Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Äideiltä vaaditaan nykyään jo liikaa

Vierailija
17.12.2015 |

Provosoiva otsikko, mutta pyydän, lukekaa perustelutkin.
Juttelin tässä kahdeksankymppisen äitini kanssa. Hän on saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla, ja tehnyt palkkatöitä perheenhoidon ohella.
Moni arkiseen elämään liittyvä fyysinen asia on helpottunut. Enää ei tarvitse tiskata itse ja pyykkitorni vähentää paljon vaivaa.
Mutta kun koneistus lisääntyy, vaatimustasokin lisääntyy. 1950-luvulla ei pyykätty vaatteita yhden tai kahden käyttökerran päälle, alusvaatteitakin käytetiin puoli viikkoa samoja. Hienhaju oli normaali asia. Hiukset pestiin kerran viikossa tai kahdessa, ja kun ne alkoivat näyttää rasvaisilta, ne kietaistiin nutturalle tai liiskattiin brylkreemillä päätä myöten.
Ruoka oli tankkaamista, ei kulinaarista iloittelua. Vilkaiskaapa joskus 50-luvun reseptejä. Ok, aineksia oli vähän saatavilla, mutta ajattelukin oli toisenlaista: kukaan ei edes kuvitellut, että viikonloppuisin pitäisi tehdä monimutkaisia kolmen ruokalajin perheaterioita kotioloissa.
Lastenkasvatus perustui täysin toisenlaiselle ajettelulle kuin nykyään. Lapsentahtisuutta ei tunnettu, naisen tehtävä oli ennen kaikkea olla hyvä vaimo. Hyvää lastenkasvatusta oli hankkia lapsille kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja piiskaa, jos lintsasivat koulusta tai kiroilivat aikuisille. Virikkeistä tai lasten älyllisestä kehityksestä ei puhuttu, ja lapset temmelsivät omissa oloissaan valtosan päivästä (mikä näkyi järkyttävänä tapaturmien määränä ja lapsikuolleisuutena).
Naisten ei oletettu tekevän uraa tai edes käyvän töissä naimisiin mentyään. Toki monet alemman sosiaaliluokan naiset niin tekivät, koska miestä ei joko ollut tai miehen tulot eivät yksin riittäneet. Mutta samanlaisia paineita uran hankkimiseen ei silti ollut.

Entä nyt?

Naisen pitää hankkia hyvä koulutus ja oma ura. Naisen pitää olla seksikäs ja innostunut sängyssä, pitää kunnostaan huolta - kaikki asioita, joille ei 1950-60-luvuilla yksikään vaimo uhrannut ajatustakaan (naisten seksuaalisuus oli melko tuntematon käsite, ja kuntoilusta kävi arkinen työnteko).
Sosiaalisia suhteita pitää huoltaa, kuten piti silloin ennenkin.
Lastenkasvatuksesta on tullut äitien päätehtävä, ja siinä suorittaminen on tärkeää. Virikkeitä, harrastuksia, lasten taitojen hiomista... Lapsille pitää tehdä itse ruokaa alusta pitäen, vaikka todellisuudessa vain viidesosa kotitalouksista tekee arkisin ruoan alusta alkaen itse! Kunnon äiti ei vie lapsiaan mummolaan yökylään, monella sitä optiota ei edes ole. Ei tule kyseeseenkään, että lapset jätettäisiin naapurin kymmenvuotiaan hoiviin, ja vanhemmat lähtisivät ravintolaan tai teatteriin, kuten 1950-luvulla vielä yleisesti tehtiin - ylipäätään lastenhoitoapua on erittäin vaikea saada mistään edes rahalla.
Päivähoito on ilman muuta nykyään paremmalla tolalla, tosin perheiden valinnanvaraa ja hoidon tasoa ollaan nyt kovaa vauhtia leikkaamassa. Kukaan ei tunnu enää muistavan aikaa ENNEN subjektiivista päivähoito-oikeutta, jolloin töissäkäyvienkin perheiden saattoi olla vaikeaa saada lapselleen päivähoitopaikkaa. Varoitan, että tuohon suuntaan ollaan palaamassa ja kovaa vauhtia, kun kunnat säästöpaineissaan leikkaavat päivähoidon määrärahoja!
Alkoholia kunnon äiti ei tietenkään juo nykyään lainkaan, tupakkaa ei polteta jne. Kännisiä naisia ei suvaittu 1950-60-luvuillakaan, mutta juhlissa pidettiin silti itsestäänselvänä, että myös perheenäidit nostivat lasillisen. Lapset olivat kotona sen lapsenlikan hoivissa - nyt moni joutuu ottamaan lapset mukaan, ja takaraivossa soivat syyllistävät "anna lapselle raitis se-ja-se" mainokset.
Tähän enää vain yksi ESIMERKKI, siis huom. yksi lukuisten samankaltaisten joukossa. Some. Nykyään moni joutuu jo ihan työnsä takia olemaan läsnä sosiaalisessa mediassa. Ennen riitti, kun piti yhteyttä sukulaisiin ja pariin ystäväperheeseen muutaman kerran vuodessa. Nyt pitää päivittää sometilejä ja vastata kavereiden, työtovereiden ja sidosryhmien viesteihin mielellän HETI, ettei saa laiskan tai epäsosiaalisen leimaa.
Mutta ei mene kauaa, kun aletaan syyllistää tuostakin. Kuulemma lapset eivät opi puhumaan ja sosiaalisia taitoja, kun ÄIDIT eivät ole henkisesti läsnä....
http://yle.fi/uutiset/puhumattomat_kolmevuotiaat_uusi_ilmio__some_varas…

