Kun elämä romahtaa sekunnissa!!
Hei!
En tiedä oikein mihin kirjoittaa, mutta kirjoitan tänne, koska jonnekkin on saatava purkautua!! Elämä ja ajatukset ovat tällä hetkellä niin sekaisin, että tuntuu että tuskan määrä on rajaton....
Koin eilen elämä kauheimman päivän, jota en osannut odottaa edes pahimpaan painajaisuneeni! Yritän sopertaa nyt jotain lyhykäisyydessä..Olemme olleet 10 vuotta mieheni kanssa yhdessä, kaikki ollut aina loistavasti(?) niin ainakin minulla ja niin kuulemma hänelläkin. Nyt hän sitten on ollut muutaman päivän omissa ajatuksissaan ja arvasin heti, että jotain on pakko olla! Koska kaikki ennallaan tähän saakka ja yht äkkiä mies on aivan eri. Kysyin eilen häneltä että oletko kenties ihastunut toiseen naiseen? ja en koskaan, en ikimaailmassa olisi uskonut, että hän vastaa " näin on valitettavasti käynyt, olen äärimmäisen pahoillani"
Haukoin happea, itkin, huusin, hypin, löin päätäni seinään ja huusin ja huusin vaan....Mä en voi uskoa tätä todeksi, sanoin sille miljoona kertaa...kysyin kuinka hän VOI tehdä mulle näin ja hän ei osaa selittää. Kertoi kuinka paljon hän rakastaa minua, ei halua minua menettää ja kuinka paskana hän itsekkin on. Hänellä ei ole ollut fyysistä kontaktia tähän naiseen, hän on tavannut sen ravintolassa ja soittanut sille naiselle kahdesti ja sen jälkeen ei ole soittanut,koska on tajunnut tekosensa, mitä on tekemässä. Hän ei voi ymmärtää ja antaa iselleen anteeksi, kuinka hän on noin voinut toimia, mutta kun tekosiaan ei enää tekemättömäksi saa!! Hän ei todellakaan halua erota, on tajunnut jo satuttavansa mua ihan tarpeeksi. Kysyin häneltä, että mitä ihmettä sulta puuttuu, että teit noin, mutta kun häneltä ei puutu mitään ja hän on onnellinen ja hän ei ymmärrä miten näin kävi.
Mun maailma ja kaikki unelmat romahti, sydän on pakahtua tuskan määrään, olen vihainen, surullinen, rikki, pettynyt, nöyryytetty, olen väsynyt, voimaton ja EN YKSINKERTAISESTI TIEDÄ MITÄ TEEN???? Mä rakastan mun miestä, ei kukaan 10:nen avioliitto vuoden jälkeen voi sanoa kuullessaan tälläistä, että Bling, nyt loppu rakkaus, kun menit toiseen ihmiseen ihastumaan! Vittu mä en käsitä, miten ihminen VOI selvitä tälläisestä täysjärkisenä ja miten voin luottaa enään, jos päätän antaa anteeksi?Kauan menee aikaa, kunnes saan ajatukset normalisoitumaan, kauan menee aikaa, että revitty sydän palaa ennalleen, kauan tätä tuskaa jatkuu??????
Anteeksi, kirjoitukseni on sekava, mutta niin on mielikin...
t.pettynyt, joka on niin revitty rirkki ja hajalle, ette ei mitään rajaa....mä en kestä, onko kellään jotain lohduttavaa ja yhtään oikeaa sanaa....Miten voin selvitä?
Sen vaan tajusin, että luottamuksen voi menettää sekunnissa, mutta kuinka kauan menee saada se takaisin?
Itkettä niiiiiiin paljon....
Kiitos että sain edes hieman purkaa, vaikka valvotun yö jälkeen ajatukset ovatkin ihan sekaisin.
Kommentit (21)
Kuten jo aiemmin kerroin oli miehelläni suhde toiseen asumuseromme aikana.
Se on raastavaa, mutta parhain keino on se että tekee omat tunteensa myös miehelle selväksi mutta ei jää roikkumaan mieheen.
Tottakai toisen kanssa kaikki on hienoa ja niin erilaista kun on paljon puhuttavaa ja opittavaa toisesta. Valitettavasti se uutuuden viehätys menee äkkiä ohi.
