Lue keskustelun säännöt.
Äitini pyysi minulta yhtä asiaa, en puhu hänelle, mitä teen?
20.06.2015 |
Eli en ole enää puheväleissä äitini kanssa. Äiti ei tätä halua tajuta. Mies on ja on sanonut äidlleni, että viestit miehelleni, ei minulle, että äiti siis jättää minut rauhaan.
äiti ei ole tätä kuitenkaan kunnioittanut, vaan on kerran viestitellyt mulle kysyen kuulumisia. Surullistahan se on, että tähän on tultu, mutta hänelle on annettu monta tilaisuutta ymmärtää, miten kohdella minua niin, ettei pahoita mun mieltä ja kun ei halua ottaa mitään onkeensa niin katkaisin välit.
Mutta nyt mietin, mitä teen, kun äiti lähestyi minua ehdottaen, että hän ja eräs sukulaisensa jonka mäkin tunnen lapsuudestani, tulisivat meille käymään myöhemmin kesällä. Tai vaihtoehtoisesti niin, että näksimme kaikki äitini luona. Tämä sukulainen haluaa kuulemma nähdä lapseni.
En halua heitä meille, meillä on tosi sotkuista. Tavallaan siinä olisi se hyvää, että kun äiti on aina lytännyt minua aiheesta ja häpeää minua siksi, niin saisi hävetä sitten oikein kunnolla. Mutta ei se nyt olisi kivaa sitä sukulaista kohtaan tulla meille enkä jaksaisi siivota juurikaan.
Mä en halua mennä äidilleni. Se olisi sitten vain teatteria että välimme ovat muka kunnossa, sitä se on ollut tähän asti ja se teatteri on nyt minun osaltani loppu.
Mietin, että ehkä mies menisi vain lasten kanssa. Sekin harmittaa, koska ei heille nyt varmaan tämä sukulainen niin tärkeä ole. Ajomatkaaakin on reilusti toistasataa km suuntaansa.
Vielä tuli mieleen valkoinen valhe, mutta en vaan haluaisi lähteä sillekään tielle. Eli sanoisin, että olemme silloin juuri matkoilla. Mitä te tekisitte?
Kommentit (694)
Koko myötätuntoni on lasten puolella. Heidän olosuhteisiin voi vielä vaikuttaa. En pysty näkemään aloittajaa enää sääliä tarvitsevana lapsena. Erityisen ärsyttävää on nuo narsisti äiti huutelut. Minulle ap on enemmän narsisti kuin hänen äitinsä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mun äitini olisi aikoinaan yhtään havahtunut omaan käytökseensä, olisi se voinut kääntää kaiken meidän perhedynamiikassa. Mutta kun ei. Lapsena itse ymmärsi kyllä, ettei ollut "kaikki kotona" meidän äiteellä. Mitään ei uskaltanut sanoa, ei puhua, ei tehdä ja varpaillaan piti kävellä omaan huoneeseensa. Sen enempää kertomatta, millaista oli elää narsistiäidin vallan alla, ihmettelen että selvisin siitä hengissä. Äiti ei omasta mielestään tehnyt koskaan väärin. Aikuisena vasta, kun ymmärsin lopulta mistä oli kyse, yritin hänelle asiaa avata, sama kuin olisi puhunut autolle joka lyö kaasun pohjaan ja heittää pakokaasut naamalle. Mikään ei ole muuttunut ja minä tiedän, ettei tule koskaan muttumaankaan. Ainoa asia, minkä minä muutin lopulta, oli että "poistin" äidin elämästäni, se auttoi. Prosessi oli pitkä, raskas, opin paljon aiheesta kun tietoa etsin netistä ja se oli kannattavaa.
Mulle on ihan sama, miksikä sitä tapaa nimitetään, kun äiti on täysin itsekeskeinen, vallanhimoinen ja lapset jää sivuseikaksi. Kaikki ne elementit, mitä äidistä kerrotaan mm. tämän linkin alla
http://keskustelu.ellit.fi/threads/miten-tunnistaa-narsistinen-aeiti.1869550/
...pitäää täysin paikkansa meidän äiti-lapset suhteissa. Tuota oli elämäni lapsena ja sitä jatkui minun aikuisuuteen asti, kunnes itse aloin selvittämään, mistä hemmetistä on kyse. Pitkään etsinkin ja tuosta löytyi vastaukset. Pelastin oman elämäni, olen hengissä. Ymmärsin myös omaa käytöstäni, mitä olin ennen, yksinäinen taistelija, joka joutui itse opettelemaan kaiken elämästä ja ihmisyydestä. Lähtökohdat ovat aivan eri, kuin "normi"äidin tyttärenä.
Narsismi -sanaa viljellään perusteettomasti nykyään, harmillista tilanteissa, joissa ei ymmärretä mitä se oikeasti tarkoittaa. Mutta ne tapaukset, joissa todella on kyse narsistisesta äidistä, ovat vakavia asioita. Kun ongelmaa ei nähdä, eikä osata hahmottaa mistä on kyse, voi se olla tappavaa. Näin meillä oli.
Lapselle vahingon tekeminen voi olla myös henkistä. Välillä jopa tuntuu, että fyysinen (hakkaaminen) olisi parempi kuin henkinen väkivalta. Lapselle henkistä väkivaltaa on kääntää lapsen paha olo omaan pahoinvointiin. Niinkuin teet jatkuvasti "mutta kun MINÄ en saanut ja kun MINÄ sitä ja MINÄ tätä". Sun pitää kantaa vastuu ja huolehtia sun lasten HENKISESTÄ hyvinvoinnista, se on voivoi tässä kohtaa nyt miettiä mitä SINÄ et saanut lapsena, koska nyt sinun lapset on ETUSIJALLA, et sinä.
