Miksi lisääntyjät vähättelevät ja piilottelevat raskaus- ja synnytysvaurioita?

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Tänne tulevat aina jossain vaiheessa velat taivastelemaan, että he eivät ainakaan ikinä tee lapsia jos siitä kerran tulee yhtä ja toista vaivaa. Se on hyvä asenne, koska siinä isommassa mittakaavassa, mitä lapsen hoito ja kasvattaminen on, on keskimääräiset raskausajasta ja synnytyksestä jääneet vaivat kuitenkin useimmiten helpoimmin kestettäviä juttuja.  Eli ei tosiaan kannata lasta tehdä jos ei halua että siitä joutuu mitään ns. maksamaan, koska siitä synnytyksestä se todellinen vaivannäkö vasta alkaa.:D

Minulla jäi viimeisimmästä synnytyksestä vaivoja jotka vaivasivat kipuina muutama vuosi synnytyksen jälkeen. Mut en pidä niitä pahana koska näitten kanssa voi elää. Se on kuitenkin pieni hinta lapsista, jotka ovat parasta elämässäni. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ikinä ei voi tietää vaikka heti huomenna sairastuisi tai joutuisi tapaturmaan ja niistäkin jäisi pitkäksi ajaksi hankaluuksia tai niistä ei selviäisi. Ei elämää voi jättää elämättä niiden pelossa. Ja joka tapauksessa elämä päättyy aina kuolemaan, jota edeltää kehon rapistuminen ja kivut ja menetykset. Olen iloinen että silloin voin ajatella, että ainakin käytin tätä kehoa, toin tämän kautta tänne maailmaan uusia ihmisiä, jotka on tuottaneet enemmän iloa kuin mikään muu tässä elämässäni ikinä.

Mitäpä jos annettaisiin kaikkien lapsettomien naisten päättää ihan itse parhaan saatavilla olevan tiedon mukaan päättää, onko tuo riski heille ottamisen arvoinen?

 

 

Suomeksi: jätetään vastaisuudessakin kaikki raskaus- ja synnytysvaurioita käsittelevät ketjun lapsettomien naisten asiantuntijuuden varaan. Raskaana olleilta ja synnyttäneillä ei ole mitään annettavaa tälle asialle.

Miksi haluat vähätellä ja piilotella vaurioita ja riskejä? Mitä hyötyä sinä siitä saat?

Vierailija kirjoitti:

Ei kun tuosta tuli vain mieleen erään ystäväni sukulainen, joka on sellainen ylivarovainen ihminen. Ei uskalla lähteä mihinkään ulkomaille (tai oikeastaan kotimaassaankaan kauemmas), koska jotain voi sattua. Voi tulla onnettomuus tai tulla ryöstetyksi jne. Ei voi kokeilla jotain uutta liikuntamuotoa, koska voi loukkaantua jne.

Virtsankarkailusta kärsii synnytyksen jälkeen noin 1/3 naisista. Repeämiä saa useampi kymmenen %, ja pahalaatuisia noin 1/100. Sektioon päätyy 20% synnytyksistä. 

Verrattuna siihen että onnettomuuksia sattuu hatusta heittäen noin 0,001% kerroista kun ihminen lähtee jonnekin, tai liikunnassa loukkaantuu 0,01% liikuntakerroista jne, ei tuttavasi epätervettä pelkokäyttäytymistä voi mitenkään verrata siihen, että ei halua riskien vuoksi olla raskaana ja synnyttää. Niissä kun se riski on tuttavasi pelkäämiin asioihin verrattuna monta tuhatta kertaa todennäköisempi.

Vastaus otsikon kysymykseen: Koska hyvin monet synnytysvauriot ovat sellaisia ettei niitä oteta esille kevyesti kahvipöydässä. Lisäksi hyvin monet synnytysvauriot palautuvat jokseenkin normitilaan parin vuoden päästä.

Olen kokenut sekä synnytyksen että isomman leikkauksen. Nämä ovat siten verrannollisia että minulle aiheutui molemmista useamman kuukauden vaivat, mutta vuosien etäisyydeltä en muista sen tarkemmin kuin että jotain kremppaa oli. Ja siten ihmismieli tapaa toimia: ei kerta kaikkiaan kannata jäädä roikkuman epämiellyttäviin muistoihin jos unohtaminen on mahdollista.

