lapsi tulossa ja mies ei halua sitoutua
Kuinka monet sitoutuu (ainakin kihlat) vielä tällä vuosisadalla viimeistään siinä vaiheessa kun nainen tulee raskaaksi tai kun ensimmäinen lapsi syntyy? Jos seurustelua on takana useampi vuosi jo.
Mä oon odottanut miehen halua sitoutua mun kanssa jo yli 3 vuotta. Ollaan oltu yhdessä yli 8 vuotta ja meille on ensvuoden puolella syntymässä ensimmäinen lapsi. Mies ei vaan innostu sitoutumisesta. En itse oo missään sen erikoisemmassa uskossa tai lahkossa mut mulle se sitoutuminen viimestään siinä vaiheessa kun lapsi tulee on tosi tärkeetä ihan oman periaatteen vuoksi. Ja musta tuntuu että en pysty joustamaan siinä.
Oon odottanut niin monta vuotta ja antanut hänelle kyllä siimaa, tilaa ja aikaa miettiä muttakun ei.. tuntuu vain että oon odottanut jo liian kauan ja oon tuhlannut mun elämää siihen että voisin sitoutua sen miehen kanssa jota rakastan ja jonka vuoksi oon ollu odottaan näin kauan. Tiiän että tällä vuosisadalla sillä kihlautumisella ja naimisiin menolla ei ole enää niin suurta osaa ja mielipiteitä mut se on mulle tosi tärkee ja periaatteellinen asia.. en mä haluais silti pakottaa miestä sitoutumaan mun kans, mut pitäiskö mun sit pakottaa itseni jatkamaan tän miehen kans ilman sitoutumista vain sen takia että meille tulee lapsi.
Mulle se sitoutuminen on vaan niin tärkeä asia.. jos en ois odottanut vielä niin kauan sitoutumista ja jaksaisin vielä odottaa niin ois se mulle ihan ok ettei vielä sitouduttais mut nytkun ollaan kuitenkin oltu jo niin kauan yhdessä ja lapsikin tulee niin mä en vaan voi enää joustaa..
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano miehelle, että lapsella tulee olemaan sitten sama sukunimi kuin sinulla. En tiedä miksi, mutta tämä on tupannut olemaan sellainen mikä on pistänyt useammallakin miehellä vauhtia töppösiin.
Juuri näin. Kannattaa aina kiristää sellaisella seikalla minkä uskoo olevan miehelle tärkeä. Muutenkin, sellainen neuvottelu ja yhteinen sopiminen tai että molemmilla olisi hyvä olla on ihan paskaa, tärkeintä on että nainen saa aina mitä haluaa.
En tarkoittanut kiristämistä, vaan asian toteamista. Perustele sinä, miksi lapselle pitäisi antaa juuri isän sukunimi, jos miehelle sitoutuminen ja perheen yhteneväisyys ei ole tärkeää mutta naiselle on? Miksi nainen ei voisi todeta, että ei halua olla perheessä se ainoa eri nimellä oleva? Ja kyllä, tällä asialla on väliä. Perinne ei käy syyksi, sillä perinteisesti koko perhe on saman nimen alla. Minä en suostuisi olemaan ainoa virtanen korhosten taloudessa.
Ei se avioliitto mitään turvaa tai sitouta automaattisesti. Olin liitossa 12 vuotta. Mies petti ja jätti minut vauvan ollessa kahden kuukauden ikäinen. Oli kuulemma ajateltava itseään. Kiva juttu, minä en itseäni ole ehtinyt ajatella, enkä voi jatkossakaan yksinhuoltajana ajatella. Kyse ei ole siitä, etteikö kotona olisi ns. saanut. Mies ei vaan kestänyt, että vauvassa ei ole on/off-nappia, vaan vauva tarvitsee huomiota ja hoitoa silloin kun tarvitsee. Viikon jaksoi jotenkin leikkiä isää, sen jälkeen ei ikinä oma-aloitteisesti hoitanut lastaan eikä aina pyydettäessäkään. Eipä se ollut paljon kotonakaan. Hän itse kuitenkin kinusi lasta alkujaan...
