Lennot ostettu, koulu ei myönnäkkään lomaa
Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Olin tyhmä jamenin ostamaan lennot vanhempieni luokse ulkomaille, ennen kun koulut alkoivat. Aikaisemmin onnistunut hienosti että lapsi opiskellut matkojen aikana eikä ole hirveästi jäänyt jälkeen. Lapsi siis ala-asteella. Lennot ostettiin loma-aikojen ulkopuolelle, koska vanhempani ovat työssä jossa jää iltaisin vain muutama tunti vapaa aikaa, ja he olisivat lomalla matkamme aikana. Lennot ryanairilta ja ilmeisesti lenojen siirto toiseen ajankohtaan tulisi kalliiksi.
En kaipaa moraalisaarnaa, tiedän itsekkin että tein tyhmästi ja olisi pitänyt ostaa lennot vasta kun koulu mahdollisesti on myöntänyt loman. Yksinhuoltajana minulla ei ole mahdollisuutta ostaa uusia lentoja ainakaan tämän vuoden puolella. Mitä tekisit tilanteessani? Voiko matkalle vaan lähteä, vaikka koulu ei ole myöntänyt lomaa vai jätänkö vaan matkan väliin ja toivon että saan säästettyä rahat uusiin lentoihin ensivuoden puolella.
Kommentit (249)
No ei alakouluikäistä yksinkään voi kotiin jättää.
Vertailun vuoksi, tyttäreni kaveri lintsasi yli 100 tuntia kevätlukukaudella (8-luokkalainen), ei seurannut yhtikäs mitään. Todistus nyt ei tietenkään ollut huipputasoa.
Jos ei lomaa myönnetä, sitten lähdetään matkalle ilman lupaa. Meillä on tänä vuonna muutaman päivän syysloma mutta 2 viikon reisuun lähdemme silti. Se loma-anomus on vaan muodollisuus.
Fiksut ja ahkerat suomalaiset! Buhhaahhhaa!!! Hyvää Lomaa!
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 11:21"][quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 11:08"]
Oikeasti? Olen todella hämmästynyt tästä, että näyttää olevan ihan yleinen käsitys, että ei ne koulujen loma-ajat olekaan muuta kuin viitteellisiä. Että tottakai jokainen perhe voi järjestää "opintomatkoja" silloin kuin ne perheelle sopii, kukkarolle tai aikatauluihin.
Kyse ei ole siitä, oppiiko joku kersa pari sanaa oikein ulkomaankieltä, vaan siitä, että koululaitos on kallis yhteiskunnallinen panostus, jota pidetään yllä meidän kaikkien verorahoilla. Ei sen ole tarkoitus olla mikään pick'n'mix, josta vanhemmat voivat käydä nappailemassa maistuvimmat karkit. Sen tarkoitus on tuottaa opetusta kaikille, yhtä aikaa ja samoilla säännöillä.
[/quote]
tämä juuri on ongelma meidän koululaitoksessa, kaikki tasapäistetään.
toinen oppii ihan erimenetelmillä asioita kuin toinen.
toinen jaksaa istua ja kuunnella luentoja toinen, oppii itse tutkimalla
toinen oppii parhaiten lukemalla itse kirjoista, toinen kuulemalla kun toinen lukee
jne jne
eli historiaakin oppii parhaiten menemällä historiallisiin kohteisiin, tutkimalla, kuuntelemalla ja kyselemällä oppaalta jne jne
eli meillä on niin kaavoihin kangistunut oppilaitos...
kielenkin oppii parhaiten puhumalla ja käyttällä oppimaansa, eli aluksi vaikka vain niitä yksittäisiä sanoja ;) siitä se lähtee.
mutta koulussa sekin puhumisen ilo vaijenetaan, pitää olla hiljaa ja nätisti tunneilla....
kuka täällä pimeässä ja märässä jaksaa kaiken aikaa olla vireä ???
matkan jälkeen on ihan eri olo
kirjat ei ole se ainoa oppimiskeino !!!!!!!
eriasia on, jos lomalle mennään vain ja ainoastaan makaamaan auringoon ja ryyppäämään....
