Mies petti ja jätti. Lapsi vihainen

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

Epäilen että AP on eron aikana käyttänyt lasta tavalla tai toisella vallankäytön välineenä varsinkin jos isän ja lapsen suhde on ennen eroa ollut hyvä. Olen 4. kanssa samaa mieltä että vanhempien väliset suhdeasiat eivät kuulu lapsille.

Lapsen suhde toiseen etäisempään vanhempaan on niin helppo myrkyttää omilla puoluleellisilla näkemyksillä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on aivan oikeassa siinä, että hänet on myös petetty. Nimenomaan hänen isänsä ei arvostanut perhettään sen vertaa, että olisi ollut pettämättä. Lapsella on täysi oikeus olla tämän takia vihainen. En mäkään tollasta " isää " kattelisi enkä lapsia velvoittaisi sitä tapaamaan. 

Sairas asenne. Meillä isä petti äitiä ja ero tuli siksi, mutta kyse ei ollut meistä lapsista vaan siitä että heidän suhteensa ei toiminut ja isä ratkaisi tämän epäkypsästi ja itsekkäästi.

Pitäisikö lapsen olla loukkaantunut jos isä ihastuu johonkin uuteen? Kun ei jaksa enää käydä äidin kanssa treffeillä ja vaalia parisuhdetta? Entä silloin kun ei osta äidille vuosipäivälahjaa?

Kaikki nämä vaikuttavat vanhempien väleihin ja ilmeisesti ovat siksi lapsen asia.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen että AP on eron aikana käyttänyt lasta tavalla tai toisella vallankäytön välineenä varsinkin jos isän ja lapsen suhde on ennen eroa ollut hyvä. Olen 4. kanssa samaa mieltä että vanhempien väliset suhdeasiat eivät kuulu lapsille.

Lapsen suhde toiseen etäisempään vanhempaan on niin helppo myrkyttää omilla puoluleellisilla näkemyksillä.

Aamen!

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Miksi? Eihän eron syyn kertomatta jättäminen tarkoita sitä etteikö lapsen kanssa voisi keskustella erosta tai siitä mitä ajatuksia se hänessä herättää. Tietenkin lapselle tulee korostaa että parisuhde on eri asia kuin vanhemmus ja parisuhde sen paremmin sen syntymisen syy kuin ero ole lapsesta johtuvaa, lapsesta johtuvaa on vanhemmuus joka ei pääty vanhempien väliseen eroon.

Minä en ymmärrä, miksi ap:ta syytellään. Jos ero on tullut puun takaa, niin ensinnäkin lapsella ei ole ollut ollenkaan aikaa sisäistää tai varautua eroon. Toiseksi, heidän perhe-elämänsä on varmaan ollut toimivaa, jolloin isä on viennyt lähtiessäänlyhyessä ajassa lapselta kokonaisen, toimivan ja turvallisen perheen. Mies itse on ryssinyt asiansa, jos tosiaankin ollut niin tyhmä, että muuttanut suoraan toisen naisen luo. Tällöin ilman syytäkin lapset tajuavat sen, että kuka on ollut se eroava osapuoli alias ketä syyttää.

Mies hätäisellä toiminnallaan eron sattuessa itse kylvi sen katkeruuden lapseensa, jota saa nytten myöhemmällä iällä niittää. Epäilen, että ap tuskin kylvänyt sitä vihaa lapsiinsa, jos mies oikeasti on tuon eron noin tökerösti toteuttanut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Ja tällä verukkeella annat paukkua suoraan vaan eron syyt etkä tee mitään sen eteen että edes lapsilla säilyisi välit sekä isään että äitiin. Käy niin sääliksi lapsia jotka ovat tuollaisen äidin vallan alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Tästäkin huolimatta asiaa ei saisi esittää siten että lapsi joutuu valitsemaan puolen jossa joutuu taistelemaan omaa vanhempaansa vastaa taistelussa, jota ei alunperin lapsen edes kuuluisi käydä.  Ja sitä vaan pitää toistaa niin kauan että lapsi tajuaa että syy ei ole hänen eikä yksin isin tai äiskän.

Täälläkin yksi sitä mieltä, että vanhempien väliset asiat (myöskään eroon johtaneet syyt) eivät kuulu lapsille. Ymmärrän, että teini-ikäiset saattavat itsekseen hoksata, mitä tapahtui mutta siihen ei pidä aikuisen lähteä kuitenkaan mukaan vaikka kuinka sapettaisi.

Eli, jos teini tajuaa että iskä lähti toisen mukaan, niin kummankin vanhemman on syytä keskustella asiasta teinin kanssa kypästi ja todeta, että vaikka äidin ja isän välinen suhde ei onnistunut ja isä löysi uuden rakkauden, tämä ei tarkoita ettei isä rakastaisi lapsiaan enää tai muuten haluaisi heidät hylätä.

