Avioero tulossa -- miten selviää yh-äiti?

Kiitos kaikille avusta ja tuesta! Näiden neuvojen avulla minun on helpompi nyt suunnitella eteenpäin elämää.



Olen pahoillani, että puhuin raha-asioista. Totta kai minulle lapseni on tärkein eikä raha, mutta tiedän, että me selvitään muuten. Jotenkuten ainakin, Tietysti pojalleni ihan hirveä tilanne enkä IKINÄ olisi halunnut tähän tilanteeseen joutua, mutta nyt en näe enää juuri muutakaan mahdollisuutta.



Uskon, että tulen löytämään joskus elämääni jonkun hyvän miehen. Sellaisen, joka arvostaa ja rakastaa ja tukee minua, osallistuu kotona yhteisen kodin hoitamiseen ja lapsenkin hoitamiseen. Nyt olen ihan yksin kaiken kanssa, olen se surullisen kuuluisa nainen, jolla on yksi iso lapsi ja sitten tuo tavallinen lapsi (jälkimmäinen sotkee ja valittaa paljon vähemmän).

Rakastan miestäni kyllä, mutta olen hänelle vain rekvisiittaa: tv:n katsominen ja tietokonepelit ovat hänelle elämän sisältö. Minulle tuskin puhuu kymmentä lausetta päivässä. Eikä ole halukas muuttamaan tapojaan.

(Esim. ensin hän sanoi minulle, että ei voi millään muistaa kaikkia kotitöitään, joten toivoo, että minä kirjoitan hänelle listan asioista, jotka täytyy hoitaa. No, minä suostuin siihen. 3 kuukauteen mieheni ei tehnyt yhtään asiaa listalta (jossa 5 helppoa asiaa). Kun sanoin hänelle, että voisitko tehdä listalla olevia kotitöitä hän SUUTTUI minulle ja raivosi, että millä oikeudella minä muka kirjoittelen hänelle listoja! En ymmärrä ollenkaan.)



Minä kaipaisin aikuista ihmistä rinnalleni jakamaan arjen hoitamista, asioiden muistamista, pojasta huolehtimista. En jaksa muistaa ja hoitaa kaikkea itse. Ja jos pyydän apua niin siitä jankutetaan sitten kaksi viikkoa vähintään.



Olen miettinyt, että ehkä miehenikin sitten olisi oikeanlaisen naisen kanssa onnellisempi -- huomioisi häntäkin ja ehkä löytäisi onnea ja elämän sisältöä myös toisen ihmisen huomioimisesta, epäitsekkäistä teoista. Minä en selvästikään herätä hänessä muuta kuin vihaa ja ärtymystä.



On todella todella surullista, että en huomannut parisuhteemme surkeata tilaa ennen lapsen hankkimista. Näin juuri asioita ei saisi tehdä. Olisi pitänyt erota ennen lapsen hankkimista. Poikani puolesta oloni on niin surullinen.



Kiitos avustanne!

Tarkoitukseni ei ollut olla sormi pystyssä neuvomassa, että mieti lasta enemmän kuin rahaa... Lähinnä ajattelin sitä, että toivottavasti et unohda omaa ja lapsen onnea rahan varjoon. Tiedän kyllä, että nuo raha-asiat huolestuttavat mielettömästi, mutta toivoisin, että kukaan ei joutuisi kärsimään onnettomassa suhteessa siksi, että ei ole varaa jäädä omilleen. Sinussa on ilmeisesti rohkeutta ja itsekunnioitusta sen verran, että uskallat sen vaikean askeleen ottaa ja hypätä sumuun, aloittaa uuden elämän. Todella paljon voimia sulle, löydät varmasti tiesi vaikka aluksi on vaikeaa.



