Lue keskustelun säännöt.
Mies petti ja jätti. Lapsi vihainen
07.12.2015 |
Mies petti ja jätti minut. Itse olen kolmen vuode Aikana työstänyt ajatuksia ja päässyt tasolle, jossa välit exän kanssa ovat hyvinkin asialliset. Ei riidellä mutta ei olla juuri muutenkaan tekemisissä kuin oakolliset.
Ero oli aikoinaan tosi yllättävä ja hajotti kyllä palasiksi niin minut kuin alakouluikäiset lapset. Isä lähti ja muutti toisen perheen luo.
Nyt teini-ikäinen haluaa olla kokoajan vähemmän ja vähemmän tekemisissä isänsä kanssa. On sanonut isälleen, että vihainen siitä, mitä teki. Isä sanoo lapselle, että tämä on vain hänen ja äidin välinen asia, eikä kosketa lapsia. Lapsi on sitä mieltä, että myös häntä on loukattu. Onko mitään tehtävissä, että isän ja kapsen välit korjaantuisivat? Onko pakko korjata, jos isän asenne on tuo? Mitä ajatuksia herättää? Onko kokemusta?
Kommentit (185)
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi sitä mieltä, että vanhempien väliset asiat (myöskään eroon johtaneet syyt) eivät kuulu lapsille. Ymmärrän, että teini-ikäiset saattavat itsekseen hoksata, mitä tapahtui mutta siihen ei pidä aikuisen lähteä kuitenkaan mukaan vaikka kuinka sapettaisi.
Eli, jos teini tajuaa että iskä lähti toisen mukaan, niin kummankin vanhemman on syytä keskustella asiasta teinin kanssa kypästi ja todeta, että vaikka äidin ja isän välinen suhde ei onnistunut ja isä löysi uuden rakkauden, tämä ei tarkoita ettei isä rakastaisi lapsiaan enää tai muuten haluaisi heidät hylätä.
Ja jopa vaikka tilanne niin olisikin (kusipäinen hylkääjä-isä), ei tätä lapsille tarvitsisi kertoa. Eli siinäkin tapauksessa selittelisin asian lapsille parhain päin. Tässä kohtaa tarkoitus pyhittää keinot, eli valehteleminen on lapsille vähemmän huono vaihtoehto. Valhe on tässä kohtaa mielestäni sarjassamme: "Ei kulta, et tietenkään näytä yhtään lihavalta tuossa mekossa!" :D Ei valhe ole aina vääryys.
Ja ap, sinun tilanteessasi puolustaisin lasten isää lapsille. Eli sanoisin jotain sen suuntaista, että aikuisten välinen rakkaus on hyvin monimutkainen asia, se voi syttyä nopeasti, mutta myös sammua yhtä nopeasti. Että sinun ja heidän isänsä rakkaus valitettavasti sammui, ja heidän isänsä löysi sitten uuden rakkauden. Voisit todeta, että olisitte ihan yhtälailla eronneet vaikkei isä olisi uutta rakkautta löytänytkään, ja se on vain hyvä asia että isällä menee hyvin. Ja myös, että vanhempien ja lasten välinen rakkaus on sellaista sorttia, joka ei koskaan sammu, ja että isä ei koskaan ole lakannut rakastamasta lapsiaan, eikä ole koskaan heille mitään pahaa tahtonut. Ja omalta kohdaltasi voisit, vaikka sitten valheellisesti, todeta lapsille, että olet sinut heidän isänsä nykyisen tilanteen kanssa. Jos sinulla on antipatioita ex-miestäsi ja/tai hänen uutta perhettään kohtaan, niin sen ei pitäisi olla lasten ongelma! Tottakai sellainen sanatonkin ilmapiiri heijastuu lapsiin. Oletko varma että haluat oikeasti lasten tykkäävän isästään ja käyvän tämän luona? Jos haluat, olet ilmeisesti epäonnistunut tuon ajatuksen esiin tuomisessa.
