Miksi lisääntyjät vähättelevät ja piilottelevat raskaus- ja synnytysvaurioita?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun tuosta tuli vain mieleen erään ystäväni sukulainen, joka on sellainen ylivarovainen ihminen. Ei uskalla lähteä mihinkään ulkomaille (tai oikeastaan kotimaassaankaan kauemmas), koska jotain voi sattua. Voi tulla onnettomuus tai tulla ryöstetyksi jne. Ei voi kokeilla jotain uutta liikuntamuotoa, koska voi loukkaantua jne.

Virtsankarkailusta kärsii synnytyksen jälkeen noin 1/3 naisista. Repeämiä saa useampi kymmenen %, ja pahalaatuisia noin 1/100. Sektioon päätyy 20% synnytyksistä. 

Verrattuna siihen että onnettomuuksia sattuu hatusta heittäen noin 0,001% kerroista kun ihminen lähtee jonnekin, tai liikunnassa loukkaantuu 0,01% liikuntakerroista jne, ei tuttavasi epätervettä pelkokäyttäytymistä voi mitenkään verrata siihen, että ei halua riskien vuoksi olla raskaana ja synnyttää. Niissä kun se riski on tuttavasi pelkäämiin asioihin verrattuna monta tuhatta kertaa todennäköisempi.

Niin, virtsankarkailusta synnytyksen jälkeen. Se ei tarkoita sitä, että virtsankarkailu olisi pysyvä asiantila. Mullakin oli virtsankarkailua esikoisen synnytyksen jälkeen. Se kesti ehkä... kaksi viikkoa. Repeämä tai välilihanleikkaus ei tarkoita mitään erityistä vauriota, mullekin on tullut pari pientä repeämää ja välilihan leikkaus on tehty molemmilla kerroilla, mutta ne eivät vaivaa mua mitenkään nyt.

-

Äläkä viitsi naurattaa tempaisemalla jotain onnettomuuden todennäköisyyksiä hatusta! Ei tuollaisista kuvitteellisista prosenttiluvuista voi edes keskustella. Jos haluat aiheesta jotain sanoa, jätä itse keksimäsi tilastot pois. Mutta jos ihan oikeasti puhutaan onnettomuuksista, niin vaikkapa hirvikolareita ajetaan keskimäärin 1500 vuodessa (vuonna 2014 ajettiin 1623, huippuvuonna 2001 30048, lähde: liikenneturva https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/ennakointi/hirvet-ja-muut-e...). Urheiluvammoistakin löytyy täältä tietoa: http://www.kysy.fi/kysymys/usein-puhutaan-siita-etta-jokin-liikuntalaji-...

 

 

Tarkoitus oli esittää suuruusluokkaa. Suomessa on henkilöautoja noin 2 500 000. Siitä laskettuna noin 0,06% autoista on vuodessa osallisena hirvikolarissa (oikeasti vähemmän, koska osa kolareista tapahtuu muille kuin henkilöautoille). Keskivertoautoilija ajaa vuodessa noin 18 000km. Hirvikolari on siis noin todennäköinen noin 1/ 30 000 000 ajetuista kilometreista. 

Eli todellakin kyse on ihan eri suuruusluokan riskeistä kuin synnytyksen 1/3 tai 1%. Oli se liikenneonnettomuuden riski sitten 0,0001 tai 0,001 tai jopa 0,01%.

Mutta tyhmää toki minulta olettaa, että joku räjähtänyt (sic) mamma ymmärtäisi mitä tarkoittaa kun puhutaan suuruusluokista, riskeistä ja todennäköisyyksistä. Jatka sä vain tuttipullojen lämmittämistä äläkä jatkossakaan yritä käyttää aivojasi yhtään monimutkaisempiin asioihin, tulee vielä pieni pää kipeäksi!

Ai, sitä mennään nyt ihan henkilökohtaisuuksiin. Kun et osaa oikein perustella sitä, että keksit ihan itse prosenttilukuja - mikä on tosi tosi akateemista ja fiksua - otetaan esille hirvittävän nokkela ase: räjähtänyt mamma, joka ei voi tietää mistään mitään, kun hän osaa vain pestä tuttipulloja. Tämän aseen tarkoituksena on ilmeisesti peittää se, että sinä sävelsit edelliseen viestiin itse prosenttilukuja ja käytit virtsankarkailutilastoa väärin. Hei, tämähän ei kerro mitään musta, vaan ainoastaan susta. Sä olet ottanut esille sekä itse keksityt prosenttiluvut sekä henkilöön käyvän argumentoinnin. Jokainen, joka viestit lukee, voi sitten tehdä johtopäätöksensä siitä, onko keskustelusi sivistynyttä.