[/quote]
Juu, kaikki tekemään vain kuten itse tahtovat. Kaikki luokan kolmekymnentä oppilasta. Opehan voi vaikka tehdä ne läksyt vapaa-ajallaan. Voi helvetti latipäät teidän kanssanne!
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 11:21"]
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 11:08"]

Kun noin loistavasti tietää, mikä on se paras oppimiskeino, kannattaa tietenkin oma lapsi ottaa kotiopetukseen.
Ap:n tapauksessa lapsi tarvitsee erityishuomiota oppimisessaan ja uskon, ettei ap:lla täysi kotiopetus ole ajatuksena. Ap:lla itsellään oli unohtunut miettiä, mikä on lapsen paras ja koulu on nyt muistuttanut siitä.
Ehkä ap:n lapsi oppii paremmin lomailemalla kaksi viikkoa, mutta miksi sitten ylipäätään käydä koulua, jos todella uskoo, että kotona oppii paljon paremmin?
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 12:32"]
Soitin rehtorille! Hän sanoi ettei voi kahden viikon lomaa myöntää, muttei voi myöskään kieltää lähtemästä. Vastuu opettamisesta siis siirtyy matkan ajaksi minulle, ja tehtävänäni on huolehtia ettei lapsi jää jälkeen. Onneksi siis sanktiota ei ole tulossa, vaikka matkalle lähdemmekin!
-Ap
[/quote]
Eli lapsesi on koulussa vain välttääkseen sanktiot? Minä ajattelen, että meidän lapset saavat sieltä eväät elämään ja koulu antaa edellytykset pärjätä.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 12:46"]
Juu, kaikki tekemään vain kuten itse tahtovat. Kaikki luokan kolmekymnentä oppilasta. Opehan voi vaikka tehdä ne läksyt vapaa-ajallaan. Voi helvetti latipäät teidän kanssanne!
[/quote]
Kulta pieni, ajat ja oppimismenetelmät muuttuvat kuten työntekokin. Kieliä ja historiaa oppii ihan oikeasti paikan päällä paremmin kun täpötäydessä luokassa jossa opettajan aika menee kaiken maailman räkänokkien kurissapitoon.
Mieti: Jos lapsesi ei jaksa seurata tunnilla, kun ei pääse jyvälle käsiteltävistä jo opetetuista asioista, menetkö itse koululle tarkistamaan, että hän oppii? Tuollainen poissaolo syö varmasti motivaatiota, kun huomaa mitä kaikkea ei ymmärrä.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 10:14"]Lapseni on myöhästynyt peruskoulusta koulun alkaressa muutaman päivän paitsi ei yhtä kertaa. Isänsä kanssa matkoilla. Ei oo tullut mitään. Kerrottakoon että ka ollut aina yli 9.
[/quote]
Suomennos?
Hassua kun itselle ei olisi tullut edes mieleen tehdä asiasta mitään anomusta, vaan olisin vain ilmoittanut koululle että lapsi on sen ja sen ajan poissa, ilmoittakaa mitä käytte läpi niin lapsi tekee ne reissussa.
Koulu on kuitenkin vain koulua ja jostain ala-asteeltakin ei parin viikon poissaolo vaikuta yhtikäs mitään.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 13:04"]
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 12:56"][quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 12:46"]
Juu, kaikki tekemään vain kuten itse tahtovat. Kaikki luokan kolmekymnentä oppilasta. Opehan voi vaikka tehdä ne läksyt vapaa-ajallaan. Voi helvetti latipäät teidän kanssanne!
[/quote]
Kulta pieni, ajat ja oppimismenetelmät muuttuvat kuten työntekokin. Kieliä ja historiaa oppii ihan oikeasti paikan päällä paremmin kun täpötäydessä luokassa jossa opettajan aika menee kaiken maailman räkänokkien kurissapitoon.