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:20"]
Lapselle vahingon tekeminen voi olla myös henkistä. Välillä jopa tuntuu, että fyysinen (hakkaaminen) olisi parempi kuin henkinen väkivalta. Lapselle henkistä väkivaltaa on kääntää lapsen paha olo omaan pahoinvointiin. Niinkuin teet jatkuvasti "mutta kun MINÄ en saanut ja kun MINÄ sitä ja MINÄ tätä". Sun pitää kantaa vastuu ja huolehtia sun lasten HENKISESTÄ hyvinvoinnista, se on voivoi tässä kohtaa nyt miettiä mitä SINÄ et saanut lapsena, koska nyt sinun lapset on ETUSIJALLA, et sinä.
[/quote]
Narsisti tekee pääasiassa henkistä väkivaltaa. Fyysistä voi olla (suurella todennöisyydellä) lisäksi. Selviö on, että lapset ovat etusijalla perheessä, lapset jotka rakastavat ehdottomasti vanhempiaan, ymmärtämättä. Selitä, miten tuo taotaan narisistisen äidin päähän? Omasta äidistäni tiedän, että jos hänelle joku noin sanoisi, esittää hän superäitiä ja alkaa kauniilla äänensävyllä selitys että juu, kyllä meidän matti ja maija oli kesäleirillä (laitettiin pois kotoa, jotta äiti sai täysin isän huomion) ja maija käy pianotunneilla (äidn jatke) ja matti lukee paljon (omassa huoneessaan, kun ulos uskaltanut tulla). Seinien sisällä äiti nauraa paskaista naurua selittäen isälle, että mitä sekin (ulkopuolinen, joka napautti äitiä lasten tärkeysjärjestyksestä) sellaista sanoi ja ihan pimee akka, hyh.
Ymmärrän sen, että pahinta on narsistiäidin tukijoukot, jotka ylläpitävät ko. sairasta elämää. Vaikka vain olemalla hiljaa, sekin on tukea. Tai myöntelemällä, kun ei uskalla sanoa poikkisanaa. (Isä usein.)
Ulkopuolisella pitäisi hoksottimet toimia, niin narskun kuin tukijoukkojen lapseen suhtautumisen suhteen. Ei ole helppoa huomata, mutta tietoisuuden lisääntyessä voi vaikka naapuri, sukulainen tai kuka tahansa, joka perheen kanssa on tekemisissä, puuttua tilanteeseen. Mutta mllä tavalla?
[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 23:19"]
Sä oot Tiia selviytynyt aivan mahtavasti. Koko ketju oli sen kirjoittamisen arvoinen, koska "tapasin" sinut tässä. Tapaan äärettömän harvoin sielunsiskoja, jos koskaan (sielunveljiä kylläkin), mutta sinussa on jotain sellaista. On osin kuin lukisin itseäni. Sä olet vieläkin nuori. Olen sinua vanhempi viitisen vuotta, enkä ollut läheskään tuossa, missä sinä olet nyt 37-vuotiaana. Tai jos olinkin, niin tilanteita ja vaiheita ei myöskään voi vertailla. Yhden vahvuus jossain yhdellä hetkellä on toisen heikkous sillä hetkellä, mutta silti samalla aikaa toisinpäin.
Ikävä kuulla, että sulla on vielä käsiteltäviä asioita, mutta sitähän tää on. Ja välillä tuntuu, että askel eteen, kaksi taakse. Ja välillä elämässä (toivottavasti) on hetkiä, jolloin sitä on tai ainakin luulee olevansa onnellinen. Eihän sitä jaksaisi jos se olisi sitä yhden ja saman paranemisen puristamista 24/7 /365 vuodesta toiseen, eiks niin?
On siis ihan luonnollista minun näkemykseni mukaan, että sulla on vielä niitäkin juttuja, joita käsitellä. Lepää välillä.
Minusta ihanin lause tässä ketjussa oli:
"Minulla on nyt parempi, lapseni voivat paremmin kuin minä aikoinani." Ihan mahtavaa, Tiia.
ap
[/quote]
Kiitos. Toivon sydämeni pohjasta, että saat elää onnellista perhe-elämää oman perheesi kanssa, sitä mitä et koskaan saanut.
Sen opetteleminen on vaikeaa ja jollakin tavalla uutta, mutta kaiken vaivan ja työn arvoista.
Ihmiset täällä tuomitsevat muutaman sanomisesi takia sinut. Itse en usko, että muutama lauseesi olisi takertumisen arvoinen. Sinä et varmasti ole ihminen, joka kiillottaa omaa sädekehäänsä, ehkä huonommuudentunne seuraa teit asiat miten hyvin tahansa.Kerroithan, ettet ole tyytyväinen siivoamisesi tasoon.Koska äidille, et ollut koskaan riittävä, vaikka teit mitä. Ehkä äidin sana(kehu) olisi sinulle lääkettä, sillä siitä olet jäänyt paitsi. Mutta lopulta hän on vain elämässäsi suurin kiusaaja, jolle et ole mitään velkaa.
Hän on saanut liian suuret mittasuhteet antamatta itse mitään. Onko kovin reilua?Vaatia täydellisyyttä antamatta itse mitään muuta kuin oksennusta päälle.
Lapsena olet peilannut hänestä.Kuinka voisitkaan olla itseesi koskaan tyytyväinen, kun olet oppinut olemaan arvoton, jota saa kohdella huonosti.
Nyt olet päässyt askeleen taas paranemisprosessissa eteenpäin. Suljet äidin, jotta voit edetä.
Varmasti rakastat omia lapsiasi ja miestäsi.
Mutta tällä hetkellä sinä tarvitset apua, jotta voit olla hyvävointinen äiti.