-

Jos nyt vielä palataan yhden virkkeen ajaksi niihin onnettomuuksiin, niin niitähän on tosiaan muunkinlaisia kuin liikenneonnettomuuksia. Jokaisen ihmisen kohdalle osuu varmasti ainakin kerran elämässä jonkinlainen onnettomuus, vakava tai ei-vakava. Sekään ei ollut oikeastaan pointtini vaan se, että toiset ihmiset nyt vain pelkäävät elämää ja siihen liittyviä asioita. Toisilla se menee sairaalloisuuteen asti, kuten sillä esimerkkini henkilöllä.

-

Oikein hyvää päivänjatkoa sulle tästä eteenpäin. Toivon, että jatkossa oppisit käymään keskustelua asialinjalla ja jättää ne räjähtäneet mammat ja tuttipullon pesut sivuun. Tulee nimittäin sellainen tunne, että olet jotenkin todella loukkaantunut jostain, mitä minä olen sanonut, ja sen takia on pakko hyökätä. Se saa ainoastaan sinut näyttämään naurettavalta.

No, minusta näistä vammoista on olemassa tilastotietoa ihan kaikkien saatavilla. Ehkä vammoista kärsivät eivät halua kertoa niistä avoimesti, koska ne ovat henkilökohtaisia asioita. Mutta lasten hankintaa pohtivalle tietoa kyllä löytyy, tosin sitä pitää ehkä vähän hakea.

Ymmärrän, ettei vammojen harvinaisuus lohduta niitä, joiden kohdalle sellainen osuu, mutta toisaalta ihmiset tekevät jatkuvasti tässä mielessä vaarallisia valintoja. Esimerkiksi päivittäinen autolla ajaminen on takuulla tilastollisesti ottaen vaarallisempaa kuin 3 synnytystä. Autokolarissa voi myös tulla vamma, joka esimerkiksi vie pidätyskyvyn.

 Minä nyt kävin sitten googlettelemassa synnytyskuvia, että voisin oikein muistella omia synnytyksiäni ja mässäillä täällä sitten sillä kuinka kamalaa oli. Ihan vaan aloittajan iloksi.

Mut miten kävi. Jäin vain tuijottamaan noita vastasyntyneitä vauvoja, niin mielettömän ihania ja täydellisiä. Muistin vain sen miltä tuntuu kun tajuaa, että synnytyksestä on selvitty vauvan kanssa hengissä. Mikä mieletön riemu kun tajuaa että lapsi on saatu ulos, ja voi kertoa hänelle että kaikki se kipu mitä äsken koit on nyt poissa, nyt me pidetään susta huolta pikkuinen, aina ja aina. Ne pienet sormet ja pieni uusi ihminen. Jossa on kaikki maailman ilo ja toivo ja rakkaus, siinä puolimetrisessä myttyräisessä paketissa.

Melkein halutti vielä kerran saada kokea se kaikki, koska siinä hetkessä on jotain aivan ainutlaatuista. :)

Vierailija kirjoitti:

No, minusta näistä vammoista on olemassa tilastotietoa ihan kaikkien saatavilla. Ehkä vammoista kärsivät eivät halua kertoa niistä avoimesti, koska ne ovat henkilökohtaisia asioita. Mutta lasten hankintaa pohtivalle tietoa kyllä löytyy, tosin sitä pitää ehkä vähän hakea.

Ymmärrän, ettei vammojen harvinaisuus lohduta niitä, joiden kohdalle sellainen osuu, mutta toisaalta ihmiset tekevät jatkuvasti tässä mielessä vaarallisia valintoja. Esimerkiksi päivittäinen autolla ajaminen on takuulla tilastollisesti ottaen vaarallisempaa kuin 3 synnytystä. Autokolarissa voi myös tulla vamma, joka esimerkiksi vie pidätyskyvyn.

Ai, autokolarit ehdittiinkin jo käydä läpi ketjussa. Sorry, ei sitten mitään.

-edellinen

Rupesin miettimään tämän ketjun pohjalta sitä, kuinka vähän tunnenkaan kätilöitä, joilla ei olisi lapsia tai jotka lasten hankintaa eivät harkitsisi. Yliopistollisessa sairaalassa näkee kuitenkin vaikka ja mitä ja koulutuksen pohjalta tietää ja tuntee pahimmat mahdolliset skenaariot. Silti se lasten hankinta ja alatiesynnytys eivät ole todellakaan mahdoton ajatus. Ehkä se kuitenkin rauhoittaa, kun tietää niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, vaan siitä, että jos minä äitinä sanon, että lapset ovat ehdottomasti olleet kaiken vaivan arvoisia, niin joku vela tulee ensimmäisenä sanomaan, että lapset ei varmasti ole sen arvoisia. Mut mun kokemus on, että ovat. Aivan parasta. Ja siksi on huvittavaa, miksi jonkun, joka ei edes halua lapsia, on niin kovin tärkeä yrittää lytätä muiden kokemus vanhemmuudesta. Se on kokemus, jota hänellä ei ole, josta hän ei voi aidosti tietää mitään. 

