Miten niin muka ihastuu ihastumisen tunteeseen eikä ihmiseen?

Kuka sinulle on niin sanonut?

Kaikissa ihastumista koskevissa jutuissa ja täällä aihetta käsittelevissä ketjuissa aina jankataan, että olet vain ihastunut ihastumisen tunteeseen. Blaah.

Vierailija kirjoitti:

Kaikissa ihastumista koskevissa jutuissa ja täällä aihetta käsittelevissä ketjuissa aina jankataan, että olet vain ihastunut ihastumisen tunteeseen. Blaah.

En ole törmännyt.

Vierailija kirjoitti:

Kaikissa ihastumista koskevissa jutuissa ja täällä aihetta käsittelevissä ketjuissa aina jankataan, että olet vain ihastunut ihastumisen tunteeseen. Blaah.

Jotkut on

Kyllä musta monesti alussa voi olla paljonkin harhaa liittyen ihastuksen kohteeseen. Hänet fantasioi sellaiseksi, kuin minkä hänen toivoisi olevan. Toivottavasti alttarilla toisen jo tuntee niin hyvin, että ei ole pelkästä kuvitelmasta kyse, mutta onhan sekin mahdollista. 

Eli, sä vaihdat kumppania kun sukkia ja imasit herneen nenään kun ei pelkästään hehkutettu?

Rakastumisen tai ihastumisen tunteeseen on joillain riippuvuus. Siksi sellaiset ihmiset sarjasuhteilevat ja myös sarjapettävät. Eivät he ole toisesta ihmisestä aidosti kiinnostuneita. Koskaan.

Huvittavinta näissä tyypeissä on että samaan aikaan voivat sanoa olevansa kosketusaddikteja mutta uhoavat että eivät halua olla riippuvaisia kenestäkään. Eiköhän robotit olisi tuollaisille parempi vaihtoehto kuin normaalit ihmiset.

Ymmärrän ton jos joku ihastuu jatkuvasti uudelleen ja uudelleen, niin silloin on kyse tunteeseen ihastumisesta. Ja ainahan sitä osittain ihastuu luomaansa mielikuvaan, kun ei toista voi tuntea.

Mutta jos ihastuu kerran vuosikymmenessä, niin ei siinä ole kyse ihastumisen tunteeseen ihastumisesta. Jos siihen tunteeseen ihastuisi, niin niitä retkahduksia pitäisi tulla tiuhaan. Tapaan kuitenkin viehättäviä ja kiehtovia ihmisiä usein, mutta en ihastu heihin. Sitten kun yhteen ihastunkin, niin se johtuu siitä että hänessä on ihmisenä jotain erityistä mikä vetoaa. Ja mulla se tunne kestää todella kauan (2-3 vuotta), vaikka en saisi vastakaikua ja vaikka en näkisi tai tapaisi ihastustani ollenkaan. Ei ole mitään sarjaihastumistouhua.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ton jos joku ihastuu jatkuvasti uudelleen ja uudelleen, niin silloin on kyse tunteeseen ihastumisesta. Ja ainahan sitä osittain ihastuu luomaansa mielikuvaan, kun ei toista voi tuntea.

Mutta jos ihastuu kerran vuosikymmenessä, niin ei siinä ole kyse ihastumisen tunteeseen ihastumisesta. Jos siihen tunteeseen ihastuisi, niin niitä retkahduksia pitäisi tulla tiuhaan. Tapaan kuitenkin viehättäviä ja kiehtovia ihmisiä usein, mutta en ihastu heihin. Sitten kun yhteen ihastunkin, niin se johtuu siitä että hänessä on ihmisenä jotain erityistä mikä vetoaa. Ja mulla se tunne kestää todella kauan (2-3 vuotta), vaikka en saisi vastakaikua ja vaikka en näkisi tai tapaisi ihastustani ollenkaan. Ei ole mitään sarjaihastumistouhua.

Ja paljonko tuossa on mielikuvittelua mukana? Kun hän tekisi sitä ja tätä ihanaa, sanoisi mulle niin ja näin. Sitten me menisimme/ tekisimme/puhuisimme...

Todellisuudessa tämä ihastus on illat ja viikonloput salilla/lenkillä/ylitöissä/harrastuksissa, muutenkin käytännön yhdessäoloa on vain sen toisen ehdoilla. Tämä omasta kokemuksesta. Ainahan se rakastajakin on parempi kuin puoliso, kunnes joudutaan jakamaan arki yhdessä.

