Onko liikaa vaadittu äidiltäni?

Vierailija kirjoitti:

Eihän lapsesi jää ilman läheistä suhdetta äitiisi, vaikka hän ei lasta koskaan hoida. Äiti voi tulla teille kylään ja te äidille. Voitte vaikka käydä yhdessä kaupassa ja laittaa ison satsin ruokaa, josta riittää molemmille seuraavaksikin päiväksi. Voitte käydä yhdessä leikkipuistossa, retkellä ja jouluostoksilla.

 

Äiti voi olla hetken aikaa lapsesta vastuussa, kun vaikkapa käväiset apteekissa tai käyt rauhassa suihkussa. Hän on selvästi osoittanut, että ainakaan tässä vaiheessa ei pysty enempään. Ei se silti välttämättä tarkoita sitä, että hän haluaisi nähdä teitä. 

Ja jatkan vielä, että lapsi on vasta vauva. Monet tuon ikäiset eivät ole koskaan olleet hoidossa perheen ulkopuolella, eivät tuntiakaan. Monet kolmevuotiaat eivät ole koskaan olleet yökylässä mummolassa. Niin kauan kun lapsi ei osaa itseään ilmaista, on hän aika haastava hoidettava ulkopuoliselle, jopa omalle mummolle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No lopeta nyt hyvä ihminen äitisi auttaminen! Ei sinun ole mikään pakko auttaa äitiäsi. En minäkään auta minun äitiäni ja se tuntuu oikein suloiselta kostolta sille narsku-kusipäälle. Miksi olla kiltti aivovammaisille tapauksille?

Äitisi ei ole ihan terve. Nyt lakkaa säälisi.

Ulkoa päin ei uskoisi että on tällainen tapaus. On hyvin koulutettu ja kavereilleen kehuu kokojan poikaani ja kuinka tärkeä hän on. Mutta silti ei halua aikaa viettää hänen kanssaan. Se on outoa

Tuo on nykyajan mummolle ja miksei kaikille muilllekin ihan tyypillistä. Esitetään hyvää ihmistä, mutta oikeasti tilanne onkin toinen. ET-lehti on tehnyt tämän ajattelumallin puolesta hartiavoimin töitä jo vuosikymmeniä.  Nyt näköjään sitten kun sukupolvet on saatu erotettua toisistaan, ET pureutuu avioerokuvioihin. 

Mummohan on nuori, ilmeisesti syntynyt v. 1960 ja monet täällä on sitä mieltä että ei noin vanhalta voi enää odottaa lastenhoitoapua, ei tuossa iässä jaksa enää. Mitä ihmettä? Hänhän ei ole mikään sairaseläkeläinen tms. Moni on tuossa iässä työelämänsä huipulla eikä mikään raihnainen harmaahapsi.

Yökylään en siis vie sen takia, että lähtisin humpuuttelemaan, vaan lapseni on todella huono nukkumaan ja tarvitsen välillä pitkän valvomisjakson jälkeen unta edes yhden yön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viet siis pienen lapsesi väkisin hoitoon ihmiselle, joka ei halua häntä hoitaa?

Joskus hän sanoo, että tuo poika vaan hoitoon, mutta muuttaa nopeasti mielensä siellä ollessa. On pojalle kuitenkin mukava ja leikkii hänen kanssaan. Ainoastaan minulle sanoo ja näyttää, ettei halua olla hänen kanssaan. Ja edelliselle vastaan, että minun mielessä normaalissa perheessä autetaan muita. Ihan yhtälailla autan äitiäni, esim vien kauppaan usein tekemään isot ostokset, vien lääkäriin, lainaan rahaa yms. Miksi minun siis pitäisi tehdä tälläistä? Sitä kutsutaan lähimmäisen rakkaudeksi.

Sinulla on väärä asenne auttamiseen. Koet sen antamisena, johon sinun pitäisi saada vastine. Ei se niin mene. Jos et saa vastinetta, niin lopeta sinä äitisi auttaminen, kyllä hänenkin on mahdollista järjestää elämänsä vaikkapa yhteiskunnan tuella niin, että kotihoito käy kaupassa, jos ei itse pääse. Tai muuttaa parempaan paikkaa asumaan, että pääsee kauppaan, jos on autoton.