Ymmärrätkö, että myös toisen synnyttäneen ja pahoja vaurioita saaneen kokemus on sellainen, josta sinä et voi aidosti tietää mitään? Voit ainoastaan sanoa, että sinun kärsimäsi vauriot ovat olleet sen arvoisia, että sait sellaiset lapset kuin sait. Joku toinen, joka on menettänyt vaikka sen ulosteenpidätyskyvyn lopullisesti, jonka mies on jättänyt hänet tästä syystä ja jonka lapsi on vaikkapa vielä lisäksi kehitysvammainen, voi olla aiheesta aivan toista mieltä ja se kokemus on aivan yhtä validi kuin sinunkin.

Minä olen tuo keskenmenon kokenut, jolle tuli raskauden aikana rimakauhu kun luin, mitä pahimmillaan voi synnytyksessä tapahtua. Tähän on myös ihan hyvä syy: minä nimittäin en usko että mieheni jäisi suhteeseemme, jos minulle kävisi todella huonosti synnytyksessä. Tuo tieto siitä, miten siinä voi käydä, sai minut arvioimaan koko tilanteen aivan uudelleen. Nyt en toistaiseksi voi yrittää uutta raskautta tämän miehen kanssa, ellemme saa suhteestamme niin vahvaa että voin luottaa miehen sitoutuneen siihen täydellisesti. Toisena vaihtoehtona minun pitää löytää uusi mies ja rakentaa hänen kanssaan sellainen suhde, johon lapsi voi tulla, riskeineen kaikkineen.

Jos olisin alusta asti tiennyt nuo riskit, olisin ehkä alun alkaenkin mennyt yhteen hieman eri tyyppisen miehen kanssa.

Olisikin todella tärkeää kertoa näistä asioista avoimesti jo peruskoulussa, jotta kaikille - myös miehille! - on selvää millaisia riskejä perheen perustamiseen oikeasti sisältyy. "Riski" ei siis tarkoita että kaikille käy niin, vaan että kenelle tahansa saattaa käydä. Siksi jokaisen olisi voitava tämä riski ottaa tietoisesti - ei niin päin että kun se osuu omalle kohdalle, aletaan vasta arvioida onko itsestä ja esim. omasta parisuhteesta sellaista riskiä kantamaan.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun tuosta tuli vain mieleen erään ystäväni sukulainen, joka on sellainen ylivarovainen ihminen. Ei uskalla lähteä mihinkään ulkomaille (tai oikeastaan kotimaassaankaan kauemmas), koska jotain voi sattua. Voi tulla onnettomuus tai tulla ryöstetyksi jne. Ei voi kokeilla jotain uutta liikuntamuotoa, koska voi loukkaantua jne.

Virtsankarkailusta kärsii synnytyksen jälkeen noin 1/3 naisista. Repeämiä saa useampi kymmenen %, ja pahalaatuisia noin 1/100. Sektioon päätyy 20% synnytyksistä. 

Verrattuna siihen että onnettomuuksia sattuu hatusta heittäen noin 0,001% kerroista kun ihminen lähtee jonnekin, tai liikunnassa loukkaantuu 0,01% liikuntakerroista jne, ei tuttavasi epätervettä pelkokäyttäytymistä voi mitenkään verrata siihen, että ei halua riskien vuoksi olla raskaana ja synnyttää. Niissä kun se riski on tuttavasi pelkäämiin asioihin verrattuna monta tuhatta kertaa todennäköisempi.

Niin, virtsankarkailusta synnytyksen jälkeen. Se ei tarkoita sitä, että virtsankarkailu olisi pysyvä asiantila. Mullakin oli virtsankarkailua esikoisen synnytyksen jälkeen. Se kesti ehkä... kaksi viikkoa. Repeämä tai välilihanleikkaus ei tarkoita mitään erityistä vauriota, mullekin on tullut pari pientä repeämää ja välilihan leikkaus on tehty molemmilla kerroilla, mutta ne eivät vaivaa mua mitenkään nyt.