[/quote]
Kulta pieni, olet idioitti. Ota se penskasi pois koulusta ja opeta itse. Taitaa olla pahin räkänokka sun penskas, kun mamma on tuollainen wt-ämmä.
[/quote]
Voi kulta pieni, raivoamisen sijaan voisit kommentoida tuota kirjoitukseni pointtia: sitä että oppimismenetelmät muuttuvat ja sitä että paikan päällä todellakin voi oppia paremmin. Osoitapa nyt väitteeni vääräksi henkilöjohtaisuuksiin menemättä... vai tuliko liian paha rasti? Osaavatko ja uskaltavatko sinun alakouluikäisesi tilata ruuat lentokoneessa ja ravintolassa tyystin ilman aikuisen apua?
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 09:25"]
Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Olin tyhmä jamenin ostamaan lennot vanhempieni luokse ulkomaille, ennen kun koulut alkoivat. Aikaisemmin onnistunut hienosti että lapsi opiskellut matkojen aikana eikä ole hirveästi jäänyt jälkeen. Lapsi siis ala-asteella. Lennot ostettiin loma-aikojen ulkopuolelle, koska vanhempani ovat työssä jossa jää iltaisin vain muutama tunti vapaa aikaa, ja he olisivat lomalla matkamme aikana. Lennot ryanairilta ja ilmeisesti lenojen siirto toiseen ajankohtaan tulisi kalliiksi.
En kaipaa moraalisaarnaa, tiedän itsekkin että tein tyhmästi ja olisi pitänyt ostaa lennot vasta kun koulu mahdollisesti on myöntänyt loman. Yksinhuoltajana minulla ei ole mahdollisuutta ostaa uusia lentoja ainakaan tämän vuoden puolella. Mitä tekisit tilanteessani? Voiko matkalle vaan lähteä, vaikka koulu ei ole myöntänyt lomaa vai jätänkö vaan matkan väliin ja toivon että saan säästettyä rahat uusiin lentoihin ensivuoden puolella.
[/quote]
Haistatat pitkät koululle ja menet juuri silloin lomalle kun suunnittelit. Mitäpä ne oikeasti voivat siellä koulussa tehdä?
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 09:44"]
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 09:39"]
Hämmästelen minäkin. Miellä lapset aloittaa koulun aina vasta syyskuun alusta, kun emme pysty kesällä pitämään lomaa ja kerran lähdettii niin yllättäin matkalle, että loma-anomus tehtiin rehtorin ehdotuksesta jälkikäteen.
Koita myydä matka vaikka torilla ja vanhemmat tänne lomalle. Jotain sillä lapsella on koulussa pielessä, eihän niitä loma-anomuksia huviksi hylätä ja lapsen etuhan ratkaisee.
[/quote]
Ei nimellä ostettuja lentoja voi myydä eteenpäin. Jos ei itse pääse lähtemään, on raha menetetty. Ryanairin käytäntöä en tosin tunne, mutta 99% varmuudella näin on.
[/quote]
Et ole sitten kuullut nimenvaihdosta. Ryanairin lentoon ei nimeä kylläkään voi vaihtaa mutta hyvin moni lentoyhtiö vaihtaa lisämaksusta matkustajan nimen. Näin lennon voi siirtää toiselle henkilölle jos ei itse pääse matkalle.
Mitä välii! Kunhan pääsee syyn jos toisenkin nojalla koulun virallisten lomien ulkopuolella lomille. Vittu, teitä vanhempia!
Et mainitse miten pitkästä lomasta on kysymys. Jos on joku 2-5pv. Luulisi että ei tule mitään vaikeuksia. Mutta jos loma on esim. 2vko niin voi olla, että siitä koulu tekee ilmoituksen lastenvalvontaan. Mutta ainakin lapsi tulee kärsimään siitä.