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen nalkuttaa kirjottaessaankin noin, niin millainen hän mahtaakaan olla oikeassa elämässä ja parisuhteessa?
Sana "sitoutuminen" toistui eri muodossaan ainakin kymmenen kertaa. Selväksi tuli.En jotenkin voi kuin sääliä sitä poikaparkaa, joka on joutunut verkkoihisi, ja jota nyt yrität sitoa entistä tiukempiin köysiin hankkiutumalla raskaaksi. Ilmeisen yksipuolisella päätöksellä.
Pirttihirmu sinä olet.
Olipa rumasti kirjoitettu. Nimenomaan miessukupolvesta. Kuvailet aikuista miestä lobotomiapotilaaksi, jolla ei ole omaa tahtoa, eikä älyä tehdä omia päätöksiä. Poikarukka on kahdeksan vuotta ollut lastu lainehilla, naisen armoilla. Jos tuollainen totaaliavuton ihminen, nainen tai mies, jossain olisi, hän tarvitsisi pikapuolin apua.
Luojan kiitos minä en tunne miehiä jotka ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet päätösvallan elämästään jollekulle muulle. He kykenevät tasavertaiseen parisuhteeseen.
käyttäjä-11149 kirjoitti:
Kuinka monet sitoutuu (ainakin kihlat) vielä tällä vuosisadalla viimeistään siinä vaiheessa kun nainen tulee raskaaksi tai kun ensimmäinen lapsi syntyy? Jos seurustelua on takana useampi vuosi jo.
Mä oon odottanut miehen halua sitoutua mun kanssa jo yli 3 vuotta. Ollaan oltu yhdessä yli 8 vuotta ja meille on ensvuoden puolella syntymässä ensimmäinen lapsi. Mies ei vaan innostu sitoutumisesta. En itse oo missään sen erikoisemmassa uskossa tai lahkossa mut mulle se sitoutuminen viimestään siinä vaiheessa kun lapsi tulee on tosi tärkeetä ihan oman periaatteen vuoksi. Ja musta tuntuu että en pysty joustamaan siinä.
Oon odottanut niin monta vuotta ja antanut hänelle kyllä siimaa, tilaa ja aikaa miettiä muttakun ei.. tuntuu vain että oon odottanut jo liian kauan ja oon tuhlannut mun elämää siihen että voisin sitoutua sen miehen kanssa jota rakastan ja jonka vuoksi oon ollu odottaan näin kauan. Tiiän että tällä vuosisadalla sillä kihlautumisella ja naimisiin menolla ei ole enää niin suurta osaa ja mielipiteitä mut se on mulle tosi tärkee ja periaatteellinen asia.. en mä haluais silti pakottaa miestä sitoutumaan mun kans, mut pitäiskö mun sit pakottaa itseni jatkamaan tän miehen kans ilman sitoutumista vain sen takia että meille tulee lapsi.
Mulle se sitoutuminen on vaan niin tärkeä asia.. jos en ois odottanut vielä niin kauan sitoutumista ja jaksaisin vielä odottaa niin ois se mulle ihan ok ettei vielä sitouduttais mut nytkun ollaan kuitenkin oltu jo niin kauan yhdessä ja lapsikin tulee niin mä en vaan voi enää joustaa..
Onko mies kertonut, miksi ei halua mennä naimisiin vaikka maistraatissa nopeasti? Jos kerran on suostunut lapsenkin tekemään, niin luulisi olevan joku nimenomainen syy, miksi ei suostu naimisiin tai kihloihin menemään, tai sitten toivoo vielä että löytäisi toisen naisen jonka kanssa haluaisi oikeasti itsekin sitoutua. Minä ainakin ymmärrän täysin miksi haluat naimisiin lapsen tultua, vaikken ole uskonnollinen eikä avioliitolla ole minulle mitään muuta merkitystä kuin se oikeudellinen ja taloudellinen sitoumus, mutta lapsen kannalta se on juurikin se tärkein paperi millä turvataan lapsen oikeudet tulevaisuudessa.