(Oiskohan nyt niin, että verrattuna vaikkapa 1950-60-lukuihin nykyäiti on lapsensa kanssa ja keskustelee tämän kanssa keskimäärin huomattavasti enemmän kuin ennen. Ääripäät varmaan ovat olemassa, mutta keskivertoäidit näin).
Toisin sanoen tiivistetysti: henkiset paineet ovat kovat, ja kasvavat koko ajan lisää. Äitien odotetaan olevan hyviä ja erinomaisia todella monessa roolissa yhtä aikaa. Ennen riitti paljon vähempi erinomaisuus, eikä naisilla ollut koko ajan silmien edessä verrokkeja ja moraalista paheksuntaa (mä väitän, että tällaiset av-palstat paitsi toimivat tietolähteenä ja tukena, myös luovat paineita ja koventavat ilmapiiriä).

Kommentit (394)

Vierailija
161/394 |
25.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kaupunkilaisena en ottanut haukkumisena. Teki tuttavaperheistänsä huomion, mikä ei liity kaikkiin kaupunkilaisiin. Lisäksi arveli että tälläinen on egojen buustaus on kaupungeissa yleisempää, kuten oletettavasti onkin. Jos tuollaisesta alkaa meneen herne nenään niin ei ihme että ahdistaa. Maalla nyt sattuu olemaan jotkut asiat helpompia kun kaupungissa, toisaalta kerrostalossa majailevat harvemmin tekevät puusavottaa tai pihatöitä, vaatimuksensa kullakin.

Onko negatiivisuutta todeta, että sosiaaliset paineet ovat erilaisia eri kulttuureissa? Eri maiden suhteen tuota varmaan kukaan kiistää, mutta sama myös Suomen sisällä. Nuo oikein pukemisen, oikean ruuan oikean kasvatuksen jne paineet ovat voimakkaimmat koulutettujen kaupunkilaisten keskuudessa, siis keskimäärin, ei kai tuo ole kenenkään panettelua? Kaupungissa taas on hyväksytympää ostaa ravintolasta take awaytä lapsille, maaseudulla hirvipaistin tekeminen leivinuunissa voi olla normi. Yleensä koulutus ja varallisuus on tuonut ihmisille henkistä avaruutta, on opittu tajuamaan kuinka monella lailla voi elää ihan onnellisena kun on matkailtu ja asuttu useissa maissa. Tässä suhteessa hieman mietin miten nyt: juuri hyvinkoulutetut naiset tuntuvat ahdistuvan eniten arjen kriteerien täyttämisestä. En tiedä vaaditaanko äideiltä liikaa vai vaativatko nuoret naiset yleensäkin itseltään ja elämältään liikaa? Voisiko opetella hieman armollisemman tavan elää: minun ei tarvitse olla muiden silmissä täydellinen, ei myöskään mieheni, kotini tai lasteni, kunhan ne valinnat ovat sellaisia joiden kanssa minun on hyvä elää? Näin ajattelee pääkaupunkiseudulla ja maaseudulla asunut keski-ikäinen kahden jo aikuisen lapsen uraäiti.

Sinulla ei vaan ole sitten mitään tietoa esim Helsingin nykyisestä päivähoito/koulutilanteesta tai muista lapsiperheiden olemattomista palveluista.

Ja ylipäätään yleensä käy niin, että jälkikäteen näkee kaiken toisin. Oma äitinikin väittää olleensa leppoisa ja ihana äiti. Hetmokimppu riivinrauta hän minusta oli, hirvipaisteineen.

