Lue keskustelun säännöt.
Äideiltä vaaditaan nykyään jo liikaa
Provosoiva otsikko, mutta pyydän, lukekaa perustelutkin.
Juttelin tässä kahdeksankymppisen äitini kanssa. Hän on saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla, ja tehnyt palkkatöitä perheenhoidon ohella.
Moni arkiseen elämään liittyvä fyysinen asia on helpottunut. Enää ei tarvitse tiskata itse ja pyykkitorni vähentää paljon vaivaa.
Mutta kun koneistus lisääntyy, vaatimustasokin lisääntyy. 1950-luvulla ei pyykätty vaatteita yhden tai kahden käyttökerran päälle, alusvaatteitakin käytetiin puoli viikkoa samoja. Hienhaju oli normaali asia. Hiukset pestiin kerran viikossa tai kahdessa, ja kun ne alkoivat näyttää rasvaisilta, ne kietaistiin nutturalle tai liiskattiin brylkreemillä päätä myöten.
Ruoka oli tankkaamista, ei kulinaarista iloittelua. Vilkaiskaapa joskus 50-luvun reseptejä. Ok, aineksia oli vähän saatavilla, mutta ajattelukin oli toisenlaista: kukaan ei edes kuvitellut, että viikonloppuisin pitäisi tehdä monimutkaisia kolmen ruokalajin perheaterioita kotioloissa.
Lastenkasvatus perustui täysin toisenlaiselle ajettelulle kuin nykyään. Lapsentahtisuutta ei tunnettu, naisen tehtävä oli ennen kaikkea olla hyvä vaimo. Hyvää lastenkasvatusta oli hankkia lapsille kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja piiskaa, jos lintsasivat koulusta tai kiroilivat aikuisille. Virikkeistä tai lasten älyllisestä kehityksestä ei puhuttu, ja lapset temmelsivät omissa oloissaan valtosan päivästä (mikä näkyi järkyttävänä tapaturmien määränä ja lapsikuolleisuutena).
Naisten ei oletettu tekevän uraa tai edes käyvän töissä naimisiin mentyään. Toki monet alemman sosiaaliluokan naiset niin tekivät, koska miestä ei joko ollut tai miehen tulot eivät yksin riittäneet. Mutta samanlaisia paineita uran hankkimiseen ei silti ollut.
Entä nyt?
Naisen pitää hankkia hyvä koulutus ja oma ura. Naisen pitää olla seksikäs ja innostunut sängyssä, pitää kunnostaan huolta - kaikki asioita, joille ei 1950-60-luvuilla yksikään vaimo uhrannut ajatustakaan (naisten seksuaalisuus oli melko tuntematon käsite, ja kuntoilusta kävi arkinen työnteko).
Sosiaalisia suhteita pitää huoltaa, kuten piti silloin ennenkin.
Lastenkasvatuksesta on tullut äitien päätehtävä, ja siinä suorittaminen on tärkeää. Virikkeitä, harrastuksia, lasten taitojen hiomista... Lapsille pitää tehdä itse ruokaa alusta pitäen, vaikka todellisuudessa vain viidesosa kotitalouksista tekee arkisin ruoan alusta alkaen itse! Kunnon äiti ei vie lapsiaan mummolaan yökylään, monella sitä optiota ei edes ole. Ei tule kyseeseenkään, että lapset jätettäisiin naapurin kymmenvuotiaan hoiviin, ja vanhemmat lähtisivät ravintolaan tai teatteriin, kuten 1950-luvulla vielä yleisesti tehtiin - ylipäätään lastenhoitoapua on erittäin vaikea saada mistään edes rahalla.
Päivähoito on ilman muuta nykyään paremmalla tolalla, tosin perheiden valinnanvaraa ja hoidon tasoa ollaan nyt kovaa vauhtia leikkaamassa. Kukaan ei tunnu enää muistavan aikaa ENNEN subjektiivista päivähoito-oikeutta, jolloin töissäkäyvienkin perheiden saattoi olla vaikeaa saada lapselleen päivähoitopaikkaa. Varoitan, että tuohon suuntaan ollaan palaamassa ja kovaa vauhtia, kun kunnat säästöpaineissaan leikkaavat päivähoidon määrärahoja!