Kummallista jos rakastaa avovaimoaan niin paljon että tekee yhteisen lapsen, mutta sitten saman henkilön kanssa naimisiinmeno olisi noin vastenmielinen asia?
Aiotko nyt siis jättää hänet, lapsen ollessa tulossa? En kyllä ymmärrä kumpaakaan. En sitä, että sinä ylipäätään teet lapsen jos asia on sinulle noin tärkeä. Enkä miestä, eiköhän lapsi sido kaikista eniten, miksei mene naimisiin kanssasi? Eihän se muuten ole se hääjuhla, joka miestä pelottaa? Et kai halua päivää prinsessana?
Jotenkin ikävää; sormusta ei voida ostaa, mutta lapsi on helppo pyöräyttää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano miehelle, että lapsella tulee olemaan sitten sama sukunimi kuin sinulla. En tiedä miksi, mutta tämä on tupannut olemaan sellainen mikä on pistänyt useammallakin miehellä vauhtia töppösiin.
Juuri näin. Kannattaa aina kiristää sellaisella seikalla minkä uskoo olevan miehelle tärkeä. Muutenkin, sellainen neuvottelu ja yhteinen sopiminen tai että molemmilla olisi hyvä olla on ihan paskaa, tärkeintä on että nainen saa aina mitä haluaa.
En tarkoittanut kiristämistä, vaan asian toteamista. Perustele sinä, miksi lapselle pitäisi antaa juuri isän sukunimi, jos miehelle sitoutuminen ja perheen yhteneväisyys ei ole tärkeää mutta naiselle on? Miksi nainen ei voisi todeta, että ei halua olla perheessä se ainoa eri nimellä oleva? Ja kyllä, tällä asialla on väliä. Perinne ei käy syyksi, sillä perinteisesti koko perhe on saman nimen alla. Minä en suostuisi olemaan ainoa virtanen korhosten taloudessa.
Minähän olen kanssasi samaa mieltä. Kaikki keinot käyttöön, millään ei ole mitään väliä kunhan prinsessa saa mitä tahtoo. Go girl & vagina power!
Vierailija kirjoitti:
Kummallista jos rakastaa avovaimoaan niin paljon että tekee yhteisen lapsen, mutta sitten saman henkilön kanssa naimisiinmeno olisi noin vastenmielinen asia?
Öh, tuota... järjen äänenä muistuttaisin, että kyllä miehet on kautta maailman sivu siittäneet lapsia sellaistenkin naisten kanssa, joista eivät välitä ripulikakan vertaa. Ei lapsen tekoon mitään rakkautta tarvita.
Ja nainenhan lapsen kuitenkin lopulta vastuulleen ottaa, jos miestä ei huvitakaan leikkiä perhettä. Aika pieni riski miehelle, ja saa ostettua lisäaikaa sitoutumista kärttävältä naiselta. Koska onhan siinäkin oma vaivansa lähteä uuden naisen hakuun.
Ap, olet kuin syreenipensas. Se ei ihan ansaitse statusta aitakasvi, joten se on luokiteltu aidakkeeksi. Sinä et ihan täytä miehen standardeja vaimoksi, mutta olet hyvä vaimoke:) Onhan sekin ihan hyvä. Moni nainen joutuu olemaan tyttöystävä tai naisystävä. Olet sentään noussut sieltä jo vaimokkeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano miehelle, että lapsella tulee olemaan sitten sama sukunimi kuin sinulla. En tiedä miksi, mutta tämä on tupannut olemaan sellainen mikä on pistänyt useammallakin miehellä vauhtia töppösiin.
Juuri näin. Kannattaa aina kiristää sellaisella seikalla minkä uskoo olevan miehelle tärkeä. Muutenkin, sellainen neuvottelu ja yhteinen sopiminen tai että molemmilla olisi hyvä olla on ihan paskaa, tärkeintä on että nainen saa aina mitä haluaa.
