Mitenköhän sitä taas selviäisi joulusta

Voiko oikeasti olla olemassa näin täydellinen uhriutuja. Kauhea ämmä.

Protutka piippasi täysillä jo siinä vaiheessa, kun ap puhui omasta sofistikoituneista tavoistaan.

Onko ollut yhtään viestä ilman äitiä? Olen tehnyt väärin, mutta äiti....

Eli ei yhtään ajatusta muusta kuin itsestä.

Mikä diagnoosi?

Huh, onneksi mun äiti ei oo ihan noin paha kuin sinä. Käy sun lapsia sääliksi, oot niin kylmä ja pakkomielteinen ja neuroottinen ja KYLMÄ. Ja helvetin itsekäs. Koita nyt vähän ryhdistäytyä ja ravistautua hetkeksi ulos tosta pakkomielteestäs ettei lasten joulu mee ihan pilalle :( vaikka eipä tästä viestistä oo hyötyä, fiksuja vastauksia saanu mut hoet vaan samaa.

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi parhaat vuodet ovat ne, 

jolloin päätät että sinun ongelmasi ovat sinun ongelmiasi. 

Et syytä niistä äitiä tai ekologiaa tai presidenttiä. 

Tajuat että hallitset omaa kohtaloasi.

Albert Ellis

Oman kohtalon hallitsemiseen pitää olla eväitä. Minusta sinä sanot rumasti niille ihmisille, jotka ovat esimerkiksi koulukiusattuja, että on heidän oma vikansa, kun eivät pysty nousemaan niistä mitätöinnin tunteista, joita ei ole kotonakaan paikattu. Hyi sinua, missä on sinun tukesi ja empatiasi ongelmissa olevalle? Oletko muka itse täydellinen? Tai ratkonut kaikki ongelmasi ja pahanolon tunteesi?

Ei minun mielestäni se, että tiedostan äitini pilanneen mielenterveyteni ole sen este, että mä paranisin, vaan yksinkertaisesti se, etten mä tiedä, miten paranisin.

Minusta ei voi olla oikein, että elämää pitää suorittaa synkkänä ollen onneton. On aivan vammaista väittää, että mä pystyn olemaan tuosta noin vain onnellinen jos mä haluan. Kuinka muka? Miten se tehdään? Mitä?

Pitäisikö minun unohtaa kaikki se loukkaus, joka on mieleni pahoittanut, mitä? Eikö minun tunteillani ole mitään arvoa? Voi vittu, että mua vituttaa kun te itse olette aivan yhtä huonoja kuin minä ja luulette omassa erinomaisuudessanne tietävänne mikä auttaa minua! Mutta kun ette te tiedä! Minua auttaa tasan vain se, mikä minua auttaa! Ei mikään saatanan paska yrittäminen olla jokin muu kuin mikä mä olen! Jos se on paskaa niin se on paskaa ja sitä ei kauniilla kakkukuorrutteella pois oteta!

Haluan olla OIKEASTI onnellinen, enkä mä tiedä miten oikeasti onnellisia ollaan!

Ihan saatanan sama jos sä tulet virnuilemaan, että "ei sulla ole siitä vaaraa" tms, kun et itsekään ole onnellinen paitsi itseäsi pettämällä!

Ap

Hirviöäiti?

Sellaisiakin on olemassa valitettavasti. Tiedätkö millaisia olosuhtteita joillain on ollut?

Sinun äitisi on vaatinut sinua siivoamaan

Sinä vaadit saavasi olla ainoa, joka saa kokea, osoittaa mieltään perheessä. Muut ovat sinua varten. Kumpi on lähempänä hirviötä?

Vierailija kirjoitti:

Onko ollut yhtään viestä ilman äitiä? Olen tehnyt väärin, mutta äiti....

Eli ei yhtään ajatusta muusta kuin itsestä.

Mikä diagnoosi?

Diagnoosiko tämän ratkaisiskin? Silmänpalvoja.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hirviöäiti?

Sellaisiakin on olemassa valitettavasti. Tiedätkö millaisia olosuhtteita joillain on ollut?

Sinun äitisi on vaatinut sinua siivoamaan

Sinä vaadit saavasi olla ainoa, joka saa kokea, osoittaa mieltään perheessä. Muut ovat sinua varten. Kumpi on lähempänä hirviötä?

Miksi sä älyllisen epärehellisesti valehtelet, että äitini oli hyvä ja rakastava, mutta vaati siivoamaan? Voi vittu....te tällaista väittävät olette epärehellisin paskasakki, joka tässä ketjussa kirjoittaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Protutka piippasi täysillä jo siinä vaiheessa, kun ap puhui omasta sofistikoituneista tavoistaan.

