Harry Potter -kirjojen epäloogisuudet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu vähän oudolta, ettei kukaan vaivautunut kysymään murjottavalta Myrtiltä hänen kuolemastaan. Dumbledore kuitenkin uskoi Hagridin syyttömyyteen ja Myrtti palasi siihen samaan koppiin jossa kuoli, kunhan oli ensin kummitellut kiusaajaansa.

Dumbledore kyllä on ihan outo ukkeli, hän on alkanut kunnolla vastustaa Voldemortia vasta hänen alettua oikeasti hamuamaan valtaa. No hän nyt uskoikin kaikista hyvää. Hän ehti olla rehtorinakin yli kaksi vuosikymmentä ennen kolmikon tuloa kouluun niin hyvin olisi ollut aikaa kysellä Myrtiltä, mutta ehkä hän vain ei enää ollut moisesta aaveesta tietoinen kun tuskin hiippaili oppilaille yleisissä vessoissa.

Niin ja ei varmaan kukaan ollut Dumbledorelle kertonut Myrtistä? Aaveet varmasti tiesi Myrtistä ja ne oppilaat jotka sinne vessaan meni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu vähän oudolta, ettei kukaan vaivautunut kysymään murjottavalta Myrtiltä hänen kuolemastaan. Dumbledore kuitenkin uskoi Hagridin syyttömyyteen ja Myrtti palasi siihen samaan koppiin jossa kuoli, kunhan oli ensin kummitellut kiusaajaansa.

Dumbledore kyllä on ihan outo ukkeli, hän on alkanut kunnolla vastustaa Voldemortia vasta hänen alettua oikeasti hamuamaan valtaa. No hän nyt uskoikin kaikista hyvää. Hän ehti olla rehtorinakin yli kaksi vuosikymmentä ennen kolmikon tuloa kouluun niin hyvin olisi ollut aikaa kysellä Myrtiltä, mutta ehkä hän vain ei enää ollut moisesta aaveesta tietoinen kun tuskin hiippaili oppilaille yleisissä vessoissa.

Niin ja ei varmaan kukaan ollut Dumbledorelle kertonut Myrtistä? Aaveet varmasti tiesi Myrtistä ja ne oppilaat jotka sinne vessaan meni. 

Luulisi opettajien sentään saaneen tietää kuolleen tytön henkilöllisyyden. Tehtiinhän siitä ministeröasiakin kun Myrtti piti pakottaa Tylypahkaan takaisin kiusaajaansa kummittelemasta.

Luulisi opettajien sentään saaneen tietää kuolleen tytön henkilöllisyyden. Tehtiinhän siitä ministeröasiakin kun Myrtti piti pakottaa Tylypahkaan takaisin kiusaajaansa kummittelemasta.

No tottakai kuolleen tytön henkilöllisyys on Dumbledoren ja muidenki tiedossa. Ongalmanhan vain oli se, että koulun henkilökunta Dumbledorea lukuunottamatta oli niin Valedron lumoissa ja varmoja Hagridin syylisyydestä, joten ei sitä sen kummemmin alettu tutkia. Lisäksi todennäköisesti aaveen todistuksia ei pidetty kovinkaan luotettavina.

Täytyy nyt kysyä että kerrottiinko Hermionen ihonväri missään kohtaa kirjoista?! Uudessa Potter - sarjassa Hermionen (samoin kuin Kalkaroksenkin) näyttelijä on tummaihoinen. Tämän pelätään tuovat "kuraverinen" sanalle rasistista lisämerkitystä.

Itse olen kirjat kyllä lukenut, mutta ei äkkiseltään tule mieleen tuota.

Sitten tuli mieleen kun TV:stä katselin "Puoliveristä prinssiä" muutamakin asia : Kalkaroshan tunnisti Harryn käyttämän sektumsempran, kun hän käytti tätä Malfroyta vastaan. Aloin miettiä että miten loitsun voi itse asiassa keksiä? Onko se kuten "ohjelmointi" tietokoneella, mutta loitsujen mittakaavassa? Luulisi, että ei kovin helppoa ole saada uusia loitsuja toimimaan. Tuskin se voi menee, että joku sanoo "abrabadabra", ja heti lentää joku kyyhkynen käärmeen suuhun?