En tarkoittanut kiristämistä, vaan asian toteamista. Perustele sinä, miksi lapselle pitäisi antaa juuri isän sukunimi, jos miehelle sitoutuminen ja perheen yhteneväisyys ei ole tärkeää mutta naiselle on? Miksi nainen ei voisi todeta, että ei halua olla perheessä se ainoa eri nimellä oleva? Ja kyllä, tällä asialla on väliä. Perinne ei käy syyksi, sillä perinteisesti koko perhe on saman nimen alla. Minä en suostuisi olemaan ainoa virtanen korhosten taloudessa.
Minähän olen kanssasi samaa mieltä. Kaikki keinot käyttöön, millään ei ole mitään väliä kunhan prinsessa saa mitä tahtoo. Go girl & vagina power!
Voi luoja. Eikö sulla jo alkais terapia tälle päivälle tai ainakin lääkitys vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista jos rakastaa avovaimoaan niin paljon että tekee yhteisen lapsen, mutta sitten saman henkilön kanssa naimisiinmeno olisi noin vastenmielinen asia?
Öh, tuota... järjen äänenä muistuttaisin, että kyllä miehet on kautta maailman sivu siittäneet lapsia sellaistenkin naisten kanssa, joista eivät välitä ripulikakan vertaa. Ei lapsen tekoon mitään rakkautta tarvita.
Ja nainenhan lapsen kuitenkin lopulta vastuulleen ottaa, jos miestä ei huvitakaan leikkiä perhettä. Aika pieni riski miehelle, ja saa ostettua lisäaikaa sitoutumista kärttävältä naiselta. Koska onhan siinäkin oma vaivansa lähteä uuden naisen hakuun.
Aika jännä, että nykypäivänä kun ei ole enää mitään sosiaalista painetta perheen perustamiselle, mies jaksaa vuosikymmenen leikkiä perhettä naisen kanssa kenestä ei lainkaan välitä ja sitten vielä suunnitellusti tehdä tämän kanssa lapsen, jonka oletettavasti joutuu omakseen tunnustamaan eli vähintään 18 vuoden elatusmaksut maksamaan.
Ja kuten tekstissäni vähän ounastelinkin, miehen "sitoutumiskammo" vaikuttaa siltä, että on vapaamatkustellut suhteessa kun ei ole mitään varsinaista syytä lähteäkään kun ei ole parempaa vielä osunut kohdille, mutta nostaa kytkintä samantien kun joku toinen, enemmän tunteita herättävä nainen kävelee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt kovasti muuta väitetäänkin, niin kyllä se avioliitto tuo suhteelle paremman turvan kuin pelkkä avoliitto. Onhan näitäkin ollut, että avopareista toinen kuollut ja kuolleen perilliset ovat seuraavana kantamassa talosta ulos kaiken sellaisen omaisuuden, joka on ollut yksin kuollern nimissä. Näin nyt yksi esimerkki. Plus miksi ihmeessä lapsi halutaan mutta naimisiin ei? Ei vaadi mitään kirkkohäitä vaan varauksen maistraatista, jossa käytte heittämässä paperille asiat. Virka-aikana ei maksa senttiäkään.
Juuri näin. Ja kirkollinen vihkiminenkin kyllä onnistuu ihan ilmaiseksi ja nopeasti. Jos siis se seremonia ja siunaus on tärkeää, kuten itselleni oli. Juhlia ei silti vietetty eikä vieraita ollut paikalla. Vihittiin pari päivää kuulutusten saannin jälkeen. Hyvin nopeassa tahdissa.
Olisit odottanut sen lapsenkin hankinnan kanssa, jos haluat kihloihin/naimisiin. Joitain miehiä ei vaan kihlat ja naimisiinmenot enää kiinnosta kun on lapsi ja nainen on jo oma. Mitä sitä enää, nainen on jo 'saatu'.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen nalkuttaa kirjottaessaankin noin, niin millainen hän mahtaakaan olla oikeassa elämässä ja parisuhteessa?
Sana "sitoutuminen" toistui eri muodossaan ainakin kymmenen kertaa. Selväksi tuli.En jotenkin voi kuin sääliä sitä poikaparkaa, joka on joutunut verkkoihisi, ja jota nyt yrität sitoa entistä tiukempiin köysiin hankkiutumalla raskaaksi. Ilmeisen yksipuolisella päätöksellä.