Älä nyt. Aloittaja on -60 luvun ylemmästä toimihenkilöperheestä.

Minä olen saman ikäinen, mutta duunariperheestä. Siksi en osaa kaivata niin sofistikoutunutta joulua. Laitan ihan krääsää vain. Kuten aloittajan mies

Saattaa olla 70-luvun alustakin. Eli nuoruuden takia vielä kypsymätön

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ollut yhtään viestä ilman äitiä? Olen tehnyt väärin, mutta äiti....

Eli ei yhtään ajatusta muusta kuin itsestä.

Mikä diagnoosi?

Diagnoosiko tämän ratkaisiskin? Silmänpalvoja.

Ap

Kerro nyt!

Sata kertaa oon sanonut, ettei ole diagnoosia!

Joten vielä kerran: diagnoosiko tämän ratkaisisikin?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi parhaat vuodet ovat ne, 

jolloin päätät että sinun ongelmasi ovat sinun ongelmiasi. 

Et syytä niistä äitiä tai ekologiaa tai presidenttiä. 

Tajuat että hallitset omaa kohtaloasi.

Albert Ellis

Oman kohtalon hallitsemiseen pitää olla eväitä. Minusta sinä sanot rumasti niille ihmisille, jotka ovat esimerkiksi koulukiusattuja, että on heidän oma vikansa, kun eivät pysty nousemaan niistä mitätöinnin tunteista, joita ei ole kotonakaan paikattu. Hyi sinua, missä on sinun tukesi ja empatiasi ongelmissa olevalle? Oletko muka itse täydellinen? Tai ratkonut kaikki ongelmasi ja pahanolon tunteesi?

Ei minun mielestäni se, että tiedostan äitini pilanneen mielenterveyteni ole sen este, että mä paranisin, vaan yksinkertaisesti se, etten mä tiedä, miten paranisin.

Minusta ei voi olla oikein, että elämää pitää suorittaa synkkänä ollen onneton. On aivan vammaista väittää, että mä pystyn olemaan tuosta noin vain onnellinen jos mä haluan. Kuinka muka? Miten se tehdään? Mitä?

Pitäisikö minun unohtaa kaikki se loukkaus, joka on mieleni pahoittanut, mitä? Eikö minun tunteillani ole mitään arvoa? Voi vittu, että mua vituttaa kun te itse olette aivan yhtä huonoja kuin minä ja luulette omassa erinomaisuudessanne tietävänne mikä auttaa minua! Mutta kun ette te tiedä! Minua auttaa tasan vain se, mikä minua auttaa! Ei mikään saatanan paska yrittäminen olla jokin muu kuin mikä mä olen! Jos se on paskaa niin se on paskaa ja sitä ei kauniilla kakkukuorrutteella pois oteta!

Haluan olla OIKEASTI onnellinen, enkä mä tiedä miten oikeasti onnellisia ollaan!

Ihan saatanan sama jos sä tulet virnuilemaan, että "ei sulla ole siitä vaaraa" tms, kun et itsekään ole onnellinen paitsi itseäsi pettämällä!

Ap

Voi sua. Se vaan on niin, että jokainen voi olla vähän onnellisempi, kun lakkaa syyttämästä muita. Tekee sivun menneisyytensä kanssa. Kauheidenkin (joita sinulla ei ole) asioiden kanssa voi oppia elämään. Tekemällä parempia valintoja. Opettelemalla ajattelemaan muitakin kuin itseään.

Hyväksyminen. Itsensä hyväksyminen. Positiiviset ajatukset. Muiden auttaminen. Rakastaminen auttaa. Ei niinkään se, että vain odottaa muilta rakkautta.

Ottamalla itse vastuun elämästään.

Ja onnellisuus. Se on myös velvollisuuksia. Olemalla hyvä muille pääsee lhemmäs onnea. Ei onnellisuus ole mitään kokoaikaista huumaa tai vain palkitsevien asioiden tekemistä. Se on sitä, ettei ole kaunainen. Ei pidä vihaa yllä

Tunne-elämältään epävakaa, psykoosipiirteinen, narsistinen,?

Sinullahan on jo nuoruudesta ollut hoitojaksoja. Mihin sairauteen?

Missä tapasit elämäsi rakkauden? Mikä sairaus teitä yhdistää?

Oletko ollut osastojoidossa?