Luotan sinuun, että haet kyllä apua, jos lapsesi olisivat vaarassa.Jos niin olisi, niin varmasti aloituksesi olisi liittynyt heihin.
Joskus täällä on vaikea nähdä koko asiaa, varsinkin, jos kertojalla on itselleenkin asiat liian lähellä nähdä.
Olet kyllä niin oikeassa, yksi askel eteen, kaksi taakse. Sitähän se on, mutta lopulta elämä palkitsee.
Äitisi ei ole arvoisesi. Älä sinäkään alennu hänen tasolleen. Sulje häiriötekijä ja paranna itsesi jotta voit nauttia elämästä täysillä.
Tiia, sielunsisaresi:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:20"]
Lapselle vahingon tekeminen voi olla myös henkistä. Välillä jopa tuntuu, että fyysinen (hakkaaminen) olisi parempi kuin henkinen väkivalta. Lapselle henkistä väkivaltaa on kääntää lapsen paha olo omaan pahoinvointiin. Niinkuin teet jatkuvasti "mutta kun MINÄ en saanut ja kun MINÄ sitä ja MINÄ tätä". Sun pitää kantaa vastuu ja huolehtia sun lasten HENKISESTÄ hyvinvoinnista, se on voivoi tässä kohtaa nyt miettiä mitä SINÄ et saanut lapsena, koska nyt sinun lapset on ETUSIJALLA, et sinä.
[/quote]
Narsisti tekee pääasiassa henkistä väkivaltaa. Fyysistä voi olla (suurella todennöisyydellä) lisäksi. Selviö on, että lapset ovat etusijalla perheessä, lapset jotka rakastavat ehdottomasti vanhempiaan, ymmärtämättä. Selitä, miten tuo taotaan narisistisen äidin päähän? Omasta äidistäni tiedän, että jos hänelle joku noin sanoisi, esittää hän superäitiä ja alkaa kauniilla äänensävyllä selitys että juu, kyllä meidän matti ja maija oli kesäleirillä (laitettiin pois kotoa, jotta äiti sai täysin isän huomion) ja maija käy pianotunneilla (äidn jatke) ja matti lukee paljon (omassa huoneessaan, kun ulos uskaltanut tulla). Seinien sisällä äiti nauraa paskaista naurua selittäen isälle, että mitä sekin (ulkopuolinen, joka napautti äitiä lasten tärkeysjärjestyksestä) sellaista sanoi ja ihan pimee akka, hyh.
Ymmärrän sen, että pahinta on narsistiäidin tukijoukot, jotka ylläpitävät ko. sairasta elämää. Vaikka vain olemalla hiljaa, sekin on tukea. Tai myöntelemällä, kun ei uskalla sanoa poikkisanaa. (Isä usein.)
Ulkopuolisella pitäisi hoksottimet toimia, niin narskun kuin tukijoukkojen lapseen suhtautumisen suhteen. Ei ole helppoa huomata, mutta tietoisuuden lisääntyessä voi vaikka naapuri, sukulainen tai kuka tahansa, joka perheen kanssa on tekemisissä, puuttua tilanteeseen. Mutta mllä tavalla?
[/quote]
Nämä on aloittajan piirteitä. Kaikki huomio pitä olla hänessä. Ihmset on hänelle käyttötavaraa. Kuten esim mies, joka on hänen huolenpitäjänsä. Kuin isä. (ketjussa mainittu)
Kuitenkaan asiat ei ole niin mustavalkoisia. Jokainen vaurioituu eritavalla ja monien tekijöiden seurauksena. Siitä syystä ei ole hedelmällistä myöskään laittaa kaikkea vastuuta (nar...)äidin vastuulle. Kasvuolosuhteet on yksi iso tekijä ihmisen mielenterveydessä. Mutta vain yksi tekijä. Jotta voi aikuisena eheytyä, pitää olla valmis myös tarkastelemaan itseään haavoittuneena ja keskeneräisenä. Ei niin, että minä olen terve ja äidin pitää pyytää anteeksi ja niin se terve osa minusta pääsee taas näkyville. Se ei ketään paranna, vaikka äiti joutuisi häpeäpaaluun (aloittajan kirjoitus ketjun alusta). Keskeneräisyyttämme joudumme kaikki koko ikämme katsomaan. Ja kasvamaan henkisesti niistä lähtökohdista, jotka meillä on. Jonkinlainen sopu omien lähtökohtien kanssa pitää tehdä. Ja löytä itselleen suotuisa tapa elää. Joskus se on niin, että joutuu kokonaan irrottautumaan vahingoittavista ihmisistä. Joskus riittää vähempi
www.hs.fi/elama/a1435115097981 "Pienestä pölystä syntyy helposti iso riita – Miksi ihmisillä on niin erilaiset siisteyskäsitykset?"
Linkittäisin tämän artikkelin äidilleni, jos olisimme puheväleissä. Siitäs saisi huutonsa kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:52"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 14:20"]
Lapselle vahingon tekeminen voi olla myös henkistä. Välillä jopa tuntuu, että fyysinen (hakkaaminen) olisi parempi kuin henkinen väkivalta. Lapselle henkistä väkivaltaa on kääntää lapsen paha olo omaan pahoinvointiin. Niinkuin teet jatkuvasti "mutta kun MINÄ en saanut ja kun MINÄ sitä ja MINÄ tätä". Sun pitää kantaa vastuu ja huolehtia sun lasten HENKISESTÄ hyvinvoinnista, se on voivoi tässä kohtaa nyt miettiä mitä SINÄ et saanut lapsena, koska nyt sinun lapset on ETUSIJALLA, et sinä.
