lapsi tulossa ja mies ei halua sitoutua
Kuinka monet sitoutuu (ainakin kihlat) vielä tällä vuosisadalla viimeistään siinä vaiheessa kun nainen tulee raskaaksi tai kun ensimmäinen lapsi syntyy? Jos seurustelua on takana useampi vuosi jo.
Mä oon odottanut miehen halua sitoutua mun kanssa jo yli 3 vuotta. Ollaan oltu yhdessä yli 8 vuotta ja meille on ensvuoden puolella syntymässä ensimmäinen lapsi. Mies ei vaan innostu sitoutumisesta. En itse oo missään sen erikoisemmassa uskossa tai lahkossa mut mulle se sitoutuminen viimestään siinä vaiheessa kun lapsi tulee on tosi tärkeetä ihan oman periaatteen vuoksi. Ja musta tuntuu että en pysty joustamaan siinä.
Oon odottanut niin monta vuotta ja antanut hänelle kyllä siimaa, tilaa ja aikaa miettiä muttakun ei.. tuntuu vain että oon odottanut jo liian kauan ja oon tuhlannut mun elämää siihen että voisin sitoutua sen miehen kanssa jota rakastan ja jonka vuoksi oon ollu odottaan näin kauan. Tiiän että tällä vuosisadalla sillä kihlautumisella ja naimisiin menolla ei ole enää niin suurta osaa ja mielipiteitä mut se on mulle tosi tärkee ja periaatteellinen asia.. en mä haluais silti pakottaa miestä sitoutumaan mun kans, mut pitäiskö mun sit pakottaa itseni jatkamaan tän miehen kans ilman sitoutumista vain sen takia että meille tulee lapsi.
Mulle se sitoutuminen on vaan niin tärkeä asia.. jos en ois odottanut vielä niin kauan sitoutumista ja jaksaisin vielä odottaa niin ois se mulle ihan ok ettei vielä sitouduttais mut nytkun ollaan kuitenkin oltu jo niin kauan yhdessä ja lapsikin tulee niin mä en vaan voi enää joustaa..
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Olisit odottanut sen lapsenkin hankinnan kanssa, jos haluat kihloihin/naimisiin. Joitain miehiä ei vaan kihlat ja naimisiinmenot enää kiinnosta kun on lapsi ja nainen on jo oma. Mitä sitä enää, nainen on jo 'saatu'.
Eihän ketään meistä ne kihlat ja naimisiinmenot kiinnosta, vaan kiinnostaa se, miten elämästä selviydytään kun elämä ei olekaan enää mitään ruusuilla tanssimista. Miten käy jos toinen kuolee. Miten käy omaisuuden jakamisen ja hallintaoikeuksien, miten asuntolainat maksetaan, miten käy leskeneläkkeen. Kaikkeen tähän on olemassa selkeä sopimus jolla turvataan lesken mahdollisuus selvitä taloudellisesti ja kasvattaa lapsensa. Ja sen nimi on avioliitto.
Jokaisella on tarjolla tämä vaihtoehto, jos sitä ei halua käyttää koska luulee että avioliitto tarkoittaa sitä että pitää järjestää sukulaisille kekkerit, niin ihan oma moka.
Vierailija kirjoitti:
Ei se avioliitto mitään turvaa tai sitouta automaattisesti. Olin liitossa 12 vuotta. Mies petti ja jätti minut vauvan ollessa kahden kuukauden ikäinen. Oli kuulemma ajateltava itseään. Kiva juttu, minä en itseäni ole ehtinyt ajatella, enkä voi jatkossakaan yksinhuoltajana ajatella. Kyse ei ole siitä, etteikö kotona olisi ns. saanut. Mies ei vaan kestänyt, että vauvassa ei ole on/off-nappia, vaan vauva tarvitsee huomiota ja hoitoa silloin kun tarvitsee. Viikon jaksoi jotenkin leikkiä isää, sen jälkeen ei ikinä oma-aloitteisesti hoitanut lastaan eikä aina pyydettäessäkään. Eipä se ollut paljon kotonakaan. Hän itse kuitenkin kinusi lasta alkujaan...
