Jättäisitkö sinä miehen tässä tilanteessa?

Kun muutamat tuolla kyselivät perään. Olen ketjua seurannut, mutta en ole jaksanut enää kommentoida.

Eilen illalla otin asian puheeksi miehen kanssa ja sanoin että tuo käytös jäi vaivaamaan ja pyysin anteeksi omaa jankkaustani. Ehdotinpa myös jonkunsortin yhteistä terapiaa, koska nämä eivät ole ainoat lähiaikojen pahat riidat. Terapiaan ei suostunut, ei kuulemma puhu "jollekin ulkopuoliselle persreiälle mitään".

Sanoin myös että pakko tässä on molempien tehdä asialle jotain, tälläiset riidat eivät voi jatkua vauvan nähden. No eilen oltiinkin sitä mieltä että kaikki hyvin kun minä vaan pidän turpani kiinni kun hän käskee. Ja minä sanoin että ei se niin mene että hän käskee ja minä tottelen, varsinkaan noin kivalla ilmaisulla kuin "turpa kiinni". Joten enpä tiedä, pattitilanne edelleen. Mies ilmoitti kesken keskustelun että "vittu mitä paskaa" ja lähti nukkumaan.



Mutta en ole jaksanut tänne erityisemmin puida enää tätä.



-ap

Teillä on pieni lapsi ja isoon elämänmuutokseen olette totuttelemista. Moni alkaa riitelemään, koska on väsymystä, ei omaa saati yhteistä aikaa, rahatkin voi olla vähissä. Kotonaolo yhden vauvan kanssa voi olla henkisesti raskasta ja toisella taas päävastuu elatuksesta.

Nyt te haette eroa teidän väliin, kun pitäisi rakentaa sitä yhteistä. Keskittykkää siihen mikä teidän välillä on yhteistä ja vaalikaa sitä.

Oikeesti hoitakaa teidän kahden väilistä suhdettanne. Olette väsyneitä ja tappelette sellaisista asioista mistä OIKEESTI joskus vielä ajattelette, että olipa helvetin tyhmää vääntöä.

Kaikki sortuu kotitöistä tappelemiseen ( ainakin suhteen alkupuoliskolla) mutta niin turhaa kuin turhaa voi olla.

Kun muutamat tuolla kyselivät perään. Olen ketjua seurannut, mutta en ole jaksanut enää kommentoida.

Eilen illalla otin asian puheeksi miehen kanssa ja sanoin että tuo käytös jäi vaivaamaan ja pyysin anteeksi omaa jankkaustani. Ehdotinpa myös jonkunsortin yhteistä terapiaa, koska nämä eivät ole ainoat lähiaikojen pahat riidat. Terapiaan ei suostunut, ei kuulemma puhu "jollekin ulkopuoliselle persreiälle mitään".

Sanoin myös että pakko tässä on molempien tehdä asialle jotain, tälläiset riidat eivät voi jatkua vauvan nähden. No eilen oltiinkin sitä mieltä että kaikki hyvin kun minä vaan pidän turpani kiinni kun hän käskee. Ja minä sanoin että ei se niin mene että hän käskee ja minä tottelen, varsinkaan noin kivalla ilmaisulla kuin "turpa kiinni". Joten enpä tiedä, pattitilanne edelleen. Mies ilmoitti kesken keskustelun että "vittu mitä paskaa" ja lähti nukkumaan.

Mutta en ole jaksanut tänne erityisemmin puida enää tätä.

-ap

Kysyit otsikossa, jättäisivätkö muut miehensä tuossa tilanteessa. No tämän selvennyksesi jälkeen oma vastaukseni kirkastui. Minä jättäisin. Suostun parisuhteeseen vain silloin, kun saan siitä enemmän kuin menetän. Tuolla tavalla puhuva ja käyttäytyvä mies olisi niin suuri painolasti, että suhteen hyvät puolet jäisivät sen varjoon. Aivan sama sinänsä, ryhtyisikö mies jossain vaiheessa myös fyysisesti väkivaltaiseksi vai ei - tuo kuvailemasi käytös olisi jo itsessään minulle liikaa.

