Lue keskustelun säännöt.
Äitini pyysi minulta yhtä asiaa, en puhu hänelle, mitä teen?
20.06.2015 |
Eli en ole enää puheväleissä äitini kanssa. Äiti ei tätä halua tajuta. Mies on ja on sanonut äidlleni, että viestit miehelleni, ei minulle, että äiti siis jättää minut rauhaan.
äiti ei ole tätä kuitenkaan kunnioittanut, vaan on kerran viestitellyt mulle kysyen kuulumisia. Surullistahan se on, että tähän on tultu, mutta hänelle on annettu monta tilaisuutta ymmärtää, miten kohdella minua niin, ettei pahoita mun mieltä ja kun ei halua ottaa mitään onkeensa niin katkaisin välit.
Mutta nyt mietin, mitä teen, kun äiti lähestyi minua ehdottaen, että hän ja eräs sukulaisensa jonka mäkin tunnen lapsuudestani, tulisivat meille käymään myöhemmin kesällä. Tai vaihtoehtoisesti niin, että näksimme kaikki äitini luona. Tämä sukulainen haluaa kuulemma nähdä lapseni.
En halua heitä meille, meillä on tosi sotkuista. Tavallaan siinä olisi se hyvää, että kun äiti on aina lytännyt minua aiheesta ja häpeää minua siksi, niin saisi hävetä sitten oikein kunnolla. Mutta ei se nyt olisi kivaa sitä sukulaista kohtaan tulla meille enkä jaksaisi siivota juurikaan.
Mä en halua mennä äidilleni. Se olisi sitten vain teatteria että välimme ovat muka kunnossa, sitä se on ollut tähän asti ja se teatteri on nyt minun osaltani loppu.
Mietin, että ehkä mies menisi vain lasten kanssa. Sekin harmittaa, koska ei heille nyt varmaan tämä sukulainen niin tärkeä ole. Ajomatkaaakin on reilusti toistasataa km suuntaansa.
Vielä tuli mieleen valkoinen valhe, mutta en vaan haluaisi lähteä sillekään tielle. Eli sanoisin, että olemme silloin juuri matkoilla. Mitä te tekisitte?
Kommentit (694)
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:54"]
Ap, paljonko sulla on ikää? Asenteesi vaikuttaa nimittäin aika lapselliselta näinkin vakavan asian kohdalla. Vaikeasta äitisuhteesta irtautuminen vei ystävälläni parikyt vuotta, onnistui vasta jotain vuosia äidin kuoleman jälkeen. Ihan itsesi kannalta, älä mene tuolle aggression ja katkeruuden tielle, sairastutat omatkin lapsesi.
[/quote]
Mä oon mennyt sille noin 4-vuotiaana. Eli en ole enää valitsemassa, vaikka sulle onkin helpompaa uskoa niin. Toimikaa te muut lastenne kanssa niin, etteivät he joudu huutamaan teille ja opi sitä yhtenä tapana kommunikoida.
ap
[/quote] Niin sinä ap huudat täällä meille, jotka yrittävät ymmärtää sinua. Olet hyökkäävä ja puolustuskannalla. Tuo mitä vastasit, että se auttoi, kun joku sanoi, että äitisi on narsisti. Mutta huomaatko, että et siedä sitä, kun sinua arvostellaan? Siirrät kaiken äitisi syyksi. Onko totta, että sinulla ja äidilläsi ei koskaan ole ollut yhtään hyvää hetkeä?
Ajattelen omia kolmea lastani ja voin sanoa, että kaikki ovat temperamenteiltaan erilaisia. Yksi kuitenkin on aina ollut herkkä ja edelleen nyt aikuisenakin ottaa kaiken arvostelun helposti itseensä. Hän riitaantuu edelleen helposti sisarustensa kanssa ja on usein vaikea jäljittää mistä se nyt veti "herneet nenään". Tällä yritän sanoa sitä, että niin monet asiat vaikuttavat. Olitko "vaativa" lapsi ja jäikö äiti paljon yksin sinun kanssa? Tai kohdistuiko sinuun kovat odotukset jne? Saitko ainoana lapsena elää kuin pellossa ja mitään ei vaadittu, vaatimukset tulivat yllätyksenä liian myöhään, jolloin aloit kapinoida? Näitä mietiskelin, kun tarinoitasi olen seurannut.
Mitä sinulle tai perheellesi tapahtui kun olit n 4-vuotias?
[/quote]
Noin 4-vuotiaasta alan muistaa asioita. Äitini lähti kotoa kanssani kun olin 2,5-vuotias. Isä, joka oli paljon lempeämpi jäi taakse. Äidin on täytynyt tuntua pienestä lapselta ihan hirviöltä, kun miettii, miten hän kasvattaa. On meillä tietenkin ollut hyviäkin hetkiä. Mutta kyllä minuun oli iskostettu jo silloinkin usko, että mua saa kohdella huonosti.
Äitini oli liian yksin kanssani. Mutta se ei tarkoita sitä, että hän sen takia olisi ollut huono äiti, vaan että ne piirteet olivat olemassa ja ne tulivat paineen alla esille. Totta kai tuettuna on helpompi omata pitempää pinnaa. Oisata mieheni, jolla on oikeasti osaamista lasten suhteen on hyvä ihminen kaikille läheisilleen kauhean paineenkin alla. Tosin hänellä on myös hyvä paineensietokyky.
Toisaalta, jos äitini tietäisi tehneensä väärin, hän myös pahoittelisi. Mutta hän ei tiedä. Enkä saa häntä ymmärtämään. Hän valehtelee siis että kaikki on minun vikaani. Ja hankaloittaa minun arkeani ja elämääni, ellen sano, että nyt riitti. Minusta se on hänen vikansa, ettei hän tiedä tehneensä väärin, koska MINÄ olen sen hänelle kertonut. Eikö mun sana kelpaa? Eikö se riitä? En voi sanoin kertoa, miten hirveälle tuntuu se. Voisin nyt kiroilla taas tähän päälle, jotta mitenkään ymmärtäisitte, mutta en nyt sit kiroile, kun se näyttää vievän kaiken tehon siltä, mitä teille sanoo. Ihan sama.
