Mitenköhän sitä taas selviäisi joulusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta alkaa tuntumaan, että tämän tarinan suurin roisto on ap:n mies. Huolimatta siitä, mitä hän ap:ta kohtaan tuntee, hänen pitäisi ymmärtää, että hän pakottaa lapsensa elämään väkivaltaisuuden keskellä. Henkinen väkivalta nimittäin on vähintään - siis vähintään - yhtä tuhoisaa kuin fyysinen väkivalta.

 

Ja sitä ap tässä nyt koko perhettä kohtaan syytää. Ap:n miehen pitäisi nyt ymmärtää, että ero on ainut vastuullinen vaihtoehto. Se sallisi ap:lle tuon, minkä itsekin sanoi: kerran, pari viikossa tapaaminen lasten kanssa, mutta hänen väkivaltainen läsnäolonsa ei painostaisi lasten arkea.

 

Arvaan, miten ap tästä ärähtää, miten voi olla väkivaltainen, jos ei ole kunnolla edes läsnä. Mutta tosiaankin tuommoinen koko perheen pitäminen varpaillaan, huutaminen, kun lapset käyttäytyvät kuten lapset, on henkistä väkivaltaa. Puhumattakaan itsemurhalla uhkailusta. Pahinta on, että mies on nyt nähtävästi saamassakin tarpeekseen ja iskee takaisin, juuri sillä, mitä huomionhakuinen ap pelkää: jättämällä hänet yksin ja menemällä omiin menoihinsa.

 

Eli nyt ollaan tilanteessa, jossa fyysisessä väkivallassa toinenkin alkaisi mätkiä takaisin. Tosi kivaa lapsille.

Näin se taitaa olla.

Mietitään, jos apn mies olisi hänen kaltaisensa.

Suositeltaisiin kiireesti pelastamaan itsensä moiselta terroristilta, arvaamattomalta lisälapselta

Mies pystyy rakastamaan minua vikoinenikin. Kummallistako?

Vai onko kyse siitä, että pystyy myös elämään kanssani vaikka olen todella viallinen? Mietin vain, että mitä se sitten tarkoittaa, että toisia kuuluu arvostaa sellaisina kuin he ovat ja rakastaa myös?

No, en pysty olemaan äitini kanssa sellaisena kuin hän on, arvostamaan pystyn ehkä jos saan pysyä kauempana, eikä äiti koita vaikuttaa elämääni. Apua olisin äidiltä kaivannut, mutta sitä ei suo. Kaiken mitä antaa pitää tapahtua hänen ehdoillaan.

Ap

Kaiken pitää tapahtua aina sinun ehdoillasi

Mitä sinä annat perheellesi, miehellesi?

Ai niin. Annat uskottomuutta. Annat pelkoa. Annat kauhun tasapainon. Olet vapaamatkustaja. Ja liikuin säkdi virtahepo, jota kaikkien pitää varoa

Jahas tänään vuorossa äidin lisäksi isä, huomenna serkun  kummin kaima ? Herran pieksut ei tämä ihminen voi olla todellinen ! Jos  on niin tee jotain muuta kuin avaudut  täällä . Juokse rappuja/punnerra/hakkaa halkoja ( älä lapsia tai miestäsi)/ hyppää narua/tampaa mattoja /pese ikkunoita  . Voimalla ja vimmalla , että tuskin henki kulkee niin edes pysty vatvomaan  miten äitisi teki kaiken väärin .

Vapaa aikaahan sulla näyttää olevan runsaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija<br />

Minusta sivussa oleminen ei ole sitä. Oma isänikin asui eri osoitteessa kuin minä, eikä hänen lähtöään voi sanoa sillälailla henkiseksi väkivallaksi, että minä kantaisin siitä ainakaan kaunaa. Ja erosta ovat molemmat vanhemmat vastuussa (siis miten se hoidetaan ja miten lapset tai lapsi huomioidaan), eli vaikka äiti hylkäsi isäni ja isä ei sen takia ollut kanssani ja olen sen kokenut varmaan jonkinasteisena hylkäämisenä, niin sellaisia nyt elämään vain tulee.<br />

Isä ei ollut läsnä niin paljon elämässäni kuin MINÄ olisin tarvinnut, mutta sille ei vain voi mitään. Se on isän puutos, ettei nähnyt, miten jätti sättivän vaimonsa elämään pienen lapsen kanssa ja että lapsi aivan varmasti kärsii, kun isä ei olisi voinut tarjota minulle sen parempaa lapsuutta.<br />

Ap[/quote kirjoitti:

 

Juuri tämän sinä voit muuttaa omien lastesi kanssa. Muuta eri osoitteeseen ja jätä lapset rakastavan isän kanssa. Sinä jätät heidät parempaan huomaan siten. Tarjoa heille parempi lapsuus.