Sinä voisit miettiä asiaa myös tällaisesta näkökulmasta: Muistele aikaa kun olit sinkku, ja ensitreffejä miehesi kanssa. Kuvittele, että miehesi näyttää treffeillä sinulle videota siitä, minkälainen suhteenne tulee olemaan (eli tästä tämänhetkisestä tilanteesta). VIdeon nähtyäsi, päätätkö lähteä tämän miehen kanssa suhteeseen? Jos et, se tarkoittaa että sinun kannattaa nyt erota miehestä ainakin tilapäisesti.

Hommaa kämppä ja muuta sinne mieluiten niin, että mies ei saa tietää ennen kuin olet jo lähtenyt. Kerro miehelle haluavasi yrittää parantaa suhdettanne, mutta että miehen on siihen sitouduttava yhtälailla. Oma ehdotuksesi on pariterapia. Jos mies ei missään tapauksessa voi siihen suostua, keksiköön paremman ehdotuksen tilalle.

Laadi lista asioista, joiden omassa parisuhteessasi on ehdottomasti oltava kunnossa, mutta jotka teidän suhteessanne ovat nyt huonosti. Aukikirjoita jokainen kohta mahdollisimman ymmärrettävästi ja neutraalisti. Käy tarvittaessa itse terapiassa ja käy listaasi läpi terapeutin kanssa, jotta saat siitä realistisen ja kattavan (esim. joku voisi tulla kirjoittaneeksi: "Ei riitelyä", mutta realismia on ennemminkin se, että riidat pystytään käymään läpi rakentavasti eikä hajottavasti). Anna sitten lista miehellesi ja kerro, että olet valmis tekemään yhdessä töitä, että asiat saadaan kuntoon. Pyydä häneltä samanlainen lista, jotta osaat huomioida myös hänen toiveitaan ja tarpeitaan.

Jos mies lähtee mukaan yrittämään, uskon että teillä on sitä enemmän toivoa, mitä nopeammin ryhdyt toimenpiteisiin. Jos mies haistattaa vitut koko ajatuksella, niin hajotkoon sitten omaan ahdistukseensa, mutta älä anna hänen viedä sinua mukanaan.

Voimia!

t. 82

tyhmä tulee vastaan, viisaampi väistää...

Teillä on joku tyhmä tahtojen taistelu siitä kumpi tottelee tai antaa periksi, ja se ei voi päätyä kummankaan voittoon. Te olette Oy Perhe Ab, ei kaksi Minäminä Oy:tä, teidän pitää oppia vetämään yhtä köyttä.

Oma isoäitini kertoi, että he olivat isoisäni kanssa sopineet heti avioliiton alkuaikoina, että jos jompikumpi heistä on vihaisella tuulella ja kiukkuinen, toinen ei saa olla sitä samaan aikaan. Ja oli kuulemma toiminut loistavasti ainakin siihen astisen 70-vuotisen avioliiton ajan...

onko "tosissaan" uhkauksensa kanssa. Pointti on, että uhkasi väkivallalla eli käytti henkistä väkivaltaa. Sellainen ei ole hyväksyttävää.

Ap käytti myös henkistä väkivaltaa, mutta koska hän on nainen, se on sallittua?

Toivottavasti vaan provoilette. Vielä näinä perhesurmien aikoina. Totta kai mieskin voisi joskus herätä ruokkimaan omaa lastaan. Ja avioerolla "uhkailu" (=sen puheeksi ottaminen) on ajankohtaista jos toinen on tuollainen. Eikä ap edes uhkaillut, ettei mies näkisi enää koskaan lastaan tms. Toinen taas uhkailee tappamisella ja se on teidän mielestä ap:n vika?! Vaikka kuka olisi kuinka ärsyttävä niin sitä ei saa tappaa tai uhata tappavansa. Olette niin idiootteja kyllä, oikeesti ihan suututtaa. Te ootte just niitä, joiden mielestä on naisen oma vika, kun tuli raiskatuksi kun kulki minihameessa myöhään illalla ilman saattajaa.