-

Äläkä viitsi naurattaa tempaisemalla jotain onnettomuuden todennäköisyyksiä hatusta! Ei tuollaisista kuvitteellisista prosenttiluvuista voi edes keskustella. Jos haluat aiheesta jotain sanoa, jätä itse keksimäsi tilastot pois. Mutta jos ihan oikeasti puhutaan onnettomuuksista, niin vaikkapa hirvikolareita ajetaan keskimäärin 1500 vuodessa (vuonna 2014 ajettiin 1623, huippuvuonna 2001 30048, lähde: liikenneturva https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/ennakointi/hirvet-ja-muut-e...). Urheiluvammoistakin löytyy täältä tietoa: http://www.kysy.fi/kysymys/usein-puhutaan-siita-etta-jokin-liikuntalaji-...

Tarkoitus oli esittää suuruusluokkaa. Suomessa on henkilöautoja noin 2 500 000. Siitä laskettuna noin 0,06% autoista on vuodessa osallisena hirvikolarissa (oikeasti vähemmän, koska osa kolareista tapahtuu muille kuin henkilöautoille). Keskivertoautoilija ajaa vuodessa noin 18 000km. Hirvikolari on siis noin todennäköinen noin 1/ 30 000 000 ajetuista kilometreista. 

Eli todellakin kyse on ihan eri suuruusluokan riskeistä kuin synnytyksen 1/3 tai 1%. Oli se liikenneonnettomuuden riski sitten 0,0001 tai 0,001 tai jopa 0,01%.

Mutta tyhmää toki minulta olettaa, että joku räjähtänyt (sic) mamma ymmärtäisi mitä tarkoittaa kun puhutaan suuruusluokista, riskeistä ja todennäköisyyksistä. Jatka sä vain tuttipullojen lämmittämistä äläkä jatkossakaan yritä käyttää aivojasi yhtään monimutkaisempiin asioihin, tulee vielä pieni pää kipeäksi!

 

 

Ai, sitä mennään nyt ihan henkilökohtaisuuksiin. Kun et osaa oikein perustella sitä, että keksit ihan itse prosenttilukuja - mikä on tosi tosi akateemista ja fiksua - otetaan esille hirvittävän nokkela ase: räjähtänyt mamma, joka ei voi tietää mistään mitään, kun hän osaa vain pestä tuttipulloja. Tämän aseen tarkoituksena on ilmeisesti peittää se, että sinä sävelsit edelliseen viestiin itse prosenttilukuja ja käytit virtsankarkailutilastoa väärin. Hei, tämähän ei kerro mitään musta, vaan ainoastaan susta. Sä olet ottanut esille sekä itse keksityt prosenttiluvut sekä henkilöön käyvän argumentoinnin. Jokainen, joka viestit lukee, voi sitten tehdä johtopäätöksensä siitä, onko keskustelusi sivistynyttä.

-

Jos nyt vielä palataan yhden virkkeen ajaksi niihin onnettomuuksiin, niin niitähän on tosiaan muunkinlaisia kuin liikenneonnettomuuksia. Jokaisen ihmisen kohdalle osuu varmasti ainakin kerran elämässä jonkinlainen onnettomuus, vakava tai ei-vakava. Sekään ei ollut oikeastaan pointtini vaan se, että toiset ihmiset nyt vain pelkäävät elämää ja siihen liittyviä asioita. Toisilla se menee sairaalloisuuteen asti, kuten sillä esimerkkini henkilöllä.

-

Oikein hyvää päivänjatkoa sulle tästä eteenpäin. Toivon, että jatkossa oppisit käymään keskustelua asialinjalla ja jättää ne räjähtäneet mammat ja tuttipullon pesut sivuun. Tulee nimittäin sellainen tunne, että olet jotenkin todella loukkaantunut jostain, mitä minä olen sanonut, ja sen takia on pakko hyökätä. Se saa ainoastaan sinut näyttämään naurettavalta.

Lisäksi hän käytti "sic" huudahdusta väärin :)

No ei peruskoululainen ole vielä riittävän kypsä käsittelemään synnytyksen aheutttamia vauriota.

Minulla on kaksi lasta. Synnytysvaurioita ei ole. Vartalo on muuttunut iän myötä. Ei synnytysten tai raskauksien.

Oli synnytykset ja sen jälkeenkin rankkaa. Mutta se on niin pieni osa elämää. Tai vaikeutta lasten johdosta. Paljon enemmän mietin sitä huolta, jota lapsista tunnen aina välillä. Mitään erityistä ei ole ollut. Vain äidin huolta ja toivetta, että heillä menee hyvin. Lapset on jo teinejä.

