lapsi tulossa ja mies ei halua sitoutua
Kuinka monet sitoutuu (ainakin kihlat) vielä tällä vuosisadalla viimeistään siinä vaiheessa kun nainen tulee raskaaksi tai kun ensimmäinen lapsi syntyy? Jos seurustelua on takana useampi vuosi jo.
Mä oon odottanut miehen halua sitoutua mun kanssa jo yli 3 vuotta. Ollaan oltu yhdessä yli 8 vuotta ja meille on ensvuoden puolella syntymässä ensimmäinen lapsi. Mies ei vaan innostu sitoutumisesta. En itse oo missään sen erikoisemmassa uskossa tai lahkossa mut mulle se sitoutuminen viimestään siinä vaiheessa kun lapsi tulee on tosi tärkeetä ihan oman periaatteen vuoksi. Ja musta tuntuu että en pysty joustamaan siinä.
Oon odottanut niin monta vuotta ja antanut hänelle kyllä siimaa, tilaa ja aikaa miettiä muttakun ei.. tuntuu vain että oon odottanut jo liian kauan ja oon tuhlannut mun elämää siihen että voisin sitoutua sen miehen kanssa jota rakastan ja jonka vuoksi oon ollu odottaan näin kauan. Tiiän että tällä vuosisadalla sillä kihlautumisella ja naimisiin menolla ei ole enää niin suurta osaa ja mielipiteitä mut se on mulle tosi tärkee ja periaatteellinen asia.. en mä haluais silti pakottaa miestä sitoutumaan mun kans, mut pitäiskö mun sit pakottaa itseni jatkamaan tän miehen kans ilman sitoutumista vain sen takia että meille tulee lapsi.
Mulle se sitoutuminen on vaan niin tärkeä asia.. jos en ois odottanut vielä niin kauan sitoutumista ja jaksaisin vielä odottaa niin ois se mulle ihan ok ettei vielä sitouduttais mut nytkun ollaan kuitenkin oltu jo niin kauan yhdessä ja lapsikin tulee niin mä en vaan voi enää joustaa..
Kommentit (97)
mammanpoika kirjoitti:
Kuulostat ikävältä ihmiseltä. Sääliksi käy miestäsi.
Okei. Sä oot tota mieltä. Mut voisitko sä perusteella sun mielipidettä?
käyttäjä-11149 kirjoitti:
mammanpoika kirjoitti:
Kuulostat ikävältä ihmiseltä. Sääliksi käy miestäsi.
Okei. Sä oot tota mieltä. Mut voisitko sä perusteella sun mielipidettä?
Oot saanut miehen ansaan, kun teillä on nyt yhteinen lapsi ja alat vaatia jotain kihloja, (tai jätät?). Itse en ainakan olisi yhtään kiinnostunut sitoutumaan yhtään enempää henkilön kanssa joka on valmis jättämään minut jos ei mennä hänen ehdoillaan. Silloin ainut vaihtoehto ois jättää sinut ja lapsesi ja ottaa sakkolappu elatusmaksujen muodossa, koska avioliitosta se sakkolappu olisi vielä suurempi, kun sitten päätät erota muutaman vuoden jälkeen taas itsekkäistä syistäsi.
Kaikille ne kihlat ja naimisiinmeno eivät ole tärkeitä ja ilman niitäkin voi olla sitoutunut parisuhteeseen (esim. omat vanhempani ovat olleet avoliitossa jo pian 35 vuotta).
En usko, että mies olisi noin kauaa ollut kanssasi jos ei olisi jo sitoutunut sinuun. Saati sitten tehnyt lasta (oletan, ettei ole ns. vahinkolapsi) koska se viimeistään sitoo teidät tavalla tai toisella yhteen. En tosin ymmärrä, miksi teit lapsen sellaisen miehen kanssa, joka selvästi haluaa eri asioita kuin sinä (sinä haluat naimisiin, mies ei).
Eihän tuossa oikeastaan ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Joko jompikumpi antaa periksi tai eroatte.
Eikö tuo ole jo aika sitoutunut, kun on yli 8 vuotta sun kanssa ollut, ja lapsikin tulossa? Ei se kihlaus ja naimisiinmeno enempää sido.
PäteväPirkko kirjoitti:
Eikö tuo ole jo aika sitoutunut, kun on yli 8 vuotta sun kanssa ollut, ja lapsikin tulossa? Ei se kihlaus ja naimisiinmeno enempää sido.
Kysymys taitaakin olla taloudellisesta sitoutumisesta. Että sitten saa avioeron myötä myöhemmin puolet kaikesta.
Mun mielestä yhteinen lapsi on kiintein sitoutuminen. Se jos mikä yhdistää loppu iäksi.