Olisiko nyt tarvetta?

Miten selviytyy oikeasti kammottavista olosuhteista? Väkivallasta, alkoholismiperheestä, insestistä?

Hoidon laiminlyönneistä, sadismista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi parhaat vuodet ovat ne, 

jolloin päätät että sinun ongelmasi ovat sinun ongelmiasi. 

Et syytä niistä äitiä tai ekologiaa tai presidenttiä. 

Tajuat että hallitset omaa kohtaloasi.

Albert Ellis

Oman kohtalon hallitsemiseen pitää olla eväitä. Minusta sinä sanot rumasti niille ihmisille, jotka ovat esimerkiksi koulukiusattuja, että on heidän oma vikansa, kun eivät pysty nousemaan niistä mitätöinnin tunteista, joita ei ole kotonakaan paikattu. Hyi sinua, missä on sinun tukesi ja empatiasi ongelmissa olevalle? Oletko muka itse täydellinen? Tai ratkonut kaikki ongelmasi ja pahanolon tunteesi?

Ei minun mielestäni se, että tiedostan äitini pilanneen mielenterveyteni ole sen este, että mä paranisin, vaan yksinkertaisesti se, etten mä tiedä, miten paranisin.

Minusta ei voi olla oikein, että elämää pitää suorittaa synkkänä ollen onneton. On aivan vammaista väittää, että mä pystyn olemaan tuosta noin vain onnellinen jos mä haluan. Kuinka muka? Miten se tehdään? Mitä?

Pitäisikö minun unohtaa kaikki se loukkaus, joka on mieleni pahoittanut, mitä? Eikö minun tunteillani ole mitään arvoa? Voi vittu, että mua vituttaa kun te itse olette aivan yhtä huonoja kuin minä ja luulette omassa erinomaisuudessanne tietävänne mikä auttaa minua! Mutta kun ette te tiedä! Minua auttaa tasan vain se, mikä minua auttaa! Ei mikään saatanan paska yrittäminen olla jokin muu kuin mikä mä olen! Jos se on paskaa niin se on paskaa ja sitä ei kauniilla kakkukuorrutteella pois oteta!

Haluan olla OIKEASTI onnellinen, enkä mä tiedä miten oikeasti onnellisia ollaan!

Ihan saatanan sama jos sä tulet virnuilemaan, että "ei sulla ole siitä vaaraa" tms, kun et itsekään ole onnellinen paitsi itseäsi pettämällä!

Ap

Sinun tunteillasi on sama arvo kuin lastesi tunteilla. Sinä vain panet omat tunteesi lastesi edelle jatkuvasti. Mitta ethän sinä niistä lapsista välitä, sehän on tullut hyvin selväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirviöäiti?

Sellaisiakin on olemassa valitettavasti. Tiedätkö millaisia olosuhtteita joillain on ollut?

Sinun äitisi on vaatinut sinua siivoamaan

Sinä vaadit saavasi olla ainoa, joka saa kokea, osoittaa mieltään perheessä. Muut ovat sinua varten. Kumpi on lähempänä hirviötä?

Miksi sä älyllisen epärehellisesti valehtelet, että äitini oli hyvä ja rakastava, mutta vaati siivoamaan? Voi vittu....te tällaista väittävät olette epärehellisin paskasakki, joka tässä ketjussa kirjoittaa.

Ap

Älyllisen epärehellisesti? Epärehellinen paskasakki?

Älyllisesti uskon, että vaivaasi on syynä vakava persoonallisuushäiriö. Uskon, että se on seurausta kasvuolosuhteista etkä sairautesi vuoksi pysty parempaan.

Toivon, että eläisit yksin etkä sairastuttsisi lapsiasi enempää

Toivon että paranisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi parhaat vuodet ovat ne, 

jolloin päätät että sinun ongelmasi ovat sinun ongelmiasi. 

Et syytä niistä äitiä tai ekologiaa tai presidenttiä. 

Tajuat että hallitset omaa kohtaloasi.

Albert Ellis

Oman kohtalon hallitsemiseen pitää olla eväitä. Minusta sinä sanot rumasti niille ihmisille, jotka ovat esimerkiksi koulukiusattuja, että on heidän oma vikansa, kun eivät pysty nousemaan niistä mitätöinnin tunteista, joita ei ole kotonakaan paikattu. Hyi sinua, missä on sinun tukesi ja empatiasi ongelmissa olevalle? Oletko muka itse täydellinen? Tai ratkonut kaikki ongelmasi ja pahanolon tunteesi?