[/quote]
Narsisti tekee pääasiassa henkistä väkivaltaa. Fyysistä voi olla (suurella todennöisyydellä) lisäksi. Selviö on, että lapset ovat etusijalla perheessä, lapset jotka rakastavat ehdottomasti vanhempiaan, ymmärtämättä. Selitä, miten tuo taotaan narisistisen äidin päähän? Omasta äidistäni tiedän, että jos hänelle joku noin sanoisi, esittää hän superäitiä ja alkaa kauniilla äänensävyllä selitys että juu, kyllä meidän matti ja maija oli kesäleirillä (laitettiin pois kotoa, jotta äiti sai täysin isän huomion) ja maija käy pianotunneilla (äidn jatke) ja matti lukee paljon (omassa huoneessaan, kun ulos uskaltanut tulla). Seinien sisällä äiti nauraa paskaista naurua selittäen isälle, että mitä sekin (ulkopuolinen, joka napautti äitiä lasten tärkeysjärjestyksestä) sellaista sanoi ja ihan pimee akka, hyh.
Ymmärrän sen, että pahinta on narsistiäidin tukijoukot, jotka ylläpitävät ko. sairasta elämää. Vaikka vain olemalla hiljaa, sekin on tukea. Tai myöntelemällä, kun ei uskalla sanoa poikkisanaa. (Isä usein.)
Ulkopuolisella pitäisi hoksottimet toimia, niin narskun kuin tukijoukkojen lapseen suhtautumisen suhteen. Ei ole helppoa huomata, mutta tietoisuuden lisääntyessä voi vaikka naapuri, sukulainen tai kuka tahansa, joka perheen kanssa on tekemisissä, puuttua tilanteeseen. Mutta mllä tavalla?
[/quote]
Minä olisin toivonut sosiaalitoimea jututtamaan itseäni lapsena. Tietysti olin tosi lojaali äidilleni ja puolustelin häntä peloissani, en tiedä olisiko sitten auttanut.
Mutta jonkinnäköistä ulkopuolista ymmärtävää aikuista olisin kaivannut.
Narsistien äidin tunnemaailman ja käytöksen taustalla on usein trauma, joka liittyy omiin vanhempiin / vanhempaan. Empatian puute, henkinen ja/tai fyysinen väkivalta, eriarvoisuus perheessä, läheisyys ei tunnu lapselle aidolta, lasta on kasvatettu eri lailla niin että hän on tuntenut syrjäytyvän muusta ympäristöstä eikä lasta ole kuunneltu jne. Sillä ei ole niin merkitystä, onko lapsi lähtöisin ns. köyhistä tai rikkaista olosuhteista, raha ei merkitse aitoa rakkautta.
On ymmärrettävää, että niin omaan äitiin kuin äitinä oloonkin nämä vaikuttavat. Se taas, että ei osata tunnistaa, mistä omaa lasta kohtaan empatiakyvyttömyys, rakkaudettomuus tai mitä vastaava onkin, on paha. Ja vielä pahempi, jos tunnistaa mistä on kysymys, mutta kieltää syyt ja/tai ei välitä niistä. Omaa äitiään/isäänsä haluaa suojella, rakastaa kuin päätä seinään löisi ilman vastakaikua, niin teki myös lapsena. Vaikka oma elämä menisi päin helvettiä. Se on väärin, sekä äidin että lapsen puolelta. Äiti on jo vuosikymmenet oppinut suojelemaan itseään, eli puolustamaan omaa rippeillä olevaa jäämistöä sisimmässään, hän ei uskalla luottaa kehenkään. Ei edes puolisoonsa, jos puoliso ei ole tarpeeksi "älykäs", "turvallinen" ja "varma". Eikä lapseensa, jota kohtaan äiti tiedostaa tehneensä väärin, pelkää tuomiota jo valmiiksi, syystäkin.
Lapselle ovat päällimmäisenä tunteet, koko elämänsä, kun äiti on kohdellut häntä kaltoin. Ainoa varma esimerkki lapselle on äitiydestä, kokemukset omasta äidistään. Lapselle kuuluu, kuten kaikille ihmisille tunteet ja niihin reagoiminen, lapsi ei ole psykiatri, huoltaja, palvoja, juoksupoika, roskaämpäri, tunteeton robotti. Lapsen ei kuulu ymmärtää äidin traumoja lapsena, jokaiselle lapselle kuuluu pienenä lapsena vapauis olla naiivi, tietämätön, osaamaton. Ja vanhempien kuuluu vaalia lapsen elämää, jotta lapsi tuntee ympäristön turvalliseksi, olla vain lapsi. Myös yhtälailla tunne olla rakastettu molempien vanhempien taholta on elinikäisen tärkeä. Rahalla ei ole merkitystä, edelleenkään.
Nämä molemmat puolet, kun äiti (tai isä) on ollut lapsi ja miten kokee lapsena olon kuten myös aikuisena vanhempana olon, ovat käsikädessä. Ymmärrettävää. Ihan samalla tavalla, kun vanhempana katsoo peiliin ja miettii, mitkä itseään satutti ja siinä on se kulmakivi. Se mikä sinua satutti, mitä oma äitisi teki sinulle, tee päinvastoin ja halaa, vietä aikaa lapsesi kanssa, kuuntele häntä ja kommunikoi hänen kanssaan. Lapsellasi on eri ajatusmaailma, kuin itselläsi, hän ei elä sinun ruumiissasi. Olen onnellinen siitä, että sinusta on lähtenyt solu, jonka elämää sinulla on mahdollisuus seurata, tutustua, vaalia, hoivata ja suojella. Aikuisena hänestä tulee paras ystäväsi, loppuelämäksi lapsi, joka pysyy rinnallasi, kun kohtelet häntä niin kuin itseäsi soisit kohtelevan + asteen vielä rakastavemmin. Rakkautta saa, kun rakkautta antaa. Rakkaudessa saa olla erilaisia mielipiteitä, nahistelua ja itkuakin, tervettä ihmisyyttä, niin äidin kuin lapsenkin puolella. Avoimuus, rehellisyys, luotettavuus, välittäminen, arvostus, aitous, niistä piirteistä huolehdi itsessäsi toista kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.06.2015 klo 15:58"]
Onpas ajankohtainen ja tuore artikkeli tilannettasi koskien, ap. Luin tuon, vaikka ennakkoasenteesi oli ettei kiinnosta lässytykset. Sitä ei voi ymmärtää, että siivoamisessa voisi olla jotain ongelmia, kun itse ei ole kohdannut sellaista. Mutta aina voi viisastua ja ymmärtää alueita muiden ihmisten elämässä.
