Äideiltä vaaditaan nykyään jo liikaa
Provosoiva otsikko, mutta pyydän, lukekaa perustelutkin.
Juttelin tässä kahdeksankymppisen äitini kanssa. Hän on saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla, ja tehnyt palkkatöitä perheenhoidon ohella.
Moni arkiseen elämään liittyvä fyysinen asia on helpottunut. Enää ei tarvitse tiskata itse ja pyykkitorni vähentää paljon vaivaa.
Mutta kun koneistus lisääntyy, vaatimustasokin lisääntyy. 1950-luvulla ei pyykätty vaatteita yhden tai kahden käyttökerran päälle, alusvaatteitakin käytetiin puoli viikkoa samoja. Hienhaju oli normaali asia. Hiukset pestiin kerran viikossa tai kahdessa, ja kun ne alkoivat näyttää rasvaisilta, ne kietaistiin nutturalle tai liiskattiin brylkreemillä päätä myöten.
Ruoka oli tankkaamista, ei kulinaarista iloittelua. Vilkaiskaapa joskus 50-luvun reseptejä. Ok, aineksia oli vähän saatavilla, mutta ajattelukin oli toisenlaista: kukaan ei edes kuvitellut, että viikonloppuisin pitäisi tehdä monimutkaisia kolmen ruokalajin perheaterioita kotioloissa.
Lastenkasvatus perustui täysin toisenlaiselle ajettelulle kuin nykyään. Lapsentahtisuutta ei tunnettu, naisen tehtävä oli ennen kaikkea olla hyvä vaimo. Hyvää lastenkasvatusta oli hankkia lapsille kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja piiskaa, jos lintsasivat koulusta tai kiroilivat aikuisille. Virikkeistä tai lasten älyllisestä kehityksestä ei puhuttu, ja lapset temmelsivät omissa oloissaan valtosan päivästä (mikä näkyi järkyttävänä tapaturmien määränä ja lapsikuolleisuutena).
Naisten ei oletettu tekevän uraa tai edes käyvän töissä naimisiin mentyään. Toki monet alemman sosiaaliluokan naiset niin tekivät, koska miestä ei joko ollut tai miehen tulot eivät yksin riittäneet. Mutta samanlaisia paineita uran hankkimiseen ei silti ollut.
Entä nyt?
Naisen pitää hankkia hyvä koulutus ja oma ura. Naisen pitää olla seksikäs ja innostunut sängyssä, pitää kunnostaan huolta - kaikki asioita, joille ei 1950-60-luvuilla yksikään vaimo uhrannut ajatustakaan (naisten seksuaalisuus oli melko tuntematon käsite, ja kuntoilusta kävi arkinen työnteko).
Sosiaalisia suhteita pitää huoltaa, kuten piti silloin ennenkin.
Lastenkasvatuksesta on tullut äitien päätehtävä, ja siinä suorittaminen on tärkeää. Virikkeitä, harrastuksia, lasten taitojen hiomista... Lapsille pitää tehdä itse ruokaa alusta pitäen, vaikka todellisuudessa vain viidesosa kotitalouksista tekee arkisin ruoan alusta alkaen itse! Kunnon äiti ei vie lapsiaan mummolaan yökylään, monella sitä optiota ei edes ole. Ei tule kyseeseenkään, että lapset jätettäisiin naapurin kymmenvuotiaan hoiviin, ja vanhemmat lähtisivät ravintolaan tai teatteriin, kuten 1950-luvulla vielä yleisesti tehtiin - ylipäätään lastenhoitoapua on erittäin vaikea saada mistään edes rahalla.
Päivähoito on ilman muuta nykyään paremmalla tolalla, tosin perheiden valinnanvaraa ja hoidon tasoa ollaan nyt kovaa vauhtia leikkaamassa. Kukaan ei tunnu enää muistavan aikaa ENNEN subjektiivista päivähoito-oikeutta, jolloin töissäkäyvienkin perheiden saattoi olla vaikeaa saada lapselleen päivähoitopaikkaa. Varoitan, että tuohon suuntaan ollaan palaamassa ja kovaa vauhtia, kun kunnat säästöpaineissaan leikkaavat päivähoidon määrärahoja!