Arvoni on ihan muualla kuin ulkonäössä tai ns tiukkuudessa. Ellen luottaisi itseeni voisin miettiä tollasia asioita. Harkita leikkausta tiukentaakseni vaginaa yms. Sellasia keskusteluja olen nähnyt vain täällä. Muut keski-ikäiset tuntemani ihmiset miettii elämässään ihan muuta.

Mulle on väitetty pari kertaa päin naamaa, että pillu on TIUKENTUNUT synnytyksen jälkeen. Ja mieskin on kuulemma sitä mieltä ollut. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä hoetaan koko ajan, että "lopputulos on vaivan arvoinen"? Mistä te sen voitte muiden puolesta tietää? Ei minulle ainakaan lapsi olisi sen arvoista, etten pysty nauttimaan yhdynnästä tai pidättelemään ulosteitani. Mieluummin olisin tuossa tapauksessa jäänyt lapsettomaksi. Sekin kun on ihan hyvä tapa elää.

Sitä mä en ymmärrä, miksi näitä asioita pohtivat täällä juuri ne naiset, joilla ei ole aikomustakaan hankkia lapsia. Miksi tämä asia niin kiehtoo niin tavattoma paljon?

Minulle ainakin tieto noista mahdollisista vammoista olivat yksi tekijöistä, jotka kallistivat vaa'an lapsettomuuden puolelle. Jos en olisi vammoista tiennyt, olisin kukaties hankkinutkin lapsen (tosin joka tapauksessa vain yhden).

No mikset hanki? Mulla on takana kolme synnytystä: esikoinen syntyi kun täytin 28v ja painoi 3050g. Keskimmäinen syntyi kun olin 30v ja painoi 2790g. Kolmannen lapseni sain 32- vuotiaana, 3320g. Kaksi synnytyksistä luomuna ja6h synnytyksestä kotiin. Ei repeämiä, tikkejä, ei mitään ongelmaa. Ei jälkeenpäinkään ongelmia missään :) Suosittelen liikkumaan ja syömään kevyesti (mun raskauskilot jäivät synnärille) niin ettei paino nouse liikaa, tule sokeriongelmia ja isoja sokerivauvoja! Vauvan koko varmaan liittyy olennaisesti niihin vaurioihin, samoin kai miten synnytys etenee. Mun eka synnytys kesti alle 4h, toinen alle 2h ja kolmas 50 min. En tajua miksi kaikesta vouhotetaan? Voihan autoa ajaessa törmätä johonkin tai syödessä tukehtua. Kai riskejä on kaikkialla, jos niin haluaa nähdä. Mä kyllä toivotan tsemppiä :) Kyllä se vaan voi mennä niinkuin kauniissa ja rohkeissa.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, vaan siitä, että jos minä äitinä sanon, että lapset ovat ehdottomasti olleet kaiken vaivan arvoisia, niin joku vela tulee ensimmäisenä sanomaan, että lapset ei varmasti ole sen arvoisia. Mut mun kokemus on, että ovat. Aivan parasta. Ja siksi on huvittavaa, miksi jonkun, joka ei edes halua lapsia, on niin kovin tärkeä yrittää lytätä muiden kokemus vanhemmuudesta. Se on kokemus, jota hänellä ei ole, josta hän ei voi aidosti tietää mitään. 

 

 

 

Ymmärrätkö, että myös toisen synnyttäneen ja pahoja vaurioita saaneen kokemus on sellainen, josta sinä et voi aidosti tietää mitään? Voit ainoastaan sanoa, että sinun kärsimäsi vauriot ovat olleet sen arvoisia, että sait sellaiset lapset kuin sait. Joku toinen, joka on menettänyt vaikka sen ulosteenpidätyskyvyn lopullisesti, jonka mies on jättänyt hänet tästä syystä ja jonka lapsi on vaikkapa vielä lisäksi kehitysvammainen, voi olla aiheesta aivan toista mieltä ja se kokemus on aivan yhtä validi kuin sinunkin.

Minä olen tuo keskenmenon kokenut, jolle tuli raskauden aikana rimakauhu kun luin, mitä pahimmillaan voi synnytyksessä tapahtua. Tähän on myös ihan hyvä syy: minä nimittäin en usko että mieheni jäisi suhteeseemme, jos minulle kävisi todella huonosti synnytyksessä. Tuo tieto siitä, miten siinä voi käydä, sai minut arvioimaan koko tilanteen aivan uudelleen. Nyt en toistaiseksi voi yrittää uutta raskautta tämän miehen kanssa, ellemme saa suhteestamme niin vahvaa että voin luottaa miehen sitoutuneen siihen täydellisesti. Toisena vaihtoehtona minun pitää löytää uusi mies ja rakentaa hänen kanssaan sellainen suhde, johon lapsi voi tulla, riskeineen kaikkineen.