Toisaalta mietin tuota sektumsempraa, että jos se osuu, ja osuman saanut ei saa apua nopeasti, niin hän mitä luultavimmin myös kuolee verenhukkaan. Mitenhän tuollaista loitsua on voinut testata Kalkaroskaan?! Ja en ainakaan muista, että kirjoissa olisi kerrottu Kalkaroksen tappaneen Kuolonsyöjissä ollessaankaan ketään. Tietysti on voinut itse antaa avun samantien. Mutta miksi keksinyt loitsun jolla tuollaista vahinkoa saadaan, jos ei halua sitä oikeasti aiheuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Velhot ovat kyllä typerän ylimielisiä kun eivät halua tulla oikealle vuosisadalle sieltä 1600-luvulta jolloin piilottivat oman maailmansa.

Vähän kuin tosielämässä amishit.

Tosielämässä 1600 luku oli nimenomaan noitavainojen aikaa. Ja vainottiinhan noita amishejakin, jonka vuoksi Keski-Euroopasta lähtivät Amerikkaan 1700 alussa.

Velhoja ei ole olemassa

Vierailija kirjoitti:

Täytyy nyt kysyä että kerrottiinko Hermionen ihonväri missään kohtaa kirjoista?! Uudessa Potter - sarjassa Hermionen (samoin kuin Kalkaroksenkin) näyttelijä on tummaihoinen. Tämän pelätään tuovat "kuraverinen" sanalle rasistista lisämerkitystä.

Itse olen kirjat kyllä lukenut, mutta ei äkkiseltään tule mieleen tuota.

No kolmosessa lukee(s 62) jotakuinkin näin: Ron näytti käsittämättömän pisamaiselta ja Hermione erittäin ruskettuneelta.  Ja sivulla 421: Hermionen valkoiset kasvot pilkottivat puun takaa. 

Vierailija kirjoitti:

Velhoja ei ole olemassa

Mistä tiedät? Perustuuhan tuo sarjan maailmakin siihen että vain pieni osa normaaleista ihmisistä tietää taikuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Sitten tuli mieleen kun TV:stä katselin "Puoliveristä prinssiä" muutamakin asia : Kalkaroshan tunnisti Harryn käyttämän sektumsempran, kun hän käytti tätä Malfroyta vastaan. Aloin miettiä että miten loitsun voi itse asiassa keksiä? Onko se kuten "ohjelmointi" tietokoneella, mutta loitsujen mittakaavassa? Luulisi, että ei kovin helppoa ole saada uusia loitsuja toimimaan. Tuskin se voi menee, että joku sanoo "abrabadabra", ja heti lentää joku kyyhkynen käärmeen suuhun?

Toisaalta mietin tuota sektumsempraa, että jos se osuu, ja osuman saanut ei saa apua nopeasti, niin hän mitä luultavimmin myös kuolee verenhukkaan. Mitenhän tuollaista loitsua on voinut testata Kalkaroskaan?! Ja en ainakaan muista, että kirjoissa olisi kerrottu Kalkaroksen tappaneen Kuolonsyöjissä ollessaankaan ketään. Tietysti on voinut itse antaa avun samantien. Mutta miksi keksinyt loitsun jolla tuollaista vahinkoa saadaan, jos ei halua sitä oikeasti aiheuttaa?

Tähän voisi vielä lisätä : Mitähän muuta Kalkaros siis Kuolonsyöjissä teki kuin oli vakooja (ja vastavakooja)? Käyttikö paljon kidutusta tai muita anteeksiantamattomia loitsuja, jos ei tappanutkaan ketään (paitsi sitten lopulta Dumpulan tämän pyynnöstä)?

Tämä on siinä mielessä oleellista, että miten paljon D tosiaan pystyi K:n luottamaan ja antamaan anteeksi? Ehkä voisi olettaa että raja saattanut mennä siinä jos olisi tappanutkin, tai käyttänyt paljon anteeksiantamattomia loitsuja? Tai toisaalta eikö Voltsu olettanut kaikilta kuolonsyöjiltä täyttä tottelevaisuutta, jos ainakin tarve niin vaatii?

Ok, ehkä Kalkaros oli koko ajan paljon vakoojahommissaan, tai ehkä Dumpelo vaan oli niin höllämielinen höperö, ja luotti jokaisen parhaaseen liikaa. Tosin jälkimmäinen ei K:n tapauksessa ainakaan ollut liikaa, kun raja tuli vastaan kuolemassa (Lilyn). Ja olihan Kalkaros kiusattu, yksinäinen, ja omalla tavallaan syrjäytynyt (vaikka oudostikin samalla hyvinkin lahjakas) luihuspoika. Olisiko raja ollut siinä muutenkin, että hän ei kestänyt menettää ketään, eikä olisi voinut tapaa itsekään nk.tositilanteessa? Mitkä oli Kalkaroksen rajat nk.hyvä/paha - akselin välillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten tuli mieleen kun TV:stä katselin "Puoliveristä prinssiä" muutamakin asia : Kalkaroshan tunnisti Harryn käyttämän sektumsempran, kun hän käytti tätä Malfroyta vastaan. Aloin miettiä että miten loitsun voi itse asiassa keksiä? Onko se kuten "ohjelmointi" tietokoneella, mutta loitsujen mittakaavassa? Luulisi, että ei kovin helppoa ole saada uusia loitsuja toimimaan. Tuskin se voi menee, että joku sanoo "abrabadabra", ja heti lentää joku kyyhkynen käärmeen suuhun?