 

Mutta ethän sä voi, kun sittenhän kukaan ei olisi kärsimässä ja huomioimassa näitä sun täydellisen kusipäisiä "jos en saa mitä haluan, katson, että kukaan ei saa, mitä haluaa"-vinkumisia. Olet riippuvainen katkeruudestasi ja siitä, että pääset näkemään sen vaikutukset muihin.

 

Ja miehellesi tiedoksi: hän tekee nyt, kenties itsekkyyttään hänkin, erittäin väärän ja vaarallisen diagnoosin lastensa parhaasta.

Jaa-a. Mies ajattelee kokonaisuutta. Ehkä siihen kuuluu minun auttamiseni, vaikka se meneekin osin lasten parhaasta hyvinvoinnista. Mies varmaan myös epäilee selviytymistään yksin lasten kanssa. Emme ole suurituloisia, meillä on parempi elintaso (eikä siinä nytkään ole kehumista) yhdessä. Tilanne saattaa tulevaisuudessa muuttua. Saatan hankkia silloin oman asunnon. Lapset eivät tahdo, että eroamme, tosin kun he eivät tietäisi, millaista on elää isän kanssa ja välillä äidin he tietenkin vastustavat ajatusta. Asiasta ei ole heille tosin mainittukaan kuin joskus parisen vuotta sitten, koska en halua toisaalta pitää heitä pelossa, että eroaisimme. Luotan siihen, että jos he haluaisivat sitä, saamme sen kuulla.

Mutta miksi vanhemman pitäisi olla koko ajan lapsestaan välittävä? Ja sitä osoittava? Miksi se on niin tärkeää? Kuulostaa hellimiselle minulle. En pysty sillälailla erityisesti hellimään lapsia, koska he eivät aina ja koko ajan tottele. Tulee paha mieli. Halaan kyllä heitä, mutta etenkin esikoinen seisoo vähän kuin pökkelö, tosin joskus jää siihen olemaan. Pienempi käy päivittäin useita kertoja kuitenkin sylissäni ja käy aina illalla viimeisenä halaamassa minua. Vaikka kai sen pitäisi olla toisin päin, mutta käyttekö tekin molemmat vanhemmat halamassa? Ei mieskään toimi niin. Eiköhän nuo lapset muutenkin tiedä, että isä välittää heistä. Mutta kyllä minä sillälailla hellä olen myös hellä, että en huuda. Mulle huudettiin, eikä sen enempää kuin itseänikään hellitty.

Ap

Vierailija kirjoitti:

. Tunnen siis olevani ääliö, jos en kuuntele omaa katkeruuttani, vaan ajattelen vain toisia.

Ap

Juu. Aina se on sofistikoituneempaa vuosikymmenet kuunnella omaa katkeruuttaan kuin ajatella omia lapsiaan. Ihan terve ajatuskuvio tämä, ja erittäin hienoa, että löytänyt vielä miehenkin, joka jaksaa tukea sua tässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta alkaa tuntumaan, että tämän tarinan suurin roisto on ap:n mies. Huolimatta siitä, mitä hän ap:ta kohtaan tuntee, hänen pitäisi ymmärtää, että hän pakottaa lapsensa elämään väkivaltaisuuden keskellä. Henkinen väkivalta nimittäin on vähintään - siis vähintään - yhtä tuhoisaa kuin fyysinen väkivalta.

 

Ja sitä ap tässä nyt koko perhettä kohtaan syytää. Ap:n miehen pitäisi nyt ymmärtää, että ero on ainut vastuullinen vaihtoehto. Se sallisi ap:lle tuon, minkä itsekin sanoi: kerran, pari viikossa tapaaminen lasten kanssa, mutta hänen väkivaltainen läsnäolonsa ei painostaisi lasten arkea.