Jälkikäteen on hyvä kun voi kysyä niitä lasten muistoja - ja nähdä osan vastauksista jo heidän vierailujensa ja yhteydenottojensa tiheydestä. Omat lapseni eivät koskaan ole valittaneet kodin kieltämättä luovasta siisteyskulttuurista tai rennosta hengestä. Ovat myös itse oppineet kyseenalaistamaan asioita ja ajattelemaan omilla aivoillaan.Ymmärrän huolesi hyvin, asut ilmeisesti siinä kehnoimpien palvelujen osassa Helsinkiä josta  juuri Hesarissa kirjoitettiin (Vuosaaren päiväkotitilanne, homeiset tilat ja onnettomat palvelut verrattuna parempiin kaupunginosiin). Tai sitten näet asiat omasta kapeasta perspektiivistä, vertaat asioita vain lyhyellä mittakaavalla ajassa ja paikassa (tervetuloa katsomaan palveluja syrjäseudulla, terveydenhoito, koulut ja päiväkodit priimaa?). Taisin tarkoittaa juuri kaltaisiasi ihmisiä: ulkoisesti kaikki hyvin: hyväpalkkainen mies, työ harrasteena ("yrittäjä"metatyöäiti palstailemassa?), arvokas kotitalo Helsingissä, lapset ripotettuna omasta halusta ympäri Helsinkiä (koska hertan/teemun pitää saada opiskella tätä ja tota), ja kalliit yksityistarhat joihin täytyy leipoa macaroneja kerran kuussa. Jatkuva valitus, milloin mistäkin, mikäköhän tekisi sinut ihan oikeasti onnelliseksi tässä elämässä? Harvoin olen ilkeä mutta hyväosaiset tyhjänvalittajat harmittavat, onneksi palstalla on myös niitä aidosti positiivisia ihmisä jotka kykenevät olemaan onnellisia elämässään. Pyydän anteeksi jos erehdyin tyypistä mutta mietipä oikeasti noita sanojani. Jos se paine on eniten oman pään sisällä kuka siihen voi vaikuttaa, Helsingin kaupunki?

Yhtä hyvin sinä kuulet lapsiltasi tasan ainoastaan sen mitä haluatkin kuulla.

Koko Helsingin päiväkotitilanne on kaoottinen. Esim Maunulassa on 900 päiväkoti-ikäistä laata ja 100 paikkaa.

Koulutilanne on kaoottinen myös. Vanhemmat istuu kouluverkkotarkasteluissa satoja, tuhansia tunteja ja kuskaa lapsiaan eri puolille turvaan.

Esim meidän alueen ns lähikoulutilanteen selviäminen kesti 15 vuotta. Meidän taannnoinen ns lähikoulu oli Helsingin homeisin koulu. Astmaa sairastavaa lasta ei sinne voinut laittaa. Nyt on viimein tilanne selvinnyt, mutta lapsi jo yläkoulussa.

Opetusviraston virkamies varaati tietokoneet ja kaupunki säästää, joten esim oppikirjoja pitää kytätä koko ajan ja ostaa itse.

Se lehdissä ollut päiväkoti ei edes ollut Vuosaaressa...

Ja kyllä voi muuttaa. Mutta kovin kaukaa ei viitsi töihin kulkea, koska sitten taas laaten yksinolo lisääntyy. Nyt meillä on ratkaistu kouluasiat niin, että vaikka eivät ole kodin lähellä, ovat miehen työpaikan vieressä.

No joo. Ei vanhempien tarvitse peruskoulussa ostaa yhtään kirjaa lapsilleen, kaikesta saa ongelman jos haluaa. Kirjoja on kierrätetty kautta aikain eikä se oppimistulokseen vaikuta, ihan yhtä hyvin niitä tehtäviä voi tehdä vihkoon kuin harjoituskirjaan. Ensimmäiset kirjat lapsillemme ostettiin lukioon, nyt myöhemmin oikiksen ja teknisen tiedekunnan kirjoja ollaan kustannettu, mutta ei nyt hyvä ihme peruskoulun alkeiskirjoja! Ja ajatus ainoasta oikeasta koulusta josta päästä eteenpäin on hieman huvittava täältä kauempaa katsottuna: ne lukion kirjoitukset kun ovat valtakunnalliset, samalla lailla niitä älliä voi kirjoittaa maaseutulukiostakin ja pyrkiä Aaltoon tai HY:hyn lukemaan haluamaansa alaa kuin siitä "ainoasta oikeasta stadilaisesta", ehkä hieman paremminkin kun lapsen ympärillä ei hyöritä liikaa, kannustetaan ja luotetaan lahjoihin mutta annetaan elää lapsuutta ja nuoruutta eikä siirretä omia paineita lapsen hartioille. Ne tiukkapipoiset hirvipaistinlaittajaäidit kun siirtävät helposti neuroottisen luonteensa ja elämänasenteensa lapsiin joiden elämä menee sitten normaaleista asioista ahdistuen.

