Vierailija

"Meillä on käyty kuluneen vuoden verran kovaa tahtojen taistelua. Edessä on siintänyt koko ajan kasvava musta pilvi. Lähestyvä kesä. Riparikesä.

Teini-ikäinen poikani on harannut henkisesti vastaan saman verran kuin ottaisi voimille roikkua sormien ja varpaiden kynsillä ovensuussa estämässä jotakin menemästä siitä läpi. Meillä on keskusteltu ja väitelty, itketty ja huudettu ja lopulta vetäydytty poteroihin. On yritetty lahjontaa, kiristystä, uhkailua ja kaupankäyntiä. Ripari vielä kuulemma äärimmäisen pakon edessä menisi mutta konfirmaatioon teini ei suostu.

Olen yrittänyt houkutella poikaa ottamaan riparin vastaan mahdollisuutena. Jos ei muuten, niin edes kummin tehtävien vuoksi. Ja kirkkohäiden. Onko siihen ihan niin vakavasti edes pakko suhtautua? Sinne vaan, kaikki muutkin menevät. Tapakristittyjähän tässä on Suomi pullollaan. Mutta ei. Lapselle asia on ollut, voi kai näin kuitenkin sanoa, pyhä.

Keskeiseksi kysymykseksi nousi, kuka saa päättää? Onko neljätoistavuotias itse valmis ja kypsä ratkaisuun? Tietääkö hän miten tulee asioista ajattelemaan? Itse en ainakaan tiennyt. Olisin jättänyt riparin käymättä, ellei minua olisi lahjottu matkalla Amerikkaan. Uskonasiat tulivat lähelle vasta reilusti myöhemmin. Leirillä aika kului lähinnä meikkiä parannellessa ja tukkalakkaa suihkuttaessa.

Riparisotamme alkoi kevään mittaan tarkoittaa, että annanko tässä pojan tehdä päätöksen erota kirkosta? Sellaiseen ei mielestäni maailman mustavalkoisena hahmottava teini-ikäinen ole valmis. En olisi halunnut myöskään antaa lapselle sitä viestiä, että tahtonsa saa läpi kun yksinkertaisesti haraa vastaan tarpeeksi kauan. Ja kuitenkin tässä on niin käymässä. Isä on väsytystaktiikalla käännytetty. Protuleiri on varattu ja maksettu. Olen hävinnyt tämän erän.

Auktoriteettiani ei ole murrettu, mutta on se kolhuilla. Kirkkoon poika kuitenkin edelleen kuuluu. Yksi potero on siis pitänyt. Onneksi taivaanisä ei välitä rakenteista. Uskon, että suojeluksessa ollaan näinkin."

Anna Veijalainen / Riparisota 27.5.2013

(http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/r...)

  • ylös 17
  • alas 424

Sivut

Kommentit (209)

Vierailija

Kauheeta henkistä väkivaltaa uskiksilta lapsia kohtaan taas. Tässä se nähdään kuinka paljon nuokin välittävät lapsistaan.

Toivottavasti poika on päässyt pois vanhempien vaikutuspiiristä pois.

  • ylös 377
  • alas 15
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Onneksi pojalla oli järkevä isä. Minä jouduin tappelemaan molempien vanhempien kanssa, ja käymään sen perkeleen riparin.

  • ylös 223
  • alas 4
Vierailija

Meillä nuoret saa ihan itse päättää meneekö riparille vai ei. Kirkkoon kuulumisesta tekevät sitten päätöksen myös itse 18v. Oma elämä ja omat valinnat...ei äidin.

  • ylös 221
  • alas 3
Vierailija

Kyllä naimisiin pääsee ilman ripariakin, maistraatissa. Ei siihen pappeja ja kirkkoa tarvita. Kyseessähän on kuitenkin juridinen juttu.

  • ylös 258
  • alas 2
Vierailija

Taas se on todistettu, uskonnon varjolla kiusataan myös lapsia. Kaikki uskonnot pitäisi kieltää kokonaan.

  • ylös 201
  • alas 14
Vierailija

No, itseäni ei ripari olisi voinut vähääkään kiinnostaa. Jumalasta, Jeesuksesta ja Raamatusta kokoajan lätistiin ja itse en usko yhtään...