Usko pois, ihan varmasti se toiveidesi kaltainen mies löytää elämääsi kun aika on kypsä. Prinssiä ei kannata etsiä, kyllä kaikissa miehissä ne tietyt samankaltaisuudet on.. Ne raukat vaan eivät osaa ottaa asioita samalla tavalla huomioon kuin naiset. ;) Mutta se heille suotakoon, onhan sitten asioita joita he hoitavat huomattavasti hameväkeä paremmin. Ja todellakin, niitäkin miehiä on, jotka vapaaehtoisesti ja suuremmin pyytelemättä osallistuvat kodinhoitoon. Älä siis luovu toivosta äläkä tyydy keskinkertaisuuksiin jatkossa! :)



Surullista, että miehesi ei halua muuttaa tapojaan... Se peiliin katsominen on niin vaikeaa. Jotkut miehet eivät muutu koskaan (samoin kuin jotkut naisetkaan), mutta eipä ne ihmissuhteetkaan sitten kestä. Kyllä jokaisen täytyisi sitä omaa käytöstään miettiä ja omalta osaltaan tehdä parhaansa suhteen eteen, ei saa tuudittautua siihen luuloon että toinen pysyy epätyydyttävässä suhteessa elämänsä loppuun asti vain siksi, että tulipa nyt aikoinaan luvattua. Ihmiset muuttuvat ja tilanteet muuttuvat, ja se puhuminen ja kuunteleminen suhteessa on siksi niin valtavan tärkeää...



Älä syytä itseäsi siitä että et jaksa. Ei jaksaisi moni muukaan nainen jos tilanteesi on tosiaan se, mitä kerroit. Itse en ainakaan kestäisi olla äitinä aikuiselle miehelle, tuntea että minua ei arvosteta ollenkaan... Ei kukaan veny loputtomasti. Parisuhde on PARIsuhde, ei yhden ihmisen ponnisteluja suhteen ja perheen eteen.



Älä myöskään pode syyllisyyttä siitä, että et huomannut suhteenne tilaa ennen lapsen hankkimista. Ehkä halusit silloin uskoa parempaan, se on monelle naiselle tyypillistä. Tai ehkä suhteenne ei ollut niin huonolla tolalla silloin. Ehkä silloin vielä oli hiukan rakkautta, kunnioitusta, arvostusta. Tilanteet muuttuvat, eikä niitä osaa ennustaa. Epäonnistumisia tulee, ja aina niistä suhteen karikoista ei selvitä. Olet varmasti halunnut, mutta yksin et siihen pysty. Olet nyt tekemässä ratkaisun, joka sinun tilanteessasi on varmaankin ainoa oikea, jos meinaat tässä elämässä vielä olla onnellinen.



Aurinko paistaa vielä sinullekin!

sille joka kommentoit, että sossusta saa rahaa.

Anteeksi vaan jos itse valitset kotona olemisen lapsen kanssa ei kai ole tarkoitus, että kunta sitä toimeentulotuen muodossa vielä tukee?

Toimeentulotuki on ihmiselle vihoviimeinen apu, jos ei mitenkään muuten pärjää. Ei mikään automaattinen etuus, kuten kelan asumistuki köyhille.



Jos ei kotihoidontuella pärjää pitänee mennä töihin.



t: yh (kotihoidontuella ja lisäosalla. Ilman kuntalisää.)

Paljon voimia sinulle, tulee varmasti olemaan rankkaa!

Mutta muista luottaa itseesi, sinä selviät! Saat voimaa mm. tuosta pienestä elämänalusta vierelläsi, vaikka fyysisesti huomaisit olevasikin aivan loppu välillä, se on aivan normaalia!



Sovitte elatusavusta lastenvalvojan luona ja tapaamisista isän kanssa.Kelalle kannattaa laittaa kaikki asumistuki hakemukset ja kotihoidontuen tarkistukset.Myös ilmoitat erosta.Sosiaalitoimi maksaa sinulle tarpeen mukaan avustusta elämiseen ja laskuihin ,ole ennakkoluulottomasti vain sinne päin yhteydessä! Yhteiskunta haluaa tukea apua tarvitsevia ja auttaa motivoitumaan eteenpäin, mikäli tarve vaatii, sinun tapauksessasi toki motivaatiota on...;)

Paljon lykkyä sinulle ja voimia ja kaunista syksyä! Muistakaa, lapset kasvaa nopeasti ja elämä on lyhyt, nautitaan kaikista pienistäkin hetkistä!