Kun muutamat tuolla kyselivät perään. Olen ketjua seurannut, mutta en ole jaksanut enää kommentoida. Eilen illalla otin asian puheeksi miehen kanssa ja sanoin että tuo käytös jäi vaivaamaan ja pyysin anteeksi omaa jankkaustani. Ehdotinpa myös jonkunsortin yhteistä terapiaa, koska nämä eivät ole ainoat lähiaikojen pahat riidat. Terapiaan ei suostunut, ei kuulemma puhu "jollekin ulkopuoliselle persreiälle mitään". Sanoin myös että pakko tässä on molempien tehdä asialle jotain, tälläiset riidat eivät voi jatkua vauvan nähden. No eilen oltiinkin sitä mieltä että kaikki hyvin kun minä vaan pidän turpani kiinni kun hän käskee. Ja minä sanoin että ei se niin mene että hän käskee ja minä tottelen, varsinkaan noin kivalla ilmaisulla kuin "turpa kiinni". Joten enpä tiedä, pattitilanne edelleen. Mies ilmoitti kesken keskustelun että "vittu mitä paskaa" ja lähti nukkumaan. Mutta en ole jaksanut tänne erityisemmin puida enää tätä. -ap

ja kyselit mitä teksin niin tässä tapauksessa kyllä sitten lähtisin. Jos kerran asian mies näin ilmoittaa niin eipä tuossa pahemmin vaihtoehtoja ole.

uhkauksista ja olemaan pahoillaan sanomisistaan, vaan olettaa sinun "pitävän turpasi kiinni" silloin kun hän haluaa, mä lähtisin. Jos mies ei suostu lähtemään pariterapiaan, se on kyllä merkki siitä ettei asiat ainakaan paremmiksi mene.



Ap, et voi yksin muuttaa parisuhdettasi. Oman osuutesi voit tehdä ja oman asenteesi muuttaa, mutta se ei auta ellei mies halua pohtia sinun kanssasi sitä, miten voisitte riidellä rakentavammin.



Lähde ennen kuin sinulla on silmä mustana.

mutta kun nainen kysyy että "tai mitä?" niin se on ärsyttämistä ja ärsyttämistä? Ihania kullanmuruja nämä teidän suomalaismiehet! Ei käy kateeksi. Juoppoja lapsentappajia kaikki.

t. ulkosuomalainen

Eli sinusta kun joku on noin raivoissaan, niin sitä kannattaa yllyttää enemmän?

Ap nimenomaan oikein lypsäsi miestä raivoamaan lisää.

Sitä voi yrittää raihoitta, tai lähteä pois tilanteesta.

Ei ihme, että suomen ulkopuolella soditaan jatkuvasti. :)

Kun muutamat tuolla kyselivät perään. Olen ketjua seurannut, mutta en ole jaksanut enää kommentoida.

Eilen illalla otin asian puheeksi miehen kanssa ja sanoin että tuo käytös jäi vaivaamaan ja pyysin anteeksi omaa jankkaustani. Ehdotinpa myös jonkunsortin yhteistä terapiaa, koska nämä eivät ole ainoat lähiaikojen pahat riidat. Terapiaan ei suostunut, ei kuulemma puhu "jollekin ulkopuoliselle persreiälle mitään".

Sanoin myös että pakko tässä on molempien tehdä asialle jotain, tälläiset riidat eivät voi jatkua vauvan nähden. No eilen oltiinkin sitä mieltä että kaikki hyvin kun minä vaan pidän turpani kiinni kun hän käskee. Ja minä sanoin että ei se niin mene että hän käskee ja minä tottelen, varsinkaan noin kivalla ilmaisulla kuin "turpa kiinni". Joten enpä tiedä, pattitilanne edelleen. Mies ilmoitti kesken keskustelun että "vittu mitä paskaa" ja lähti nukkumaan.