Avioliitto turvaa taloudellisesti ja juridisesti erossa ja kuolintapauksessa.
Sitähän ei mikään maailmassa turvaa, että jatkuuko parisuhde hamaan loppuun asti. Valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt kovasti muuta väitetäänkin, niin kyllä se avioliitto tuo suhteelle paremman turvan kuin pelkkä avoliitto. Onhan näitäkin ollut, että avopareista toinen kuollut ja kuolleen perilliset ovat seuraavana kantamassa talosta ulos kaiken sellaisen omaisuuden, joka on ollut yksin kuollern nimissä. Näin nyt yksi esimerkki. Plus miksi ihmeessä lapsi halutaan mutta naimisiin ei? Ei vaadi mitään kirkkohäitä vaan varauksen maistraatista, jossa käytte heittämässä paperille asiat. Virka-aikana ei maksa senttiäkään.
Monilla lapsia suunnittelevilla pareilla on elämänkokemusta se 20+ vuotta. Siinä ei olla vielä välttämättä nähty kovin läheltä, kuinka raadollisia ovat ne tilanteet, joissa avopuoliso kuolee, ja kuinka heikko lain tuoma turva toiselle osapuolelle on. Milläpä todistat, että olet joko mahdollistanut toisen osapuolen omaisuuden kertymisen (esimerkiksi osallistunut talon remonttiin) tai pistänyt itse omia rahojasi omaisuuteen, joka nyt menee niille joille se lain mukaan kuuluu. Voi olla että koko yhdessä rakennettu elämä onkin sitten siinä, eikä siinä auta itkeä reiluuden perään.
Sopimuksien laillistaminen juridisesti sitoviksi on järkevää. Parisuhde ei voi olla yhteiskunnan lakien ulkopuolella sitten kun ollaan siinä tilanteessa että jotain ikävää tapahtuu, vaan silloin toimitaan yhteiskunnan yhteisten juridisten sopimusten mukaan.
Tuli tästä mieleen erään ystäväni tilanne. Ovat miehensä kanssa olleet jo pitkään yhdessä, lapsiakin muutama siunaantunut, asuvat omistusasunnossa joka on tietääkseni miehen nimissä, naimisissa eivät ole. Lisäksi ystävällä ja miehen äidillä on aina ollut huonot välit keskenään.
Kyllähän tuossa asetelmassa on valitettavasti iso konflikti edessä jos mies yhtäkkiä kuolisi :/ Olisiko ystävälläkään sitten juuri mitään oikeuksia mihinkään kun eivät lain edessä puolisoja ole olleet.
No kyllähän sillä avopuolisona tietyt oikeudet on ja lisää tulee sen kautta, että on yhteisiä lapsia. Tuskinpa se anoppi siinä pääsee päsmäröimään. Ainoa poikkeus taitaa olla silloin, jos mies ja lapset kuolevat kolarissa ja vielä niin että mies todistettavasti kuolee viimeisenä. Tuolloin anoppi perii poikansa ja kaverisi jää käytännössä puille paljaille. Jos vain mies kuolee niin lapset perii tämän ja kaverisi lasten huoltajana käytännössä hallitsee perintöä. Ei siihen anoppi pääse väliin.
Mutta onhan se järkevää tuossa tapauksessa joko avioitua tai tehdä ainakin testamentti turvaamaan jälkeenjäävien elämää. Avioliitossa on selvä kuvio, siinä on ihan virallisesti nimennyt sen lähimmän omaisen, eikä siihen muu suku pääse väliin vaikka kuinka haluaisivat. Avoliitossa suhteet on vähän niin ja näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä samankaltainen tilanne, tosin lapsia jo kaksi. Mieheltä olen varovasti aina välillä tiedustellut asiaa, ystävätkin on jo kyselleet miehenkin kuullen. Vastaukseksi olen saanut "eikö meillä ole ihan hyvä näin".