Miehen ajatukset luultavasti tulevat muuttumaan kun pääset jaloillesi kunnolla ja hän tajuaa että lapsenne elämään voi tulla toinen mies. Jo pelkkä tietoisuus siittä että olet vapaa ja hän varattu ärsyttää. Varmaankin yrittää sinun petiisi takasin mutta älä vain päästä.
Kun mies haluaa tulla takaisin niin pidä kuitenkin oma kotisi vähän aikaa ja laita mies asumaan yksin jonkin aikaa.
Elämällä on vielä paljon tarjottavana teille molemmille kunhan näistä ensimmäisistä raskaista kuukausista pääsette. Muistakaa syödä hyvin ja nukkua riittävästi, se pitää mielen parempana.
ja silloin olin raskaan odotin kolmatta lastamme.tuosta kaikesta on kulunut nyt 5 vuotta.olemme yhdessä ja onnellisempia kuin ennen tuota kaikkea h**vettiä...niin outoa kuin se onkin.olimme reilun vuoden erossa mies oli uuden ihastuksensa kanssa sen alkuhuuma-ajan muttei se sitten pitemmän päälle kiinnostanutkaan vaikka sitä toista sillon eron aikaan niin ylisti.en tietenkään ole voinut unohtaa tuota kaikkea ja ajoittain se nousee edelleen todella pahasti pintaan...tuskin olen edes anteeksi antanut...en tiedä...mitenedes voisin..silti yhdessä olemme.molemmat ja erityisesti mieheni on muuttunut todella paljon kypsemmäksi noiden hölmöilyjen jälkeen (tuskin me muuten tässä olisimme)...tietenkin töitä se on vaatinut molemmilta....TODELLA paljon...ja varmaan pohjalla kuitenkin on se paljon puhuttu rakkaus...
kyllä ne hetken huumaan ihastuneet miehet tai naiset jonkun ajan päästä jaloilleen tippuvat ennen sitä on tuskin mitään hyötyä yrittää puhua niille " järkeä" ....ei ne kuuntele.kokemusta on.
Hei!
Miten te jaksatte tällä hetkellä, kun olette kokoneet samankaltaisen tilanteen kuin minä?
Meillä on nyt asiasta mennyt reilu kuukausi ja vielläkään en voi todellakaan hyvin! Paremmin jo jaksan, mutta en kuitenkaan hyvin. Yksi askel aina eteenpäin ja kaksi askelta taaksepäin.
Meillä on talo myynnissä ja ei ole viellä mennyt kaupaksi ja sekin raastaa, kun tarvitsee olla tässä yhteisessä kodissa, jossa kaikki asiat muistuttaa miestä. Hain itse avioeroa reilu kaksi viikkoa sitten, koska mieheni niin päätti jatkaa uutta elämäänsä uuden ihastuksensa kanssa. En ole löytänyt viellä uutta kotia ja olenkin miettinyt, että taidan väliaikaisesti muuttaa vuokralle ja etsiä sitten omaa kotia, kun ei niitä nyt tunnu löytyvän. Tosin siinä mielessä ei kiirettä ole, koska tämä talokaan ei ole viellä kaupaksi mennyt.
Työelämään olen palannut pikkuhiljaa, vaikka vaikea on keskittyä yhtään mihinkään.
Alkushokin jälkeen elin vihan tunnetta pari viikkoa ja nyt tunteeni on surua lähinnä ja hetkittäin pientä vihaa. Enemmän kuitenkin olen surullinen siitä miten minulle/meille kävi yhden helvetin ämmän takia, mutta elämä on vaan tälläistä, ei voi mitään. Kaikki otetaan vastaan mitä annetaan. Ei tässä muita vaihtoehtoja ole. En ole jaksanut edelleenkään pitää kuin muutamiin ihmisiin yhteyttä, en vaan jaksa yksinkertaisesti ihmisiä ympärillä. Helpompaa jotenkin olla yksin ja nousta täältä suosta yksin. Tuntuu että minä olen aivan eri ihminen ja olen kyyninen ja kylmä kaikelle. Ehkä tämä johtuu viellä näistä tunteista. Kun saan elämäni kuntoon, niin toivottavasti viellä palaan entiseksi ihmiseksi ja voin nauraa ja olla joskus jopa onnellinen...
