Vammainen lapsi, yksinhuoltajuus - arjen ongelmia päivähoidon ja työn yhdistämisessä
Heippa! Olen opinnoissani vihdoinkin loppusuoralla ja varmaan palaan työelämään tämän vuoden puolella. Olen alkanut suuresti huolestua siitä, millaista työtä oikein voinkaan tehdä, kun lapseni päivähoitopaikka on auki vain klo 8-16.
Olen kouluttautunut hotelli/ravintola/matkailualalle ja voin tehdä työtä ihan missä vain MARA/HORECA-alan työpaikassa. Ongelma vain sekin, että yleensä työt ovat vuorotyötä, vaikka eivät olisikaan 3-vuorotyötä, vaan aamu/iltavuoroa.
Lapsi on kunnallisessa päivähoidossa, erityisryhmässä, jossa on jokaista lasta kohden yksi hoitaja. Lisäksi päiväkodissa on runsaasti erilaisia työnohjaus- ynnä muita suunnittelupäiviä ja muuten sellaisia päiviä, että lapset olisi hyvä hakea ennen aikojaan pois hoidosta.
Tällä hetkellä meillä on onneksi sellainen valttikortti kuin isoäiti käytettävissä. Mutta hän on pestautunut ihanaksi avuksemme vain kesään asti ja sitten olemme todellakin kahden.
Kotiin EN halua jäädä, koska lapsikin on jo 4v, olen ollut enemmän töistä pois kuin työssä viimeiset 5 vuotta ja tätä menoa eläkkeestäni tulee niin onnettoman surkea, että sapettaa jo nyt. Vaikkei raha ole kaikki kaikessa, niin jotkut realiteetit ikävä kyllä ovat olemassa. Joku päivä minäkin olen eläkeiässä, ellen sitten ole sitä ennen kupsahtanut.
Onko kenelläkään ehdottaa neuvoja? Olen miettinyt sitäkin, pitäisikö sitten vain palkata hoitaja - mutta mistä? Kovin suurta tiliä lapsen hoidosta ei saisi, koska ei niitä tunteja määrättömästi tulisi. Lisäksi poika on sillä tavalla vammainen, että hän on aika raskas hoitaa. Eli ihan kokematon tai " sadistinenkaan" ei saa olla - eli pitäisi osata olla kiltti ja ystävällinen pienelle pojalle, joka taatusti osaa " haistaa" toisen ajatukset, vaikkei mitään osaa sanoa!
Kommentit (22)
Onnistuisitkohan saamaan pojallesi paikan ympärivuorokautisesta päiväkodista?
Toivottavasti saat asian jotenkin järjestettyä.
Onnea opintoihisi! :)
Onko teillä kunnan kanssa laadittu palvelusuunnitelma? Jokaisella vammaisella on oikeus laadituttaa suunnitelma, josta sitten ilmenee tarvitun avun määrä. Suunnitelma vuorostaan osoittaa, että vammaisella on tarve kehitysvammalain mukaisiin palveluihin, ja kunta on lain perusteella velvollinen järjestämään niitä. En tiedä mitkä palveluista ovat käyttökelpoisia teille, mutta ne kannattaa ottaa selville. Palveluissa tuskin on otettu huomioon kaikkia seikkoja mitkä teillä on ongelmana, mutta siitä on hyvä aloittaa ja lyödä kortit pöytään ja katsoa mihin sosiaalitädit pystyvät. Kodinhoitajaan ainakin on mahdollisuus vaikka se ei tähän asiaan kuulukaan.
Teillä on varmaan oma ohjaaja jos olette kehitysvammapuolella seurannassa? Oletko saanut ylintä omaishoitajatukea? Miten olet järjestänyt itsellesi vapaapäiviä?
Vuorotyö on tosi hankala sovitettava tuohon yhtälöön, mutta on mahdollista järjestää itselleen myös päivätyötä tai osa-aikaista päivätyötä. Esim. Suomen suurimmat lounasravintolayritykset toimivat pääpainotteisesti päivisin ja ovat viikonloppuisin suljettuna. Mitä vastaat kun työnantaja kysyy kuka hoitaa lastasi jos hän sairastuu?
Aivan ihmeelliset nuo päiväkodin aukioloajat ovat: eihän niiden aukioloaika piisaa edes tavalliseen päivätyöaikaan työmatkat mukaan lukien?
Oletko tiedustellut päiväkodista mahdollisuutta tulla aikaisemmin? En tiedä onko tämä ihan kukkua, mutta olen ollut siinä käsityksessä, että päiväkodin on avattava ovensa klo 6 jos tarvetta on. Kaikki päiväkodit eivät mainosta asiaa kovin innokkaasti työaikajärjestelyjen monimutkaistumisen vuoksi. Ja erityispäiväkodeilla saattaa olla omat systeeminsä...
Alempi omaishoidontuki ja osa-aikatyö saattaisivat olla hyvä alku.
Eläkeongelmaan ei oikein muuta apua ole kuin alkaa säästämään sitä itse jo nyt sillä summalla mikä irtoaa.
Onko teillä kunnan kanssa laadittu palvelusuunnitelma?
Ei ole palvelusuunnitelmaa. Olen kyllä kuullut siitä ja tunnen ihmisiä, joille se on tehty. Kerran olin soittamassa aluen kehitysvammaisten palveluista vastaavalle, mutta hänellä ei ollut silloin aikaa keskustella. Myöhemmin hukkasin numeron (on siinäkin syy!) enkä sitä ole saanut mistään kaivettua.
Lisäksi, niin kornilta kuin kuulostaakin, minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa hoitaa lapsen asioita näiltä osin... koko syksy on ollut yhtä tuulispäänä ryntäilyä.
Teillä on varmaan oma ohjaaja jos olette kehitysvammapuolella seurannassa? Oletko saanut ylintä omaishoitajatukea? Miten olet järjestänyt itsellesi vapaapäiviä?
Me ravaamme oikeastaan jatkuvasti yliopistollisella, koska lapsen epilepsia + immuunipuutos eivät ole oikeastaan hoidettavissa muualla lääkärien mukaan, ainakaan tällä hetkellä.
Lapsella on kv-diagnoosi, mutta en ole tosiaan ole ollut yhteydessä kehitysvammapuolen henkilöihin muuten kuin sen yhden puhelinsoiton verran.
Lapsella on päätös erityishoitotuesta aina maaliskuun loppuun saakka. Omaishoitajan tukea ei kukaan ole meille/minulle edes ehdottanut. Lapsi kyllä on sen verran hoidettava, että " kriteerit" täyttyisivät varmaan lennossa.
Vapaapäiviä en oikeastaan ole edes halunnut, vaikka niistäkin on joskus ollut puhetta.
Esim. Suomen suurimmat lounasravintolayritykset toimivat pääpainotteisesti päivisin ja ovat viikonloppuisin suljettuna.
Joo näin tosiaan on... Tietysti jos olisi ihan pakkorako, voisin hakeakin lounasravintolayritykseen, vaikka jos ihan suoraan sanotaan - keksin huomattavasti mielenkiintoisempiakin työpaikkoja.
Osa-aikatyötä en haluaisi tehdä. Siis mieluummin tosiaan palkkaan sen hoitajan kotiin, vaikka siihen menisi " puoli omaisuutta" . Olen tehnyt joskus osa-aikatöitä ravintolassa (joka tosin oli myös yöravintola), mutta työ ei ollut millään mittarilla katsottuna mielekkään tuntuista.
Ihan siksi, että tunsin piinallisesti kuinka voisin tehdä huomattavasti vaativampiakin töitä. Suurin ongelma ei ollut työnkuvakaan vaan se, että näin miten hölmösti kokemattomat esimiehet toimivat - olisin voinut tehdä heidän työnsä leikiten. SE oli turhauttavaa!
Mitä vastaat kun työnantaja kysyy kuka hoitaa lastasi jos hän sairastuu?
Pakkohan se olisi itse jäädä kotiin! Eihän muita vaihtoehtoja kertakaikkiaa ole. Tosin lapsi yleensä joutuu jo melko pian sairaalahoitoon...joten...
Aivan ihmeelliset nuo päiväkodin aukioloajat ovat: eihän niiden aukioloaika piisaa edes tavalliseen päivätyöaikaan työmatkat mukaan lukien?
Joo, eikö olekin! Olen hämmästellyt sitä samaa itsekin. Ilmeisesti muut perheet vain tyytyvät siihen, mitä tarjotaan. Olen ymmärtänyt, että monet sitten tekevät niitä osa-aikatöitä tai ovat kotona omaishoidon tuen ollen ainoa " palkka" .
olen ollut siinä käsityksessä, että päiväkodin on avattava ovensa klo 6 jos tarvetta on.
Minäkin olen ymmärtänyt asian olevan näin. Sitä pitäisi lähteä oikeasti varmaan penkomaan ihan sitä kautta, että iskisi pöytään " ongelma on tämä, ehdottakaa ratkaisuja" .
Ja erityispäiväkodeilla saattaa olla omat systeeminsä...
Sepä se.
Alempi omaishoidontuki ja osa-aikatyö saattaisivat olla hyvä alku.
Eläkeongelmaan ei oikein muuta apua ole kuin alkaa säästämään sitä itse jo nyt sillä summalla mikä irtoaa.
Niin no joo. Täytyy nyt sanoa, että mulla on sillä lailla mitta täysi tätä venymistä, että koen osa-aikatyön olevan kuin vankila. Nostan hattua heille, jotka tosiaan ovat valinneet lapsensa parhaan vaalimisen ja luopuneet työhön kohdistuvista kunnianhimoista.
Musta taas tuntuu sitä, että repeän, jos en voi hyödyntää näitä ammatillisia taitojani. Yhtä hyvin olisin voinut mennä 2-vuotisella asiakaspalvelun peruslihjalle tai jäädä ylioppilaaksi - sen sijaan, että olen hankkinut opistotutkinnon, AMK-tutkinnon + avoimesta yo:sta kursseja + suunnitellut jatko-opintoja!
Rakastan lastani yli kaiken, mutta hämmästelen vain sitä, onko todella asia sellainen, että jos perheessä on vammainen, ns " normaali" työnteko ei ole mahdollista. En ole sentään suunnittelemassa europarlamentaarikon uraa kuitenkaan ja hakemassa täyspäiväistä hoitoa kaikille arkipäiville...
Siis huomattavasti mieluummin jättäisin kaikki omaishoitotuet ja vapaapäivät hakematta, kunhan vain voisin tehdä normaalia työviikkoa ja saada siitä ihan normaalin palkan.
Tietysti ajatukseni voivat joskus tulevaisuudessa muuttua, jos vaikka tapaan joskus sen mukavan miehen ja haluan toisen lapsen. Silloinhan saatan haluta jälleen ollakin kotona. Nyt tilanne on tällainen ja tuntuu tältä.
Kiitos vastauksesta!
mutta alueen päivähoidosta vastaavalta ymmärsin, ettei hän suostu meille tarjoamaan muuta päivähoitomahdollisuutta kuin tämän hetkisen paikan.
Syynä on se, että vaikka lapsella olisi oma avustaja, lapsen on noudatettava jämptisti päiväkodin rytmiä. Siitä ei voi poiketa. Lapseni taas ei sairauksiensa vuoksi pysty noudattamaan mitään tiettyä rytmiä, vaan hän nukahtelee miten sattuu ja valvoo miten sattuu.
Lisäksi alueeltamme poistettiin 8 henk koht avustajan pesti ja heidät muutettiin kaikki ryhmäavustajiksi. Kätevää!
Luulen pahoin, että ympärivuorokautisessa hoidossa lapseni olisi koko ajan sairaana. Nytkin hankauksia päivähoidon kanssa on tuonut se, että lapselleni on varattu se yksi hoitaja, mutta koska lapsi on ollut kipeä, palkattu onkin sitten joutunut odottamaan turhaan. Olisi mukava, jos sairastumisesta voisikin antaa tiedon riittävästi etukäteen, mutta kuumeet ja sellaiset tulevat kun tulevat, ei niille mitään voi! Päivähoitosysteemiin eivät oikein sovi paljon sairastelevat lapset, koska nuo paljon puhutut teholuvut kärsivät!
Älä luovu vielä toivosta. Minä uskon, että löydät sellaisen työn, jota pystyt tekemään esim. periaatteella ma-pe 8-16 ja silloin varmasti päiväkodinkin on pakko tuon verran joustaa. Tai sitten palkkaat jonkun pariksi tunniksi päivässä (viemään ja hakemaan pojan hoidosta).
Oikeasti Mara-alalla on paljonkin esimiestyötä, joka on päivätyötä.
Kokemuksen rintaäänellä ;)
SM ja popula *vilkuttaa tervehdykseksi*
etunimi.sukunimi@pp.inet.fi ja myös etunimi.sukunimi@paikkajossaasumme.fi :)
(ja sukunimihän on nykyisin uusi... =miehen sukunimi..)
Olisi tosiaan mukava viestitellä kuulumisia
Jos et sukunimeä muista, toimii myös:
saana.maria @ pp.inet.fi
koska olet ollut noinkin kauan kotona sinulla on varmasti kova palo päästä töihin. Toivottavasti en loukkaa sinua, mutta rehellisyyden nimessä minun täytyy kertoa ajatukseni. Heitä vaikka virtuaalikivellä jos siltä tuntuu:
Minusta vaatimuksesi työn sisällöstä ja laadusta ovat ylimitoitettuja siihen nähden että olet vastavalmistunut ja sinulla on sairas lapsi josta vastaat yksin.
Uskotko ettet koskaan saa koulutustasi vastaavaa työtä jos otat vastaan osa-aikaisen tai määräaikaisen työn? Itselläni on myös ravintola-alan esimieskoulutus, mutta olen tehnyt perustyötä yli 10 vuotta, koska paukkuni eivät kertakaikkiaan olisi riitäneet esimiestyöhön kun lapset olivat pieniä. Nyt olen toista vuotta esimieshommissa kun lapset ovat jo isompia. Olen työurani aikana extrannut, tehnyt määräaikaisuuksia ja kahta osa-aikatyötä kunnes vakituinen työ putosi suoraan syliini. Jos on hyvä peruskoulutus ja tekee työnsä hyvin, uranousu on mahdollista isoissa yrityksissä vaikka aloittaisikin perustöistä.
Työelämä ei ole mukava ja ymmärtäväinen paikka ihmiselle jolla ei ole lapsen hoidon järjestämiseen mitään tukiverkostoa. Et voi vaatia työnantajaa vain ymmärtämään että olet aina pois jos lapsi on sairas, sitä ei sulateta terveiden lasten vanhemmiltakaan ja valitettavasti vammaisten lasten vanhemmilla ei ole työnantajien taholta katsottuna mitään erityisoikeuksia.
Sinulla on valtava työ saada asioita selville hoidon järjestämisen ja tukiasioiden suhteen. Varaa ihmeessä aika sairaalan sosiaalityöntekijältä, joka neuvoo miten haetaan omaishoidon tukea ja antaa hyviä vinkkejä työelämään siirtymisen kanssa. Alempaa tukea voidaan myöntää vaikka lapsi olisi hoidossa ja vanhempi työelämässä. Sillä saisit ainakin osan hoitomaksuista katettua. Palvelusuunnitelman myötä saisit lapsellesi kuljetuksen päivähoitoon ja takaisin ja kotiapua.
Ajatus vuoropäiväkodista on ihan hyvä, kunnan on järjestettävä lapsellesi paikka jos saat vuorotyötä. Ei ole sinun päänsärkysi miten päivähoidon teholuvut heittävät. Sinä olet lapsesi kanssa asiakas ja palveluntuottajan on vastattava hoidon tarpeeseen.
En tahtoisi toistaa itseäni, mutta jos olisin sinun tilanteessasi, hankkisin päiväosa-aikatyön ja katsoisin miten arki alkaa sujua ja miettisin sitten seuraavaa askelta. Yhden burn-outin kokeneena neuvon myös olemaan polttamatta kynttilää molemmista päistä. Tahdonvoimalla pääsee pitkälle, mutta jos juoksee kauan tukka putkella jaksamisen raja tulee jossain vaiheessa vastaan.
piipiliisi:
Minusta vaatimuksesi työn sisällöstä ja laadusta ovat ylimitoitettuja siihen nähden että olet vastavalmistunut ja sinulla on sairas lapsi josta vastaat yksin.
Niin no joo, tähän voi lisätä, että vastavalmistunut olen siis matkailun puolelta. Ravintolaesimiestutkinto on ollut taskussa useamman vuoden. En nyt ajatellutkaan sitä, että ensimmäisenä " ottaisin" jonkun megahaasteellisen työn vastaan - ikäänkuin sitä tarjottaisiinkaan, vaikka hakisinkin ;)
Ravintolatöitä olen tehnyt vuodesta -95 tosi monessa erityyppisessä paikassa etelästä pohjoiseen... viime talvena kävin 3kk kokkailemassa ruokaa yhden matkailuyrityksen keittiössä (mielenkiintoinen kokemus, näin kylmiltään - vaikka siihenkin on koulutus - ruosteeseen päässyt ehkäpä ;). Pikku pätkiä olen siis kuitenkin tehnyt tämän viimeisen 5v aikana, mutta en mitään yhtäjaksoista. Lähinnä olen yrittänyt ylläpitää jotain ammattitaitoa ja haisua työmarkkinoista.
Jos on hyvä peruskoulutus ja tekee työnsä hyvin, uranousu on mahdollista isoissa yrityksissä vaikka aloittaisikin perustöistä.
Musta on aika jännä juttu, mutta ne yritykset joissa olen ollut töissä, ovat yleensä nostaneet täysin kouluttautumattomat esimiesasemaan. Siinä on sitten saanut hiljaa mielessään kirota, että tuliko se ala sittenkään valittua ihan oikein :/
Sitten myös monessa paikassa on erikseen haettu esimiehiä ja erikseen sitten suorittavaa porukkaa. Mulla on kyllä pelko siitä, että etenemään ei sitten pääse, koska " sinähän olet ihan hyvä siinä mitä teet" ...
Ensisijaisesti kyllä haluaisin matkailupuolelle, en ravintolaan. Tämä uudelleen kouluttautuminen oikeastaan liittyi siihen, että oikeasti kyllästyin siihen, etten tuntenut koulutuksesta olevan iloa. Toiseksi aloin leipiintyä TODELLA pahasti suorittavaan työhön. Pelkään ihan oikeasti sitä, ettei tuossa tavallisessa ravintolahommassa ole jotenkin enää mitään sellaista annettavaa, että kokisin sitä mielekkäänä.
Pelkään, että kohtaan epäpäteviä esimiehiä (" on tarjoilijoiden vika, ettei täällä käy enempää asiakkaita" ) ja huonoja kokkeja (" kyllä sinä voit viedä asiakkaalle sen ruoka-annoksen, vaikka pihvi putosi lattialle" ), ammattitaidottomia tarjoilijoita (" mitä - miksi minun pitäisi tietää mitä bechamel-kastike sisältää?" ) liudan - ja joku päivä väsyneenä pamautan perunanuijalla työnantajaa päähän... Ja sanon samat kohtalokkaat sanat, joilla jo kerran tienasin itselleni irtisanomisen: " te tarvitsette tänne IDIOOTTEJA töihin!"
JOTEN hakeuduin sitten matkailun pariin, josko pääsisin edes siitä ainaisesta ruoan ja tupakan hajusta edes " siistiin sisätyöhön" - mielellään sitten jossain vaiheessa koulutusta vastaavaan. Sillä ei ole mulle mitään väliä, onko työ vakituinen tai määräaikainen. Luotan yleensä siihen, että jos hommansa hyvin hoitaa, määräaikaisesta poikii lisää töitä. Ja kun on työtä, on helpompi valita.
Työelämä ei ole mukava ja ymmärtäväinen paikka ihmiselle jolla ei ole lapsen hoidon järjestämiseen mitään tukiverkostoa. Et voi vaatia työnantajaa vain ymmärtämään että olet aina pois jos lapsi on sairas, sitä ei sulateta terveiden lasten vanhemmiltakaan ja valitettavasti vammaisten lasten vanhemmilla ei ole työnantajien taholta katsottuna mitään erityisoikeuksia.
Joo, tämä on kohtuullisen tylsä asia, koska sillehän ei yksinkertaisesti voi mitään. Tosin musta on kyllä tullut aika parkkiintunut sen suhteen, että olen aika taitava olemaan ymmärtämättä työnantajaa - koska en muista olisiko ainutkaan työnantaja kovin lojaali ollut minullekaan?
Yksittäiset ihmiset, työtoverit ja esimiehet ovat eri asia ;) Siis tässä ei ollut sillä lailla kaunaa " kaikkia" kohtaan - kommentoin vain sitä, että yleensähän se jousto on työntekijän, ei -antajan. Vaikka palkatta saakin olla sen tietyn ajan kotona. Sairaalassahan ei ole pakko olla koko aikaa, vaikka lapsi siellä olisikin. Meille se on jo niin rutiinia, että lapsi varmasti omat hoitajansa tunnistaa.
Varaa ihmeessä aika sairaalan sosiaalityöntekijältä, joka neuvoo miten haetaan omaishoidon tukea ja antaa hyviä vinkkejä työelämään siirtymisen kanssa.
Voi apua. Olen niin monta kertaa istunut siellä sosiaalityöntekijän kanssa, että alan jo leipiintyä ;) Ainut, mikä aktiivisesti kiinnostaa on se, millaisia todistuksia tarvitaan omaishoidontuen hakemiseen esim hoitavalta lääkäriltä. Muut pumaskat saan täytettyä. Olen aika etevä saamaan hakemukset läpi muutamalla masentavalla lauseella, ilman pitkiä liitteitä...
Palvelusuunnitelman myötä saisit lapsellesi kuljetuksen päivähoitoon ja takaisin ja kotiapua.
Meillä näkyy päiväkoti ikkunasta ;) eli kuljetusta ei tarvita, vaikka itse asiassa tiesin sen olevan saatavilla!
Ajatus vuoropäiväkodista on ihan hyvä, kunnan on järjestettävä lapsellesi paikka jos saat vuorotyötä.
Mä vain pelkään sitä, miten sitten käy jos lapsi alkaa sairastella tosi paljon sellaisessa? Siksi olen niin paljon pohtinut tuota kotihoitoa. Tällä hetkellä nimittäin pojan ryhmässä on vain 6 lasta ja osa infektioherkkiä, eli noudatetaan sen osalta suurta varovaisuutta! Mikä on ihanaa. Sitten jos on tavallinen pk kyseessä, siellä jyllää kaikki taudit - ja se voi tietää meille parin kuukaudenkin sairastelua (jos huonosti käy)!
Siksi siis tämän hetkinen pk on ihan loistava ja luulen, että ainut joka tosiaan voi mahdollistaa ylipäätään työssäkäynnin. Aukioloajat ovat toki kummalliset.
Ei ole sinun päänsärkysi miten päivähoidon teholuvut heittävät. Sinä olet lapsesi kanssa asiakas ja palveluntuottajan on vastattava hoidon tarpeeseen.
Mulle on hyvä aina sydäntä särkevästi kertoa, kuinka kamalaa on, kun lasta ei millään saada päiväkodin rytmiin ja kuinka on järkyttävää kun " sitten hoitaja odottaa turhaan" ...
Nimittäin tuollaiset asiat stressaavat mut sen burn outin partaalle huomattavasti nopeammin, kuin " vain" jatkuva kiire. Ahdistun ihan kohtuuttomasti, jos tunnen jotenkin etten täytä äidin " velvoitteita" ... Jotenkin sen tulkitsee aika rikaksi omassa äitiydessä, kun ei lapsen päivähoitoasiatkaan oikein luista...
En tahtoisi toistaa itseäni, mutta jos olisin sinun tilanteessasi, hankkisin päiväosa-aikatyön ja katsoisin miten arki alkaa sujua ja miettisin sitten seuraavaa askelta.
Itse asiassa mulla on ensin 8 viikon työharjoittelu vastassa (matkailualan yrityksessä, paikkaa tosin en ole hakenut vielä). Näkeehän jo sen aikana jotain. Pari kuukautta on yllättävän pitkä aika!
Yhden burn-outin kokeneena neuvon myös olemaan polttamatta kynttilää molemmista päistä. Tahdonvoimalla pääsee pitkälle, mutta jos juoksee kauan tukka putkella jaksamisen raja tulee jossain vaiheessa vastaan.
Luulen osaavani varoa, olen nimittäin useamman kerran lapsettomanakin väsyttänyt itseni rumbaan nimeltä yötyö ja päiväopinnot! Tai 70 tunnin työviikko...
Kiitos taas! Toivottavasti tuonne ei iskeytynyt sammakoita väliin, kirjoitin ja pyyhin useampaan kertaan...
hae omaishoidon tukea. sitä kautta saat palveluseteleitä. seteleillä saat lapsellesi koulutetun hoitajan kotiin.
omaishoidon saaja voi sitten taas hakea vammaispalvelusta hoitoapua.
saat taas koulutetun vammaishoitajan kotiin.
kouluikäinen lapsi saa taksiseteleitä.
omaishoidon hakemukseen tarvitaan epikriisi ( ei muuta). ketitysvammainen lapsi saa paljon yhteiskunnalta tukea.
näin meillä tampereella. en ole varma onko käytäntö joka paikkakunnalla samalla tavalla hoidettu.
tampereella voi palvelusetelit jakaa moneen osaan. esim. spr tulee hoitamaan yhdellä palvelusetelillä 6h ja sen voisi jakaa esim. 3 kertaan.
onko lapsellasi kuntoutusohjaaja, joka kertoo näistä asioista ja antaa hakulomakkeen. voit sairaalasta pyytää lapsellesi kuntoutusohjaajan käyntejä kotiin esim. 5 krt/ vuosi.
kuntoutusohjaaja neuvoo omaishoidon asioissa, koulunkäyntiasioissa, kertoo keharin asumisasioista( aikuisena), työmahdollisuuksista.
mitä palveluita voi saada?
kuka neuvoo asioissa?
mitä liitteitä hakemuksiin laitetaan. kyllä meille sairaalan sos. työntekijä kaiken kertoi kysymättäkin.
nosta kissa pöydälle ja vaadi.