Alkoholia kunnon äiti ei tietenkään juo nykyään lainkaan, tupakkaa ei polteta jne. Kännisiä naisia ei suvaittu 1950-60-luvuillakaan, mutta juhlissa pidettiin silti itsestäänselvänä, että myös perheenäidit nostivat lasillisen. Lapset olivat kotona sen lapsenlikan hoivissa - nyt moni joutuu ottamaan lapset mukaan, ja takaraivossa soivat syyllistävät "anna lapselle raitis se-ja-se" mainokset.
Tähän enää vain yksi ESIMERKKI, siis huom. yksi lukuisten samankaltaisten joukossa. Some. Nykyään moni joutuu jo ihan työnsä takia olemaan läsnä sosiaalisessa mediassa. Ennen riitti, kun piti yhteyttä sukulaisiin ja pariin ystäväperheeseen muutaman kerran vuodessa. Nyt pitää päivittää sometilejä ja vastata kavereiden, työtovereiden ja sidosryhmien viesteihin mielellän HETI, ettei saa laiskan tai epäsosiaalisen leimaa.
Mutta ei mene kauaa, kun aletaan syyllistää tuostakin. Kuulemma lapset eivät opi puhumaan ja sosiaalisia taitoja, kun ÄIDIT eivät ole henkisesti läsnä....
http://yle.fi/uutiset/puhumattomat_kolmevuotiaat_uusi_ilmio__some_varas…
(Oiskohan nyt niin, että verrattuna vaikkapa 1950-60-lukuihin nykyäiti on lapsensa kanssa ja keskustelee tämän kanssa keskimäärin huomattavasti enemmän kuin ennen. Ääripäät varmaan ovat olemassa, mutta keskivertoäidit näin).
Toisin sanoen tiivistetysti: henkiset paineet ovat kovat, ja kasvavat koko ajan lisää. Äitien odotetaan olevan hyviä ja erinomaisia todella monessa roolissa yhtä aikaa. Ennen riitti paljon vähempi erinomaisuus, eikä naisilla ollut koko ajan silmien edessä verrokkeja ja moraalista paheksuntaa (mä väitän, että tällaiset av-palstat paitsi toimivat tietolähteenä ja tukena, myös luovat paineita ja koventavat ilmapiiriä).
Kommentit (394)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Safka homma pisti silmään. 50-luvun reseptit ja aineksia vähän. Näin kokkina voin sanoa, että kaupassa nykyään ruoka on 90% pelkkää paskaa. Ihan liikaa tuotteita millä ei tee yhtään mitään. Ennen safkan suhteen asiat oli paremmin, kun ei ollu valmisshaibaa vaan ihmisen piti itse tehdä. Silloin tiesi mitä söi.
Ei niitä eineksiä ole pakko ostaa...
Ei niin olekaa pakko ostaa.. Mut kaupat notkuu sitä turhaa paskaa. Läppä on se, että alottaja kirjotti 50-luvun reseptit ja aineksia vähän. Sillon oli asiat paremmin safkan suhteen, kun ei saanu tota paskaa. Jos meet kauppaan, niin kato mitä ihmisillä on kärryissä. Suurimmalla osalla on joku eines.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se nyt varmaan riippuu, millaista äitiyttä itseltään vaatii. Meillä ei kestovaippailla, sormiruokailla tai muutenkaan "lapsentahdistella" erityisesti. Ei se lapsi mene psyykkisesti rikki ihan kaikesta mahdollisesta - en oikeasti usko, että tuo kaikki on välttämättä edes sen lapsen eduksi. Lapsi saa läheisyyttä paljon, ei rankaista fyysisesti ja pyrin kasvattamaan vahvan hyvän itsetunnon. Siinä on hyvät eväät. Kriittisesti saa ajatella myös enkä opeta tottelemaan kiltisti koulussa ihan kaikkea. Hyvin ollaan pärjätty!