Äitini oli ankara ja aivan turhaan. Luuletko sinä, että minä olen koskaan saanut tai halunnut mitään kapinoida? Miksi? En mä ole mikään heikomman aineksen tasoinen kapinoijaurpo. Vaan mua estettiin elämästä, kun olisin ollut kiva ja ihan tavallinen nuori. Ei mulla ole koskaan ollut tarvetta kapinointiin. Olen halunnut arvoistani kohtelua. Äitihän näki, että mä en pahuuttani halua ymmärtää häntä, vaan mieluummin otan huutoa vastaan. Mä en vaan ole tajunnut, mitä multa halutaan. Äiti on näitä aikuisia, jotka odottavat lapselta aikuisen käytöstä. Siinä on ehkä yksi mistä olen hänelle eniten katkera.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:54"]
Ap, paljonko sulla on ikää? Asenteesi vaikuttaa nimittäin aika lapselliselta näinkin vakavan asian kohdalla. Vaikeasta äitisuhteesta irtautuminen vei ystävälläni parikyt vuotta, onnistui vasta jotain vuosia äidin kuoleman jälkeen. Ihan itsesi kannalta, älä mene tuolle aggression ja katkeruuden tielle, sairastutat omatkin lapsesi.
[/quote]
Mä oon mennyt sille noin 4-vuotiaana. Eli en ole enää valitsemassa, vaikka sulle onkin helpompaa uskoa niin. Toimikaa te muut lastenne kanssa niin, etteivät he joudu huutamaan teille ja opi sitä yhtenä tapana kommunikoida.
ap
[/quote] Niin sinä ap huudat täällä meille, jotka yrittävät ymmärtää sinua. Olet hyökkäävä ja puolustuskannalla. Tuo mitä vastasit, että se auttoi, kun joku sanoi, että äitisi on narsisti. Mutta huomaatko, että et siedä sitä, kun sinua arvostellaan? Siirrät kaiken äitisi syyksi. Onko totta, että sinulla ja äidilläsi ei koskaan ole ollut yhtään hyvää hetkeä?
Ajattelen omia kolmea lastani ja voin sanoa, että kaikki ovat temperamenteiltaan erilaisia. Yksi kuitenkin on aina ollut herkkä ja edelleen nyt aikuisenakin ottaa kaiken arvostelun helposti itseensä. Hän riitaantuu edelleen helposti sisarustensa kanssa ja on usein vaikea jäljittää mistä se nyt veti "herneet nenään". Tällä yritän sanoa sitä, että niin monet asiat vaikuttavat. Olitko "vaativa" lapsi ja jäikö äiti paljon yksin sinun kanssa? Tai kohdistuiko sinuun kovat odotukset jne? Saitko ainoana lapsena elää kuin pellossa ja mitään ei vaadittu, vaatimukset tulivat yllätyksenä liian myöhään, jolloin aloit kapinoida? Näitä mietiskelin, kun tarinoitasi olen seurannut.
Mitä sinulle tai perheellesi tapahtui kun olit n 4-vuotias?
[/quote]
Näetkö sinä lapsissasi kultaisen, hiljaisen ja syytetyn? Oletko kokenut narsismia, miten tuttu alue on sinulle?
[/quote] En näe lapsiani tuollaisina :) Kaikki ovat omia persooniaan panematta heitä mitenkään arvojärjestykseen. Kyllä narsismi on hyvinkin tuttu ihan työni kautta psykiatrian poliklinikalla, mutta eivät asiat ole noin mustavalkoisia, mitä ap väittää. Kyllähän minulla käy asiakkaita, jotka ovat katkeria vanhemmilleen. Se katkeruudessa vellominen ei vain auta, jos siitä ei päästä eteenpäin. Itsekin terapiassa pitkään olleena muistan ajan, jolloin syyttelin milloin isää milloin äitiä, mutta pääsin siitä yli ja pystyn ajattelemaan heitä vanhempina, jotka yrittivät parastaan. Vanhemmillani oli oma historiansa, joka oli muokannut heidän tapaansa elää. Eihän vanhempana voi enempää antaa, kuin mitä itse on saanut.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:55"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:48"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:39"] [quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:25"]Narsistin uhrin on todella vaikeata pukea sanoiksi tai kertomukseksi, mitä kaikkea on tapahtunut. Ei ole nauhoittelita, ei videota, ei kirjoituksia. Koska narsisti toimii niin, ettei jätä jälkiä. Narsisti kohtelee lastaan kaltoin, kun todistajia ei ole läsnä. Tämän kaiken päälle narsisti voi mitätöidä, väheksyä, syyttää lastaaan muiden läsnäollessa, mutta tekee sen niin että tapa soveltuu Suomen kasvatuskulttuuriin. Vain lapsi tiedostaa, että normaalia ei ole ollut seinien sisälläkään, muut eivät luonnollisesti niin älyä ajatella. Narsisteilla ei ole yhtenäisiä toimintoja, miten he erottuvat narsisteiksi. Jokaisesta narsistiperheestä löytyy erilaisia tapahtumia, niitä yhdistää vain lasten kaltoinkohtelu. [/quote] Ja sitä ei ole aloittajan äiti millään lailla tehnyt. Sensijaan hän laiminlyö lapsensa täysin. Kyseessä kyllä vakava persoonallisuushäiriö [/quote] Mistä tiedät, mitä ap:n äiti on tehnyt? Oletko sinä ollut hänen kotonaan kärpäsenä katossa videokameran kanssa? AP.n tekstit viittaavat vahvasti, että hän on narsistin uhri. Ja ap todennäköisesti mennyt jo alustavasti vikuroilleen, kun ei ole selvyyttä saanut todelliseen ongelmaan. Ensin syy ja oireet, sitten parantuminen, sitten toimintakykyiseksi. [/quote] Täällä jokainen on narsistin uhri. Hyvin kätevää. Ei edes ole ollut mitään. Ainoan asian ap on sanonut, että äiti vaati. Ja hän huusi äidilleen. Sensijaan lapsistaan hän sanoo, ettei välitä yhtään. "vitut äitiydestä" . Mies on hänelle kuin isä. Kaikki ihmiset on häntä varten
[/quote]
Olenhan mä kertonut äidistäni muutakin. Eli esim. ettei hän nyt kunnioita pyyntöäni olla ottamatta yhteyttä minuun. Minusta tuntuu, että jos toi vitut äitiydestä noin kolahti, niin sulla itselläsi on juttuja käsittelemättä sen suhteen. Mitenkään sinua tuomitsematta.
ap
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:54"]
Ap, paljonko sulla on ikää? Asenteesi vaikuttaa nimittäin aika lapselliselta näinkin vakavan asian kohdalla. Vaikeasta äitisuhteesta irtautuminen vei ystävälläni parikyt vuotta, onnistui vasta jotain vuosia äidin kuoleman jälkeen. Ihan itsesi kannalta, älä mene tuolle aggression ja katkeruuden tielle, sairastutat omatkin lapsesi.