Mieheni on tajunnut tekosensa vasta kuukauden jälkeen lähdöstään, mutta minä en voi antaa anteeksi, koska hän on elänyt toisen naisen kanssa kuukauden. Jonkun mielestä varmaan pitäisi antaa anteeksi ja jatkaa, mutta mä olen sitä mieltä, et rikottua ei ehjäksi saa ja mikään ei koskaan palaa ennalleen, niin helvetin ikävää kuin se onkin! Vaikka hyvä ei ole olla yksin, niin ei varmasti koskaan luottamusta takaisin saa, jos yhteen mentäs, enkä mä haluu elää sellaisessa suhteessa jossa pitää epäillä koko ajan.
tää elämä on vaan niin hemmetin epäreilua ja julmaa. Mä en toivo tälläistä kellekkään ja toivon teille ihan jokaiselle, kuka tään paskan joutuu omalla tavallaan läpi käymään, että mahottoman paljon voimia ja jaksamista!! Kyllä täältä suosta ja kuilusta noustaan, vaikka saakutin vaikeeta ja takkuista se on, mutta periks en anna ja taistelen joka päivä kun herään, et täältä viellä nousen ja näytän kaikille, et olen entistäkin vahvempi ihminen, vaikka tämä prosessi varmaan muuttaakin mua ihmisenä. Tuskin koskaan mikään elämässä ottaa näin koville ja voi tuntua näin pahalle, kait tääkin elämänkoulu vaan piti mun kohdalla tapahtua....
Voimia kaikille teille.
Pettynyt75
ps.toivon vaan etten lopun elämääni ole katkeraa ja kyyninen paska akka....
että et suotta laita painoa sille mitä sinun pitäisi tehdä muiden mielestä (ottaa mies takaisin), sinä vain elät omaa elämääsi ja joudut käymään läpi aika raskaita asioita. Ei yhteiselämästä tulisi mitään jos päättäisit omien tunteitesi vastaisesti.
Samanlaisen elämän vaiheen eläneenä ja kokeneena voin kertoa että edessä on päivä kun aurikonkokin vielä sinulle paistaa. Aiheesta muiden saman kokeneiden kanssa keskustelleena olemme tulleet siihen tulokseen että asian läpi eläminen kestää noin 3v vaikka uusikin rakkaus vastaan tulisi. Itse tapasin nykyisen miehini yllättävän pian eli reilun puoli vuotta eron jälkeen. Onneksi hän oli itsekin eronnut samoihin aikoihin joten ymmärrystä kriisin läpikäymiseen oli molemmilla.
Noin vuoden ajan vihan ja katkeruuden tunteet olivat päivittäisi vieraita mutta kun aikaa kului alkoi asiat nähdä uudessa valossa ja erokin alkoi näyttää positiivisemmalta. Ero = uusi mahdollisuus. Nyt erostani on aikaa aika lailla tasan 5v ja suhde exään on asiallinen. Yhteisten lasten asioiden hoito sujuu ja voisi jopa sanoa että suhde on kaverillinen. Itse olen mennyt elämässä reippaasti eteen päin ja 2 lasta on syntynyt perheeseeni lisää uuden miehen kanssa. Exällä ei niin hyvin mene. Hän on juuri muuttanut erilleen ihastuksestaan (jonka kanssa meni naimisiinkin ja sai lapsen). Hän käy nyt meidän eroa ja uutta eroaan rankemman kautta läpi.
Jaksamista ja sinnikkyyttä!! Terve itse rakkaus ja rakkaus lapsiin ovat ne asiat jotka vievät terveesti eteen päin!
Pakko on jonnekkin purkaa ja kirjoittaa, niin teen sen sitten tänne.
Tuntuu etten saa elämästi ollenkaan kiinni, enkä jaksa tätä kaikkea paskaa ja vihaa!! Tunteet sahaa niin laidasta laitaan ja joka päivä on erilainen olo. Välillä täynnä pyhää raivoa, välillä suunnatonta surua. Miten ihmeessä saa ajatuksen pois ja käännettyä uuden sivun elämässään???????????? Mä en jaksa tätä oikeesti.