Mä nyt olen vähän eritilanteessa, kun lapsi on vasta 4kk, mutta olen siis alusta asti ollut yh, kun lapsen isä eri paikkakunnalla. Nyt " virallinen" ero päällä ja raha-asioita pitäisi lähteä selvittämään.



Tietysti meillä menotkin on paljon pienemmät kun tyttö on vasta vauva (tosin en enää imetä, että ruokakin jo maksaa), mutta toistaiseksi ei olla kauheesti jouduttu kituuttamaan vaikka tulot onkin seuraavanlaiset:

äitiyspäiväraha 350e/kk

asumistuki, jolloin vuokraa jää itselle maksettavaksi n. 70e/kk

lapsilisä 139e/kk

Ja lapsen isä on tähän mennessä osallistunut menoihin noin 50e/kk, tosin nyt eron myötä tehdään elatussopimus, jonka summa tosin jäänee siihen 118e/kk



Tässä elämänvaiheessa en ole päivääkään murehtinut raha-asioita tai pärjäämistä, sossun apuun joudutaan turvautumaan jos suurempi sairausmenoja tulee,mutta normaalielämää eletään loistavasti näin.



Ja tosiaan koko vauva-aikaa on varjostanut puhelin- ja tekstaririidat lapsen isän kanssa, että olen vain äärimmäisen helpottunut kun asiaan saadaan viimein ratkaisu. Arkeemme se ei vaikuta mitenkään kun isä muutenkin on käyny täällä n. 1x/kk.



Hoitajia mulla ei ole kuin ihan poikkeustapauksiin, joten harrastukset pyörii lapsen kanssa kerhoillessa (ilmaiseksi), mutta en koe olevani asiasta väsynyt.



Mäkin uskon siihen että jostain vielä löytyy se aikuinen mies, joka sitten pitää huolta minusta, ja siitä lapsestakin.

Itse erosin vuosi sitten, lapsia kaksi (5 ja 1,5 v). Tosi rankkaa aikaa eikä sua varmaan nyt kauheesti helpota kun sanon että näin vuoden päästä tuntuu jo helpommalta. Eropäätös oli vaikea, mutta ero lopulta pakollinen. Tukia saa Kelalta; asumistukea ja yksinhuoltajalisää (joka lisätään lapsilisän yhteyteen), itse saan lisäksi kodinhoidontukea ja kaupunkilisää. Tarkkaan joudun katsomaan, mitä ostan, mutta elämme mielestäni silti hyvää ja mielekästä elämää emmekä " kituuta" . Paljon on myös melkein ilmaisia tapahtumia ja kerhoja, joissa virkistyy ja ruoka edullista kun sen tekee itse.

Elatusmaksut vaihtelevat tosi paljon, itse saan 260 E/lapsi, mutta tiedän yh-äitejä, jotka saavat vain 180 E/lapsi, jotain yleissuosituksia on olemassa, mutta varsinaista lakia elarin suuruudesta ei ole, neuvottelukysymys ja riippuu siitäkin paljonko vanhemmat haluavat lapsen ns. säilyttävän entisestä elintasostaan (suora lainaus omista, alussa hyvin riitaisista neuvotteluistamme sosiaalivirastossa).

Mene rohkeasti käymään Kelassa, pyydä neuvoa, minut oli byrokratia viedä mennessään, kun muuten riitelee vielä erosta ja yhteisistä rahoista ja yrittää samalla huolehtia lapsista, oli kuin taivaan lahja, kun löytyi ystävällisiä virkailijoita, jotka neuvoivat, eivät ainoastaan antaneet paperipinkkaa täytettäväksi vaan myös aikaansa, kun suoraan sanoin, etten jaksa enää selvittää, mitä kaikkea mulle kuuluisi...