[/quote]
Mä oon mennyt sille noin 4-vuotiaana. Eli en ole enää valitsemassa, vaikka sulle onkin helpompaa uskoa niin. Toimikaa te muut lastenne kanssa niin, etteivät he joudu huutamaan teille ja opi sitä yhtenä tapana kommunikoida.
ap
[/quote] Niin sinä ap huudat täällä meille, jotka yrittävät ymmärtää sinua. Olet hyökkäävä ja puolustuskannalla. Tuo mitä vastasit, että se auttoi, kun joku sanoi, että äitisi on narsisti. Mutta huomaatko, että et siedä sitä, kun sinua arvostellaan? Siirrät kaiken äitisi syyksi. Onko totta, että sinulla ja äidilläsi ei koskaan ole ollut yhtään hyvää hetkeä?
Ajattelen omia kolmea lastani ja voin sanoa, että kaikki ovat temperamenteiltaan erilaisia. Yksi kuitenkin on aina ollut herkkä ja edelleen nyt aikuisenakin ottaa kaiken arvostelun helposti itseensä. Hän riitaantuu edelleen helposti sisarustensa kanssa ja on usein vaikea jäljittää mistä se nyt veti "herneet nenään". Tällä yritän sanoa sitä, että niin monet asiat vaikuttavat. Olitko "vaativa" lapsi ja jäikö äiti paljon yksin sinun kanssa? Tai kohdistuiko sinuun kovat odotukset jne? Saitko ainoana lapsena elää kuin pellossa ja mitään ei vaadittu, vaatimukset tulivat yllätyksenä liian myöhään, jolloin aloit kapinoida? Näitä mietiskelin, kun tarinoitasi olen seurannut.
Mitä sinulle tai perheellesi tapahtui kun olit n 4-vuotias?
[/quote]
Näetkö sinä lapsissasi kultaisen, hiljaisen ja syytetyn? Oletko kokenut narsismia, miten tuttu alue on sinulle?
[/quote] En näe lapsiani tuollaisina :) Kaikki ovat omia persooniaan panematta heitä mitenkään arvojärjestykseen. Kyllä narsismi on hyvinkin tuttu ihan työni kautta psykiatrian poliklinikalla, mutta eivät asiat ole noin mustavalkoisia, mitä ap väittää. Kyllähän minulla käy asiakkaita, jotka ovat katkeria vanhemmilleen. Se katkeruudessa vellominen ei vain auta, jos siitä ei päästä eteenpäin. Itsekin terapiassa pitkään olleena muistan ajan, jolloin syyttelin milloin isää milloin äitiä, mutta pääsin siitä yli ja pystyn ajattelemaan heitä vanhempina, jotka yrittivät parastaan. Vanhemmillani oli oma historiansa, joka oli muokannut heidän tapaansa elää. Eihän vanhempana voi enempää antaa, kuin mitä itse on saanut.
[/quote]
Mutta sehän on ihan eri asia, jos he eivät ole vahingoittaneet sinun elämääsi ja pääsit yli. Eihän siinä sitten samaa mitä minä olen kokenut ollutkaan, koska selkeästikään ei ole syntynyt mitään ahaa-elämystä, kuten myös joillain narsismin uhreina täällä olleilta. He eivät ainakaan tule syyttelemään samaa kokemeita muita. Sinä vähän kaivelet, että jos se vika olisikin minussa käytökseeni. Totta kai vastaan käytöksestäni, mutta mistä se johtuu on toinen ja erillinen asia.
Minusta sä luulet nyt vähän liikoja itsestäsi töissä psykiatrian poliklinikalla. Mä uskon, ettet tiedä vielä puoliakaan, jos sulle on asiakas kertoo, että syyttää vanhempaansa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:55"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:48"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:39"] [quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:25"]Narsistin uhrin on todella vaikeata pukea sanoiksi tai kertomukseksi, mitä kaikkea on tapahtunut. Ei ole nauhoittelita, ei videota, ei kirjoituksia. Koska narsisti toimii niin, ettei jätä jälkiä. Narsisti kohtelee lastaan kaltoin, kun todistajia ei ole läsnä. Tämän kaiken päälle narsisti voi mitätöidä, väheksyä, syyttää lastaaan muiden läsnäollessa, mutta tekee sen niin että tapa soveltuu Suomen kasvatuskulttuuriin. Vain lapsi tiedostaa, että normaalia ei ole ollut seinien sisälläkään, muut eivät luonnollisesti niin älyä ajatella. Narsisteilla ei ole yhtenäisiä toimintoja, miten he erottuvat narsisteiksi. Jokaisesta narsistiperheestä löytyy erilaisia tapahtumia, niitä yhdistää vain lasten kaltoinkohtelu. [/quote] Ja sitä ei ole aloittajan äiti millään lailla tehnyt. Sensijaan hän laiminlyö lapsensa täysin. Kyseessä kyllä vakava persoonallisuushäiriö [/quote] Mistä tiedät, mitä ap:n äiti on tehnyt? Oletko sinä ollut hänen kotonaan kärpäsenä katossa videokameran kanssa? AP.n tekstit viittaavat vahvasti, että hän on narsistin uhri. Ja ap todennäköisesti mennyt jo alustavasti vikuroilleen, kun ei ole selvyyttä saanut todelliseen ongelmaan. Ensin syy ja oireet, sitten parantuminen, sitten toimintakykyiseksi. [/quote] Täällä jokainen on narsistin uhri. Hyvin kätevää. Ei edes ole ollut mitään. Ainoan asian ap on sanonut, että äiti vaati. Ja hän huusi äidilleen. Sensijaan lapsistaan hän sanoo, ettei välitä yhtään. "vitut äitiydestä" . Mies on hänelle kuin isä. Kaikki ihmiset on häntä varten
[/quote]
Mun äiti käytti retoriikassaan myös tota "kaikillahan noita sun ongelmias on" ja siksi sille ei tarvinnut tehdä mitään. Mä oon itseasiassa aika pettynyt, ettei teillä kaikilla nyt olekaan samoja ongelmia kuin mulla. Äitihän kasvatti, että kaikilla on ja se piti uskoa ja sillä hyvä.
ap
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:54"]
Ap, paljonko sulla on ikää? Asenteesi vaikuttaa nimittäin aika lapselliselta näinkin vakavan asian kohdalla. Vaikeasta äitisuhteesta irtautuminen vei ystävälläni parikyt vuotta, onnistui vasta jotain vuosia äidin kuoleman jälkeen. Ihan itsesi kannalta, älä mene tuolle aggression ja katkeruuden tielle, sairastutat omatkin lapsesi.