Mä näin exän uuden akkansa kanssa ja mua kuvottaa, oksettaa, itkettää, vituttaa, suututtaa ja tekee ihan kaikkea. Mä en käsitä miten ihmeessä se ilkeää tuoda sitä ihmistä mun nenäni eteen. Tosin se tais olla vahinko, mutta kun on pienet piirit, niin väkisinhän mä niitä näen. Voi luoja, miten mä saan itteni kasaan.
Nyt on kaikki hyvät ideat enempi kuin tervetulleita. Mä en vaan jaksa.....
kauanko tässä suossa pitää märehtiä! Tuntuu että asiat vaan päivä päivältä pahenee ja valoa ei todellakaan näy....Koko ajan tulee uutta paskaa niskaan ja pitää selvitä aina uusista sotkuista. Ja sit kun kuulee muilta ihmisiltä asioita, niin hoh hoijaa....Miten se äijä kehtaa valehdella ja puhua niin paljon paskaa....No, elämä vaan on niin pirun epäreilua, että ei auta muu kuin elää tässä suossa...
Anteeksi vuodatukseni, mutta on vaan niin paha ihmisen olla.
sulla on hirvee tunnemylläkkä nyt päällä, mutta koita vain rauhoittua ja anna ajan kulua. äläkä tee mitään hätiköityä.
te olette olleet yhdessä ilmeisesti aika nuoresta asti? et taida mikä helmi sulla mieheksi on, jos hän myöntää ja sanoo suoraan, kokee tunnontuskia ja häpeää. eikä ole hypännyt sänkyyn toisen kanssa.
ehkä ihmettelet näin puolustelevaa sävyä, mutta anna selitän. itse olen heilastellut jos jonkinmoisen mieheketaleen kanssa. ja aika moni on vain pyrkinyt salailemaan moisia tekosiaan. ei puhettakaan rehellisyydestä tai yrityksestä pelastaa suhde kun ihastus iskee.
itse uskon siihen että ihminen on sen verran biologinen otus että ihastus iskee jossain vaiheessa. sen kun tietäisi mistä syystä ihminen ihastuu toiseen- hakee jännitystä alitajuisesti, potee kriisiä että tässkkö kaikki suhdekokemukseni ovat tai ovat niin solmussa itsensä kanssa etteivät tiedä mitä tekevät.
rakkaus ja ihastus ovat kuitenkin eri asioita. täysin eri asioita. ihastus ei ole syvää rakkautta tai toisen kunnioittamista. ihminen joka rakastaa puolisoaan ja ihastuu ei voi ihastukselleen mitään mutta rakkaudesta omaan puolisoon ja kunnioituksesta häntä kohtaa haluaa hillitä itsensä ja arvostaa sitä mitä puolison kanssa on.
uskon että sinun miehellesi on käynyt näin. kukaan ei pysty jokaista aivoimpulssiaan ja tunteitaan kontrolloimaan- ihminen voi kontrolloida vain käytöstään.
anna hänelle anteeksi ja oppikaa tästä että pitää puhua avoimesti jos jotain tällaista tulee jatkossa kummankaan puolesta. siloin voitte yhdessä työskennellä ongelmat läpi. kasvaa enemmän yhteen parina ja olla vahvempia ja oppia sen että ihastus on halpaa, oikea rakkaus arvokasta ja kiinnipitämisen arvoista.
suhteissa on kuprunsa. ei ole olemassa sellaista suhdetta jossa ei ongelmia olisi. toisilla se on sairaus, työttömyys, väkivalta, alkoholismi ja erittäin monilla pettäminen tai toisen epäkunnioittava kohtelu. helpottaisiko ajatella että tämä on nyt teidä suhteenne kupru, josta te selviätte yhdessä, opitte jotain itsestänne ja toisistanne?
puhukaa miehen kanssa rehellisesti ja avoimesti, mutta koittakaa purkaa pahimmat raivot vaikka kuntosalilla että keskustelusta on jotain hyötyäkin. luottamus palaa pikkuhiljaa kyllä- mies ei ole tehnyt mitään muuta toistaiseksi kuin tuntenut jotain suhdettanne uhkaavaa ja kertonut sen sinulle rehellisesti. jos hän ei rakastaisi sinua hän olisi jo elämässä kaksoiselämää.