Ai kunnallinen kotihoito auttaisi tervettä 55-vuotiasta? Hehheh.

En voinut tietää onko vaikka pahoja jalkavaivoja kirjoittaessani tuota. Ja aina voi myös muuttaa, jos tämä TERVE äiti on vaikkapa autoton eikä pääse kauppaan.

Vierailija kirjoitti:

Mummohan on nuori, ilmeisesti syntynyt v. 1960 ja monet täällä on sitä mieltä että ei noin vanhalta voi enää odottaa lastenhoitoapua, ei tuossa iässä jaksa enää. Mitä ihmettä? Hänhän ei ole mikään sairaseläkeläinen tms. Moni on tuossa iässä työelämänsä huipulla eikä mikään raihnainen harmaahapsi.

Terveydentila ja jaksaminen ei ole iästä kiinni, joku on jo nuorena aivan loppu ja voimaton, toinen jaksaa vaikka ikää on 90 vuotta. Tässä tapauksessa keskeistä on, että ap:n äiti on itse ilmaissut että ei jaksa eikä halua. Ketään ei voi pakottaa.

Vierailija kirjoitti:

Mummohan on nuori, ilmeisesti syntynyt v. 1960 ja monet täällä on sitä mieltä että ei noin vanhalta voi enää odottaa lastenhoitoapua, ei tuossa iässä jaksa enää. Mitä ihmettä? Hänhän ei ole mikään sairaseläkeläinen tms. Moni on tuossa iässä työelämänsä huipulla eikä mikään raihnainen harmaahapsi.

Äitini on kyllä fyysisesti kunnossa. Todella nuorekas ja nuorekkaan näköinenkin. Usein sekoitetaan siskokseni.

Ap:n äiti ei ole työelämässä, mutta ei häneltä siltikään voi vaatia hoitoapua. Mummolla voi olla ihan ikioma elämä, ystävät ja harrastukset. Pitäisikö hänen luopua näistä, siksi että tytär vaatii. Minä en suostunut varamummoksi lapsille, joista näiden biologinen mummo vähät välittää. En ole koskaan pitänyt lapsista enkä tule niistä koskaan pitämäänkään. Alkuun kun miehen lapset alkoivat saamaan lapsia, minua yritettiin vääntää mummon rooliin, mutta aikansa yritettyään luopuivat. Mies käy yksin tapaamassa lastenlapsiaan ja minä nautin kotona olosta sillä välin. On suorastaan luksusta, kun saa olla välillä omissa oloissaan.

Äitisi on itsekäs paska. Elää yhteiskunnan rahoilla eikä edes oman jälkikasvun hoito kiinnosta. En viitsisi olla tekemisissä. Jaksamisesta ei tuon ikäisellä todellakaan voi olla kyse. Ennemminkin yli-ikäisestä prinsessasta.

Vierailija kirjoitti:

Nyt äkkiä etsimään ja luomaan tukiverkkoja muualta!

Yksin ei tarvitse kenenkään pärjätä, mutta lapsi ansaitsee hoitajan, joka on sydämellään asiassa mukana. Aina ei isovanhemmat tähän ole ja se on kurjaa, mutta pakottaa ei voi.

Ja muille tiedoksi: ihan oikeasti kenenkään ei tarvitse yksin selvitä kaikesta. Jos olet eri mieltä, toivon kunnollisia perusteluja. Suomi alkaa olla sellainen pahoinvointivaltio, että jokainen voisi vähän muuttaa ajattelutapoja an enne kuin täällä on kaikilla todella kurjaa selvitä.

Eihän kukaan ole tässä ketjussa sanonutkaan, että pitää yksin selviytyä, mutta minusta yhteiskunnallinen apu on parasta, koska siitä ei jää kiitollisuudenvelkaan tai joudu miettimään olenko antanut tarpeeksi takaisin tai jos epähuomiossa ei olekaan niin saa niskannakkeluja keneltäkään. Ei kiitos. Jos minä olisin yh ei minulla edes riittäisi energiaa toisten asioihin, tietty osa ihmisistä kokee muiden auttamisen helppona henkisesti, minä en.