Nyt niitä kirjoja ei ole. Vaihtoehdot on käynniatää siitä monistatuntinen virkamieskantelu tai ostaa itse.

Kukaan ei ole puhunut ainoasta oikeasta koulusta vaan koulusta jossa on terve tarkoituksenmukainen turvallinen rakennus ja jossa voi käydä alakoulun putkeen ilman vaihtoja.

Jos Helsingin kaupunki vaatisi, että oppilaiden vanhempien on ostettava koulukirjat olettaisin asiasta puhuttavan ja valittajat olisivat poliitikkoja ja vähävaraisia, ei keskiluokkaisia tai varakkaita perheitä. Jos taas haluaa lapsensa tekevän merkintöjä kirjoihin /tuhertavan vastaukset harjoituskirjaan vihkon sijaan niin ihan oma valinta. Kuten aika usein tuntuu olevan tuo normaalin arjen tekeminen itselleen niin hankalaksi ja pikkuasioista stressaaminen. Ensi viikonloppuna tulee elokuvateatteriin Tuntematon, jossa sotatantereen lisäksi korostuu kotirintama. Ehkä tuossa hieman sopivaa mittakaavaa miettimään niitä yhteiskunnan laittamia paineita: omat isovanhempani elivät aikuisuuttaan sota-aikaan, silloin naiset puivat ruista viimeisillään raskaana kuten Rokan Lyyti ja äidit hautasivat poikiaan riviin sankarihautaan kuten Koskelan Elina. Omat vanhempani elivät lapsuutensa pula-aikaa ja kasvattivat omat lapsensa 2 kk:n äitiyslomilla ilman kunnallista päivähoitoa. Omat lapseni sain 90-luvun lama-aikaan eikä tuolloinkaan sitä rahaa yhteiskunnassa ollut tuhlata asti, onnellisena siirtyi takaisin töihin vuoden äitiysloman jälkeen kun työpaikka oli toisin kuin monilla muilla. Nykyisiä yhteiskunnan paineita en ihan ymmärrä, äidit saavat burn outin Wilman ja teemasynttäreiden vuoksi?

Helsingin kaupunki asettaa kouluille säästöpaineet. Koulut sitten päättää mistä säästetään. Meidän kuopuksen koulu säästää kirjoista. Eikä sitä missään kuuluteta. Itse pitää kytätä, että mitä puuttuu.

Yritin nostaa asiasta isompaa meteliä, mutta helsingin opetusviraston kanssa se on täysin turhaa. Helpompaa on kytätä ja ostaa ne kirjat.

Enkä enää jaksakaan kun tässä on vuosia pitänyt tapella ihan kaikesta jo. Iltiksestä ja siitä ettei ekaluokkalaista panna vaaralliseen kadunylitykseen yksin,, siitä ettei lasta reuhdota kesken kaiken toiseen kouluun suomen kielen opettajaksi mamulapsille jne.

Usko jo. Sinulla ei ole mitään kuvaa nykytilanteesta.

T. Äiti ja ope

No nyt en jaksa enempää vääntää. Kun elää täysin oman kuplansa sisällä ne omat murheet tuntuvat suurimmilta eikä mitään mahdollisuutta saada suhteuttamaan omia ongelmia muiden kokemiin tai tajuamaan kuinka paljon siitä pakosta tekemisissä on oikeasti omia valintoja. Harmi, että ihminen jolla ulospäin on kaikki hyvin ei kykene olemaan onnellinen elämässään mutta sekin on oma valinta.

Alla todellisuutta edellisestä lamasta jolloin itsekin kasvatin lapsiani (ja ihan koulun kehnoilla kirjoilla - ala-asteen jopa kokonaan ilman kirjoja Steinerkoulussa - yliopistokoulutukset myöhemmin hankkivat):

90-luvulla koulun aloittaneet

Alexandra90

05.02.2013 13:11

(1/42)

Näkyikö tai vaikuttiko teidän koulussanne lama-aika?

Itse kun näin jälkikäteen muistelen niin meillä kyllä. Oli vanhat kirjat, aapisetkin useita vuosia vanhat, biologian kirjat 70-luvulta ja tietokoneitahan koko koulussa oli jopa kaksi.

Niin. Lapseni ruotsin kirjassa Ruotsin prinssi on lukiossa. Laske siitä onko vanha kirja. Ja tosiaan sitten osa oppiaineista on ihan ilman noita vanhojakin kirjoja.