No mutta eihän läheskään kaikki kärsi asiasta. Vaimon kohdalla ainoa muutos on, että tissit ovat mallia rukkaset nykyään. Muuten on vartalo kuin aikaisemminkin ja mitä parasta, hän nauttii yhdynnästä nykyään paljon enemmän.

Minusta kerrotaan ihan liikaakin. Koko ajan joku toitottaa miten joka ikinen repeää niskaan asti, ikinä et voi enää pidätellä pissaa saati kakkaa, emätin muuttuu tunnottomaksi halliksi, vatsanahka jää lörpöttämään housun päälle ja tisseistä tulee rumat kuin mitkä. Näillä "tiedoilla" lietsoin hirveän synnytyspelon itselleni. Positiivinen yllätys oli kun synnytys sujui normaalisti ja sain pari tikkiä vain. Minusta näitä ei missään tapauksessa pimitetä.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Tänne tulevat aina jossain vaiheessa velat taivastelemaan, että he eivät ainakaan ikinä tee lapsia jos siitä kerran tulee yhtä ja toista vaivaa. Se on hyvä asenne, koska siinä isommassa mittakaavassa, mitä lapsen hoito ja kasvattaminen on, on keskimääräiset raskausajasta ja synnytyksestä jääneet vaivat kuitenkin useimmiten helpoimmin kestettäviä juttuja.  Eli ei tosiaan kannata lasta tehdä jos ei halua että siitä joutuu mitään ns. maksamaan, koska siitä synnytyksestä se todellinen vaivannäkö vasta alkaa.:D

Minulla jäi viimeisimmästä synnytyksestä vaivoja jotka vaivasivat kipuina muutama vuosi synnytyksen jälkeen. Mut en pidä niitä pahana koska näitten kanssa voi elää. Se on kuitenkin pieni hinta lapsista, jotka ovat parasta elämässäni. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ikinä ei voi tietää vaikka heti huomenna sairastuisi tai joutuisi tapaturmaan ja niistäkin jäisi pitkäksi ajaksi hankaluuksia tai niistä ei selviäisi. Ei elämää voi jättää elämättä niiden pelossa. Ja joka tapauksessa elämä päättyy aina kuolemaan, jota edeltää kehon rapistuminen ja kivut ja menetykset. Olen iloinen että silloin voin ajatella, että ainakin käytin tätä kehoa, toin tämän kautta tänne maailmaan uusia ihmisiä, jotka on tuottaneet enemmän iloa kuin mikään muu tässä elämässäni ikinä.

 

Mitäpä jos annettaisiin kaikkien lapsettomien naisten päättää ihan itse parhaan saatavilla olevan tiedon mukaan päättää, onko tuo riski heille ottamisen arvoinen?

 

Kyse ei ole siitä, vaan siitä, että jos minä äitinä sanon, että lapset ovat ehdottomasti olleet kaiken vaivan arvoisia, niin joku vela tulee ensimmäisenä sanomaan, että lapset ei varmasti ole sen arvoisia. Mut mun kokemus on, että ovat. Aivan parasta. Ja siksi on huvittavaa, miksi jonkun, joka ei edes halua lapsia, on niin kovin tärkeä yrittää lytätä muiden kokemus vanhemmuudesta. Se on kokemus, jota hänellä ei ole, josta hän ei voi aidosti tietää mitään. 

Minulle on aivan yksi ja sama, tekeekö joku lapsia vai ei. Itse asiassa se on aivan yksi ja sama suurimmalle osalle ihmisistä. Ainoastaan velat jaksaa tästä meuhkata, aivan kuin se heidän valintansa olisi isokin asia, siis muille.

Ne unohtaa myös itse sujuvasti, mutta sitten kun on taas loppuraskaana niin alkaa ikävästi palata mieleen että ai niin joo...

