Mitenköhän sitä taas selviäisi joulusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Jospa mollaisit isääsi välillä, saataisiin vähän vaihtelua tähän ketjuun.

Tai ainakin haluan uskoa anteeksiantoon. Se kärsii eniten, joka ei anna anteeksi.

Ap

Olen kirjoittanut tämän ap.lle aiemminkin, mutta laitetaanpa taas: olet ihan idiootti kun kieriskelet tuossa äitisuhteessasi. Ei voi laittaa joulua, koska äiti. Ei voi huolehtia lapsista, koska äiti. ei voi siivota, koska äiti. Ikan miyätahansa ei käy, koska äiti.

Tajua nyt jo pälli että sillä sun äitilläs ei ole mitään väliä! Nillä sun lapsillasi on väliä, mutta sinä senkun nyyhkit omaa äitäs! Elä oman perheesi kanssa tässä päivässä, äläkä siellä menneessä, jota kukaan ei voi enää korjata. Ole pilaamatta niiden lastesi elämää, vaikka omasi onkin tuollainen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi on vain sinun omalla vastuullasi. Kelleen muulle et voi asettaa ehtoja oman hyvinvointisi lisäämiseksi

Etkä saa lastesi elämää tuhota.

Ja miksi äitini sai pilata minun? Siis en kysy vastauksen toivossa.

Ap

Ihan sillä samalla kuin sinäkin pilaat omien lastesi elämän ja siinä samalla miehesi.

Vierailija kirjoitti:

Jospa mollaisit isääsi välillä, saataisiin vähän vaihtelua tähän ketjuun.

On isässäkin vikaa, mutta isä ei ole IKINÄ esittänyt täydellistä, hyveellistä muita parempaa ihmistä. Hänet on helpompaa hyväksyä vajaavaisena, en koe hänen asettuneen onneni eteen. Isä ei osaa oikein pitää puoliaan kaikessa ja on opportunisti ja näin, mutta hän kohteli minua tasa-arvoisesti ja rohkaisevasti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Kuuntelen ensin, mistä ollaan vihaisia.

Ap

Tulet jäämään yksin. Lapsesi hylkäävät sinut myös

Saat yksin kieriskellä näissä ajatuksissasi. Ne ei muutu

Psykoosipiirteinen persoonallisuushäiriö

Vierailija kirjoitti:

Tulet jäämään yksin. Lapsesi hylkäävät sinut myös

Saat yksin kieriskellä näissä ajatuksissasi. Ne ei muutu

No se ei satu läheskään niin paljon kuin se, että äitini hylkäsi minut. Ymmärrätkö? Se, mikä tuli ensin on paljon pahempaa, tukinisku. Haloniskut eivät sen jälkeen tunnu missään. Vaikea uskoa, että lapseni haluaisivat olla noin anteeksiantamattomia, koska se kävisi heidän omalle mielelleen erittäin paljon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Kuuntelen ensin, mistä ollaan vihaisia.

Ap

Ethän sä nytkään kuuntele. Et kestä pienintäkään kiukkua tai edes eri mieltä olemista. Lasten ja vanhempien välit on sina vaikeita. Et kestä tämän enempää kun he on aikuisia. Et pyydä anteeksi. Luultavasti vaan selittelet äitiäsi ja odotat itsekkäänä heidän ymmärrystään... Kun sulla on sentään ollu kaikkein vaikeinta. Muilla ei ole väliä

Ja siis jos jättävät, niin en minä heitä sen takia tehnyt, että saisin vanhana kävijöitä jonnekin kotiini taikka vanhainkotiin. Osaan hyvin elää elämääni yksinkin. Inhottaa ne ilkeät tai lapsilleen vihaa syytäneet vanhukset, jotka ovat taakkoina lapsilleen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ja olisi ollut äitini tehtävä opettaa minulle, että eri ihmiset ajattelevat omia, erillisiä ajatuksiansa. Eli vaikka olisin äitini mielestä kakkapaskapää, tai huonokäytöksinen, niin kaikki maailman ihmiset eivät ajattele niin. Koska äidilleni huonoa käytöstä olivat kyseenalaiset asiat. Ja vielä pahimpana se, että olin LAPSI, joka vielä kasvaa ja kehittyy. Ei lapsi synny valmiina, mutta sitä minulta odotettiin. Miten voi haukkua lapsensa huonokäytöksiseksi, kun lapsi vain käyttäytyy ikätasonsa mukaisesti?