[/quote]
Mä oon mennyt sille noin 4-vuotiaana. Eli en ole enää valitsemassa, vaikka sulle onkin helpompaa uskoa niin. Toimikaa te muut lastenne kanssa niin, etteivät he joudu huutamaan teille ja opi sitä yhtenä tapana kommunikoida.
ap
[/quote] Niin sinä ap huudat täällä meille, jotka yrittävät ymmärtää sinua. Olet hyökkäävä ja puolustuskannalla. Tuo mitä vastasit, että se auttoi, kun joku sanoi, että äitisi on narsisti. Mutta huomaatko, että et siedä sitä, kun sinua arvostellaan? Siirrät kaiken äitisi syyksi. Onko totta, että sinulla ja äidilläsi ei koskaan ole ollut yhtään hyvää hetkeä?
Ajattelen omia kolmea lastani ja voin sanoa, että kaikki ovat temperamenteiltaan erilaisia. Yksi kuitenkin on aina ollut herkkä ja edelleen nyt aikuisenakin ottaa kaiken arvostelun helposti itseensä. Hän riitaantuu edelleen helposti sisarustensa kanssa ja on usein vaikea jäljittää mistä se nyt veti "herneet nenään". Tällä yritän sanoa sitä, että niin monet asiat vaikuttavat. Olitko "vaativa" lapsi ja jäikö äiti paljon yksin sinun kanssa? Tai kohdistuiko sinuun kovat odotukset jne? Saitko ainoana lapsena elää kuin pellossa ja mitään ei vaadittu, vaatimukset tulivat yllätyksenä liian myöhään, jolloin aloit kapinoida? Näitä mietiskelin, kun tarinoitasi olen seurannut.
Mitä sinulle tai perheellesi tapahtui kun olit n 4-vuotias?
[/quote]
Näetkö sinä lapsissasi kultaisen, hiljaisen ja syytetyn? Oletko kokenut narsismia, miten tuttu alue on sinulle?
[/quote] En näe lapsiani tuollaisina :) Kaikki ovat omia persooniaan panematta heitä mitenkään arvojärjestykseen. Kyllä narsismi on hyvinkin tuttu ihan työni kautta psykiatrian poliklinikalla, mutta eivät asiat ole noin mustavalkoisia, mitä ap väittää. Kyllähän minulla käy asiakkaita, jotka ovat katkeria vanhemmilleen. Se katkeruudessa vellominen ei vain auta, jos siitä ei päästä eteenpäin. Itsekin terapiassa pitkään olleena muistan ajan, jolloin syyttelin milloin isää milloin äitiä, mutta pääsin siitä yli ja pystyn ajattelemaan heitä vanhempina, jotka yrittivät parastaan. Vanhemmillani oli oma historiansa, joka oli muokannut heidän tapaansa elää. Eihän vanhempana voi enempää antaa, kuin mitä itse on saanut.
[/quote]
Miten voi päästä eteenpäin, ellei ymmärrä miksi itsellä on paha olo ja on toimintakyvytön? Jos eteenpäin potkaisu olisi niin helppoa, että: "älä ajattele, älä tunne, älä mieti, tee". Ennen kuin pääsee asioiden yli, vaatii se aikansa. Mistä se ongelmat ovat usein lähteneet? Kotoa. Ei aina. Teillä psykatrian poliklinikalla annetaan vain napit käteen? Samat asiakkaat palaavat?
Vanhempana voi antaa enemmän kuin mitä on saanut. Ellei näin olisi, maailma olisi yksi helvetti ja niin isoäidillä, äidillä kuin tyttärellä silmät mustana säännöllisin ajoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:54"]
Ap, paljonko sulla on ikää? Asenteesi vaikuttaa nimittäin aika lapselliselta näinkin vakavan asian kohdalla. Vaikeasta äitisuhteesta irtautuminen vei ystävälläni parikyt vuotta, onnistui vasta jotain vuosia äidin kuoleman jälkeen. Ihan itsesi kannalta, älä mene tuolle aggression ja katkeruuden tielle, sairastutat omatkin lapsesi.
[/quote]
Mä oon mennyt sille noin 4-vuotiaana. Eli en ole enää valitsemassa, vaikka sulle onkin helpompaa uskoa niin. Toimikaa te muut lastenne kanssa niin, etteivät he joudu huutamaan teille ja opi sitä yhtenä tapana kommunikoida.
ap
[/quote] Niin sinä ap huudat täällä meille, jotka yrittävät ymmärtää sinua. Olet hyökkäävä ja puolustuskannalla. Tuo mitä vastasit, että se auttoi, kun joku sanoi, että äitisi on narsisti. Mutta huomaatko, että et siedä sitä, kun sinua arvostellaan? Siirrät kaiken äitisi syyksi. Onko totta, että sinulla ja äidilläsi ei koskaan ole ollut yhtään hyvää hetkeä?
Ajattelen omia kolmea lastani ja voin sanoa, että kaikki ovat temperamenteiltaan erilaisia. Yksi kuitenkin on aina ollut herkkä ja edelleen nyt aikuisenakin ottaa kaiken arvostelun helposti itseensä. Hän riitaantuu edelleen helposti sisarustensa kanssa ja on usein vaikea jäljittää mistä se nyt veti "herneet nenään". Tällä yritän sanoa sitä, että niin monet asiat vaikuttavat. Olitko "vaativa" lapsi ja jäikö äiti paljon yksin sinun kanssa? Tai kohdistuiko sinuun kovat odotukset jne? Saitko ainoana lapsena elää kuin pellossa ja mitään ei vaadittu, vaatimukset tulivat yllätyksenä liian myöhään, jolloin aloit kapinoida? Näitä mietiskelin, kun tarinoitasi olen seurannut.
Mitä sinulle tai perheellesi tapahtui kun olit n 4-vuotias?
[/quote]
Näetkö sinä lapsissasi kultaisen, hiljaisen ja syytetyn? Oletko kokenut narsismia, miten tuttu alue on sinulle?
[/quote] En näe lapsiani tuollaisina :) Kaikki ovat omia persooniaan panematta heitä mitenkään arvojärjestykseen. Kyllä narsismi on hyvinkin tuttu ihan työni kautta psykiatrian poliklinikalla, mutta eivät asiat ole noin mustavalkoisia, mitä ap väittää. Kyllähän minulla käy asiakkaita, jotka ovat katkeria vanhemmilleen. Se katkeruudessa vellominen ei vain auta, jos siitä ei päästä eteenpäin. Itsekin terapiassa pitkään olleena muistan ajan, jolloin syyttelin milloin isää milloin äitiä, mutta pääsin siitä yli ja pystyn ajattelemaan heitä vanhempina, jotka yrittivät parastaan. Vanhemmillani oli oma historiansa, joka oli muokannut heidän tapaansa elää. Eihän vanhempana voi enempää antaa, kuin mitä itse on saanut.