Minä kykenen kaikkeen mitä nykyään vaaditaan. Toiset ovat vain parempia.
Hyvä aloitus! Tietysti kaikesta ei pidä ottaa paineita, mutta mielestäni on ihan inhimillistä, että sellainen yleinen ilmapiiri vaikuttaa. Tuota samaahan se on yhteiskunnassamme yleensäkin: mikään ei riitä. Monessa asiassa päästään nykyisin helpommalla, mutta niitä asioita tulee vain lisää ja lisää. Ajatellaan nyt lasten koulunkäyntiä ja harrastuksia: olen syntynyt 70-luvulla ja todellakaan ei äitien tarvinnut päivystää wilmaa ja lukea, mitä pahaa se oma lapsi nyt on tehnyt (asiat selvitettiin koulussa), leipoa mokkapaloja ja päällystää joululahjoja kaupan edessä kerätäkseen rahaa siihen ja tähän tarkoitukseen tai kuskata lasta harrastuksesta toiseen. Illat vietettiin perheen kesken. Toisaalta tätähän me kai sitten haluamme: täällä on sellainen hanke, että lapsille on tuotu harrastuksia lähikouluun sen sijaan, että joka rientoon pitää kuskata, mutta ei niihin osallistuta, kai niitä pidetään jotenkin "epäilyttävinä" tai "huonoina". On kivempaa suhata tukka putkella ympäriinsä, maksaa kalliisti ja valittaa kiirettä (lue: ylpeillä sillä).
Meillä viisvuotias pysyy pihalla ja leikkii ihan itsekseen. Onneks ei ole kun pihatie lähellä, mutta syrjäinen sijainti aiheuttaa taas matkustusta. Meillä on päädytty asumaan näin, vaikka oli kerrostaloasuntokin harkinnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko siitä äitiydestä pakko ottaa tuollaisia paineita? Eikö voi olla äiti puhtaasti äitiyden ilosta? Pitääkö aina miettiä, mitä muut ajattelevat? Oletko äiti omille lapsillesi vai niille muille äideille?
Itse en todellakaan tee (koskaan) mitään kolmen ruokalajin aterioita. Meillä on pääruoka ja siinä kaikki. Jälkiruokia teen vain silloin tällöin (kun innostus iskee) välipaloiksi ja nekin on ihan peruslinjaa: rahkaa (vaihdellen marja/hedelmä), lettuja, kiisseliä, tms. Ruuan teen kyllä aina itse, meillä ei eineksiä syödä. Haluan tietää, mitäsuuhuni laitan ja miten ruoka on tuotettu (miten eläintä kohdetu, miten kasvikset kasvatettu). Siksi valitsen suomalaiset raaka-aineet aina kuin mahdollista.
En koe minkäänlaisia paineita oman urani suhteen. Olen tällä hetkellä kotiäitinä ja erittäin tyytyväinen. Tajusin vuosi sitten, että haluan viettää lasteni kanssa enemmän aikaa. Miksi tehdä lapsia, jos ei voi olla heidän kanssaan kuin vain arki-illat + viikonloput? Nyt kotiäitinä olen paljon onnellisempi. Saan olla lasteni elämässä ihan eri tavalla mukana. Eikä minua ahdista mitkään urapaineet - töitä ehtii tehdä sitten vanhempanakin.
Haluan tarjota lapsilleni virikkeitä ja harrrastuksia. En vie heitä harrastuksiin sen takia, että nykyään kuuluisi niin tehdä. Lapseni käyvät harrastuksissa, koska siellä he oppivat tärkeitä taitoja ja saavuttavat hyvän kehonhallinnan ja lihaskunnon: uinti, luistelu, muut liikunnalliset lajit, judo/taekwondo. Olen itse opiskellut liikunnallisia aloja ja tiedän, miten tärkeää ihmisen hyvinvoinnille liikunta ja lihasvoiman&koordinaation saavuttaminen on.
