Olen katkera miehelleni

Mut kyllä noi lapsensaantijutut on kuitenkin sellaisia missä ei kannata ruveta tinkimään.. :( Jääp painamaan vuosiksi eteenpäin ja voi kerryttää vihaa miestäsi kohtaan. Sun vaan pitää laittaa vaakakuppiin avioliitto tai useampi lapsi.



Itse en olisi tyytynyt yhteen lapseen ja sen sanoin miehellenikin. Onneksi ei käynyt syömään sanojaan.. :/

Sano miehelle et näin se on ja aikaa on 2kk miettiä. Turha sitä on pitkittää tai asiasta tapella. Ihan rauhallisesti vaan päätöksiä tekemään. Jos olet siinä 30 tietämillä niin sulla on aikaa löytää vielä uusi mies ja hommata vaikka 4 lasta lisää. Päästä höyryt ulos ja kerää itsetuntosi ja ole rauhallinen niin asiat järjestyy ihan varmasti oikein päin. Lapsen saanti on niin iso asia että ei kannata tehdä kompromissia, tiedät sen kyllä itsekkin. Olen samaa mieltä että miehen olisi luullut ymmärtävän että kun menee lapsettoman alle 30-kymppisen naisen kanssa yhteen niin tämä tosiaan tod.näk. haluaa lapsia. Olisi kannattanut katsoa ikäsiään tai ainakin kysyä etukäteen. Ymmärrän hyvin että olosi on vähän höynäytetty. Varsinkin kun olet vielä suostunut kaikenlaisiin ed.liiton lasten lisäinvestointeihin. Olisithan voinut sanoa että kuule nyt rahahanat kiinni, et halua ole velvollinen osallistumaan miehesi aikuisten lasten kuluihin. Sinullakin on tässä sanavaltaa. Jos mies ei ole elatusvelvollinen sinua kohtaan kuinka sinulla olisi vastuuta hänen aikuisista lapsista. Ihan hullua touhua.

Ei mitään väliä kenen kanssa niitä tekee, kunhan niitä vaan tulee juuri niin monta kun nainen haluaa.



Kuinkahan kuumaa kamaa luulette olevanne eronneena yhden lapsen yh:na, jos ainoa tavoite on löytää mies joka suostuu siittämään ja elättämään mahd. monta lasta? Eikö ole mitään väliä sillä, millaiset olosuhteet luotte perhe-elämälle ja tasapainoiselle lapsuudelle? Ai niin, ei, oma vauvakuume on paljon tärkeämpi ja arvokkaampi tunne.



Ap ei ole mitenkään ilmaissut onneaan tästä olemassaolevasta lapsesta.

Esim. oma tilanteeni oli se että meillä yksi lapsi ja halusin toisen, mies ei. Kävi ihan oikea vahinko ja pidimme lapsen. Jos eroamme tai olisimme eronneet, en haluaisikaan missään tapauksessa uutta miestä. Ensinnäkin lapset tehty tai jos haluaisin lisää on spermapankki olemassa!!! Yh:n elämä ei tosiaan pelota. Enemmän pelottaisi uusperheen arki jota en tosiaan halua. Olen edelleen sitä mieltä että en missään tapauksessa teksi kompromissia lapsiluvusta. Jokaisella on oikeus äitiyyten tai isyyteen. Pakko ei ole hommaan ryhtyä mutta se on sitten siltä osin selvä peli. Kaikkea ei voi elämässä saada mutta lapset ovat minulle tärkeämpiä kuin mieheni. Näin se vain on.

mutta samalla suren sitä hänen sisarustaan jota en koskaan saa. Eikä syynä ole mikään lapsettomuus vaan miehen päätös. Lapsen tasapainoiseen elämään vaikuttaa kyllä vanhempien suhdekin, ja tällä hetkellä suhde on jossain määrin kitkerä.



ap

Mitäs jos miehesi sanoisi sinulle, että on käynyt vieraissa mutta ei häntä saa syyttää, sillä hän tunsi HORMONALISTA panetusta. Menisikö läpi?



