiäni. Mua sattuu heidän puolestaan. Miten huonosti jotkut läheiset todella tunsivat heitä tai eivät välittäneet tuntea kokonaan.

Ateistin kuolinvuoteelle oli eräät läheiset sukulaiset tulleet käymään. Potilas oli hiljaa, kun pakoonkaan ei päässyt kuunnellessaan virsien veisauksia. Puoliso tuli paikalle kesken vierailun ja kertoi jälkeenpäin, miten ahdistavalta rakkaasta puolisostaan oli tuntunut. Vierailijat eivät olleet välittäneet keskustella potilaan kanssa.

Hautajaiset, eri tapaus. Elementit, mitä vainaja inhosi, äiti käyttii niitä hautajaisissa. Ihmiset, jotka olivat satuttaneet vainajaa ja ihmisiä, joiden kanssa vainaja ei ollut tekemisissä, äiti käski heitä hautajaisiin. Vainajan ystäviä äiti ei käskenyt, koska äidin sukulaiset eivät näitä tunteneet, äidin perustelut oli tässä.

Toivon, että jokainen saisi elää, kuten itse haluaa. Toivon, että jokainen saisi kuolla oman näköisissä tunnelmissa ja läheiset keskittyisivät hetken kommunikoimaan potilaan kanssa empatiallla. Toivon, että hautajaiset ovat vainajan toiveen mukaiset, vainajan egon näköiset, viimeiset juhlat vainajalle.

Vierailija kirjoitti:

Näiden puoliso-vänkääjien takia en voi kokea myötätuntoa AP:ta kohtaan, vain lapsia ja jonkin verran anoppia. AP ja anoppi ovat sekaisin surusta, joten lapsille paras olisi edunvalvoja, joka määrää hautajaisista, koska kumpikaan noista ei kykene ajattelemaan lasten parasta (paitsi ehkä se että hauta on omassa kotikaupungissa, mutta sekin taitaa olla vain koska ap itse haluaa, ei mieti lapsia, kuin vasta itsensä jälkeen).

 

Lain kannalta päättämis-järjestys on (hautaustoimiston, papin ja asianajajan mukaan) vainajan tahto, täysi-ikäiset lapset, puoliso, muut sukulaiset. Muutama vuosi sitten äidistäni eronnut ja uusiin naimisiin mennyt isäni kuoli äkillisesti, ja meillä lapsilla (yhtä lukuun ottamatta täysi-ikäisiä) ja uudella vaimolla oli erimielisyyksiä hautajaisiin liittyvistä seikoista. Kaikki yllämainitut tahot vahvistivat, että me täysi-ikäiset lapset päätetään ensisijaisesti, uudella vaimolla ei ole sananvaltaa ellemme salli niin. Jos vaimo ei olisi muuten tajunnut, oltaisiin menty käräjille, jossa me lapset olisimme voittaneet.

 

Sen verran toki tehtiin kompromissiä, että puolison ei tarvinnut tehdä erillistä ilmoitusta (nimi surijoissa lasten jälkeen) ja hänen toivomansa kappale esitettiin siunaustilaisuudessa. Muistotilaisuudesta isällä oli tahto ilmaistuna (isänsä hautajaisissa sanoi, että halusi samanlaisen muistotilaisuuden), joten sen mukaan mentiin.

PS. Turha jankata, en palaa ketjuun, jossa verisukulaisuus unohdetaan vain koska satukirja sanoo. Vanhemman ja lapsen suhde ei katoa vain siksi, että ollaan avioliitossa.

Tilanteesi ei ole mitenkään rinnastettava, joten ei olisi kannattanut osallistua keskusteluun. Tässä ei haudata vanhaa isää aikuisten lasten toimesta vaan nuorta isää, jolla on pienet lapset ja vaimo. 