Mutta en ole jaksanut tänne erityisemmin puida enää tätä.

-ap

Kandee varmaan sopia sen kanssa joku "päiväsaika" milloin juttelee niitä asioita. Sovitte vaik etukäteen et laitatte ylös niitä juttuja mitkä toistuvasti ärsyttää / mistä tulee paha mieli, ja sit koitatte miettiä miten niitä muuttaisi.

Laitatte et minkä pitäis loppua, että olis kiva olla taas.

Mun poikakaverilla meni hermo siihen, kun mulla tuli kaikki ongelmat mieleen myöhään illalla/yötä vasten kun hän oli jo väsynyt ja olisi halunnut pikkuhiljaa nukkumaan.

Itseäni ei tietenkään väsyttänyt kun kiukutti niin paljon ja oli paha mieli ja olisin sitten vaikka halunnut lyhyemmät yöunet kunhan vaan tulee asiat selväksi. En osannut ottaa huomioon, että olemme erilaisia ihmisiä ja toisella on säännöllisempi unirytmi ja todella meinaa tiettyyn aikaan kaatua sänkyyn (mikä on siis sinäänsä terveellistä). Tavallaan loukkaannuinkin siitä, että toista ei "kiinnostanut" minun mieliala ja sain siitä jopa lisää vettä myllyyn.

Ongelma ratkesi sillä, että ruvettiin puhumaan asioista päivemmällä, ja koska tietyt asiat oli mulle tutumpia ja olin kiinnittänyt niihin huomiota paljon koska ärsytti, niin kun ruvettiin puhumaan niin minä vaan jyräsin ja toisella ei ollut järkevää sanottavaa, niin tehtiin niin että minä laitan paperilla mihin asioihin haluan parannusta ja mies voi perehtyä niihin jonkun aikaa ja miettiä ratkaisuja (se on makuasia onko pari päivää, viikko, pari viikkoa tms mut olis kiva et toinenkin ottaa sydämenasiaks sen että yhteiselo sujuu), ja sitten vasta puhutaan yhdessä.

Sama kulkee toisin päin. Siihen voi varmaan vaikka tehdä jonkun rasian missä pitää ne toistuvat riita-asiat siihen asti kunnes ne on ratkaistu.

Toivottavasti tää tarina päättyy jotenkin hyvin, joko sopuisaan eroon tai sitten siihen että menee kaikki hyvin : )

Niin ja kandee varmaan myös miettiä mitä asioita teidän yhteisessä elämässä tarviis olla niin et on hyvä olla!



Nää asiat ei ehkä tuu ihan itsestään jos ei oo niitä aikaisemmin miettinyt. Toivottavasti löytyy tahtoa hoitaa asiat tavalla tai toisella "kotiin". Onnea matkaan!

mies oli vaan kyllästynyt ap:n vittumaisuuteen ja sen jälkeiseen tekopyhyyteen "joo mennään parisuhdeterapiaan.."

Mies oli kiihtynyt ja itse lypsit oikein uhkausta. Hän sitten sellaisen sanoikin, mutta siitä nyt on aika pitkä matka siihen että mitään oikeasti tekisi. Meillä riidellessä on ihan tavallisia uhkaukset kuten tapan sut mutta mitää fyysistä väkivaltaisuutta ei ole koskaan ollut eikä kumpikaan sellaista pelkääkään.

Sinun sanasi miehellesi eivät olleet yhtään sen parempia. Miehesi olisi voinut vastata sulle "mieti hetki millaisena aikana puhut tommoisia, nytkin on moni äiti vienyt lapset ja estänyt isää tapaamasta lapsiaan."

että onko paljon muita suhteita joissa heitetään tälläisiä uhkauksia ilman että koskaan mitään fyysistä on sitten tapahtunut/ edes uhannut tapahtua?