Jos olisin alusta asti tiennyt nuo riskit, olisin ehkä alun alkaenkin mennyt yhteen hieman eri tyyppisen miehen kanssa.

Olisikin todella tärkeää kertoa näistä asioista avoimesti jo peruskoulussa, jotta kaikille - myös miehille! - on selvää millaisia riskejä perheen perustamiseen oikeasti sisältyy. "Riski" ei siis tarkoita että kaikille käy niin, vaan että kenelle tahansa saattaa käydä. Siksi jokaisen olisi voitava tämä riski ottaa tietoisesti - ei niin päin että kun se osuu omalle kohdalle, aletaan vasta arvioida onko itsestä ja esim. omasta parisuhteesta sellaista riskiä kantamaan.

Ihan marginaalista jossittelua.

Oikea ongelmasi on ettet luota mieheesi tai siihen että kelpaat. Tai että elämä kantas

Vierailija kirjoitti:

No, minusta näistä vammoista on olemassa tilastotietoa ihan kaikkien saatavilla. Ehkä vammoista kärsivät eivät halua kertoa niistä avoimesti, koska ne ovat henkilökohtaisia asioita. Mutta lasten hankintaa pohtivalle tietoa kyllä löytyy, tosin sitä pitää ehkä vähän hakea.

Ymmärrän, ettei vammojen harvinaisuus lohduta niitä, joiden kohdalle sellainen osuu, mutta toisaalta ihmiset tekevät jatkuvasti tässä mielessä vaarallisia valintoja. Esimerkiksi päivittäinen autolla ajaminen on takuulla tilastollisesti ottaen vaarallisempaa kuin 3 synnytystä. Autokolarissa voi myös tulla vamma, joka esimerkiksi vie pidätyskyvyn.

Kyllä se synnyttäminen vain on huomattavasti autoilua vaarallisempaa hommaa. Ihan kylmästi tilastollisesti katsoen. Jos muuta luulet, niin se lienee seurausta siitä, että synnyttämiseen liittyvää riskitasoa tosiaan pimitetään meiltä ihan peruskoulusta lähtien. Ts. kaunistelematonta totuutta asiasta ei kerrota missään vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Mulle on väitetty pari kertaa päin naamaa, että pillu on TIUKENTUNUT synnytyksen jälkeen. Ja mieskin on kuulemma sitä mieltä ollut. :D

Luulenpa, että se pillun tiukentuminen johtuu lantionpohjalihasjumpista, joita monet hyvin ahkerasti synnytyksen jälkeen tekevät.

No, en ole saanut mitään mainitsemisen arvoisia vaivoja. Pientä peräsuolen laskeumaa, joka vaivaa vaan jos syön tosi epäterveellisesti pitkään. En revennyt ja alapää näyttää ihan samalta kuin ennen. Lyhyt ponnistusaika ehkä vaikuttanut ja 2 lasta olen synnyttänyt. Jos alapää on vähän löystynyt, ei kyllä kiinnosta. Sitä voi treenata, jos haittaa.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole siitä, vaan siitä, että jos minä äitinä sanon, että lapset ovat ehdottomasti olleet kaiken vaivan arvoisia, niin joku vela tulee ensimmäisenä sanomaan, että lapset ei varmasti ole sen arvoisia. Mut mun kokemus on, että ovat. Aivan parasta. Ja siksi on huvittavaa, miksi jonkun, joka ei edes halua lapsia, on niin kovin tärkeä yrittää lytätä muiden kokemus vanhemmuudesta. Se on kokemus, jota hänellä ei ole, josta hän ei voi aidosti tietää mitään. 

 

 

 

Ymmärrätkö, että myös toisen synnyttäneen ja pahoja vaurioita saaneen kokemus on sellainen, josta sinä et voi aidosti tietää mitään? Voit ainoastaan sanoa, että sinun kärsimäsi vauriot ovat olleet sen arvoisia, että sait sellaiset lapset kuin sait. Joku toinen, joka on menettänyt vaikka sen ulosteenpidätyskyvyn lopullisesti, jonka mies on jättänyt hänet tästä syystä ja jonka lapsi on vaikkapa vielä lisäksi kehitysvammainen, voi olla aiheesta aivan toista mieltä ja se kokemus on aivan yhtä validi kuin sinunkin.

Minä olen tuo keskenmenon kokenut, jolle tuli raskauden aikana rimakauhu kun luin, mitä pahimmillaan voi synnytyksessä tapahtua. Tähän on myös ihan hyvä syy: minä nimittäin en usko että mieheni jäisi suhteeseemme, jos minulle kävisi todella huonosti synnytyksessä. Tuo tieto siitä, miten siinä voi käydä, sai minut arvioimaan koko tilanteen aivan uudelleen. Nyt en toistaiseksi voi yrittää uutta raskautta tämän miehen kanssa, ellemme saa suhteestamme niin vahvaa että voin luottaa miehen sitoutuneen siihen täydellisesti. Toisena vaihtoehtona minun pitää löytää uusi mies ja rakentaa hänen kanssaan sellainen suhde, johon lapsi voi tulla, riskeineen kaikkineen.

Jos olisin alusta asti tiennyt nuo riskit, olisin ehkä alun alkaenkin mennyt yhteen hieman eri tyyppisen miehen kanssa.

Olisikin todella tärkeää kertoa näistä asioista avoimesti jo peruskoulussa, jotta kaikille - myös miehille! - on selvää millaisia riskejä perheen perustamiseen oikeasti sisältyy. "Riski" ei siis tarkoita että kaikille käy niin, vaan että kenelle tahansa saattaa käydä. Siksi jokaisen olisi voitava tämä riski ottaa tietoisesti - ei niin päin että kun se osuu omalle kohdalle, aletaan vasta arvioida onko itsestä ja esim. omasta parisuhteesta sellaista riskiä kantamaan.

Ihmettelen nyt vain sitä, että miksi olet asiasta noin hysteerinen kun kerran et ole lapsia nyt sitten hankkimassa?

Tuntuu, että sinulla on todella vahva synnytyspelko jopa siitä huolimatta, ettet enää aio raskaana koskaan olla. 

Oletko miettinyt ammattiauttajaa? Se nimittäin ei auta sinua ei ketään muuta, että hysterisoit palstalla ja yrität pelotella muitakin yhtä hysteerisiksi.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä hoetaan koko ajan, että "lopputulos on vaivan arvoinen"? Mistä te sen voitte muiden puolesta tietää? Ei minulle ainakaan lapsi olisi sen arvoista, etten pysty nauttimaan yhdynnästä tai pidättelemään ulosteitani. Mieluummin olisin tuossa tapauksessa jäänyt lapsettomaksi. Sekin kun on ihan hyvä tapa elää.

Sitä mä en ymmärrä, miksi näitä asioita pohtivat täällä juuri ne naiset, joilla ei ole aikomustakaan hankkia lapsia. Miksi tämä asia niin kiehtoo niin tavattoma paljon?

Minulle ainakin tieto noista mahdollisista vammoista olivat yksi tekijöistä, jotka kallistivat vaa'an lapsettomuuden puolelle. Jos en olisi vammoista tiennyt, olisin kukaties hankkinutkin lapsen (tosin joka tapauksessa vain yhden).

 

 

No mikset hanki? Mulla on takana kolme synnytystä: esikoinen syntyi kun täytin 28v ja painoi 3050g. Keskimmäinen syntyi kun olin 30v ja painoi 2790g. Kolmannen lapseni sain 32- vuotiaana, 3320g. Kaksi synnytyksistä luomuna ja6h synnytyksestä kotiin. Ei repeämiä, tikkejä, ei mitään ongelmaa. Ei jälkeenpäinkään ongelmia missään :) Suosittelen liikkumaan ja syömään kevyesti (mun raskauskilot jäivät synnärille) niin ettei paino nouse liikaa, tule sokeriongelmia ja isoja sokerivauvoja! Vauvan koko varmaan liittyy olennaisesti niihin vaurioihin, samoin kai miten synnytys etenee. Mun eka synnytys kesti alle 4h, toinen alle 2h ja kolmas 50 min. En tajua miksi kaikesta vouhotetaan? Voihan autoa ajaessa törmätä johonkin tai syödessä tukehtua. Kai riskejä on kaikkialla, jos niin haluaa nähdä. Mä kyllä toivotan tsemppiä :) Kyllä se vaan voi mennä niinkuin kauniissa ja rohkeissa.

Minun ensimmäinen painoi 3,8kg. Kesti avautumisineen n 18 tuntia. Ihan ok. Toinen 4,5 kg. Kesti 7 tuntia. Ei repeytymää eikä välilihan leikkausta.