Sosiaalitoimistokin vielä lisäksi tietääkseni auttaa lisää tiukan paikan tullen. Tsemppiä sinulle!

Ikävä tilanne teillä. Toivottavasti ajattelet ensisijaisesti omaa ja lapsen onnellisuutta kuin raha-asioita ratkaisua tehdessäsi. Kyllä sitä selviää, vaikka tiukille joutuisikin. Kaikki eivät ole yksinhuoltajia omasta tahdostaan ja selvittävä on sittenkin...



Opiskelijan tuloista en tiedä tarkalleen. Saatko opintotukea hoitaessasi lasta kotona? Kotihoidon tukeen vaikuttaa tulot, joiksi opintotukikin lasketaan...



Mutta esimerkiksi itse saan tukia seuraavasti:

Kotihoidontuki 294 e/kk

Hoitolisä (pienitloiselle, itselläni ei muita tuloja) 168e/kk

Lapsilisä+yksinhuoltajakorotus 136,60 e/kk

Elatusmaksu 160 e/kk



Asunmistukea tulen varmasti saamaan n. 100 e, mutta en ole sitä vielä hakenut koska olen vasta jäämässä hoitovapaalle.



Sossusta myös saa rahaa, mutta en ole siihen (ainakaan vielä) turvautunut. Mutta tiedän äitejä, jotka ovat kotihoidontuella, maksavat vuokraa yli 500 e/kk ja silti pärjäävät rahallisesti. Tuskin kuitenkaan ilman sossun apua.



Itse aion mennä töihin kun lapsi täyttää vuoden. Miksei sitä pärjäisi kotonakin, mutta asuntolaina painaa päälle ja muutenkin olen huono tinkimään elintasosta... Hoitovapalla maksan asuntolainasta pelkkiä korkoja, mutta suuri summa sekin on kun lainaa on vielä paljon jäljellä...



Elatustukeen ei ole mitään normaalisummaa, se on tapauskohtaista ja sovitaan vanhempien kesken. Meillä ainakin lastenvalvoja oli laskenut tulojen perusteella elatustuen, ja sain sitä puhuttua hiukan korkeammaksi koska lapsella on allergiasta johtuen paljon sairaala- ja lääkekuluja. Riippuu isän tuloista, paljonko hän maksaa. Käsittääkseni on aika harvinaista, että elatustuki olisi yli 200e, suurin osa tietämistäni etäisistä maksaa siinä 150-160 e/kk. Summaahan kuitenkin tarkistellaan kun lapsi kasvaa ja harrastukset alkavat viedä enemmän rahaa. En sitten tiedä onko tuo elatusmaksu korkeampi isoilla paikkakunnilla, joissa asumiskustannuksetkin ovat korkeammat.



Käy juttelemassa noista tukiasioista kelassa ja paikkakuntasi lastenvalvojalla. Sinne voit kyllä mennä vaikka eroa ei tulisikaan.



Voit kuitenkin luottaa siihen, että vaikka yksinhuoltajan elämä ei todellakaan ole aina helppoa, niin ei se helvettiäkään ole. Kyllä sitä voi olla onnellinen vaikka onkin " vain" yh. :D Itse ainakin olen mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Olen sitä mieltä, että yksinhuoltajalla on ehkä helpompaa kuin sellaisella naisella (tai miksei yhtä hyvin miehellä), joka hoitaa perheen ja kodin yksin ja puoliso ei laita tikkua ristiin. Parisuhteessa toiseen kohdistuu aina odotuksia, ja jos ne eivät toteudu niin v-käyrä on korkealla... Yksinhuoltajan odotukset kohdistuvat vain omaan itseen, joten ei pääse tulemaan niin paljon pettymyksiä, ja jos tuleekin, siitä voi olla vihainen vain itselleen! ;)



Voimia ja rohkeutta sinulle tehdä se ratkaisu, minkä parhaimmaksi näet.