Jaahas, taas ollaan uudella provolla liikkeellä. Aiheet näköjään aina sellaisia, että uppoaa av-mammoihin kuin häkä. :D

Mä kirjoittelin eilen tabletilla joten viestini olivat vähän lyhyitä mutta nyt isolla koneella on parempi kirjoittaa. Olen se jonka mies kuoli syöpään talvella ja jonka kanssa olimme ehtineet puhua käytännön asioistakin joten sain järjestää juuri sellaiset hautajaiset joista yhdessä sovittiin eikä kukaan mieheni omaisista, ei äiti tai mieheni aikuiset lapset kyseenalaistaneet mitään. Ei edes sitä että mieheni haudattiin tänne missä me asuimme ja minä yhä asun, kaukana mieheni kotiseudusta. Hauta on meidän yhteinen ja minut haudataan aikanaan samaan hautaan riippumatta siitä elänkö loppuelämäni yksin vai uudessa liitossa. Hauta on minun nimissäni ja minun maksamani hautapaikka. Hoidan sitä mielelläni ja varsinkin aluksi oli tärkeää käydä haudalla usein, jopa useita kertoja päivässä. Koin että siellä oli turvallista käydä juttelemassa hänelle. Seurustelen tällä hetkellä toisen syöpälesken kanssa ja me molemmat tulemme aikanaan haudatuiksi ensimmäisten puolisoidemme kanssa samaan hautaan. Se on meille luonteva ratkaisu. Joku toinen voi tehdä erilaisen ratkaisun mutta jos ei ole tätä puolison kuolemaa itse kokenut, on aivan turha tulla sanomaan ja spekuloimaan mitään. Edelleen kannustan ap sinua pitämään puolesi sen suhteen että teet kuten parhaaksi näet itseäsi ja lapsiasi ajatellen ja miettien mitä miehesi olisi halunnut. Hänen äitinsä voi tehdä oman "muistelupaikan" kotinsa lähelle. Näin mieheni läheisetkin tekivät koska eivät pääse haudalle usein.

Osanottoni suureen suruusi.

Pystyisittekö kompromissiin?

Oma ilmoitus kummaltakin. Ja tottakai Nökön nimi siihen!!!

Hauta tietysti lasten kodin lähelle, se on selvää.

Kirkkoon kaikki halukkaat, muistotilaisuus vain lähimmille, jotka sinä sinne haluat.

Ohjelma niin että sinä päätät mutta annat anopin valita 1-2 asiaa sinne. Samoin ruoka, sinä päätät mutta anoppi valitkoon 1-2 lajia.

Voisiko joku sukulainen olla apuna sopimisessa?

Sinun ei tarvitse miellyttää anoppia.

Paljon voimia sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Näiden puoliso-vänkääjien takia en voi kokea myötätuntoa AP:ta kohtaan, vain lapsia ja jonkin verran anoppia. AP ja anoppi ovat sekaisin surusta, joten lapsille paras olisi edunvalvoja, joka määrää hautajaisista, koska kumpikaan noista ei kykene ajattelemaan lasten parasta (paitsi ehkä se että hauta on omassa kotikaupungissa, mutta sekin taitaa olla vain koska ap itse haluaa, ei mieti lapsia, kuin vasta itsensä jälkeen).

 

Lain kannalta päättämis-järjestys on (hautaustoimiston, papin ja asianajajan mukaan) vainajan tahto, täysi-ikäiset lapset, puoliso, muut sukulaiset. Muutama vuosi sitten äidistäni eronnut ja uusiin naimisiin mennyt isäni kuoli äkillisesti, ja meillä lapsilla (yhtä lukuun ottamatta täysi-ikäisiä) ja uudella vaimolla oli erimielisyyksiä hautajaisiin liittyvistä seikoista. Kaikki yllämainitut tahot vahvistivat, että me täysi-ikäiset lapset päätetään ensisijaisesti, uudella vaimolla ei ole sananvaltaa ellemme salli niin. Jos vaimo ei olisi muuten tajunnut, oltaisiin menty käräjille, jossa me lapset olisimme voittaneet.

 

Sen verran toki tehtiin kompromissiä, että puolison ei tarvinnut tehdä erillistä ilmoitusta (nimi surijoissa lasten jälkeen) ja hänen toivomansa kappale esitettiin siunaustilaisuudessa. Muistotilaisuudesta isällä oli tahto ilmaistuna (isänsä hautajaisissa sanoi, että halusi samanlaisen muistotilaisuuden), joten sen mukaan mentiin.

PS. Turha jankata, en palaa ketjuun, jossa verisukulaisuus unohdetaan vain koska satukirja sanoo. Vanhemman ja lapsen suhde ei katoa vain siksi, että ollaan avioliitossa.

Miten tämä liittyy koko asiaan? Ap:n tapauksessa ei ole uusia puolisoita eikä täysikäisiä lapsia. Mene muualle uhoamaan. Suomen laki satukirja? Anna mun kaikki kestää...

Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on kuitenkin se että äiti ja poika ovat läheisimpiä ja takana kaukana tulevat kaikki muut,myös puoliso.

siinä vaiheessa kun sinä kuolet, miehelläsi ei ole asiaan mitään sanomista ja poikasi hoitaa asiat juuri niin kuin häntä huvittaa, kävelee vaan miehesi toiveiden yli ja kaiken sen mitä olet ehkä miehellesi puhunut omista toiveistasi (mutta et kirjallisesti laatinut mitään dokumenttia)? Poikasi voisi esim olla nuori parikymppinen, ehkä muistotilaisuuteen sopisi tarjolle pitsa ja energiajuoma, muodollisuuksista poikasi ei välittäisi, kuka niitä kukkia oikeasti tarvitsee ja lehti-ilmoitukset jäisi tekemättä. Sinut voi myös haudata kauas puolisostasi, vaikka pojan opiskelupaikkakunnalle, kuhan pojan toiveiden mukaan mennään. Kaikki tämä on sinulle ok, koska äidin ja pojan yhteys.

Huh, huh mitä kirjoitusta useammilla. Uskomatonta että mennään anopin taakse vaikka anoppi ei näköjään välitä että on lapsia jotka ovat jääneet ilman isää ja lapsi joka ei koskaan tule näkemään isäänsä.

Anoppina pitäisin itse kyllä suuni supussa ja antaisin mennä ne hautajaiset niin kuin leski haluaa. Tuskinpa anoppi haluaa että hänenkään puolisonsa hautajaisiin puututaan. Tilanne on molemmille raskas mutta kyllä anopin pitää tässä ymmärtää minkälainen vaikutus tällä on perheeseen ja joustaa tilanteessa. Hautajaiset ovat pieni osa sitä matkaa jolle vainaja lähtee ja muistan oman äidin haudanneena kuinka isä halusi aluksi hoitaa kaiken itse mutta lopulta halusi apua järjestelyissä. Kannattaa siis antaa anopille joku vastuualue jonka hän saa hoitaa. Jos pistää vastaan niin se ota tai jätä peli eli sitten ei saa osallistua järjestelyihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden puoliso-vänkääjien takia en voi kokea myötätuntoa AP:ta kohtaan, vain lapsia ja jonkin verran anoppia. AP ja anoppi ovat sekaisin surusta, joten lapsille paras olisi edunvalvoja, joka määrää hautajaisista, koska kumpikaan noista ei kykene ajattelemaan lasten parasta (paitsi ehkä se että hauta on omassa kotikaupungissa, mutta sekin taitaa olla vain koska ap itse haluaa, ei mieti lapsia, kuin vasta itsensä jälkeen).

 

Lain kannalta päättämis-järjestys on (hautaustoimiston, papin ja asianajajan mukaan) vainajan tahto, täysi-ikäiset lapset, puoliso, muut sukulaiset. Muutama vuosi sitten äidistäni eronnut ja uusiin naimisiin mennyt isäni kuoli äkillisesti, ja meillä lapsilla (yhtä lukuun ottamatta täysi-ikäisiä) ja uudella vaimolla oli erimielisyyksiä hautajaisiin liittyvistä seikoista. Kaikki yllämainitut tahot vahvistivat, että me täysi-ikäiset lapset päätetään ensisijaisesti, uudella vaimolla ei ole sananvaltaa ellemme salli niin. Jos vaimo ei olisi muuten tajunnut, oltaisiin menty käräjille, jossa me lapset olisimme voittaneet.

 

Sen verran toki tehtiin kompromissiä, että puolison ei tarvinnut tehdä erillistä ilmoitusta (nimi surijoissa lasten jälkeen) ja hänen toivomansa kappale esitettiin siunaustilaisuudessa. Muistotilaisuudesta isällä oli tahto ilmaistuna (isänsä hautajaisissa sanoi, että halusi samanlaisen muistotilaisuuden), joten sen mukaan mentiin.

PS. Turha jankata, en palaa ketjuun, jossa verisukulaisuus unohdetaan vain koska satukirja sanoo. Vanhemman ja lapsen suhde ei katoa vain siksi, että ollaan avioliitossa.

