Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Kun lapsi ei mene riparille :(

Vierailija

"Meillä on käyty kuluneen vuoden verran kovaa tahtojen taistelua. Edessä on siintänyt koko ajan kasvava musta pilvi. Lähestyvä kesä. Riparikesä.

Teini-ikäinen poikani on harannut henkisesti vastaan saman verran kuin ottaisi voimille roikkua sormien ja varpaiden kynsillä ovensuussa estämässä jotakin menemästä siitä läpi. Meillä on keskusteltu ja väitelty, itketty ja huudettu ja lopulta vetäydytty poteroihin. On yritetty lahjontaa, kiristystä, uhkailua ja kaupankäyntiä. Ripari vielä kuulemma äärimmäisen pakon edessä menisi mutta konfirmaatioon teini ei suostu.

Olen yrittänyt houkutella poikaa ottamaan riparin vastaan mahdollisuutena. Jos ei muuten, niin edes kummin tehtävien vuoksi. Ja kirkkohäiden. Onko siihen ihan niin vakavasti edes pakko suhtautua? Sinne vaan, kaikki muutkin menevät. Tapakristittyjähän tässä on Suomi pullollaan. Mutta ei. Lapselle asia on ollut, voi kai näin kuitenkin sanoa, pyhä.

Keskeiseksi kysymykseksi nousi, kuka saa päättää? Onko neljätoistavuotias itse valmis ja kypsä ratkaisuun? Tietääkö hän miten tulee asioista ajattelemaan? Itse en ainakaan tiennyt. Olisin jättänyt riparin käymättä, ellei minua olisi lahjottu matkalla Amerikkaan. Uskonasiat tulivat lähelle vasta reilusti myöhemmin. Leirillä aika kului lähinnä meikkiä parannellessa ja tukkalakkaa suihkuttaessa.

Riparisotamme alkoi kevään mittaan tarkoittaa, että annanko tässä pojan tehdä päätöksen erota kirkosta? Sellaiseen ei mielestäni maailman mustavalkoisena hahmottava teini-ikäinen ole valmis. En olisi halunnut myöskään antaa lapselle sitä viestiä, että tahtonsa saa läpi kun yksinkertaisesti haraa vastaan tarpeeksi kauan. Ja kuitenkin tässä on niin käymässä. Isä on väsytystaktiikalla käännytetty. Protuleiri on varattu ja maksettu. Olen hävinnyt tämän erän.

Auktoriteettiani ei ole murrettu, mutta on se kolhuilla. Kirkkoon poika kuitenkin edelleen kuuluu. Yksi potero on siis pitänyt. Onneksi taivaanisä ei välitä rakenteista. Uskon, että suojeluksessa ollaan näinkin."

Anna Veijalainen / Riparisota 27.5.2013

(http://www.valomerkki.fi/kirkko-ja-kaupunki/kirkko-ja-kaupunki-arkisto/r...)

Sivut

Kommentit (209)

Vierailija

Kauheeta henkistä väkivaltaa uskiksilta lapsia kohtaan taas. Tässä se nähdään kuinka paljon nuokin välittävät lapsistaan.

Toivottavasti poika on päässyt pois vanhempien vaikutuspiiristä pois.

Vierailija

Onneksi pojalla oli järkevä isä. Minä jouduin tappelemaan molempien vanhempien kanssa, ja käymään sen perkeleen riparin.

Vierailija

Meillä nuoret saa ihan itse päättää meneekö riparille vai ei. Kirkkoon kuulumisesta tekevät sitten päätöksen myös itse 18v. Oma elämä ja omat valinnat...ei äidin.

Vierailija

Kyllä naimisiin pääsee ilman ripariakin, maistraatissa. Ei siihen pappeja ja kirkkoa tarvita. Kyseessähän on kuitenkin juridinen juttu.

Vierailija

No, itseäni ei ripari olisi voinut vähääkään kiinnostaa. Jumalasta, Jeesuksesta ja Raamatusta kokoajan lätistiin ja itse en usko yhtään...