Varoitin tässä n. Puoli vuotta sitten että en ala olemaan eri sukunimellä poikieni kanssa kovin kauaa, että lapset vaihdetaan sitten minun sukunimeni alle jos asialle ei tapahdu mitään. Tästäkös mies pelästyi :D Odottelen vielä vuoden, jolloin esikoinen reilu 3 ja sen jälkeen alkaa tapahtua. En minä erota aio, rakastan tota ukkoa vaikka vähän pökkelö onki, mutta minä en ala olemaan eriniminen lasteni kanssa. Ompahan varoitettu, tietää sitten että tällanen vaihtoehto olemassa. Silloin saa pitää takaporttinsa vaikka loppuikänsä, mulla ei ole mikään kiire sitten enää naimisiin kun lapset on samannimisiä minun kans :)Miten ajattelit niiden lasten sukunimen muuttaa ilman miehen suostumusta?
Yhteishuollossa tosiaan tarvitaan molempien allekirjoitus jos lasten sukunimi halutaan muuttaa. Jos mies ei nimeä kirjoita niin sukunimi ei muutu. Siinä ei alapeukuttaminen paljon auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se avioliitto mitään turvaa tai sitouta automaattisesti. Olin liitossa 12 vuotta. Mies petti ja jätti minut vauvan ollessa kahden kuukauden ikäinen. Oli kuulemma ajateltava itseään. Kiva juttu, minä en itseäni ole ehtinyt ajatella, enkä voi jatkossakaan yksinhuoltajana ajatella. Kyse ei ole siitä, etteikö kotona olisi ns. saanut. Mies ei vaan kestänyt, että vauvassa ei ole on/off-nappia, vaan vauva tarvitsee huomiota ja hoitoa silloin kun tarvitsee. Viikon jaksoi jotenkin leikkiä isää, sen jälkeen ei ikinä oma-aloitteisesti hoitanut lastaan eikä aina pyydettäessäkään. Eipä se ollut paljon kotonakaan. Hän itse kuitenkin kinusi lasta alkujaan...
Avioliitto turvaa taloudellisesti ja juridisesti erossa ja kuolintapauksessa.
Sitähän ei mikään maailmassa turvaa, että jatkuuko parisuhde hamaan loppuun asti. Valitettavasti.
Aivan. Sellaista ei kukaan voi luvata, että kenenkään parisuhde kestäisi läpi elämän. Ja että se kestäisi hyvänä. Kukaan ei voi tietää huomisesta, ei siitä sairastuuko tai kuoleeko tai muuttuuko ihmisenä tai käykö tämä kaikki puolisolle, niin että yhteiselo päättyy. Jos yhtään miettii, niin sellainen lupaus, että rakastani sinua seuraavat 70 vuotta joka päivä ja sinä rakastat minua, ei ole inhimillisen ihmisen luvattavissa. Kun mennään naimisiin, luvataan, että haluan sitoutua sinuun, ja turvata sen että jos kaikki ei mene kuten haluaisin sen menevän, jaamme yhdessä sen mitä ollaan yhdessä rakennettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano miehelle, että lapsella tulee olemaan sitten sama sukunimi kuin sinulla. En tiedä miksi, mutta tämä on tupannut olemaan sellainen mikä on pistänyt useammallakin miehellä vauhtia töppösiin.
Juuri näin. Kannattaa aina kiristää sellaisella seikalla minkä uskoo olevan miehelle tärkeä. Muutenkin, sellainen neuvottelu ja yhteinen sopiminen tai että molemmilla olisi hyvä olla on ihan paskaa, tärkeintä on että nainen saa aina mitä haluaa.
En tarkoittanut kiristämistä, vaan asian toteamista. Perustele sinä, miksi lapselle pitäisi antaa juuri isän sukunimi, jos miehelle sitoutuminen ja perheen yhteneväisyys ei ole tärkeää mutta naiselle on? Miksi nainen ei voisi todeta, että ei halua olla perheessä se ainoa eri nimellä oleva? Ja kyllä, tällä asialla on väliä. Perinne ei käy syyksi, sillä perinteisesti koko perhe on saman nimen alla. Minä en suostuisi olemaan ainoa virtanen korhosten taloudessa.