[/quote]
Otetaan nyt TAAS toi Eerika-kortti, kun en vaan tiedä, miten tätä muuten kysyä. Mutta uskotko sä, että jos Eerika ois saanu elää aikuiseksi, häntä olisi parantanut kuulla, millaista Sirpan elämä oli ollut? Että ei mulla enää oo tuskaa tai haavoja, koska Sirpa ei vaan voinut tai osannut muuta?
Siis on varmaan ongelmia ja on ongelmia, jotka voi jättää taakseen sillä, että tajuaa toisen olleen viallinen. Tai ehkä jokaisen ongelman voi jossain kohdassa jättää taakseen sillä tiedolla, mutta MIKÄ se kohta kulloinkin on, miten paljon pitää saada asioihin ymmärrystä, ennen kuin tuo anta apua, takuulla vaihtelee.
Joten se, että sua auttoi toi, ja monia muitakin, ei tarkoita, että se auttaisi kaikkia.
ap
Ap, älä syytä äitiäsi siitä että olet ilkeä ihminen ja vähättelet muita. Itse näen kirjoitustesi perusteella sinun olevan heikompaa ainesta. Joo, älyä varmaan on mutta entä tunneäly? Mielenterveys? Tähän vastaat että olet tälläinen äitisi takia. Ehkä joo, mutta oikeasti älykäs ihminen olisi jo osannut päästää irti ja keskittyä muihin asioihin.
Katso siis peiliin ennenkuin arvostelet muita ylemmyydentuntoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi oi miksi näitä hulluja pitää hyysätä?
Jos eväitä ei ole niitä ei ole.
Täällä sivusta seuranneena, heikommat eväät on niillä jotka tallovat lisää heitä, joilla on ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka monella äidillä täällä mahtaa olla pelko omista mahdollisista kasvatusvirheistään? Hmm...Täydellistä ihmistä ei ole olemassa.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 14:46"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:54"]
Ap, paljonko sulla on ikää? Asenteesi vaikuttaa nimittäin aika lapselliselta näinkin vakavan asian kohdalla. Vaikeasta äitisuhteesta irtautuminen vei ystävälläni parikyt vuotta, onnistui vasta jotain vuosia äidin kuoleman jälkeen. Ihan itsesi kannalta, älä mene tuolle aggression ja katkeruuden tielle, sairastutat omatkin lapsesi.
[/quote]
Mä oon mennyt sille noin 4-vuotiaana. Eli en ole enää valitsemassa, vaikka sulle onkin helpompaa uskoa niin. Toimikaa te muut lastenne kanssa niin, etteivät he joudu huutamaan teille ja opi sitä yhtenä tapana kommunikoida.
ap
[/quote] Niin sinä ap huudat täällä meille, jotka yrittävät ymmärtää sinua. Olet hyökkäävä ja puolustuskannalla. Tuo mitä vastasit, että se auttoi, kun joku sanoi, että äitisi on narsisti. Mutta huomaatko, että et siedä sitä, kun sinua arvostellaan? Siirrät kaiken äitisi syyksi. Onko totta, että sinulla ja äidilläsi ei koskaan ole ollut yhtään hyvää hetkeä?
Ajattelen omia kolmea lastani ja voin sanoa, että kaikki ovat temperamenteiltaan erilaisia. Yksi kuitenkin on aina ollut herkkä ja edelleen nyt aikuisenakin ottaa kaiken arvostelun helposti itseensä. Hän riitaantuu edelleen helposti sisarustensa kanssa ja on usein vaikea jäljittää mistä se nyt veti "herneet nenään". Tällä yritän sanoa sitä, että niin monet asiat vaikuttavat. Olitko "vaativa" lapsi ja jäikö äiti paljon yksin sinun kanssa? Tai kohdistuiko sinuun kovat odotukset jne? Saitko ainoana lapsena elää kuin pellossa ja mitään ei vaadittu, vaatimukset tulivat yllätyksenä liian myöhään, jolloin aloit kapinoida? Näitä mietiskelin, kun tarinoitasi olen seurannut.
Mitä sinulle tai perheellesi tapahtui kun olit n 4-vuotias?
[/quote]
Noin 4-vuotiaasta alan muistaa asioita. Äitini lähti kotoa kanssani kun olin 2,5-vuotias. Isä, joka oli paljon lempeämpi jäi taakse. Äidin on täytynyt tuntua pienestä lapselta ihan hirviöltä, kun miettii, miten hän kasvattaa. On meillä tietenkin ollut hyviäkin hetkiä. Mutta kyllä minuun oli iskostettu jo silloinkin usko, että mua saa kohdella huonosti.
Äitini oli liian yksin kanssani. Mutta se ei tarkoita sitä, että hän sen takia olisi ollut huono äiti, vaan että ne piirteet olivat olemassa ja ne tulivat paineen alla esille. Totta kai tuettuna on helpompi omata pitempää pinnaa. Oisata mieheni, jolla on oikeasti osaamista lasten suhteen on hyvä ihminen kaikille läheisilleen kauhean paineenkin alla. Tosin hänellä on myös hyvä paineensietokyky.
Toisaalta, jos äitini tietäisi tehneensä väärin, hän myös pahoittelisi. Mutta hän ei tiedä. Enkä saa häntä ymmärtämään. Hän valehtelee siis että kaikki on minun vikaani. Ja hankaloittaa minun arkeani ja elämääni, ellen sano, että nyt riitti. Minusta se on hänen vikansa, ettei hän tiedä tehneensä väärin, koska MINÄ olen sen hänelle kertonut. Eikö mun sana kelpaa? Eikö se riitä? En voi sanoin kertoa, miten hirveälle tuntuu se. Voisin nyt kiroilla taas tähän päälle, jotta mitenkään ymmärtäisitte, mutta en nyt sit kiroile, kun se näyttää vievän kaiken tehon siltä, mitä teille sanoo. Ihan sama.