Et voi vaatia äidiltäsi. Ja vaikka äitisi leikkii lapsen kanssa jne., niin kaipa lapsikin jossain vaiheessa tajuaa (esim. jatkuvasta perääsi soittelusta), että mummo ei häntä kaipaa, ja sanoisin, että parempi pitää lapsi erossa tällaisista aikuisista. Ehkä äitisi jossain vaiheessa sitten hoksaa, että hänen täytyy itsekin kantaa kortensa kekoon, jos haluaa luoda lämpimän suhteen lapsenlapseen. Meillä on sellainen tilanne, että mieheni isovanhemmat ovat virkeinä vanhuksina hoitaneet paljon lastenlapsia ja lastenlastenlapsia ja etenkin tämä isomummo on pitänyt itseään jonkin sortin "supermummona". No, jostain syystä hän ei ollutkaan kiinnostunut olemaan lastemme kanssa (siis emme hoitoapua pyytäneet, mutta eivät muutenkaan olleet kovin kiinnostuneita) ja vuosien kuluttua mummo selvästi "heräsi" siihen, että eiväthän meidän lapset pitäneetkään häntä minään "supermummona" ja juosseet kädet ojossa syliin. Miksi olisivatkaan? Yllättäen lapsemme alkoivat sitten saada enemmän huomiota ja ovat viettäneet yhdessä kivoja retkipäiviäkin jne. Elikkä niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Siitä taas olen kanssasi tismalleen samaa mieltä, että jokainen kaipaa lepotaukoja, rauhaa tehdä jouluostoksia jne. Suosittelisin selvittelemään varamummotoiminnan mahdollisuuksia, MLL:n lastenhoitajaa jne. (Sekin saattaisi sopivasti saada äitisi ajattelemaan, mutta sen varaan ei tietysti voi mitään laskea.)

Jätin lapset tekemättä, koska minkäänlaisia tukiverkkoja ei ole. Äitini ei todellakaan olisi auttanut lapsen hoidossa, ei. Äitini mieluummin  matkustelee ja käy teattereissa, syö ravintoloissa ja nauttii viiniä. Anoppia kiinnostaa yhtä vähän lastenlapsien kaitseminen, anoppia kiinnostaa vain oma elämänsä. Jos olisin lapsen tehnyt, aivan yksin mieheni kanssa olisimme olleet ja päivä- tai iltahoidosta olisimme joutuneet maksamaan vieraalle. Tämän olemme ymmärtäneen ENNEN lapsen tekoa. Kuin myös senkin, että jos olisimme eronneet, yksin olisimme edelleen vastuussa lapsesta.

Ei sen puoleen, lähimmäisenrakkaus on outo käsite vanhemmillemme, kun se heidän mielestään toimii vain toisinpäin, meiltä heille. Tai itseasiassa se toimii vain kaukorakkaudella, kun emme enää jaksaneet elämäämme käyttää rakkaudettomien vanhempien hyysäämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Sanotaanko että äitini on hieman taiteilija sieluinen. Haluaa tehdä vain omaa ammattiaan, jolla ei suomessa ole töitä. Ei halua tehdä muuta.

Itse kun kysyy ja itse vastaa, saa mieleisensä vastauksen, siis jos tuo vastaaja on ap.

Onko äitisi hoitanut edes sinua itseäsi  silloin, kun olit pieni? Entä onko hän kovinkaan auttavainen muuten? Voi olikohan se sittenkin juuri sinun äitisi, joka varoitti sinua siitä miehestä, jonka kanssa lapsen teit?

Vielä ikävämpi tilanne on meille monilla, jotka ihmettelemme sitä, miksi äitimme ei hoida koskaan meidän lapsiamme vaan siskon lapsia. Harvemmin veljen lapsia, jotka yleensä saavat sentään monin verroin arvokkaampia lahjoja kuin siskojen lapset.

Et voi pakottaa äitiäisi mummoksi jos häntä ei kiinnosta. Itse en kyllä uskaltaisi edes jättää lasta ihmiselle joka ei hänestä välitä!

Tosin en ymmärrä miksi itse hyysäät äitiäsi??? Eikö hänen pitäisi pärjätä itse jos kerran sinunkin pitää?

Ei se nyt niin mene että ap hoitaa oman ja lapsen elämän täysin yksin ja sitten vielä auttelee väsyneenä äitiänsä joka nähtävästi on ihan terve mutta silti käyttää ap:tä taksina ym.

Hommaa ap hyviä ystäviä muista äidistä ja etsi joku varamummo tai opiskelijatyttö hoitajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanotaanko että äitini on hieman taiteilija sieluinen. Haluaa tehdä vain omaa ammattiaan, jolla ei suomessa ole töitä. Ei halua tehdä muuta.

Itse kun kysyy ja itse vastaa, saa mieleisensä vastauksen, siis jos tuo vastaaja on ap.

Onko äitisi hoitanut edes sinua itseäsi  silloin, kun olit pieni? Entä onko hän kovinkaan auttavainen muuten? Voi olikohan se sittenkin juuri sinun äitisi, joka varoitti sinua siitä miehestä, jonka kanssa lapsen teit?

Vielä ikävämpi tilanne on meille monilla, jotka ihmettelemme sitä, miksi äitimme ei hoida koskaan meidän lapsiamme vaan siskon lapsia. Harvemmin veljen lapsia, jotka yleensä saavat sentään monin verroin arvokkaampia lahjoja kuin siskojen lapset.

Et voi syyllistää ap:tä, että "olisi sun pitänyt tajuta", arvaa miksi? No kun ap:n äiti on edellyttänyt ja ottanut vastaan apua itseään kohtaan. Kuka tahansa tervejärkinen lapsi olettaisi, että niin käyttäytyvä ihminen auttaa tarvittaessa, koska terveet ihmiset tekevät niin.

Ymmärrän, että tarvitset apua, mutta huonosti nukkuvan alle yksivuotiaan yökyläilyt ja viiden tunnin hoitojaksot ovat liikaa pyydetty. 

En minäkään ole koskaan saanut apua äidiltäni omilla ehdoillani. Äiti kyllä "auttaa", mutta se tapahtuu äitini ehdoilla.

En siksi pidä enää yhteyttä, koska loppuaikana minusta tuntui vain, että äiti auttoi, jotta sai samalla tehdä minulle pahan mielen, eli haukkua ja mollata minua ja kertoa, miten minä en osaa mitään.

En osaakaan niitä asioita, jotka äiti on opettanut huonosti, kaiken muun osaan riittävän hyvin ja taidan olla fiksumpi kuin hän.

Seuraavan kerran kun äitisi soittaa ja pyytää apua niin sano että et halua etkä jaksa. Heippa ja luuri kiinni!

Ymmärrän ap:ta täysin, itselläni ollut samanlaista. Minkäänlaisia tukiverkkoja ei ole. Miehen äiti esitti hyvää mummia ja alussa halusi myös viettää aikaa lastenlastensa kanssa siten, että tuli kylään mutta hoitoon ei lapsia halunnut juuri koskaan tai pitkin hampain suostui max kaksi tuntia pitämään. Yökylässä eivät ole ole mummolassa olleet koskaan. Nyt lapset ovat jo teinejä eivätkä ole yhtään kiinnostuneita tapaamaan isovanhempiaan. Oikeanlaista suhdetta ei koskaan syntynyt.

On totta, että isovanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan. Mutta aika monet kuitenkin haluavat, tekevät sitä mielellään.

Niin paljon kuin isovanhempien "lastenhoitovelvotteesta" jaksetaankin natkuttaa, niin kyllä normaalit ihmiset tapaavat auttaa läheisiään puolin ja toisin vielä nykyäänkin. Se, että esim. mummo siitä vähät välittää, ei ole normaalia. Se on myös luonnollinen osa yhdessäoloa. Taakaksi asti ei tietenkään kenenkään kuulu eikä kannata ruveta.