Alkoholia kunnon äiti ei tietenkään juo nykyään lainkaan, tupakkaa ei polteta jne. Kännisiä naisia ei suvaittu 1950-60-luvuillakaan, mutta juhlissa pidettiin silti itsestäänselvänä, että myös perheenäidit nostivat lasillisen. Lapset olivat kotona sen lapsenlikan hoivissa - nyt moni joutuu ottamaan lapset mukaan, ja takaraivossa soivat syyllistävät "anna lapselle raitis se-ja-se" mainokset.
Tähän enää vain yksi ESIMERKKI, siis huom. yksi lukuisten samankaltaisten joukossa. Some. Nykyään moni joutuu jo ihan työnsä takia olemaan läsnä sosiaalisessa mediassa. Ennen riitti, kun piti yhteyttä sukulaisiin ja pariin ystäväperheeseen muutaman kerran vuodessa. Nyt pitää päivittää sometilejä ja vastata kavereiden, työtovereiden ja sidosryhmien viesteihin mielellän HETI, ettei saa laiskan tai epäsosiaalisen leimaa.
Mutta ei mene kauaa, kun aletaan syyllistää tuostakin. Kuulemma lapset eivät opi puhumaan ja sosiaalisia taitoja, kun ÄIDIT eivät ole henkisesti läsnä....
http://yle.fi/uutiset/puhumattomat_kolmevuotiaat_uusi_ilmio__some_varas…
(Oiskohan nyt niin, että verrattuna vaikkapa 1950-60-lukuihin nykyäiti on lapsensa kanssa ja keskustelee tämän kanssa keskimäärin huomattavasti enemmän kuin ennen. Ääripäät varmaan ovat olemassa, mutta keskivertoäidit näin).
Toisin sanoen tiivistetysti: henkiset paineet ovat kovat, ja kasvavat koko ajan lisää. Äitien odotetaan olevan hyviä ja erinomaisia todella monessa roolissa yhtä aikaa. Ennen riitti paljon vähempi erinomaisuus, eikä naisilla ollut koko ajan silmien edessä verrokkeja ja moraalista paheksuntaa (mä väitän, että tällaiset av-palstat paitsi toimivat tietolähteenä ja tukena, myös luovat paineita ja koventavat ilmapiiriä).
Kommentit (394)
Ja homman nimi on se että me kyllä pystymme ostamaqn ja paikkaamaan. Ne lapset joilla kodit eivät paikkaa tulevat jäämään heitteille.
T. Äiti ja ope
Kyllä on naivia keskustelua ja eipä ole taidettu historian tunneilla kuulla sotavuosista jne. Nykyään vanhemmilla on helpompaa kuin koskaan. Ennen 'tuomittiin avioeroon' oikeudessa eikä silloin erottu kuten täällä kehotetaan heti jos mies ei osta uutta sohvaa. Jokainen luo ne paineet ihan omassa pienessä päässään ja on omaa heikkoutta jos antaa paineiden viedä itseään tiettyyn suuntaan. Ei täällä mitään massa-apinoita tarvitse olla! Vaan nykymaailmassa just saa olla enemmän kuin koskaan se mikä ja kukakin on. Suvaitsevaisuuden aikaa.
herttileijaa kirjoitti:
Kyllä on naivia keskustelua ja eipä ole taidettu historian tunneilla kuulla sotavuosista jne. Nykyään vanhemmilla on helpompaa kuin koskaan. Ennen 'tuomittiin avioeroon' oikeudessa eikä silloin erottu kuten täällä kehotetaan heti jos mies ei osta uutta sohvaa. Jokainen luo ne paineet ihan omassa pienessä päässään ja on omaa heikkoutta jos antaa paineiden viedä itseään tiettyyn suuntaan. Ei täällä mitään massa-apinoita tarvitse olla! Vaan nykymaailmassa just saa olla enemmän kuin koskaan se mikä ja kukakin on. Suvaitsevaisuuden aikaa.
Juuri näin. Toisaalta joka vuosikymmenillä on elänyt elämäänsä tyytymättömiä, henkisesti huteria ihmisiä. Hysteria oli 1900-luvun alkupuolella yleinen diganoosi parempien luokkien naisten keskuudessa, olisiko nyt neuroottisuus ja ahdistuneisuus samanlaista?