Miksei ihmiset tätä ymmärrä?
mammanpoika kirjoitti:
PäteväPirkko kirjoitti:
Eikö tuo ole jo aika sitoutunut, kun on yli 8 vuotta sun kanssa ollut, ja lapsikin tulossa? Ei se kihlaus ja naimisiinmeno enempää sido.
Kysymys taitaakin olla taloudellisesta sitoutumisesta. Että sitten saa avioeron myötä myöhemmin puolet kaikesta.
Tuota varten on avioehto (ja toisaalta emme tiedä, kumpi on se varakkaampi osapuoli). Ja nykyään on mahdollista myös avoerossa hakea hyvitystä. Tietenkään ei ihan samalla tavalla kuin avioliitossa mutta kuitenkin.
WraithTodd kirjoitti:
mammanpoika kirjoitti:
PäteväPirkko kirjoitti:
Eikö tuo ole jo aika sitoutunut, kun on yli 8 vuotta sun kanssa ollut, ja lapsikin tulossa? Ei se kihlaus ja naimisiinmeno enempää sido.
Kysymys taitaakin olla taloudellisesta sitoutumisesta. Että sitten saa avioeron myötä myöhemmin puolet kaikesta.
Tuota varten on avioehto (ja toisaalta emme tiedä, kumpi on se varakkaampi osapuoli). Ja nykyään on mahdollista myös avoerossa hakea hyvitystä. Tietenkään ei ihan samalla tavalla kuin avioliitossa mutta kuitenkin.
Avioehdon kanssa tietysti asiaa voisi harkita, mutta käsittääkseni siitäkin huolimatta voi tulla omaisuuden ositus, jos erossa "kohtuuttomasti" jakautuisi omaisuudet, eli ei kai se avioehtokaan ole mitenkään varma turva lompakkoloisia vastaan.
Järjestys on väärä, jos ensin hankkiudut raskaaksi ja sitten alat toivomaan/vaatimaan toiselta sitoutumista.
Kuulostaa samalta kun mun ja exän suhde, onneksi ei saatu lapsia. Nykyisen kans ei ollu ongelmaa, haluttiin molemmat avioliittoon ennen kun vauva syntyy ja oltiin ennen sitä oltu yhdessä puoli vuotta. Mulla ainaki meni elämää hukkaan exän kanssa ollessani.. se ei osannut mitään mihinkään sanoa, aina ympäri pyöreesti ja mä en semmosesta tykkää :)
Miten teille on vauva tulossa, jos mies ei halua sitoutua? Teillä on jokin casual-panosuhde, ja ehkäisy petti?
Mä olen seurustellut 2 vuotta miesystäväni kanssa ja olen äärettömän sitoutunut häneen ja hän muhun. Ei asuta yhdessä eikä ole sormuksia. Hän on mun elämäni suurin rakkaus ja toisin päin.
Ei avioliitto taida olla sulle ihan niin tärkeä asia kuin tässä väität. Muutenhan et olisi raskaana avioliiton ulkopuolella. Eli mitä oikein haet tällä?
Sano miehelle, että lapsella tulee olemaan sitten sama sukunimi kuin sinulla. En tiedä miksi, mutta tämä on tupannut olemaan sellainen mikä on pistänyt useammallakin miehellä vauhtia töppösiin.
Kyllä jotkut haluaa vielä naimisiin ennen lapsia. Me esimerkiksi haluttiin perheelle yhteinen sukunimi. Ja taloudellista turvaa kun on yhteinen asuntolaina.
Tosin naimisiinmeno olisi saattanut jäädä jos olisin halunnut isot häät. Niitä ei onneksi kumpikaan haluttu. Maistraatti vihki ihan vaivattomasti arkipäivänä ilman sen suurempia ohjelmanumeroita. Sormuksiakaan ei kumpikaan oikein käytetä vaikka lopulta ne hankittiin (siinä kihlausaikana niitä ei ollut).