 

Arvaan, miten ap tästä ärähtää, miten voi olla väkivaltainen, jos ei ole kunnolla edes läsnä. Mutta tosiaankin tuommoinen koko perheen pitäminen varpaillaan, huutaminen, kun lapset käyttäytyvät kuten lapset, on henkistä väkivaltaa. Puhumattakaan itsemurhalla uhkailusta. Pahinta on, että mies on nyt nähtävästi saamassakin tarpeekseen ja iskee takaisin, juuri sillä, mitä huomionhakuinen ap pelkää: jättämällä hänet yksin ja menemällä omiin menoihinsa.

 

Eli nyt ollaan tilanteessa, jossa fyysisessä väkivallassa toinenkin alkaisi mätkiä takaisin. Tosi kivaa lapsille.

Näin se taitaa olla.

Mietitään, jos apn mies olisi hänen kaltaisensa.

Suositeltaisiin kiireesti pelastamaan itsensä moiselta terroristilta, arvaamattomalta lisälapselta

Mies pystyy rakastamaan minua vikoinenikin. Kummallistako?

Vai onko kyse siitä, että pystyy myös elämään kanssani vaikka olen todella viallinen? Mietin vain, että mitä se sitten tarkoittaa, että toisia kuuluu arvostaa sellaisina kuin he ovat ja rakastaa myös?

No, en pysty olemaan äitini kanssa sellaisena kuin hän on, arvostamaan pystyn ehkä jos saan pysyä kauempana, eikä äiti koita vaikuttaa elämääni. Apua olisin äidiltä kaivannut, mutta sitä ei suo. Kaiken mitä antaa pitää tapahtua hänen ehdoillaan.

Ap

Kaiken pitää tapahtua aina sinun ehdoillasi

Mitä sinä annat perheellesi, miehellesi?

Ai niin. Annat uskottomuutta. Annat pelkoa. Annat kauhun tasapainon. Olet vapaamatkustaja. Ja liikuin säkdi virtahepo, jota kaikkien pitää varoa

Annoin miehelle lapset (hänen sanojaan) ja tottahan se on. Hän ei olisi isä ilman minua. Hän oli iäkäs esikoisen synnyttyä. Annan taloudelliset puitteet elämällemme. Olen äiti. En mä sen enempää anna. Minusta se riittää ihan hyvin, vaikka toki toivoisin että voisin antaa paljon ja enemmän kuin annan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. Tunnen siis olevani ääliö, jos en kuuntele omaa katkeruuttani, vaan ajattelen vain toisia.

Ap

Juu. Aina se on sofistikoituneempaa vuosikymmenet kuunnella omaa katkeruuttaan kuin ajatella omia lapsiaan. Ihan terve ajatuskuvio tämä, ja erittäin hienoa, että löytänyt vielä miehenkin, joka jaksaa tukea sua tässä.

Ei vaan tukea mua pois tästä, toisin kuin sinä. Sinulle se on riemuvoitto, että on tällaisia joihin pyyhkiä jalkasi, kuin minä.

Ap

Aha. Nyt siis miehesi ei ole sinulle tarpeeksi hyvä. Alemmasta sosiaaliluokasta. Siksi ei ymmärrä millaisen joulun haluat...

Saatat hankkia oman asunnon, kun elintaso riittää. Odottelet perintöä ensin?

Huh huh

Ja lapsista välittäminen. Se on kokoaikaista. Ehdoton rakkaus. Sitä lapsi tarvitsee.

Aikuinen voi antaa jotain itsekin...

Vierailija kirjoitti:

Nyt siis toivot, että olisit saanut elää lastensuojelun hoivissa.

Oletko tosiaan noin sokea ja itsekäs

Kyvytön edes miettimään mitä se olisi, mitä monet ihmiset on joutuneet kokemaan

En sanonut, että minulle olisi riittänyt lastensuojelua, mutta tietenkin olen sitä mieltä, että olisin ansainnut parempaa. Miksi ihmeessä pitäisi ajatella, että ei, en olisi ansainnut parempaa?

Jos minua ei olisi lapsena haavoitettu, saisin elää onnellisemman elämän ja se säteilisi kaikkiin ympärilläni. Joten en ole millään lailla itsekäs toivoessani sitä. Toiveena se on ihan hyvä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aha. Nyt siis miehesi ei ole sinulle tarpeeksi hyvä. Alemmasta sosiaaliluokasta. Siksi ei ymmärrä millaisen joulun haluat...

Saatat hankkia oman asunnon, kun elintaso riittää. Odottelet perintöä ensin?

Huh huh

Ja lapsista välittäminen. Se on kokoaikaista. Ehdoton rakkaus. Sitä lapsi tarvitsee.

Aikuinen voi antaa jotain itsekin...

En ajattele, että mies ei ole minulle "tarpeeksi hyvä". Sanoin, että on maalta, jotta jotkut älykkäät rivien välistä lukijat voivat ymmärtää, miksi hän on saattanut elää välittämisen keskellä. Koska maalla, varsinkin ennen vanhaan, tavattiin välittää ihmisistä.

Niin, asuntoon vois ihannetapauksessa mennä kumpi vanhempi vaan vetämään henkeä ja lataamaan akkuja, mutta voipi olla, että siitä tulisi asunto, jossa minä asuisin sitten kuitenkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. Tunnen siis olevani ääliö, jos en kuuntele omaa katkeruuttani, vaan ajattelen vain toisia.

Ap

Juu. Aina se on sofistikoituneempaa vuosikymmenet kuunnella omaa katkeruuttaan kuin ajatella omia lapsiaan. Ihan terve ajatuskuvio tämä, ja erittäin hienoa, että löytänyt vielä miehenkin, joka jaksaa tukea sua tässä.

Ei vaan tukea mua pois tästä, toisin kuin sinä. Sinulle se on riemuvoitto, että on tällaisia joihin pyyhkiä jalkasi, kuin minä.

Ap

Ei ollenkaan ole. Olen erittäin huolissani, että täysin ajatuskykyinen, varmasti myös ainakin jonkin verran maailman todellisuudesta ymmärtävä ihminen haluaa päättää, että hänen ei tarvitse ajatella lastensa onnea joulua, vaan hänen oma katkeruutensa on tärkeämpi.

Vielä huolestuttavampaa on se, että itsekin tiedät miehesi tukevan sinua lasten hyvinvoinnin kustannuksella. Minä tiedän, että ei minulla sinulle mitään herätyssanoja ole, mutta kehoitanpa vaan: seuraavan kerran kun se pienempi tulee syliin, katso häntä ja mieti, minkälaisen kirjoituksen hän tulee jollekin foorumille 15-20 vuoden säteellä kirjoittamaan. Ihan liiottelematta, tarvitsematta keksiä mitään tarinoita siitä, miten äiti ei välittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. Tunnen siis olevani ääliö, jos en kuuntele omaa katkeruuttani, vaan ajattelen vain toisia.

Ap

Juu. Aina se on sofistikoituneempaa vuosikymmenet kuunnella omaa katkeruuttaan kuin ajatella omia lapsiaan. Ihan terve ajatuskuvio tämä, ja erittäin hienoa, että löytänyt vielä miehenkin, joka jaksaa tukea sua tässä.

Ei vaan tukea mua pois tästä, toisin kuin sinä. Sinulle se on riemuvoitto, että on tällaisia joihin pyyhkiä jalkasi, kuin minä.

Ap

Ei ollenkaan ole. Olen erittäin huolissani, että täysin ajatuskykyinen, varmasti myös ainakin jonkin verran maailman todellisuudesta ymmärtävä ihminen haluaa päättää, että hänen ei tarvitse ajatella lastensa onnea joulua, vaan hänen oma katkeruutensa on tärkeämpi.

 

Vielä huolestuttavampaa on se, että itsekin tiedät miehesi tukevan sinua lasten hyvinvoinnin kustannuksella. Minä tiedän, että ei minulla sinulle mitään herätyssanoja ole, mutta kehoitanpa vaan: seuraavan kerran kun se pienempi tulee syliin, katso häntä ja mieti, minkälaisen kirjoituksen hän tulee jollekin foorumille 15-20 vuoden säteellä kirjoittamaan. Ihan liiottelematta, tarvitsematta keksiä mitään tarinoita siitä, miten äiti ei välittänyt.

No kaikkihan me täällä valitetaan milloin mitäkin. Sorry vaan, tyttärelleni, mutta en osaa edes kuvitella voivamme tarjota hänelle lapsuuden, josta ei olisi valitettavaa ja maristavaa aikanaan kaiken maailman foorumeille.

Mikä äidissäni inhottaa on se, että hän haukkuu minua siitä, etten ryhdistäydy yms. vaikka hän on ITSE aiheuttanut mulle pahan oloni. Antaisi mun helvetti soikoon nyt ees valittaa!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

. Tunnen siis olevani ääliö, jos en kuuntele omaa katkeruuttani, vaan ajattelen vain toisia.