Kyllä isotkin vauvat syntyy hyvin. Ja molemmissa olin muutaman kuukauden päästä pienempi kuin ennen raskautta. Imetin kokoajan. Ja liikuin vaunulenkeillä. Söin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Oikea ongelmasi on ettet luota mieheesi tai siihen että kelpaat. Tai että elämä kantas

Entä niillä naisilla, jotka ovatkin luottaneet miehiinsä, mutta joiden mies on tästä huolimatta jättänyt heidät synnytyksessä vammautumisen vuoksi? Onko tämäkin vain heidän henkilökohtainen ongelmansa, jonka seuraukset heidän tulee hiljaa yksinään kärsiä? He lienevät sellaisia B-luokan kansalaisia, joiden olemassaololla sinun kaltaistesi priimayksilöiden (jotka eivät tietenkään voi itse vammautua synnytyksessä, eivät ainakaan mitenkään vakavasti) ei tule joutua päätänsä vaivaamaan.

Oikein malliesimerkki naisten toiseuttamisesta, johon syyllistyvät patriarkaatissa miesten lisäksi valitettavan usein myös naiset itse. Naisten ympärileikkauskäytäntö on esimerkki samasta ilmiöstä toisessa kulttuurissa: sitäkin yleensä ovat miesten lisäksi innokkaasti jatkamassa naiset itse! Sen sijaan että sanottaisiin: "Nyt riittää kaltoinkohtelu", sanotaankin että sinunkin tulee kestää tämä ja tämä asia nyt vain kuuluu naiseuteen. Jopa että se on sinulle hyväksi ja iloinen asia, aikuistumisen merkki ja niin edelleen. Ja etukäteen ei kerrota, mitä seurauksia sillä on seksuaaliterveydelle, koska ihan turha sellaista olisi etukäteen miettiä.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Mulle on väitetty pari kertaa päin naamaa, että pillu on TIUKENTUNUT synnytyksen jälkeen. Ja mieskin on kuulemma sitä mieltä ollut. :D

 

 

Luulenpa, että se pillun tiukentuminen johtuu lantionpohjalihasjumpista, joita monet hyvin ahkerasti synnytyksen jälkeen tekevät.

Höpö, höpö! Tohon et usko itsekään! Kun sieltä tavarasta on se kakara puserrettu maailmaan, niin se ei enää entisensä ole ikinä vaikka kuinka jumppaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä hoetaan koko ajan, että "lopputulos on vaivan arvoinen"? Mistä te sen voitte muiden puolesta tietää? Ei minulle ainakaan lapsi olisi sen arvoista, etten pysty nauttimaan yhdynnästä tai pidättelemään ulosteitani. Mieluummin olisin tuossa tapauksessa jäänyt lapsettomaksi. Sekin kun on ihan hyvä tapa elää.

Sitä mä en ymmärrä, miksi näitä asioita pohtivat täällä juuri ne naiset, joilla ei ole aikomustakaan hankkia lapsia. Miksi tämä asia niin kiehtoo niin tavattoma paljon?

Minulle ainakin tieto noista mahdollisista vammoista olivat yksi tekijöistä, jotka kallistivat vaa'an lapsettomuuden puolelle. Jos en olisi vammoista tiennyt, olisin kukaties hankkinutkin lapsen (tosin joka tapauksessa vain yhden).

No mikset hanki? Mulla on takana kolme synnytystä: esikoinen syntyi kun täytin 28v ja painoi 3050g. Keskimmäinen syntyi kun olin 30v ja painoi 2790g. Kolmannen lapseni sain 32- vuotiaana, 3320g. Kaksi synnytyksistä luomuna ja6h synnytyksestä kotiin. Ei repeämiä, tikkejä, ei mitään ongelmaa. Ei jälkeenpäinkään ongelmia missään :) Suosittelen liikkumaan ja syömään kevyesti (mun raskauskilot jäivät synnärille) niin ettei paino nouse liikaa, tule sokeriongelmia ja isoja sokerivauvoja! Vauvan koko varmaan liittyy olennaisesti niihin vaurioihin, samoin kai miten synnytys etenee. Mun eka synnytys kesti alle 4h, toinen alle 2h ja kolmas 50 min. En tajua miksi kaikesta vouhotetaan? Voihan autoa ajaessa törmätä johonkin tai syödessä tukehtua. Kai riskejä on kaikkialla, jos niin haluaa nähdä. Mä kyllä toivotan tsemppiä :) Kyllä se vaan voi mennä niinkuin kauniissa ja rohkeissa.

Ihan vaan ohis, mutta isoja vauvoja voi tulla muutenkin kuin syömällä. Kannattaa vähän vertailla minkä kokoisia lähisuvussa on. T. Vauva 4,4 kg ja äiti -2 kg synnäriltä kotiuduttua. Emme vauvan kanssa tosin saaneet vaurioita.