Mitenköhän sitä taas selviäisi joulusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Kuuntelen ensin, mistä ollaan vihaisia.

Ap

Ethän sä nytkään kuuntele. Et kestä pienintäkään kiukkua tai edes eri mieltä olemista. Lasten ja vanhempien välit on sina vaikeita. Et kestä tämän enempää kun he on aikuisia. Et pyydä anteeksi. Luultavasti vaan selittelet äitiäsi ja odotat itsekkäänä heidän ymmärrystään... Kun sulla on sentään ollu kaikkein vaikeinta. Muilla ei ole väliä

Kyllä minä voin nytkin pyytää lapselta anteeksi, että on pakko pukea saappaat nopeasti, että ehtii koulubussiin ja sitä, että ärjähdin, jos lapsi ei ole ripeä.

Mutta lapsi on se, ketä yhteydenrakentaminen ei minun näkövinkkelistäni kiinnosta. He kun katsovat oikeudekseen viivytellä ja olla pukematta saappaita.

Ap

Tuolla näkövinkkelilläsi ansaitset kevyesti Vuoden Paskin Äiti -tittelin. Jo ainakin toista vuotta putkeen.

Ei vittu mitä kitinää. Oot niinku kirjottanu itelles vapautuslapun kaikesta tolla yhdellä vitun traumalla. Sit tarjoot sitä selityksenä ihan kaikkeen, joka ainoaan omaan oikkuus ja perseilyys. Miten sä voit olla noin itsekäs? Ei oo käyny mielessä, että muutkin käsittelee traumansa ja selviää, elää elämäänsä, kasvattaa lapsensa kunnialla, eikä kieriskele tekosyissä? Tähänkin vastaat jotain "äiti äiti sob äiti yhyy" -paskaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Joku psykoottinen masennus sulla on aivan varmasti, ei kukaan voi tosissaan ajatella tervepäisenä noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulet jäämään yksin. Lapsesi hylkäävät sinut myös

Saat yksin kieriskellä näissä ajatuksissasi. Ne ei muutu

No se ei satu läheskään niin paljon kuin se, että äitini hylkäsi minut. Ymmärrätkö? Se, mikä tuli ensin on paljon pahempaa, tukinisku. Haloniskut eivät sen jälkeen tunnu missään. Vaikea uskoa, että lapseni haluaisivat olla noin anteeksiantamattomia, koska se kävisi heidän omalle mielelleen erittäin paljon.

Ap

Höpö höpö. Sinua ei ole hylätty

Olet kuin lapsi, joka ei osaa kuvitella aikaa edessään. Kurjinta sinulla on kun olet täysin yksin. Ja syyllisyys omista pahoista teoistasi kslvaa. Kun teet elämäsi inventaariota. Täysin paha äiti - minä

Tai sitten silloinkin vielä pyörit oman nspasi ympärillä...

On hylätty. Emotionaalisesti hylätty. On totta, että olen tehnyt pahaa, ja olen siitä yksin vastuussa, mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että se johtuu äidistäni ja että vihaan häntä sen takia.

Ap

Sinun tekisi johtuvat vain sinusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Kuuntelen ensin, mistä ollaan vihaisia.

Ap

Ethän sä nytkään kuuntele. Et kestä pienintäkään kiukkua tai edes eri mieltä olemista. Lasten ja vanhempien välit on sina vaikeita. Et kestä tämän enempää kun he on aikuisia. Et pyydä anteeksi. Luultavasti vaan selittelet äitiäsi ja odotat itsekkäänä heidän ymmärrystään... Kun sulla on sentään ollu kaikkein vaikeinta. Muilla ei ole väliä

Kyllä minä voin nytkin pyytää lapselta anteeksi, että on pakko pukea saappaat nopeasti, että ehtii koulubussiin ja sitä, että ärjähdin, jos lapsi ei ole ripeä.

Mutta lapsi on se, ketä yhteydenrakentaminen ei minun näkövinkkelistäni kiinnosta. He kun katsovat oikeudekseen viivytellä ja olla pukematta saappaita.

Ap

Tuolla näkövinkkelilläsi ansaitset kevyesti Vuoden Paskin Äiti -tittelin. Jo ainakin toista vuotta putkeen.

