Mitä kadut elämässäsi eniten?

Vierailija kirjoitti:

Koko elämääni syksystä 1999 aina tähän päivään asti. Kunpa saisin aikakoneen ja voisin palata takaisin tuon vuoden joulukuuhun.

Sama, mutta palaisin huhtikuun viimeiseen päivään. Tuosta päivästä alkoi sellainen tapahtumien vyöry, jonka haluaisin estää.

Muuten en oikeastaan kadu, mutta yhtä asiaa kyllä. Hevosen ostamista tyttärilleni. Ovat jo pitkään harrastaneet ja aika tuntui olevan sopiva. Mutta vaikka sen vuoksi on ollut hyviäkin hetkiä, niin se rahanmeno, kuskailut tallille, sitovuus ja huoli ovat rankempia kuin uskoinkaan. Kaduttaa ihan helkkaristi, melkein alusta asti. Myönnän toimineeni typerästi, mutta silloin se tuntui hyvältä rarkaisulta. Into on alkanut lapsilla jo hyytyä ja odotan todella, että haluavat luopua siitä, sitten tuntuu kuin saisin elämäni takaisin.

En usko vapaaseen tahtoon, joten katuminen olisi epäloogista. Tapahtuneet asiat johtuu aina jostain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden yön juttu josta sain hivin. En voinut edes nostaa syytettä, sillä minulla ei ole mitään tietoa kuka mies oli.

Voi ei, kauheaa. Kerro lisää. Valehteliko mies olevansa terve vai eikö tiennyt itsekään? Miten tiesit hakeutua testattavaksi?

Olin aika tuuliajolla elämässäni sen jälkeen, kun avopuolisoni petti minua "parhaan ystäväni" kanssa neljän vuoden seurustelun jälkeen. Alkoholisoiduin hetkeksi, ja tuolloin minulla oli tuo yksi yhden illan juttu, kun yritin hakea lähinnä lohdutusta olotilaani.

Olin todella humalassa, miehen humalatilaa saati ulkonäköä en juuri edes muista. Muistan kuitenkin hämärästi että mies halusi jossain vaiheessa ottaa kondomin pois, ja itse en lähes sammumispisteessä tajunnut estellä. En tiedä tiesikö mies sairaudestaan, enkä edes halua tietää, sillä en saanut hänen henkilöllisyyttäkään selville mitenkään. Testasin tuon jälkeen kaikki sukupuolitaudit.

Nykyään voin jo paljon paremmin ja olen päässyt yli petetyksi tulemisesta, mutta tuon tartunnan kanssa minulla kävi niin paska tuuri, että en pääse yli katumuksesta.

Jaha! Taas on sukupuolitautivaahtoojat kehitelly uuden version vanhasta tarinasta. Ja todesta menee kuin väärä raha!

Vierailija kirjoitti:

Keskiluokkaiseen elämäntapaan ryhtymistä ja ihan omasta tahdosta. Nainen, kaksi muksua, kaksi autoa, OK-talo ns hyvällä alueella ja kaikessa stereotyyppinen osallistuva hyvä perheenisä. Muttamutta...kun vihaan kaikkea tätä.

Halveksin munattomuuttani ettei minussa ollut tarpeeksi kykyä viheltää peliä poikki ajoissa. Joten sätkitään nyt ainakin siihen asti kun lapset ovat peruskoulunsa käyneet, ehkä sitten on hyvä aika ottaa oma elämänsä takaisin. Vaikka siinä vaiheessa enää mikään ei muuta sitä raakaa faktaa että 20 vuotta tuli hukattua perhepelleilyyn.

Tämä on ehkä surullisin kaikista. Komppaan toista lainaajaa siinä että kireä ilmapiiri ja tyytymättömyys kyllä heijastuu lapsiin päin. Onhan meillä kaikilla vaikeita aikoja ja joskus kaikki vituttaa mutta sinun kohdallasi voi jo tosiaan puhua elämän - eikä ainoastaan sinun oman elämäsi - haaskaamisesta. Eikö vaimollasikin olisi oikeus tietää missä mennään? Voisin kuvitella miten musertava on sen parinkymmenen vuoden päästä kuulla että kaikki onkin ollut vain perhepelleilyä.

Kadun sitä, että olin (tuoreen) exäni kanssa lähes 4 vuotta. Laitoin miehen ykköseksi ja annoin kohdella itseäni huonosti, olin mikäkin kynnysmatto ja kaikenlisäksi mies vielä petti minua "kaverinsa" kanssa! Tuntuu, että olen tuhlannut elämästäni muutaman vuoden, jolloin olisin voinut tehdä vaikka mitä esim. Olisin voinut opiskella ja kehittää itseäni, mutta ei kun panostin kaiken ajan vaan mieheen, jolta en saanut oikein mitään vastineeksi.

Ajattelin ensi vuonna panostaa täysillä itseeni ja tuntea oman arvoni, en aio enää sietää paskaa kohtelua muilta.