Minulle oli päivänselvää että sitoudutaan ennen lapsien tekemistä. Nimenomaan sen lapsen vuoksi. En halua että lapsi kärsii siitä, että jompi kumpi vanhemmista alkaa käydä siihen sitoutumiseen liittyvää prosessia läpi vasta sitten kun lapsi on jo syntynyt. Siinä on ihan pointtinsa, että asiat tehdään tietyssä järjestyksessä, eli ensin tietoisesti ja julkisesti yhdessä sitoudutaan siihen parisuhteeseen, sitten vasta tuodaan siihen uusia ihmisiä. Sillä pyritään ehkäisemään sitä, että lapsi ei joudu kärsimään siksi, että ihmisten parisuhde on vaan sitä, että ollaan yhdessä kun ei tässä nyt ole oikein muutakaan tekemistä, mutta koko ajan pidetään se takaovi auki. Ja sitten kun siihen tulee lapsi, ja tajutaan ensimmäistä kertaa elämässä, että tämä lapsen vanhempi tulee olemaan aina kuvioissa mukana eikä tästä paketista pääse enää eroon, niin aletaan panikoida ja ahdistua. On sääli että vuosikaudet on hukattu johonkin ihan ok-yhdessäoloon, ja vasta sitten kun siinä on se pieni ihminen maksamassa aikuisen kasvukivut ja toilailut, aletaan miettiä mitä elämältään haluaa. Se on lapsellista ja väärin, ja usein tällaisilla aikuisilla ihmisillä on kehittymättömät taidot ratkaista ristiriitoja. Niitä on aina vältelty, jätetty ikävät asiat puhumatta, eli ajateltu että ainahan tästä voi paeta, lähteä, sen sijaan että nyt kohdattaisiin tää koko paketti, käsiteltäisiin se, sovitaan tietoisesti että molemmat tietää koko ajan missä mennään ja se on molemmille ok. Henkinen laiskuus parisuhteessa kostautuu jossain vaiheessa jos siihen tekee lapsia, koska lapsi tekee suhteesta intensiivisemmän, ja välttämiskäyttäytyminen ei enää toimi. Ongelmia ei vaan voi enää ohittaa teeskentelemällä ettei niitä ole.
Minä ymmärrä täysin sinun turhautumisesi, ap. 8 vuotta on pitkä aika. Siinä ehtii hitaampikin ihminen jo vähän funtsia, että onko tämä se suhde johon haluaa sitoutua (jolloin mitään estettä sitoutumiselle ei ole) tai että ei halua sitoutua (jolloin se pitää kertoa ja päästää toinen etsimään uutta suhdetta).
Vierailija kirjoitti:
Sano miehelle, että lapsella tulee olemaan sitten sama sukunimi kuin sinulla. En tiedä miksi, mutta tämä on tupannut olemaan sellainen mikä on pistänyt useammallakin miehellä vauhtia töppösiin.
Juuri näin. Kannattaa aina kiristää sellaisella seikalla minkä uskoo olevan miehelle tärkeä. Muutenkin, sellainen neuvottelu ja yhteinen sopiminen tai että molemmilla olisi hyvä olla on ihan paskaa, tärkeintä on että nainen saa aina mitä haluaa.
Vaikka nyt kovasti muuta väitetäänkin, niin kyllä se avioliitto tuo suhteelle paremman turvan kuin pelkkä avoliitto. Onhan näitäkin ollut, että avopareista toinen kuollut ja kuolleen perilliset ovat seuraavana kantamassa talosta ulos kaiken sellaisen omaisuuden, joka on ollut yksin kuollern nimissä. Näin nyt yksi esimerkki. Plus miksi ihmeessä lapsi halutaan mutta naimisiin ei? Ei vaadi mitään kirkkohäitä vaan varauksen maistraatista, jossa käytte heittämässä paperille asiat. Virka-aikana ei maksa senttiäkään.
Miten kummassa lapsi voi olla tulossa vaikka tilanne on tuo? Miksi teet lapsen, vaikka ette ole sitoutuneet toisiinne? Mitä sinun päässäsi oikein liikkuu?
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt kovasti muuta väitetäänkin, niin kyllä se avioliitto tuo suhteelle paremman turvan kuin pelkkä avoliitto. Onhan näitäkin ollut, että avopareista toinen kuollut ja kuolleen perilliset ovat seuraavana kantamassa talosta ulos kaiken sellaisen omaisuuden, joka on ollut yksin kuollern nimissä. Näin nyt yksi esimerkki. Plus miksi ihmeessä lapsi halutaan mutta naimisiin ei? Ei vaadi mitään kirkkohäitä vaan varauksen maistraatista, jossa käytte heittämässä paperille asiat. Virka-aikana ei maksa senttiäkään.
Monilla lapsia suunnittelevilla pareilla on elämänkokemusta se 20+ vuotta. Siinä ei olla vielä välttämättä nähty kovin läheltä, kuinka raadollisia ovat ne tilanteet, joissa avopuoliso kuolee, ja kuinka heikko lain tuoma turva toiselle osapuolelle on. Milläpä todistat, että olet joko mahdollistanut toisen osapuolen omaisuuden kertymisen (esimerkiksi osallistunut talon remonttiin) tai pistänyt itse omia rahojasi omaisuuteen, joka nyt menee niille joille se lain mukaan kuuluu. Voi olla että koko yhdessä rakennettu elämä onkin sitten siinä, eikä siinä auta itkeä reiluuden perään.
Sopimuksien laillistaminen juridisesti sitoviksi on järkevää. Parisuhde ei voi olla yhteiskunnan lakien ulkopuolella sitten kun ollaan siinä tilanteessa että jotain ikävää tapahtuu, vaan silloin toimitaan yhteiskunnan yhteisten juridisten sopimusten mukaan.
Kuulostat ikävältä ihmiseltä. Sääliksi käy miestäsi.