Entä sitten ahdistuneisuus ja neuroottinen suhtautuminen siihen, että toiset kehtaavat nähdä epäkohtia? Miten ihmeessä se on teiltä pois, jotka alatte kovistelemaan täällä ja julistatte ikiaikaista mantraa, että missään ei ole mitään vikaa, koska Koskelan Elinalla oli joka tapauksessa vaikeampaa.
Mutta eihän Elinalla ollut mitään hätää. Somaliassa synnytetään yksinään aavikolla ja leijona pistelee kitaansa toivottavasti pelkät jälkeiset. Uskokaa nyt, kovistelun ketju ei lopu koskaan. Mikä on sen suunnaton arvo, että siihen silti pitää aina turvautua?
Ap halusi keskustella yleisellä tasolla. Jokainen häntä kritisoiva joko vetoaa omaan onnellisuuteensa tai siihen, että jollain muulla on huonommin. Kumpikaan ei ole pätevää kritiikkiä, mutta se estää tehokkaasti keskustelun. Tai sitten vedotaan siihen, että kovaluontoinen, kunnon ihminen pistää kampoihin. Mutta sehän on selvä, nyt puhutaan meistä ja heistä muista, joilta kammat ovat lentäneet.
Miksi ei saa yrittää parantaa asioita ja hakea toisista tukea siihen, että voisimme yrittää saada maailmasta edes hiukan paremman paikan? Meillähän voisi olla poliittinen puolue, jonka keskeinen tehtävä on hillitä kaikkia niitä tehtäviä, jotka ihmisille sälytetään kysymättä heiltä mitään. Muodikkuuden paine tai kilteille vanhemmille esitetyt ylettömät vaatimukset on vain yksi ongelma, meillä on paljon muitakin painetekijöitä tekemässä elämästä hankalaa. Mutta asialle ei muka voi tehdä mitään? Ja mikä vielä hullumpaa, teidän mielestä ei edes saa haluta?
Hohohhoijaa. Vaatimuksia vaatimuksia.. Mitä on aikuisuus? Osaako aikuinen sanoa ei? Perintövero ja äiteys? Maailmassa nyt on aina joutunut jotain tekemään. Äidiltä taikka isältä ei vaadita mitenkään liikaa. Jos on vielä lapsi tai aikuistumisen kynnyksellä, niin sitten varmasti vaaditaan, mutta apuakin kun pyytää. Itse olen ollut laiska ja saamaton nouri, mistä elämä tuntui korkeakoulussa ylitsepääsemättömältä. Nyt yksinhuoltajana pärjään kuitenkin elämässä mainiosti, vaikka pätkätyöt ja laina välillä stressaavatkin. Niihinkin on ratkaisu mietittynä, mikäli tilanne tuntuu liian vaikealta. Meillä syödään joskus eineksiä ja joskus kotitekoista ruokaa. Televisiotakin katsellaan, ollaan pihalla, askarrellaan ja joskus ollaan vaan. Lapset on mukana vaateostoksilla ja kertovat mitä he haluavat ja aikuinen tekee lopullisen päätöksen. Pyykit ripustetaan yhdessä kuivumaan, tai lapsien leikkiessä muuta, ripustan ne itse. Yksi mieluisa leikki on imurointi (molemmille lapsille omat imurit). Joskus minulla on myös omaa aikaa ja silloin korjaan taloa koska pidän siitä, jos en pitäisi, niin asuisimme "helpommin" kerrostalossa. Pihalla haravoidaan lasten kanssa, tarkottaen että minä haravoin ja lapset levittää. Olkoon lehdet pihalla. Kaikki muut vaatimukset hoituu kuitenkin melko pienellä vaivalla kunhan ei jää märehtimään niitä, vaan tekee pois ja heti. Jos nyt olisin lapsi ja minulta kysyttäisiin mikä tahdon olla isona? Vastaisin että aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Hohohhoijaa. Vaatimuksia vaatimuksia.. Mitä on aikuisuus? Osaako aikuinen sanoa ei? Perintövero ja äiteys? Maailmassa nyt on aina joutunut jotain tekemään. Äidiltä taikka isältä ei vaadita mitenkään liikaa. Jos on vielä lapsi tai aikuistumisen kynnyksellä, niin sitten varmasti vaaditaan, mutta apuakin kun pyytää. Itse olen ollut laiska ja saamaton nouri, mistä elämä tuntui korkeakoulussa ylitsepääsemättömältä. Nyt yksinhuoltajana pärjään kuitenkin elämässä mainiosti, vaikka pätkätyöt ja laina välillä stressaavatkin. Niihinkin on ratkaisu mietittynä, mikäli tilanne tuntuu liian vaikealta. Meillä syödään joskus eineksiä ja joskus kotitekoista ruokaa. Televisiotakin katsellaan, ollaan pihalla, askarrellaan ja joskus ollaan vaan. Lapset on mukana vaateostoksilla ja kertovat mitä he haluavat ja aikuinen tekee lopullisen päätöksen. Pyykit ripustetaan yhdessä kuivumaan, tai lapsien leikkiessä muuta, ripustan ne itse. Yksi mieluisa leikki on imurointi (molemmille lapsille omat imurit). Joskus minulla on myös omaa aikaa ja silloin korjaan taloa koska pidän siitä, jos en pitäisi, niin asuisimme "helpommin" kerrostalossa. Pihalla haravoidaan lasten kanssa, tarkottaen että minä haravoin ja lapset levittää. Olkoon lehdet pihalla. Kaikki muut vaatimukset hoituu kuitenkin melko pienellä vaivalla kunhan ei jää märehtimään niitä, vaan tekee pois ja heti. Jos nyt olisin lapsi ja minulta kysyttäisiin mikä tahdon olla isona? Vastaisin että aikuinen.
Ja lasten ikä oli?
Vertailemalla sitä millainen isä mielletään hyväksi ja kääntämällä sitten se äiteihin huomaa kyllä äiteihin kohdistuvat vaatimukset.
Isä joka vie pienet lapset puistoon kerran viikossa viikonloppuna on loisto isä. Isä voi puhelintakin vielä tarkkailla tällöin enemmän ja on silti vielä menettelevä isä.
Äiti joka vie pienet lapsensa puistoon vain kerran viikossa on epäilyttävä äiti. Jos äiti tutkailee puhelinta silloin hän on huono äiti.
Mies, isä joka ei huolehdi joulukorteista ja syntymäpäiväkorteista, joulukoristeista yms. on vain tyypillinen mies hehe.
Nainen joka ei huolehdi noista asioista on kylmäsydäminen.
Syntymäpäivälahjat ja joululahjat kuuluvat toki kummallekkin, ainakin lapsille ja puolisolle.
Vierailija kirjoitti:
Vertailemalla sitä millainen isä mielletään hyväksi ja kääntämällä sitten se äiteihin huomaa kyllä äiteihin kohdistuvat vaatimukset.
Isä joka vie pienet lapset puistoon kerran viikossa viikonloppuna on loisto isä. Isä voi puhelintakin vielä tarkkailla tällöin enemmän ja on silti vielä menettelevä isä.
Äiti joka vie pienet lapsensa puistoon vain kerran viikossa on epäilyttävä äiti. Jos äiti tutkailee puhelinta silloin hän on huono äiti.Mies, isä joka ei huolehdi joulukorteista ja syntymäpäiväkorteista, joulukoristeista yms. on vain tyypillinen mies hehe.
Nainen joka ei huolehdi noista asioista on kylmäsydäminen.
Syntymäpäivälahjat ja joululahjat kuuluvat toki kummallekkin, ainakin lapsille ja puolisolle.