Vanhempi sisar sanoi ennen riparia että vaikka ei kiinnosta niin mieti sitä että sukulaiset sysää rahaa ja lahjoja konfirmaatiopäivänä.
No kävin läpi sen tuskaisen riparin ja ahdistavan konfirmaation sen vuoksi että saan rahaa ja lahjoja. Kuulostaa aika kamalalta.
Rahat säästin ja käytin sitten kun menin opiskelemaan ja tarvitsin astioita ja muita tarpeellista elämistä varten.

Vedin kauheat kilarit konfirmaatiopäivänä äidilleni koska sain kultaisen ristin enkä hopeista... :D

Nyt kun ajattelee niin olin ahdasmielinen ja tyhmä teinipissis tuolloin. Olin asennevammaa täynnä koko yläasteen ajan. Kehtasin vielä toitottaa vanhemmilleni että olen järkevä teini ja eikä mulla oo mitään hirveetä murkkuikää olemassakaan. Joopajoo...

En vieläkään usko mihinkään mutta mun puolesta kaikki muut saa uskoa mihin haluaa, ei haittaa mua :) En rupea kiljumaan uskossa oleville että "RAAMATTU ON SATUKIRJA ÖRIÖRI" yms muuta typerää. Kaikki on ok kunhan kukaan ei tuputa uskonnonasioita mulle enkä mä hiero ateistisuuttani muiden naamaan.

  • ylös 93
  • alas 15
Vierailija

Riparin voi käydä myös aikuisena, jos muuttaa mielensä. Joten jätä jo lapses rauhaan

  • ylös 166
  • alas 3
Vierailija

Lisään vielä, itkua väänsin että en halua riparille, ei oo mun juttu etc.
Isä oli leppoinen asian suhteen mutta äiti pakotti kaikkeen.

Olen jo yli 20 ja äiti vieläkin joistakin asioista jaksaa todeta "Sinunkin pitäisi koska MINÄKIN tuossa iässä tein näin ja noin" "Jos olisin sinä niin tekisin noin koska MINÄKIN tein"

Teininä oli aika kamalaa kun äiti moniin asioihin totesi että minun on tehtävä kuten hän teki ikäisenäni. "Saat korvikset 18-vuotiaana koska minäkin sain"
Ja näppäränä 16v flikkana pistin itse rei'ät korviini, hienot tuli, ei tulehtunut yms.
Äiti piti monen viikon kestäviä mykkäkouluja jos en tehnyt kuten halusi.
Tänäkin päivänä muistelee sukulaisille isoon ääneen kuinka kapinallinen teini olin ja ne korvani tulehtuivat ikävästi koska pistin itse..... :Ddd not true.

Meni vähän ohikseks mutta kuitenkin. Pointti nyt se että olis ihan jees jos vanhemmat edes kuuuuntelisi teininsä ajatuksia, ehdotuksia ja mielipiteitä eikä työntäisi luuta kurkkuun kuten äitini teki minulle.

t. 11

  • ylös 141
  • alas 0
Vierailija

Aikamoisia kommentteja! Itse laitoin tämän kirjoituksen tänne, koska olen samanlaisessa tilanteessa. Tämä kirjoittaja vaan kuvasi tuntoja niin hyvin. Ei ole kysymys siitä, ettei lasta "kuultaisi" tms. vaan, että yritetään olla kaukonäköisempiä kuin he. Niinhän se menee joka asiassa. Esimerkiksi alkoholista varoittelu tuntuu nuorista tietenkin hölmöltä, mutta me aikuiset tiedämme paremmin. -AP

  • ylös 15
  • alas 253
Vierailija

Tutustupa lasten juridisiin oikeuksiin ja lue ne ajatuksella läpi. Rikot itse asiassa lakia, jos et anna lapsen päättää ja vaikuttaa häneen liittyvissä asioissa ikätasonsa mukaisesti vaan itsepintaisesti ohitat lapsesi mielipiteen omien itsekkäiden ajatusten tähden.

Sitä paitsi Protu oli ihana! Kävin itse sen aikanani ja oli kyllä vertailtuna kavereiden kanssa paljon avartavampi ja kasvattavampi viikko kuin rippileiri.

