Mies kuoli joulun alla, en jaksa enää

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on oikeus järjestää miehellesi ja lastenne isälle sellaiset hautajaiset kuin toivot. Toki kannattaa ottaa huomioon anopin mielipide ja yrittää neuvotella yhteisiä kompromisseja.

Ehdottaisin itse esim. tällaisia kompromisseja:

- molemmat voivat laittaa omat kuolinilmoitukset, tätä voi perustella sillä että te olette eri ihmisiä ja eri tavalla merkittäviä

- hautajaiset voivat olla pienemmät ja erikseen voi järjestää muistokahvituksen isommalle porukalle (tähän kahvitukseen voi kutsua sillä uskonnollisemmalla ilmoituksella ja anoppi saa järjestää rauhassa, pyytää vaikka papin puhumaan paikalle)

- tuhkauksen ja uurnahautauksen lisäksi synnyinkaupunkiin voi laittaa muistolaatan muistolehtoon tms.

Ja niin edelleen. Koittakaa kuitenkin löytää jonkinlainen yhteisymmärrys, mutta muistakaa että ko. mies on edustanut teille eri asioita. Sen ääneen sanominen voi helpottaa tilannetta.[/quote

Tämä ehdotus on minun suosikkini. Tässä ap ja lapset saisivat pienet hautajaiset ja hautapaikan kotiseudulleen ja anoppi isomman muistotilaisuuden ja muistolaatan omalle kotiseudulleen. Ota asia puheeksi anopin kanssa, ehkä pääsette yhteisymmärrykseen. Muistaakseni joillakin hautausmailla on tuhkia varten sellainen sirottelualue, jonne tuhkat saa sirotella ja isoon muistokiven voi halutessaan laittaa muistolaatan, silloin ei tule varsinaista hautapaikkaa mihinkään. Vainajaa voi silti käydä muistelemassa hautausmaalla ja viedä kynttilän muistokiven luokse tai jollekin toiselle hautausmaallekin muualle haudattujen vainajien muistomerkin luokse.

Tämä tuhkan sirottelu olisi ollut oman appiukon kuoltua järkevin vaihtoehto, kun anoppi ei pystynyt jäämään yksin maalle asumaan isoon omakotitaloon syrjäkylälle ilman ajokorttia. Nyt appiukko on haudattu sinne syrjäkylälle ja anoppi muuttanut lastensa kotikaupunkiin. Aina pitäisi olla anoppia viemässä haudalle monen sadankilometrin päähän kynttilää sytyttämään ja aina saa kuunnella vaitusta siitä, kun koskaan ei pääse käymään haudalla.

Sinulla on lapsia, koeta ajatella anoppiasi äitinä, joka menetti poikansa. Olette molemmat vielä järkyttyneitä ja suru vie voimia niin, ettei kumpikaan teistä varmaan jaksa ajatella asiaa toisen kannalta. Olisiko sinulla joku luottohenkilö, esim. ystävä tai harkitsevaksi tiedetty sukulainen, joka voisi sovitella asioita? On selvää, että sinä olet lähiomainen, mutta yritä silti ymmärtää, että äiti on aina äiti. Ehkä voisit antaa hänelle periksi joissain pienemmissä asioissa? Miksi et voisi antaa hänen hoitaa jotain hautajaisten yksityiskohtaa, sehän samalla helpottaisi sinun työtaakkaasi?

Olitteko puhuneet miehenne kanssa näistä asioista, eli osaatko arvioida, miten hän itse olisi halunnut hautajaiset järjestettävän?

Kohtalainen jouluprovo.

Itse olisin jättänyt pois tuon kolmannen, vielä vatsassa olevan lapsen ja varsinkin lempinimen tarkennuksen. Siinä kohtaa menee liian paksuksi :)

Vierailija kirjoitti:

Kohtalainen jouluprovo.

Itse olisin jättänyt pois tuon kolmannen, vielä vatsassa olevan lapsen ja varsinkin lempinimen tarkennuksen. Siinä kohtaa menee liian paksuksi :)

Näin on.

Itse en näin mauttomista aiheista provoilisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna periksi, äiti on hautaamassa poikaansa. Sovita tilanteesi anopin vaatimusten mukaan, niin saatte yhdessä tehdä nämä käytännön asiat jotka ovat iso osa surutyötä. Jatkossa voit ehkä tehdä uuden perinteen kun viet lapsia mummolaan yhdistämällä sen reissulle miehesi haudalle. 