Todellakin ajatukset ovat ihan sekaisin ja en saa mistään järkevästä ajatuksesta kiinni. Tunnen vihaa ja rakkauttaa yhtä aikaa miestäni kohtaa. Enemmän kuitenkin rakkautta. Tiedän itsekkin, ettei mitää kamalaa todellakaan ole tapahtunut, tai johan tässä on kamaluutta tarpeeksi, mutta kuitenkin asiat voisivat olla vielläkin huonommin, jos minua olisi petetty fyysisesti. Minä en vaan kertakaikkiaan ymmärrä miten joku voi ihastua tosta noin vaan, mutta toisaalta ihminen ei omille tunteilleen mitään valitettavasti voi. Ja todellakin rakkaus ja ihastus on kaksi eri asiaa. Rakkaus on vaan meillä syventynyt vuosi vuodelta ja ihustuminen varmaan sitten tulee ja menee??? En ole itse kokenut mitään vastaavaa, joten en osaa ajatella miltä miehestä on tuntunut! Mutta pahoillaan hän on, hän kärsii kun minä kärsin.me molemmat kärsitään ja tämä on aivan kamalaa, ei voi uskoa todeksi.
Mieitin itsekkin,kun olemme olleet niin kauan ja nuorestakin yhdessä, että oliko miehelläni tarve kokeilla jotain uutta tai muuta sellaista. En osaa selittää mitä tarkoitan, kun ei yksinkertaisesti ole mitään tervettä ajatusta päässä. On vaan niin paha olla. että tuntuu kuin sydän tulisi rinnasta väkisin ylös.
Kiitos että kirjoitit jotain, toivon sydämeni pohjasta, että saan ajatukset kuriin ja voisin joskus viellä olla onnellinen...ja olenhan minä. Aika kait parantaa...niin sanotaan, vaikka juuri nyt sille ei tunnukkaan.
Kiitos sinulle ihanista sanoista viellä kerran.
se olisi itsellenikin pahin painajainen..mutta miehesi rakastaa viellä sinua,ehkä kaikki järjestyy hyvin viellä!anteeksi,mutta uskotko todella,ettei hänellä ole ollut naisen kanssa muuta,kun puhelin keskusteluja.Tuo ei uppoisi kyllä meikäläiseen. (anteeksi vaan..)aika todennäköistä on,että myös on lakanat pöllyneet..ei uskalla sitä vain tunnustaa.harva sitä tunnustaa!!Jos nyt tuntisi vetoa toiseen sukupuoleen,niin tuskin siitä nyt niin vaikeena tarvii olla..
Hei, en usko että sinun kannattaa hajoittaa koko sisäistä maailmaasi tuon takia! Tunnen monia naisia ja miehiä jotka ovat kokeneet samanlalista, ja ihastus on osoittautunut ohimeneväksi elämänvaiheeksi, joka on seurausta ikäkausi- tai aviokriisistä. Oikeasti, en usko että tuo nainen tosiaan tarjoaa miehellesi mitään mitä sinäkin et tarjoaisi. Kyse on varmasti siitsä että hän kaipaa jotain uutta energiaa itseensä, käy läpi identiteettiään iän karttuessa. Tuo vieras ihminen on ikään kuin se kanava johon etsintä henkilöityy. Omien asioiden " kiinnittäminen" toisiin ihmisiin on perusinhimillinen tapa reagoida.
Ajattele sitäkin, että sama olisi voinut sattua sinulle itsellesi, ja ehkä sattuukin joskus vielä. Jonkun aikaa sitä kaipaa /on kaipaavinaan kipeästi ihastustaan, mutta tuo vaihe menee ohi ja ajan oloon ihmettelee vain että mikähän minuunkin meni. Ja sitten on taas karvan verran viisaampi itsensä suhteen.
Reipasta, itseen luottavaa mieltä ja optimismia sinulle!
Lämmöllä
Murppe
Olette olleet pitkään yhdessä ja miehesi on ihastunut. Jos todella ei ole tapahtunut muuta kuin pari puhelua ravintolaillan lisäksi ja miehesi todella haluaa jatkaa elämää sinun kanssasi ja sinä todella rakastat miestäsi niin mitäänisoa vahnkoa ei ole vielä tapahtunut. Kenties on kriisin jälkeen tulossa uusi paremman elämän alku teille kahdelle.