Ei minun mielestäni se, että tiedostan äitini pilanneen mielenterveyteni ole sen este, että mä paranisin, vaan yksinkertaisesti se, etten mä tiedä, miten paranisin.

Minusta ei voi olla oikein, että elämää pitää suorittaa synkkänä ollen onneton. On aivan vammaista väittää, että mä pystyn olemaan tuosta noin vain onnellinen jos mä haluan. Kuinka muka? Miten se tehdään? Mitä?

Pitäisikö minun unohtaa kaikki se loukkaus, joka on mieleni pahoittanut, mitä? Eikö minun tunteillani ole mitään arvoa? Voi vittu, että mua vituttaa kun te itse olette aivan yhtä huonoja kuin minä ja luulette omassa erinomaisuudessanne tietävänne mikä auttaa minua! Mutta kun ette te tiedä! Minua auttaa tasan vain se, mikä minua auttaa! Ei mikään saatanan paska yrittäminen olla jokin muu kuin mikä mä olen! Jos se on paskaa niin se on paskaa ja sitä ei kauniilla kakkukuorrutteella pois oteta!

Haluan olla OIKEASTI onnellinen, enkä mä tiedä miten oikeasti onnellisia ollaan!

Ihan saatanan sama jos sä tulet virnuilemaan, että "ei sulla ole siitä vaaraa" tms, kun et itsekään ole onnellinen paitsi itseäsi pettämällä!

Ap

Voi sua. Se vaan on niin, että jokainen voi olla vähän onnellisempi, kun lakkaa syyttämästä muita. Tekee sivun menneisyytensä kanssa. Kauheidenkin (joita sinulla ei ole) asioiden kanssa voi oppia elämään. Tekemällä parempia valintoja. Opettelemalla ajattelemaan muitakin kuin itseään.

Hyväksyminen. Itsensä hyväksyminen. Positiiviset ajatukset. Muiden auttaminen. Rakastaminen auttaa. Ei niinkään se, että vain odottaa muilta rakkautta.

Ottamalla itse vastuun elämästään.

Ja onnellisuus. Se on myös velvollisuuksia. Olemalla hyvä muille pääsee lhemmäs onnea. Ei onnellisuus ole mitään kokoaikaista huumaa tai vain palkitsevien asioiden tekemistä. Se on sitä, ettei ole kaunainen. Ei pidä vihaa yllä

Miten se, että lakkaa syyttämästä muita saa itselle hyvän olon aikaan? Niinhän sä väität. Olisi kiva tietää, miten SE saa hyvän olon aikaan. Kerropa mulle. Noihin muihin voin sanoa jotain myöhemmin tai olla sanomatta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi parhaat vuodet ovat ne, 

jolloin päätät että sinun ongelmasi ovat sinun ongelmiasi. 

Et syytä niistä äitiä tai ekologiaa tai presidenttiä. 

Tajuat että hallitset omaa kohtaloasi.

Albert Ellis

Oman kohtalon hallitsemiseen pitää olla eväitä. Minusta sinä sanot rumasti niille ihmisille, jotka ovat esimerkiksi koulukiusattuja, että on heidän oma vikansa, kun eivät pysty nousemaan niistä mitätöinnin tunteista, joita ei ole kotonakaan paikattu. Hyi sinua, missä on sinun tukesi ja empatiasi ongelmissa olevalle? Oletko muka itse täydellinen? Tai ratkonut kaikki ongelmasi ja pahanolon tunteesi?

Ei minun mielestäni se, että tiedostan äitini pilanneen mielenterveyteni ole sen este, että mä paranisin, vaan yksinkertaisesti se, etten mä tiedä, miten paranisin.

Minusta ei voi olla oikein, että elämää pitää suorittaa synkkänä ollen onneton. On aivan vammaista väittää, että mä pystyn olemaan tuosta noin vain onnellinen jos mä haluan. Kuinka muka? Miten se tehdään? Mitä?

Pitäisikö minun unohtaa kaikki se loukkaus, joka on mieleni pahoittanut, mitä? Eikö minun tunteillani ole mitään arvoa? Voi vittu, että mua vituttaa kun te itse olette aivan yhtä huonoja kuin minä ja luulette omassa erinomaisuudessanne tietävänne mikä auttaa minua! Mutta kun ette te tiedä! Minua auttaa tasan vain se, mikä minua auttaa! Ei mikään saatanan paska yrittäminen olla jokin muu kuin mikä mä olen! Jos se on paskaa niin se on paskaa ja sitä ei kauniilla kakkukuorrutteella pois oteta!