Musta neuvolassa pitäisi olla opas missä kerrotaan mitä naisen vartalolle tapahtuu synnytyksessä ja millä riskillä tulee vaivoja, miten synnytyksestä ja mahd haavereista palautuu, mikä on vielä normaalia ja sellaista minkä voi toivoa parantuvan itsestään ja missä vaiheessa pitäisi oikeasti hakeutua hoitoon  ja millä aikataululla. Synnytyksen jälkeen koko homma keskittyy vaan vauvaan, siis sekä neuvola että oma elämä. Mulle tuli yllärinä ihan todella yleisetkin asiat, kuten että on todella yleistä että luusto heikentyy täysimetyksessä vaikka syö kalsiumlisää. Se imetyksen luustoa vahvistava vaikutus perustuu siihen, että se ensin heikkenee ja sitten kun imetys loppuu elimistö ylikompensoi. Oisin parikin rasitusmurtumaa välttänyt kun tuon olisin tiennyt.

Mä en jättäisi tällaisia asioita ihmisen oman googlaamisen varaan. Monesta muustakin asiasta saa oppaan, miksi ei tällaista Äidin elimistö raskauden jälkeen. 

Jos joku kysyy, niin toki voin omista vaurioistani kertoa. Esikoista synnyttäessä tehtiin välilihaleikkaus. Ei ollut kipeä ja parani parissa kuukaudessa täysin. Toista lasta synnyttäessä tuli repeämä. Repeäminen sattui ihan helvetistä, mutta jälkeenpäin kipu oli niin lievää, etten tarvinnut edes särky lääkkeitä. Paranin parissa kuukaudessa siitäkin. Ainut pysyvä vaurio on raskausarvet. Eipä nämä ole niin isoja juttuja että niillä pitäisi ketään pelotella.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänne tulevat aina jossain vaiheessa velat taivastelemaan, että he eivät ainakaan ikinä tee lapsia jos siitä kerran tulee yhtä ja toista vaivaa. Se on hyvä asenne, koska siinä isommassa mittakaavassa, mitä lapsen hoito ja kasvattaminen on, on keskimääräiset raskausajasta ja synnytyksestä jääneet vaivat kuitenkin useimmiten helpoimmin kestettäviä juttuja.  Eli ei tosiaan kannata lasta tehdä jos ei halua että siitä joutuu mitään ns. maksamaan, koska siitä synnytyksestä se todellinen vaivannäkö vasta alkaa.:D

Minulla jäi viimeisimmästä synnytyksestä vaivoja jotka vaivasivat kipuina muutama vuosi synnytyksen jälkeen. Mut en pidä niitä pahana koska näitten kanssa voi elää. Se on kuitenkin pieni hinta lapsista, jotka ovat parasta elämässäni. Elämässä sattuu ja tapahtuu, ikinä ei voi tietää vaikka heti huomenna sairastuisi tai joutuisi tapaturmaan ja niistäkin jäisi pitkäksi ajaksi hankaluuksia tai niistä ei selviäisi. Ei elämää voi jättää elämättä niiden pelossa. Ja joka tapauksessa elämä päättyy aina kuolemaan, jota edeltää kehon rapistuminen ja kivut ja menetykset. Olen iloinen että silloin voin ajatella, että ainakin käytin tätä kehoa, toin tämän kautta tänne maailmaan uusia ihmisiä, jotka on tuottaneet enemmän iloa kuin mikään muu tässä elämässäni ikinä.

Mitäpä jos annettaisiin kaikkien lapsettomien naisten päättää ihan itse parhaan saatavilla olevan tiedon mukaan päättää, onko tuo riski heille ottamisen arvoinen?

Suomeksi: jätetään vastaisuudessakin kaikki raskaus- ja synnytysvaurioita käsittelevät ketjun lapsettomien naisten asiantuntijuuden varaan. Raskaana olleilta ja synnyttäneillä ei ole mitään annettavaa tälle asialle.

 

Miksi haluat vähätellä ja piilotella vaurioita ja riskejä? Mitä hyötyä sinä siitä saat?

 

Mitä vaurioita ja riskejä minä piilottelen ja vähättelen? Sinä ilmeisesti tiedät minun kehoni asiat paremmin kuin minä itse, joten anna tulla!