Voisit ottaa yhteyttä matkatoimistoon ja yrittää saada edes osan matkakustannukista takaisin. Et varmaan saa kaikkija mutta jos vaikka ees osan.
Joopa joo, ei ole ihme jos ei opettajilla ole enää auktoriteettia oppilaiden keskuudessa. MIten voisikaan olla, kun vanhemmatkaan eivät välitä tuon taivaallista, vaikka rehtori eväisi ylimääräisen loman. "Me mennään silti, ei tule sanktioita". Surulliseksi tämä tekee. En enää ihmettele lasten ja nuorten käytöstä, en ollenkaan. Ette tajua, millaisen esimerkin annatte... Voi lapsiraukat, kun ei opeteta... :-(((
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 13:58"]Mitä välii! Kunhan pääsee syyn jos toisenkin nojalla koulun virallisten lomien ulkopuolella lomille. Vittu, teitä vanhempia!
[/quote]
Kailla ei ole mahdollisuutta lomailla koulujen loma-aikaan. Kun työyhteisössä on 40 naista niin arvaa moniko haluaa lomansa juuri syys/talviloma-aikaan. Ja vain muuta voi samaan aikaan lomaa pitää. Viimeiset aloittelivat kesäloman tänään!
Myös joulut ja pääsiäiset yms. pitkät pyhät menee aika usein töissä.
Joten kyllä me vaan kerran vuodessa anotaan lapselle lomaa ja käydään koko perheenvoimin reissussa.
Koulujen loma-aikoihin valmismatkat on törkeän paljon kalliimpia, ei kiitos!
Joka päivä tehdään reissussa läksyt ja lapsi kirjoittaa matkapäiväkirjaa. Englannin harjoituksia tulee päivittäin siinä sivussa.
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 13:21"]
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 13:04"]
[quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 12:56"][quote author="Vierailija" time="18.08.2014 klo 12:46"]
Juu, kaikki tekemään vain kuten itse tahtovat. Kaikki luokan kolmekymnentä oppilasta. Opehan voi vaikka tehdä ne läksyt vapaa-ajallaan. Voi helvetti latipäät teidän kanssanne!
[/quote]
Kulta pieni, ajat ja oppimismenetelmät muuttuvat kuten työntekokin. Kieliä ja historiaa oppii ihan oikeasti paikan päällä paremmin kun täpötäydessä luokassa jossa opettajan aika menee kaiken maailman räkänokkien kurissapitoon.
[/quote]
Kulta pieni, olet idioitti. Ota se penskasi pois koulusta ja opeta itse. Taitaa olla pahin räkänokka sun penskas, kun mamma on tuollainen wt-ämmä.
[/quote]
Voi kulta pieni, raivoamisen sijaan voisit kommentoida tuota kirjoitukseni pointtia: sitä että oppimismenetelmät muuttuvat ja sitä että paikan päällä todellakin voi oppia paremmin. Osoitapa nyt väitteeni vääräksi henkilöjohtaisuuksiin menemättä... vai tuliko liian paha rasti? Osaavatko ja uskaltavatko sinun alakouluikäisesi tilata ruuat lentokoneessa ja ravintolassa tyystin ilman aikuisen apua?
[/quote]
Ai jestas. Eiköhän suuri osa lapsista tuosta suoriudu, vaikka olisivat matkustaneet ainoastaan koulun loma-aikojen puitteissa. Pidätkö tätä ihan oikeasti jonkinlaisena meriittinä ja näyttönä siitä, että nyt on opittu kulttuuria ja kieliä ihan eritavalla kuin koulussa koskaan pystyisi oppimaan.
Lomailemalla ulkomailla erityisesti koulun loma-aikojen ulkopuolella lapsesi on siis oppinut tilaamaan ruokaa englanniksi, kyllähän tämä ilman muuta suomalaisen peruskoulun opetuksen selättää.