Lue keskustelun säännöt.
Äitini pyysi minulta yhtä asiaa, en puhu hänelle, mitä teen?
20.06.2015 |
Eli en ole enää puheväleissä äitini kanssa. Äiti ei tätä halua tajuta. Mies on ja on sanonut äidlleni, että viestit miehelleni, ei minulle, että äiti siis jättää minut rauhaan.
äiti ei ole tätä kuitenkaan kunnioittanut, vaan on kerran viestitellyt mulle kysyen kuulumisia. Surullistahan se on, että tähän on tultu, mutta hänelle on annettu monta tilaisuutta ymmärtää, miten kohdella minua niin, ettei pahoita mun mieltä ja kun ei halua ottaa mitään onkeensa niin katkaisin välit.
Mutta nyt mietin, mitä teen, kun äiti lähestyi minua ehdottaen, että hän ja eräs sukulaisensa jonka mäkin tunnen lapsuudestani, tulisivat meille käymään myöhemmin kesällä. Tai vaihtoehtoisesti niin, että näksimme kaikki äitini luona. Tämä sukulainen haluaa kuulemma nähdä lapseni.
En halua heitä meille, meillä on tosi sotkuista. Tavallaan siinä olisi se hyvää, että kun äiti on aina lytännyt minua aiheesta ja häpeää minua siksi, niin saisi hävetä sitten oikein kunnolla. Mutta ei se nyt olisi kivaa sitä sukulaista kohtaan tulla meille enkä jaksaisi siivota juurikaan.
Mä en halua mennä äidilleni. Se olisi sitten vain teatteria että välimme ovat muka kunnossa, sitä se on ollut tähän asti ja se teatteri on nyt minun osaltani loppu.
Mietin, että ehkä mies menisi vain lasten kanssa. Sekin harmittaa, koska ei heille nyt varmaan tämä sukulainen niin tärkeä ole. Ajomatkaaakin on reilusti toistasataa km suuntaansa.
Vielä tuli mieleen valkoinen valhe, mutta en vaan haluaisi lähteä sillekään tielle. Eli sanoisin, että olemme silloin juuri matkoilla. Mitä te tekisitte?
Kommentit (694)
Aloittajalle ja kaikille muillekin arjen kanssa kamppaileville äideille: olette varmasti jokainen vilpittömästi yrittäneet parhaanne. Apua tulee hankkia itsekkäästi ensisijaisesti itselleen, kun hallinta ja kontrolli pettää, koska apua ei voi kukaan muu väkisin antaa tai edes ohjata sen piiriin. Uskon todella, että aloittajalla on hänen kertomansa mukaisesti todella vaikea äitisuhde, joka aikasemmasta terapiasta huolimatta vaikuttaa aloittajan elämään negatiivisesti. Täältä saa varmasti jotain perspektiiviä ja ajatuksia, mutta aloittajan itsensä vuoksi eikä vain hänen perheensä vuoksi, tulisi hänen saada kaikki mahdollinen ammatillinen apu. Apua voi joutua vaatimaan ja se vaatii energiaa, jota aloittajan tilanteessa tuskin on paljon. Toivon siis voimia sinulle aloittaja, pahuuttasi et täällä pahaa oloasi tuo esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap = ammattiprovoilija.