Ihan samaa mieltä! En tasan tarkkaan olisi eri nimellä kuin lapset. Aina pitäisi olla selittelemässä jossain, että olen lapsen äiti, vaikka eri nimi. Aapee, sano vaan miehelle, että lapselle tulee sinun sukunimi, koska haluat olla samalla nimellä lapsen kanssa. Joko mies suostuu tai sitten haluaa lopultakin naimisiin. Minusta avioliitto kuuluu asiaan ja on jopa outoa, etteivät parit mene naimisiin oltuaan vuosia yhdessä, saati jos lapsia on. Ja tuli mieleen, että jos toiselle puolisolle käy huonosti, ei elossa oleva taida saada edes leskeneläkettä, joka turvaa samalla myös lapsien elämää (lapsilla toki oma eläkkeensä). Ei taida olla nimitystä "avoleski"..?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt kovasti muuta väitetäänkin, niin kyllä se avioliitto tuo suhteelle paremman turvan kuin pelkkä avoliitto. Onhan näitäkin ollut, että avopareista toinen kuollut ja kuolleen perilliset ovat seuraavana kantamassa talosta ulos kaiken sellaisen omaisuuden, joka on ollut yksin kuollern nimissä. Näin nyt yksi esimerkki. Plus miksi ihmeessä lapsi halutaan mutta naimisiin ei? Ei vaadi mitään kirkkohäitä vaan varauksen maistraatista, jossa käytte heittämässä paperille asiat. Virka-aikana ei maksa senttiäkään.
Monilla lapsia suunnittelevilla pareilla on elämänkokemusta se 20+ vuotta. Siinä ei olla vielä välttämättä nähty kovin läheltä, kuinka raadollisia ovat ne tilanteet, joissa avopuoliso kuolee, ja kuinka heikko lain tuoma turva toiselle osapuolelle on. Milläpä todistat, että olet joko mahdollistanut toisen osapuolen omaisuuden kertymisen (esimerkiksi osallistunut talon remonttiin) tai pistänyt itse omia rahojasi omaisuuteen, joka nyt menee niille joille se lain mukaan kuuluu. Voi olla että koko yhdessä rakennettu elämä onkin sitten siinä, eikä siinä auta itkeä reiluuden perään.
Sopimuksien laillistaminen juridisesti sitoviksi on järkevää. Parisuhde ei voi olla yhteiskunnan lakien ulkopuolella sitten kun ollaan siinä tilanteessa että jotain ikävää tapahtuu, vaan silloin toimitaan yhteiskunnan yhteisten juridisten sopimusten mukaan.
Tuli tästä mieleen erään ystäväni tilanne. Ovat miehensä kanssa olleet jo pitkään yhdessä, lapsiakin muutama siunaantunut, asuvat omistusasunnossa joka on tietääkseni miehen nimissä, naimisissa eivät ole. Lisäksi ystävällä ja miehen äidillä on aina ollut huonot välit keskenään.
Kyllähän tuossa asetelmassa on valitettavasti iso konflikti edessä jos mies yhtäkkiä kuolisi :/ Olisiko ystävälläkään sitten juuri mitään oikeuksia mihinkään kun eivät lain edessä puolisoja ole olleet.
No kyllähän sillä avopuolisona tietyt oikeudet on ja lisää tulee sen kautta, että on yhteisiä lapsia. Tuskinpa se anoppi siinä pääsee päsmäröimään. Ainoa poikkeus taitaa olla silloin, jos mies ja lapset kuolevat kolarissa ja vielä niin että mies todistettavasti kuolee viimeisenä. Tuolloin anoppi perii poikansa ja kaverisi jää käytännössä puille paljaille. Jos vain mies kuolee niin lapset perii tämän ja kaverisi lasten huoltajana käytännössä hallitsee perintöä. Ei siihen anoppi pääse väliin.
Mutta onhan se järkevää tuossa tapauksessa joko avioitua tai tehdä ainakin testamentti turvaamaan jälkeenjäävien elämää. Avioliitossa on selvä kuvio, siinä on ihan virallisesti nimennyt sen lähimmän omaisen, eikä siihen muu suku pääse väliin vaikka kuinka haluaisivat. Avoliitossa suhteet on vähän niin ja näin.
Sitä olen miettinytkin, että onneksi nuo lapset sentään tuo jotain oikeuksia. Muutenhan periaatteessa miehen vanhemmat voisivat pistää tuoreen avolesken pihalle kodistaan ja ottaa hallintaansa kaiken, mikä on pelkästään miehen nimissä ollut.