Ja mitkä ovat perustelut? Tai vielä mieluummin apuvinkkisi tunteitteni käsittelyyn ko. tilanteeseen?

Ap

Eikö se eka ketju btw ollut tämän kesän alussa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei vittu mitä kitinää. Oot niinku kirjottanu itelles vapautuslapun kaikesta tolla yhdellä vitun traumalla. Sit tarjoot sitä selityksenä ihan kaikkeen, joka ainoaan omaan oikkuus ja perseilyys. Miten sä voit olla noin itsekäs? Ei oo käyny mielessä, että muutkin käsittelee traumansa ja selviää, elää elämäänsä, kasvattaa lapsensa kunnialla, eikä kieriskele tekosyissä? Tähänkin vastaat jotain "äiti äiti sob äiti yhyy" -paskaa, jossa ei ole päätä eikä häntää. Joku psykoottinen masennus sulla on aivan varmasti, ei kukaan voi tosissaan ajatella tervepäisenä noin.

Ei vaan vertaan itseäni heihin, jotka eivät selviä. Tai selviävät kovettamalla tunteensa. En siis itse halua sitä, se on minusta pahinta syrjäytymisen jälkeen. Miksi kuvittelet että meistä jokainen selviytyy vanhempiensa aiheuttamista haavoista?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Eikö se eka ketju btw ollut tämän kesän alussa?

Ap

Se oli hei tän kesän alussa, sä "palkintojen" jakaja. Lafkas palkintoperusteet ja ajanlasku ovat hiukan huttuiset.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Kuuntelen ensin, mistä ollaan vihaisia.

Ap

Ethän sä nytkään kuuntele. Et kestä pienintäkään kiukkua tai edes eri mieltä olemista. Lasten ja vanhempien välit on sina vaikeita. Et kestä tämän enempää kun he on aikuisia. Et pyydä anteeksi. Luultavasti vaan selittelet äitiäsi ja odotat itsekkäänä heidän ymmärrystään... Kun sulla on sentään ollu kaikkein vaikeinta. Muilla ei ole väliä

Kyllä minä voin nytkin pyytää lapselta anteeksi, että on pakko pukea saappaat nopeasti, että ehtii koulubussiin ja sitä, että ärjähdin, jos lapsi ei ole ripeä.

Mutta lapsi on se, ketä yhteydenrakentaminen ei minun näkövinkkelistäni kiinnosta. He kun katsovat oikeudekseen viivytellä ja olla pukematta saappaita.

Ap

Tuolla näkövinkkelilläsi ansaitset kevyesti Vuoden Paskin Äiti -tittelin. Jo ainakin toista vuotta putkeen.

Ja mitkä ovat perustelut? Tai vielä mieluummin apuvinkkisi tunteitteni käsittelyyn ko. tilanteeseen?

Ap

Meinaatko, että viime vuonna olit oikein kiva mutsi etkä angstannut tuon äitiongelmasi kanssa jo silloin? No sitähän minäkin.

Perustelut: Sinä et välitä kenestäkään muusta kuin itsestäsi ja äidistäsi. Lapsista et piittaa pätkääkään, joten olet paska mutsi.

Apuvinkki: kasva aikuiseksi, kanna vastuusi, lopeta itsesäälissä kieriskely ja ala huomoioda myös muita ihmisiä kuin itsesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vaan yksi kysymys; jos sinulla todella on noin rikkinäinen äitisuhde kuin mitä kerrot, niin miksi ihmeessä itsekin olet tehnyt lapsia? Ei sinusta ole äidiksi sen kummemmin kuin omasta äidistäsi oli sinullekaan. Ja lapset on lapsia, ne kiukuttelee, haluaa asioita eivätkä sitten haluakaan ja ovat monin tavoin hankalia. Ihan niin kuin sinäkin. Jos jaksat odottaa joitakin vuosia, niin lapsesi muuttavat pois kotoa ja sinä saat viettää juuri niin sofistikoitua joulua täydellisten pipareiden kanssa kuin haluat. Ja sittenkin edelleen voit kieriskellä itsesäälissä ja murehtia surkeaa suhdetta äitiisi.