Tuota joo. Olen myös sitä mieltä että erotilanteissa on vihoviimeinen asia haukkua lapsille toista vanhempaa. Tällöinhän tulee tavallaan haukkuneeksi omaa lastaan, koska lapsi on perinyt geeninsä puoleksi vanhemmiltaan. Ja näin lapset muuten ainakin alitajuisesti ajattelee. Mutta, mutta. Jokainen vanhempi on itse vastuussa omasta suhteestaan lapsiinsa. Ei se ole toisen osapuolen tehtävä valehdella lapselle/ selittää parhain päin toisen toilailuja jne. Jokaisella on vastuu omista lapsistaan ja vastuu myös siitä, millaisen suhteen niihin lapsiinsa luo. Ja sitten jos menee tuollaisia selittään minkä olen edellisessä viestissä tummentanut, niin kyllä tuloksena on aika sekopäisiä lapsia, jotka ei voi luottaa tulevissa parisuhteissaan yhtään mihinkään. Niin että jos teillä on eron jälkeen ongelmia niin hakekaa ihan ammattiapua, miten keskustella lapsille erosta ilman että teette heistä sekopäisiä. Täältä av:lta saamat neuvot on joskus aika pimeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä menee nää peukutukset kyllä todella omituisesti. Ootteko oikeesti sitä mieltä, että lapsille kuuluu kertoo kaikki vanhempien parisuhdesotkut?
Fiksut lapset arvaavat kertomattakin. Alle kouluikäisiä pystyy vielä sumuttamaan, mutta syyt paljastuvat heillekin ennemmin tai myöhemmin.
No mun vanhemmat erosi noin 15 vuotta sitten enkä vieläkään tiedä syytä ja hyvä niin. Meillä kun he onneksi osasi käyttäytyä aikuismaisesti heti alusta asti eikä ikinä esimerkiksi riidellyt meidän lasten kuullen, joten mistä ihmeestä me niitä syitä oltaisiin voitu arvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi sitä mieltä, että vanhempien väliset asiat (myöskään eroon johtaneet syyt) eivät kuulu lapsille. Ymmärrän, että teini-ikäiset saattavat itsekseen hoksata, mitä tapahtui mutta siihen ei pidä aikuisen lähteä kuitenkaan mukaan vaikka kuinka sapettaisi.
Eli, jos teini tajuaa että iskä lähti toisen mukaan, niin kummankin vanhemman on syytä keskustella asiasta teinin kanssa kypästi ja todeta, että vaikka äidin ja isän välinen suhde ei onnistunut ja isä löysi uuden rakkauden, tämä ei tarkoita ettei isä rakastaisi lapsiaan enää tai muuten haluaisi heidät hylätä.
Ja jopa vaikka tilanne niin olisikin (kusipäinen hylkääjä-isä), ei tätä lapsille tarvitsisi kertoa. Eli siinäkin tapauksessa selittelisin asian lapsille parhain päin. Tässä kohtaa tarkoitus pyhittää keinot, eli valehteleminen on lapsille vähemmän huono vaihtoehto. Valhe on tässä kohtaa mielestäni sarjassamme: "Ei kulta, et tietenkään näytä yhtään lihavalta tuossa mekossa!" :D Ei valhe ole aina vääryys.
Ja ap, sinun tilanteessasi puolustaisin lasten isää lapsille. Eli sanoisin jotain sen suuntaista, että aikuisten välinen rakkaus on hyvin monimutkainen asia, se voi syttyä nopeasti, mutta myös sammua yhtä nopeasti. Että sinun ja heidän isänsä rakkaus valitettavasti sammui, ja heidän isänsä löysi sitten uuden rakkauden. Voisit todeta, että olisitte ihan yhtälailla eronneet vaikkei isä olisi uutta rakkautta löytänytkään, ja se on vain hyvä asia että isällä menee hyvin. Ja myös, että vanhempien ja lasten välinen rakkaus on sellaista sorttia, joka ei koskaan sammu, ja että isä ei koskaan ole lakannut rakastamasta lapsiaan, eikä ole koskaan heille mitään pahaa tahtonut. Ja omalta kohdaltasi voisit, vaikka sitten valheellisesti, todeta lapsille, että olet sinut heidän isänsä nykyisen tilanteen kanssa. Jos sinulla on antipatioita ex-miestäsi ja/tai hänen uutta perhettään kohtaan, niin sen ei pitäisi olla lasten ongelma! Tottakai sellainen sanatonkin ilmapiiri heijastuu lapsiin. Oletko varma että haluat oikeasti lasten tykkäävän isästään ja käyvän tämän luona? Jos haluat, olet ilmeisesti epäonnistunut tuon ajatuksen esiin tuomisessa.