  • ylös 183
  • alas 7
Vierailija

Minulle rippikoulun käymättömyys oli omantunnonkysymys. En esimerkiksi halua tunnustaa uskoa jota minulla ei ole, omatuntoni ei siedä valehtelua. Onneksi vanhempani ymmärsivät tämän pitkän riitelyn jälkeen.

  • ylös 109
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Aikamoisia kommentteja! Itse laitoin tämän kirjoituksen tänne, koska olen samanlaisessa tilanteessa. Tämä kirjoittaja vaan kuvasi tuntoja niin hyvin. Ei ole kysymys siitä, ettei lasta "kuultaisi" tms. vaan, että yritetään olla kaukonäköisempiä kuin he. Niinhän se menee joka asiassa. Esimerkiksi alkoholista varoittelu tuntuu nuorista tietenkin hölmöltä, mutta me aikuiset tiedämme paremmin. -AP

En voi muuta toivoa, kuin että lapsesi pääsevät luotasi nopeasti pois, jos kirjoitusta vastaavalla tavalla käytät heitä kohtaan henkistä väkivaltaa.

  • ylös 115
  • alas 3
Vierailija

Ihmettelen tuota kirkon vimmaa saada ihmiset riparille. Ensin yritettiin ihan kirkkoherran toimesta uskonnontunnin jälkeen (houkuttelu mahdollisen tyttöystävän tapaamisella & uhkailu syrjityn nuoren tulevaisuudella ei oikein toiminut), intissä sotilaspappi uhkasi estää RUK-keikkani ("...koska joukkojen eteen ei voi laittaa miestä joka ei usko...") ja vielä kun olin menossa naimisiin pappi joka toimitti rouvan sukulaisia varten järkätyn siunauskirkkoteatterin yritti maanitella "...kun et ole rippikoulua käynyt, niin eikös se hoituisi tässä samalla, muutamana iltana tunnin keskustelu hengen asioista olisi mielestäni käypä ratkaisu aikuiselle ihmiselle" kun hänen mielestään olimme tulevan vaimoni kanssa liian kaukana toisistamme näissä asioissa

Kaikkiin vastaukseni oli ehdoton ei ja mahdollisilta ikäviltä jälkiseuraamuksilta tuli nyt vaan jäätyä vaille. Tyttis löytyi myöhemmin ilman riparia ja kaveripiiri oli laaja, RUK-keikka oli hieno ja myöhemmin yksikössä jääkärit arvostivat parhaaksi varusmiesjohtajaksi (jos ns virallinen hilu rintamukseen), eikä edes viimeinen kieltäytyminen ole toistaiseksi (15v) romuttanut avioliittoani entisen seurakuntanuoren kanssa.

Meillä muuten lapset saa itse päättää asian sitten joskus. Tyttö todnäk menee sosiaalisen paineen myötä, mutta poika on osoittanut olevansa sen verran itse/omapäinen ettei tule menemään hukkaamaan aikaansa.

  • ylös 105
  • alas 6
Vierailija

Itse kävin rippikoulun intin aikaan. Meitä oli 5 varusmiestä ja sotilaspastori ja kolme vuorokautta olimme seurakunnan leirikeskuksessa.

Silloin 15 kesäisenä se rippileirin hinta oli aika suolainen jo vuonna 1993, vaikka kuuluimme kirkkoon silti hinta oli 700 markan luokkaa.

Joten ihan itse sekä vanhempani päädyimme jättämään väliin rippileirin.

  • ylös 33
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Aikamoisia kommentteja! Itse laitoin tämän kirjoituksen tänne, koska olen samanlaisessa tilanteessa. Tämä kirjoittaja vaan kuvasi tuntoja niin hyvin. Ei ole kysymys siitä, ettei lasta "kuultaisi" tms. vaan, että yritetään olla kaukonäköisempiä kuin he. Niinhän se menee joka asiassa. Esimerkiksi alkoholista varoittelu tuntuu nuorista tietenkin hölmöltä, mutta me aikuiset tiedämme paremmin. -AP

Pidin jo lapsena sekä alkoholia että kirkkoa luotaantyöntävinä ja sama on jatkunut nyt yli parikymppiseksi. Onneksi vanhempani eivät liittäneet minua kirkkoon silloin, kun olin liian nuori päättämään. Mitä hyötyä siitä olisi ollut?

  • ylös 92
  • alas 2

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla