Lue keskustelun säännöt.
Lapsi vai elämänkumppani?
12.01.2009 |
Jollain foorumeilla on varmasti aihetta jauhettu, mutta nostan kissan pöydälle nyt täällä, kun kerrankin satuin käymään lukemassa näitä keskusteluja...
Kun ajatellaan elämää kokonaisuutena, niin kumpi on tärkeämpää, lapsi vai kumppani????
Itse ajattelen - ja tämähän on henkilökohtainen mielipide - että kumppani on se tärkeämpi. Lapset ovat meillä vain lainassa, heillä tulee olemaan oma elämä, vaikka vanhemmat toki useimmiten ovat erittäin tärkeitä ihmisiä heille koko elämän ajan. Jos menettää lapsen, on sitä tuskaa jakamassa useimmiten toinenkin ihminen, joka käsittää sanoittakin, miten pahalta tuntuu. Jos taas menettää kumppaninsa, ei ole ketään jonka kanssa jakaa surua. Lapselle ei sellaista taakkaa voi missään nimessä laittaa, vaan päinvastoin hänen omaa murhettaan on jaettava ja yritettävä helpottaa.
Ja ilman tuota menettämisen uhkaakin: itselleni elämänkumppani, ihana mieheni, on se tärkein ihminen maailmassa. (Olen silti täysin vastuussa lapsestani, eli älkää alkako jauhamaan vastuusta. Myöskään ei voida tässä yhteydessä miettiä kumman vaikkapa pelastaisi jos vain toinen olisi mahdollinen. Varmasti se olisi silloin lapsi, koska vastuu ei lopu koskaan.)
Nyt puhun siitä, miten kukin näkee oman elämänsä ja olen erittäin kiinnostunut lukemaan erilaisia näkemyksiä!!
Kommentit (94)
että parisuhteen täytyy tulla ennen lasta. Perusteluna juuri tuo, lapset ovat vain käymässä, perustavat sitten oman perheensä.. Ja niinhän se on että kun pitää parisuhteesta huolta niin lapsetkin ovat onnellisia. Toisinpäin käy huonosti!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
He tarvitsevat minua aivan eri tasolla kuin mieheni, hän pärjäisi kyllä ilman minuakin.
Lapset ovat itse asiassa paljon tärkeämpiä kuin edes minä itse - en tarvitse omaa aikaa tms. lasten kustannuksella, vaan järjestän päivät aina lasten edun mukaisesti. Toki töissä käyn.
Eihän lapsiakaan olisi, ellei puolisoa olisi ensin. Lapsi ei voi koskaan täyttää aikuisen ihmisen kaikkia tunne- ja läheisyyden tapeita. Suhde lapseen ei myöskään voi kehittyä yhtä intiimiksi kuin suhde puolisoon. Ja tämä intiimiys nimenomaan parantaa ja kehittää meitä ihmisenä.
Vaikka lapsikin opettaa paljon, voi ihmisen henkinen kasvu todentua ja täydellistyä vain suhteessa aikuiseen, tasaveroiseen kumppaniin. Ei ainakaan minun elämäni tarkoitus ole pelkästään välittää geenit ja kasvatus eteenpäin, vaan myös kasvaa itse kuolemaani asti, tulla paremmaksi ihmiseksi, jolla on annettava muille. Myös niille lapsille.
Kuolisinko lapseni puolesta? Kyllä.
Kuolisinko mieheni puolesta? En.
Mikään ei ole suurempaa kuin äidinrakkaus.
Kuolisinko lapseni puolesta? Kyllä.
Kuolisinko vaimoni puolesta? Kyllä.
Eli taitaa isän rakkaus perhettään kohtaan voittaa äidinrakkauden, ainakin tässä tapauksessa.
Jos jotenkin järjestykseen täytyy laittaa, niin uskoisin, että puolisoni menettäminen olisi lopulta minulle vaikeampaa, kuin toisen lapseni menettäminen.
ja tavoitteena on viettää loppuikä miehen kanssa. Ei sitä osaa selittää, niin se vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et, niin miksi et? Mitä häpeämistä siinä on ja kai sinä siinäkin uskallat nostaa kissan pöydälle?
vaikka miestäni rakastankin suuresti.
Voin kuitenkin kuvitella tilanteita/tekoja jotka saisivat rakkauteni mieheeni sammumaan (esim jos mieheni ryhtyisi yhtäkkiä väkivaltaiseksi ym). En kuitenkaan voi kuvitella yhtäkään tilannetta, jossa lopettaisin rakastamasta omaa lastani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle puoliso on tärkeämpi. Ja kyllä voisin kuolla kumman tahansa puolesta, niin lapsen kuin miehenkin.
Minä uskoisin että tämä(kin) asia on ikäkysymys. Kun lapset ovat pieniä, on helppoa ja luonnollistakin ajatella että lapsi on tärkeämpi. Sitten kun lapsi alkaa olla aikuinen, näkemys muuttuu. Tai ainakin minulle on käynyt näin.
mutta nykyisin en miettisi hetkeäkään, kumpi on tärkeämpi: Tietenkin lapsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja odotan innolla aikaa, kun saamme taas olla kahden.
SILTI lapset ovat ehdottomasti tärkeämpiä.
Minulle kumppani on se kaikkein tärkein, mutta SE EI TARKOITA sitä, ettenkö rakastaisi lapsiani. Tottakai rakastan.
Enala perustelemaan, kun ap:n ajatukset ja muidenkin käy omiini niin yksiin. Vanhempien onnellinen parisuhde on lastenkin onnellisuuden tärkeä kulmakivi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näin varmasti myös sitten aikanaan, kun ovat jo lentäneet pesästä... Lapset ovat osa minua, suojelisin heitä henkenikin uhalla tarpeen vaatiessa. Äidin rakkaus on ikuista, rakkaus puolisoon ei aina välttämättä ole, vaikka sitä vaalisi kuinka... Kaikkeni tekisin myös puolisoni eteen, mutta silti lapset ovat meille molemmille se ykkösasia, joka vahvistaa myös keskinäistä suhdettamme ja sitoo meitä yhteen.
Ei kukaan voi. Mutta puoliso ei ikinä voi toimia niin suurena henkisen kasvun vauhdittajana kuin avuttomat lapset.
Eihän lapsiakaan olisi, ellei puolisoa olisi ensin. Lapsi ei voi koskaan täyttää aikuisen ihmisen kaikkia tunne- ja läheisyyden tapeita. Suhde lapseen ei myöskään voi kehittyä yhtä intiimiksi kuin suhde puolisoon. Ja tämä intiimiys nimenomaan parantaa ja kehittää meitä ihmisenä.
Vaikka lapsikin opettaa paljon, voi ihmisen henkinen kasvu todentua ja täydellistyä vain suhteessa aikuiseen, tasaveroiseen kumppaniin. Ei ainakaan minun elämäni tarkoitus ole pelkästään välittää geenit ja kasvatus eteenpäin, vaan myös kasvaa itse kuolemaani asti, tulla paremmaksi ihmiseksi, jolla on annettava muille. Myös niille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteen ainoa tarkoitus ei ole lisääntyminen ja jos minun pitäisi valita
jättäisin lapset hankkimatta jos joutuisin luopumaan miehestäni lasten takia.
Maailmassa on liikaa ihmisiä muutenkin ja minä nautin vapaudesta enkä kaipaa vaippojen vaihtoa..
että kannattaa panostaa myös itseensä ja mieheesi!! Viimeistään sitten kun olet eronnut ja lapset lähteneet kotoa tajuat tämän..? Ja vielä kehut tuolla! Toivottavasti tää oli provo..
jsut tolleen mietin ite, että sekä mieheni että lapseni puolesta voisin kuolla. ja tiedän että mieheni ajattelee minusta niin. oon myös ymmärtänyt että miehet useimmitne ajattelee niin mutta naiset ei??? mikä meitä - ei minua - naisia vaivaa?
itse olen alle 30 v ja lapsi on ihan pikkuinen vielä. silti kumppani on tärkein ja en voi väittää ettenkö voisi rakastaa häntä ainakin yhtä paljon kuin lastani. rakastaminen on tahtotila, joko haluaa rakastaa tai sitten ei. jos lapsi kävisi väkivaltaiseksi minua kohtaan se olisi aivan yhtä paha tai ehkä jopa pahempaa kuin miehen väkivaltaisuus. tuli vain mieleen kun joku otti väkivaltaisuuden esiin. ihan vaan esimerkkinä..
mun mielestä puolison valinta on epäonnistunut, jos ei se puoliso ole lapsia tärkeämpi. Itse selviäisin helpommin varmaan yhden lapsen kuin puolisoni kuolemasta. Ja lapseni ovat minulle kuitenkin myös kaikki kaikessa.
1. lapset
2. puoliso
3. minä itse
Jos esimerkiksi kumppanini olisi ollut hedelmätön, niin silloin hän olisi ollut tärkeämpi kuin se oma lapsi.