Pirttihirmu sinä olet.
Olipa rumasti kirjoitettu. Nimenomaan miessukupolvesta. Kuvailet aikuista miestä lobotomiapotilaaksi, jolla ei ole omaa tahtoa, eikä älyä tehdä omia päätöksiä. Poikarukka on kahdeksan vuotta ollut lastu lainehilla, naisen armoilla. Jos tuollainen totaaliavuton ihminen, nainen tai mies, jossain olisi, hän tarvitsisi pikapuolin apua.
Luojan kiitos minä en tunne miehiä jotka ovat vapaaehtoisesti luovuttaneet päätösvallan elämästään jollekulle muulle. He kykenevät tasavertaiseen parisuhteeseen.
Olet aivan oikeassa! En minä tuosta "poikaparastakaan" kovin mairittelevasti ajattele. Ihan yhtä hölmönä pidän kuin "pirttihirmuakin".
Päätin vain näin aamutuimaan valita provosoivasti puoleni, sillä hieman minua hämää tällä palstalla yleinen asenne puolustaa tietyn naistyypin kuningatarmehiläinen - unelmia.
Kannatan tasapuolisuutta ja toisten kunnioitusta ihmissuhteissa (vaikka välillä kirjoitankin täällä rumasti).
Hyvää päivän jatkoa!
T. Edellinen
Meillä samankaltainen tilanne, tosin lapsia jo kaksi. Mieheltä olen varovasti aina välillä tiedustellut asiaa, ystävätkin on jo kyselleet miehenkin kuullen. Vastaukseksi olen saanut "eikö meillä ole ihan hyvä näin".
Varoitin tässä n. Puoli vuotta sitten että en ala olemaan eri sukunimellä poikieni kanssa kovin kauaa, että lapset vaihdetaan sitten minun sukunimeni alle jos asialle ei tapahdu mitään. Tästäkös mies pelästyi :D Odottelen vielä vuoden, jolloin esikoinen reilu 3 ja sen jälkeen alkaa tapahtua. En minä erota aio, rakastan tota ukkoa vaikka vähän pökkelö onki, mutta minä en ala olemaan eriniminen lasteni kanssa. Ompahan varoitettu, tietää sitten että tällanen vaihtoehto olemassa. Silloin saa pitää takaporttinsa vaikka loppuikänsä, mulla ei ole mikään kiire sitten enää naimisiin kun lapset on samannimisiä minun kans :)
Vierailija kirjoitti:
Meillä samankaltainen tilanne, tosin lapsia jo kaksi. Mieheltä olen varovasti aina välillä tiedustellut asiaa, ystävätkin on jo kyselleet miehenkin kuullen. Vastaukseksi olen saanut "eikö meillä ole ihan hyvä näin".
Varoitin tässä n. Puoli vuotta sitten että en ala olemaan eri sukunimellä poikieni kanssa kovin kauaa, että lapset vaihdetaan sitten minun sukunimeni alle jos asialle ei tapahdu mitään. Tästäkös mies pelästyi :D Odottelen vielä vuoden, jolloin esikoinen reilu 3 ja sen jälkeen alkaa tapahtua. En minä erota aio, rakastan tota ukkoa vaikka vähän pökkelö onki, mutta minä en ala olemaan eriniminen lasteni kanssa. Ompahan varoitettu, tietää sitten että tällanen vaihtoehto olemassa. Silloin saa pitää takaporttinsa vaikka loppuikänsä, mulla ei ole mikään kiire sitten enää naimisiin kun lapset on samannimisiä minun kans :)
Miten ajattelit niiden lasten sukunimen muuttaa ilman miehen suostumusta?
Oho , vai ei jaksa innostua vieraan miehen siittämästä lapsesta , onpa ikävä ja ymmärtämätön jukuripää .