Minäkin ihmettelin kun opiskeluaikana tein koututyön päälle täysiä tunteja baarimikkona ja olin niin kovin väsynyt. Muuten sujui hyvin mutta nukkuminen unohtui...ihan hullun hommaa näin jälkeenpäin ajatellen. Nukahtelin istualleni ruokapöytään ja menin joskus töistä tullessani väärään taloon, ihmettelin kun avain ei sopinut ja ovessa oli outo koriste...Jälkiviisaus on niin hienoa.
Ravintola-ala nyt on pullollaan kaikenlaisia pomoja. Minulla on ollut hyviä ja huonoja esimiehiä, miehiä ja naisia, joten en voi sanoa mitään sukupuolenkaan perusteella. Sen vaan tiedän, että kun hyvä paikka löytyy niin sen kyllä sitten huomaa selvästi. Kuin kotiin tulisi. Huonot kokemukset vaan tahtovat kertyä suojaavaksi kuoreksi itseä suojaamaan kun on tarpeeksi monessa paikassa mennyt kiville. Jokainen meistä tarvitsee onnistumisen kokemuksia ja myönteistä sosiaalista palautetta oli minkäikäinen tahansa.
Huomaan että otat helposti pulttia ihmisten sanomisista.
Se vie kamalasti energiaa.
Itse olen aina pelännyt vihaisia ihmisiä. Minulle on tavattoman vaikeaa jos joku huutaa (mitä ei onneksi tapahdu enää nykyisessä työssä kun pääsin tupakka-viinapaikasta pois)
Eräs psykologi kertoi tilanteeseen hyvin sopivan käytännön kikan: jos joku alkaa huutaa, kuvittele, että istut autossa ja vedät auton oven kiinni. Näet, että sinulle huudetaan yhä mutta auton ovi suojaa sinua etkä kuule mitään eikä huutaja sinua: voit vaikka sanoa että senkun huudat mutta minä en välitä pätkääkään. Toimi minuun uskomattoman hyvin. Samaa kikkaa voi opetella käyttämään muissakin epämiellyttävissä tilanteissa. Kun joku yrittää syyllistää tai puhuu läpiä päähänsä hymyilen kauniisti, sanon jotain neutraalin myönteistä ja kaikki paskapuhe hujahtaa toisesta korvasta ulos. Anna mänttien pulista.
Tärkeintä on ettei hukkaa omanarvontuntoaan ja mitkä asiat ovat itselle tärkeitä. Kaikkien ihmisten mieliksi ei voi olla.
Toivottavasti harjoittelusi sujuu hyvin. Kahden kuukauden harjoittelu on hyvä pätkä, siinä saa jo sen verran oppia että se voi poikiakin jotain.
Matkailualan osaajia tarvitaan varmasti ja sinussa on kipinää!
- maksuton päivähoito lähellä kotia. Kävellen matkan hoitaa nopeammin kuin autolla :)
Meillä on pitkään ollut aika tuulinen tilanne sillä tavalla, että niin kauan kun pojan epilepsia oli tosi heilahtelevainen, en edes halunnut, että kukaan muu astuu remmiin.
Ennen epilepsiaa lapsi konttasi, nousi seisomaan, vaikutti " kehityskelpoiselta" ja kävi tavallista ryhmäperhepäiväkotia. Ihan omasta tahdostani olin silloin paljon kotona ja tein vähän töitä. Lapsikin reagoi silloin vielä ihan eri tavalla vieraisiin ihmisiin, eli oli niin itkuinen, että mieluummin itse olin paikalla niin paljon kuin mahdollista.
Meillä on ihan hyvä suhde osaston sosiaalityöntekijään, mutta omaishoito ei ole tullut mieleenkään aiemmin. Seuraava sovittu käynti on ihan tässä kuussa ja täytyy muutenkin pyytää jatkamaan erityishoitotukea (ts todistus kelaan vietäväksi). Muutenkin tässä ollaan odoteltu, josko tilanne lapsen osalta palautuisi ennalleen (koska mitään taannuttavaa sairautta ei ole löydetty runsaista tutkimuksista huolimatta).
Mehän ravaamme kuukausittain sairaalassa vähintään 1-2 päivää ja muutenkin olemme osastolla varmaan pari kuukautta vuodessa! Ei siinä hirveästi ala miettiä palveluseteleitä tai taksiseteleitä, kun ottaa vain päivän kerralla ja miettii, auttaakohan uusi lääke vai eiko se auta. Ja viimeksi kesällä eräs kammottava neurologi oli äidilleni tuumannut, että " ei tuo poika syksyä näe" ... Kouluasioita en vielä halua miettiäkään :/ poika on 7v vasta vuonna 2009...vaikka tuleehan sekin päivä joskus.
Paitsi jos kuuntelee toista hoitavaa lääkäriä, joka ennusti taas jonkun " tappavan viruksen" iskevän ennemmin tai myöhemmin :/
(jessus)
Jos meillä tämä vammaisuus ja kaikki olisivat olleet jotenkin sellaista " tasaista" , niin varmaan olisin ennemminkin miettinyt kaikkia mahdollisia tukia ja muita. Mutta kun viimeiset pari vuotta ovat menneet vähän kuin kriisistä toiseen - niin sitä ei vain yksinkertaisesti ole edes ollut kiinnostunut huomisesta, vain siitä mitä on tässä ja nyt.
piipiliisi:
Huomaan että otat helposti pulttia ihmisten sanomisista.
Joo, kyllä mä otan. Oikein huomattu :D Se on joku semmoinen juttu, että sitä ajattelee voivansa vaikuttaa kaikkeen, joten sitä ottaa kaikesta mahdollisesta syyt omille niskoille.
Eräs tuttuni sanoo aina, että se johtuu vain iästä, mutta musta se on ihan luonnekysymys - tai siihen on kasvanut.
Tosi tilanteessa jotenkin syvimmiltäni haluan olla aina kiltti tyttö ja täyttää odotukset, ettei vain kukaan pääse sanomaan mitään. Sehän tekeekin sen, että yritän niellä niin paljon kuin voin - kunnes mitta on täynnä ja räjähdän.