Hyvä äiti todellakin vie lapsensa silloin tällöin yökylään isovanhemmille. Olettaen että isovanhemmatkin tätä haluavat. Hyvät isovanhemmat ovat lapselle kultaakin kalliimpi aarre. Meidän lapsien toisilla isovanhemmilla on lievää alkoholiongelmaa, joten siellä eivät ole koskaan yötä. Mutta toiset isovanhemmat paikkaavat hienosti tätäkin epäkohtaa ja lapsemme nauttivat mummula-vierailuista. Tekevät aina kaikkea lasten mielestä huippukivaa: nukkuvat kesäöisin teltassa, käyvät metsäretkillä tai mökillä. Tai vain leikkivät mummulassa kaikkea höpsöä.
Alkoholia en kuluta (ehkä yksi saunasiideri joka toinen kuukausi), muutenkaan ei tee mieli käydä viihteellä. Ravintolossa käydään miehen kanssa ehkä 2 kertaa vuodessa. Silloin lapset ovat isovanhemmilla yökylässä. Lapsenhoitajaa emme kotiimme tarvitse.
Somessa olen vain facecookissa ja senkin olen päivittänyt viimeksi 6kk sitten. Miksi ihmeessä sinne olisi pakko päivittää jotain säännöllisesti? Jokainen päivittäkööt niin usein, kuin itse haluaa. Ei sen päivittämisestä kannata ottaa stressiä. Kavereiden viesteihin vastaan kun ehdin, ei siitäkään kannata ottaa stressiä. Usein eivät ole mitään hengenhätä-viestejä.
Älkää siis stressatko äitiydestä! Älkää pitäkö kulisseja tai tehkö asioita muiden takia. Eläkää sellainen elämä, mistä itse nautitte ja missä teidän lapsillanne on hyvä olla. Mitään ei ole pakko tehdä vain koska nykyään joku niin vaatisi tai olettaisi.
Vierailija kirjoitti:
Onko siitä äitiydestä pakko ottaa tuollaisia paineita? Eikö voi olla äiti puhtaasti äitiyden ilosta? Pitääkö aina miettiä, mitä muut ajattelevat? Oletko äiti omille lapsillesi vai niille muille äideille?
Itse en todellakaan tee (koskaan) mitään kolmen ruokalajin aterioita. Meillä on pääruoka ja siinä kaikki. Jälkiruokia teen vain silloin tällöin (kun innostus iskee) välipaloiksi ja nekin on ihan peruslinjaa: rahkaa (vaihdellen marja/hedelmä), lettuja, kiisseliä, tms. Ruuan teen kyllä aina itse, meillä ei eineksiä syödä. Haluan tietää, mitäsuuhuni laitan ja miten ruoka on tuotettu (miten eläintä kohdetu, miten kasvikset kasvatettu). Siksi valitsen suomalaiset raaka-aineet aina kuin mahdollista.
En koe minkäänlaisia paineita oman urani suhteen. Olen tällä hetkellä kotiäitinä ja erittäin tyytyväinen. Tajusin vuosi sitten, että haluan viettää lasteni kanssa enemmän aikaa. Miksi tehdä lapsia, jos ei voi olla heidän kanssaan kuin vain arki-illat + viikonloput? Nyt kotiäitinä olen paljon onnellisempi. Saan olla lasteni elämässä ihan eri tavalla mukana. Eikä minua ahdista mitkään urapaineet - töitä ehtii tehdä sitten vanhempanakin.
Haluan tarjota lapsilleni virikkeitä ja harrrastuksia. En vie heitä harrastuksiin sen takia, että nykyään kuuluisi niin tehdä. Lapseni käyvät harrastuksissa, koska siellä he oppivat tärkeitä taitoja ja saavuttavat hyvän kehonhallinnan ja lihaskunnon: uinti, luistelu, muut liikunnalliset lajit, judo/taekwondo. Olen itse opiskellut liikunnallisia aloja ja tiedän, miten tärkeää ihmisen hyvinvoinnille liikunta ja lihasvoiman&koordinaation saavuttaminen on.