Minun exä myös ihastui mutta ei osannut jättää ihastustaan vaikka toisaalta olisi kai halunnut jatkaa minunkin kanssani. meillä ei ollut aikasemminkaan kovin hyvin mennyt ja tuo kriisi osoitti että en oikeasti rakasta miestäni vaan olinkin helpottunut kun tuli syy päättää se suhde ja mennä elämässä eteenpäin. Toki minäkin huusin ja raivosin ja tunsin olevani petetty koska ihmisen johon olin luottanut ja joka oli lasteni isä oli mennyt uskoutumaan suhteemme ulkopuoliselle ihmiselle ja kaikenlisäksi ihastunut tähän naiseen.
Teillä on nyt asioiden selvittelyn aika mutta jos se mitä sanot pitää paikkaansa uskon että tästä teidän kriisistä on teille hyötyä. Jos kumpikin haluaa pelastaa suhteen niin uuden rakastumisen aika on teille mahdollinen ja ehkä osaatta tämän jälkeen hoitaa suhdettanne paremmin kuin ennen.
KOvasti jaksamisia!! Taistele rakkaudesta!
Itselleni kävi juuri noin, 13 avioliittovuoden jälkeen. Mies ihantui työkaveriinsa ja jätti mut sekä lapset. Noh, siitä on jo muutama vuosi ja itsekkin jo uusissa naimisissa. Elämä voittaa...
Meillä asia valkeni minulle joulunpyhien päätteeksi, ja kauhukseni tajusin, että miehelläni on oikeasti ollut ihan selvä suunnitelma jo valmiina: työkaverin kanssa asumaan yhteen, ja isäpuoleksi tyttärelle.
Minulla ja MEIDÄN yhteisellä lapsella ei ole mitään osaa tässä kuviossa.
Olen aivan tyrmistynyt, surullinen, enkä tajua oikein koko asiaa vieläkään (no, aikaa on mennyt vasta pari viikkoa). Sen verran olen kyennyt toimimaan, että muutimme lapsen kanssa pois yhteisestä kodistamme muutamassa päivässä, ja olemme nyt siis aloitelleet omaa elämäämme kaiken tämän kriisin keskellä.
Toivottavasti saat itsellesi jostain keskusteluapua, minua on ainakin auttanut ihan ystävien kanssa keskusteleminen ja tilanteen pohtiminen. Samalla olen voinut vähän jäsennellä kaaottisia ajatuksiani.
Kaikki on vielä aivan auki ja koko asian käsittely kesken, mutta kaipa tämä tästä.
Tsemppiä, voimia, täältä tulee vertaistukea monen monen tukipylvään verran.
Muutama kuukausi sitten tuli ilmi että mieheni on pettänyt minua reilun kuukauden ajan. Siihen suhteeseen liittyi myös seksiä. Tai miehen sanojen mukaan se oli vain pelkkää seksiä, ei tunteita hänen puoleltaan. Asia tuli julki koska mieheni sai klamydian tältä naiselta....
Mies vannoi rakastavansa minua, mutta intohimo oli kadoksissa suhteestamme, raskauden ja ensimmäisen lapsen syntymän vuoksi. Myönnän että syy oli osittain minussa. Ei meillä seksiä harrastettu kovinkaan usein ja se johti sitten pettämiseen.
ironista on että pettäminen tapahtui sillä aikaa kun meilläkin taas alkoi seksielämä sujua.
Kun sain tietää, niin tuntui että koko maailma kaatuu siihen paikkaan. Itkin ja itkin, olisin halunnut kuolla siihen paikkaan. Sanoin kaiken äänen, huusin ja raivosin. Syytin miestä siitä ettei hän ollut pystynyt puhumaan asiasta, vaan ratkaisi sen törkeällä teollaan.
Syytin sitä naista, syytin itseäni, kaikkea...
Kysyin että olisinko saanut koskaan tietää jos ei olisi klamydia tarttunut, ei ollut kondomia käytetty.... kaikki tämä sattuu edelleen...
Jatkuisiko vieläkin pettäminen, tietäisinkö vieläkään...
Kaikki kysymykset olen miettinyt...
kyllä mä jotain aavistin, mutta en halunnut uskoa todeksi ja kielisin sen...