Koen olevani uskontojen uhrien kaltainen. Meillä oli yksi äidin totuus, eikä opetettu, että jokainen ajattelee asioista eri tavalla. Halusin saada pitkään äidin tajuamaan, etten ole paha, mutta en enää koita. Maailmassa on paljon ihmisiä, ja jos äitini mielestä minun käytökseni on niin kamala, ettei HÄN halua olla kanssani, niin en minäkään halua olla hänen kanssaan.

Mutta se ei tarkoita sitä, miten äiti asian esitti, että ei kukaan muukaan maailmassa halua olla kanssani. Koska ihmisillä on erilaiset ajatukset, eivätkä kaikki ole samaa mieltä äitini kanssa. Mutta tätä en tajunnut, ennen kuin ihan eilen. Siksi ei ole ollut motivoivaa rakastaa itseäni, koska olin tuhoon tuomittu. Olen ottanut muiden erilaiset ajatukset niin, että he ovat oikeassa.

Nyt vasta valkeni, että he vain ajattelevatkin eri tavalla. Jos äitini lailla, niin en välttämättä halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Mutta miehet usein ajattelevat ainakin toisin kuin äitini, heistä on ehkä mahdollista löytää seuraa.

 

 

trolli. Väität tajunneesi vasta eilen, mutta tällainen psykopaattinen narsistinen ketju on ollut täällä ennenkin samasta asiasta, ja jo tuolloin väitit tietäväsi äitisi olleen väärässä. Aivan varmasti oli saman kirjoittajan ketju, tyyli oli sama ja aikaa yhtä paljon jauhaa scheissea.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Kuuntelen ensin, mistä ollaan vihaisia.

Ap

Ethän sä nytkään kuuntele. Et kestä pienintäkään kiukkua tai edes eri mieltä olemista. Lasten ja vanhempien välit on sina vaikeita. Et kestä tämän enempää kun he on aikuisia. Et pyydä anteeksi. Luultavasti vaan selittelet äitiäsi ja odotat itsekkäänä heidän ymmärrystään... Kun sulla on sentään ollu kaikkein vaikeinta. Muilla ei ole väliä

Kyllä minä voin nytkin pyytää lapselta anteeksi, että on pakko pukea saappaat nopeasti, että ehtii koulubussiin ja sitä, että ärjähdin, jos lapsi ei ole ripeä.

Mutta lapsi on se, ketä yhteydenrakentaminen ei minun näkövinkkelistäni kiinnosta. He kun katsovat oikeudekseen viivytellä ja olla pukematta saappaita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulet jäämään yksin. Lapsesi hylkäävät sinut myös

Saat yksin kieriskellä näissä ajatuksissasi. Ne ei muutu

No se ei satu läheskään niin paljon kuin se, että äitini hylkäsi minut. Ymmärrätkö? Se, mikä tuli ensin on paljon pahempaa, tukinisku. Haloniskut eivät sen jälkeen tunnu missään. Vaikea uskoa, että lapseni haluaisivat olla noin anteeksiantamattomia, koska se kävisi heidän omalle mielelleen erittäin paljon.

Ap

Höpö höpö. Sinua ei ole hylätty

Olet kuin lapsi, joka ei osaa kuvitella aikaa edessään. Kurjinta sinulla on kun olet täysin yksin. Ja syyllisyys omista pahoista teoistasi kslvaa. Kun teet elämäsi inventaariota. Täysin paha äiti - minä

Tai sitten silloinkin vielä pyörit oman nspasi ympärillä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulet jäämään yksin. Lapsesi hylkäävät sinut myös

Saat yksin kieriskellä näissä ajatuksissasi. Ne ei muutu

No se ei satu läheskään niin paljon kuin se, että äitini hylkäsi minut. Ymmärrätkö? Se, mikä tuli ensin on paljon pahempaa, tukinisku. Haloniskut eivät sen jälkeen tunnu missään. Vaikea uskoa, että lapseni haluaisivat olla noin anteeksiantamattomia, koska se kävisi heidän omalle mielelleen erittäin paljon.