Hyvä äiti todellakin vie lapsensa silloin tällöin yökylään isovanhemmille. Olettaen että isovanhemmatkin tätä haluavat. Hyvät isovanhemmat ovat lapselle kultaakin kalliimpi aarre. Meidän lapsien toisilla isovanhemmilla on lievää alkoholiongelmaa, joten siellä eivät ole koskaan yötä. Mutta toiset isovanhemmat paikkaavat hienosti tätäkin epäkohtaa ja lapsemme nauttivat mummula-vierailuista. Tekevät aina kaikkea lasten mielestä huippukivaa: nukkuvat kesäöisin teltassa, käyvät metsäretkillä tai mökillä. Tai vain leikkivät mummulassa kaikkea höpsöä.
Alkoholia en kuluta (ehkä yksi saunasiideri joka toinen kuukausi), muutenkaan ei tee mieli käydä viihteellä. Ravintolossa käydään miehen kanssa ehkä 2 kertaa vuodessa. Silloin lapset ovat isovanhemmilla yökylässä. Lapsenhoitajaa emme kotiimme tarvitse.
Somessa olen vain facecookissa ja senkin olen päivittänyt viimeksi 6kk sitten. Miksi ihmeessä sinne olisi pakko päivittää jotain säännöllisesti? Jokainen päivittäkööt niin usein, kuin itse haluaa. Ei sen päivittämisestä kannata ottaa stressiä. Kavereiden viesteihin vastaan kun ehdin, ei siitäkään kannata ottaa stressiä. Usein eivät ole mitään hengenhätä-viestejä.
Älkää siis stressatko äitiydestä! Älkää pitäkö kulisseja tai tehkö asioita muiden takia. Eläkää sellainen elämä, mistä itse nautitte ja missä teidän lapsillanne on hyvä olla. Mitään ei ole pakko tehdä vain koska nykyään joku niin vaatisi tai olettaisi.
Mihin voi lähettää sädekehän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätin etten ala suorittajaksi, joka suorittaa vanhemmuutta sellaisilla kriteereillä, joita ei oikeasti jaksa. Niinpä esim. jouluisin siivotaan maltillisesti, ei pestä seiniä, kattoja, kaappeja ikkunoita. Leivonnaisia ei tehdä itse vaan ne ostetaan leipomosta, piparkakut paistetaan valmiista piparkakkutaikinasta, joka on tehty voihin (maistuu ihan oikealle).
Oma äiti ahkeroi äärirajoilla ja räjähteli, kun ei jaksanut.
Mihin voi lähettää sädekehän?
Hahhaa, ei tarvitse lähettää. Eiköhän suuri osa suomalaisista äideistä ole juuri tällaisia minunlaisiani. Ehkä nämä elämästä ja äitiydestä stressaavat ovat kaupunkilaisia? Siellä se vaatteilla, harrastuksilla ja some-kulisseilla koreilu lienee yleisempää? Mitä nyt tuttavaperheitä olen seurannnut...
Maaseudulla eletään vähän enemmän jalat maassa ja kädet mullassa. Ei ihan jokaisesta asiasta oteta stressiä ja eletään eri tavalla päivä kerrallaan. Lapsetkin voivat olla ulkona keskenään (kun joku tuolla ylempänä kirjoitti, että yleensä vasta 10-vuotiaat viettävät vapaa-aikaansa ilman aikuista).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mihin voi lähettää sädekehän?
Hahhaa, ei tarvitse lähettää. Eiköhän suuri osa suomalaisista äideistä ole juuri tällaisia minunlaisiani. Ehkä nämä elämästä ja äitiydestä stressaavat ovat kaupunkilaisia? Siellä se vaatteilla, harrastuksilla ja some-kulisseilla koreilu lienee yleisempää? Mitä nyt tuttavaperheitä olen seurannnut...