Meillä ei ole ikinä ennen ollut tämän tyylisiä riitoja että olisi uhkailtu näin, siksi en tiedä miten tähän reagoida. Samaten olen itse aina pitänyt tiukasti kiinni siitä että vaikka olisin kuinka vihainen et sano mitään tyyliin "vedän sua kohta turpaan" tms.



Jotenkin mua hirvittää ensin toi uhkailu, sitten se yöllinen tapaus kun mies tulee ihan naamaan kiinni huutamaan ja asenne kun sanoo "kun mä sanon et sä pidät turpas kiinni, ni sillon sä pidät turpas kiinni".



-ap

vain av:lla nainen on paska kun mies uhkaa vetää turpaan ja kaikki on naisen vikaa. En voisi kuvitellakaan että mieheni puhuisi mulle noin vaikka meilläkin riidat äityvät välillä todella tulisiksi.

niin ja minä en kyllä jäisi lapsen kanssa kuuntelemaan tuollaista, en todellakaan halua että lapseni kuulee juttuja "isi taittaa nyt äitiltä niskat koska äiti uhkasi muuttaa vauvan kanssa pois".

Teillä on pieni lapsi ja isoon elämänmuutokseen olette totuttelemista. Moni alkaa riitelemään, koska on väsymystä, ei omaa saati yhteistä aikaa, rahatkin voi olla vähissä. Kotonaolo yhden vauvan kanssa voi olla henkisesti raskasta ja toisella taas päävastuu elatuksesta.



Nyt te haette eroa teidän väliin, kun pitäisi rakentaa sitä yhteistä. Keskittykkää siihen mikä teidän välillä on yhteistä ja vaalikaa sitä.

niin ja minä en kyllä jäisi lapsen kanssa kuuntelemaan tuollaista, en todellakaan halua että lapseni kuulee juttuja "isi taittaa nyt äitiltä niskat koska äiti uhkasi muuttaa vauvan kanssa pois".

Uhkailu ja toisen uhkaava käytös pelottavat ja tuntuvat pahalta. Meilläkin on ollut samaa, tosin mies ei ole koskaan uhannut lyövänsä tai mitään muutakaan. Joskus on suutuspäissään tuupannut muka vahingossa ohi kävelleessään, ja kerran tönäisi mut sängylle kun olin vielä raskaana, tosin se tilanne alkoi siitä että mies oli loukannut mua ja vaadin häntä nukkumaan sohvalla että saan olla rauhassa ja kun yritin estää häntä tulemasta sänkyyn niin tönäisi. Enkä ollut siinä riidasa itsekään viaton.



Mies tietää uhkailemattakin että jos väkivaltaa tulee niin mulle yksikin lyönti on liikaa ja sitten lähden lasten kanssa. Kuitenkin ollaan selvitty pahoistakin riidoista ilman oikeaa vahinkoa ja molemmat olemme pystyneet myöntämään virheemme. Riidat ovat ikäviä ja usein tulee sanottua pahasti, mutta yhteentörmäykset kuuluvat parisuhteeseen ja vaativat sitten asioiden puhumista halki että niistä päästään yli.



Meillä ainakin molemmat osapuolet ovat oppineet virheistä, tosin itse reagoin vieläkin tosi vahvasti uhkaavaan käytöseen esim juuri suoraan silmiin tuijottamiseen.. Yhden kerran olen pakannut lapset ja tavarat autoon ja lähtenyt pois katkaistakseni tilanteen, onneksi lapsia ei tilanne pelottanut ja myöhemmin kun puhuttiin miehen kanssa asiat halki niin palattiin kotiin ja kaikki hyvin taas.. Ja lähdön syy oli ihan se pelon tunne joka itselle tuli ja johon ylireagoin, oikeaa vaaraa ei ollut..