Opetusviraston virkamies varasti helsinkiläisten oppilaisen tietokoneet. Kouluissa tehdään silti digiloikkaa. 500 oppilaan koulussa on alle 20 tietokonetta. Lapseni on kuuden vuoden aikana nähnyt koneen kerran.

Vierailija
162/394 |
25.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja homman nimi on se että me kyllä pystymme ostamaqn ja paikkaamaan. Ne lapset joilla kodit eivät paikkaa tulevat jäämään heitteille.

T. Äiti ja ope

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/394 |
25.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä on naivia keskustelua ja eipä ole taidettu historian tunneilla kuulla sotavuosista jne. Nykyään vanhemmilla on helpompaa kuin koskaan. Ennen 'tuomittiin avioeroon' oikeudessa eikä silloin erottu kuten täällä kehotetaan heti jos mies ei osta uutta sohvaa. Jokainen luo ne paineet ihan omassa pienessä päässään ja on omaa heikkoutta jos antaa paineiden viedä itseään tiettyyn suuntaan. Ei täällä mitään massa-apinoita tarvitse olla! Vaan nykymaailmassa just saa olla enemmän kuin koskaan se mikä ja kukakin on. Suvaitsevaisuuden aikaa.

Vierailija
164/394 |
25.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

herttileijaa kirjoitti:

Kyllä on naivia keskustelua ja eipä ole taidettu historian tunneilla kuulla sotavuosista jne. Nykyään vanhemmilla on helpompaa kuin koskaan. Ennen 'tuomittiin avioeroon' oikeudessa eikä silloin erottu kuten täällä kehotetaan heti jos mies ei osta uutta sohvaa. Jokainen luo ne paineet ihan omassa pienessä päässään ja on omaa heikkoutta jos antaa paineiden viedä itseään tiettyyn suuntaan. Ei täällä mitään massa-apinoita tarvitse olla! Vaan nykymaailmassa just saa olla enemmän kuin koskaan se mikä ja kukakin on. Suvaitsevaisuuden aikaa.

Juuri näin. Toisaalta joka vuosikymmenillä on elänyt elämäänsä tyytymättömiä, henkisesti huteria ihmisiä. Hysteria oli 1900-luvun alkupuolella yleinen diganoosi parempien luokkien naisten keskuudessa, olisiko nyt neuroottisuus ja ahdistuneisuus samanlaista?

Vierailija
165/394 |
25.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entä sitten ahdistuneisuus ja neuroottinen suhtautuminen siihen, että toiset kehtaavat nähdä epäkohtia? Miten ihmeessä se on teiltä pois, jotka alatte kovistelemaan täällä ja julistatte ikiaikaista mantraa, että missään ei ole mitään vikaa, koska Koskelan Elinalla oli joka tapauksessa vaikeampaa.

Mutta eihän Elinalla ollut mitään hätää. Somaliassa synnytetään yksinään aavikolla ja leijona pistelee kitaansa toivottavasti pelkät jälkeiset. Uskokaa nyt, kovistelun ketju ei lopu koskaan. Mikä on sen suunnaton arvo, että siihen silti pitää aina turvautua?

Ap halusi keskustella yleisellä tasolla. Jokainen häntä kritisoiva joko vetoaa omaan onnellisuuteensa tai siihen, että jollain muulla on huonommin. Kumpikaan ei ole pätevää kritiikkiä, mutta se estää tehokkaasti keskustelun. Tai sitten vedotaan siihen, että kovaluontoinen, kunnon ihminen pistää kampoihin. Mutta sehän on selvä, nyt puhutaan meistä ja heistä muista, joilta kammat ovat lentäneet.

Miksi ei saa yrittää parantaa asioita ja hakea toisista tukea siihen, että voisimme yrittää saada maailmasta edes hiukan paremman paikan? Meillähän voisi olla poliittinen puolue, jonka keskeinen tehtävä on hillitä kaikkia niitä tehtäviä, jotka ihmisille sälytetään kysymättä heiltä mitään. Muodikkuuden paine tai kilteille vanhemmille esitetyt ylettömät vaatimukset on vain yksi ongelma, meillä on paljon muitakin painetekijöitä tekemässä elämästä hankalaa. Mutta asialle ei muka voi tehdä mitään? Ja mikä vielä hullumpaa, teidän mielestä ei edes saa haluta?