Maaseudulla eletään vähän enemmän jalat maassa ja kädet mullassa. Ei ihan jokaisesta asiasta oteta stressiä ja eletään eri tavalla päivä kerrallaan. Lapsetkin voivat olla ulkona keskenään (kun joku tuolla ylempänä kirjoitti, että yleensä vasta 10-vuotiaat viettävät vapaa-aikaansa ilman aikuista).
On sulla ainakin tyypillinen juntin asenne. Haukut kaikki ja kadehdit kaikkea ja korotat itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Mihin voi lähettää sädekehän?
Hahhaa, ei tarvitse lähettää. Eiköhän suuri osa suomalaisista äideistä ole juuri tällaisia minunlaisiani. Ehkä nämä elämästä ja äitiydestä stressaavat ovat kaupunkilaisia? Siellä se vaatteilla, harrastuksilla ja some-kulisseilla koreilu lienee yleisempää? Mitä nyt tuttavaperheitä olen seurannnut...
Maaseudulla eletään vähän enemmän jalat maassa ja kädet mullassa. Ei ihan jokaisesta asiasta oteta stressiä ja eletään eri tavalla päivä kerrallaan. Lapsetkin voivat olla ulkona keskenään (kun joku tuolla ylempänä kirjoitti, että yleensä vasta 10-vuotiaat viettävät vapaa-aikaansa ilman aikuista).
Se olin minä.
Itse en ymmärrä miksi asiasta ei voi keskustella ilman toisten halveeraamista tai itsensä jalustalle nostamista. Tai miksi on niin vaikeaa asettua toisen asemaan ylipäätään.
Kyllä, me olemme kaupunkilaisia. Se etten laske omaa 5-vuotiasta yksin pihalle ja moni kuskaa vielä koululaisenkin kouluun, ei johdu siitä ettemme olisi "jalat maassa" tyyppejä. Isossa kaupungissa nyt vaan on omat vaaransa ja ne on otettava arjessa huomioon.
Ja työelämällä en tarkoita mitään hohdokkaan upeaa uraa, vaan ihan tuota omaa hoitoalan työtäni, jossa työntekijät vedetään aika piippuun nykyään jo ihan niillä perushommilla. Ja töitä on tehtävä meidän joilla miehen palkka ei riitä elätykseen tai sitä ei edes ole.
Kyllähän se kotiäitinä olo onkin asteen rennompaa kuin olla pienten lasten työssäkäyvä äiti. Molemmat on koettu nimittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tässä kukaan nostanut itseään jalustalle, vaan kertoi miten heillä hoituu asiat. Kaiken lisäksi asiallisesti ketään halveeraamatta. Jotkut asuvat kaupungissa ja heidän on sovitettava elämisensä ympäristön mukaan, samoin maalla. Jos tuntuu vaikealta niin voi myös muuttaa, tai tarkastella ja kehittää omia toimintatapoja. Taitaa olla myös kiellettyä todeta että on tyytyväinen elämäänsä tai saatika onnellinen. Joskus kannattaa myös koittaa syyttelyn sijasta oppia jotain.
Kyllä minäkin monesti tätä ajattelen kun yritän kuunnella kolmen lapseni juttuja yhtä aikaa ja olla aidosti läsnä ja antaa kokemuksen että juuri hän ja hän ja hän on tärkeä ja tulee kuulluksi ja on arvokas. Että enpä muista millon omat vanhempani minua kuuntelivat vai kuuntelivatko koskaan, enkä olisi edes kuvitellut että heitä kiinnostaisi ne jutut joita itse kuuntelen tosi keskittyneesti ja lapsen tasolle kyykistyen ja kyselen vielä lisäkysymyksiä että varmasti lapselle tulee ymmärrys että äiti minua kuuntelee ja ymmärtää.