Tuo koirankakkiosiohan oli kärjistetty toimittajan kirjoittamana, hyvä niin. Siinä omasta mielestäni menisikin raja, että jos eläin tekee tarpeensa sisälle, paikka pestään kunnolla eikä niin, että isommat pois ja hajuvettä päälle.: ) Lapsihan oli ratkaissut asian noin. :) Havahduttavaa, miten tuossa artikkelissa tuotiin esille näkemys myös "traumoista". Ja myös siitä, että joidenkin ihmisten elämäntyylissä satsataan ennemmin perheen hyvinvointiin, kuin ylisiivoamiseen. Ihmiset ovat erilaisia, kodit ovat erilaisia, näinhän se on. Jos me kaikki olisimme samanlaisia, elämä olisi tylsää. :)
Artikkelissa kategorioitiin kärjistetysti ihmistyyppejä, jotka eivät välitä siisteydestä, otanta lienyt suppea.
Artikkelin myötä, aloin itse muistelemaan, missä kodeissa käynyt. Yleensä ovat tiptop, myöskin sisustukseltaan, kyllä, elän viimeisen päälle elämässä, jossa kuitenkin ihmissuhteet ovat kunnossa, fiksua ja koulutettua porukkaa, niitä joilla menee hyvin kaikin puolin, myös tunne-elämissä. Eräs koti erottuu tavalla, että tavaroita on liikaa, nurkissa pieniä "varastoja" tilan puuteen takia, vaikka kyse on omakotitalosta. Siistiä kuitenkin, siivottu on. Siinä kodissa perhesiteet ovat ykkösenä, vanhempien, lasten ja lastenlasten suhteet suorastaan kadehdittavia tämän päivän mittapuun mukaan. Perheen äidin ja isän tyyli on lähtenyt heidän kotoaan, tiedän.
Toinen talous, jossa joskus kävin, oli vastaava, mutta siellä koirat ja kissat olivat kyllä pissineet yhden huoneen nahkasohville tai matoille, oli kyllä melkoinen lemu. Siihen oleskeluhuoneeseen en ikinä mennyt ensimmäisen kääntymisen jälkeen. Perheessä oli hieman muitakin ongelmia, ja ymmärsin, ettei lasten kavereita niinkään käynyt heillä kotona. Ehkä nuoriso tiedosti hajuhaitat, häpesivät, eivätkä itse saaneet talossa vaikuttaa niin asioihin. Äitipuoli hallitsi.
Ovat nämä sellaisia asioita, ettei elämässä muuten tulisi eteen näin avoimesti, kuin täällä.
Ap, hyvä että olet taistelija. Hyvään arvomaailmaan saat tukea, huonoon et. Tuo siivousjuttu lienee pintaa ja oire siitä, mistä todella on kysymys. En voi kuitenkaan olla ajattelematta, missä asemassa miehesi on ja mitä oikeasti livenä teidän lapset tuntevat, ajattelevat ja käyttäytyvät. Pitkän matkan juoksulla saattaapi tulla ongelmia. Kyse on järjellä ajatellen siitä, mitä itse ymmärrät ja miten itse haluat muuttua. Minä näen, että pystyt ymmärtämään ja haluatkin, se on jo suurta, mihin muutamat äidit eivät pysty. Se on nähty tässä ketjussa osittain, asenteissa, kun ei haluta mitään oppia ja ymmärtää. Toivon, että puhut miehesi kanssa avoimesti kaikesta.
Siivoamisiiin tarttuminen on oire syvemmästä, kyse on sinun ja vanhempiesi suhteesta, menneistä. Äitisi tuskin tulee koskaan muuttumaan, varaudu siihen. Kliseisti ilmaistuna, äitiäsi et voi muuttaa, kun hän ei itse ymmärrä, eikä halua ymmärtää, mistä on kyse. Saatika, että jos vaikka ymmärtääkin, ei tule koskaan sitä myöntämään, pahoittelemaan, muuttamaan asioita. Sinä olet viisaampi ja se on elämän rikkautta. Kun ihminen herää elämäntilanteeseen sitä haluten ymmärtää ja tutkien, myöskin omat toimintavat kyseenalaistaen, siinä on lähtökohta parempaan ja sen pystyy saavuttamaan, sisulla ja järjellä, myöskin oma terve tunnemaailma pelastaen.
Minä halasin lapsiasi, nyt myöskin sinua. (Tiialle myös haluan ilmaista kiitokset, avoimesta tuesta ja kokemuksesi jakamisesta.)