Toisaalta mietin tuota sektumsempraa, että jos se osuu, ja osuman saanut ei saa apua nopeasti, niin hän mitä luultavimmin myös kuolee verenhukkaan. Mitenhän tuollaista loitsua on voinut testata Kalkaroskaan?! Ja en ainakaan muista, että kirjoissa olisi kerrottu Kalkaroksen tappaneen Kuolonsyöjissä ollessaankaan ketään. Tietysti on voinut itse antaa avun samantien. Mutta miksi keksinyt loitsun jolla tuollaista vahinkoa saadaan, jos

Ilmeisesti hän ei ollut tappanut ketään koska tiesi sielunsa olevan kokonainen.

Ilmeisesti ei, mutta miksi ei : Oli kuitenkin Volden luotetuimpia, ihmeellistä jos Volde ei testannut häntä mitenkään. Siis muuallakin kuin vakoojana.

Miksi sitten Kalkaros uskottiin yleensäkin vakoojan tehtäviin? En löydä tälle oikeastaan yhtään perusteltua syytä äkkisiltään. Jos ei siis mikään muut todistanut hänen uskollisuuttaan?

Tämä ehkä koko kirjasarjan peruste : Kalkaros oli syrjäytynyt ja yksinäinen, ja hän halusi tai oletti siksi että "on kiva olla paha", mutta ei kenellekään voinut tehdä mitään, vaan oli sulkeutunut ja ilkeä vain "siksi"? Harryn ja Volden välimailla tasan ja melkotarkaan siis, koska myös ne kaksi olivat ainakin yksinäisiä, Volde toki kiusaaja eikä kiusattu, joka sekin on perin merkillistä?

Olisiko Voldemort luottanut Kalkarokseen niin paljon ihan vain siksi, koska hänen taustansa muistutti niin paljon Volden itsensä taustaa? Ehkä Volde näki Severuksessa nuoren itsensä?

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti ei, mutta miksi ei : Oli kuitenkin Volden luotetuimpia, ihmeellistä jos Volde ei testannut häntä mitenkään. Siis muuallakin kuin vakoojana.

Miksi sitten Kalkaros uskottiin yleensäkin vakoojan tehtäviin? En löydä tälle oikeastaan yhtään perusteltua syytä äkkisiltään. Jos ei siis mikään muut todistanut hänen uskollisuuttaan?

Tämä ehkä koko kirjasarjan peruste : Kalkaros oli syrjäytynyt ja yksinäinen, ja hän halusi tai oletti siksi että "on kiva olla paha", mutta ei kenellekään voinut tehdä mitään, vaan oli sulkeutunut ja ilkeä vain "siksi"? Harryn ja Volden välimailla tasan ja melkotarkaan siis, koska myös ne kaksi olivat ainakin yksinäisiä, Volde toki kiusaaja eikä kiusattu, joka sekin on perin merkillistä?

Kaipa vakoojaan luotetaan aina vaan enemmän jos tuo toimittaa oikeaksi osoittautuvaa informaatiota kerta toisensa jälkeen. 

Kuinkahan yksinäinen Kalkaros tosiasiassa oli koulussa? Oli hänellä ainakin joitain "kavereita", kuten Avery, Mulciber ja 5-6 vuotta vanhempi Lucius, mutta kuinka aidosta ja tasavertaisesta ystävyydestä mahtoi olla kyse? Luihuiskaverit eivät myöskään tulleet puolustamaan häntä siinä vitoskirjan muistossa, jossa Kelmit kiusasivat häntä.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko Voldemort luottanut Kalkarokseen niin paljon ihan vain siksi, koska hänen taustansa muistutti niin paljon Volden itsensä taustaa? Ehkä Volde näki Severuksessa nuoren itsensä?

Tässä olisi kiintoisaa ajattelua. Kuitenkin heissä kolmessa paljon samaa, mutta Harry oli "hyvä", Volde "paha" ja Kalkaros siinä ja välillä. Miksi näin oli, voisiko joku kasvatuspsykologia tätä tutkia ehkä tarkemmin?