Sehän EI ole sopivaa naiselle. Eikä työpaikassa varsinkaan. Eikä muuten oikeastaan sairaalassakaan ns asiakkaana eli äitinä. Tietysti se räjähtäminen tapahtuu siinä tilanteessa, kun tulee mitättömässä asiassa vastaan jäävuoren huippu ;)
Räjähdyksen jälkeen olen monta kuukautta aivan nolona, mitenkäs minä taas sillä tavalla. Töissähän on sitten hyvä sanoa, että " se ei sovi työelämään, kun se on niin aggressiivinen - ja sitä rataa" . Eihän kukaan työpaikalle toki ongelmia tuo (sillä joka suuttuu, on ongelma)...
Olet oikeassa, se kuluttaa energiaa. Voisin tähän vielä todeta, että " minun terapeuttini sanoi" (ihan oikeasti :) että pitäisi ennemminkin heti puuttua epäkohtiin kuin kasata niitä sisäänsä. Niin voisi säilyttää ne kasvonsakin joskus. Ja saada asiansa asiallisesti esille. Yllätys! Mutta on se vaan niin vaikeaa :D Viimekin talvena onnistuin melkein koko 3kk pysymään tyynenä kuin viilipytty ja ahkerana myyrä, kunnes sitten räjähti.
Itse olen aina pelännyt vihaisia ihmisiä. Minulle on tavattoman vaikeaa jos joku huutaa
Mulle se ei ole vaikeaa - niin kauan kun kyse ei ole parisuhteesta. Mä ahdistun siitä, jos tuntuu siltä, että moititaan aiheetta. Tai jos tuntuu siltä, että olen yrittänyt kaikkeni, mutta se ei riitä. Harvoin kukaan on ammattitaidottomuudesta moittinut, mutta sitten kun oikein pirullisen illan jälkeen ainoa palaute on " olipa sulla tyly ilme, etkö koskaan hymyile" , tuntuu kuin matto kiskottaisiin taas jalkojen alta.
Sanojallehan se voi olla mitätön kommentti, mutta mähän sitten mietin sitä koko loppuajan ko työpaikassa, suorastaan ihan neuroottisuuteen asti!
(mitä ei onneksi tapahdu enää nykyisessä työssä kun pääsin tupakka-viinapaikasta pois)
Joo, paikan valinta kyllä vaikuttaa tosi paljon asiakaskuntaan. Viimeksi olen ollut vuonna 1996 töissä paikassa, jossa kävi " idiootteja" . Eli sen jälkeen en muista itse asiassa asiakkaiden kanssa hankalia tilanteita aktiivisesti kuin yhden, vaikka kaipa niitä enemmän on ollut (?).
Kun joku yrittää syyllistää tai puhuu läpiä päähänsä hymyilen kauniisti, sanon jotain neutraalin myönteistä ja kaikki paskapuhe hujahtaa toisesta korvasta ulos. Anna mänttien pulista.[]/i]
Tähän tosiaan varmaan pitäisi päästä.
Tärkeintä on ettei hukkaa omanarvontuntoaan ja mitkä asiat ovat itselle tärkeitä. Kaikkien ihmisten mieliksi ei voi olla.
Joo, se on se tarina aasista, miehestä ja pojasta.
-Kun mies ja poika kävelivät aasia taluttaen, ihmiset moittivat: " tyhmät kun ei kumpikaan ratsasta aasilla" .
- Kun mies nousi aasin selkään, heitä moitittiin isän itsekkyydestä: ei päästä edes poikaansa aasin selkään.
- Kun poika oli aasin selässä, heitä moitittiin, koska isä-rukka joutui kävelemään ja hemmoteltu lapsi vain istuksi aasin satulassa.
- Kun he molemmat istuivat aasin selkään ihmiset pöyristyivät: miten kaameaa aasin rääkkäystä! Vajoaa ihan kuormansa alle!
Toivottavasti harjoittelusi sujuu hyvin. Kahden kuukauden harjoittelu on hyvä pätkä, siinä saa jo sen verran oppia että se voi poikiakin jotain.
Mä olen tässä toivonut, että voisin yhdistää opinnäytetyön ja työharjoittelun. Tuurilla pätkästä tulisi siten vielä pidempi :) Lisäksi kesää vasten on helpointa etsiä matkailustakin töitä.
Mitähän tuosta kipinästä sanoisin? Niin sitä varmasti, mutta niin pirun lyhyt sytytyslanka :DDD
vaikka omaishoidon tukea saa, niin hoitovapaita ei tarvitse käyttää ja rahaakin tulee tilille. hakemuksen tekoon ei mene, kuin korkeintaan tunti.
tukea voit hakea nytten ja sitten otat hoitoapua, kun olet siihen valmis.
jotenkin tuntuu, että ajatuksesi ovat jotenkin ristiriidassa . haluat töihin, mutta et kuitenkaan halua lapsellesi hoitajaa.
oma lapseni on 4v. ja tänä keväänä mennään katsomaan lapsen tulevaa koulua. minua ainakin tulevaisuus rauhoittaa. ymmärrän, että lapsesi vamma on vakava, mutta kuitenkin tuntuu, että olet jokaasiassa vähän vastaan. tarkoitan sitä, kun olen aiemmin kirjoituksiasi seurannut.
omasta mielestäni näkisin, että sinun pitäisi saada omaishoidontukea ainaski tua 500 euroa kuukaudessa. meillä tuki 300 euroa kuussa. aion hakea korotusta tästä vuodesta eteenpäin.
joskus on vaikea hoitaa asioita, kun lapsen vamma vie niin paljon aikaa ja energiaa vanhemmasta. etkös ole yksinhuoltaja? itse en varmaankaan jaksaisi yksin . tee selväksi sairaalassa, että tulet tarvitsemaan sellaista apua missä otetaan huomioon lapsen infektioherkkyys. oman lapseni tarhassa on lapsi jolle vesirokko on hengen vaarallinen. itse mietin parhaillaan sitä, että menenkö koskaan enään töihin. saa nähdä miten käy.
pomo:
haluat töihin, mutta et kuitenkaan halua lapsellesi hoitajaa.
En ainakaan sitä tarkoittanut, etten haluaisi HOITAJAA. Mutta en katso tarvitsevani lapselle hoitopaikkaa laitoksesta - sehän on ymmärtääkseni yleensä se vaihtoehto, mitä tarjotaan omaishoitajan vapaapäiviksi. Jos joskus tuntuu siltä ettei muita vaihtoehtoja ole, niin sitten täytyy miettiä uudestaan.
Kotiin ottaisin mielelläni hoitoapua vastaan. Mua helpottaisi tässä ap asiassakin hirveästi se, että joku hakisi lapsen hoitopaikasta illalla ja olisi hänen kanssaan pari tuntia - juuri sen verran, että sitten ehtisin itse tulla kotiin.