Sinun tulee olla viisaampi kuin äitisi, sinulla on hyvät lähtökohdat siihen kun olet alkanut tutkiskelemaan asiaa.
t. ilma jota hengitän (narsistin tytär, selvinnyt älyllä)
[/quote]
Hullua jotenkin olla huolissaan minusta tai lapsistani, mitä se auttaa? En siis sano tätä kritisoidaksesi sinua, kirjoituksesi oli hyvä, mutta kun tulee huolta "miten kaikki vaikuttaa lapsiisi, oletko ajatellut sitä"? No olen. Mutta en voi jättää omaa toipumistani sivuun. Mitä hyötyä siitä olisi? He, joilla on olleet parhaiten tilannettani auttavat kirjoitukset eivät ole heristelleet sormeaan yhtään. Koska se ei auta. Mä pyllistän heti jos tulee sormen heristelyä, tunnen suorastaan olevani pakotettu tekemään niin. Tällä kirjoituksella en kuitenkaan pyllistä sinulle, toistan sen, kirjoitit niin neutraalisti kritiikkisi jota en vaan pysty ottamaan vastaan hyötyäkseni siitä ja sitten asiaa, jonka pystyn.
En hakenut aloituksellani apua kokonaistilanteeseen. Hain vain ratkaisua äidin yhteydenoton vastauksen suhteen. Siksi en ole mitenkään velkaa ottaa mitään neuvojakaan käyttöön. Sormen heristely ei auta!! Sanon sen teille, jotka teitte niin. Moni ymmärsi olla heristelemättä. Sellainen kannustaa. Miksi tätäkin pitää sitten alapeukuttaa? Herranen aika, se ei tottele, kun heristelin sormeani sille??! Juu en tod.
ap
Jospa nyt lakkaisit postaamasta näitä yksinpuhelujasi. Hullu olet, mene hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se on kivaa tai ajatuksia selkiyttävää. Etkö luule, että sellainen auttaa mua paranemaan?
ap
Onpas ajankohtainen ja tuore artikkeli tilannettasi koskien, ap. Luin tuon, vaikka ennakkoasenteesi oli ettei kiinnosta lässytykset. Sitä ei voi ymmärtää, että siivoamisessa voisi olla jotain ongelmia, kun itse ei ole kohdannut sellaista. Mutta aina voi viisastua ja ymmärtää alueita muiden ihmisten elämässä.
Tuo koirankakkiosiohan oli kärjistetty toimittajan kirjoittamana, hyvä niin. Siinä omasta mielestäni menisikin raja, että jos eläin tekee tarpeensa sisälle, paikka pestään kunnolla eikä niin, että isommat pois ja hajuvettä päälle.: ) Lapsihan oli ratkaissut asian noin. :) Havahduttavaa, miten tuossa artikkelissa tuotiin esille näkemys myös "traumoista". Ja myös siitä, että joidenkin ihmisten elämäntyylissä satsataan ennemmin perheen hyvinvointiin, kuin ylisiivoamiseen. Ihmiset ovat erilaisia, kodit ovat erilaisia, näinhän se on. Jos me kaikki olisimme samanlaisia, elämä olisi tylsää. :)
Artikkelissa kategorioitiin kärjistetysti ihmistyyppejä, jotka eivät välitä siisteydestä, otanta lienyt suppea.
Artikkelin myötä, aloin itse muistelemaan, missä kodeissa käynyt. Yleensä ovat tiptop, myöskin sisustukseltaan, kyllä, elän viimeisen päälle elämässä, jossa kuitenkin ihmissuhteet ovat kunnossa, fiksua ja koulutettua porukkaa, niitä joilla menee hyvin kaikin puolin, myös tunne-elämissä. Eräs koti erottuu tavalla, että tavaroita on liikaa, nurkissa pieniä "varastoja" tilan puuteen takia, vaikka kyse on omakotitalosta. Siistiä kuitenkin, siivottu on. Siinä kodissa perhesiteet ovat ykkösenä, vanhempien, lasten ja lastenlasten suhteet suorastaan kadehdittavia tämän päivän mittapuun mukaan. Perheen äidin ja isän tyyli on lähtenyt heidän kotoaan, tiedän.
Toinen talous, jossa joskus kävin, oli vastaava, mutta siellä koirat ja kissat olivat kyllä pissineet yhden huoneen nahkasohville tai matoille, oli kyllä melkoinen lemu. Siihen oleskeluhuoneeseen en ikinä mennyt ensimmäisen kääntymisen jälkeen. Perheessä oli hieman muitakin ongelmia, ja ymmärsin, ettei lasten kavereita niinkään käynyt heillä kotona. Ehkä nuoriso tiedosti hajuhaitat, häpesivät, eivätkä itse saaneet talossa vaikuttaa niin asioihin. Äitipuoli hallitsi.
Ovat nämä sellaisia asioita, ettei elämässä muuten tulisi eteen näin avoimesti, kuin täällä.
Ap, hyvä että olet taistelija. Hyvään arvomaailmaan saat tukea, huonoon et. Tuo siivousjuttu lienee pintaa ja oire siitä, mistä todella on kysymys. En voi kuitenkaan olla ajattelematta, missä asemassa miehesi on ja mitä oikeasti livenä teidän lapset tuntevat, ajattelevat ja käyttäytyvät. Pitkän matkan juoksulla saattaapi tulla ongelmia. Kyse on järjellä ajatellen siitä, mitä itse ymmärrät ja miten itse haluat muuttua. Minä näen, että pystyt ymmärtämään ja haluatkin, se on jo suurta, mihin muutamat äidit eivät pysty. Se on nähty tässä ketjussa osittain, asenteissa, kun ei haluta mitään oppia ja ymmärtää. Toivon, että puhut miehesi kanssa avoimesti kaikesta.