Itsekin mietin noita asioita sillonín kun miehen kanssa vielä pelkästään avopari oltiin. Asunto meillä tosin kummankin nimissä, mutta enpä sitten tiedä miten kävisi jos tuossa tapauksessa toinen kuolisi, voisiko perikunta vaatia asuntoa myyntiin saadakseen perintöosuutensa? Omasta suvustani kun en tiedä mitä kaikkea keksisivät, niin paras turva tuohonkin asiaan oli naimisiinmeno. Toki muutenkin naimisiin haluttiin, mutta onpahan tuokin asia nyt turvattu.
Tekee pahaa ap:n puolesta. Tiedän suunnilleen miltä tuo voi tuntua. Itselläni oli tällainen vapaamatkustaja ja erohan siinä tuli jo kolmen vuoden jälkeen kun ei ollut halua sitoutua, en kestänyt sellaista kun näin että ei ollut tosissaan mun kanssa. Lapsen kyllä olisi tehnyt ja sellainen olisikin ellen olisi saanut keskenmenoa (onneksi sain). Hukkaan menneitä vuosia pellen kans tuli elettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt kovasti muuta väitetäänkin, niin kyllä se avioliitto tuo suhteelle paremman turvan kuin pelkkä avoliitto. Onhan näitäkin ollut, että avopareista toinen kuollut ja kuolleen perilliset ovat seuraavana kantamassa talosta ulos kaiken sellaisen omaisuuden, joka on ollut yksin kuollern nimissä. Näin nyt yksi esimerkki. Plus miksi ihmeessä lapsi halutaan mutta naimisiin ei? Ei vaadi mitään kirkkohäitä vaan varauksen maistraatista, jossa käytte heittämässä paperille asiat. Virka-aikana ei maksa senttiäkään.
Monilla lapsia suunnittelevilla pareilla on elämänkokemusta se 20+ vuotta. Siinä ei olla vielä välttämättä nähty kovin läheltä, kuinka raadollisia ovat ne tilanteet, joissa avopuoliso kuolee, ja kuinka heikko lain tuoma turva toiselle osapuolelle on. Milläpä todistat, että olet joko mahdollistanut toisen osapuolen omaisuuden kertymisen (esimerkiksi osallistunut talon remonttiin) tai pistänyt itse omia rahojasi omaisuuteen, joka nyt menee niille joille se lain mukaan kuuluu. Voi olla että koko yhdessä rakennettu elämä onkin sitten siinä, eikä siinä auta itkeä reiluuden perään.
Sopimuksien laillistaminen juridisesti sitoviksi on järkevää. Parisuhde ei voi olla yhteiskunnan lakien ulkopuolella sitten kun ollaan siinä tilanteessa että jotain ikävää tapahtuu, vaan silloin toimitaan yhteiskunnan yhteisten juridisten sopimusten mukaan.
Tuli tästä mieleen erään ystäväni tilanne. Ovat miehensä kanssa olleet jo pitkään yhdessä, lapsiakin muutama siunaantunut, asuvat omistusasunnossa joka on tietääkseni miehen nimissä, naimisissa eivät ole. Lisäksi ystävällä ja miehen äidillä on aina ollut huonot välit keskenään.
Kyllähän tuossa asetelmassa on valitettavasti iso konflikti edessä jos mies yhtäkkiä kuolisi :/ Olisiko ystävälläkään sitten juuri mitään oikeuksia mihinkään kun eivät lain edessä puolisoja ole olleet.
No kyllähän sillä avopuolisona tietyt oikeudet on ja lisää tulee sen kautta, että on yhteisiä lapsia. Tuskinpa se anoppi siinä pääsee päsmäröimään. Ainoa poikkeus taitaa olla silloin, jos mies ja lapset kuolevat kolarissa ja vielä niin että mies todistettavasti kuolee viimeisenä. Tuolloin anoppi perii poikansa ja kaverisi jää käytännössä puille paljaille. Jos vain mies kuolee niin lapset perii tämän ja kaverisi lasten huoltajana käytännössä hallitsee perintöä. Ei siihen anoppi pääse väliin.