Entä mikä Harryn lapsuudessa oli sellaista että teki hänestä hyvän? Monesti kasvatuspsykologia ajattelee, että varhaiset vuodet on tärkeimpiä, oliko se ratkaisevinta, että Harry oli ensimmäisen elinvuotensa ajan rakastettu, mutta ei enää sen jälkeen? Tämä on psykologisesti hyvin kiintoisaa?

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan yksinäinen Kalkaros tosiasiassa oli koulussa? Oli hänellä ainakin joitain "kavereita", kuten Avery, Mulciber ja 5-6 vuotta vanhempi Lucius, mutta kuinka aidosta ja tasavertaisesta ystävyydestä mahtoi olla kyse? Luihuiskaverit eivät myöskään tulleet puolustamaan häntä siinä vitoskirjan muistossa, jossa Kelmit kiusasivat häntä.

Mikään tiedetty ei kerro että olisi luotettavia suhteita ollut muita kuin Lily. Tuskin oli kovin luotettuja suhteita.

Mielestäni tämä kertoo myös paljon yhteiskunnasta Englannin sisäoppilaitoksissa, jotta yläluokalle lähinnä tarkoitettuja siellä ovat. Eli kyse elämässä siitä kuka parempi toista, lähes hinnalla millä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan yksinäinen Kalkaros tosiasiassa oli koulussa? Oli hänellä ainakin joitain "kavereita", kuten Avery, Mulciber ja 5-6 vuotta vanhempi Lucius, mutta kuinka aidosta ja tasavertaisesta ystävyydestä mahtoi olla kyse? Luihuiskaverit eivät myöskään tulleet puolustamaan häntä siinä vitoskirjan muistossa, jossa Kelmit kiusasivat häntä.

Luihuiset ovat pelkureita jotka eivät puolusta kuin itseään. Eivät puutu siihen jos kaveri hakataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko Voldemort luottanut Kalkarokseen niin paljon ihan vain siksi, koska hänen taustansa muistutti niin paljon Volden itsensä taustaa? Ehkä Volde näki Severuksessa nuoren itsensä?

Tässä olisi kiintoisaa ajattelua. Kuitenkin heissä kolmessa paljon samaa, mutta Harry oli "hyvä", Volde "paha" ja Kalkaros siinä ja välillä. Miksi näin oli, voisiko joku kasvatuspsykologia tätä tutkia ehkä tarkemmin?

Entä mikä Harryn lapsuudessa oli sellaista että teki hänestä hyvän? Monesti kasvatuspsykologia ajattelee, että varhaiset vuodet on tärkeimpiä, oliko se ratkaisevinta, että Harry oli ensimmäisen elinvuotensa ajan rakastettu, mutta ei enää sen jälkeen? Tämä on psykologisesti hyvin kiintoisaa?

Eivätköhän geenitkin vaikuta jonkin verran. Voldemortin äidinpuoleinen suku oli mitä oli, eikä isäkään kovin miellyttävältä ihmiseltä vaikuttanut. Toisaalta, olihan myös Harryn isällä selkeä "paha" puoli, mutta ehkä se oli vain hemmotellusta kasvatuksesta johtunutta ja/tai nuoren kypsymättömyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Täytyy nyt kysyä että kerrottiinko Hermionen ihonväri missään kohtaa kirjoista?! Uudessa Potter - sarjassa Hermionen (samoin kuin Kalkaroksenkin) näyttelijä on tummaihoinen. Tämän pelätään tuovat "kuraverinen" sanalle rasistista lisämerkitystä.

Itse olen kirjat kyllä lukenut, mutta ei äkkiseltään tule mieleen tuota.

Mun mielestä on aika epäreilua kommentoida tuon uuden Hermionen tai muidenkaaan lapsinäyttelijöiden ulkonäköä ja esim. ihon väriä. Sillehän kukaan ei voi mitään ja  nämä lapset on valittu näihin rooleihin, mutta se ei ole heidän vikansa. Ja lisäksi ei tuo Hermione edes näytä pahalta. Monissa kommenttiosioissa mm. Iltalehti, sai käsityksen, että Hermione olisi pikimusta, vaikka näin ei todellakaan ole. Joo ei ole täysin valkoinen, mutta ei se mustakaan ole. Itseasiassa vastaa aika hyvin kuvailua ja löytyy jopa isot etuhampaat. Mutta tosiaan jospa ei kuitenkaan arvosteltas näitä lapsia heidän ulkonäkönsä perusteella. He ovat kuitenkij alaikäisiä. Tai no muutenkaan ei ole kovin fiksua haukkua ketään ulkonäön perusteella, mutta lasten kohdalla se on vielä enemmän no no.