Ehkä useimmilla ei ole juuri ongelmia. Itsellä on lapsia, ja synnytykset ovat olleet täysin normaaleja ja olen toipunut ennalleni muutamassa kuukaudessa. Toki olen onnellinen tästä ja tiedän olevani onnekas.

Mutta miltei kaikilla tutuillani on myös lapsia 1-4, ja en ole kuullut kovin pahoista vaurioista, vaikka kaikesta ollaan juteltu. Varsinkin ekan lapsen jälkeen ns. muutokset ovat yleensä ihan olemattomia, jos itse pitää huolta kropastaan.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Ei kun tuosta tuli vain mieleen erään ystäväni sukulainen, joka on sellainen ylivarovainen ihminen. Ei uskalla lähteä mihinkään ulkomaille (tai oikeastaan kotimaassaankaan kauemmas), koska jotain voi sattua. Voi tulla onnettomuus tai tulla ryöstetyksi jne. Ei voi kokeilla jotain uutta liikuntamuotoa, koska voi loukkaantua jne.

 

 

Virtsankarkailusta kärsii synnytyksen jälkeen noin 1/3 naisista. Repeämiä saa useampi kymmenen %, ja pahalaatuisia noin 1/100. Sektioon päätyy 20% synnytyksistä. 

Verrattuna siihen että onnettomuuksia sattuu hatusta heittäen noin 0,001% kerroista kun ihminen lähtee jonnekin, tai liikunnassa loukkaantuu 0,01% liikuntakerroista jne, ei tuttavasi epätervettä pelkokäyttäytymistä voi mitenkään verrata siihen, että ei halua riskien vuoksi olla raskaana ja synnyttää. Niissä kun se riski on tuttavasi pelkäämiin asioihin verrattuna monta tuhatta kertaa todennäköisempi.

Niin, virtsankarkailusta synnytyksen jälkeen. Se ei tarkoita sitä, että virtsankarkailu olisi pysyvä asiantila. Mullakin oli virtsankarkailua esikoisen synnytyksen jälkeen. Se kesti ehkä... kaksi viikkoa. Repeämä tai välilihanleikkaus ei tarkoita mitään erityistä vauriota, mullekin on tullut pari pientä repeämää ja välilihan leikkaus on tehty molemmilla kerroilla, mutta ne eivät vaivaa mua mitenkään nyt.

-

Äläkä viitsi naurattaa tempaisemalla jotain onnettomuuden todennäköisyyksiä hatusta! Ei tuollaisista kuvitteellisista prosenttiluvuista voi edes keskustella. Jos haluat aiheesta jotain sanoa, jätä itse keksimäsi tilastot pois. Mutta jos ihan oikeasti puhutaan onnettomuuksista, niin vaikkapa hirvikolareita ajetaan keskimäärin 1500 vuodessa (vuonna 2014 ajettiin 1623, huippuvuonna 2001 30048, lähde: liikenneturva https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/ennakointi/hirvet-ja-muut-…). Urheiluvammoistakin löytyy täältä tietoa: http://www.kysy.fi/kysymys/usein-puhutaan-siita-etta-jokin-liikuntalaji…

Nämä samat ihmiset, joiden mielestä muiden olisi pitänyt kertoa heille mitä kamalaa raskausaikana voi tapahtua, olisivat sitten aivan yhtä katkeria, jos olisivat jättäneet lapsensa tekemättä näiden vaurioiden pelossa. Että miksi ette kertoneet, että lapsien kanssa olisi sittenkin ollut mukavaa. 

Jokaisella on vastuu niistä omista valinnoistaan, ei siitä voi muita syytellä kun on kerran itse joko hankkinut lapsia tai jättänyt hankkimatta.

Piilotella? No en nyt varsinaisesti piilottele, mutta missä niistä pitäisi huudella? Pidätyskyvyttömyys ja muut vaivat ei varsinaisesti mitään kahvipöytäkeskusteluaiheita ole ja en osaa kuvitella että postaisin vaikka faceen kuvia räjähtäneestä alapäästäni.

miten voin piilotella synnytysvaurioita, jos en vaurioitunut millään tavalla? Raskaana olo ja synnytys olivat elämäni mahtavimmat kokemukset. Saako sen sanoa, vai vaurioituuko joku?

