Nautitko raskausajasta vai oliko se enemmänkin painajaista??

Mun mielestä oli ihanaa kun maha oli pullea, eikä pieni kömpelyys haitannut menoa. Alun pahoinvointi ja väsymys ei tietenkään mitään juhlaa ollut, mutta nautin silti kovasti. Tuntui loppuaikana että olisin voinut olla pidempäänkin raskaana. Oli kyllä ihanaa aikaa, odotan jo että koska aletaan yritämään uutta lasta.



Tipy+ipana kohta 4kk

olin elämäni kunnossa koko raskauden ajan. Varsinkin keskivaiheilla raskautta. Olis voinu vaikka maratonin vetäistä :)

Alussa oli etovaa pahoinvointia ja ihan älytöntä väsyä. Lopussa turvotti joka paikasta mutta masu oli aika pieni. Enkä muuten onneksi lihonutkaan.

Eli nautin kyllä! Varsinkin kun mielitekojani olivat porkkanat ja omenat eli söin tervellisemmin kuin normaalisti :)

Oli ihana unelmoida uudesta tulokkaasta. Toka raskaus oli yhtä helvettiä, oksetti ja väsytti ja ällötti koko ajan. Joka paikkaan sattui, mikään ei huvittanut.

Ensimmäiset 3kk meni sellaisessa etovassa olotilassa ja viimeiset 3kk ikävän närästyksen ja liitoskipujen, sekä valtavan vatsan kanssa.

Keskiraskaus oli ihan ok aikaa, mutta mielelläni ottaisin vauvan ilman odotusaikaa :)



Kaikki kolme raskautta ovat olleet suunnilleen samanlaisia, paitsi viimeisessä nuo liitoskivut oli aika hurjia lopussa.

Nautin täysin rinnoin alusta loppuun molemmilla kerroilla. Ehkä johtuu siitä, että voin fyysisesi niin mahdottoman hyvin - ei pahoinvointia, kipuja tms. Lisäksi rakastin kaunista pyöreää vatsaani ja ihania muodikkaita äitiysvaatteita. Olen myös ehkä hieman narsistinen luonne, mutta minusta oli aivan supermahtavaa saada erityishuomiota loppuraskaudesta missä ikinä liikuinkin.



Odotan jo innolla seuraavaa kertaa, jos meille sellainen onni vielä suodaan :)

Yleensä, siis kaksi raskautta takana, 30 viikon jälkeen alkoi ahdistamaan painonnousu, suonikohjut, turvotus yms. Ja vikat neljä viikkoa olin valmis pääsemään eroon mahastani ja vaivoistani.

Nyt minullaa kuopus 3kk ja ihan raskauskuume...ei voi sanoa, että vauvakuume...

Kaksi kertaa sen oon kokenut ja vielä kerran haluaisin kokea. Kummassakin raskudessa aluksi oli kamala pahoinvointi ja väsymys, mutta keskiraskaus oli ihan ok. Loppuajan turvotus ja kömpelyys ei ollut kovin kivaa, mutta sen sieti. Toisessa raskaudessa vaivasi ennenaikaiset supistukset ja syyllisyys kun piti olla töistä saikulla. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!



Emily ja lapset 2,5 kk ja 4,5-v.

..oli se sellaista aikaa, jonka toivoisi pian saavan takaisin:) Puolisen vuotta jos malttaisi odotella niin voisi laittaa pikkusisarusprojektin vireille..Ja yhtä paljon kun tulevaa raskautta, odotan myös tulevaa synnytystä:)

MariJo & Aada (3kk)

supisteli ihan pirusti keskiraskaudesta saakka, sitä ennen väsytti koko ajan. Sitten loppuraskaudesta turvotti niin älyttömästi ettei kynä pysynyt kädessä. Ja päälle vielä hirveä stressi töissä, ja synnytyskin, voi ei...(vaikka sain paraservikaalin)



Esikoisen odotus olikin ihan toista maata, olin todella hyvässä kunnossa loppuun saakka, parisuhdekin kukoisti huippuhetkiään,maha oli aika pieni, mies vouhotti mun mukanani, ja synnytyskin oli todella helppo (ilman kivunlievitystä)



-että niin erilaisia ne voi olla, onneksi en aio olla enää ikinä raskaana- lapsiluku on täysi! (tai mistäs sen taas tietää, niin sanoin esikoisenkin jälkeen...)

paitsi että mä oksentelin vielä viikolle 22 asti. Sitten olikin mehut vähissä ja vatsalaukkukin niin pieni ettei mikään oikeen maistunut ja helposti närästi kun söi vähänkin enemmän. Kunto romahti huonoksi kun en jaksanut mitään tehdä. Purkkaa pureskelin jatkuvasti kun oli loppuun asti sellainen p...an maku suussa...