Ympärivuorokautinen hoitopaikka on ok, mutta siellä tulevat nopeasti nämä käytännön ongelmat mm siitä, ettei lasta saa rytmitettyä hoitopaikan mukaan. Ja sitten vielä se, että jos tarhassa jyllää joku vaikeampi pöpö, lapseni ei tahdo siitä päästä millään eroon - siihen voi mennä todella jopa monta kuukautta!
Lapsen " rytmitysongelmille" on yritetty tehdä vaikka mitä, mutta niin kauan kun tuo epilepsia on vallalla, asialle ei ikävä kyllä vain voi mitään. Lääkkeistäkin on niin paljon sivuvaikutuksia, etten ihmettelisi, vaikka aamu- ja päiväunisuus johtuisi niistä (nukkuu usein klo 14 saakka).
oma lapseni on 4v. ja tänä keväänä mennään katsomaan lapsen tulevaa koulua.
En mä osaa ajatella niin pitkälle. Mua ei tulevaisuuden suunnittelu tuollaisissa asioissa oikeastaan rauhoita, vaan ahdistaa. Tuntuu siltä, että " tämä on sitten se tie, minkä me sinulle suunnittelemme ja sitä pitkin sinun täytyy kulkea" . Me ihmisethän olemme erilaisia =)
Itseni tuntien en välttämättä asu muutaman vuoden päästä tässä paikassa kuin mitä nyt - jos nyt vaikka saisin töitä vähän kauempaa, voisin hyvin kuvitella muuttavani sen perässä.
ymmärrän, että lapsesi vamma on vakava
Niin no joo - se epilepsia on vaikea, sen kanssa on vaikeaa elää mun mielestä mitenkään normaalisti, koska sen kanssa tulee näitä liitännäisongelmia (vaikeudet syödä, vaikeus nukkua, väsymys ja velttous) - meidän tapauksessa ainakin. Sitten jos lapsi on veltto ja väsynyt, hän ei jaksa ihan tavallistakaan flunssaa samalla tavalla kuin jos ei olisi tätä epiä. Ihan siksi, ettei hän esim jaksa yskiä niin tehokkaasti, että lima poistuisi (siitä taas seuraa oksentelua ja lisää limaisuutta). Tällä tavalla pienistäkin asioista voi tulla suuria ongelmia!
mutta kuitenkin tuntuu, että olet jokaasiassa vähän vastaan. tarkoitan sitä, kun olen aiemmin kirjoituksiasi seurannut.
Ihan varmasti. Olen hyvin vastaan sitä, että minun pitäisi talsia jotain tiettyä polkua pitkin vain siksi, että minulla on vammainen lapsi. Lapsen " kautta" olen saanut kyllä hyvin paljon mukavia tuttavuuksia ja ystäviä.
Mutta musta tuntuu hyvin voimakkaasti siltä, että kun saa vammaisen lapsen, pitäisi sitten jollain tasolla ikäänkuin luovuttaa määräysvalta erilaisille " ammattilaisille" . Ja sitten pitäisi jotenkin samalla sekä luottaa siihen, että he toimivat oikein, kuin myös toisaalta vahtia tapahtuuko niin. Ja sitten verissä päin " taistella" , jos niin ei käykään.
Tunne voi ehkä pikkuisen olla yhteydessä siihenkin, kuinka paljon todellisuudessa ON erilaisia tapaamisia, meillä on tavan takaa käyntejä. Sovittuja, mutta vielä useammin ex-tempore. Sitten kun niiden käyntien lisäksi tulee kaikki palaverit, kuntoutuspalaverit, päiväkotipalaverit, tapaamiset apuvälineiden pohdinnan merkeissä...sovitukset ja muut.
Se on paljon, varsinkin jos vertaa siihen, että tavallisen lapsen kanssa ei tarvitsisi nämä " kansalaisvelvollisuudet" täyttääkseen kuin käydä neuvolassa, sitten olla päiväkodin/koulun kanssa tekemisissä.
Tämä on tietysti aihe, josta voisi keskustella ikuisuuksiin. Alkaen Arvo Ylpöstä, lapsen parhaasta (jne), jatkaen siihen, onko oikein, että sosiaali/terveys/koulutuspalveluissa on julkisten palvelujen rinnalla myös yksityisiä vaihtoehtoja. Onko se kansalaisten valinnanvaran lisäämistä vai hyvinvointiyhteiskunnan purkamista?
Mutta paluu takaisin:
omasta mielestäni näkisin, että sinun pitäisi saada omaishoidontukea ainaski tua 500 euroa kuukaudessa.
Mun on niin hirveän vaikea muuttaa ajatustapaa sellaiseksi, että on jotain " ilmaista" rahaa, joka minulle kuuluu. Siis kun kotona on opetettu aina miettimään ensin, miten itse voi toimia tai miten itse saa asiat rullaamaan - eikä sitä, että mistä saisi apua ja sitä rataa. Tuntuu vain niin nurinkuriselta. Meillä on todella aina äärimmäisyyksiin saakka korostettu omaa vastuuta kaikessa.
Uskon, että joku ihmettelee, miten tämä tunne liittyy tukien vastaanottamiseen...
tee selväksi sairaalassa, että tulet tarvitsemaan sellaista apua missä otetaan huomioon lapsen infektioherkkyys.
Näin täytyykin tehdä. Sain vain vastikään vähän vihiä siitä, että ilmeisesti Helsingissä ainut vaihtoehto on joko hoitaja kokoaikaiseksi kotiin tai sitten laitospaikka. Resursseja muihin kotipalveluihin ei ilmeisesti kunnallisesti ole - näin oli vastattu yhdelle toiselle äidille.
Meillä onneksi ei ole mitään sellaista, että joku tietty tartuntatauti olisi nimenomaan hengenvaarallinen. Tietysti nämä normaalit flunssat ja jälkitaudit voivat olla melkein kenelle tahansa sitä, jos huonosti käy.
Kiitos vastauksesta sinullekin!
Kommentoin vaan omaishoidon vapaita: ne ei ole välttämättä laitoksessa. Meillä ne olisi ( jos ne ottaisimme vastaan ) kehitysvammaisten palvelusäätiön hoitajan kotiin tullessa. Eli lasta hoidetaan omassa kodissa.
Laitokseen en A ikinä antaisi tunniksikaan hoitoon, enkä kyllä ole noita säätiönkään hoitajia kokeillut. Tämn vuoden alusta täällä voi myös valita perhehoidon vapaiden pitämiseen, mutta ei kiitos!