Tuota joo. Olen myös sitä mieltä että erotilanteissa on vihoviimeinen asia haukkua lapsille toista vanhempaa. Tällöinhän tulee tavallaan haukkuneeksi omaa lastaan, koska lapsi on perinyt geeninsä puoleksi vanhemmiltaan. Ja näin lapset muuten ainakin alitajuisesti ajattelee. Mutta, mutta. Jokainen vanhempi on itse vastuussa omasta suhteestaan lapsiinsa. Ei se ole toisen osapuolen tehtävä valehdella lapselle/ selittää parhain päin toisen toilailuja jne. Jokaisella on vastuu omista lapsistaan ja vastuu myös siitä, millaisen suhteen niihin lapsiinsa luo. Ja sitten jos menee tuollaisia selittään minkä olen edellisessä viestissä tummentanut, niin kyllä tuloksena on aika sekopäisiä lapsia, jotka ei voi luottaa tulevissa parisuhteissaan yhtään mihinkään. Niin että jos teillä on eron jälkeen ongelmia niin hakekaa ihan ammattiapua, miten keskustella lapsille erosta ilman että teette heistä sekopäisiä. Täältä av:lta saamat neuvot on joskus aika pimeitä.
Että sun mielestä ois parempi vaihtoehto vetää lapsi sen saman loan läpi jota aikuiset joutuvat erossa käymään läpi? Että lapsen olisi parempi sitten elää siinä maailmassa, jossa isä on pettäjäsika joka jätti perheensä ihan vaan kun nyt sattui huvittamaan? Tuollaisesta lapsestako sitten kasvaa ehjä aikuinen, joka voi luottaa tulevaisuudessa oman parisuhteensa kestävyyteen?
Nyt on kyllä jotain aukkoja tossa logiikassa. Selitätkö vielä hieman, miksi lapsen henkisen hyvinvoinnin kannalta olisi parempi "tietää", että isä on pettäjä-jättäjä-hylkääjä-sika, kuin että isän ja äidin välinen rakkaus on loppunut ja isä on löytänyt uuden rakkauden?
Itse ainakin haluaisin suojella omia lapsiani tuollaisilta "totuuksilta". Kyllähän se muutenkin on väistämättä niin, että kaikki "totuudet" ovat aina yksipuolisia, ja kolikoilla on aina se toinenkin puoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin yksi sitä mieltä, että vanhempien väliset asiat (myöskään eroon johtaneet syyt) eivät kuulu lapsille. Ymmärrän, että teini-ikäiset saattavat itsekseen hoksata, mitä tapahtui mutta siihen ei pidä aikuisen lähteä kuitenkaan mukaan vaikka kuinka sapettaisi.
Eli, jos teini tajuaa että iskä lähti toisen mukaan, niin kummankin vanhemman on syytä keskustella asiasta teinin kanssa kypästi ja todeta, että vaikka äidin ja isän välinen suhde ei onnistunut ja isä löysi uuden rakkauden, tämä ei tarkoita ettei isä rakastaisi lapsiaan enää tai muuten haluaisi heidät hylätä.
Ja jopa vaikka tilanne niin olisikin (kusipäinen hylkääjä-isä), ei tätä lapsille tarvitsisi kertoa. Eli siinäkin tapauksessa selittelisin asian lapsille parhain päin. Tässä kohtaa tarkoitus pyhittää keinot, eli valehteleminen on lapsille vähemmän huono vaihtoehto. Valhe on tässä kohtaa mielestäni sarjassamme: "Ei kulta, et tietenkään näytä yhtään lihavalta tuossa mekossa!" :D Ei valhe ole aina vääryys.