Vierailija kirjoitti:

Minusta kerrotaan ihan liikaakin. Koko ajan joku toitottaa miten joka ikinen repeää niskaan asti, ikinä et voi enää pidätellä pissaa saati kakkaa, emätin muuttuu tunnottomaksi halliksi, vatsanahka jää lörpöttämään housun päälle ja tisseistä tulee rumat kuin mitkä. Näillä "tiedoilla" lietsoin hirveän synnytyspelon itselleni. Positiivinen yllätys oli kun synnytys sujui normaalisti ja sain pari tikkiä vain. Minusta näitä ei missään tapauksessa pimitetä.

Samaa mieltä! Mua peloteltiin kolmeen suuntaan tehtävällä episiotomialla ja peräsuolen auki räjähtämisellä. Maha on kuulemma pullataikinaa ja tissit saa nostella polvista. Öljysin hulluna mahaa ja välilihaa eikä mitään revennyt tai leikattu. Tissitkin on nätit 70E:t.

Sain pienen pienen repeämän, joka tilattiin parilla tilillä. Parani hetkessä ilmakylvyillä. Toki paikat oli kipeät, mutta palauduin nopeasti. Kehostani ei huomaa, että olisin synnyttänyt. Toisessa raskaudessa minua pissatti jatkuvasti ja pissa lirahti aivastaessa. Raskaana närästi puolen välin jälkeen. Raskauskilot tulivat vauvasta ja jäivät laitokselle. Imetys oli sotkuista puuhaa. Mitää

Vierailija kirjoitti:

Minusta kerrotaan ihan liikaakin. Koko ajan joku toitottaa miten joka ikinen repeää niskaan asti, ikinä et voi enää pidätellä pissaa saati kakkaa, emätin muuttuu tunnottomaksi halliksi, vatsanahka jää lörpöttämään housun päälle ja tisseistä tulee rumat kuin mitkä. Näillä "tiedoilla" lietsoin hirveän synnytyspelon itselleni. Positiivinen yllätys oli kun synnytys sujui normaalisti ja sain pari tikkiä vain. Minusta näitä ei missään tapauksessa pimitetä.

Minustakin tuntuu nimenomaan siltä, että nykyään pelotellaan oikein pelottelemalla. Ei missään todellakaan saa sitä ruusuista kuvaa synnytyksestä, vaan päinvastoin keskustelut yms. tursuavat näitä kaikkein pahimpia kertomuksia, joita sitten illakoidaan enimmäistään odottaville.

Nytkin eräs läheinen, jolla mielestään synnytys meni pieleen (päätyi päivystyssektioon) muistaa joka välissä kailotella kauheaa kokemustaan ja miten oli ihan hirveääkamalaa ikinä. Niin, ja olen itse viikolla 32 raskaana, mutta tämähän ei häntä pidättele; kertoilee entistä enemmän ja on saanut minulle aikaan sektiopelon. 

Ja sitten ihmetellään, miksi synnytyspelko koko ajan lisääntyy, kun ensimmäistään odottavat pelotellaan ihan alusta asti.

Mua ei ole peloteltu, enkä kauheasti etsinyt tietoa kaikesta siitä, mikä voi mennä pieleen raskausaikana. Oma ensimmäinen synnytykseni oli kauhea (mutta ei siitä jäänyt kuin henkisiä vaurioita, jotka toinen synnytys sitten korjasi), mutta en ole kertonut siitä yksityiskohtia ensisynnyttäjille - sen olen kyllä kertonut, että ei mennyt kivasti ja jotain muitakin juttuja, mutta olen sanonut yksityiskohdista, että puhutaan sitten lisää synnytyksesi jälkeen, ei näitä kannata niin kauheasti miettiä.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Ei kun tuosta tuli vain mieleen erään ystäväni sukulainen, joka on sellainen ylivarovainen ihminen. Ei uskalla lähteä mihinkään ulkomaille (tai oikeastaan kotimaassaankaan kauemmas), koska jotain voi sattua. Voi tulla onnettomuus tai tulla ryöstetyksi jne. Ei voi kokeilla jotain uutta liikuntamuotoa, koska voi loukkaantua jne.