Siivoamisiiin tarttuminen on oire syvemmästä, kyse on sinun ja vanhempiesi suhteesta, menneistä. Äitisi tuskin tulee koskaan muuttumaan, varaudu siihen. Kliseisti ilmaistuna, äitiäsi et voi muuttaa, kun hän ei itse ymmärrä, eikä halua ymmärtää, mistä on kyse. Saatika, että jos vaikka ymmärtääkin, ei tule koskaan sitä myöntämään, pahoittelemaan, muuttamaan asioita. Sinä olet viisaampi ja se on elämän rikkautta. Kun ihminen herää elämäntilanteeseen sitä haluten ymmärtää ja tutkien, myöskin omat toimintavat kyseenalaistaen, siinä on lähtökohta parempaan ja sen pystyy saavuttamaan, sisulla ja järjellä, myöskin oma terve tunnemaailma pelastaen.
Minä halasin lapsiasi, nyt myöskin sinua. (Tiialle myös haluan ilmaista kiitokset, avoimesta tuesta ja kokemuksesi jakamisesta.)
Sinun tulee olla viisaampi kuin äitisi, sinulla on hyvät lähtökohdat siihen kun olet alkanut tutkiskelemaan asiaa.
t. ilma jota hengitän (narsistin tytär, selvinnyt älyllä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Linkki suoraan, jos jotain aihealue ja häh-elämys kiinnostaa:
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 18:49"]
[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 16:55"]Ihmetyttää, miten narsistinen äti -ongelmaan osittain täällä on suhtauduttu (tietyt äidit?) niin että siitä ei saisi puhua, sitä ei saisi ilmaista, se pitäisi lakaista maton alle eikä saisi puhua ongelmasta ongelman nimellä.: ) Ovatko ne niitä äitejä, kuten omanikin, jotka siinä vaiheessa toivovat lastaan kuolemaa kohti, kun lapsi avaa suunsa aikuisena haluten selvittää ongelmia, niistä puhuen, ei vain hiljaa kärsien? Niitä äitejä, jotka haukkuvat lapsen heikoiksi, hulluiksi jne.? Vaikka todellisuudessa sellainen äiti on heikko, hullu joka empatiakyvyttömyydessään ja teoissaan on aiheuttanut lapselle traumoja. Eikö niidenkin äitien olisi aika oppia puhumaan ja avautumaan omista virheistään ja etsimään keinoja kohti parempaa äitiyttä, miettiä miksi ovat sellaisia, miten muuttua, mikä avuksi. Päämääränä miten rakentaa uusi, ensimmäinen aito suhde äidin ja lapsen välillä. Jos olisi tässä ketjussa kyse jostain muusta, kuin äidin / vanhempien ongelmista heijastuen tyttären elämään, näin totaalisen havainnollistettuna, millaiseksi lapsi tulee, äitiyteen asti, olisi eri ääni kellossa. Monelle heräämisen paikka. [/quote] Ap on se narsistinen äiti. Onko sinusta kaikki kanssasi erimieltä olevat narsisti äitejä?
[/quote]
Tässä ketjussa näkee tod. näk. niiden äitien suppean suhtautumisen, jotka eivät ymmärrä asiaa. Joukkoon mahtunee niitä tervetunteisia äitejä, jotka eivät onneksi ole kohdanneet omalta osaltaan sellaista lapsena, mistä nyt on kysymys, Eivätkä tee sitä omille lapsilleen, eivät ikinä pystyisi edes kuvittelemaan äitinä niin tekevänsä. Se on normaalia ja tervettä, niin itsekin tunnen. Aihealue on sitä sorttia, mikä on usealle tuntematonta, paitsi narsististen äitien uhreille -myöskin narisisiset äidit tämän aiheen tunnistavat ja tietävät, kaikilla mahdollisin keinoin haluaisivat vaientaa aiheen, haukkuen, alistaen, vähätellen, syyttäen - kuuluu äidin persoonallisuushäiriöön.
En tiedä, mitä itse tunnet, kun et kerro tuon enempää. Tätä ketjua kun lukee, näyttää enemmän siltä, että ymmärtämättömät heittelevät kommentteja siivoa ja ap:n pitää ottaa nyt itsestä niskasta kiinni. Tuon ohessa pitäisi ymmärtää muutakin. Täällä voi lukea noiden ymmärtämättömien (äitien) kommenteista, rivien väistä, että aihealue sattuu omaan nilkkaan. Miten itse ymmärtäisit sen, että ap:lle satelee jotain lyhyitä ääliökommentteja, ilman mitään aihealueen ymmärrystä ja muuten vaan toiselle äidille vähättelyä, haukkumista, ymmärtämättömyyttä, alistamista -kuin he itse pystyvät edes ajattelemaan + tekevät myöskin sen? Millainen äiti tuollainen on...hetkinen...? *Omia ongelmia, mitkä leijailee ilmassa, että tulossa on kun ei ole kaikki ihan ok alustavasti, murkkuikäiset nyt tai tulevaisuudessa kenties? Pelko tai jo tehdyt töppäykset? Eikä lapsen kanssa kommunikointi ja suhde ole ok? Niinkuin terveesti voisi olla, riippuen juuri vanhemmuudesta, kolahtaako? Hyvä asia olis, jos kolahtaa. Niistä voi aina puhua, avautua, kommunikoida kun vanhempikin sen ymmärtää. Lapsi sitä on elämänsä aja odottanut. Mutta jos äiti huutelee, yleensäkin lasta mitätöiden, vähätellen, latistaen, alistaen. syrjien, ei halua lapsen ajatuksia kuunnella, niin ongelma on äidin. Ongelma on äidissä, ei lapsessa.
Ongelma on suuri, miksi Suomessa on tilanne tämä, kaltoinkohdeltujen lapsien suhteen, yleisessä pahoinvoinnissa. Rehellistä, rakentavaa kommunikointia ei ole, vanhemmat eivät osaa käsitellä lapsia, eivätkä he, jotka ovat lapsia tehneet, omassa tyhmyydessään ymmärrä että lapsi imee aivan kaiken vanhempien käytöksestä, asenteista, tunteista.
