Näkeekö kukaan muu etiäisiä?

Vierailija kirjoitti:

uusiksi:

On. Goethellä jolla oli ehkä kaikkein korkein äo ikinä, oli myös näitä  etiäisiä. Että eiköhän liittyne myös siihen eräänlaiseen automaatioon ja harjaannuksen oppimiseen,  että esim., kun ihminen ensin opettelee vaikka kävelemään, ja kun sitten  oppii, niin sitä  enää jokaista liikettä  erikseen tiedostaen ajattele, kun harjaantuu- sama homma tässä, eli intuitiopuolikin herkistyy ja harjaantuu. Lopulta näyttää itsellekin ja muillekin  siltä, että joku vaan " näkee" taianomaisesti asioita. Ja itsekin hämmästyy,  mitä osaakaan ja miten ne toteutuvatkin. 

Itse olen nähnyt niin uskomattomia edeltä, ettei kukaan niitä usko,  jos kerron. Ja mikä hurjinta JOKAINEN myös on toteutunut. Siis ihan jokaikinen. Ei yhtään hutia siis.

Niitä kertoja on noin 5 ollut koko elämäni aikana. Ei siis montaa, mutta jos se on tullut, aina se siis on toteutunutkin. Ja se etiäinen jos tulee nykyään jo tiedän että myös toteutuu.

Kvanttifysiikkahan pitää jo mahdollisena, että tietoa siirtyy jopa ajan ja paikan esteistä huolimatta solujen välillä ja ihmistenkin välillä. Miten, sitä taas ei tunneta vielä. Mutta että tällainen ilmiö on olemassa.

Joku mies kertoi toisessa ketjussa miten oudosti hänen seksihimot nousivat suuriksi ja oppi tiedostamaan sen ja huomasi että ilmiö liittyi hänessä aina jonkin kuolemaan samaan aikaan ( ei tiennyt vielä itse). Viisas äitinsä olikin valistanut häntä sanoen ihan samoin kuin minkä tiedekin jo nykyään tietää : että kun populaatiossa (tämän miehen suvussa lähinnä) kuolee joku niin erilliseen    laatikkoon eristetyt rotatkin  alkavat heti lisääntyä ihan vimmalla.  Nämä ovat kyllä tulevaisuudessa varmaan todettuja  ja selitettyjä asioita , arvioisin kunhan kvanttifysiikka esim kehittyy edelleen.

Minulla on näitä samoja juttuja välillä ja yleensä ei koskaan taapahdu mitään. Sitten joskus kun tapahtuu, niin sen sitten muistaa. Sanoisin, että tämä etisäis homma on ihan sekoilua vaikka ne tuntemukset ovatkin aika voimakkaita välillä, eikä ole aina selvää miksi niitä tulee. Silti sanoisin olevani hullu siinä vaiheessa, jos alkaisin uskomaan noihin tuntemuiksiin jonain yliluonnollisina kykyinä tai jotain.

Itse aavistan edesdä olevia hyviä asioita. En mitään ikävää. Tiedän etukäteen, että tapahtuu jotain kivaa. Esim. tiesin etukäteen, että tapaisin tulevan mieheni. Tiedän, milloin lapseni kisat menevät hyvin tai milloin joukkue voittaa. Tiesin, milloin lapseni saivat stipendit jne.jne. Mulle tulee sellainen kevyt, kutittava tunne. En voi tehdä itselleni sitä tunnetta, vaikka miten yrittäisin.

Vierailija kirjoitti:

uusiksi:

On. Goethellä jolla oli ehkä kaikkein korkein äo ikinä, oli myös näitä  etiäisiä. Että eiköhän liittyne myös siihen eräänlaiseen automaatioon ja harjaannuksen oppimiseen,  että esim., kun ihminen ensin opettelee vaikka kävelemään, ja kun sitten  oppii, niin sitä  enää jokaista liikettä  erikseen tiedostaen ajattele, kun harjaantuu- sama homma tässä, eli intuitiopuolikin herkistyy ja harjaantuu. Lopulta näyttää itsellekin ja muillekin  siltä, että joku vaan " näkee" taianomaisesti asioita. Ja itsekin hämmästyy,  mitä osaakaan ja miten ne toteutuvatkin. 

Itse olen nähnyt niin uskomattomia edeltä, ettei kukaan niitä usko,  jos kerron. Ja mikä hurjinta JOKAINEN myös on toteutunut. Siis ihan jokaikinen. Ei yhtään hutia siis.