Kadun kouluttautumista hoitoalalle. Työuraa takana yli kymmenen vuotta, ikää reilusti päälle 30v ja kaksi lasta + asuntolaina muuttotappiokunnassa estää uudelleen kouluttautumisen. Ei täällä ole edes koulutusvaihtoehtoja, muutto yliopistokaupunkiin (tai edes amk) on poissuljettu ellen muuta eroon muusta perheestä. Siis tiedossa vielä yli 30v surkeaa duunia surkealla palkalla, mutta koska opintotuella ei elätetä kahta lasta ilman että talo menee vasaran alle, ei ole vaihtoehtoja. No aina on edes lomat.

Olisinpa päättänyt toisin silloin aikoinaan.

Jatin opiskelijana mukavan tyttoystavan joka menehtyi salaamaansa sairauteen pian lahtoni jalkeen. Syyna oli paikkakunnanvaihto ja uuden paikan kiinnostavat naiset lapsellisessa mielessani.

Myohemmin asian sain asian tietoon n 20 v kuluttua.

Nuoruus ja typeryys.

Oli ihan kiva ihminen ja kauniskin.

Perhekin minulla on jo ja lapsia. Toki on jo erottukin.

Nuorena on tavattoman itsekas, tai ainakin mina olin.

Nain jalkikateen useiden suhteiden jalkeen - han oli niista monista se rakkain kuitenkin.

Hyväuskoista suhtautumista miehiin, jotka ei loppupelissä pitänyt kuin kynnysmattona, nyt olen yksinäinen, katkera, ihmisiä varsinkin miehiä pelkäävä kissatäti jo 30 vuotiaana. Olen menettänyt uskoni itseeni ja miehiin, en pysty, enkä voi antautua enään kenellekkään, elämänilo mennyt tätä myöten.

Raha-asioiden sössimistä kadun. Olin joo silloin sairas ja alakuloinen, mutta silti... En tajua, miksi piti mennä ottamaan järjettömiä luottoja ja osamaksuja. No, yksi hyväkin asia on seurannut tuosta: Huomasin viime vuonna, että kaveri oli ajautumassa samanlaiseen velkakierteeseen ja onnistuin puhumaan hänelle järkeä. Eli olen edes yhtä ihmistä auttanut kertomalla omasta varoittavasta esimerkistäni.

Ajattelemattomasti heitettyä itsari-heittoa, joka johti kahdeksan vuoden psykiatri-kyttäämiseen.

Olisi pitänyt opiskella enemmän ja olla muutoinkin  kunnianhimoisempi nuorena. Sitten toisekseen harmittaa avioeron jälkeen oli muutama huono suhde, joista yksi psykopaattisen seksiriippuvaisen kanssa. Onneksi pääsin tyypistä eroon, vaikka yritti uhkailla ja kiristää jälkikäteen.

Voi ei, moni katuu hoitoalalle jäämistä. Itse nyt kaks vuotta uraa takana. Mitähän sitä tekis toisin ettei katkeroitus, jos nyt voi vaikuttaa.

Ei olisi kannattanu alkaa suhteeseen, joka on aiheuttanut erittäin paljon mielipahaa.Mutta vähänpä sitä silloin 20-vuotiaana tiesi/välitti. Älkääkä ihmiset alkako kummiksi, saatte 15 vuoden lahja-automaatin viran.

En kadu yhtään mitään. Olen kyllä epäonnistunut monessakin asiassa, mutta tulipahan yritettyä. Omaan kapasiteettiini nähden olen mielestäni tehnyt parhaani, harmi ettei sillä tämän pitemmälle päässyt.

Tupakointia. Lopetin 10 vuotta sitten, noin 14 askivuoden jälkeen. Hävettää vieläkin tunnustaa jollekulle että olen joskus ollut niin idiootti että olen tupakoinut. No, antaa se ainakin harteita sanoa tupakoitsijoista mitä niistä ajattelee - kuinka pahalle tupakoitsija haisee, kuinka älytön tapa se on, rahan polttamista taivaan tuuliin sanan varsinaisessa merkityksessä, terveyden ja ulkonäön pilaamista. Siis niin älytöntä puuhaa että vieläkin hävettää....

Vierailija kirjoitti:

Petin miestäni. Vihaan ja häpeän itseäni sen takia. Voi kun olisi aikakone. :'(

Sama täällä :(

Opiskelin vuosia lapin yliopistossa. Kaduttaa etten silloin ottanut aivan kaikkea irti pohjoisesta. . Reissannut siellä, tutustunut ihmisiin.. (lähdin yleensä viikonlopuksi bilettämään kavereiden luo ouluun). ehkä oisin löytänyt jotain minkä vuoksi olisin jäänyt sinne. Elämä toi sittemmin etelään mutta ikuinen lapinkaipuu vaivaa..

Vierailija kirjoitti:

Kadun sitä että synnyin liian rumaksi ja olen naisten mielestä vastenmielisen näköinen ja siten yksin koko elämäni.

Ootko lespo vai mies? Mitäs mieltä miehet on sinun ulkonäöstä? Ei miehen tarvitse olla edes nätti, kunhan ei ole alamittainen.

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi kannattanu alkaa suhteeseen, joka on aiheuttanut erittäin paljon mielipahaa.Mutta vähänpä sitä silloin 20-vuotiaana tiesi/välitti. Älkääkä ihmiset alkako kummiksi, saatte 15 vuoden lahja-automaatin viran.

Eikös kummin pitäisi kuulua seurakuntaan? Eihän kellään ole varaa kuulua kirkkoon.