Ihastuminen ja rakastuminen psykologiaa, ei so ole sen kummempaa. Jotkut huumantuvat siitä ihastumisen/rakastumisen tunteesta, koko kroppa ja sielu on sen kemiallisen aivomyrskyn vietävänä.

Haluavat koke sen uudestaan ja uudestaan.

Ehkäpä kyseistä selitystä tarjoavat he, joilla on taipumusta ihastua ihastumisen tunteeseen? Ap sinä itse tiedät mistä kohdallasi on kyse, joten älä anna painoarvoa heidän sanoille, jotka yrittävät mitätöidä tunteesi.

Nuo on niitä yksinkertaisten ihmisten yksinkertaisia selityksiä.

Kaveri on tällainen sarjaseurustelija. Ei osaa olla niin, ettei ole joku mies käsipuolessa. Jos tulee ero, hänen pitää hankkia vaikka laastariksi joku. Sen miehen kanssa on sitten niin kauan kunnes löytää mielestään paremman. Ilman miestä hän on surkea ja kuin eksyksissä niinä muutaman päivän tai muutaman viikon väliaikoina milloin ei tapaile ketään -  kunnes löytyy taas uusi mies.

Minulle exä ainakin sanoi, että jäi siihen rakastumisen tunteeseen koukkuun ja sen vuoksi sitten ilmeisesti oli eron jälkeen pikapikaa uuden kanssa taas yhdessä. Eli kertoi vähän sitä, ettei tainnut minulla ihmisenä olla kauheasti virkaa siinä.

Vierailija kirjoitti:

Ihastuminen ja rakastuminen psykologiaa, ei so ole sen kummempaa. Jotkut huumantuvat siitä ihastumisen/rakastumisen tunteesta, koko kroppa ja sielu on sen kemiallisen aivomyrskyn vietävänä.

Haluavat koke sen uudestaan ja uudestaan.

Addikteja siis jotka eivät ole itsenäistyneet normaalisti eivätkä kasvaneet henkisesti tasapainoisiksi. Elävät huumafantasioissaan. Eipä siinä mutta oksettavimmat tapaukset esittävät jotain muuta kuin ovatkaan.

Yleensä se on tosiaan vain siihen oman erityisyyden tunteeseen rakastumista eikä sillä toisella ole niin väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ton jos joku ihastuu jatkuvasti uudelleen ja uudelleen, niin silloin on kyse tunteeseen ihastumisesta. Ja ainahan sitä osittain ihastuu luomaansa mielikuvaan, kun ei toista voi tuntea.

Mutta jos ihastuu kerran vuosikymmenessä, niin ei siinä ole kyse ihastumisen tunteeseen ihastumisesta. Jos siihen tunteeseen ihastuisi, niin niitä retkahduksia pitäisi tulla tiuhaan. Tapaan kuitenkin viehättäviä ja kiehtovia ihmisiä usein, mutta en ihastu heihin. Sitten kun yhteen ihastunkin, niin se johtuu siitä että hänessä on ihmisenä jotain erityistä mikä vetoaa. Ja mulla se tunne kestää todella kauan (2-3 vuotta), vaikka en saisi vastakaikua ja vaikka en näkisi tai tapaisi ihastustani ollenkaan. Ei ole mitään sarjaihastumistouhua.

Ja paljonko tuossa on mielikuvittelua mukana? Kun hän tekisi sitä ja tätä ihanaa, sanoisi mulle niin ja näin. Sitten me menisimme/ tekisimme/puhuisimme...

Todellisuudessa tämä ihastus on illat ja viikonloput salilla/lenkillä/ylitöissä/harrastuksissa, muutenkin käytännön yhdessäoloa on vain sen toisen ehdoilla. Tämä omasta kokemuksesta. Ainahan se rakastajakin on parempi kuin puoliso, kunnes joudutaan jakamaan arki yhdessä.

No mitä vähemmän toista tuntee, sitä enemmän se on omia mielikuvia. Mutta jos ihastuu harvoin, niin siinä ei ole kyse ihastumisen tunteeseen ihastumisesta. Ja aina siinä osittain ihastuu siihen ihmiseen.

Jos viedään ihan äärimmilleen, niin eihän kukaan voi tuntea edes itseään tai puolisoaan täysin, vaan mielikuva itsestä tai puolisosta on aina osittain omaa tulkintaa todellisuudesta.