Ketjuni ja minut on tajuttu hieman väärin. Ei tarkoitukseni sinänsä ole sanoa, että äitisuhteeni halvaannuttaa elämäni täysin, vaan että en ole tyytyväinen elämääni (okei, no se halvaannuuttaa elämäni kyllä aika pahasti, mutta uskon sen menevän ohi) aina jostain kohtaa. Nyt se on joulu, joka ahdistaa. Viime kesänä se oli äitini yritys päällepäsmäröidä elämääni (joka meni jankkaukseksi siivoamisesta tyhmien puunaajien takia) ja mikä nyt milloinkin.

Mutta olen silti enemmän rikki kuin on minusta siedettävää, ei ole minun vikani jos teistä kaikkea paskaa kuuluukin sietää, miksi?

Ja siis omat kipupisteet tulevat aivan toisella tavalla esiin perhe-elämässä kuin yksin asuessa, vaikka seurustelee. Ja ajattelin, että on lapsilla isäkin. Kuule kun en minäkään äidillä mittään tehnyt.

Ap

Syksyllä kyselit kannattaako lähestyä ihastustasi, elämäsi rakkautta

Mitä olen ymmärtänyt väärin? Et osallistu lastesi elämään etkä kodin hoitoon. Et rakasta perhettäsi.

Äitisi on syypää kaikkeen elämässäsi.

Mikä tässä on väärin ymmärretty.

AP, miksi olet edes hankkinut lapsia? 

Ja unohda se mutsisi. Ei sinun tarvitse miettiä mitä hän ajatteli tai ajattelee yhtään mistään. Kasva aikuiseksi. Sinulla on oma elämä, josta olet vastuussa NYT.

Siis mikä taukki Tää ap oikein on? Häpeä ja ryhdistäydy!!

Sä olet eilisestä jankannut täällä äidistäsi. Koko sen ajan kun olisit sitä täydellistä, omien vaatimustesi mukaista joulua voinut laittaa. Mutta mitä sitä, koska äiti! On paljon helpompaa istua perse homeessa kieriskelemässä itsesäälissä av:lle kirjoittaen, kuin oikeasti tehdä perheensä eteen jotain. Koska äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Kuuntelen ensin, mistä ollaan vihaisia.

Ap

Ethän sä nytkään kuuntele. Et kestä pienintäkään kiukkua tai edes eri mieltä olemista. Lasten ja vanhempien välit on sina vaikeita. Et kestä tämän enempää kun he on aikuisia. Et pyydä anteeksi. Luultavasti vaan selittelet äitiäsi ja odotat itsekkäänä heidän ymmärrystään... Kun sulla on sentään ollu kaikkein vaikeinta. Muilla ei ole väliä

Kyllä minä voin nytkin pyytää lapselta anteeksi, että on pakko pukea saappaat nopeasti, että ehtii koulubussiin ja sitä, että ärjähdin, jos lapsi ei ole ripeä.

Mutta lapsi on se, ketä yhteydenrakentaminen ei minun näkövinkkelistäni kiinnosta. He kun katsovat oikeudekseen viivytellä ja olla pukematta saappaita.

Ap

Tuolla näkövinkkelilläsi ansaitset kevyesti Vuoden Paskin Äiti -tittelin. Jo ainakin toista vuotta putkeen.

Ja mitkä ovat perustelut? Tai vielä mieluummin apuvinkkisi tunteitteni käsittelyyn ko. tilanteeseen?

Ap

Meinaatko, että viime vuonna olit oikein kiva mutsi etkä angstannut tuon äitiongelmasi kanssa jo silloin? No sitähän minäkin.

Perustelut: Sinä et välitä kenestäkään muusta kuin itsestäsi ja äidistäsi. Lapsista et piittaa pätkääkään, joten olet paska mutsi.

Apuvinkki: kasva aikuiseksi, kanna vastuusi, lopeta itsesäälissä kieriskely ja ala huomoioda myös muita ihmisiä kuin itsesi.

Ei kai angstaaminen tee minusta huonoa äitiä? Haluaisin perusteluita, että mikä siinä tekee minusta huonon äidin? Angstaamista ei voi lopettaa, sehän on tunne. Angstaaminen ei vielä sanele huolenpidon määrää tai laatua sinänsä. Vaikka tekisin aamupalat tietäisin, etten tee niitä niin hyvin aamukiireessä kuin haluaisin tai sitten ahdistaisi se, etteivät lapset syö ollenkaan tai eivät syö tarpeeksi ja taas ahdistaisi, että miten sanoa siitä huutamatta rumasti. Ja vaikka siivoaisin niin ahdistaisi se, ettei ole sen siistimpää tai kauniimpaa ja sekin ahdistaisi, miten ei ehdi tehdä mitä itse haluaa ja että miten väsynyt olisin silloin aina.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Kuuntelen ensin, mistä ollaan vihaisia.