Vierailija
166/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hohohhoijaa. Vaatimuksia vaatimuksia.. Mitä on aikuisuus? Osaako aikuinen sanoa ei? Perintövero ja äiteys? Maailmassa nyt on aina joutunut jotain tekemään. Äidiltä taikka isältä ei vaadita mitenkään liikaa. Jos on vielä lapsi tai aikuistumisen kynnyksellä, niin sitten varmasti vaaditaan, mutta apuakin kun pyytää. Itse olen ollut laiska ja saamaton nouri, mistä elämä tuntui korkeakoulussa ylitsepääsemättömältä. Nyt yksinhuoltajana pärjään kuitenkin elämässä mainiosti, vaikka pätkätyöt ja laina välillä stressaavatkin. Niihinkin on ratkaisu mietittynä, mikäli tilanne tuntuu liian vaikealta. Meillä syödään joskus eineksiä ja joskus kotitekoista ruokaa. Televisiotakin katsellaan, ollaan pihalla, askarrellaan ja joskus ollaan vaan. Lapset on mukana vaateostoksilla ja kertovat mitä he haluavat ja aikuinen tekee lopullisen päätöksen. Pyykit ripustetaan yhdessä kuivumaan, tai lapsien leikkiessä muuta, ripustan ne itse. Yksi mieluisa leikki on imurointi (molemmille lapsille omat imurit). Joskus minulla on myös omaa aikaa ja silloin korjaan taloa koska pidän siitä, jos en pitäisi, niin asuisimme "helpommin" kerrostalossa. Pihalla haravoidaan lasten kanssa, tarkottaen että minä haravoin ja lapset levittää. Olkoon lehdet pihalla. Kaikki muut vaatimukset hoituu kuitenkin melko pienellä vaivalla kunhan ei jää märehtimään niitä, vaan tekee pois ja heti. Jos nyt olisin lapsi ja minulta kysyttäisiin mikä tahdon olla isona? Vastaisin että aikuinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hohohhoijaa. Vaatimuksia vaatimuksia.. Mitä on aikuisuus? Osaako aikuinen sanoa ei? Perintövero ja äiteys? Maailmassa nyt on aina joutunut jotain tekemään. Äidiltä taikka isältä ei vaadita mitenkään liikaa. Jos on vielä lapsi tai aikuistumisen kynnyksellä, niin sitten varmasti vaaditaan, mutta apuakin kun pyytää. Itse olen ollut laiska ja saamaton nouri, mistä elämä tuntui korkeakoulussa ylitsepääsemättömältä. Nyt yksinhuoltajana pärjään kuitenkin elämässä mainiosti, vaikka pätkätyöt ja laina välillä stressaavatkin. Niihinkin on ratkaisu mietittynä, mikäli tilanne tuntuu liian vaikealta. Meillä syödään joskus eineksiä ja joskus kotitekoista ruokaa. Televisiotakin katsellaan, ollaan pihalla, askarrellaan ja joskus ollaan vaan. Lapset on mukana vaateostoksilla ja kertovat mitä he haluavat ja aikuinen tekee lopullisen päätöksen. Pyykit ripustetaan yhdessä kuivumaan, tai lapsien leikkiessä muuta, ripustan ne itse. Yksi mieluisa leikki on imurointi (molemmille lapsille omat imurit). Joskus minulla on myös omaa aikaa ja silloin korjaan taloa koska pidän siitä, jos en pitäisi, niin asuisimme "helpommin" kerrostalossa. Pihalla haravoidaan lasten kanssa, tarkottaen että minä haravoin ja lapset levittää. Olkoon lehdet pihalla. Kaikki muut vaatimukset hoituu kuitenkin melko pienellä vaivalla kunhan ei jää märehtimään niitä, vaan tekee pois ja heti. Jos nyt olisin lapsi ja minulta kysyttäisiin mikä tahdon olla isona? Vastaisin että aikuinen.

Ja lasten ikä oli?

Vierailija
168/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vertailemalla sitä millainen isä mielletään hyväksi ja kääntämällä sitten se äiteihin huomaa kyllä äiteihin kohdistuvat vaatimukset.

Isä joka vie pienet lapset puistoon kerran viikossa viikonloppuna on loisto isä. Isä voi puhelintakin vielä tarkkailla tällöin enemmän ja on silti vielä menettelevä isä.

Äiti joka vie pienet lapsensa puistoon vain kerran viikossa on epäilyttävä äiti. Jos äiti tutkailee puhelinta silloin hän on huono äiti.

Mies, isä joka ei huolehdi joulukorteista ja syntymäpäiväkorteista, joulukoristeista yms. on vain tyypillinen mies hehe.

Nainen joka ei huolehdi noista asioista on kylmäsydäminen.

Syntymäpäivälahjat ja joululahjat kuuluvat toki kummallekkin, ainakin lapsille ja puolisolle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vertailemalla sitä millainen isä mielletään hyväksi ja kääntämällä sitten se äiteihin huomaa kyllä äiteihin kohdistuvat vaatimukset.