Niitä kertoja on noin 5 ollut koko elämäni aikana. Ei siis montaa, mutta jos se on tullut, aina se siis on toteutunutkin. Ja se etiäinen jos tulee nykyään jo tiedän että myös toteutuu.

Kvanttifysiikkahan pitää jo mahdollisena, että tietoa siirtyy jopa ajan ja paikan esteistä huolimatta solujen välillä ja ihmistenkin välillä. Miten, sitä taas ei tunneta vielä. Mutta että tällainen ilmiö on olemassa.

Ihmisen kyky valehdella itselleen ja kyky uskoa omiin valheisiinsa, elää sinussa vahvana.

Olen kuusi vuotiaana aavistanut isoäitini eli mummoni kuoleman silloin kun se tapahtui vaikka tietoa ei tietenkään ollut tullut kuin seuraavana päivänä. Katsoin ulos ikkunasta auringonlaskua ja olo oli omituinen. Tämä on ainut minun ns. etiäinen. Jäänyt pysyvästi mieleeni.

Entä lasketko ne kerrat jotka eivät ole toteutuneet? Vai vaan ne kerrat kun olet sattunut osumaan arvauksinesi oikeaan?

Viimeisin etiäiseni oli kun mielestäni ennen joulua tai joulunaikaan olin lukevinani juttua että yksi Monty Pythonin jäsenistä on kuollut. Sitten kun yksi heistä menehtyi tossa pari viikkoa sitten, väitin töissä että old news tai että eikö heistä juuri yksi kuollut ja tilanne aiheutti pienen hämmennyksen.

Joskus jos jollekin on tapahtumassa pahaa tunnistan sen yleisenä ahdistuksena tai kappaleena joka alkaa soida päässä.

Lapselleni on osittain tätä kykyä myös. Hän lukee ajatuksiani ja saattaa joskus vastata ääneen mietteisiini, tämä on hämmentävää. Yhden sukulaisen rippijuhlissa hän alkoi tivata todella pienenä että missä kyseisen juhlanviettäjän vauvana edes mennyt pikkusisko on, vaikka kukaan ei ollut kertonut hänelle tästä ihmisestä mitään aiemmin. Jos harrastan seksiä jonkun ihmisen kanssa toistuvasti alan tietämään hänen liikkeistään tosi vahvasti ja kerran näin välähdyksenomaisesti kun exäni petti minua parhaillaan ja tämä varmistui myöhemmin sinä päivänä. En halua ylläpitää lahjaani, koen sen vain ahdistavana. Pojastani olen vähän huolissani, koska hänen isänsä ei usko näihin ”hörhöilyihin” ja pitää minua puoli hulluna ja yrittää aina selittää minulle mistä luulee asian johtuvan. Pojallani ilmennyt levottomuutta koulussa, ja nousee seisomaan tunnilla luokassa useita kertoja ja nyt vasta tajusin, että saattaa lueskella muiden ajatuksia tietämättä itse sitä ja sen aiheuttavan hänelle levottomuutta. Haluaisin auttaa häntä käsittelemään asiaa ja kun tiedän, ettei isänsä luona tule saamaan asiaan minkäänlaista tukea tai ymmärrystä ja itsekin lähinnä pelkään omaa kykyäni, kun toi Monty Python-juttu oli taas sellainen että jouduin kyseenalaistamaan oman mielenterveyteni 😂

Näen ristejä luonnossa, ja eiköhän kuolema ollut tapahtunut juuri tätä ennen.

Sain tietää sitten.

Minä näen unissa. Ennen vakavaa loppuunpalamista ja lääkitystä näin hyvinkin yksityiskohtaisesti juttuja unissa. Joskus se on maisema jota en ennen ole nähnyt, mutta viikon päästä unen näkemisestä se maisema tulee vastaan oikeassa elämässä. Tai jotkin keskustelut sanasta sanaan. Erotan nuo deja-vu -ilmiöstä sillä koko uni muistuu samassa mieleen. Näin jopa ennalta että eräs yhtye jonka konserttiin olin menossa kutsuisi erikoisvieraan. Heillä oli myös samat asut kuin unessani.