Ja ap, sinun tilanteessasi puolustaisin lasten isää lapsille. Eli sanoisin jotain sen suuntaista, että aikuisten välinen rakkaus on hyvin monimutkainen asia, se voi syttyä nopeasti, mutta myös sammua yhtä nopeasti. Että sinun ja heidän isänsä rakkaus valitettavasti sammui, ja heidän isänsä löysi sitten uuden rakkauden. Voisit todeta, että olisitte ihan yhtälailla eronneet vaikkei isä olisi uutta rakkautta löytänytkään, ja se on vain hyvä asia että isällä menee hyvin. Ja myös, että vanhempien ja lasten välinen rakkaus on sellaista sorttia, joka ei koskaan sammu, ja että isä ei koskaan ole lakannut rakastamasta lapsiaan, eikä ole koskaan heille mitään pahaa tahtonut. Ja omalta kohdaltasi voisit, vaikka sitten valheellisesti, todeta lapsille, että olet sinut heidän isänsä nykyisen tilanteen kanssa. Jos sinulla on antipatioita ex-miestäsi ja/tai hänen uutta perhettään kohtaan, niin sen ei pitäisi olla lasten ongelma! Tottakai sellainen sanatonkin ilmapiiri heijastuu lapsiin. Oletko varma että haluat oikeasti lasten tykkäävän isästään ja käyvän tämän luona? Jos haluat, olet ilmeisesti epäonnistunut tuon ajatuksen esiin tuomisessa.
Tuota joo. Olen myös sitä mieltä että erotilanteissa on vihoviimeinen asia haukkua lapsille toista vanhempaa. Tällöinhän tulee tavallaan haukkuneeksi omaa lastaan, koska lapsi on perinyt geeninsä puoleksi vanhemmiltaan. Ja näin lapset muuten ainakin alitajuisesti ajattelee. Mutta, mutta. Jokainen vanhempi on itse vastuussa omasta suhteestaan lapsiinsa. Ei se ole toisen osapuolen tehtävä valehdella lapselle/ selittää parhain päin toisen toilailuja jne. Jokaisella on vastuu omista lapsistaan ja vastuu myös siitä, millaisen suhteen niihin lapsiinsa luo. Ja sitten jos menee tuollaisia selittään minkä olen edellisessä viestissä tummentanut, niin kyllä tuloksena on aika sekopäisiä lapsia, jotka ei voi luottaa tulevissa parisuhteissaan yhtään mihinkään. Niin että jos teillä on eron jälkeen ongelmia niin hakekaa ihan ammattiapua, miten keskustella lapsille erosta ilman että teette heistä sekopäisiä. Täältä av:lta saamat neuvot on joskus aika pimeitä.
Että sun mielestä ois parempi vaihtoehto vetää lapsi sen saman loan läpi jota aikuiset joutuvat erossa käymään läpi? Että lapsen olisi parempi sitten elää siinä maailmassa, jossa isä on pettäjäsika joka jätti perheensä ihan vaan kun nyt sattui huvittamaan? Tuollaisesta lapsestako sitten kasvaa ehjä aikuinen, joka voi luottaa tulevaisuudessa oman parisuhteensa kestävyyteen?
Nyt on kyllä jotain aukkoja tossa logiikassa. Selitätkö vielä hieman, miksi lapsen henkisen hyvinvoinnin kannalta olisi parempi "tietää", että isä on pettäjä-jättäjä-hylkääjä-sika, kuin että isän ja äidin välinen rakkaus on loppunut ja isä on löytänyt uuden rakkauden?
Itse ainakin haluaisin suojella omia lapsiani tuollaisilta "totuuksilta". Kyllähän se muutenkin on väistämättä niin, että kaikki "totuudet" ovat aina yksipuolisia, ja kolikoilla on aina se toinenkin puoli.
Voisitko osittaa missä sanon että lapsille täytyy kertoa että isä on pettäjäsika? Jos luit viestini niin varmaan myös luit että mielestäni toisen vanhemman haukkuminen lapselle on vihoviimeinen teko, minkä erotilanteessa voi omille lapsilleen tehdä.
Minä sitten rakastan näitä "keskusteluja". Ei lueta mitä toinen kirjoittaa, vaan posotetaan vain sitä omaa näkemystä. Todellista "keskustelua".
Vierailija kirjoitti:
Itselläni heräsi sellainen kysymys että minkä takia eron oikea syy on lapsien tiedossa?
Kun erottiin lasten isän kanssa (syyt:mies petti ja oli väkivaltainen minua kohtaan, tätä lapset eivät koskaan nähneet koska olivat hoidossa kun mies joi) niin kerrottiin vain että isän ja äidin on parempi elää erillään, emme ole onnellisia toistemme kanssa.
Exäni on ollut aina hyvä isä ja on sitä edelleen. Lapset menevät isälleen mielellään. Eivät varmasti menisi jos tietäisivät totuuden mutta sitä heidän ei tarvitse koskaan tietää. Se vain rikkoisi heidän tunteensa isäänsä kohtaan eikä ainakaan auttaisi tai parantaisi mitään.
Eli minkä takia lapsille on karusti kerrottu eron syy?
Nyt voi toimia ihan hyvin, mutta totuus tulee jossain vaiheessa ilmi, jos joku ulkopuolinen on asiasta tiennyt. Valehtelu ei koskaan paranna perhesuhteita ja tässä voi käydä huonosti sinulle, luottamus menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se jännä, kun itsellä vastavanlaisessa tilanteessa lastenvalvoja pyyti olla kertomatta lapsille mitään tapahtuneesta. Tosin tilanteessa oli rankempiakin ominaisuuksia kuin pettäminen, mutta siis pyydettiin etten kertoisi mitään muuta kuin, et ollaan erottu.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mahtava teoria, teeppä tuo vielä käytännössä vaikka muutamalle alakouluikäselle ja sitä nuoremmalle ja katso mikä on lopputulos.
Alakoululaisen ei minusta tarvitse edes tietää mitä käsite pettäminen tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välit voi selvittää myöhemminkin, älä stressaa.
t. 30-kymppisenä välinsä selvittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai hävettääkö?
Mikä pitäsi hävettää, senkö että lapsilla on hyvät välit molempiin vanhempiinsa? Miksi?
Valehtelemalla hommatut hyvät välit ei kovin kauan kyllä kestä missään ihmissuhteessa, ei lastenkaan kanssa, pahoitteluni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai hävettääkö?
Mikä pitäsi hävettää, senkö että lapsilla on hyvät välit molempiin vanhempiinsa? Miksi?
Valehtelemalla hommatut hyvät välit ei kovin kauan kyllä kestä missään ihmissuhteessa, ei lastenkaan kanssa, pahoitteluni...
Kerro nyt vielä mitä mä olen valehdellut jos jätän kertomatta lapsille että isä paneskeli toisen naisen kanssa ennen kuin meidän avioero oli selvä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.
Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...
Ja tällä verukkeella annat paukkua suoraan vaan eron syyt etkä tee mitään sen eteen että edes lapsilla säilyisi välit sekä isään että äitiin. Käy niin sääliksi lapsia jotka ovat tuollaisen äidin vallan alla.
Mä en ole eronut, elän yhdessä lasteni isän kanssa ihan edelleen. Mä olen sen sijaan eroperheen lapsi, jossa isä jätti mut uuden naisen ja perheen takia. Ja äitini ei ikinä pahaa sanaa isästäni sanonut, mulle selvisi asioiden oikea laita ihan omatoimisesti, kunhan ensin pari vuotta olin kuvitellut että en ollut isälleni tarpeeksi hyvä, vaan hänen piti hankkia. itselleen uusi tytär. Eli olisi varmaan hyvä nyt erottaa siellä omassa päässä mustamaalamisen ja valehtelun välinen ero. Sun päässäsi se, että perheen rikkovan vanhemman on avoimesti ja lapsen ikätasoisesti kerrottava miksi näin kävi on siis huono juttu? Jätetyn vanhemman käytökseen en ole kommentoinut yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai hävettääkö?
Mikä pitäsi hävettää, senkö että lapsilla on hyvät välit molempiin vanhempiinsa? Miksi?
Valehtelemalla hommatut hyvät välit ei kovin kauan kyllä kestä missään ihmissuhteessa, ei lastenkaan kanssa, pahoitteluni...
Kerro nyt vielä mitä mä olen valehdellut jos jätän kertomatta lapsille että isä paneskeli toisen naisen kanssa ennen kuin meidän avioero oli selvä?
Ei ollut kyse siitä, mitä SINÄ sanot vaan mitä sen ISÄN pitäisi niille lapsilleen sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai hävettääkö?
Mikä pitäsi hävettää, senkö että lapsilla on hyvät välit molempiin vanhempiinsa? Miksi?
Valehtelemalla hommatut hyvät välit ei kovin kauan kyllä kestä missään ihmissuhteessa, ei lastenkaan kanssa, pahoitteluni...
Kerro nyt vielä mitä mä olen valehdellut jos jätän kertomatta lapsille että isä paneskeli toisen naisen kanssa ennen kuin meidän avioero oli selvä?
Kertomatta jättäminen on täysin rinnastettavissa valehteluun. Itse tiesin, että isä kävi vieraissa ja sitä yritettiin multa pimittää ja lässynlää. Kysyinkin ihan avoimesti sitten, että tää isimiehen vieraiden nussiminenko eron nyt aiheutti? Äijällä meni jauhot suuhun eikä sen jälkeen olla oltu tekemisissä, mun tahdosta. Se vieraiden nussiminen on ihan yhtä suuri loukkaus lasta kohtaan kuin entistä puolisoakin. Se lapsi kun on puolet äidistään eli paska ihminen jota saa kohdella huonosti, kuten joku vetosi täällä että lapsi on puolet isästään eli pettäjasika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai hävettääkö?
Mikä pitäsi hävettää, senkö että lapsilla on hyvät välit molempiin vanhempiinsa? Miksi?
Valehtelemalla hommatut hyvät välit ei kovin kauan kyllä kestä missään ihmissuhteessa, ei lastenkaan kanssa, pahoitteluni...
Kerro nyt vielä mitä mä olen valehdellut jos jätän kertomatta lapsille että isä paneskeli toisen naisen kanssa ennen kuin meidän avioero oli selvä?
Ei ollut kyse siitä, mitä SINÄ sanot vaan mitä sen ISÄN pitäisi niille lapsilleen sanoa.
Siis häh? Missä mä olen kertonut mitä isän pitäisi sanoa?
Vierailija kirjoitti:
Itselläni heräsi sellainen kysymys että minkä takia eron oikea syy on lapsien tiedossa?
Kun erottiin lasten isän kanssa (syyt:mies petti ja oli väkivaltainen minua kohtaan, tätä lapset eivät koskaan nähneet koska olivat hoidossa kun mies joi) niin kerrottiin vain että isän ja äidin on parempi elää erillään, emme ole onnellisia toistemme kanssa.
Exäni on ollut aina hyvä isä ja on sitä edelleen. Lapset menevät isälleen mielellään. Eivät varmasti menisi jos tietäisivät totuuden mutta sitä heidän ei tarvitse koskaan tietää. Se vain rikkoisi heidän tunteensa isäänsä kohtaan eikä ainakaan auttaisi tai parantaisi mitään.
Eli minkä takia lapsille on karusti kerrottu eron syy?
Jos kerran miehesi oli väkivaltainen, miten voit päästää lapsesi sinne valehdellen heille totuuden? Et ikinä voi olla varma ettei hän satuttaisi lapsianne. Ei ehkä vielä pieninä, mutta kun he kasvavat.
Näin kävi minulle, ja olen ikuisesti katkera myös äidilleni ettei hän suojellut minua ja sisaruksiani. Menetin näin molemmat vanhempani.
Mun mielestä petetyllä ja jätetyllä ei ole mitään velvollisuutta eikä edes oikeutta valehdella tai jättää kertomatta eron syytä, varsinkin jos lapsi asiasta kysyy. Jos on niin kieroon kasvanut ihminen että jättää perheensä uuden "rakkauden " vuoksi niin on vain oikein että hänen läheisensä (mm. Lapset) tietää tästä.
Perheen rikkominen pettämisen vuoksi on AINA loukkaus myös lasta kohtaan. Siinä rikotaan kokonainen perhe, ei vain parisuhdetta. Pettäjä voi sitten yrittää korjata välejään niihin petettyihin lapsiinsa.