 

Ruoat, värssyt kuolinilmoituksessa jne ovat ihan pikku hitusia, sinun työsi on nyt pärjätä itse, tukea lapsianne ja pitää yllä hyvät perhesuhteet lastesi isovanhempiin. 

 

Käytännön pikku jutuista ei kannata nyt kiistellä, katso isompaa mittakaavaa ja tulevaisuutta. 

Äiti on hautaamassa poikaansa, mutta niin myös vaimo miestään. Miksi minä lähimpänä omaisena olisin vähäpätöisempi kuin äiti, joka tulee vasta meidän lasten jälkeen?

Tiedän kyllä että kaikki tämä on merkityksetöntä sen rinnalla että mies on nyt kuollut eikä tule enää takaisin, mutta eikö minulla silti ole oikeus saattaa rakkaani pois hänen arvoisellaan tavalla?

ap

Kyllä sinulla on oikeus! Minusta myös kuulostaa, ettei anoppisi mieti nyt mitä poikansa olisi halunnut, vaan sitä miltä hautajaisten "pitää" näyttää. Kovin tyypillistä silloin kun paikalle halutaan hilata koko pitäjä suruesitystä katsomaan.

Anopille voisi yrittää vääntää myös esimerkkinä tuon lasten haudalla käynnin, kertoa omista fiiliksistään ja korostaa, että haluat tehdä niinkuin uskot miehesi toivoneen

Aina sä ap vaan viitsit. Jotkut rassukat vielä uskoo näitä sun typeriä provoja. Just aikoinaan lopetin Av:llä käymisemisen sun provojes takia. Pitkästä aikaa jälleen kävin täällä ja lähes jokainen aloitus jälleen sun tekemä.

Ei paljon nappaa lukea sairaan ihmisen tekstiä. Tiedän että en ole ainoa joka tämän on lopettanut samasta syystä. Ei tosin tuu ikävä sun satujas.

Vierailija kirjoitti:

Aina sä ap vaan viitsit. Jotkut rassukat vielä uskoo näitä sun typeriä provoja. Just aikoinaan lopetin Av:llä käymisemisen sun provojes takia. Pitkästä aikaa jälleen kävin täällä ja lähes jokainen aloitus jälleen sun tekemä.

Ei paljon nappaa lukea sairaan ihmisen tekstiä. Tiedän että en ole ainoa joka tämän on lopettanut samasta syystä. Ei tosin tuu ikävä sun satujas.

Tuossa vieressä on ketjuvaihtoehtoja, mm. elinten koosta lainojen korkoihin, eikö sinulle löydy sieltä jotain mielenkiintoista ketjua, joihin voisit fiksusti osallistua? Vai oletko sinä se rassukka, joka käy huutelemassa ketjuihin provo, provo. Typerää provoa.

Aloitukseen yläpeukkuja nyt 664 kpl. Alapeukkuja 21 kpl. Tarkoitatko mielipiteelläsi että myös 664 peukuttajaa ovat sairaita? Siksikö, että aihe voi heitäkin koskettaa, olla ajankohtainen tai tulossa, mennyt ja mietteissä, ehkä traumoissa, tai osoitettu aiheelle empatiaa ja ymmärrystä. Ihmisiä kuolee ja siitä keskusteleminen on tervettä. Ei sinun tarvitse näihin elämän tosiasioihin osallistua täällä, onhan sinulla oikeakin elämä, eikös, jossa viihdyt paremmin. Tai aloita uusi ketju, aiheella provo, provo, olen ainoa terve. Hyvät päivän jatkot sulle!

Tässä asiassa olen ap:n puolella. Leski päättää, siitä ei ole epäilystäkään. Anoppi voi laittaa oman värssynsä kuolinilmoitukseen ja vaimo laittaa oman värssynsä. Muuten vaimo päättää. Tosiaankin saa laittaa lapsen lempinimen! Älä anna periksi. Toki anoppi suree mutta käytöstavat on silti oltava!

Voihan ilmoitukseen laittaa, että on oma värssy,ja sen alla aviopuolisoa ja isää kaivaten vaimo Netta, Nella ja Ninni ja masu-asukki "Nökö".  Sen jälkeen voi olla anopin värssy, hänen nimensä "Äiti" ja sitten ne muut nimet, sitä kyllä näkee. Anoppi voi valita hautajaisiin osan musiikkia ja vaikka ehdottaa arkun väriä, mutta tuhkauspäätös on sinun.

Jos muistotilaisuus kirkon jälkeen pidetään, voisi tuoda jotain katseltavaa kuten kuvia vainajasta ja perheestä ja joku voisi ehkä pitää vainajasta puheen kaffen aikana, muuten se on vaivautunutta istuskelua.

Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on kuitenkin se että äiti ja poika ovat läheisimpiä ja takana kaukana tulevat kaikki muut,myös puoliso.

Voi elämän kevät.. onneksi ei todellakaan kaikkien kohdalla ole näin, joidenkin äitien uskomuksista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Anna periksi, äiti on hautaamassa poikaansa. Sovita tilanteesi anopin vaatimusten mukaan, niin saatte yhdessä tehdä nämä käytännön asiat jotka ovat iso osa surutyötä. Jatkossa voit ehkä tehdä uuden perinteen kun viet lapsia mummolaan yhdistämällä sen reissulle miehesi haudalle. 

 

Ruoat, värssyt kuolinilmoituksessa jne ovat ihan pikku hitusia, sinun työsi on nyt pärjätä itse, tukea lapsianne ja pitää yllä hyvät perhesuhteet lastesi isovanhempiin. 

 

Käytännön pikku jutuista ei kannata nyt kiistellä, katso isompaa mittakaavaa ja tulevaisuutta. 

Anteeksi mitä? Että pitäisi sovittaa elämänsä anopin vaatimuksiin? Mikäs kynnysmato siellä huutelee? JOs menettäisin mieheni ja lapset isänsä, niin siinä olis kyllä jo ihan tarpeeksi. En enää anoppia rupeais hyysäämään. Kyllä se todellinen surutalo on se mistä lähti elämänkumppani ja isä. Anopin luota poika on lähtenyt omaan elämäänsä aikoja sitten. Olis ainakin pitänyt lähteä. Tuossa tilanteessa keskittyisin kyllä ihan omaan ja lasteni surutyöhön, anoppi surkoon muuyalla, varsinkin jos ei ollenkaan kykene kunnioittamaan perhettäni. Ihme martyyri ja toisten asioiden tietäjä tuon kirjoittaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on kuitenkin se että äiti ja poika ovat läheisimpiä ja takana kaukana tulevat kaikki muut,myös puoliso.

Voi elämän kevät.. onneksi ei todellakaan kaikkien kohdalla ole näin, joidenkin äitien uskomuksista huolimatta.

Samaa mieltä, aika katkeraa tekstiä tuo. Tervettä on että poika ottaa vastuun omasta elämästään ja jatkaa oman perheensä kanssa eteenpäin. Normaali äiti kunnioittaa aikuista poikaansa ja tämän perhettä ja rakkautta. Sairas mielenmaisema jossa lapset vielä aikuisena ovat kiinni äidissään. Tietysti puoliso on rakkaampi kuin äiti. Ja oma perhe rakkaampi kuin lapsuudenperhe. Jos on äidin tissiin jäänyt kiinni, ei mitään onnellista parisuhdetta ja perhettä edes voi rakentaa. Hyi yäk.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä antaisin anopin päättää, jos asiat ovat niin tärkeitä hänelle. Lapsen kuolema on pahinta mitä voi tapahtua, ja miehesi on aina lapsi anopillesi.

Mieti, jos oma poikasi/tyttäresi joskus kuolee, ja hänen puolisonsa haluaa tuhkata hänet jonnekin kauas, minne sinulla ei ole sidettä? Kyllä, veri on sakeampaa kuin mitkään avioliitot. Lapset tottuvat siihen, et hauta on muualla. Lapsille värssyillä tms ei ole mitään väliä, joten älä selitä asioita itsellesi lapsiin vedoten.

Eroja tulee koko ajan, mutta hyvin harvat äidit hylkäävät lapsensa. Anna anopin pitää poikansa loppuun asti, hänen mielessään miehesi on hänen pieni poikansa, ikuisesti.

Ja miehen lapset ovat miehen lapsia ikuisesti, eiköhän se mieskin halua tulla enemmin haudatuksia lastensa lähelle, ei äitinsä. Voimia ap:lle!

Vierailija kirjoitti:

Tosiasia on kuitenkin se että äiti ja poika ovat läheisimpiä ja takana kaukana tulevat kaikki muut,myös puoliso.

Mä kyllä loukkaantuisin, jos mieheni antais ymmärtää, että äitinsä on hänelle läheisempi kuin minä. Äitiä ei voi valita, puolison voi. Oon niin vanhanaikainen, että ajattelen, että lapset on vain lainaa ja toivon, että omat lapseni kasvavat niin vahvoiksi, että kykenevät aikanaan irtautumaan ja rakentamaan oman elämänsä.