Vanhempi sisar sanoi ennen riparia että vaikka ei kiinnosta niin mieti sitä että sukulaiset sysää rahaa ja lahjoja konfirmaatiopäivänä.
No kävin läpi sen tuskaisen riparin ja ahdistavan konfirmaation sen vuoksi että saan rahaa ja lahjoja. Kuulostaa aika kamalalta.
Rahat säästin ja käytin sitten kun menin opiskelemaan ja tarvitsin astioita ja muita tarpeellista elämistä varten.

Vedin kauheat kilarit konfirmaatiopäivänä äidilleni koska sain kultaisen ristin enkä hopeista... :D

Nyt kun ajattelee niin olin ahdasmielinen ja tyhmä teinipissis tuolloin. Olin asennevammaa täynnä koko yläasteen ajan. Kehtasin vielä toitottaa vanhemmilleni että olen järkevä teini ja eikä mulla oo mitään hirveetä murkkuikää olemassakaan. Joopajoo...

En vieläkään usko mihinkään mutta mun puolesta kaikki muut saa uskoa mihin haluaa, ei haittaa mua :) En rupea kiljumaan uskossa oleville että "RAAMATTU ON SATUKIRJA ÖRIÖRI" yms muuta typerää. Kaikki on ok kunhan kukaan ei tuputa uskonnonasioita mulle enkä mä hiero ateistisuuttani muiden naamaan.

Vierailija

Lisään vielä, itkua väänsin että en halua riparille, ei oo mun juttu etc.
Isä oli leppoinen asian suhteen mutta äiti pakotti kaikkeen.

Olen jo yli 20 ja äiti vieläkin joistakin asioista jaksaa todeta "Sinunkin pitäisi koska MINÄKIN tuossa iässä tein näin ja noin" "Jos olisin sinä niin tekisin noin koska MINÄKIN tein"

Teininä oli aika kamalaa kun äiti moniin asioihin totesi että minun on tehtävä kuten hän teki ikäisenäni. "Saat korvikset 18-vuotiaana koska minäkin sain"
Ja näppäränä 16v flikkana pistin itse rei'ät korviini, hienot tuli, ei tulehtunut yms.
Äiti piti monen viikon kestäviä mykkäkouluja jos en tehnyt kuten halusi.
Tänäkin päivänä muistelee sukulaisille isoon ääneen kuinka kapinallinen teini olin ja ne korvani tulehtuivat ikävästi koska pistin itse..... :Ddd not true.

Meni vähän ohikseks mutta kuitenkin. Pointti nyt se että olis ihan jees jos vanhemmat edes kuuuuntelisi teininsä ajatuksia, ehdotuksia ja mielipiteitä eikä työntäisi luuta kurkkuun kuten äitini teki minulle.

t. 11

Vierailija

Aikamoisia kommentteja! Itse laitoin tämän kirjoituksen tänne, koska olen samanlaisessa tilanteessa. Tämä kirjoittaja vaan kuvasi tuntoja niin hyvin. Ei ole kysymys siitä, ettei lasta "kuultaisi" tms. vaan, että yritetään olla kaukonäköisempiä kuin he. Niinhän se menee joka asiassa. Esimerkiksi alkoholista varoittelu tuntuu nuorista tietenkin hölmöltä, mutta me aikuiset tiedämme paremmin. -AP

Vierailija

Tutustupa lasten juridisiin oikeuksiin ja lue ne ajatuksella läpi. Rikot itse asiassa lakia, jos et anna lapsen päättää ja vaikuttaa häneen liittyvissä asioissa ikätasonsa mukaisesti vaan itsepintaisesti ohitat lapsesi mielipiteen omien itsekkäiden ajatusten tähden.

Sitä paitsi Protu oli ihana! Kävin itse sen aikanani ja oli kyllä vertailtuna kavereiden kanssa paljon avartavampi ja kasvattavampi viikko kuin rippileiri.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat