sammukka
Seuratut keskustelut
Kommentit
kun se oli jo liian myöhäistä, eli isot pojat olivat kertoneet kaikkea tosi typerää. Poika veti koulun alettua ekat puoli vuotta pelkästä seksistä vaahdoten kuin pahinkin macho. Ei päivääkään mennyt ilman muna- ja panojuttuja.
Sitten kun annoimme asiallisen valistuksen kuvakirjan (lapsille suunnatun) kanssa, mielenkiinto häipyi ja kaikki ne yököttävät panojutut. Nuoremmat saivat saman valistuksen, eivätkä ole olleet yhtä innokkaita "seksihulluja" sitten koulun alkaessa, kun ovat jo jotain tienneetkin.
Kyllä me ollaan sanottu, että isä laittaa pippelin äidin pimppaan.
kävin kyllä ultrassa kun olin vuotanut kipeänä pari päivää, mutta vielä tuntui siltä, ettei ulos ole tullut juuri mitään. Tein sitten lääkkeellisen tyhjennyksen kotona ja siitä parin viikon päästä tein raskaustestin ja kävin ultrassa - tosin siis ihan yksityisellä. En kyllä uskonut, että siellä mitään olisi, mutta ihan mielenrauhan takia.
ja siis muistaakseni me aloitimme ihan normaalin seksielämän alle viikon päästä keskenmenosta. Heti kun vuoto loppui.
mutta jos jostain syystä raskaus alkaisi välittömästi keskenmenon jälkeen, niin ei siinä mitään vaaraa ole.
Ei meillä mitään selibaattijaksoja tai ehkäisyä ole keskenmenon jälkeen ollut, 6 vai 7 kiertoa on nyt takana ilman raskautta.
Meille sanottiin, että on hyvä pitää 1-3 kiertoa taukoa ennen uutta yritystä. No me sitten kysyimme, että onko raskaudesta jotain vaaraa, pitäisikö sitten käyttää ehkäisyä. Vastaus oli, että ei tarvitse, kyllä saa ihan ilman harrastaa. Ehkä seksin harrastaminen ilman ehkäisyä ja raskauden yritys ovat eri asioita ;)
Ensin Helsingin keskustaan. Sieltä bussi Jorvin sairaalaan.