Mies pyysi anteeksi, katuu tekoaan, halusi jatkaa ja lupasi että sama ei koskaan toistu. Tässä sitä edelleen ollaan. Olen antanut anteeksi, koskaan en unohda ja asia on mielessäni joka päivä, mutta ei enää satu niin paljon. Lääkärissä sitä sitten rampattiin ja syötiin lääkkeitä.
Jos huumoria hakee niin Klamydia oli mun pelastus... en tosiaankaan toivo kenellekään tätä helvettiä...
Mutta me aiomme selvitä ajan kanssa ja puhumalla, olemme varmaan puhuneet enemmän muutaman kuukauden aikana kuin 7 yhteisen vuoden aikana.
Suurin koetinkivi tulee olemaan seuraavan lapsen syntymä, jos ja kun se aika vielä joskus koittaa...
Voimia kaikille...
Tällä hetkellä meillä menee oikein hyvin parisuhteessa.
Mulle tulee edelleen itkukohtauksia ja mies yrittää ymmärtää.
On sanonut että kun itken niin hänestä tuntuu helvetin pahalta, koska hän on itse aiheuttanut mun pahan olon.
Tästä tiedän että mies tosiaan katuu tekoaan ja haluaa ns. alkaa alusta. Omatunto hänellä sittenkin on....
Mutta luottamuksen saaminen takaisin kestää varmaan vielä pitkään. Olen epäileväinen aina kuin mies on pois, mutta nykyään jos mua jokin epäilyttää, niin soitan heti ja kysyn missä on...
Mies tietää kyllä itsekin että paluuta entiseen ei ole, joten hänen menemiset ovat vähentyneet.
Olen tuonut hyvin selväksi että toista kertaa ei saa anteeksi. Se on sitten kerrasta poikki.
Olen miettinyt paljon miksi annoin anteeksi...
Siksi että en halua menettää sitä kaikke mitä meillä on. Ei se nainen koskaan korvaa minua, sen verran hyvin tiedän arvoni....
Pärjätään...
Meitä riittää,
Vaikka tämä ei lohduta mutta pahemminkin olisi voinut käydä.
Tuohan ei ole vakavaa vaan kuten monissa pitkissä suhteissa käy tulee ihastuksia.
Niin minun miehenikin ihastui, mutta vei asian pisemmälle. Hän tapaili naista pitkän aikaa minulta salaa. Kun asia paljastui alkoi vuoden painajainen joka johti asumuseroon. En vain pytynyt luottamaan mieheeni. Asumuseron aikana miehellä oli taas uusi lohduttaja mutta lopulta kävimme asioita läpi ja päätimme yrittää vielä.
Nyt on aika hyvä olo jopa luottamuskin palautunut,ei ihan täysin mutta nopeammin kuin oletin.
Joidenkin täytyy vain oppia kantapäänkautta mitä voi menettää mutta on toki niitäkin jotka ei opi koskaan.
Rauhoitu. Minusta tilanne ei ole mitenkään katastrofaalinen, vaikka toki ymmärrän hyvin tunteesi. Mutta tunteilleen ei voi mitään, meille kaikille voi sattua ihastuminen. Pitkässä ja hyvässä avioliitossa olevana (20 v) voin sanoa, että ihastumisen tunne ei ole mitenkään outo. Minusta se on päinvastoin aika luonnollista. Oleellista on se, mitä tekee, miten toimii ihastumisen jälkeen. Ja miehesihän ei ole tehnyt mitään " pahaa" , päinvastoin hän on ymmärtänyt itsekin rakastavansa sinua.
Keskustelkaa, syyttelemättä, uskon että tämä voi olla tie parempaan suhteeseen. Olet luvannut rakastaa myötä- ja vastamäissä, tässä nyt on vastamäkeä, myötämäki tulee aikanaan. Elämä ei voi olla pelkkää auringonpaistetta.
Luota itseesi, sen myötä syntyy myös luottamus mieheesi ja suhteeseenne. Älä syyttele, älä nalkuta, älä ala mustasukkaiseksi, älä soittele perään (Amanda80, vai miten nimimerkki meni, älä " kyttää" miestäsi, et oikeasti voi kuitenkaan mitään sillä estää, jos jotain on tapahtuakseen). Itkeä toki saa, mutta välttäisin jatkuvia itkujakin miehen nähden, se vaan syyllistää. Yritä luoda tasa-arvoinen keskusteluhetki, jossa miehesi pystyy puhumaan ilman että hän joutuu puolustautumaan.