Ja tietenkään ei edes sitä pettäjää saa haukkua, eikä muutenkaan vetää lapsia sen enempään riitaan tai valtataisteluun. Mutta lapselle voi silti aivan hyvin kertoa (ikä huomioiden), esim että "iskä ei enää rakasta äitiä ja halusi muuttaa toisen naisen kanssa nyt yhteen. Hän rakastaa kuitenkin sinua ja haluaa olla kanssasi tekemisissä. Äiti on nyt niin vihainen iskälle, ettei halua vähään aikaan nähdä häntä niin mummi kuskaa sinut sitten iskän luo. "
Vaikkei lapsille eron oikeata syytä kerrottaisikaan, eiköhän vanhempien kireät ja huonot välit silti näkyisi. Pettämistä tapahtuu, enkä ymmärrä miksi lapsille pitäisi valehdella asiasta. Pettäminen ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa, ainoastaan huonon puolison. Omat vanhempani erosivat pettämisen takia ja meille lapsille kerrotiin molempien toimesta ihan suoraan. Aikaa se vei, mutta opin erottamaan isäni ja sen miehen, joka petti vaimoaan. Isä oli huono aviomies äidilleni, mutta hyvä isä minulle. Se, että esimerkiksi minä suhtaudun asiaan hyvin, ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki muutkin suhtautuisivat. Ja mielestäni etenkin teini-ikäisen pitää saada jo valita itse ketä haluaa tavata ja ketä ei. Niin makaa kuin petaa.
AP pääsi nyt lukemaan kommenttejanne. Kiitos keskustelusta!
Tosiaan 11-v. ja 12-v. osasivat laske 1+1 ja ilman kertomistakin tiesivät miksi isä lähti. Minä en lasten kuullen purkanut sanallisesti pahaa oloani vaan menin heti psykologin vastaanotolle. Olin todella surullinen ja sen lapset varmasti huomasivat, mutta en koskaan edelleenkään ole haukkunut exää hänen lastensa kuullen.
Lapset tosiaan joutuivat vasten tahtoaan jo pian eron jälkeen kyläinen uuden puolison ja hänen perheen luo. Siellä lapset näkivät kun isä kuhertelee uuden tyttöystävän kanssa. Kotona äiti oli surullinen. Ei kai näitä tilanteita voi peitellä paljoa lapsilta. Omia tunteitani, lähinnä sitä surua, oli vaikea peittää.
Me emme riidelleet ennen eroa emmekä juurikaan eron jälkeen. Ei ollut ilmassa mitään merkkejä onnettomasta parisuhteesta. Jälkeenpäin toki helppo todeta, että tuskin ex kävi pelaamassa jääkiekkoa tai kuntosalilla niin usein kuin väitti. Mutta sinisilmäisenä sitä ei nähnyt.
Itse olen ajatellut, että minun tehtävä ei ole parantaa heidän välejään. Kannustan toki lastani puhumaan isälleen, mutta isä ei kestä kuulla sitä kaikkea, mitä lapsi sanoo. Lapsi on huomauttanut joskus, "miksi isä sait velehdella, mutta muut ei?". Tästä isä loukkaantui silmittömästi.
Tilanne on hankala, mutta kai se niin on, että he kahdestaan muokkaavat suhteensa. Millaiseksi se sitten muodostuukaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 16 ja tossa tilanteessa, ainoa vaan että iskä lähti, eikä ainakaan jäänyt pettämisestä kiinni. Äiti on sanonut että mun ei tarvitse sitä tavata jos en halua. Oon niin katkera monesta asiasta etten todellakaan halua, joten poistan vaan sellaisen ihmisen mun elämästä, lopullisesti kun täysi-ikäistyn.
Jos isäsi haluat pois elämästäsi, niin voit tehdä sen heti. Ei tarvitse odottaa täysi-ikäisyyteen. 12-vuotiaana jo saa päättää, että tapaako etävanhempaa. Lähivanhempi ei saa silloin enää sanktiota siitä, että ei pakota lasta menemään etävanhemmalle.
Kiukuttelee ne aikuisetkin lapset, vielä pahemmin ja julmemmin.