Ap

Juu. Aina se on sofistikoituneempaa vuosikymmenet kuunnella omaa katkeruuttaan kuin ajatella omia lapsiaan. Ihan terve ajatuskuvio tämä, ja erittäin hienoa, että löytänyt vielä miehenkin, joka jaksaa tukea sua tässä.

Ei vaan tukea mua pois tästä, toisin kuin sinä. Sinulle se on riemuvoitto, että on tällaisia joihin pyyhkiä jalkasi, kuin minä.

Ap

Ei ollenkaan ole. Olen erittäin huolissani, että täysin ajatuskykyinen, varmasti myös ainakin jonkin verran maailman todellisuudesta ymmärtävä ihminen haluaa päättää, että hänen ei tarvitse ajatella lastensa onnea joulua, vaan hänen oma katkeruutensa on tärkeämpi.

 

Vielä huolestuttavampaa on se, että itsekin tiedät miehesi tukevan sinua lasten hyvinvoinnin kustannuksella. Minä tiedän, että ei minulla sinulle mitään herätyssanoja ole, mutta kehoitanpa vaan: seuraavan kerran kun se pienempi tulee syliin, katso häntä ja mieti, minkälaisen kirjoituksen hän tulee jollekin foorumille 15-20 vuoden säteellä kirjoittamaan. Ihan liiottelematta, tarvitsematta keksiä mitään tarinoita siitä, miten äiti ei välittänyt.

Enkä mä "halua päättää", että katkeruuteni on tärkeämpi. Mutta kun se on. Jos en ikinä käsittele sitä, se ei ikinä katoa. En osaa käsitellä sitä niin, että samalla kiellän sen ja höösään asioita, joista se katkeruus ikään kuin nousee.

Ap

Toivon tosiaan, että joulu tulee sotkuiseen ja valmistelemattomaankin kotiimme. Vaikka se itseä ällöttääkin. En halunnut sitä näin.

Ap

En tiedä, miten valittamista saisi siirrettyä toiminnaksi. Niin, että tuntuisi ainakin yhtä mukavalta, ellei jopa paremmalta, toimia kuin valittaa. Kun toimiminen ei aina palkitse, vaan nostaa pintaan kaikenlaisia hankalia tunteita, esim. siivoaminen, se ei palkitse siksi, että kohta on taas sotkuista. "Sisustaminen" ei palkitse siksi, että on kohta kuitenkin sotkuista. Lapsen passaaminen ei palkitse, koska he eivät tottele taas toisaalla. Komentaminen ei palkitse, koska tuntee olevansa paha natsi. Jne.

Ap

Lapsen kanssa pelaaminen ei palkitse, koska häviäjä alkaa parkua kun pahoitti mielensä.

Ap

Meillä ei tänä Jouluna vietetä laisinkaan yhtään mitään. Pidetään ihan normaalia vapaata. Mitä suotta vouhkaamaan asiasta. Sitäpaitsi Jeesus syntyi historiallisesti keväällä, ja Jouluna juhlittiin muinaisessa Roomassa miesten välisiä suhteita viiniä juoden. Tarkistakaa faktat.

Et tee mitään, koska se ei palkitse.

Sinua

Vierailija kirjoitti:

Et tee mitään, koska se ei palkitse.

Sinua

No niin juuri. En mä nyt mikään äiti Teresa ole.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et tee mitään, koska se ei palkitse.

Sinua

No niin juuri. En mä nyt mikään äiti Teresa ole.

Ap

Samalla logiikalla kuin et siivoa,leiki lasten kanssa, tiskaa, pese pyykkiä, käy kaupassa:

Et ilmeisesti myöskään syö "kun se  ei palkitse "koska aina joutuu syömään uudestaan.

etkä peseydy kun "se ei palkitse "koska joskus joutuu kuitenkin peseytymään uudestaan.

Mitä eroa?

Elääkseen ja elämässä nyt vaan joutuu tekemään asioita jotka eivät ole niin kivoja tai palkitsevia .

Huom. _TÄMÄ_ei ole äitisi syy !

Muuta veneen alle , ei tarvitse tehdä mitään ei-palkitsevaa, parin viikon kuluttua ei tarvinne edes miettiä äidin "syntejä" tai yhtään mitään.

If you can not change your fate,

change your attitude