Olin herkimmilläni näissä jutuissa teini-ikäisenä. Tuolloin sain niitä etiäisiäkin, yleensä kuulin kun isäni auto ajoi pihaan, ja välillä näinkin. En osannut erottaa noita tapahtumia etiäisiksi vaan luulin niiden tapahtuvan oikeasti. Monesti kysyinkin isältäni minne hän oli sillä välillä lähtenyt kun tuli "uudestaan" kotiin. Lakkasin kysymästä kun vastaus oli aina sama "en minä minnekään mennyt".

Teininä ja vähän päälle parikymppisenä minua myös vainosi jokin ikävähkö "henkiolento" (?), yleensä puhelimitse. Kyseessä ei ollut pilasoittaja sillä sain puheluja vain muutaman, aina eri numeroihin ja kerran isäni kodin lankapuhelimeen ollessani yksin talonvahtina. En halua kuvailla puheluita enempää sillä se on ainoa tapaus joka karmii minua. Muuten ei niin hirveästi jaksanut säikyttää paukkuvat ovet tai muut selitystä vaille jääneet asiat. Ainoastaan että vieläkään en isäni talossa ole mieluusti yksin vaikka olen jo kohta keski-ikäinen ämmänroikale.

Jännittää saanko herkkyyttä hieman takaisin nyt kun lääkärin määräämä napitus on vastikään purettu.

On välillä sellaista, että näen yhtäkkiä jonkun tilanteen etukäteen, siis samantyylinen tunne kuin deja vu, mutta vaan päinvastoin. Esimerkiksi aikoinaan ”ennustin” sillä tavoin, että tulen seurustelemaan erään henkilön kanssa, ja niin sitten seurustelinkin myöhemmin. Nyt olen joku aika sitten nähnyt toiseen henkilöön liittyen tuollaisen enteen, aika näyttää toteutuuko tällä kertaa.

Olen myös nähnyt unessa että joku piripää alkaa seurata minua tietyssä paikassa ja jonkun ajan kuluttua tuo tapahtui oikeasti. Pari viikkoa sitten näin myös unen että työpaikan pihalla oli tulva, ja parin päivän kuluttua siellä oikeasti oli. Se oli outoa, en kyllä kehdannut kertoa kenellekään unestani kun ajattelin ettei kukaan kuitenkaan usko että olin nähnyt saman tilanteen unessa aiemmin. :D

Vuosi sitten eräs työkaveri jonka kanssa on ”yhteys”, oli eräässä vatsaongelmiin liittyvässä operaatiossa, joka alkoi sanotaan nyt vaikka kello 8. Heräsin samana aamuna juuri siihen kellonaikaan hirveään vatsakipuun. Myöhemmin kuulin että operaatio oli juuri siihen aikaan ollut käynnissä ja se oli sattunut vaikkei olisi pitänyt sattua. Ajattelin että ehkä jotenkin tunsin hänen kipunsa ja heräsin sen takia, mutta ei kai tuollainen yhteys toimi kuin identtisillä kaksosilla korkeintaan?

Kesällä tapahtui niin, että ihan yhtäkkiä eräs lapsuudenaikainen tuttu tuli mieleeni, enkä ollut nähnyt häntä missään tai ajatellut vuosikausiin koko ihmistä. Jostain syystä päädyin myös stalkkailemaan hänen fb-profiiliaan. Seuraavana päivänä lehdessä oli sitten juttu hänestä, enkä ole ikinä aikaisemmin edes lukenut koko lehteä. Jostain syystä juuri sinä päivänä luin sen lehden netistä ja juuri silloin hänestä oli siinä juttua :D tuosta tuli kyllä outo olo.

En tiedä. Kaikkea hullua sitä joskus pään sisällä tapahtuu minkä näkee heijastuvan myös osittain tosielämään, mutta mahdoton niistä on vetää mitään mittavaa tilastoanalyysiä ja jotain korrelaatio/kausaatio -todistuksia ruveta kyhäämään että oliko se nyt syynä se että tätä veikkasin vai juolahtiko se mieleen vaan siksi että asia tapahtui.

Ja vielä hullumpaa se olis alkaa tuollaisiin uskomaan tai niistä höpisemään.

Sanalla hullu ei tässä yhteydessä ole tarkoitus loukata...

Käytän tuota taitoa Veikkauksen peleissä.

Onko etiäiset niitä wc:ssä tai kylppärissä vilistäviä pitkulaisia tummia ötököitä? Oon nähnyt keväällä muutamia.

Vierailija kirjoitti:

Entä lasketko ne kerrat jotka eivät ole toteutuneet? Vai vaan ne kerrat kun olet sattunut osumaan arvauksinesi oikeaan?