Mutta onhan se järkevää tuossa tapauksessa joko avioitua tai tehdä ainakin testamentti turvaamaan jälkeenjäävien elämää. Avioliitossa on selvä kuvio, siinä on ihan virallisesti nimennyt sen lähimmän omaisen, eikä siihen muu suku pääse väliin vaikka kuinka haluaisivat. Avoliitossa suhteet on vähän niin ja näin.
Sitä olen miettinytkin, että onneksi nuo lapset sentään tuo jotain oikeuksia. Muutenhan periaatteessa miehen vanhemmat voisivat pistää tuoreen avolesken pihalle kodistaan ja ottaa hallintaansa kaiken, mikä on pelkästään miehen nimissä ollut.
Itsekin mietin noita asioita sillonín kun miehen kanssa vielä pelkästään avopari oltiin. Asunto meillä tosin kummankin nimissä, mutta enpä sitten tiedä miten kävisi jos tuossa tapauksessa toinen kuolisi, voisiko perikunta vaatia asuntoa myyntiin saadakseen perintöosuutensa? Omasta suvustani kun en tiedä mitä kaikkea keksisivät, niin paras turva tuohonkin asiaan oli naimisiinmeno. Toki muutenkin naimisiin haluttiin, mutta onpahan tuokin asia nyt turvattu.
Jos avopuoliso kuolee (eikä ole lapsia tai testamenttia) niin kyllä hänen perikuntansa (eli esim. vanhemmat) voivat vaatia ositusta. Ja se on silloin tehtävä. Jos avoleskellä ei ole varaa maksaa kuolleen osuutta talosta perillisille niin silloin talo joudutaan myymään. Avoleskellä ei ole mitään asumisoikeutta yhteiseen kotiin.
Lopultakin se avioon meneminen on pikkuhomma ja sillä antaa sille omalle rakkaalleen kerralla sen ihan virallisen puolison aseman ja suojan. Ei pääse muu suku enää väliin päsmäröimään. Itse olin tyytyväinen kun pikkuveljeni meni naimisiin. Ovat lapseton pariskunta ja minua rehellisesti sanottuna pelotti, että jos veljeni kuolisi niin oma sukuni olisi välittömästi vaatimassa avoleskeltä ties mitä. Siinä olis taloa myyty ja tavaroita kannettu autoon aika pian hautajaisten jälkeen. Nyt siihen ei ole kellään ulkopuolisella mitään oikeutta. Hyvä niin.
Karkauspäivä olis tulossa parin kuukauden päästä... ;)
Mun mies teki aikoinaan lapsen yhden naisen kanssa ilman aikomusta sitoutua. Muutti avoliitosta pois kun lapsi oli pieni. On nähnyt ladtaan, mutta ei sitä naista. Kysyin että miten on voinut tehdä niin, että miksei mennyt naimisiin hänen kanssaan, niin vastasi, että ei sitä kaikkien kanssa naimisiin tai edes kihloihin mennä. Epäkypsä mies, ja nyt meilläkin on alkanut olla vaikeuksia vaikka on naimisiin menty. Eli jotkut miehet eivät näe lasta sitoutumisena vaan ajattelevat, että sen voi aina jättää äidilleen, jos ei enää huvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä samankaltainen tilanne, tosin lapsia jo kaksi. Mieheltä olen varovasti aina välillä tiedustellut asiaa, ystävätkin on jo kyselleet miehenkin kuullen. Vastaukseksi olen saanut "eikö meillä ole ihan hyvä näin".
Varoitin tässä n. Puoli vuotta sitten että en ala olemaan eri sukunimellä poikieni kanssa kovin kauaa, että lapset vaihdetaan sitten minun sukunimeni alle jos asialle ei tapahdu mitään. Tästäkös mies pelästyi :D Odottelen vielä vuoden, jolloin esikoinen reilu 3 ja sen jälkeen alkaa tapahtua. En minä erota aio, rakastan tota ukkoa vaikka vähän pökkelö onki, mutta minä en ala olemaan eriniminen lasteni kanssa. Ompahan varoitettu, tietää sitten että tällanen vaihtoehto olemassa. Silloin saa pitää takaporttinsa vaikka loppuikänsä, mulla ei ole mikään kiire sitten enää naimisiin kun lapset on samannimisiä minun kans :)Miten ajattelit niiden lasten sukunimen muuttaa ilman miehen suostumusta?