Miksi ihmeessä annetaan perheen ulkopuolisten tahojen määritellä se, mikä on hyvää tai huonoa äiteyttä tai isyyttä, ja mitkä ihmeen vaatimukset? Minä olen siis kylmäsydäminen, koska en lähettele joulu- tai synttärikortteja yhtään kenellekään, edes kummilapsilleni en ole viime vuosina muistanut lähettää. Sen lisäksi siis, että olen huono äiti, olen myös ylihuono kummi! Hyi hyi minua kelvotonta :). En muista nimipäiviä (moisia ei meillä juhlita), en lasten enkä puolison, enkä ole niistä edes kalenteriin mitään muistutusta itselleni merkannut. Syntymäpäivätkin usein unohdan, ainakin puolison sellaiset. Joululahjat lapsille muistan sentään ostaa, mutta puolisolle ei ole tarkoitustakaan moisia ostella, paitsi ihan satunnaisesti jos huvittaa. Muutenkin elän niinkuin huvittaa, itselleni ja perheelleni sopivalla tavalla piittaamatta yhtään siitä, minkälaiseksi äidiksi minut sen perusteella määritellään. Niillä määritelmillä ei ole minkäänlaista vaikutusta elämäämme. Ja hyvin on elämä sujunut, ainakin tähän mennessä kun 50 vuotta alkaa olla kohtapuolin mittarissa :)
Se on tasan niin vaikeaa kuin sen itselleen tekee ilman mitään suodattimia.
Juurikin näin. En tahtoisi vertailla äitejä ja isiä jos lapsien on hyvä olla. Minun ei ole tarkoitus loukata eikä hyökätä ketään kohtaan, tämä on vain heitto mitä voi pohtia. Asettaako tietty sukupuoli näitä ylimääräisiä paineita ja vaatimuksia?
Eli koittaako arja olla parempi äiti kuin naapurin paula? Entä simo parempi isä kuin naapurin matti? Kumpi kuulostaa tutummalta?
Jos kolahtaa niin antakaa kollegoillenne vähän armoa ja ymmärrystä, niin siitä on iloa kaikille :)
Vierailija kirjoitti:
Jos kolahtaa niin antakaa kollegoillenne vähän armoa ja ymmärrystä, niin siitä on iloa kaikille :)
Kolahtaa? Kollegoille? Armoa ja ymmärrystä? Tarkentaisitko hieman, kiitos?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kolahtaa niin antakaa kollegoillenne vähän armoa ja ymmärrystä, niin siitä on iloa kaikille :)
Kolahtaa? Kollegoille? Armoa ja ymmärrystä? Tarkentaisitko hieman, kiitos?
Jos tuo ei aukene, niin sen voi jättää omaan arvoonsa, sillä silloin se taitaa olla suunnattu jollekin toisille. Ajatuksia tässä heräteltiin
Vitsi ap. Kaikki sanomasi on väritettyä totuutta eli oikeastihan nykynaiset elävät toisten rahoilla ilmaiseksi.
Muuten hyvä, mutta keskustelussa esiintyy hiukan nihkeitä näkemyksiä siitä, miten miehet ovat perinteisesti osallistuneet perheen elämään. Se, rtteivät miehet juuri osallistuisi, on itse asiassa historiassa aika uusi ja kaupungistumiseen perustuva ilmiö. Miesten osallistuminen perheen elämään ei siis ole jatkumo, jotka olisi ollut vähäisempää mitä kauemmas historiaan mennään, eikä nykyaika ole jatkumon toinen ääripää, vaan eri aikoina näkemykset sukupuolirooleissa ovat hieman vaihdelleet.
Tästä esimerkki on Lutherin kirjoittamat tekstit, joissa hän paheksuu tiukoin sanankääntein miehiä, jotka eivät osallistu lastenhoitoon, ole läsnä vaimon synnytyksisssä tai hoida vaimoa ja perhettä lapsivuodeaikana. Antaa myös vinkkejä siihen, miten synnyttävää vaimoa tulee puhutella rohkaisevasti ja kaunosanaisesti.
Mutta niin, meidän sukupolvimuistiaikana (n. 100 vuotta) miehet toki ovat osallistuneet perheen elämään varsin vähän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aina "vanhaan aikaan" olisi ollut samat näkemykset, jotka olisivat yhtäkkiä dramaattiisesti muuttunuut muutaman viime vuosikymmenen aikana.