Meillä tukua haettaessa kunnasta tulee kotiin käymään sosiaalityöntekijä ja näin on suurimmissa osissa kuntia. Se on musta ärsyttävää, mutta siedän sen.
Nyt samalla tehdäänkin EHO ja palvelusuunnitelma.
Tuota EHOA voisit myös kunnalle ehdottaa, se on pakko tehdä kaikilla keva-dg saaneille ja ne palvelut on pakko järjestää mitä siihen tulee, kun se menee oikeuden vahvistettavaksi.
Eli sen kautta voisit saada nuo muutaman tunnin päivässä kotiin hoitajan!!
Ymmärrän sua hyvin!! Tietäen N historiaa ja nykytilannetta en todellakaan kannata päiväkodin vaihtoa!
Toivon että asia jotenkin järjestyy. Itse olen syksyllä saman ongelman edessä, enkä voi edes harkita A muuttamista vuoropäiväkotiin. joten ainut mahdollisuus on etsiä päivätyö, ja niitä ei tällä alalla mitenkään satele =(
Yhdellä tutulla on lapsi laitoshoidossa aina omaishoitajan vapaapäivinä ja ratkaisu on mielestäni vähintääkin ok. Yksi suuri juttu, mikä laitoshoidossa hirvittää, on tämä kuuluisa RESURSSIPULA.
Tuttuni lapsen erittäin hyvässä hoitopaikassa ei esimerkiksi huomata läheskään kaikkia epilepsiakohtauksia. Meillä siinä voikin sitten tulla sairaalareissu tai mennä henki - koska Nuutti oksentaa usein kohtauksen yhteydessä.
Ja mistä sen tietää, etteivät huomaa kaikkia kohtauksia? No jos lapsella on normaalisti kohtauksia 3 päivässä, on aika epätodennäköistä, että neljän päivän aikana niitä yhtäkkiä olisikin vain kaksi... Ja kun lapsen kohtaukset kestävät usein jopa 5min, niin ilmeisesti lapsi tosiaan saa olla ihan yksikseen pitkiäkin aikoja.
Joten kiitos, mutta kiitos ei. En jaksaisi sitten sellaista " ymmärräthän sinä, että jos tämän hoidon valitsee, niin täytyy sitten käsittää nämä RAJOITUKSET" .
Hei,
Meillä on nyt vajaa 2-vuotias poika, jolla on ollut viime syksystä saakka kunnallinen päivähoitaja kotonamme ja vain häntä hoitamassa. Tämä järjestely on " saatu läpi" siksi, että hänellä on toistuvia leikkauksia, 1) joita ennen hänen tulee välttää infektioiden saamista (jotta leikkaukset voidaan tehdä suunnitellusti atietyssä aikataulussa), eli ei voi mennä normaaliin päiväkotiin tai pienryhmään saamaan esim. flunssapöpöjä,
2) toipilasaikana häntä on varjeltava pöpöjen saamisen lisäksi satuttamasta leikattuja paikkoja, esim. kaveri ei saa lyödä lapiolla, tönäistä kumoon, --kaikki sellaisia pieniä asioita, mitä kuitenkaan henkilökohtainen avustajakaan ei voi vahtia pienryhmässä. 3) Lisäksi leikkausten jälkeen on oleellista että lapsi kasvaa ja kehittyy mahdollisimman hyvin, jolloin normaalin päiväkodin rytmi on liian kiihkeä vaikka ulkoinen toipuminen olisikin jo ok. 4) Huomioitu on myös ns. henkinen tasapaino, eli pyynnöstäni neurologi kirjoitti päivähoitosuosituksen kotona tapahtuvaan hoitoon, ja perusteluihin lisättiin myös että lapsen psyykkinen kehityksen kannalta ei ole suositeltavaa että kaikkien sairaalahoitojen aikana aloitettaisiin päiväkotihoito vieraassa paikassa, vaan koti on paras vaihtoehto.
Asiaa " puolsivat" ja kannustivat viemään tällä mallilla eteenpäin alueemme vammaispalvelun palvelusuunnittelijat, ja kertoivat ettei tällaista vaihtoehtoa mainosteta yleisesti kunnissa, mutta vuosittain tällaisia hoitopäätöksiä tehdään n. 1-3 kpl, ja erityisesti infektioherkkyys on hyväksytty peruste järjestää hoito lapsen kotiin. Neurologin lausunnon lisäksi tein vapaamuotoisen hakemuksen muutamalla epikriisillä varustettuna, mitkä sitten käsiteltiin erityistyöryhmässä, missä itse esittelin tilanteemme, eikä kukaan vastustanut ehdotustamme kotihoidosta.
Meillä hoitaja on nimekkeellä kolmiperhepäivähoitaja, koska tuolla tittelillä hän voi tehdä työpäivän 8 -16:40, eli olemme molemma vanhemmat täyspäiväisesti töissä. Hoitaja on lapsen sairaalajaksojen ajan töissä siinä päiväkodissa, kenen alaisuuteen kuuluvat perhepäivähoitajat, joten hänelle ei lapsen " poissaoloista" aiheudu työttömiä kausia. Suurin ongelmamme ja päiväkodin ongelma oli löytää tuo hoitaja (siis päiväkoti etsi hänet meille koska itsellämme ei ollut ketään henkilöä tiedossa), 4-5 ehdokasta ilmoitti juuri ennen juhannusta valinneensa toisen paikan, jolloin päiväkoti järjesti meille työvoimapalveluista " sijaisen" pariksi viikoksi, minä aikana löytyi vakituinen hoitaja (joka hänkin sitten otti vastaan toisen työn n. 3vkon jälkeen..). Alkuhaasteiden jälkeen onneksi nykyinen hoitajamme löytyi, ja olemme ratkaisuun hyvin tyytyväisiä! Sijaisia meillä on edelleen päiväkodin järjestämänä työvoimapalvelusta silloin kuin hoitajamme on sairas (tai hänen oma lapsi on sairas).
Itselleni töihinpaluu on ollut erittäin terapeuttista, koska töissä ollessa on pakko keskittyä myös muihin asioihin kuin miettimään miten pikkuinen selviää seuraavasta leikkauksesta, vai selviääkö. Toivomme että vuoden sisällä tilannen helpottuu ja poikamme voisi osallistua " normaalimpaan" päivähoitoon, koska kaipaa selvästi seuraa (hoitaja käy pojan kanssa avoimessa aina kun tilanne sen sallii, eli kun leikkauksia ei ole tiedossa).
Tsemppiä kaikille näiden normaalikäytännöistä poikkeavien ratkaisujen ajamiseen!