Yhteishuollossa tosiaan tarvitaan molempien allekirjoitus jos lasten sukunimi halutaan muuttaa. Jos mies ei nimeä kirjoita niin sukunimi ei muutu. Siinä ei alapeukuttaminen paljon auta.
Jos pari ei ole naimisissa ja syntyy lapsi, se saa lain mukaan automaattisesti äidin sukunimen, vaikka isyys olisi vahvistettu.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies teki aikoinaan lapsen yhden naisen kanssa ilman aikomusta sitoutua. Muutti avoliitosta pois kun lapsi oli pieni. On nähnyt ladtaan, mutta ei sitä naista. Kysyin että miten on voinut tehdä niin, että miksei mennyt naimisiin hänen kanssaan, niin vastasi, että ei sitä kaikkien kanssa naimisiin tai edes kihloihin mennä. Epäkypsä mies, ja nyt meilläkin on alkanut olla vaikeuksia vaikka on naimisiin menty. Eli jotkut miehet eivät näe lasta sitoutumisena vaan ajattelevat, että sen voi aina jättää äidilleen, jos ei enää huvita.
Niin, sen takia että ei mies sitä lasta ikinä saa, vaan oikeuden kautta äiti saa aina lapsen jos vaan vaatii.
Lapsihan on paljon isompi side kuin mikään sormus tai avioliitto.
Sinänsä ap en oikein tajua ajatteluasi. Mies ei halua kihloihin, entäs sitten? Jos asia on sinulle tärkeä, olisit miettinyt sen ennen lapsen tekemistä. Se, ettei mies halua kihloihin tai naimisiin, ei tarkoita, ettei haluaisi elää sinun ja lapsen kanssa. Ja älä ala tuollaista naurettavaa, että olisit sitten lapsen kanssa yksin. Pieni vauva on raskas hoitaa, ei siihen rulettiin kannata yksin hommautua väkisin. Ja lapselle on etu, että vanhemmat on yhdessä. VAikka joskus eroasitte, niin lapsi on solminut sitten jo siteen toiseenkin vanhempaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt kovasti muuta väitetäänkin, niin kyllä se avioliitto tuo suhteelle paremman turvan kuin pelkkä avoliitto. Onhan näitäkin ollut, että avopareista toinen kuollut ja kuolleen perilliset ovat seuraavana kantamassa talosta ulos kaiken sellaisen omaisuuden, joka on ollut yksin kuollern nimissä. Näin nyt yksi esimerkki. Plus miksi ihmeessä lapsi halutaan mutta naimisiin ei? Ei vaadi mitään kirkkohäitä vaan varauksen maistraatista, jossa käytte heittämässä paperille asiat. Virka-aikana ei maksa senttiäkään.
Monilla lapsia suunnittelevilla pareilla on elämänkokemusta se 20+ vuotta. Siinä ei olla vielä välttämättä nähty kovin läheltä, kuinka raadollisia ovat ne tilanteet, joissa avopuoliso kuolee, ja kuinka heikko lain tuoma turva toiselle osapuolelle on. Milläpä todistat, että olet joko mahdollistanut toisen osapuolen omaisuuden kertymisen (esimerkiksi osallistunut talon remonttiin) tai pistänyt itse omia rahojasi omaisuuteen, joka nyt menee niille joille se lain mukaan kuuluu. Voi olla että koko yhdessä rakennettu elämä onkin sitten siinä, eikä siinä auta itkeä reiluuden perään.
Sopimuksien laillistaminen juridisesti sitoviksi on järkevää. Parisuhde ei voi olla yhteiskunnan lakien ulkopuolella sitten kun ollaan siinä tilanteessa että jotain ikävää tapahtuu, vaan silloin toimitaan yhteiskunnan yhteisten juridisten sopimusten mukaan.
