Mikä sinua ärsyttää ystävissäsi?

Minulla jokaisessa ystävässä on jotain vittumaista, paitsi yhdessä. En haluaisi lopettaa ystävyyttä kaikkien kanssa, sillä silloin jäisi vain yksi ystävä, jota en tapaa kovin usein.

Olen miettinyt käyttäydynkö itse jotenkin niin, että ystäväni ovat sen takia joskus inhottavia. Mutta en usko, sillä he usein kehuvat minua, mutta eivät huomaa omia inhottavia tapojaan. Jos huomautan, he kieltävät tai sanovat että tällainen vain olen. Välillä tuntuu että hyväksikäyttävät tai eivät muuten vain arvosta. Olenkin alkanut välttämään heitä.

Olisi ihanaa saada uusia herttaisia ja ystävällisiä ystäviä, onko heitä muuta kuin vain harvassa?

Valittaa jatkuvasti minulle(olen normaalipainoinen), että miten on lihava ja ei vaan laihdu ja miten se laihtuminen on vaikeaa ja on kokoajan jollain dietillä. Vaikka olen ollut salilla mukana auttamassa laitteisiin tutustumisessa, lenkillä, pyytänyt keilaamisesta lähtien mukaan, niin mitään urheiluun päin viittaavaakaan ei silti tehdä. Minusta turha valittaa vuosikaudet tekemättä mitään asialle. 

Liian vähäinen alkoholinkäyttö.

Mm. nämä:

- puhutaan päälle

- kaikkeen pitää aina liittyä juominen

- pidetään itseään luuserina, joka ei ikinä voi saavuttaa mitään -> ei edes yritetä

- piilovittuilu

- ei mitään intoa kokeilla ikinä mitään uutta

Joo, ei ole ystäviä enään.

Eräs analysoi hymiöitä ja niiden peristeella ottaa sitten nokkiinsa jos ei ollut tarpeeksi hymyilevä hymiö

Vaikeimmassa elämäntilanteessa selän kääntäminen, paskan puhuminen selän takana ja liittoutuminen vastaan. Ei olla ystäviä tietysti enää.

Se että saa itse olla aina pitämässä yhteyttä. Kaverit ovat liian passiivisia.

Kilpailuhenkisyys ja vittumaisuus

Paskanjauhanta muista, huono hygienia (ei pestä käsiä vessakäynnin jälkeen kunnolla yms), lapsellinen käytös kumppaneitaan kohtaan, merkkituotteiden ylistäminen vain merkin vuoksi. Ja tää on naurettava, mutta yhden kaverin syömisääni :D

Yksi ystävyys vähän tyrehtyi, kun ystävä ei ilmoittanut edes kihlauksestaan, muista kuulumisista puhumattakaan. Kun asia tuli ilmi ja olin yllättynyt, totesi vain, että "ai sori en muistanu ettet oo instagrammissa" ja "meidän pitäs petrata tätä yhteydenpitoa". Noh, itse olen kyllä kaikki elämänmuutokset ja muut tärkeät jutut ilmoittanut ihan henkilökohtaisesti...

Jotkut ystävät ovat liian takertuvia ja uteliaita, Jatkuvasti kyselemässä kaikkea, tosi ärsyttävää. Tapaamismielessä ne utelevat samalla päivän/ viikon menoja, vaikka olen sanonut, etten suostu heidän aikataulutettavakseen. Minulla on omat menoni, enkä katso tarpeelliseksi pitää niistä muille raporttia. Pidän nykyään sopivasti etäisyyttä, ettei nähdä kovin usein. Tämä sopii minulle.

Kyvyttömyys syvällisempään ja omaa käytöstä arvioivaan keskusteluun.

Vierailija kirjoitti:

Se, ettei niitä ole.

Oletko nainen? Minä tarvitsisin myös ystävää. Nainen itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Kyvyttömyys syvällisempään ja omaa käytöstä arvioivaan keskusteluun.

Entä kykenetkö itse samaan?

Ottamaan kritiikkiä vastaan.

Jatkuva toisen vikojen esille tuominen on kyllä alistamista ja henkistä väkivaltaa, nöyryyttämistä.

Jos aiheesta ja hyvin hienovaraisesti otat asian puheeksi, mua ei haittaa.

Toisaikaisuus. Minulla on hyvä ystävä, jonka olen tuntenut lapsesta lähtien, ja hän on erittäin ailahtelevainen. Toisinaan hän on äärimmäisen huomaavainen, halaileva ja lempeä, ja tekee kaikenlaisia kivoja tekoja (esim. tekee minulle aamiaista tai tarjoaa viinilasilliset pyytämättä). Toisinaan en kuule hänestä moneen aikaan yhtään mitään, hän on viileä ja välinpitämätön ja kuulemma niin kiireinen ettei ehdi tapaamaan. Tulee vähän sellainen olo, kuin hän "tyydyttäisi" minut aina silloin tällöin voidakseen palata taas omaksi itsekkääksi itsekseen. 

Eräs kaveri kutsuu itsensä ja lapsena useita kertoja vuodessa luokseni yökylään. On ollut mukavaa tavata, mutta vielä mukavampi olisi tavata siten, että lapsi ei olisi mukana.

Ärsyttävä (luultavasti tiedostamaton) itsekkyys ja kaikkitietäväisyys joissakin asioissa.