Äitini oli ankara ja aivan turhaan. Luuletko sinä, että minä olen koskaan saanut tai halunnut mitään kapinoida? Miksi? En mä ole mikään heikomman aineksen tasoinen kapinoijaurpo. Vaan mua estettiin elämästä, kun olisin ollut kiva ja ihan tavallinen nuori. Ei mulla ole koskaan ollut tarvetta kapinointiin. Olen halunnut arvoistani kohtelua. Äitihän näki, että mä en pahuuttani halua ymmärtää häntä, vaan mieluummin otan huutoa vastaan. Mä en vaan ole tajunnut, mitä multa halutaan. Äiti on näitä aikuisia, jotka odottavat lapselta aikuisen käytöstä. Siinä on ehkä yksi mistä olen hänelle eniten katkera.
ap
[/quote]
Eli ihan tavallinen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 14:56"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:55"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:48"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:39"] [quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:25"]Narsistin uhrin on todella vaikeata pukea sanoiksi tai kertomukseksi, mitä kaikkea on tapahtunut. Ei ole nauhoittelita, ei videota, ei kirjoituksia. Koska narsisti toimii niin, ettei jätä jälkiä. Narsisti kohtelee lastaan kaltoin, kun todistajia ei ole läsnä. Tämän kaiken päälle narsisti voi mitätöidä, väheksyä, syyttää lastaaan muiden läsnäollessa, mutta tekee sen niin että tapa soveltuu Suomen kasvatuskulttuuriin. Vain lapsi tiedostaa, että normaalia ei ole ollut seinien sisälläkään, muut eivät luonnollisesti niin älyä ajatella. Narsisteilla ei ole yhtenäisiä toimintoja, miten he erottuvat narsisteiksi. Jokaisesta narsistiperheestä löytyy erilaisia tapahtumia, niitä yhdistää vain lasten kaltoinkohtelu. [/quote] Ja sitä ei ole aloittajan äiti millään lailla tehnyt. Sensijaan hän laiminlyö lapsensa täysin. Kyseessä kyllä vakava persoonallisuushäiriö [/quote] Mistä tiedät, mitä ap:n äiti on tehnyt? Oletko sinä ollut hänen kotonaan kärpäsenä katossa videokameran kanssa? AP.n tekstit viittaavat vahvasti, että hän on narsistin uhri. Ja ap todennäköisesti mennyt jo alustavasti vikuroilleen, kun ei ole selvyyttä saanut todelliseen ongelmaan. Ensin syy ja oireet, sitten parantuminen, sitten toimintakykyiseksi. [/quote] Täällä jokainen on narsistin uhri. Hyvin kätevää. Ei edes ole ollut mitään. Ainoan asian ap on sanonut, että äiti vaati. Ja hän huusi äidilleen. Sensijaan lapsistaan hän sanoo, ettei välitä yhtään. "vitut äitiydestä" . Mies on hänelle kuin isä. Kaikki ihmiset on häntä varten
[/quote]
Olenhan mä kertonut äidistäni muutakin. Eli esim. ettei hän nyt kunnioita pyyntöäni olla ottamatta yhteyttä minuun. Minusta tuntuu, että jos toi vitut äitiydestä noin kolahti, niin sulla itselläsi on juttuja käsittelemättä sen suhteen. Mitenkään sinua tuomitsematta.
ap
[/quote]
Eli nyt ottaa sinuun ystävällisesti yhteyttä kauniiksi kehumallasi sähköpostilla. Ja koet, että hän haluaa sinun siivoavan ja välittävän lapsistasi. Muuta et ole sanonut
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 15:05"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:54"]
Ap, paljonko sulla on ikää? Asenteesi vaikuttaa nimittäin aika lapselliselta näinkin vakavan asian kohdalla. Vaikeasta äitisuhteesta irtautuminen vei ystävälläni parikyt vuotta, onnistui vasta jotain vuosia äidin kuoleman jälkeen. Ihan itsesi kannalta, älä mene tuolle aggression ja katkeruuden tielle, sairastutat omatkin lapsesi.
[/quote]
Mä oon mennyt sille noin 4-vuotiaana. Eli en ole enää valitsemassa, vaikka sulle onkin helpompaa uskoa niin. Toimikaa te muut lastenne kanssa niin, etteivät he joudu huutamaan teille ja opi sitä yhtenä tapana kommunikoida.
ap
[/quote] Niin sinä ap huudat täällä meille, jotka yrittävät ymmärtää sinua. Olet hyökkäävä ja puolustuskannalla. Tuo mitä vastasit, että se auttoi, kun joku sanoi, että äitisi on narsisti. Mutta huomaatko, että et siedä sitä, kun sinua arvostellaan? Siirrät kaiken äitisi syyksi. Onko totta, että sinulla ja äidilläsi ei koskaan ole ollut yhtään hyvää hetkeä?
Ajattelen omia kolmea lastani ja voin sanoa, että kaikki ovat temperamenteiltaan erilaisia. Yksi kuitenkin on aina ollut herkkä ja edelleen nyt aikuisenakin ottaa kaiken arvostelun helposti itseensä. Hän riitaantuu edelleen helposti sisarustensa kanssa ja on usein vaikea jäljittää mistä se nyt veti "herneet nenään". Tällä yritän sanoa sitä, että niin monet asiat vaikuttavat. Olitko "vaativa" lapsi ja jäikö äiti paljon yksin sinun kanssa? Tai kohdistuiko sinuun kovat odotukset jne? Saitko ainoana lapsena elää kuin pellossa ja mitään ei vaadittu, vaatimukset tulivat yllätyksenä liian myöhään, jolloin aloit kapinoida? Näitä mietiskelin, kun tarinoitasi olen seurannut.
Mitä sinulle tai perheellesi tapahtui kun olit n 4-vuotias?
[/quote]
Näetkö sinä lapsissasi kultaisen, hiljaisen ja syytetyn? Oletko kokenut narsismia, miten tuttu alue on sinulle?
[/quote] En näe lapsiani tuollaisina :) Kaikki ovat omia persooniaan panematta heitä mitenkään arvojärjestykseen. Kyllä narsismi on hyvinkin tuttu ihan työni kautta psykiatrian poliklinikalla, mutta eivät asiat ole noin mustavalkoisia, mitä ap väittää. Kyllähän minulla käy asiakkaita, jotka ovat katkeria vanhemmilleen. Se katkeruudessa vellominen ei vain auta, jos siitä ei päästä eteenpäin. Itsekin terapiassa pitkään olleena muistan ajan, jolloin syyttelin milloin isää milloin äitiä, mutta pääsin siitä yli ja pystyn ajattelemaan heitä vanhempina, jotka yrittivät parastaan. Vanhemmillani oli oma historiansa, joka oli muokannut heidän tapaansa elää. Eihän vanhempana voi enempää antaa, kuin mitä itse on saanut.
