Lue keskustelun säännöt.
Mies kuoli joulun alla, en jaksa enää
27.12.2015 |
Ei riitä että mies on kuollut, vaan anoppi sekaantuu koko ajan kaikkeen. Tämä päivä ollaan riidelty hautajaisjärjestelyistä.
- Minä haluan pienet hautajaiset, vain lähimmät paikalle, anoppi haluaa kutsua koko kylän.
- Minä haluan tuhkauksen ja tuhkat kotipaikkakuntamme hautausmaalle, anoppi haluaa arkkuhautauksen "kotiin" eli heidän asuinpaikkakunnalleen.
- Minä haluan kuolinilmoituksen vasta hautajaisten jälkeen ja ilman mitään raamatunlauseita, anoppi haluaa ennen hautajaisia julkisen kutsun ja uskonnolliset tekstit. Haluan myös, että minun ja kahden lapsen lisäksi ilmoitukseen tulee syntymättömän lapsemme lempinimi (tyyliä Nökö), anopin mielestä siitä tulee mieleen koira ja se ei sovi missään tapauksessa.
Mistä muusta nyt onkaan tapeltu, ruuasta kai ainakin. Välillä tuntuu että pitäisi antaa periksi, etten jaksa yksin tätä kaikkea. Mutta sitten taas tuntuu, että jos annan anopin tehdä niin kuin hän haluaa, se on väärin minua ja lapsia ja miestä itseään kohtaan. Ja pelkkä ajatuskin, että mieheni haudattaisiin johonkin muualle kuin tähän lähelle, etten voisi viedä tätä pienintäkin aikanaan isän haudalle... Anoppi on tähän asti ollut niin fiksu ja mukava, etten osannut edes pelätä mitään tällaista kun hyväksyin hänen avuntarjouksensa. Nyt hänestä on kuoriutunut kaikkien aikojen kauhuanoppi, joka ei suostu ymmärtämään että minä olen se vainajan lähin omainen.
Kommentit (198)
En osaa sanoa muutakuin voimia. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko miehesi ateisti jos et halua raamatunlauseita?
Muista sanoa papille että mies laitetaan hautaan sanoilla: tämä mies on ollut ja mennyt, ei tästä kalua tullut, nyt heitetään hautaan.
Mies oli tavallinen tapakristitty, kuului kirkkoon tavan vuoksi muttei uskonut jumalaan. Haluan kuolinilmoitukseen jotain meidän omaa, jotain sellaista minkä mies itsekin olisi valinnut.
Ei kuulu anopille tuollaiset asiat vai elitkö avoliitossa silloin anoppi päättää ja sulla ei ole nokan koputtamista jos olitte aviossa niin se on anoppi jolla ei ole sanavaltaa.
Suomessa asiat on just näin. Avoliitoista on tullut katkeria miniöitä kun lapsia lukuunottamatta kaiken vie anoppi.
Anna periksi, äiti on hautaamassa poikaansa. Sovita tilanteesi anopin vaatimusten mukaan, niin saatte yhdessä tehdä nämä käytännön asiat jotka ovat iso osa surutyötä. Jatkossa voit ehkä tehdä uuden perinteen kun viet lapsia mummolaan yhdistämällä sen reissulle miehesi haudalle.
Ruoat, värssyt kuolinilmoituksessa jne ovat ihan pikku hitusia, sinun työsi on nyt pärjätä itse, tukea lapsianne ja pitää yllä hyvät perhesuhteet lastesi isovanhempiin.
Käytännön pikku jutuista ei kannata nyt kiistellä, katso isompaa mittakaavaa ja tulevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Osanottoni sinulle. Olen itsekin jäänyt leskeksi. Helpottaisi, jos saisitte sovittua. Paikka on paha ja raskas teille molemmille. Anoppikin voi vain kipuilla lapsensa menetystä. Mikäli katsotaan oikeuksia, jos olitte naimisissa sinä päätät kaikesta.
Kiitos. En tosiaankaan jaksaisi riidellä ja ymmärrän että anoppi on myös surullinen, silti tämä riitely vie voimat. Olimme naimisissa, joten päätöksenteossa ei pitäisi olla mitään epäselvää.
ap, 4 myös ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulu anopille tuollaiset asiat vai elitkö avoliitossa silloin anoppi päättää ja sulla ei ole nokan koputtamista jos olitte aviossa niin se on anoppi jolla ei ole sanavaltaa.