 

Miten tämä liittyy koko asiaan? Ap:n tapauksessa ei ole uusia puolisoita eikä täysikäisiä lapsia. Mene muualle uhoamaan. Suomen laki satukirja? Anna mun kaikki kestää...

Tuo kirjoittaja tarkoitti kylläkin, että Raamattu on satukirja. Kun täällä jotkut perustelivat anopin unohtamista sillä, mitä raamattu sanoo. Tosin Raamattuhan on siinä samaa mieltä Suomen lain kanssa, jos järjestys tosiaan on: aikuiset lapset, puoliso, muut sukulaiset.

osanottoni ja voima hali ap!

kuoliko miehesi äkisti?  ku ei saanut(voinut) "osallistua" hautajaisiinsa jo etukäteen kertomalla toiveistaan?!

Osanottoni suruun!

Mielestäni tässä ei nyt pidä ajatella anoppi -miniä asioita, ne on toisarvoisia. Lapsien jaksaminen ja suru, oikeus isänsä muistoon on nyt tärkein! Teet kuten haluat, mutta jos suostut isoihin hautajaisiin niin tuskin kauheasti ylimääräisiä ihmisiä tulee kun pidätte hautajaiset omalla paikkakunnalla , varsinkaan jos välimatkaa on. Jos välimatka on lyhyt (vaikkakin eri paikkakunnalla) en ole varma lähtisinkö riitelemään hautapaikasta.

Kompromissin tekisin ainaki muistokirjoituksen kanssa, molemmille omat.

juuri läheisen mennettäneenä painotan, että juuri se siunaustilaisuus on se rankin, muistotilaisuus sen jälkeen on jo helpompi kestää. Jos sinusta vähääkään tuntuu siltä, että haluat pitää siunaustilaisuuden pienenä niin pidä se pienenä. Se päivä on niin järjettömän rankka, ettei silloin jaksa mitään puolituttuja. Meillä oli paikalla vain ne läheisimmät.

Uurnan lasku on hyvin koruton tapahtuma, paikalla on vain suntio ja vainajan läheisimmät (meillä esim. vain perhe). 

Pidä pääsi, anoppi ei päätä asioista. Sinä ja lapsesi elätte hautapaikan kanssa vuosikymmeniä, on tärkeää, että lasten isä on haudattu lähelle, jotta perheellä on helppoa käydä haudalla. 

Kuolinilmoitus: tee kompromissi - ensin teidän värssy ja nimet alle (tottakai se syntymätön lapsi myös!) ja nimienne alle anopin värssy ja heidän nimensä.

Hautapaikan, siunaustilaisuuden ja sen ohjelman päätät sinä. Tottakai niiden pitää olla miehesi ja perheenne näköisiä, lapset muistavat isänsä hautajaiset loppuikänsä. 

Voimia ja jaksamista <3

Voimia.

Onnistuisiko kompromissi? Sinä joustat jossain kohtaa ja anoppi toisessa? Yleensä aina löytyy kolmaskin ratkaisu. Aloita vakavalla keskustelulla anopin kanssa, jossa tuot esille, että olet täysin loppu ja puhki ja ymmärrät hänenkin olevan. Mies oli hänen poikansa ja sinun puolisosi. Teillä on yhtä rankka suru. Kerro, että haluat lasten pääsevän helposti isän haudalle ja kerro erityisesti se, että haluat että lapsilla on isovanhempiin vahva suhde. Kiitä jo etukäteen anoppia siitä, että hänen avulla perheenne tulee kestämään ja selviämään ja kuinka lapset oppivat tuntemaan isänsä anopin tarinoiden kautta.

Ja tämän jälkeen ota lista päätettävistä asioista ja kerro, että haluat molempien joustavan. Ensin molemmat miettivät mitkä ovat itselle kaikista tärkeimmät 2 asiaa. Ja sitten lähdette ratkomaan asioita. Esim. mies haudataan lähelle ja tuhkaus ok. Ilmoitus etukäteen ja siinä saa olla se veisu anoppia lohduttamassa. Koko kylää ei kutsuta, mutta ilmoitus julkaistaan ennen. Jne.

Kannatan tuota kotiin hautaamista. Tuttavani sai kauhean tappelun jälkeen poikansa kotipaikkakunnan hautausmaalle eikä sinne missä poika perheineen asui. Niin sitten kävikin että vuoden päästä leski myi talon ja muutti toiselle puolen Suomea omien sukulaistensa lähelle.