[/quote]
Miten voi päästä eteenpäin, ellei ymmärrä miksi itsellä on paha olo ja on toimintakyvytön? Jos eteenpäin potkaisu olisi niin helppoa, että: "älä ajattele, älä tunne, älä mieti, tee". Ennen kuin pääsee asioiden yli, vaatii se aikansa. Mistä se ongelmat ovat usein lähteneet? Kotoa. Ei aina. Teillä psykatrian poliklinikalla annetaan vain napit käteen? Samat asiakkaat palaavat?
Vanhempana voi antaa enemmän kuin mitä on saanut. Ellei näin olisi, maailma olisi yksi helvetti ja niin isoäidillä, äidillä kuin tyttärellä silmät mustana säännöllisin ajoin.
[/quote]
Ap antaa paljon vähemmän kuin os saanut
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 15:10"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:41"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:23"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:54"]
Ap, paljonko sulla on ikää? Asenteesi vaikuttaa nimittäin aika lapselliselta näinkin vakavan asian kohdalla. Vaikeasta äitisuhteesta irtautuminen vei ystävälläni parikyt vuotta, onnistui vasta jotain vuosia äidin kuoleman jälkeen. Ihan itsesi kannalta, älä mene tuolle aggression ja katkeruuden tielle, sairastutat omatkin lapsesi.
[/quote]
Mä oon mennyt sille noin 4-vuotiaana. Eli en ole enää valitsemassa, vaikka sulle onkin helpompaa uskoa niin. Toimikaa te muut lastenne kanssa niin, etteivät he joudu huutamaan teille ja opi sitä yhtenä tapana kommunikoida.
ap
[/quote] Niin sinä ap huudat täällä meille, jotka yrittävät ymmärtää sinua. Olet hyökkäävä ja puolustuskannalla. Tuo mitä vastasit, että se auttoi, kun joku sanoi, että äitisi on narsisti. Mutta huomaatko, että et siedä sitä, kun sinua arvostellaan? Siirrät kaiken äitisi syyksi. Onko totta, että sinulla ja äidilläsi ei koskaan ole ollut yhtään hyvää hetkeä?
Ajattelen omia kolmea lastani ja voin sanoa, että kaikki ovat temperamenteiltaan erilaisia. Yksi kuitenkin on aina ollut herkkä ja edelleen nyt aikuisenakin ottaa kaiken arvostelun helposti itseensä. Hän riitaantuu edelleen helposti sisarustensa kanssa ja on usein vaikea jäljittää mistä se nyt veti "herneet nenään". Tällä yritän sanoa sitä, että niin monet asiat vaikuttavat. Olitko "vaativa" lapsi ja jäikö äiti paljon yksin sinun kanssa? Tai kohdistuiko sinuun kovat odotukset jne? Saitko ainoana lapsena elää kuin pellossa ja mitään ei vaadittu, vaatimukset tulivat yllätyksenä liian myöhään, jolloin aloit kapinoida? Näitä mietiskelin, kun tarinoitasi olen seurannut.
Mitä sinulle tai perheellesi tapahtui kun olit n 4-vuotias?
[/quote]
Näetkö sinä lapsissasi kultaisen, hiljaisen ja syytetyn? Oletko kokenut narsismia, miten tuttu alue on sinulle?
[/quote] En näe lapsiani tuollaisina :) Kaikki ovat omia persooniaan panematta heitä mitenkään arvojärjestykseen. Kyllä narsismi on hyvinkin tuttu ihan työni kautta psykiatrian poliklinikalla, mutta eivät asiat ole noin mustavalkoisia, mitä ap väittää. Kyllähän minulla käy asiakkaita, jotka ovat katkeria vanhemmilleen. Se katkeruudessa vellominen ei vain auta, jos siitä ei päästä eteenpäin. Itsekin terapiassa pitkään olleena muistan ajan, jolloin syyttelin milloin isää milloin äitiä, mutta pääsin siitä yli ja pystyn ajattelemaan heitä vanhempina, jotka yrittivät parastaan. Vanhemmillani oli oma historiansa, joka oli muokannut heidän tapaansa elää. Eihän vanhempana voi enempää antaa, kuin mitä itse on saanut.
[/quote]
Otetaan nyt TAAS toi Eerika-kortti, kun en vaan tiedä, miten tätä muuten kysyä. Mutta uskotko sä, että jos Eerika ois saanu elää aikuiseksi, häntä olisi parantanut kuulla, millaista Sirpan elämä oli ollut? Että ei mulla enää oo tuskaa tai haavoja, koska Sirpa ei vaan voinut tai osannut muuta?
Siis on varmaan ongelmia ja on ongelmia, jotka voi jättää taakseen sillä, että tajuaa toisen olleen viallinen. Tai ehkä jokaisen ongelman voi jossain kohdassa jättää taakseen sillä tiedolla, mutta MIKÄ se kohta kulloinkin on, miten paljon pitää saada asioihin ymmärrystä, ennen kuin tuo anta apua, takuulla vaihtelee.
Joten se, että sua auttoi toi, ja monia muitakin, ei tarkoita, että se auttaisi kaikkia.
ap
[/quote]
Luuletko että sinun lapsiasi lohduttaa kuulla, että sinun äitisi vaati sinulta jotain etkä siksi itse ollut äiti lainkaan?