Etiäiset ei ole sitä, että koitetaan etukäteen pähkäillä esim kahden tai kymmenen vaihtoehdon joukosta jotain. Vaan että tiedostaa jotain tapahtuvan ennen kuin se tapahtuu vaikkei ole asiaa (ainakaan tietoisesti) pohtinut. Minullakin on näitä joskus mutta eipä niistä nyt mitään kummempaa hyötyä ole ollut..

Vierailija kirjoitti:

Minä näen unissa. Ennen vakavaa loppuunpalamista ja lääkitystä näin hyvinkin yksityiskohtaisesti juttuja unissa. Joskus se on maisema jota en ennen ole nähnyt, mutta viikon päästä unen näkemisestä se maisema tulee vastaan oikeassa elämässä. Tai jotkin keskustelut sanasta sanaan. Erotan nuo deja-vu -ilmiöstä sillä koko uni muistuu samassa mieleen. Näin jopa ennalta että eräs yhtye jonka konserttiin olin menossa kutsuisi erikoisvieraan. Heillä oli myös samat asut kuin unessani.

Olin herkimmilläni näissä jutuissa teini-ikäisenä. Tuolloin sain niitä etiäisiäkin, yleensä kuulin kun isäni auto ajoi pihaan, ja välillä näinkin. En osannut erottaa noita tapahtumia etiäisiksi vaan luulin niiden tapahtuvan oikeasti. Monesti kysyinkin isältäni minne hän oli sillä välillä lähtenyt kun tuli "uudestaan" kotiin. Lakkasin kysymästä kun vastaus oli aina sama "en minä minnekään mennyt".

Teininä ja vähän päälle parikymppisenä minua myös vainosi jokin ikävähkö "henkiolento" (?), yleensä puhelimitse. Kyseessä ei ollut pilasoittaja sillä sain puheluja vain muutaman, aina eri numeroihin ja kerran isäni kodin lankapuhelimeen ollessani yksin talonvahtina. En halua kuvailla puheluita enempää sillä se on ainoa tapaus joka karmii minua. Muuten ei niin hirveästi jaksanut säikyttää paukkuvat ovet tai muut selitystä vaille jääneet asiat. Ainoastaan että vieläkään en isäni talossa ole mieluusti yksin vaikka olen jo kohta keski-ikäinen ämmänroikale.

Jännittää saanko herkkyyttä hieman takaisin nyt kun lääkärin määräämä napitus on vastikään purettu.

Tästä muistin, että näin nuorena ihmisten "aurat" ja karisman ja joskus esim kun piti jossain koulutehtävässä esittää soittavansa puhelimella tms niin näin sen puhelimen ääriviivat sellaisena keltaisena valona. Luulin että kaikilla on näin.. Valitettavasti tämä häippäsi iän myötä, ei tuostakaan nyt mitään ihmeempää hyötyä ollut mutta oli se jälkikäteen ajateltuna ihan jännää. Saa nähdä mitä nyt alakouluikäiset lapseni näkevät tai näkevätkö mitään.

Uskon että siihen on ihan tieteellinen kvanttifyysillinen tahi muu selitys miksi pystyin luomaan ajatuksen voimalla jonkun esineen "energiakentän" niin että näin sen. Eikä siinäkään minusta tarvitse olla mitään ihmeellistä, asiaa ei vain vielä tunneta riittävästi. Eihän painovoimakaan ole aina ollut mikään itsestäänselvyys.

Nuorempana näin satiaisia, mutta näkö on siitä heikentynyt ja nyt vain tunnen ne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen unissa. Ennen vakavaa loppuunpalamista ja lääkitystä näin hyvinkin yksityiskohtaisesti juttuja unissa. Joskus se on maisema jota en ennen ole nähnyt, mutta viikon päästä unen näkemisestä se maisema tulee vastaan oikeassa elämässä. Tai jotkin keskustelut sanasta sanaan. Erotan nuo deja-vu -ilmiöstä sillä koko uni muistuu samassa mieleen. Näin jopa ennalta että eräs yhtye jonka konserttiin olin menossa kutsuisi erikoisvieraan. Heillä oli myös samat asut kuin unessani.