Kaveripiiriini kuuluu eräs nainen, joka on todella itsekäs. Hän puhuu aina itsestään, ja kääntää aina kiinnostavatkin puheenaiheet omiin asioihinsa. Jos taas esimerkiksi minä kerron jostain itselleni tapahtuneesta kivasta asiasta, hän ei ole kuulevinaan tai huomauttaa jotain ivallista. Välillä jopa tuntuu, että hän kilpailee kanssani. Kerran esimerkiksi tentimme erään kurssin yhtä aikaa (opiskelemme siis samaa pääainetta). Hän ilmoitti saaneensa tentistä 4:n ja kysyi, mitä minä sain. Kerroin, että minäkin sain nelosen. Tähän hän totesi "noh, itse asiassa luennoitsija antoi mulle vielä palautetta ja kehui mun vastauksia ja sanoi, että tulos oli oikeastaan neljä plussan arvoinen, mutta se ei vaan voinut merkitä sitä niin".

Hän on myös taitava päällepuhuja. Se vasta rasittavaa on. Kerran eräissä illanistujaisissa sain siitä tarpeekseni, enkä suostunut luovuttamaan, vaikka hän alkoikin papattamaan minun juttuni päälle. Siinä me sitten pölötimme jonkin aikaa päällekkäin kovaan ääneen, vaikka sekin tuntui hölmöltä. Lopulta eräs kavereistamme kysyi typertyneenä, että mitä te oikein teette.

"Jotkut ystävät ovat liian takertuvia ja uteliaita, Jatkuvasti kyselemässä kaikkea, tosi ärsyttävää. Tapaamismielessä ne utelevat samalla päivän/ viikon menoja, vaikka olen sanonut, etten suostu heidän aikataulutettavakseen. Minulla on omat menoni, enkä katso tarpeelliseksi pitää niistä muille raporttia. Pidän nykyään sopivasti etäisyyttä, ettei nähdä kovin usein. Tämä sopii minulle."

Mulla samanlaisia. Hoidan sairasta perheenjäsentä päätyökseni ja meillä on hirveästi esim. lääkärikäyntejä ja lisäksi pitää remontoida. Ystäväni vaatii tapaamisia, varsinkin silloin kun miehensä on eri aikaan työssä ja ystäväni tarvitsee viihdykettä, ei viihdy yksinään ja yritän mahduttaa niitä aikatauluihini. Joskus vaan esim. sairas perheenjäseneni kanssa kestää joku juttu pidempään kuin luulin ja sitten myöhästyn 3 minuuttia, toki juoksen päätäpahkaa ja telon itseni kiireessä kun yritän olla myöhästymättä. Sitten ihmetellään miten sinä olet aina myöhässä ja miten sinä et ehdi minnekään kun olet jouten(omaishoitaja enkä käy töissä niin se on jouten).

En siis aina myöhästy mutta ystäväni väittää niin, hän on itsekin myöhässä ihan samalla lailla.

Yritän kertoa hänelle että minulla on paljon tekemistä, aina en ehdi hänelle kylään. Siitä tulee sitten kuittailua aina mahdollisissa tilanteissa. "Kyllä on salaperäistä, kyllä minä ihmettelen mitä hommia sinulla aina muka on, onko sinulla salarakas, heh heh".

Toinen asia mikä monessa kaverissa ärsyttää: piilokuittailu, esim. harrastan liikaa liikuntaa enkä ehdi hoitaa siksi velvollisuuksiani(ovat kateellisia kun eivät itse viitsi liikkua ollenkaan) tai jos jättäisin liikunnan pois niin ehtisin käydä OIKEISSA töissä tai tehdä oikeita hommia kuten poimia marjoja, hoitaa puutarhaa, pyöritellä karjalanpiirakoita ja joulukransseja, mutta ei olen liian laiska ja jouten, en tee OIKEITA töitä ja silti nostan omaishoidontukea=loinen, uhraan itseni perheenjäsenen puolesta, pitäisi vain laitokseen laittaa, jne. aina teen jonkun mielestä väärin. Neuvot, sun pitäis tehdä näin ja näin. Mitä olet tänään tehnyt, missä käynyt. Jos sanon että pitää käydä asioilla niin tenttaus että missä sun pitää käydä?  Kun soitetaan niin kysytään ekana mitä olet tekemässä yrittäen saada paljastettua että minähän olen jouten tai "tule kylään jos ei ole mitään tekemistä".

Ilmeisesti herätän kateutta täällä pikkupaikkakunnalla. Olen ok-säilynyt ikäisekseni, verrattuna paikallisiin ikäisiini olen hoikempi ja esim. pitkähiuksinen. Jos taas verrattaisiin vaikka helsinkiläisiin niin en näyttäisi miltään. Yritin kaverustua minua kauniimman kanssa, mutta hänkin tuli kateelliseksi kun lihoi itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyvyttömyys syvällisempään ja omaa käytöstä arvioivaan keskusteluun.

Entä kykenetkö itse samaan?

Ottamaan kritiikkiä vastaan.

Jatkuva toisen vikojen esille tuominen on kyllä alistamista ja henkistä väkivaltaa, nöyryyttämistä.

Jos aiheesta ja hyvin hienovaraisesti otat asian puheeksi, mua ei haittaa.

Kyllä pystyn ja pidän sitä hyvin antoisana arvioida omaa käytöstäni (ystävieni kanssa) eri tilanteissa, mistä se johtuu, mitkä tekijät siihen vaikutti ja jos muutosta tarvitaan, niin mitä asialle voisi tehdä. Kysehän ei minulla tosin ollut tuosta, vaan siitä, ettei ole kykyä tällaiseen keskusteluun heidän omien asioidensa suhteen. Ei minulla ole mitään halua alistaa tai käyttää henkistä väkivaltaa, älytön väite! Kyse on vain siitä, että joudun seuraamaan jonkun elämää, jossa henkilö juoksee itseään karkuun, kun ei asioita uskalla kohdata.