Synnytin heinäkuun 11. kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen ja olo oli silloin helteillä tosi tukala ja mahan kanssa kuumalla ei saanut nukutuksikaan. Lapsi oli iso ja vilkas jo masussakin että vaikka olisin itse saanut unenpäästä kiinni niin poika heräsi tai hänelle tuli hikka ja koko sänky heilui ja mieskin heräsi :).

Kaikki sanoivat että nauti nyt ja nuku ja lepäile kun saat vielä olla ilman vauvaa, mutta mulla oli kyllä suurempi kiire päästä vauvasta eroon :)

Mies toi laitokselle synnytyksen jälkeisenä päivänä ison pussin purkkaa, jota ei olla vieläkään avattu. Pahaolo ja tympeä maku suussa hävisivät sen siliän tien kun vauva putkahti pihalle. Synnytys oli vaikea ja menetin paljon vertakin ja kätilö ihmetteli kun olin sitä seuraavan päivänä pirteänä jalkeilla tippaletku kädessä ja kyseli kovasti jaksamistani ja vointiani. Itse tunsin jo silloin olevani elämäni kunnossa!!!

Nyt on kova vauvakuume päällä ja aika kultaa muistot, olisin valmis kärsimään saman uudelleen jos saisin vielä toisen terveen ja IHANAN lapsen.

Eli minä kuulun joukkoon ' en nauttinut tippaakaan' . En kärsinyt kuitenaan pahoinvoinnista - ainoa positiivinen asia koko jutussa. Olo oli paha siksi, että en jaksanut tehdä mitään, tunsin itseni kömpelöksi ja vaatteetkaan eivät mahtuneet päälle. Olin kiukkuinen ja itkuinen ja väsynyt. Siis nämä kaikki vasta n. keskiraskauden jälkeen... Alku meni ihan ok.

Jotenkin tuo loppuaika meni ihan sumussa - raahauduin töihin ja töiden jälkeen nukkumaan kotiin, mitään harrastuksia ei ollut, kun en jaksanut tehdä mitään. Joka paikkaa kolotti ja jäsenet olivat turvoksissa ja monet yöt vain itkin, kun joka paikkaa särki niin paljon. Ja jatkuva närästys oli päällä päivät ja yöt. Verenpaineeni oli koholla ja jouduin olemaan loppuajan sairaalassa raskausmyrkytysvaaran takia.

Pelkällä tahdonvoimalla sain sitten nopeasti pojan maailmaan, koska en halunnut enää olla raskaana! Vieläkin tulee kammo, kun näen raskaana olevia naisia! En voi ymmärtää, miten toiset voivat nauttia raskaana olemisesta, kun itsellani se oli niin kamala kokemus!

niin olisin nauttinut, mutta lopulta joka paikkaa särki ja olin sekä henkisesti että fyysisesti uuvuksissa. Puolessa välissä raskautta alkoi supistella, ei kipeästi, mutta usein ja inhottavasti. Oli liitoskipuja ja iskias vaivasi. Loppuraskaudesta olin hirveän kärttyinen. Kaikenkaikkiaan en siis nauttinut, vaikka olihan se ihanaa seurustella masuvauvan kanssa ja käydä neuvolassa seuraamassa mahan kasvua ja kuuntelemassa sydänääniä. Olen kuitenkin valmis toiseenkin raskauteen!!!

Eka oli sitä painajaisunta, ja tuli ikävät muistot mieleen aina kun näin raskaana olevia sen jälkeen. Kun vaan oksetti ja närästi ja en pystynyt ja jaksanut mitään ja koski joka paikkaan ja synnytyskin oli kauhea.

Toka raskaus taas, pahoinvoinnista ei juuri tietoakaan ja jaksoin hienosti loppuun asti, pikkuvaivoja tietysti oli ja lopussa supisteli vähän liikaa härnäten saamatta mitään aikaan. Lopulta onnistunut synnytys, sektiolla. En kylläkään nauttinut NIIN paljon että haluaisin aina tai enää olla raskaana, lapsiluku on täysi.

Eka odotus oli ihana, toinen helvettiä. Ekan aikana ei mitään ongelmia. Toisen kanssa ekat 3kk oksennutti kokoajan. Sen jälkeen ihan ok viikolle 34, josta alkaen tuli kivuliaita säännöllisiä supistuksia viikolle 41 asti, jolloin poika syntyi. Kokoajan sattui ja olo oli tosiaan kuin sotanorsulla, ei todellakaan ikävä raskaus aikaa.