Ja jopa vaikka tilanne niin olisikin (kusipäinen hylkääjä-isä), ei tätä lapsille tarvitsisi kertoa. Eli siinäkin tapauksessa selittelisin asian lapsille parhain päin. Tässä kohtaa tarkoitus pyhittää keinot, eli valehteleminen on lapsille vähemmän huono vaihtoehto. Valhe on tässä kohtaa mielestäni sarjassamme: "Ei kulta, et tietenkään näytä yhtään lihavalta tuossa mekossa!" :D Ei valhe ole aina vääryys.

Ja ap, sinun tilanteessasi puolustaisin lasten isää lapsille. Eli sanoisin jotain sen suuntaista, että aikuisten välinen rakkaus on hyvin monimutkainen asia, se voi syttyä nopeasti, mutta myös sammua yhtä nopeasti. Että sinun ja heidän isänsä rakkaus valitettavasti sammui, ja heidän isänsä löysi sitten uuden rakkauden. Voisit todeta, että olisitte ihan yhtälailla eronneet vaikkei isä olisi uutta rakkautta löytänytkään, ja se on vain hyvä asia että isällä menee hyvin. Ja myös, että vanhempien ja lasten välinen rakkaus on sellaista sorttia, joka ei koskaan sammu, ja että isä ei koskaan ole lakannut rakastamasta lapsiaan, eikä ole koskaan heille mitään pahaa tahtonut. Ja omalta kohdaltasi voisit, vaikka sitten valheellisesti, todeta lapsille, että olet sinut heidän isänsä nykyisen tilanteen kanssa. Jos sinulla on antipatioita ex-miestäsi ja/tai hänen uutta perhettään kohtaan, niin sen ei pitäisi olla lasten ongelma! Tottakai sellainen sanatonkin ilmapiiri heijastuu lapsiin. Oletko varma että haluat oikeasti lasten tykkäävän isästään ja käyvän tämän luona? Jos haluat, olet ilmeisesti epäonnistunut tuon ajatuksen esiin tuomisessa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä, miksi ap:ta syytellään. 

Eron syy voi ihan yhtä hyvin paljastaa isä omalla käytöksellään tai sanomisillaan. Yhtä paljon se että parisuhe ja vanhemmuus pidetään (pidettäisiin) erillään on molempien vanhempien tehtävä. Isä voi korostaa että ero ei johtunut lapsesta eikä ole mitään syytä miksi syyllistä erossa edes pitäisi löytää. Ero on tosia asia ja sen jälkeen kaikkien tulee oppia elämään uudessa tilanteessa. Vanhemmistakaan kummankaan osapuolen ei pitäisi syyllistää ainakaan lapsen kuullen toista "me erottiin kun isäsi on tuollainen...", "ero ja pettäminen johtui siitä että äitisi aina..."

Minä olin lapsena teinisi tilanteessa. Pettämisestä ei kerrottu, mutta kyllä sen arvasin jo 10 vuotiaana koska uusi nainen oli heti kuvioissa.

Jotain väkinäisiä tapaamisia pidettiin, mutta en kokenut isän kuuluvan enää perheeseen, joten en enää halunnut tavata ja olin tietty loukkaantunut äidin puolesta. Eipä isäkään kauan jaksanut pitää yhteyttä veljeeni, joka olisi kai halunnut olla jatkossa tekemisissä.

Sinuna en pakottaisi tapaamisiin, jos teini ei halua.

Mun vanhemmat erosi kun olin teini-ikäinen enkä todellakaan haluaisi tietää vielä tänä päivänäkään jos taustalla olisi ollut pettämistä ym. Rakastan molempia vanhempiani ja tuollaisen asian kuuleminen varmasti vaikuttaisi. Ei lasten (edes aikuisten lasten) tarvi tietää kaikkea vanhemmistaan.

Täällä menee nää peukutukset kyllä todella omituisesti. Ootteko oikeesti sitä mieltä, että lapsille kuuluu kertoo kaikki vanhempien parisuhdesotkut?

Vierailija kirjoitti:

Täällä menee nää peukutukset kyllä todella omituisesti. Ootteko oikeesti sitä mieltä, että lapsille kuuluu kertoo kaikki vanhempien parisuhdesotkut?

Fiksut lapset arvaavat kertomattakin. Alle kouluikäisiä pystyy vielä sumuttamaan, mutta syyt paljastuvat heillekin ennemmin tai myöhemmin.