Virtsankarkailusta kärsii synnytyksen jälkeen noin 1/3 naisista. Repeämiä saa useampi kymmenen %, ja pahalaatuisia noin 1/100. Sektioon päätyy 20% synnytyksistä. 

Verrattuna siihen että onnettomuuksia sattuu hatusta heittäen noin 0,001% kerroista kun ihminen lähtee jonnekin, tai liikunnassa loukkaantuu 0,01% liikuntakerroista jne, ei tuttavasi epätervettä pelkokäyttäytymistä voi mitenkään verrata siihen, että ei halua riskien vuoksi olla raskaana ja synnyttää. Niissä kun se riski on tuttavasi pelkäämiin asioihin verrattuna monta tuhatta kertaa todennäköisempi.

 

 

Niin, virtsankarkailusta synnytyksen jälkeen. Se ei tarkoita sitä, että virtsankarkailu olisi pysyvä asiantila. Mullakin oli virtsankarkailua esikoisen synnytyksen jälkeen. Se kesti ehkä... kaksi viikkoa. Repeämä tai välilihanleikkaus ei tarkoita mitään erityistä vauriota, mullekin on tullut pari pientä repeämää ja välilihan leikkaus on tehty molemmilla kerroilla, mutta ne eivät vaivaa mua mitenkään nyt.

-

Äläkä viitsi naurattaa tempaisemalla jotain onnettomuuden todennäköisyyksiä hatusta! Ei tuollaisista kuvitteellisista prosenttiluvuista voi edes keskustella. Jos haluat aiheesta jotain sanoa, jätä itse keksimäsi tilastot pois. Mutta jos ihan oikeasti puhutaan onnettomuuksista, niin vaikkapa hirvikolareita ajetaan keskimäärin 1500 vuodessa (vuonna 2014 ajettiin 1623, huippuvuonna 2001 30048, lähde: liikenneturva https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/ennakointi/hirvet-ja-muut-e...). Urheiluvammoistakin löytyy täältä tietoa: http://www.kysy.fi/kysymys/usein-puhutaan-siita-etta-jokin-liikuntalaji-...

Tarkoitus oli esittää suuruusluokkaa. Suomessa on henkilöautoja noin 2 500 000. Siitä laskettuna noin 0,06% autoista on vuodessa osallisena hirvikolarissa (oikeasti vähemmän, koska osa kolareista tapahtuu muille kuin henkilöautoille). Keskivertoautoilija ajaa vuodessa noin 18 000km. Hirvikolari on siis noin todennäköinen noin 1/ 30 000 000 ajetuista kilometreista. 

Eli todellakin kyse on ihan eri suuruusluokan riskeistä kuin synnytyksen 1/3 tai 1%. Oli se liikenneonnettomuuden riski sitten 0,0001 tai 0,001 tai jopa 0,01%.

Mutta tyhmää toki minulta olettaa, että joku räjähtänyt (sic) mamma ymmärtäisi mitä tarkoittaa kun puhutaan suuruusluokista, riskeistä ja todennäköisyyksistä. Jatka sä vain tuttipullojen lämmittämistä äläkä jatkossakaan yritä käyttää aivojasi yhtään monimutkaisempiin asioihin, tulee vielä pieni pää kipeäksi!

Ehkäpä siksi, etteivät ne vauriot oikeasti ole niin suuria ja toisten ihmisten asenne ärsyttää. Minut leikattiin sektiolla, mutta ihmisiltä, jotka eivät tätä tiedä, olen saanut ihan oikeasti kuulla mietteitä siitä vieläpä mieheni kuullen, että missähän kunnossa alapääni mahtaa nyt olla. Ihan kuin se heille edes kuuluisi! En voi ymmärtää tätä, sillä vauvakin oli todella pieni (2400g). Kerrottuani, että minut itseasiassa leikattiin sektiolla, olen saanut osakseni nyrpeitä katseita!