Isä joka vie pienet lapset puistoon kerran viikossa viikonloppuna on loisto isä. Isä voi puhelintakin vielä tarkkailla tällöin enemmän ja on silti vielä menettelevä isä.

Äiti joka vie pienet lapsensa puistoon vain kerran viikossa on epäilyttävä äiti. Jos äiti tutkailee puhelinta silloin hän on huono äiti.

Mies, isä joka ei huolehdi joulukorteista ja syntymäpäiväkorteista, joulukoristeista yms. on vain tyypillinen mies hehe.

Nainen joka ei huolehdi noista asioista on kylmäsydäminen.

Syntymäpäivälahjat ja joululahjat kuuluvat toki kummallekkin, ainakin lapsille ja puolisolle.

Miksi ihmeessä annetaan perheen ulkopuolisten tahojen määritellä se, mikä on hyvää tai huonoa äiteyttä tai isyyttä, ja mitkä ihmeen vaatimukset? Minä olen siis kylmäsydäminen, koska en lähettele joulu- tai synttärikortteja yhtään kenellekään, edes kummilapsilleni en ole viime vuosina muistanut lähettää. Sen lisäksi siis, että olen huono äiti, olen myös ylihuono kummi! Hyi hyi minua kelvotonta :). En muista nimipäiviä (moisia ei meillä juhlita), en lasten enkä puolison, enkä ole niistä edes kalenteriin mitään muistutusta itselleni merkannut. Syntymäpäivätkin usein unohdan, ainakin puolison sellaiset. Joululahjat lapsille muistan sentään ostaa, mutta puolisolle ei ole tarkoitustakaan moisia ostella, paitsi ihan satunnaisesti jos huvittaa. Muutenkin elän niinkuin huvittaa, itselleni ja perheelleni sopivalla tavalla piittaamatta yhtään siitä, minkälaiseksi äidiksi minut sen perusteella määritellään. Niillä määritelmillä ei ole minkäänlaista vaikutusta elämäämme. Ja hyvin on elämä sujunut, ainakin tähän mennessä kun 50 vuotta alkaa olla kohtapuolin mittarissa :)

Vierailija
170/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on tasan niin vaikeaa kuin sen itselleen tekee ilman mitään suodattimia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juurikin näin. En tahtoisi vertailla äitejä ja isiä jos lapsien on hyvä olla. Minun ei ole tarkoitus loukata eikä hyökätä ketään kohtaan, tämä on vain heitto mitä voi pohtia. Asettaako tietty sukupuoli näitä ylimääräisiä paineita ja vaatimuksia?

Vierailija
172/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli koittaako arja olla parempi äiti kuin naapurin paula? Entä simo parempi isä kuin naapurin matti? Kumpi kuulostaa tutummalta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos kolahtaa niin antakaa kollegoillenne vähän armoa ja ymmärrystä, niin siitä on iloa kaikille :)

Vierailija
174/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos kolahtaa niin antakaa kollegoillenne vähän armoa ja ymmärrystä, niin siitä on iloa kaikille :)

Kolahtaa? Kollegoille? Armoa ja ymmärrystä? Tarkentaisitko hieman, kiitos?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kolahtaa niin antakaa kollegoillenne vähän armoa ja ymmärrystä, niin siitä on iloa kaikille :)

Kolahtaa? Kollegoille? Armoa ja ymmärrystä? Tarkentaisitko hieman, kiitos?

Jos tuo ei aukene, niin sen voi jättää omaan arvoonsa, sillä silloin se taitaa olla suunnattu jollekin toisille. Ajatuksia tässä heräteltiin

Vierailija
176/394 |
26.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vitsi ap. Kaikki sanomasi on väritettyä totuutta eli oikeastihan nykynaiset elävät toisten rahoilla ilmaiseksi.

Vierailija
177/394 |
27.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muuten hyvä, mutta keskustelussa esiintyy hiukan nihkeitä näkemyksiä siitä, miten miehet ovat perinteisesti osallistuneet perheen elämään. Se, rtteivät miehet juuri osallistuisi, on itse asiassa historiassa aika uusi ja kaupungistumiseen perustuva ilmiö. Miesten osallistuminen perheen elämään ei siis ole jatkumo, jotka olisi ollut vähäisempää mitä kauemmas historiaan mennään, eikä nykyaika ole jatkumon toinen ääripää, vaan eri aikoina näkemykset sukupuolirooleissa ovat hieman vaihdelleet.