Hei. Isovanhempana kertoisin vain, että suurin osa meistä haluaa olla lastenlastensa kanssa. Minusta lapsi menettää jotain arvokasta jos isovanhemmat ei kuulu hänen elämään ja isovanhemmat vielä arvokkaampaa seuraa. En tiedä toki miten kysyinen äiti lapsenlapseena suhtautuu. Lapsi on aina kuitenkin syytön sekä sinun että hänen sanomisiin tai tekoihin ja ehkä hänen on hankala isompana ymmärtää miksi muut on mummulassa enkä minä.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 15:53"]
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 15:05"][quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 14:49"] [quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:41"] [quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 13:23"] [quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 12:53"] [quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:54"] Ap, paljonko sulla on ikää? Asenteesi vaikuttaa nimittäin aika lapselliselta näinkin vakavan asian kohdalla. Vaikeasta äitisuhteesta irtautuminen vei ystävälläni parikyt vuotta, onnistui vasta jotain vuosia äidin kuoleman jälkeen. Ihan itsesi kannalta, älä mene tuolle aggression ja katkeruuden tielle, sairastutat omatkin lapsesi. [/quote] Mä oon mennyt sille noin 4-vuotiaana. Eli en ole enää valitsemassa, vaikka sulle onkin helpompaa uskoa niin. Toimikaa te muut lastenne kanssa niin, etteivät he joudu huutamaan teille ja opi sitä yhtenä tapana kommunikoida. ap [/quote] Niin sinä ap huudat täällä meille, jotka yrittävät ymmärtää sinua. Olet hyökkäävä ja puolustuskannalla. Tuo mitä vastasit, että se auttoi, kun joku sanoi, että äitisi on narsisti. Mutta huomaatko, että et siedä sitä, kun sinua arvostellaan? Siirrät kaiken äitisi syyksi. Onko totta, että sinulla ja äidilläsi ei koskaan ole ollut yhtään hyvää hetkeä? Ajattelen omia kolmea lastani ja voin sanoa, että kaikki ovat temperamenteiltaan erilaisia. Yksi kuitenkin on aina ollut herkkä ja edelleen nyt aikuisenakin ottaa kaiken arvostelun helposti itseensä. Hän riitaantuu edelleen helposti sisarustensa kanssa ja on usein vaikea jäljittää mistä se nyt veti "herneet nenään". Tällä yritän sanoa sitä, että niin monet asiat vaikuttavat. Olitko "vaativa" lapsi ja jäikö äiti paljon yksin sinun kanssa? Tai kohdistuiko sinuun kovat odotukset jne? Saitko ainoana lapsena elää kuin pellossa ja mitään ei vaadittu, vaatimukset tulivat yllätyksenä liian myöhään, jolloin aloit kapinoida? Näitä mietiskelin, kun tarinoitasi olen seurannut. Mitä sinulle tai perheellesi tapahtui kun olit n 4-vuotias? [/quote] Näetkö sinä lapsissasi kultaisen, hiljaisen ja syytetyn? Oletko kokenut narsismia, miten tuttu alue on sinulle? [/quote] En näe lapsiani tuollaisina :) Kaikki ovat omia persooniaan panematta heitä mitenkään arvojärjestykseen. Kyllä narsismi on hyvinkin tuttu ihan työni kautta psykiatrian poliklinikalla, mutta eivät asiat ole noin mustavalkoisia, mitä ap väittää. Kyllähän minulla käy asiakkaita, jotka ovat katkeria vanhemmilleen. Se katkeruudessa vellominen ei vain auta, jos siitä ei päästä eteenpäin. Itsekin terapiassa pitkään olleena muistan ajan, jolloin syyttelin milloin isää milloin äitiä, mutta pääsin siitä yli ja pystyn ajattelemaan heitä vanhempina, jotka yrittivät parastaan. Vanhemmillani oli oma historiansa, joka oli muokannut heidän tapaansa elää. Eihän vanhempana voi enempää antaa, kuin mitä itse on saanut. [/quote] Miten voi päästä eteenpäin, ellei ymmärrä miksi itsellä on paha olo ja on toimintakyvytön? Jos eteenpäin potkaisu olisi niin helppoa, että: "älä ajattele, älä tunne, älä mieti, tee". Ennen kuin pääsee asioiden yli, vaatii se aikansa. Mistä se ongelmat ovat usein lähteneet? Kotoa. Ei aina. Teillä psykatrian poliklinikalla annetaan vain napit käteen? Samat asiakkaat palaavat? Vanhempana voi antaa enemmän kuin mitä on saanut. Ellei näin olisi, maailma olisi yksi helvetti ja niin isoäidillä, äidillä kuin tyttärellä silmät mustana säännöllisin ajoin. [/quote] Ap antaa paljon vähemmän kuin os saanut
[/quote]
Ap on herännyt tilanteeseen, on hakenut apua, ehkä ei sitä oikeaa, siksi hakee edelleen apua. Äitinsä ei tainnut ymmärtää hakea apua, vieläkään.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 16:55"]Ihmetyttää, miten narsistinen äti -ongelmaan osittain täällä on suhtauduttu (tietyt äidit?) niin että siitä ei saisi puhua, sitä ei saisi ilmaista, se pitäisi lakaista maton alle eikä saisi puhua ongelmasta ongelman nimellä.: ) Ovatko ne niitä äitejä, kuten omanikin, jotka siinä vaiheessa toivovat lastaan kuolemaa kohti, kun lapsi avaa suunsa aikuisena haluten selvittää ongelmia, niistä puhuen, ei vain hiljaa kärsien? Niitä äitejä, jotka haukkuvat lapsen heikoiksi, hulluiksi jne.? Vaikka todellisuudessa sellainen äiti on heikko, hullu joka empatiakyvyttömyydessään ja teoissaan on aiheuttanut lapselle traumoja. Eikö niidenkin äitien olisi aika oppia puhumaan ja avautumaan omista virheistään ja etsimään keinoja kohti parempaa äitiyttä, miettiä miksi ovat sellaisia, miten muuttua, mikä avuksi. Päämääränä miten rakentaa uusi, ensimmäinen aito suhde äidin ja lapsen välillä.
Jos olisi tässä ketjussa kyse jostain muusta, kuin äidin / vanhempien ongelmista heijastuen tyttären elämään, näin totaalisen havainnollistettuna, millaiseksi lapsi tulee, äitiyteen asti, olisi eri ääni kellossa.
Monelle heräämisen paikka.
[/quote]
Ap on se narsistinen äiti.
Onko sinusta kaikki kanssasi erimieltä olevat narsisti äitejä?
Ketju on lukittu.
Ihmetyttää, miten narsistinen äti -ongelmaan osittain täällä on suhtauduttu (tietyt äidit?) niin että siitä ei saisi puhua, sitä ei saisi ilmaista, se pitäisi lakaista maton alle eikä saisi puhua ongelmasta ongelman nimellä.: ) Ovatko ne niitä äitejä, kuten omanikin, jotka siinä vaiheessa toivovat lastaan kuolemaa kohti, kun lapsi avaa suunsa aikuisena haluten selvittää ongelmia, niistä puhuen, ei vain hiljaa kärsien? Niitä äitejä, jotka haukkuvat lapsen heikoiksi, hulluiksi jne.? Vaikka todellisuudessa sellainen äiti on heikko, hullu joka empatiakyvyttömyydessään ja teoissaan on aiheuttanut lapselle traumoja. Eikö niidenkin äitien olisi aika oppia puhumaan ja avautumaan omista virheistään ja etsimään keinoja kohti parempaa äitiyttä, miettiä miksi ovat sellaisia, miten muuttua, mikä avuksi. Päämääränä miten rakentaa uusi, ensimmäinen aito suhde äidin ja lapsen välillä.
Jos olisi tässä ketjussa kyse jostain muusta, kuin äidin / vanhempien ongelmista heijastuen tyttären elämään, näin totaalisen havainnollistettuna, millaiseksi lapsi tulee, äitiyteen asti, olisi eri ääni kellossa.
Monelle heräämisen paikka.