Joidenkin asenne äitiä kohtaan tuntuu aika kohtuuttomalta. Jos parisuhde on päättynyt äkillisesti ja mies muuttanut toisen naisen luo, miten kukaan voisi aina käyttäytyä normaalisti ja hallitusti lasten seurassa? Miten lapset eivät muka huomaisi, että äiti on yhtä surullinen ja järkyttynyt kuin he?

Vaikka äiti ei haukkuisi isää ja tietoisesti eristäisi lapsia hänestä, niin siötl lapset ymmärtävät, että isän teot saivat äidin surulliseksi. Isä olisi voinut hoitaa tilanteen huomattavasti tyylikkäämmin. Muuttaa ensin omaan kotiin ja antaa lapsien tottua eroon, ennen kuin tuo uuden ihmisen heidän elämäänsä.

Huvittavaa näissä AV-mammojen jutuissa on se, että jos mies olisi jätetty samaan tapaan kuin AP:n mies jätti AP:n niin miehen olisi kuulunut jo merkeistä tajuta että mies tulee jätetyksi. Eipä ole nyt puolustelijoita, jotka sanoisivat että kyllä AP:n olisi merkeistä pitänyt tajuta ...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Miksi? Eihän eron syyn kertomatta jättäminen tarkoita sitä etteikö lapsen kanssa voisi keskustella erosta tai siitä mitä ajatuksia se hänessä herättää. Tietenkin lapselle tulee korostaa että parisuhde on eri asia kuin vanhemmus ja parisuhde sen paremmin sen syntymisen syy kuin ero ole lapsesta johtuvaa, lapsesta johtuvaa on vanhemmuus joka ei pääty vanhempien väliseen eroon.

Ihan mahtava teoria, teeppä tuo vielä käytännössä vaikka muutamalle alakouluikäselle ja sitä nuoremmalle ja katso mikä on lopputulos. Ja palaa sitten tähän keskusteluun. Se, mikä aikuisen korvissa kuulostaa ihan loogiselta on täyttä hepreaa pienelle lapselle, joka oikeasti kuvittelee että kaikki tässä maailmassa pyörii oman navan ympärillä. On ihan kehitysvaihe lapsella, ja tarpeellinenkin... Uskokaa nyt pettäjät ja jättäjät vaan mua, kun kokemuksesta puhun: lapselle valehteleminen on viimeinen asia joka teidän kannattaa tehdä. Ja miksi pitäisi, jos se uusi rakkaus kerran niin oikein ja hyvää on, että sen takia voi rikkoa muutaman täysin syyttömän osapuolen koko maailma, miksi sitä ei voi reilusti ääneen sanoa? Vai hävettääkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eron syyt ei mielestäni missään vaiheessa saisi kuulua lapsille.

 Josta lapsi vetää sen johtopäätöksen, että eron syy on hänessä. Aina. Kun niin käy, vaikka kuinka selkeästi lapsille sanottaisiin, että "ei ole teidän vika, ei vaan enää tykätä toisistamme"...

Miksi? Eihän eron syyn kertomatta jättäminen tarkoita sitä etteikö lapsen kanssa voisi keskustella erosta tai siitä mitä ajatuksia se hänessä herättää. Tietenkin lapselle tulee korostaa että parisuhde on eri asia kuin vanhemmus ja parisuhde sen paremmin sen syntymisen syy kuin ero ole lapsesta johtuvaa, lapsesta johtuvaa on vanhemmuus joka ei pääty vanhempien väliseen eroon.

Ihan mahtava teoria, teeppä tuo vielä käytännössä vaikka muutamalle alakouluikäselle ja sitä nuoremmalle ja katso mikä on lopputulos. Ja palaa sitten tähän keskusteluun. Se, mikä aikuisen korvissa kuulostaa ihan loogiselta on täyttä hepreaa pienelle lapselle, joka oikeasti kuvittelee että kaikki tässä maailmassa pyörii oman navan ympärillä. On ihan kehitysvaihe lapsella, ja tarpeellinenkin... Uskokaa nyt pettäjät ja jättäjät vaan mua, kun kokemuksesta puhun: lapselle valehteleminen on viimeinen asia joka teidän kannattaa tehdä. Ja miksi pitäisi, jos se uusi rakkaus kerran niin oikein ja hyvää on, että sen takia voi rikkoa muutaman täysin syyttömän osapuolen koko maailma, miksi sitä ei voi reilusti ääneen sanoa? Vai hävettääkö?

Miksi se että lapselle ei kerro syytä tai syyttele toista osapuolta edellyttää valehtelua tai sitä että lapsen kanssa ei keskustella mistään muustakaan eroon liittyvästä. Ja kyllä minulla on kokemusta asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vai hävettääkö?

Mikä pitäsi hävettää, senkö että lapsilla on hyvät välit molempiin vanhempiinsa? Miksi?