Tällaisissa keskusteluissa yksinkertaistetaan sitä, miten helppo on siirtää yhteiskunnalliset ja sosiaaliset paineet sivuun. Toki niitä voi työstää, mutta se on hemmetin vaikeaa, sillä evoluutio on tehnyt meistä sosiaalisesti suuntautuneen lajin, joka tarvitsee selviytyäkseen tukea ympäristöltä. Ei siis ole häpeä tuntea painetta tietyntyyppiseen äidin ja naisen rooliin. Uskon, että jokaisella on jonkinlaisia paineita ja ne ohjaavat meidän toimintaa väistämättä johonkin suuntaan.
Pyrin itse tarkastelemaan näitä vaatimuksia ja miettimään, ovatko ne yhteiskunnannalliset ja sosiaaliset vaatimukset samoja kuin mitä itse oikeasti arvostan ja pidän tärkeänä. Minulla ei silti ole kovin korkeita odotuksia omasta kyvystä irrottautua näistä rooleista tai siitä, ettei odotukset vaikuttaisi toimintaani tai jopa arvoihini. Lopulta kun sadan vuoden päästä tarkastellaan tämän hetken naiseuden ja äitiyden käsitteitä, olen aika hyvin vastaponnisteluistani huolimatta onnistunut toteuttamaan juuri kyseisiä malleja. Ihmisillä on liian suuret käsitykset itsestään ja siitä, miten mikään ei vaikuta heihin. Että he olisivat jotenkin kaiken sen sosiaalistamisen yläpuolella, joka oikeasti on muokannut heistä sen keitä he ovat.
Itselläni on selkeä käsitys siitä, millainen on hyvä äiti ja yritän toteuttaa sitä. Väitän, että suurimmalla osalla ihmisistä on samanlainen käsitys, mitä hyvä äiti merkitsee. Harmi vain, että minulla on myös käsitys hyvästä vaimosta, hyvästä ystävästä, hyvästä työntekijästä ja hyvästä minästä itselleni. Siinä sitten luovin näiden roolien välissä ja yritän nauttia elämästä. Kieltäydyn leipomasta koulun juhliin yrittäen sillä muka viestittää itselleni ja muille, miten en enää välitä yleisestä mielipiteestä ja toteutan äitiyttä omalla tavallani. Tosiasiassa se, että edes harkitsin asiaa ja koin hetkellisen syyllisyyden piston, on aika vahva merkki siitä, miten olen tämän hetken yhteiskunnan äiti.
Ja sitten vaikka tekisikin niinkuin itse näkee hyväksi niin ihka oikeasti voi saada sanallistakin palautetta asiasta kun tee niinkuin pitäisi jonkun yleisen kirjoittamattoman säännön mukaan.
Ihmiset jotka ihka oikeasti ovat kieltäytyneet ikiaikaisista taikka uudemmista äiti/naisrooleista saavat ihan oikeasti siitä haukkuja.
Siis kyllä niitä ihmisiä on joista toisten asioihin on oikeus puuttua.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten vaikka tekisikin niinkuin itse näkee hyväksi niin ihka oikeasti voi saada sanallistakin palautetta asiasta kun tee niinkuin pitäisi jonkun yleisen kirjoittamattoman säännön mukaan.
Ihmiset jotka ihka oikeasti ovat kieltäytyneet ikiaikaisista taikka uudemmista äiti/naisrooleista saavat ihan oikeasti siitä haukkuja.
Siis kyllä niitä ihmisiä on joista toisten asioihin on oikeus puuttua.
Me sovimme miehen kanssa että kumpikn hoitaa oman sukunsa muistamiset. Sain anopilta paksun kalenterin johon oli merkitty kaikki sen puolen merkkipäivät. Ainoa lahja jonka olen sieltä saanut.
Oma äitini täytti ruutuvihon kodinhoidossani havaitsemistaan puutteista.
Niin. Lapseni ruotsin kirjassa Ruotsin prinssi on lukiossa. Laske siitä onko vanha kirja. Ja tosiaan sitten osa oppiaineista on ihan ilman noita vanhojakin kirjoja.
Opetusviraston virkamies varasti helsinkiläisten oppilaisen tietokoneet. Kouluissa tehdään silti digiloikkaa. 500 oppilaan koulussa on alle 20 tietokonetta. Lapseni on kuuden vuoden aikana nähnyt koneen kerran.