Olin herkimmilläni näissä jutuissa teini-ikäisenä. Tuolloin sain niitä etiäisiäkin, yleensä kuulin kun isäni auto ajoi pihaan, ja välillä näinkin. En osannut erottaa noita tapahtumia etiäisiksi vaan luulin niiden tapahtuvan oikeasti. Monesti kysyinkin isältäni minne hän oli sillä välillä lähtenyt kun tuli "uudestaan" kotiin. Lakkasin kysymästä kun vastaus oli aina sama "en minä minnekään mennyt".

Teininä ja vähän päälle parikymppisenä minua myös vainosi jokin ikävähkö "henkiolento" (?), yleensä puhelimitse. Kyseessä ei ollut pilasoittaja sillä sain puheluja vain muutaman, aina eri numeroihin ja kerran isäni kodin lankapuhelimeen ollessani yksin talonvahtina. En halua kuvailla puheluita enempää sillä se on ainoa tapaus joka karmii minua. Muuten ei niin hirveästi jaksanut säikyttää paukkuvat ovet tai muut selitystä vaille jääneet asiat. Ainoastaan että vieläkään en isäni talossa ole mieluusti yksin vaikka olen jo kohta keski-ikäinen ämmänroikale.

Jännittää saanko herkkyyttä hieman takaisin nyt kun lääkärin määräämä napitus on vastikään purettu.

Tästä muistin, että näin nuorena ihmisten "aurat" ja karisman ja joskus esim kun piti jossain koulutehtävässä esittää soittavansa puhelimella tms niin näin sen puhelimen ääriviivat sellaisena keltaisena valona. Luulin että kaikilla on näin.. Valitettavasti tämä häippäsi iän myötä, ei tuostakaan nyt mitään ihmeempää hyötyä ollut mutta oli se jälkikäteen ajateltuna ihan jännää. Saa nähdä mitä nyt alakouluikäiset lapseni näkevät tai näkevätkö mitään.

Uskon että siihen on ihan tieteellinen kvanttifyysillinen tahi muu selitys miksi pystyin luomaan ajatuksen voimalla jonkun esineen "energiakentän" niin että näin sen. Eikä siinäkään minusta tarvitse olla mitään ihmeellistä, asiaa ei vain vielä tunneta riittävästi. Eihän painovoimakaan ole aina ollut mikään itsestäänselvyys.

Sitäkin mietin että kun olen ainoa lapsi ja muutimme usein niin tarvitsinko jotakin ylimääräistä virikettä, vai tuliko minusta siksi jotenkin herkempi..

Minäkin näen. Se on oikeastaan sukuvika, äiti näkee, äidinäiti näki, jne. Isän puolella sukua nähdään myös.

U

Tämä on jo vanha ketju, mutta kerronpa tässä nyt yhdestä etiäiskokemuksesta, joka tapahtui minulle lapsena 90-luvulla. Tämä etiäinen ei kuitenkaan ennustanut mitään ikävää tapahtumaa, vaan aivan tavallista, mutta yllättävää tapahtumaa.

Oli kesä ja olimme äitini kanssa kahdestaan kotona. Isäni oli jossain työmatkalla. Lähdin siinä sitten käymään uimassa siinä aika lähellä olevalla pienellä uimarannalla. Silloin oli täällä päin vielä niitä laatikonmallisia uimakoppeja, joissa miesten ja naisten puoli oli erotettu seinällä, ja kun olin siellä kopissa pukemassa, niin kuulin sieltä toiselta puolelta lasten ääniä, jotka tunnistin serkkujeni ääneksi, eli enoni lasten ääniksi. Kuulin vielä kun siellä mainittiin nimi Jukka, ja niistä kolmesta sisaruksesta nuorimman nimi on Jukka. Säpsähin kun kuulin, että onko enoni perhe tosiaan täällä, kun hehän asuvat yli 100km päässä, mutta toisaalta ajattelin, että jos he ovat nyt täällä päin käymässä, mutta en usko että he olisivat sille pienelle syrjäiselle rannalle silti osanneet. Ja en kyllä yhtäkään enoni perheen jäsentä nähnyt siellä rannalla ollessani, joka tekee asiasta vielä merkillisemmän.

Lähdin siinä sitten kotiin, ja kerroin äidillenikin tapahtuneesta, eikä hänkään oikein uskonut heidän olleen siellä. Noh, eipä aikaakaan kun siinä takapihalla istuskelimme äitini kanssa, niin tämä enoni perhe kohta ilmestyi meille kyläön talomme nurkan takaa.

Että sellainen etiäinen oli se.