Alku raskauden yrjöilin viikoille 22...ihanuus alkoi kun alkoi tuntea vaavin potkut viikoil 17....sitten mitä lähemmä loppu meni sitä norsumaisempi olo oli...ja verenpaineet ja turvotukset vaan nousi...ja menipä 2 vko yli lasketusta ajasta niin se se vasta kauheaa olikin...muutoin oli aivan mahtavaa aikaa ja minä ainakin kukoistin ja puhkesin kukkaan raskaus aikana =)

Voin mainiosti koko raskausajan, alun etovaa oloa lukuunottamatta. Muita perinteisiä raskausvaivoja ei ollut. Oli siis helppoa nauttia laiskottelusta ja erityisesti syömisestä! Annoin itselleni luvan syödä niin usein kuin teki mieli ja mitä teki mieli, (toive-)ajatellen että esikoisesta lähtee vielä kilot helposti ja toista ensimmäistä raskautta ei tule.

Tunsin itseni entistä naisellisemmaksi ja löysin omantyylisiä, mukavia äitiysvaatteitakin. Viimeisten viikkojen aikana kävin tosin niin kärsimättömäksi sitä monen vuoden haaveen syntymistä odotellessa, että vähän masentelin silloin tällöin. Aika kuitenkin kultaa muistot ja kun synnytyskin vielä oli helppo niin odotan innoissani seuraavaa!



-Coppola ja Möttönen 3kk

paitsi silloin loppuaikoina kun piti sitoa kengännauhat. " Pahinta" oli ensimäisten kahden viikon pahoinvoint aamusta iltaan ja vk 8 tuli vuotoa jolloin olin varma kahden keskenmenon jälkeen että se oli taas siinä.Lenkillä kävin vielä viimeisenä päivänä. Senhän sitten arvaa miten helposti seuraavan (jos luoja suo) kanssa menee :D



BR Bubble

Alussa oli tietty suunnaton väsymys ja etova olo, siitä pitää olla tyytyväinen ettei tarvinnut montaa kertaa ykällä juosta. Mut sitten se masu alkoi kasvaa ja kasvaa..minä en kokenut sitä niin hirmu hankalana, kengätkin oli jo valmiiksi semmoiset ettei tarvii nauhoja laittaa kiinni:) Kasvava maha oli ihana ja vielä ihanampi, kun alkoi tuntea ne pikkuisen potkut..Melkein tulee tippa linssiin, kun ajatteleekin. Mulla ei ollut mitään ylim. kipuja, närästyksiä tms. joten raskautta tuskin edes huomasi muuten kuin siitä mahasta. Ainut miinuspuoli oli synnytys, joka piti ensinnäkin käynnistää, mun kroppa ei tehnyt mitään itse, supistukset ei alkaneet ilman lääkettä, vedet ei menneet, ennen kuin lääkäri puhkaisi kalvot, eikä suppareissa(ja minussa) ollut sit voimaa puskea lasta uloskaan, imukuppia piti käyttää apuna..Nyt vauvakuume jyllää taas, en vaan tiiä uskaltaako sitä alkaa edes yrittää, kun muistaa tuon synnytyksen..

mitä nyt ekat muutamat viikot etova olo mutta helpotti nopeasti. muuten olin elämäni kunnossa. oli ihana lekotella, syödä ilman huonoa omaatuntoa, saada huomiota ja olla hyvännäköinen. pahempia vaivoja ei ollut, verenpainetta keskivaiheilla, painoa vaan tuli ihan mukavasti, josta nyt pitäisi päästä eroon. raskausajan diabetes todettiin, mutta sitä hoidin ruokavaliolla, joten vähän piti katsoa mitä suuhunsa laittoi. vaavi oli leppoisa ja rauhallinen myös masussa niin kuin nytkin. synnytyskin meni hyvin ja selvisin siitä vaikka etukäteen sitä jännitti ja pelotti. tosin käynnistettiin kun iso vauva oli tulossa. joskin ihanan mullistava kokemus että onhan sitä ollut pää pyörällä pitkään. vieläkin miettii että onko tuo todellakin mun oma pieni ryysymytty vaikka vaavi jo 4,5kk. usein vain katselen häntä ja ihmettelen kuink aihanan pojan olen aikaiseksi saanut, tuolla se mahassa piilossa kasvoi itsekseen. todellakin ihme! elämäni ihanin ihme! :) toinenkin olisi jo mielessä, täytyy vaan miestä vähän lämmitellä ajatukselle...

4 kk kestänyt raskauspahoinvointi joka oli kuin olisi ollut krapula ja mahatauti yhtäaikaa, en voi sanoa nauttineeni. Ennen raskautta liikuin ja urheilin paljon, mutta pahoinvoinnin takia jäi lähes kokonaan pois. Ainut positiivinen vaikutus oli, että n.8 vuotta kestänyt paha ihottuma (atooppistyyppinen) katosi raskauden aikana. En pelännyt synnytystä tippaakaan vaikka synnyttäneet kaverit kertoivat rehellisesti omat kokemukset ja yhdelläkin oli ollut painajaismainen synnytys. Kun toisen lapsen hankkiminen tulee ajankohtaisesti, mulla on varmaan hirveä raskauspelko päällä