Ap

Ethän sä nytkään kuuntele. Et kestä pienintäkään kiukkua tai edes eri mieltä olemista. Lasten ja vanhempien välit on sina vaikeita. Et kestä tämän enempää kun he on aikuisia. Et pyydä anteeksi. Luultavasti vaan selittelet äitiäsi ja odotat itsekkäänä heidän ymmärrystään... Kun sulla on sentään ollu kaikkein vaikeinta. Muilla ei ole väliä

Kyllä minä voin nytkin pyytää lapselta anteeksi, että on pakko pukea saappaat nopeasti, että ehtii koulubussiin ja sitä, että ärjähdin, jos lapsi ei ole ripeä.

Mutta lapsi on se, ketä yhteydenrakentaminen ei minun näkövinkkelistäni kiinnosta. He kun katsovat oikeudekseen viivytellä ja olla pukematta saappaita.

Ap

Tuolla näkövinkkelilläsi ansaitset kevyesti Vuoden Paskin Äiti -tittelin. Jo ainakin toista vuotta putkeen.

Ja mitkä ovat perustelut? Tai vielä mieluummin apuvinkkisi tunteitteni käsittelyyn ko. tilanteeseen?

Ap

Meinaatko, että viime vuonna olit oikein kiva mutsi etkä angstannut tuon äitiongelmasi kanssa jo silloin? No sitähän minäkin.

Perustelut: Sinä et välitä kenestäkään muusta kuin itsestäsi ja äidistäsi. Lapsista et piittaa pätkääkään, joten olet paska mutsi.

Apuvinkki: kasva aikuiseksi, kanna vastuusi, lopeta itsesäälissä kieriskely ja ala huomoioda myös muita ihmisiä kuin itsesi.

Ja eihän toi sun apuvinkki ole apua mun tunteitteni käsittelyyn, mitä sä oikein luulet, häh? Kysyin apua TUNTEIDEN KÄSITTELYYN, aika turha sun puhua mulle, kun et edes ymmärrä, mikä on ongelma.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sä olet eilisestä jankannut täällä äidistäsi. Koko sen ajan kun olisit sitä täydellistä, omien vaatimustesi mukaista joulua voinut laittaa. Mutta mitä sitä, koska äiti! On paljon helpompaa istua perse homeessa kieriskelemässä itsesäälissä av:lle kirjoittaen, kuin oikeasti tehdä perheensä eteen jotain. Koska äiti.

Oon nyt luovuttanut toistaiseksi yrittämästä, kun se, siis yrittäminen, ei ainakaan tehnyt minua onnelliseksi. Lisäksi edelleen on miehen kanssa asia auki, että hän päätti yksimielisesti mennä harrastukseensa, joka vie kolme joulunaluspäivää häneltä. Tällaista juuri kun tämä "yhteiselo" on niin en osaa toimia.

Ap

Tietty itse oon suhteellisen yksimielisesti päättänyt romahtaa, eli antaa todellisten tunteitteni ja ajatusteni tulla näkyviin, niin mieskin on ollut helisemässä. Kommunikaatio ei ole riittävää meillä, vaikka mies kovin välittävä onkin. Itse koitan kertoa ajatukseni hänelle mutta en saa siinä vastakaikua. Vaikka mies on syvällinen ja fiksu. Tämä yhdessä todellisten paskamaisten tunteitteni kanssa halvaannuttaa minut kauas pois idyllistä. Ei voi olla idyllistä jos olemme eri linjoilla miehen kanssa elämän suurista linjoista. Mutta näistä puhun terapiassa. Eikö teitä harmita pikkuasiat joskus ihan valtavasti? Tai ei joulunvietto nyt ihan pikkuasia ole, mutta ei maailman suurinkaan, mutta vituttaa, kun todelliset tunteeni ovat täynnä pelkkää paskaa!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Kuuntelen ensin, mistä ollaan vihaisia.