[quote author="Vierailija" time="21.06.2015 klo 00:13"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 14:18"]
[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 13:55"]
Tuon ap:n on pakko olla trolli. Tässä on nyt 2 sivua hyviä neuvoja ja ap vaan jankkaa. Toi äitiysjuttu oli paljastava, tyyliin "vitut mä äitiydestä". Juhannustrollaus.... next!!
[/quote]
Miten niin? Etkö sä koskaan ajattele niin? Ihme horo. Mä ajattelen joka päivä.
ap
[/quote]
Ai tässä mä sanoin noin... (horo). Joo, vitut mä äiteydestä, mä uskallan sanoa sen ääneen, tepä ette, vaikka osa ajattelee niin. Sehän on täysin yliarvostettua. Mulle ois ollut parempi päätyä vaikka laitokseen, jossa mua ois ohjanneet sellaiset ihmiset, joille mä en ole mikään käyntikortti heistä vaan ihminen. Mä olen oikein ylpeä siitä, etten mä edes tahdo olla äiti. Enkä tee MITÄÄN, mitä äitinaiset tekevät. Hoida kotia ja kokkaa. Mä en enää välitä. Mä voisin ottaa auton ja vain ajaa pois... Got a wife and kids in Baltimore, Jack, I went out for a ride and I never went back. Noin. Se ois kivaa. Palaisin esim. 4 kk päästä? :)
ap
[/quote]
Ohhoh. Kyllä sitten sun kannattaisi tehdä niinkuin haluat, vai pelkäätkö ettet pärjääkään?
Eikä me isän kanssa todellakaan istuttu sievästi sohvalla, vaan tehtiin kaikenlaista. Purjehdittiin, käytiin päivän mittaisilla automatkoilla, pelattiin kaiken maailman pelejä, huollettiin venettä, käytiin hampurilaisella, uimassa, vesipuistossa ja vaikka missä. En kaivannut samaa äitini kanssa, toki hänenkin kanssaan jonnekin pääsin, äidin ongelma oli se suhtautuminen minuun.
ap
[quote author="Vierailija" time="29.06.2015 klo 10:23"]
Ap, saanko kysyä sinulta yhtä asiaa, onko sinulla diagnisoitu jokin psyykkinen sairaus? Hyvällä kysyn.
[/quote]
Ei ole, ellei masennukseen aloitettua lääkehoitoa lasketa siksi ja sitäkin säin 2006-2011. Eli en enää aika pitkään aikaan. Masennuslääkkeet eivät auta huonoon kohteluun, jota oon saanut osakseni ja joka on satuttanut ja tehnyt olon, ettei minusta välitetä eikä minua rakasteta.
ap
Olen asunut yksin 34-vuotiaaksi asti joten pärjäisin varmaan, mutta ei elämäni niin herkkua ollut silloinkaan ja tajuan nyt miksi; kun en osannut rakastaa itseäni niin yksinolo tuntuu ikävältä, kuin olisi hylätty. Osaan olla kyllä yksinkin, mutta se ei ole tavoitteeni. Taloudellisestikin olisi juuri nyt vaikeaa ostaa/vuokrata oma asunto. Mutta varmaan teen niin kun se on mahdollista. Tarttisin varmaan omaa rauhaa. Minusta mulla on jnkv hsp-ihmisen piirteitä.
ap
Ketju on lukittu.
Puuh. Ihmiset täällä jauhaa ap:n äitiydestä. Eikö teille ole jo selvää, että hän ei rakasta lapsiaan eikä halua olla äiti. En tiedä, miksi hän on lapsia alunperinkään tehnyt, ehkä oman äidin painostuksesta tai miehen toiveesta. On tosi vaikeaa rakastaa ketään, jos ei osaa rakastaa itseään. Äitimyytti elää vahvasti, että kaikki äidit rakastaisivat lapsiaan. Niin ei vaan valitettavasti ole. On ihan turha huudella, että "ryhdistäydy, reipastu, ota niskasta kiinni". Minustakin perheen kannattaisi hakea apua perheneuvolasta ym., lasten takia. Ei se ap-kirjoittajan oloa varmaan paranna eikä auta häntä hänen äitisuhteessaan, mutta miestä ja lapsia se voisi auttaa jaksamaan, jonkinlainen ulkopuolinen tuki. Ja toki toivon, että ap löytää myös hyvän terapeutin itselleen.
Ap:lle sanoisin, että olet ilmeisesti ajatellut, ettei sinusta ole haittaa lapsille, koska sinä et huuda (se oli sinusta inhottavaa lapsena) ja koska lapsilla on kotona yksi rakastava vanhempi, lasten isä. Sitä huutamista vahingollisempaa lapsille on kuitenkin oman äidin kylmyys, se, ettei äiti välitä eikä ole kiinnostunut lapsista eikä rakasta heitä. Tottakai se yksi rakastava vanhempi on hyvä asia, mutta on ikuinen haava se, ettei oma äiti (tai joillain isä) välitä eikä halua pitää huolta, ei ota syliin, ei silitä, ei katso hyväksyvästi ja lämpimästi. Tiedän, että nää on tosi kipeitä sanoja, koska oot itse jäänyt tätä kaikkea vaille. Ja se on tosi väärin sua kohtaan. Oot joutunut kokemaan tosi pahoja asioita. Eikä se ole sinun syysi. Ymmärrän, ettet pysty rakastamaan lapsiasi, koska sinua ei ole rakastettu. Onneksi heillä on rakastava isä. Ehkä sinäkin terapian avulla oppisit rakastamaan itseäsi ja muita.