Voihan se kummuta juuri siitä että lapsena ei kaikkia lapsen höpinöitä kuunneltu, mutta kyllä se vaan paljolta joskus tuntuu. Ja puhelin pois niinkuin olisi pahanteossa heti kun lapsi kävelee huoneeseen. Itse tietenkin tämän olen luonut, mutta ei minun lapsuudessa äideillä ollut mitään paineita tällaiseen, se oli vaan että olepas hiljaa kun aikuiset puhuu ja jätäpä nyt äiti rauhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tässä kukaan nostanut itseään jalustalle, vaan kertoi miten heillä hoituu asiat. Kaiken lisäksi asiallisesti ketään halveeraamatta. Jotkut asuvat kaupungissa ja heidän on sovitettava elämisensä ympäristön mukaan, samoin maalla. Jos tuntuu vaikealta niin voi myös muuttaa, tai tarkastella ja kehittää omia toimintatapoja. Taitaa olla myös kiellettyä todeta että on tyytyväinen elämäänsä tai saatika onnellinen. Joskus kannattaa myös koittaa syyttelyn sijasta oppia jotain.
Aijaa.
Mitä nyt haukuttiin kaupunkilaiset epäkäytännöllisiksi ja takakireiksi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin monesti tätä ajattelen kun yritän kuunnella kolmen lapseni juttuja yhtä aikaa ja olla aidosti läsnä ja antaa kokemuksen että juuri hän ja hän ja hän on tärkeä ja tulee kuulluksi ja on arvokas. Että enpä muista millon omat vanhempani minua kuuntelivat vai kuuntelivatko koskaan, enkä olisi edes kuvitellut että heitä kiinnostaisi ne jutut joita itse kuuntelen tosi keskittyneesti ja lapsen tasolle kyykistyen ja kyselen vielä lisäkysymyksiä että varmasti lapselle tulee ymmärrys että äiti minua kuuntelee ja ymmärtää.
Voihan se kummuta juuri siitä että lapsena ei kaikkia lapsen höpinöitä kuunneltu, mutta kyllä se vaan paljolta joskus tuntuu. Ja puhelin pois niinkuin olisi pahanteossa heti kun lapsi kävelee huoneeseen. Itse tietenkin tämän olen luonut, mutta ei minun lapsuudessa äideillä ollut mitään paineita tällaiseen, se oli vaan että olepas hiljaa kun aikuiset puhuu ja jätäpä nyt äiti rauhaan.
No tuliko susta nyt tosi huono ihminen kun vanhemmat ei kokoajan antaneet sulle huomiota?
Minusta ap on ihan oikeilla jäljillä, paljon hänen mainitsemiaan asioita tässä ajassamme on. Tietenkin toiset ovat herkempiä haistelemaan ”miten pitäisi tehdä” kun taas toiset tekevät juuri niin kuin huvittaa.
Me elämme muutenkin aikaa, jossa tutkimustieto on jokaisen saatavilla ja elämämme on (onneksi) aika lapsikeskeistä. On vaan eri asia oivaltaa, että että ne ihan normaalit jutut elämässä ovat myös tutkimustiedon mukaan hyväksi lapselle. Aika, huomio ja hellyys ihan tavallisessa arjessa.
Sitten on meitä, joille on oman lapsuuden takia vähän epäselvää mitä se normaalielämä on. Itse en ollut varsinaisesti heitteillä, mutta en ainakaan se omien vanhempieni tärkein panostus. En esimerkiksi lapset saatuani tiennyt päiväunista tai nukkumaanmenoajoista mitään, ruokaakaan ei kukaan omassa lapsuudessani koskaan säännöllisesti tarjonnut. Siksi ehkä oma halu onnistua äitiydessä on niin kova.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minäkin monesti tätä ajattelen kun yritän kuunnella kolmen lapseni juttuja yhtä aikaa ja olla aidosti läsnä ja antaa kokemuksen että juuri hän ja hän ja hän on tärkeä ja tulee kuulluksi ja on arvokas. Että enpä muista millon omat vanhempani minua kuuntelivat vai kuuntelivatko koskaan, enkä olisi edes kuvitellut että heitä kiinnostaisi ne jutut joita itse kuuntelen tosi keskittyneesti ja lapsen tasolle kyykistyen ja kyselen vielä lisäkysymyksiä että varmasti lapselle tulee ymmärrys että äiti minua kuuntelee ja ymmärtää.