Ap

Ethän sä nytkään kuuntele. Et kestä pienintäkään kiukkua tai edes eri mieltä olemista. Lasten ja vanhempien välit on sina vaikeita. Et kestä tämän enempää kun he on aikuisia. Et pyydä anteeksi. Luultavasti vaan selittelet äitiäsi ja odotat itsekkäänä heidän ymmärrystään... Kun sulla on sentään ollu kaikkein vaikeinta. Muilla ei ole väliä

Kyllä minä voin nytkin pyytää lapselta anteeksi, että on pakko pukea saappaat nopeasti, että ehtii koulubussiin ja sitä, että ärjähdin, jos lapsi ei ole ripeä.

Mutta lapsi on se, ketä yhteydenrakentaminen ei minun näkövinkkelistäni kiinnosta. He kun katsovat oikeudekseen viivytellä ja olla pukematta saappaita.

Ap

Tuolla näkövinkkelilläsi ansaitset kevyesti Vuoden Paskin Äiti -tittelin. Jo ainakin toista vuotta putkeen.

Ja mitkä ovat perustelut? Tai vielä mieluummin apuvinkkisi tunteitteni käsittelyyn ko. tilanteeseen?

Ap

Meinaatko, että viime vuonna olit oikein kiva mutsi etkä angstannut tuon äitiongelmasi kanssa jo silloin? No sitähän minäkin.

Perustelut: Sinä et välitä kenestäkään muusta kuin itsestäsi ja äidistäsi. Lapsista et piittaa pätkääkään, joten olet paska mutsi.

Apuvinkki: kasva aikuiseksi, kanna vastuusi, lopeta itsesäälissä kieriskely ja ala huomoioda myös muita ihmisiä kuin itsesi.

Ei kai angstaaminen tee minusta huonoa äitiä? Haluaisin perusteluita, että mikä siinä tekee minusta huonon äidin? Angstaamista ei voi lopettaa, sehän on tunne. Angstaaminen ei vielä sanele huolenpidon määrää tai laatua sinänsä. Vaikka tekisin aamupalat tietäisin, etten tee niitä niin hyvin aamukiireessä kuin haluaisin tai sitten ahdistaisi se, etteivät lapset syö ollenkaan tai eivät syö tarpeeksi ja taas ahdistaisi, että miten sanoa siitä huutamatta rumasti. Ja vaikka siivoaisin niin ahdistaisi se, ettei ole sen siistimpää tai kauniimpaa ja sekin ahdistaisi, miten ei ehdi tehdä mitä itse haluaa ja että miten väsynyt olisin silloin aina.

Ap

Kovasti se vaan siltä vaikuttaa. Sua ei kiinnosta ne lapset yhtään, muuta kuin mallin vuoksi olet ne tehnyt. Sua ei kiinnosta niiden tunteet, ei kehittyminen, ei rakkaus, ei mikään. Sä et edes halua niihin mitään yhteyttä tai tunnesidettä. Koska äiti.

Kyllä sä olet paska mutsi. Oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt meillä ei ole puheyhteyttä, kun en minä voi olla yhteydessä ihmiseen, joka ei arvosta minua. Ei kai pitäisi sitä harmitella. Luulin äidin haluavan antaa tukea mulle aina, tuli mitä tuli. Mutta paskanmarjat. Ihan paskan! Mutta en anna minäkään sitten äidille.

Ap

Entä lapsillesi? Miten näet teidät, kun he ovat aikuisia

Annatko tukesi, vaikka et anna edes nyt

Lasten maailma on minulle vieras ja käsittämätön. Asettua lapsen asemaan on vaikeaa ja kohdata lapsi ikäkautensa tasoisesti, koska se oli yksi, jota äiti ei suonut minulle, ikätason mukaista hyväksyntää ja olemista. Puhuva lapsi on silleen helpompi, että hän ei ole minun armoillani täysin, vaan jos teen pahaa (tahtomattani) niin voi kävellä pois. Autan varmaankin taloudellisesti ja neuvoja antamalla, mutta en sitten tiedä vastaanottavatko neuvojani. Kai oma esimerkki on paras neuvo. Elämänhallinnan heikkous on huono esimerkki, mutta elämänhallintanikin ehtii vielä palautua, se näyttää aikanaan paljon, onko sitä, vai ei.