Aika jännä tuokin ajatus, että jokaisella on oikeus äitiyteen tai isyyteen. Kun tuohon vanhemmuuteen kuuluu yhtenä osana myös se, että kykenee elättämään ja huolehtimaan lapsistaan. Jos henkilö kokee, ettei hänelle ole enää aikaa/energiaa/halua/rahaa uusiin lapsiin, on hänellä oikeus olla haluamatta. Aivan kuten naisilla on aina oikeus haluta. Vauvakuumehöyryissä tehdään lisää ja lisää lapsia, ja sitten kirotaan kun mies on aina töissä ja väsynyt (mitenköhän muuten ne laskut saisi maksettua). Eli arjen ongelmat jäävät usein miehelle, vaikka nainen on mielestään ylivertainen kun hän sentään on kokenut sen vauvakuumeen.

pistä ap lääkitys kuntoon. Taidat olla kova uhoamaan vai?

Muuten ymmärrän kyllä, miltä sinusta tuntuu ja että olet miehelle katkeroitunut. Ymmärrän myös miestäsi sen puoleen, että hän ei enää välttämättä tosiaan tahdo enää elää vauva-aikaa. Hän on sitä elänyt jo mielestään tarpeeksi elämänsä aikana ja tahtoisi nyt jo " levätä" ja panostaa muihin asioihin. Minun miehelläni on lapsia aiemmasta liitosta ja meillä kaksi yhteistä. Meilläkään ei mies tahtonut enää naimisiin eikä lapsia, mutta kun olisi ollut ero edessä minun aloitteestani, niin mieli muuttui.



Voithan jättää ehkäisyn pois ja kertoa siitä miehelle, joten jos mies kuitenkin harrastaa petipuuhia kanssasi, niin silloinhan mies on itsekin tehnyt valinnan, eli ottanut vastaan toisen lapsen mahdollisuuden.



Turhaan olet kuitenkin minusta vihainen ja katkera siitä, että mies tukee aikuisia lapsiaan taloudellisesti. Useimpia tukevat nykymaailmassa vanhemmat vielä lasten ollessa kolmikymppisiä ja se ei ole mikään poikkeus eikä epänormaalia.



Minusta kaksi lasta nainen voi vielä olettaa liitossa saavansa, mutta ei miehen tarvitse suostua määrättömien määrien isäksi, vain koska nainen tahtoo. Tarkoitan, että on ehkä kohtuullista vielä ajatella, että mies tekee kaksi kanssasi, muttei hänen tarvitse suostua kanssasi mihinkään neljän kersan tekoon tms.



Ja nyt kun en itse enää tahdo lapsia, niin puistattaa ajatuskin, että joku vauvakuumeinen mies nahuaisi minua pakolla lisääntymään, vaikka itse on jo saanut vauvaelämästä ihan tarpeekseen.



Eroa miettiessäsi sinun tulee myös minusta ajatella jo olevaa lastasi, että mitä häneltä riistät ja miten sellainen häneen vaikuttaa.

Mies viettää aikaa edellisen liiton lasten kanssa ja huolehtii heistä = paha paha, mies on vastuuton ääliö.



Mies viettää aikaa nykyisen liiton lasten kanssa ja huolehtii heistä= hyvä hyvä.



Mutta jos ero tulee tästä vaimo nro kakkosesta ja mies ohjeen mukaan ei enää olekaan koko ajan mukana lastensa elämässä tai syydä heille rahaa, on hän taas vastuuton ääliö. Lapsethan ovat hänen lapsiaan erosta huolimatta, kyllä kunnon mies elättää myös ex-vaimon!

mutta kun sekin on liikaan. Ja minulta ei ole pois miehen tuki sen aikuisille lapsille mutta miksi tulee sitten sanomaan minulle ettei ole varaa meillä ihan perusasioihin?



Eikä ne mitään sisaruksia ole, minä luulin että olisi, mutta jos niitä näkee kerran vuodessa kun ne haluaa rahaa niin mitä sisaruksia ne sellaiset on pienelle lapselle? Eivät tule käymään tai katsomaan, ei meidän lapsi niitä tunne kuin etäisesti. Sama että joku voi biologisesti olla isä mutta oikea isä on se joka siinä arjessa on läsnä.



Heti huudetaan että lääkitystä kuntoon kun olen toinen vaimo. Jos olisin ydinperheessä ja täällä sanoisin että mies ei suostu tekeen lapsia niin sanottaisiin että jssap.



ap

Ap taisi tuolla alkupuolella ketjua mainita, etta nimenomaan han on miestaan huomattavan paremmin ansaitseva ja etta miehen ei ole tarvinut uhrata omia roposiaan vanhempainvapaan aikanakaan. Ja etta painvastoin ap:n tulot ovat tehneet mahdolliseksi miehen nyt rahoittaa ensimmaisen pesueen opintoja ja miettia auto- ja talohankintoja.