Asia ei niin yksinkertainen ollutkaan!
Mieheni ilmoitti minulle,että hän ei saa naista ajatuksistaan ja lähtee....
Olen niin lamaantunut, tyhjä, rikki , että elän minuutin kerrallaan ja hetken.
Elän ja hengitän, kaikki tapahtui niin äkkiä!! Luulin, että hän voi unohtaa sen naisen ja elämä jatkuu, kun minä olisin antanut anteeksi, mutta tässä ollaan....Takki tyhjä ja elämä revitty.
En jaksa enempää kirjoittaa ja tarkemmin, kirjoitan joskus kun enempi voimia!
Jaksakaa kaikki, ketkä olette tämän paskan ja nöyryytyksen kokeneet!
En toivo pahimmalle vihamiehellenikään tälläistä...
niin paskana mä oon....huokaa syvään ja poistuu sänkyyn lepäämään.
Aluksi tuntuu että ei ole enään mitään syytä elää mutta jaksa vain ne kamalat n.3kk. Käy psykologin juttusilla ja juttele kavereille. Pidä itsesi liikkeessä niin että käyt neljänseinän ulkopuolella joka päivä. Elämä jatkuu myös sinulla vaikka siltä ei heti tunnukkaan.
Usko vain mutta elämä todellakin jatkuu ja helpottuu pikkuhiljaa.
Miehesikin joutuu toteamaan että se olo toisen kanssa ei ollutkaan mitään ihmettä (toivottavasti olet silloin jo vahva).
Sure surut pois niin jonain päivänä huomaat että et kyseistä miestä enään tarvitse elämääsi.
Pettynyt 75: Täällä myöskin yx petetty nainen. Sain noin kk takaperin tietää mieheni syrjähypyistä. Mies ei itse tätä paljastanut vaan aloin itse epäillä ja todisteeksi löytyi kortsupaketti. Joulunpyhinä tunnusti tekonsa. Lupasi ettei enää pidä naiseen yhteyttä, mutta petti lupauksensa moneen kertaan. Kyseinen nainen on mieheni ex työkaveri ja kaikki tämä paska alkoi pikkujouluissa.
Minäkään en tiedä syytä, miksi näin kävi. Siinä toisessa naisessa ei kuulemma ole mitään parempaa kuin minussakaan. Minua kertoo yhä rakastavansa, samoin pientä lastamme. Oma suhteemme on kuulemma miehenikin mielestä ollut onnellinen. Meillä ei ole ollut mitään riitoja yms. Tää kaikki ois vaan niin paljon helpompi käsittää, kun löytäis sen syyn. Itekin uskon, että pitkässä liitossa voi sattua ihastumisia puolin jos toisin, mutta ne ihastumiset tulisi vaan pystyä ohittamaan ja olla esim. menemättä sänkyyn.
Paskamaisen meidän tilanteesta tekee vielä senkin, että on yhteinen lapsi. Myös tällä naisella on 2 pientä lasta ja aviomies, josta on nyt eroamassa.Kaiken huippu on nyt se, että miehelläni ja tällä naisella on nyt aikomus muuttaa yhteen. kuvitelkaa 2 kk suhteen jälkeen, molemmilla on pokkaa heittää omat elämänsä pois ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Minä muutan lapsemme kanssa pois nykyisestä asunnosta ja sen naisen lapset jäävät miehelle. Harva nainen on valmis jättämään omia lapsiaan.
Miehelleni olen yrittänyt puhua asiasta moneen otteeseen. On ehdotettu perheneuvolaa yms. Haluaa sen naisen, koska ei voi luvata minulle ettei pitäisi yhteyttä tähän naiseen. Hoh. Olen myös yrittänyt kertoa, että kun tuo ihastumisen huuma menee ohi ja arki astuu kuvioihin mukaan, niin voi olla ettei kaikki tunnukaan enää niin ihanalta. Mistään ei kuitenkaan tunnu olevan apua. Kaikki ois vaan niin paljon helpompaa kun ei tarvitsisi nähdä kyseistä ihmistä enää ikinä. Se on vaan mahdotonta kun on yhteinen lapsi.