Haluan olla OIKEASTI onnellinen, enkä mä tiedä miten oikeasti onnellisia ollaan!

Ihan saatanan sama jos sä tulet virnuilemaan, että "ei sulla ole siitä vaaraa" tms, kun et itsekään ole onnellinen paitsi itseäsi pettämällä!

Ap

Sinun tunteillasi on sama arvo kuin lastesi tunteilla. Sinä vain panet omat tunteesi lastesi edelle jatkuvasti. Mitta ethän sinä niistä lapsista välitä, sehän on tullut hyvin selväksi.

No ei niillä tunnu olevan sama arvo. Siis mun tunteilla kuin lasten.

Miehelle ainakaan. Mutta ehkä se johtuu kommunikaatiovaikeuksista. Mies aina minusta olettaa, että olen terve. Tai sille se ainakin tuntuu. Ei osaa älytä, että mulla on sairaan huono itsetunto. Että minua on nujerrettu ja käsittelen minulle puhuttuja lauseita sen läpi. Eilen puhuin hänelle siitä eri ajatusten ajattelemisesta, kun ollaan eri ihmisiä. Että vasta pari päivää sitten sain kuulla, etteivät kaikki ajattelekaan asioista kuten minä, vaan ihmisillä on omia ajatuksia, joista minulla ei ole hajuakaan, ellen ota selvää. Ja että ne eivät ole minun ajatuksiani, vaikka niitä huudettaisiin kuinka lujaa tahansa.

Siis kyllä mä tajusin, että toisilla on eri ajatuksia, mutta olin käsittänyt, että jotkut niistä ovat oikeita, ja että jos joku kertoo ajatuksistaan niin se tarkoittaa sitä, että hän omistaa mielestään oikeat ajatukset ja koittaa pakottaa minutkin ajattelemaan laillaan.

Miehen kanssa on tullut tämän takia varmaan riitoja, kun mä en kestä mitään sen erilaisia ajatuksia. Kun haluan pitää omani. Vasta äskettäin tajusin siis, että mies oikeasti ajattelee eri ajatuksia koska ei ole minä. Hassua miten tyhmä sitä voi ihminen olla.

Mutta jotenkin minusta tuntuu, ettei tämä ole vieläkään valjennut äidilleni, vaan riitamme johtuvat samasta seikasta. Koska en ole kokenut, että äitini on ikinä hyväksynyt minun ajatuksiani, toisin kuin mies, joka on kyllä hyväksynyt minun ajatukseni, riitaa on tullut siitä, että minä en ole hyväksynyt hänen ajatuksiaan.

Sitten kun meillä on riitaa niin mun kriisini menee omien tunteiden vaalintaan, kun en saa sitä arvon tunnetta mistään, tyhmää, tiedän. Jotenkin näin.

Ap

Vedä se pääs sieltä perseestäs ja aikuistu jo hyvä ihminen! Joulu on kerran vuodessa ja kun mikään mitä täällä on ehdotettu, ei sulle näy kelpaavan niin se ongelman ydin on nimennomaan siellä sun omassa nupissas. Ei kukaan voi olla noin saamaton että jos pelkää lasten mielen pahoittuvan huonosta joulusta kun ei vaan laiskuuttaan viitsi panostaa! Jos ne lapset tosiaan on sulle noin vastenmielisiä mitä annat ymmärtää niin ehkä ois aika varata aikaa jollekkin terapeutille tms että saat oman koppas kuntoon jotta jaksat lapsias ja joulua.

Vierailija kirjoitti:

Tunne-elämältään epävakaa, psykoosipiirteinen, narsistinen,?

Sinullahan on jo nuoruudesta ollut hoitojaksoja. Mihin sairauteen?

Missä tapasit elämäsi rakkauden? Mikä sairaus teitä yhdistää?

Oletko ollut osastojoidossa?

Olisiko nyt tarvetta?

Ei ole ollut hoitojaksoja, vaan hakeuduin kelan korvaamaan psykoterapiaan. Kävin sitä myös ei -kelan korvauksella, yhteensä noin 6 vuotta. Se on pääasiallinen terapiani. Sen lisäksi on ollut ryhmäterapiaa, kaksi yksilöterapiaa ja pariterapia. Ja sitten nykyinen terapia.

Rakkauden tapasin ryhmäterapiassa. Ei ole hänelläkään diagnooseja. Ollaan jnkv samiksia elämänhistorian kannalta.

Ap