Suomessa asiat on just näin. Avoliitoista on tullut katkeria miniöitä kun lapsia lukuunottamatta kaiken vie anoppi.
Olimme naimisissa, eli ei mitään epäselvää.
ap
Selität anopille, että lastesi isä ja sinun puolisosi haudataan sinne, missä teidän elämänpiirinne on. Hänellä ei tuohon ole enempä sanomista. Kuolinilmoituksen voit tehdä itse perheesi nimissä, anoppi ilmoitelkoon mitä ilmoittelee oman perheensä puolesta. Eikä hautajaisista tarvitse tehdä sukujuhlaa, jos et lähimpänä omaisena sitä halua.
Kiitä kauniisti, ja sano että tämä on varmaan hänellekin raskasta, mutta asiat hoidetaan niin kuin sinä sanot.
Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apua, keiltä saisit tukea itsellesi? Omilta vanhemmiltasi? Ystäviltä? Et anna periksi, sulla on oikeus ajatella juuri noin kuin ajattelet, lapsia ja MYÖS ITSEÄSI. Etkö voi laittaa lehteen omaa erillistä kuolinilmoitusta? Niin mä aion tehdä, jos isäni uusi vaimo alkaa vähänkään ryppyillä mulle isän kuoltua, kun nytkin on jo ollut ihan tarpeeksi ikävä mua kohtaan. Ymmärrän, ettei anoppi ole ollut sua kohtaan aiemmin ikävä ja pelkäät, miten anoppi ottaa erilliset ilmoituksetkin, mutta hänen itkunsa osoite et ole sinä, vaan maailmankaikkeus. ("Miksi annoitkaan minulle tuollaisen miniän!")
Auttaisiko, jos keskustelisitte esim papin tai jonkun seurakunnan työntekijän kanssa asiasta kolmistaan? Jos miehen omaa vakaumusta yms kunnioitettaisiin?
Hirveä tilanne kaikin puolin, voimia tähän päivään ja kaikkiin tuleviin <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anna periksi, äiti on hautaamassa poikaansa. Sovita tilanteesi anopin vaatimusten mukaan, niin saatte yhdessä tehdä nämä käytännön asiat jotka ovat iso osa surutyötä. Jatkossa voit ehkä tehdä uuden perinteen kun viet lapsia mummolaan yhdistämällä sen reissulle miehesi haudalle.
Ruoat, värssyt kuolinilmoituksessa jne ovat ihan pikku hitusia, sinun työsi on nyt pärjätä itse, tukea lapsianne ja pitää yllä hyvät perhesuhteet lastesi isovanhempiin.
Käytännön pikku jutuista ei kannata nyt kiistellä, katso isompaa mittakaavaa ja tulevaisuutta.
Äiti on hautaamassa poikaansa, mutta niin myös vaimo miestään. Miksi minä lähimpänä omaisena olisin vähäpätöisempi kuin äiti, joka tulee vasta meidän lasten jälkeen?
Tiedän kyllä että kaikki tämä on merkityksetöntä sen rinnalla että mies on nyt kuollut eikä tule enää takaisin, mutta eikö minulla silti ole oikeus saattaa rakkaani pois hänen arvoisellaan tavalla?
ap
Ihan ensiksikin osanottoni sekä sinun että lapsiesi suureen suruun!:-( Hautajaisvalmistelut ovat raskaat ilman tuollaista sekaamistakin. Sinä olet miehesi lähin omainen lastesi kanssa. Anopin on vaan nieltävä se. Sinä hautaat miehesi miten haluat ja minne haluat. Ilmoituksen laadit tietysti itse. Anoppi voi sinne omasta puolestaan värssyn laittaa, mutta siinä se. Tsemppiä ja voimia. Älä anna periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti saatte sovittua ja annatte surun enempi yhdistää kuin erottaa.
T. Itsekin nuorena leskeksi jäänyt
Kiitos 10, 11 ja 12. Ehkä pyydän omia vanhempiani avuksi, ja he saavat ilmoittaa anopille miten asiat menevät.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tällaisissa tapauksissa jos surijoina on vaimo ja kuolleen aikuinen lapsi, ei sukua vaimolle? Kuka päättää mistäkin?