Tuota sukunimiasiaa en tajua. Itse olen eriniminen kuin mies ja lapseni (3kpl) ihan omasta tahdostani. Menimme naimisiin solmiaksemme juridisen sopimuksen eikä sukunimet tai rakkaus siihen liittynyt. Rakastaa voi ilman instituutiotakin, mutta vakaasti harkitusta päätöksestä elää yhtenä yksikkönä on hyvä olla mustaa valkoisella. Varsinkin, kun olen itse kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka nyt kovasti muuta väitetäänkin, niin kyllä se avioliitto tuo suhteelle paremman turvan kuin pelkkä avoliitto. Onhan näitäkin ollut, että avopareista toinen kuollut ja kuolleen perilliset ovat seuraavana kantamassa talosta ulos kaiken sellaisen omaisuuden, joka on ollut yksin kuollern nimissä. Näin nyt yksi esimerkki. Plus miksi ihmeessä lapsi halutaan mutta naimisiin ei? Ei vaadi mitään kirkkohäitä vaan varauksen maistraatista, jossa käytte heittämässä paperille asiat. Virka-aikana ei maksa senttiäkään.
Monilla lapsia suunnittelevilla pareilla on elämänkokemusta se 20+ vuotta. Siinä ei olla vielä välttämättä nähty kovin läheltä, kuinka raadollisia ovat ne tilanteet, joissa avopuoliso kuolee, ja kuinka heikko lain tuoma turva toiselle osapuolelle on. Milläpä todistat, että olet joko mahdollistanut toisen osapuolen omaisuuden kertymisen (esimerkiksi osallistunut talon remonttiin) tai pistänyt itse omia rahojasi omaisuuteen, joka nyt menee niille joille se lain mukaan kuuluu. Voi olla että koko yhdessä rakennettu elämä onkin sitten siinä, eikä siinä auta itkeä reiluuden perään.
Sopimuksien laillistaminen juridisesti sitoviksi on järkevää. Parisuhde ei voi olla yhteiskunnan lakien ulkopuolella sitten kun ollaan siinä tilanteessa että jotain ikävää tapahtuu, vaan silloin toimitaan yhteiskunnan yhteisten juridisten sopimusten mukaan.
Tuli tästä mieleen erään ystäväni tilanne. Ovat miehensä kanssa olleet jo pitkään yhdessä, lapsiakin muutama siunaantunut, asuvat omistusasunnossa joka on tietääkseni miehen nimissä, naimisissa eivät ole. Lisäksi ystävällä ja miehen äidillä on aina ollut huonot välit keskenään.
Kyllähän tuossa asetelmassa on valitettavasti iso konflikti edessä jos mies yhtäkkiä kuolisi :/ Olisiko ystävälläkään sitten juuri mitään oikeuksia mihinkään kun eivät lain edessä puolisoja ole olleet.
Vierailija kirjoitti:
Tuota sukunimiasiaa en tajua. Itse olen eriniminen kuin mies ja lapseni (3kpl) ihan omasta tahdostani. Menimme naimisiin solmiaksemme juridisen sopimuksen eikä sukunimet tai rakkaus siihen liittynyt. Rakastaa voi ilman instituutiotakin, mutta vakaasti harkitusta päätöksestä elää yhtenä yksikkönä on hyvä olla mustaa valkoisella. Varsinkin, kun olen itse kotona.
Jokainen tekee kuten tykkää. Meillä otettiin miehen sukunimi yhteisnimeksi kun naimisiin mentiin ja tämä omasta aloitteestani. Tuntui paljon mukavemmalta vaihdoehdolta kuin eri sukunimet, eikä lapsenkaan tullen tarvitse pähkäillä kumman nimi laitetaan.
Jos ihminen nalkuttaa kirjottaessaankin noin, niin millainen hän mahtaakaan olla oikeassa elämässä ja parisuhteessa?
Sana "sitoutuminen" toistui eri muodossaan ainakin kymmenen kertaa. Selväksi tuli.
En jotenkin voi kuin sääliä sitä poikaparkaa, joka on joutunut verkkoihisi, ja jota nyt yrität sitoa entistä tiukempiin köysiin hankkiutumalla raskaaksi. Ilmeisen yksipuolisella päätöksellä.
Pirttihirmu sinä olet.