Minusta tassa nyt on yksinkertaisesti niin, etta heidan toiveensa ja odotuksensa elamasta ovat sen verran erilaiset, etta vakavan keskustelun paikka heilla on edessa. Jokainen joutuu tekemaan kompromisseja, mutta pitaako se sitten aina olla nainen, joka luopuu unelmistaan, jotta mies saa toteuttaa omiaan. Mene ja tieda. Jokainen tekee omat johtopaatoksensa.



Voimia sinulle, ap. Isoja paatoksia on teilla edessa.

Kyllä siinä vastuu on miehellä ja ex-vaimolla. En ryhtyisi maksamaan mieheni ed.liiton lapsen elatusta. Minimi maksetaan kun on tullut näitä omiakin hommattua ja niiden etu menee kyllä edelle. Ex-vaimo hoitaa sitten lapsensa maksut uuden miehensä kanssa. Itse en uusperhe kuviohin mukaan lähtisi ts. uusi mies jolla lapsia ja sitten vielä hommattaisi lisää yhdessä. Ei kiitos. Oikeus isyyteen tai äitiyteen on jokaisella. Minusta ap. on ihan oikeassa ja on tosiaan järkevä perusteluissaan. vihainen hän on mutta eikö se ole ihan sallittua tilanteessa? Mies siinä on virhelaskelman tehnyt kun on nuoren vaimon itselleen ottanut. Luulisi että tietäisi jo elämänkokemuksen perusteella paremmin. Mitä väärää siinä on jos mies ei esim halua lapsia lisää ja nainen haluaa ja sen johdosta pistää sitten eron vireille? Ketään ei voi pakottaa mutta kaikilla se OIKEUS lisääntyä on. Kyllä sisarukset on tärkeitä. Ap:n tilanteessa ed.liiton lapset on jo aikuisia joten ei niistä sisaruksista ole enää vauvan leikkikavereiksi!!! Helpompaa se 2 lapsen kanssa on kuin yhden ;)

Tiedän paljon sisaruksia, jotka eivät ole missään tekemisissä toistensa kanssa, eli ei se sisarus mikään autuaaksi tekevä ole.



Jos silti olet itsekkäästi sitä mieltä että haluat vielä lapsen, eroa ja opettele olemaan yksiksesi. Jos löydät sopivan isäehdokkaan, eikun toimeksi. Niin, ja voithan sinkkuna adoptoidakin, jos siltä tuntuu.

Kun olen yrittänyt ottaa asiaa puheeksi niin mies tapansa mukaan on vain että mitä keskustelemista tässä on, hän on tätä mieltä ja piste. Että minä olen hormonihuuruinen hirviö ja äitiys on tehnyt minut ihan omituiseksi. Kyllä minä sen myönnän että minua oli paljon helpompi käsitellä ennen kuin olin äiti. Nyt pidän oman lapseni puolta ja ymmärrän monia asioita vähän eri lailla.



ap

mutta että mies pakottaa minut omaan näkemykseensä, se on niin katkera pala niellä etten tiedä mitä tästä avioliitosta tulee hänen kanssaan. Raha-asiat, asumiset ja hankinnat jotka ennen ei olleet minulle mikään ongelma, kirvelevät ja kaivelevat nyt minua. Olen ollut ihan ok edellisten lapsien suhteen, mutta nyt tuntuu että he ovat kaikki ja me uusi perhe ei olla mitään.

Ei mitään mukavia mietteitä omasta avioliitosta ja miehestä. Ei kauhean rakastavia ja rakentavia.



ap

hän tuntee syyllisyyttä erosta, siitä, että he ovat avioerolapsia. Heillä ei ole ehjää perhettä.



Ei 18 v. ole raja, jonka jälkeen ihminen ei tarvitse vanhempiaan. Mietipä omia vanhempiasi. Miten suhtautuisit heihin, jos he eroaisivat? Miten olisit suhtautunut asiaan, kun olit 20 v? Ja isäsi persutaisi uuden perheen? Saisi lapsen? Luuletko, että se on aikuisen lapsen mielestä vain kiva ja ihana juttu? Kyllä se tuntuu kummalta, kun oma isä, pappaikäinen, saa lapsia. Sitä miettii, voiko itse niitä nyt tehdäkään ja miten tulisi suhtautua isään, joka käy samaan aikaan nuoremmalle sukupolvelle " kuuluvia" asioita.



