Mitä kadut elämässäsi eniten?
Mitä asiaa, tapahtumaa, valintaa tms. kadut elämässäsi eniten? Katuminenhan ei sinänsä auta mitään - tehtyä kun ei saa tekemättömäksi, mutta minkä asian esim. jättäisit tekemättä jos olisit nyt tilanteessa?
Aloitan itse; Kadun eniten sitä, että en opiskelujeni loppuaikoina panostanut yhtään vaan keskityin muihin asioihin, lisäksi olen aikoinaan valinnut alani aivan väärin. Harmittaa nyt huonot paperit ja väärään alaan menetetty aika.
Kommentit (168)
Koko elämääni syksystä 1999 aina tähän päivään asti. Kunpa saisin aikakoneen ja voisin palata takaisin tuon vuoden joulukuuhun.
Se että olen herkutellut liikaa nyt pari päivää ja on tosi lihava olo.
Sama kuin ap:lla. En panostanut tarpeeksi, joten päädyin opiskelemaan väärään paikkaan, missä olin vuosia ennen kuin skarppasin. Tosin jos tarkkoja ollaan, niin tässä voi vielä käydä hyvin, koska vaikka opiskelupaikka vaihtui, ala on sama...
Kaduttaa tosi paljon, että opiskelin sairaanhoitajaksi (ja erikoistuin siihen päälle). Panostin koulutukseen ja opiskelin ahkerasti, sain hyvät arvosanat jne. Mutta paska nakki, tulipahan tehtyä. Kaikkien näiden työvuosien jälkeen, kun oma terveys on kuralla, ei olisi kannattanut. Uhrasin oman terveyteni ja hyvän elämän työn alttarille. Mitään muuta ei jäänyt käteen (nooh, tietysti pätevä ammattitaito, mutta se ei paljon ilahduta ).
Kunpa voisin kääntää aikaa sinne 90-luvun alkuun...
Luotin erääseen huijariin 2008 ja siitä eteenpäin. Vielä tänä päivänä ihmettelen, miksi annoin kohdella itseäni huonosti. Oikeuksiani poljettiin toden teolla. Elämän ilo kärsi. Biologinen kello tikittää, ikää on jo kohta 35. Jos olisin pysynyt erossa hänestä, ehkä elämäni olisi onnellisempaa. Ehkä minulla olisi jopa oma koti. Nyt luuhaan vanhemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa tosi paljon, että opiskelin sairaanhoitajaksi (ja erikoistuin siihen päälle). Panostin koulutukseen ja opiskelin ahkerasti, sain hyvät arvosanat jne. Mutta paska nakki, tulipahan tehtyä. Kaikkien näiden työvuosien jälkeen, kun oma terveys on kuralla, ei olisi kannattanut. Uhrasin oman terveyteni ja hyvän elämän työn alttarille. Mitään muuta ei jäänyt käteen (nooh, tietysti pätevä ammattitaito, mutta se ei paljon ilahduta ).
Kunpa voisin kääntää aikaa sinne 90-luvun alkuun...
Voisitko kertoa lisää? itse ajattelin lähteä opiskelemaan sh:ksi, mutta nyt jo jonkun aikaa miettinyt ettei ehkä kannatakkaan.. :o todella tärkeä ja vastuullinen työ, mutta palkka ei vastaa työtä.. :/ lisäksi kamala kiire, pitääkö paikkaansa vai onko minulla väärä kuva?
Kaikki kusipäät exät.
Kyllä, huono isäsuhde.
Seurustelua exän kanssa! Olisi pitänyt se aika vaan käyttää kunnolla opiskeluun niin olisi yliopistopaikka auennut nopeammin. Heti kun erosimme elämästäni tuli paljon parempi ja minusta onnellisempi. Mikä siinä onkin että seurustellessa se ihminen tuntuu aina niin ainutlaatuisesta ja oikealta vaikka aviomieheni on miljoona kertaa parempi ja rakastan häntä enemmän kuin ketään!
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa tosi paljon, että opiskelin sairaanhoitajaksi (ja erikoistuin siihen päälle). Panostin koulutukseen ja opiskelin ahkerasti, sain hyvät arvosanat jne. Mutta paska nakki, tulipahan tehtyä. Kaikkien näiden työvuosien jälkeen, kun oma terveys on kuralla, ei olisi kannattanut. Uhrasin oman terveyteni ja hyvän elämän työn alttarille. Mitään muuta ei jäänyt käteen (nooh, tietysti pätevä ammattitaito, mutta se ei paljon ilahduta ).
Kunpa voisin kääntää aikaa sinne 90-luvun alkuun...
Sullahan olisi hyvä pohja nyt esim. terveydenhoitajaksi tai kätilöksi? tai yliopistoon opiskelemaan terveystieteitä? ootko yhtään ajatellut? :) Terveydenhoitotyöhän eroaa itse asiassa paljonkin sairaanhoitajan työnkuvasta. Ystäväni on th äitiysneuvolassa, pitää kovasti työstään :) tietysti th:n paikkoja vähemmän kun taas sh:lle varmaan aina töitä tarjolla..
Niitä monen monia vuosia, jotka tuhlasin elämästään yrittäessäni opiskella masentuneena. Olisinpa luovuttanut ajoissa ja hakeutunut töihin tai vaikka matkustellut.
Petin miestäni. Vihaan ja häpeän itseäni sen takia. Voi kun olisi aikakone. :'(
Kadun avioliittoani. 15 v elämästä mennyt hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Kadun avioliittoani. 15 v elämästä mennyt hukkaan.
Saako kysyä, miksi koko liitto on mennyt hukkaan? Kai siinä kuitenkin on ollut hyviäkin hetkiä, ja mielestäni kaikesta voi kai oppia jotain. Saitko liitosta lapsia? Vai onko koko liitto perustunut pelkälle valheelle?
Tulin itse pahasti petetyksi pitkässä liitossa, ja olin kauon katkera. Ajattelin myös, että aika on mennyt elämästäni hukkaan. Tajusin kuitenkin että tuosta liitosta sain kaksi ihaninta lasta, eikä liittoni sentään ollut pelkkää valhetta ja petetyksi tulemista, vain pari viimeistä vuotta.
Olen eronnut petturiliehestäni 3 kk sitten. Olisi pitänyt erota aiemmin 😞. Kärsin niin paljon ja sain pahoja haavoja siitä, kun mies petti ja annoin anteeksi kerta toisensa jälkeen. Miksi? Siksi, koska en arvostanut itseäni. Nyt kaikki hyvin, paitsi, että voinko koskaan enäö luottaa kehenkään????
Yhden yön juttu josta sain hivin. En voinut edes nostaa syytettä, sillä minulla ei ole mitään tietoa kuka mies oli.
Että erosin ensimmäisestä pitkäaikaisesta poikaystävästäni ja en hankkinut lapsia hänen kanssaan. Olen nyt lapseton nelikymppinen ja miehet ovat vain vuosi vuodelta huonontuneet.
Tatuoitu nainen = suttura?