Ap:n tapauksessa anopilla ei oo oikein muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä poikansa puolison tahto.

Vierailija kirjoitti:

Voimia.

Onnistuisiko kompromissi? Sinä joustat jossain kohtaa ja anoppi toisessa? Yleensä aina löytyy kolmaskin ratkaisu. Aloita vakavalla keskustelulla anopin kanssa, jossa tuot esille, että olet täysin loppu ja puhki ja ymmärrät hänenkin olevan. Mies oli hänen poikansa ja sinun puolisosi. Teillä on yhtä rankka suru. Kerro, että haluat lasten pääsevän helposti isän haudalle ja kerro erityisesti se, että haluat että lapsilla on isovanhempiin vahva suhde. Kiitä jo etukäteen anoppia siitä, että hänen avulla perheenne tulee kestämään ja selviämään ja kuinka lapset oppivat tuntemaan isänsä anopin tarinoiden kautta.

Ja tämän jälkeen ota lista päätettävistä asioista ja kerro, että haluat molempien joustavan. Ensin molemmat miettivät mitkä ovat itselle kaikista tärkeimmät 2 asiaa. Ja sitten lähdette ratkomaan asioita. Esim. mies haudataan lähelle ja tuhkaus ok. Ilmoitus etukäteen ja siinä saa olla se veisu anoppia lohduttamassa. Koko kylää ei kutsuta, mutta ilmoitus julkaistaan ennen. Jne.

Voi hyvänen aika, tässä ei ole nyt kyse mistään vanhan autonromun myynnistä ja lässyti lässyti.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa!

Anopin käytöstä voit ymmärtää vain ymmärtämällä kuinka kauheaa on haudata lapsensa. Tuska purkautuu usein riitelynä yms.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse joustaa isoissa asioissa, kuten hautapaikan valinnassa. Tässä kannattaa olla myötäelävä, mutta jämäkkä "ymmärrän että olet surullinen ja haluaisit haudan teidän läheellenne, mutta olemme puhuneet jo X eläessä, että hautaamme hänet tavalla x tähön kotimme läheelle. Minusta meidän ei kannata jatkaa keskustelua tästä aiasta, koska olen sen vakaasti päättänyt näin."

Pienistä asioista (kuten värssyistä tai ruuasta, mikä sinulle sellainen asia onkaan) ei varmaan kannata välittää tuon taivaallista. Itse varmaan antaisin anopin mieluusti hoitaa koko ruokapuolen. Kuolinilmoituksen ei tarvitse olla yhteinen.

Olen kirjoittajan kanssa täsmälleen samaa mieltä. Hirveää, että palstalaiset täällä kiistelevät valtakysymyksistä: "aviopuoliso on tärkeämpi kuin äiti" jne. Vaikka laki sanoisi mitä, on taatusti vähintään yhtä hirveää menettää lapsensa kuin miehensä. Tekisin juuri niin kuin lainaamani kommentoija - en antaisi periksi hautapaikassa, mutta antaisin anopin päättää muista asioista kuten muistovärssyistä ja tarjoiluista. Ei myöskään ole pahaa siinä, että haluaa "koko kylän" kunnioittamaan vainajaa. Tilaisuus hyvästijättöihin voi olla myös muille tärkeä, kuin aivan lähipiirille. Uskonasioistakin on ehkä turhaa kiistellä, uskoi tai ei. Muistovärssyt ja raamatunlauseet ovat kauniita, uskoi sitten Jumalaan tai ei. Eivät ne pilaa miehesi muistoa millään tavoin.

Kammottava tilanne. Kuitenkin, muista että koko hautajaiset on vain rituaali, sinä itse päätät sisälläsi millaiset jäähyväiset miehellesi sydämessäsi jätät ja millaisen muistovärssyn sorvaat. Osanottoni. Älkää riidelkö surun keskellä.

noista uskonasioista: ihan Raamatun alkulehdillä sanotaan että "mies LUOPUKOON  isästänsä ja äidistänsä  ja liittyköön vaimoonsa"

.Vaikkei Raamatulla ensisijaisesti tarvikaan lyödä ketään päähän,  ei ole kyse siitä etteikö asia olisi siinä kirjassa kaikin tavoin selkeä ....

Sano että mitä jos tulisit tänne lasten kanssa jelppimään.Että lisäkäsi ei olis nyt pahitteeks.Tai sopikaa työnjako.Älä vaan mene viranomaisiin sanomaan että mies kuoli ja et jaksa!!!! Pyydä apua jlt läheiseltä.