Tuli tästä mieleen erään ystäväni tilanne. Ovat miehensä kanssa olleet jo pitkään yhdessä, lapsiakin muutama siunaantunut, asuvat omistusasunnossa joka on tietääkseni miehen nimissä, naimisissa eivät ole. Lisäksi ystävällä ja miehen äidillä on aina ollut huonot välit keskenään.
Kyllähän tuossa asetelmassa on valitettavasti iso konflikti edessä jos mies yhtäkkiä kuolisi :/ Olisiko ystävälläkään sitten juuri mitään oikeuksia mihinkään kun eivät lain edessä puolisoja ole olleet.
Niin? Lapset perivät isänsä ja nainen on lastensa ainoana edunvalvojana. Anopilla ei sananvaltaa. Mikä ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies teki aikoinaan lapsen yhden naisen kanssa ilman aikomusta sitoutua. Muutti avoliitosta pois kun lapsi oli pieni. On nähnyt ladtaan, mutta ei sitä naista. Kysyin että miten on voinut tehdä niin, että miksei mennyt naimisiin hänen kanssaan, niin vastasi, että ei sitä kaikkien kanssa naimisiin tai edes kihloihin mennä. Epäkypsä mies, ja nyt meilläkin on alkanut olla vaikeuksia vaikka on naimisiin menty. Eli jotkut miehet eivät näe lasta sitoutumisena vaan ajattelevat, että sen voi aina jättää äidilleen, jos ei enää huvita.
Niin, sen takia että ei mies sitä lasta ikinä saa, vaan oikeuden kautta äiti saa aina lapsen jos vaan vaatii.
Mies ei edes yrittänyt saada lasta vaan jatkoi etävanhempana. Häippäisi siis naisen luota, johon ei ollut sitoutunut vaikka oli avoliitossa ja hankkivat lapsen tietoisesti, ei edes vahinkona. Ollut sen jälkeen parikin kertaa naimisissa eri naisten kanssa. sori että kirjoitan rumasti miehestäni, mutta meillä on nyt aika pahoja ongelmia. Eli kyllä tuo valitettavasti kertoo negatiivista miehen luonteesta, että ei noin pitkän suhteen ja lapsen jälkeen edes halua avioliittoon sitoutua.
Olen itse saamassa lapsen avoliittoon. Meillä on molemmilla suurin piirtein samanarvoiset asunnot. Miehen tulot on isommat, mutta hänellä on ulosottovelkaa. Minusta tulee yksinhuoltaja, vaikka asummekin yhdessä onnellisesti. Saan yksin tehdä lapseen liittyvät oikeustoimet, esimerkiksi hoitaa pankkiasiat. Jos jompi kumpi kuolee, lapsi perii kuolleen vanhempansa ja "leskelle" jää oma asuntonsa. Miksi menisin naimisiin?
Kyllä minä ainakin ehdottomasti haluan ola (ja olenkin, koska menimme naimisiin) samanniminen lapsieni kanssa. Lisäksi olen edellisen kanssa samaa mieltä, että avioliittoo turvaa taloudellisesti ja juridisesti esim. kuolemantapauksessa.. ja erossakin jos niin ikävästi sattuisi käymään. Meillä ainoa avioliittoa viivästyttävä tekijä oli itse häät, joka aiheutti meille molemmille stressiä ja naimisiin menon viivästyttämistä. Kun lopulta päädyimme maistraattivihkimiseen jossa vieraina vain vanhemmat ja sisarukset, niin avioiduimmekin varsin nopeasti :)
En ole kohdannut tällaista ongelmaa. Kaikki ystäväpiirissämme ovat seurustelleet, muuttaneet yhteen, ostaneet asunnon, ehkä toisenkin, menneet naimisiin ja sitten alkaneet suunnitella lapsia.
Neljäkymmentä alkaa lähestyä ja kaikki ovat edelleen naimisissa.
Kuulostatpa pakkomieleiseltä. Vaikka mies nyt sitoutuisikin niin todennäköisesti se ajatus kääntyy sulla siihen, että nyt se painostuksesta teki sen eikä halua sitä silti vieläkään, yhyy. Vaikka se lapsikin on jo tehtynä, mutta sehän ei merkkaa sulle mitään, eihän?