Tästä esimerkki on Lutherin kirjoittamat tekstit, joissa hän paheksuu tiukoin sanankääntein miehiä, jotka eivät osallistu lastenhoitoon, ole läsnä vaimon synnytyksisssä tai hoida vaimoa ja perhettä lapsivuodeaikana. Antaa myös vinkkejä siihen, miten synnyttävää vaimoa tulee puhutella rohkaisevasti ja kaunosanaisesti.

Mutta niin, meidän sukupolvimuistiaikana (n. 100 vuotta) miehet toki ovat osallistuneet perheen elämään varsin vähän. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aina "vanhaan aikaan" olisi ollut samat näkemykset, jotka olisivat yhtäkkiä dramaattiisesti muuttunuut muutaman viime vuosikymmenen aikana.

Vierailija
178/394 |
27.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällaisissa keskusteluissa yksinkertaistetaan sitä, miten helppo on siirtää yhteiskunnalliset ja sosiaaliset paineet sivuun. Toki niitä voi työstää, mutta se on hemmetin vaikeaa, sillä evoluutio on tehnyt meistä sosiaalisesti suuntautuneen lajin, joka tarvitsee selviytyäkseen tukea ympäristöltä. Ei siis ole häpeä tuntea painetta tietyntyyppiseen äidin ja naisen rooliin. Uskon, että jokaisella on jonkinlaisia paineita ja ne ohjaavat meidän toimintaa väistämättä johonkin suuntaan. 

Pyrin itse tarkastelemaan näitä vaatimuksia ja miettimään, ovatko ne yhteiskunnannalliset ja sosiaaliset vaatimukset samoja kuin mitä itse oikeasti arvostan ja pidän tärkeänä. Minulla ei silti ole kovin korkeita odotuksia omasta kyvystä irrottautua näistä rooleista tai siitä, ettei odotukset vaikuttaisi toimintaani tai jopa arvoihini. Lopulta kun sadan vuoden päästä tarkastellaan tämän hetken naiseuden ja äitiyden käsitteitä, olen aika hyvin vastaponnisteluistani huolimatta onnistunut toteuttamaan juuri kyseisiä malleja.  Ihmisillä on liian suuret käsitykset itsestään ja siitä, miten mikään ei vaikuta heihin. Että he olisivat jotenkin kaiken sen sosiaalistamisen yläpuolella, joka oikeasti on muokannut heistä sen keitä he ovat.

Itselläni on selkeä käsitys siitä, millainen on hyvä äiti ja yritän toteuttaa sitä. Väitän, että suurimmalla osalla ihmisistä on samanlainen käsitys, mitä hyvä äiti merkitsee. Harmi vain, että minulla on myös käsitys hyvästä vaimosta, hyvästä ystävästä, hyvästä työntekijästä ja hyvästä minästä itselleni. Siinä sitten luovin näiden roolien välissä ja yritän nauttia elämästä. Kieltäydyn leipomasta koulun juhliin yrittäen sillä muka viestittää itselleni ja muille, miten en enää välitä yleisestä mielipiteestä ja toteutan äitiyttä omalla tavallani. Tosiasiassa se, että edes harkitsin asiaa ja koin hetkellisen syyllisyyden piston, on aika vahva merkki siitä, miten olen tämän hetken yhteiskunnan äiti. 

Vierailija
179/394 |
27.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja sitten vaikka tekisikin niinkuin itse näkee hyväksi niin ihka oikeasti voi saada sanallistakin palautetta asiasta kun tee niinkuin pitäisi jonkun yleisen kirjoittamattoman säännön mukaan.

Ihmiset jotka ihka oikeasti ovat kieltäytyneet ikiaikaisista taikka uudemmista äiti/naisrooleista saavat ihan oikeasti siitä haukkuja.

Siis kyllä niitä ihmisiä on joista toisten asioihin on oikeus puuttua.

Vierailija
180/394 |
27.10.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vaikka tekisikin niinkuin itse näkee hyväksi niin ihka oikeasti voi saada sanallistakin palautetta asiasta kun tee niinkuin pitäisi jonkun yleisen kirjoittamattoman säännön mukaan.

Ihmiset jotka ihka oikeasti ovat kieltäytyneet ikiaikaisista taikka uudemmista äiti/naisrooleista saavat ihan oikeasti siitä haukkuja.

Siis kyllä niitä ihmisiä on joista toisten asioihin on oikeus puuttua.

Me sovimme miehen kanssa että kumpikn hoitaa oman sukunsa muistamiset. Sain anopilta paksun kalenterin johon oli merkitty kaikki sen puolen merkkipäivät. Ainoa lahja jonka olen sieltä saanut.

Oma äitini täytti ruutuvihon kodinhoidossani havaitsemistaan puutteista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi kolme