11
Voitte laittaa myös erilliset värssyt
Ap, kertoiko miehesi koskaan, kuinka hän itse haluaa tulla haudatuksi?
Jos kertoi, voit anopin kanssa vedota miehen tahtoon.
Voit tietysti mennä "valkoisilla valheilla" ja kertoa, että toimit miehesi tahdon mukaisesti, vaikka hän ei mitään toiveita esittänytkään.
Mitä appesi sanoo asiaan? Oliko miehelläsi sisaruksia, jotka voisivat puhua äidilleen? Tai omat vanhempasi? Minusta sinun kuuluu ehdottomasti saada päättää, minne miehesi haudataan. Jos olisin joskus itse vastaavassa tilanteessa, en koskaan antaisi kenenkään muun päättää näin tärkeistä asioista. Voimia sinulle! <3
Voimia kovasti <3 On todella kohtuutonta että joudut suuren surusi keskellä vielä erimielisyyksiin anopin kanssa. Muista kuitenkin että sinä olet lähin omainen ja kuolinpesän osakas. Kuolinpesä on se joka kaiken maksaa joten siinäkään mielessä asiassa ei ole mitään epäselvää. On todella kurjaa jos ette pääse yhteisymmärrykseen mutta kehotan sinua tekemään niinkuin haluat, kuten miehesi toivoisi sinun tekevän. Oma mieheni kuoli aiemmin tänä vuonna ja sain tehdä kaiken kuten olimme yhdessä sopineet. Hän kuoli syöpään ja olimme ehtineet puhua näistäkin asioista. Hänen sukunsa tuki mua täysin ja yhä tänäkin päivänä tuntuu hyvältä ja tärkeältä että asiat meni mieheni oman toiveen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna periksi, äiti on hautaamassa poikaansa. Sovita tilanteesi anopin vaatimusten mukaan, niin saatte yhdessä tehdä nämä käytännön asiat jotka ovat iso osa surutyötä. Jatkossa voit ehkä tehdä uuden perinteen kun viet lapsia mummolaan yhdistämällä sen reissulle miehesi haudalle.
Ruoat, värssyt kuolinilmoituksessa jne ovat ihan pikku hitusia, sinun työsi on nyt pärjätä itse, tukea lapsianne ja pitää yllä hyvät perhesuhteet lastesi isovanhempiin.
Käytännön pikku jutuista ei kannata nyt kiistellä, katso isompaa mittakaavaa ja tulevaisuutta.
Äiti on hautaamassa poikaansa, mutta niin myös vaimo miestään. Miksi minä lähimpänä omaisena olisin vähäpätöisempi kuin äiti, joka tulee vasta meidän lasten jälkeen?
Tiedän kyllä että kaikki tämä on merkityksetöntä sen rinnalla että mies on nyt kuollut eikä tule enää takaisin, mutta eikö minulla silti ole oikeus saattaa rakkaani pois hänen arvoisellaan tavalla?
ap
Et todellakaan ole vähäpätöisempi. Teillähän on lapsiakin ja he ovat hautaamassa ainokaista isäänsä. Meillä kävi niin, että mies salasi vanhemmiltaan sairauden ( ja minultakin aika suurelta osin). Hän teki hautaussuunnitelmansa itse, mentiin anopin kanssa sen mukaan. Mitä jos puhuisit anopille. Menette vaikka yhdessä sinne hautaustoimistoon ja mietitte miten asia järjestyy. Ehkä sen anopinkin mieli muuttuu tosiasioiden edessä. Meillä mm. mies halusi itse, että tulee poltetuksi. Anopille se oli iso kynnys, koska ei ollut kokemusta. Hautaustoimistossa asia hänellekin tuli konkreettisemmaksi. Annoin anopin puolestaan miettiä ihan rauhassa muistokahvitarjoilut, minulle ne oli ihan sama. Mutta sai hänkin vastuuta asiaan.
Osanottoni sinulle. Olen itsekin jäänyt leskeksi. Helpottaisi, jos saisitte sovittua. Paikka on paha ja raskas teille molemmille. Anoppikin voi vain kipuilla lapsensa menetystä. Mikäli katsotaan oikeuksia, jos olitte naimisissa sinä päätät kaikesta.