Ap

Etkö usko, että sinä olet se syyllinen javihattu. Välit poikki

Uskon anteeksiantoon.

Ap

Mitä aiot pyytää anteeksi

Kuuntelen ensin, mistä ollaan vihaisia.

Ap

Ethän sä nytkään kuuntele. Et kestä pienintäkään kiukkua tai edes eri mieltä olemista. Lasten ja vanhempien välit on sina vaikeita. Et kestä tämän enempää kun he on aikuisia. Et pyydä anteeksi. Luultavasti vaan selittelet äitiäsi ja odotat itsekkäänä heidän ymmärrystään... Kun sulla on sentään ollu kaikkein vaikeinta. Muilla ei ole väliä

Kyllä minä voin nytkin pyytää lapselta anteeksi, että on pakko pukea saappaat nopeasti, että ehtii koulubussiin ja sitä, että ärjähdin, jos lapsi ei ole ripeä.

Mutta lapsi on se, ketä yhteydenrakentaminen ei minun näkövinkkelistäni kiinnosta. He kun katsovat oikeudekseen viivytellä ja olla pukematta saappaita.

Ap

Tuolla näkövinkkelilläsi ansaitset kevyesti Vuoden Paskin Äiti -tittelin. Jo ainakin toista vuotta putkeen.

Ja mitkä ovat perustelut? Tai vielä mieluummin apuvinkkisi tunteitteni käsittelyyn ko. tilanteeseen?

Ap

Meinaatko, että viime vuonna olit oikein kiva mutsi etkä angstannut tuon äitiongelmasi kanssa jo silloin? No sitähän minäkin.

Perustelut: Sinä et välitä kenestäkään muusta kuin itsestäsi ja äidistäsi. Lapsista et piittaa pätkääkään, joten olet paska mutsi.

Apuvinkki: kasva aikuiseksi, kanna vastuusi, lopeta itsesäälissä kieriskely ja ala huomoioda myös muita ihmisiä kuin itsesi.

Ei kai angstaaminen tee minusta huonoa äitiä? Haluaisin perusteluita, että mikä siinä tekee minusta huonon äidin? Angstaamista ei voi lopettaa, sehän on tunne. Angstaaminen ei vielä sanele huolenpidon määrää tai laatua sinänsä. Vaikka tekisin aamupalat tietäisin, etten tee niitä niin hyvin aamukiireessä kuin haluaisin tai sitten ahdistaisi se, etteivät lapset syö ollenkaan tai eivät syö tarpeeksi ja taas ahdistaisi, että miten sanoa siitä huutamatta rumasti. Ja vaikka siivoaisin niin ahdistaisi se, ettei ole sen siistimpää tai kauniimpaa ja sekin ahdistaisi, miten ei ehdi tehdä mitä itse haluaa ja että miten väsynyt olisin silloin aina.

Ap

Eli et tee mitään. Et huolehdi kotona mistään. Miten tänään. Miten toimit, kun olet koko päivän palstalla. Sulkeudutko omaan huoneeseen? Huolehtiiko mies kaikki lasten tarpeet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä olet eilisestä jankannut täällä äidistäsi. Koko sen ajan kun olisit sitä täydellistä, omien vaatimustesi mukaista joulua voinut laittaa. Mutta mitä sitä, koska äiti! On paljon helpompaa istua perse homeessa kieriskelemässä itsesäälissä av:lle kirjoittaen, kuin oikeasti tehdä perheensä eteen jotain. Koska äiti.

Oon nyt luovuttanut toistaiseksi yrittämästä, kun se, siis yrittäminen, ei ainakaan tehnyt minua onnelliseksi. Lisäksi edelleen on miehen kanssa asia auki, että hän päätti yksimielisesti mennä harrastukseensa, joka vie kolme joulunaluspäivää häneltä. Tällaista juuri kun tämä "yhteiselo" on niin en osaa toimia.

Ap

Ai joo, onhan sulla se toinenkin syy! Koska mies.

En sulkeudu, oon keittiössä ja olohuoneessa. Ei meillä ole koskaan ovet kiinni, paitsi jos esikoinen haluaa tehdä läksyjä rauhassa. Ja joo, mies on vastannut lasten tarpeista, tykkää siitä. Ja lapset ovat leikkineet yhdessä varmaan 2-3 tuntia.

Ap