Ap

Höpö höpö. Sinua ei ole hylätty

Olet kuin lapsi, joka ei osaa kuvitella aikaa edessään. Kurjinta sinulla on kun olet täysin yksin. Ja syyllisyys omista pahoista teoistasi kslvaa. Kun teet elämäsi inventaariota. Täysin paha äiti - minä

Tai sitten silloinkin vielä pyörit oman nspasi ympärillä...

On hylätty. Emotionaalisesti hylätty. On totta, että olen tehnyt pahaa, ja olen siitä yksin vastuussa, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että se johtuu äidistäni ja että vihaan häntä sen takia.

Ap

Siis pitääkö lasten rakkaus jotenkin ansaita laittamalla ruokaa tms? Mietin vain. Entä jos olisin kuningatar, jolla on lastenhoitajat. Sittenkö en olisi lapsille rakas :D Onko rakkaus siis perheenjäsenten välillä aitoa rakkautta vai hyväksikäyttö- tai palvelusuhteeseen perustuvaa?

Ap

Mulla on vaan yksi kysymys; jos sinulla todella on noin rikkinäinen äitisuhde kuin mitä kerrot, niin miksi ihmeessä itsekin olet tehnyt lapsia? Ei sinusta ole äidiksi sen kummemmin kuin omasta äidistäsi oli sinullekaan. Ja lapset on lapsia, ne kiukuttelee, haluaa asioita eivätkä sitten haluakaan ja ovat monin tavoin hankalia. Ihan niin kuin sinäkin. Jos jaksat odottaa joitakin vuosia, niin lapsesi muuttavat pois kotoa ja sinä saat viettää juuri niin sofistikoitua joulua täydellisten pipareiden kanssa kuin haluat. Ja sittenkin edelleen voit kieriskellä itsesäälissä ja murehtia surkeaa suhdetta äitiisi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vaan yksi kysymys; jos sinulla todella on noin rikkinäinen äitisuhde kuin mitä kerrot, niin miksi ihmeessä itsekin olet tehnyt lapsia? Ei sinusta ole äidiksi sen kummemmin kuin omasta äidistäsi oli sinullekaan. Ja lapset on lapsia, ne kiukuttelee, haluaa asioita eivätkä sitten haluakaan ja ovat monin tavoin hankalia. Ihan niin kuin sinäkin. Jos jaksat odottaa joitakin vuosia, niin lapsesi muuttavat pois kotoa ja sinä saat viettää juuri niin sofistikoitua joulua täydellisten pipareiden kanssa kuin haluat. Ja sittenkin edelleen voit kieriskellä itsesäälissä ja murehtia surkeaa suhdetta äitiisi.

Ketjuni ja minut on tajuttu hieman väärin. Ei tarkoitukseni sinänsä ole sanoa, että äitisuhteeni halvaannuttaa elämäni täysin, vaan että en ole tyytyväinen elämääni (okei, no se halvaannuuttaa elämäni kyllä aika pahasti, mutta uskon sen menevän ohi) aina jostain kohtaa. Nyt se on joulu, joka ahdistaa. Viime kesänä se oli äitini yritys päällepäsmäröidä elämääni (joka meni jankkaukseksi siivoamisesta tyhmien puunaajien takia) ja mikä nyt milloinkin.

Mutta olen silti enemmän rikki kuin on minusta siedettävää, ei ole minun vikani jos teistä kaikkea paskaa kuuluukin sietää, miksi?

Ja siis omat kipupisteet tulevat aivan toisella tavalla esiin perhe-elämässä kuin yksin asuessa, vaikka seurustelee. Ja ajattelin, että on lapsilla isäkin. Kuule kun en minäkään äidillä mittään tehnyt.

Ap