Voihan se kummuta juuri siitä että lapsena ei kaikkia lapsen höpinöitä kuunneltu, mutta kyllä se vaan paljolta joskus tuntuu. Ja puhelin pois niinkuin olisi pahanteossa heti kun lapsi kävelee huoneeseen. Itse tietenkin tämän olen luonut, mutta ei minun lapsuudessa äideillä ollut mitään paineita tällaiseen, se oli vaan että olepas hiljaa kun aikuiset puhuu ja jätäpä nyt äiti rauhaan.
No tuliko susta nyt tosi huono ihminen kun vanhemmat ei kokoajan antaneet sulle huomiota?
Eikai siitä ole kyse. Vaan siitä että hän pystyy ja haluaa tässä asiassa tarjoamaan lapsilleen parempaa. Se on vain hieno asia hänen lastensa kannalta. Vaikka vanhemmalta se toki vaatii hieman enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Meillä viisvuotias pysyy pihalla ja leikkii ihan itsekseen. Onneks ei ole kun pihatie lähellä, mutta syrjäinen sijainti aiheuttaa taas matkustusta. Meillä on päädytty asumaan näin, vaikka oli kerrostaloasuntokin harkinnassa.
Omassa lapsuudessa viisivuotiaat pystyi itsenäisen ulkoilun ohella pitämään silmällä 2-3-vuotiaita pikkusisaruksiaan. Vaikkei autoja pihalla ollutkaan, niin syviä ojia oli ja niissä vielä vettä. Jos pikkusisarus putosi ojaan, sai lapsenvahti piiskaa tai vähintään tukkapöllyä.
Itse kaupunkilaisena en ottanut haukkumisena. Teki tuttavaperheistänsä huomion, mikä ei liity kaikkiin kaupunkilaisiin. Lisäksi arveli että tälläinen on egojen buustaus on kaupungeissa yleisempää, kuten oletettavasti onkin. Jos tuollaisesta alkaa meneen herne nenään niin ei ihme että ahdistaa. Maalla nyt sattuu olemaan jotkut asiat helpompia kun kaupungissa, toisaalta kerrostalossa majailevat harvemmin tekevät puusavottaa tai pihatöitä, vaatimuksensa kullakin.
Onhan noita... vaatimuksia. Jotka kasvaa koko ajan. Kotona, töissä, päiväkodissa, neuvolassa... Ja monia toki haluan noudattaa parhaani mukaan, koska tahdon lapsilleni parasta. En koe että ne paineet olisi niinkään esim. ruuanlaitossa tai siinä että pitää lapset kuivana ja puhtaana. Vaan kaikessa siinä henkisessä ja kasvatuksellisessa puolessa. Vanhempi lapseni on nyt 5-vuotias. Vielä omassa lapsuudessa tuon ikäiset huini jo taloyhtiön pihalla kavereiden kanssa; äidille jäi ruhtinaallisesti aikaa hoitaa kotihommia yms. Nykyäänhän se on äiti/isä joka ottaa sen 5-vuotiaan ja menee sen kanssa pelaamaan jalkapalloa/luistelemaan/vie harrastukseen jne. Ei niitä lapsia jätetä oikein mihinkään yksin ennen 10 vuoden ikää. Siinä on aika tiukka paketti lasten ikävuosina 3-10, kun pitää hoitaa se palkkatyö, kotihommat ja lapset.. ja mieluummin ylärimaa hipoen kuin alirimaa hipoen. Koska ne panokset ja paineet on _lasten elämässä_; esim. koulu- ja työelämä on nykyään sen verran kovaa, että ei siellä pärjää ellei kotoa saa edes keskinkertaisia eväitä.