Minä en ihmettele yhtään, etteivät lapset halua olla sisaruksia lapsellesi. Se on surullista sinun lapsesi kannalta, mutta täysin ymmärrettävää aikuisten lasten kannalta. He ovat eläneet vuosikymmeniä isänsä kanssa. Heillä on sellaista historiaa, josta sinä et tajua mitään.

Jos miehesi lapset olisivat eläneet ydinperheessä koko ikänsä, miehesi ei kaiketi olisi antanut rahaa enää täysi-ikäisille lapsille. Eikö vain? Koska eihän nyt suinkaan ole kovin yleistä, että vanhemmat maksavat vaikka mitä menoja aikuisille lapsille. Se on tätä omantunnon hiljentämistä ja kuuluu uusperhekuvioon.

minä sitten aloin mielenosoituksellisesti viedä kirpputorille lapsen pieneksi jääneitä vaatteita, kun näitä ei enää tarvita, ja mies on vaan tyytyväinen että näinhän tämäkin ongelma näköjään ratkesi. Sekös minun mieltäni piristää.



Olen sen verran katkera etten tiedä miten tästä päästä yli. Meillä on nyt siis tulevaisuudensuunnitelmat päreinä: perheenlisää ei enää tule, parempaan taloon ei vaihdeta, mutta en minä tähänkään enää halua jäädä. Ollaan suhteessa ihan umpikujassa. Tunnen itseni huijatuksi, ja mies ajattelee että olen ihan höyrähtänyt lapsiin. No olen niin, kaikkien näiden lapsettomien ja äitipuolivuosien jälkeen saa oman lapsen, en ole koskaan ollut niin onnellinen.



Mies sanoo että olen äitiyden myötä muuttunut kauheasti. Minä en sille voi mitään enkä haluakaan, omasta mielestäni olen kasvanut aikuiseksi naiseksi. Jos mies haluaa myöntyväistä tyttöstä, niin se en ole enää minä. Ja minäkään en enää halua hallitsevaa miestä vaan tasa-arvoisen kumppanin joka arvostaa minuakin.



Olen sanonut että haluan erota, mies ei tietenkään, haluaisi jatkaan sillä tavoin kuin hän on suunnitellut.



ap

mutta eikö ne parikymppiset opiskelijat siis käy kesätöissä ollenkaan? Tai tee mitään viikonloppuhommia tms? Kuulostaa aika oudolta. Minä kyllä rakastan lapsiani paljon ja meillä on läheiset suhteet, mutta kyllä meidän isoin (17 v) on jotain pieniä kesähommia tehnyt 14-vuotiaasta. Suunnittelee nyt kovasti opiskelukuvioitaan, ja siihen kuuluu kyllä rahan ansaitseminen itsekin.



Minusta lasten kuuluu aikuistua ja oppia pärjäämään itse. Ei niin, että voi harrastaa mitä vaan kallista ja elää tuhlailevasti, kun joku muu maksaa. Sitten jossain vaiheessa tulee luottohäiriöitä jne, kun ei ymmärretä, että on itse vastuussa itsestään.



Eli jos vanhemmat liikaa huolehtivat aikuisista lapsistaan, lapset eivät aikuistu...

olisi ihan tervettä itsenäistyä vähitellen. Se että vanhemmat auttaa vähän lisäksi ettei mene ihan näkkileipädieetille, on ok, mutta minusta ei se että eletään ihan isän pussista.

Mutta se alkaa olla murheistani pienin, isompi on se että meillä ei olekaan miehen kanssa samanlaiset toiveet tulevaisuudesta, eikä minun mielestä siis oikein tulevaisuutta.



Olen aika sekaisin, kun mies on tosiaan ihan jyrkkä siinä, eikä edes ala keskustella että voisi oikeasti tehdä yhtään lisää lapsia. Minusta tuntuu että olen katsellut koko hommaa vaaleanpunaisten lasien läpi, ja nyt alkaa tyly todellisuus valjeta.



Lisäksi olen alkanut epäillä että mies ei kauheasti taida rakastaa minua, tykkää vaan siitä että hoidan kotihommat ja lapsen niin että hän saa luoda uraa ja sitten välillä nauttia lapsen kanssa olosta.



On melkoinen miettimisen paikka minulla tässä.



ap