Luulet tietty että oot ihan ookoo, vaan näyttelet täällä hullua. Voin kertoa että tervepäistä ei ole tuommoinenkaan toiminta, eli kyllä oot ihan oikeesti vinksahtanut.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:02"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:53"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 16:47"][quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 11:24"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:46"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:43"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:36"] Siivoamattomuudessa on se hyvä puoli, että ei tarvitse siivota. Lisäksi on mukava tietää, että jos anonyymejäkin suututtaa/ahdistaa noin paljon että pitää ventovierasta haukkua 12 sivua siitä, etten siivoa, niin mitenköhän tärkeä asia mahtaa olla äidilleni? Häh häh hää, varmaan tosi inhottavaa. Itseänikin sotkuisuus haittaa, mutta ei niin paljon, että viitsisin siivota. Sitä paitsi siinä on se hyvä puoli, että aikaa ei tartte käyttää siihen, mitä suurin osa inhoaa eniten. Ja varmaan taas jossain vaiheessa on taas varaa/mahdollista ottaa kotisiivoustakin apuun, jos sille tuntuu. Mutta äidilleni en aio kertoa niistä (mahdollisista) edistysaskeleista mitään. Kjäh, kjäh, :) En halunnut lapsena riitaa, mutta äidin kanssa se oli aivan sula mahdottomuus, niin hirveä toisten tunteista piittaamaton hullu hän on. Sitä olen nyt itsekin, ennen kuin saan apua ja paranen, mutta pääasia, että sitä ennen äiti kärsii. ap [/quote] Voi lapsi rukkaa. Olet kyllä säälittävä ja sairautesi ihan omalla tasollaan. Kerron sinulle salaisuuden, sotkuisutesi haittaa eniten sinua ja perhettäsi. Asenteesi maailmaa kohtaan samoin. Sinä itse kärsit kokoajan eniten [/quote] Mä kerron sulle toisen julkisen tiedon: siivoaminen ei auttaisi mua mitenkään. ap [/quote] Mistäs tiedät, kun et ole koskaan kokeillut? Sitä paitsi se voisi ainakin helpottaa perheesi elämää huomattavasti. Mutta siitähän sinä viis veisaat, itsekeskeinen omaan napaan tujotteleva minä-minä kun olet. [/quote] Olenhan ja se oli kamalaa. Siksi en enää siivoakaan. Aiemmin YRITIN pitää järjestystä yllä, mutta uuvuin. En jaksanut siivota niin paljon kun olisi pitänyt, että siisteys pysyisi yllä. Sotkua tuli enemmän kuin ehdin siivota. Lisäksi mua raivostuttaa kun joku muu sotkee ja mun pitää siivota se ja meillä on erilaiset siisteyskäsitykset ehkä hiukan miehen kanssa. Miehelle riittää vähempikin kuin minulle siis mihin hän on omassa siivoamisessaan tyytyväinen. Se taso riittäisi minullekin nykyään oikein mainiosti, mutta mies ei sitä jaksa ylläpitää yksin. Mä en silti tee enää mitään, pitäisi aloittaa alusta, kun säilytystiloja on ollut liian vähän kun muutimme, niin kaikki tavarat on sekaisin ja se hävettää. Lisäksi siivoamattomuus on miehellekin rangaistus siitä, että kun minä yritin pitää oman toiveeni tasoista siivousta yllä, niin tullessani töistä lasten lelut olivat aina lattialla. Mulle tuli siitä niin paha mieli. Miksi mies ei kerännyt niitä pois, vaikka sanoin, että toi häiritsee minua? Ajattelin sitten, että saatanan vittu, en minäkään tee mitään ja vähitellen en tehnyt enää mitään. Kun kerran miehelle kelpaa sotkuisempikin koti niin eläköön sitten sellaisessa. Ja minä taas en saanut haluamani tasoista kotia koska en jaksanut työpäivän jälkeen kerätä muiden sotkuja, joten miksi siivota? Mies kyllä keräili leluja sitten osittaisesti kun lapset olivat nukkumassa, mutta koko illan se helvetin sotku sitten mun jaloissani ja seuraavana päivänä sama juttu, kun mä tuun töistä. Olisin voinut varmaan jo silloin muuttaa omilleni, mutta en halunnut jättäää lapsia. Mutta aina mä oon ollut huono pitämään mitään tip top -järjestystä yllä, sellaista mulla ei ole ollut koskaan. Silti äiti haukkui minut tulleessaan luokseni kun asuin parikymppisenä jo pois kotoa. Wn ole vieläkään antanut sitä hänelle anteeksi. Olin silloin(kin) masentunut, kun sä tuut toisen kotiin, en ajatellut edes vierailulle, vaan oman ÄITINI tulevan, siis enemmän kuin tutun, niin en mä rupea pokkuroiden siivoamaan. Äidin mielestä se oli häntä kohtaan loukkaus. Niinpä niin. 20 vuotta oltiin asuttu saman katon alla ja se oli häntä kohtaan edelleenkin loukkaus, kun mun oma koti oli epäjärjestyksessä. Eikö vaan kestänyt nähdä, miten tyttärensä asuu? Nyt ei sit kestä nähdä kun mä kasvatan lapsiani tai mitä mä IKINÄ teenkin, niin se ei kelpaa. ap [/quote] Niinhän me muutkin perheelliset tehdään. Siivotaan muiden sotkuja. Tyydytään erilaiseen siisteystasoon ja lopulta löydetään kompromissi. Ja jokapäivä raivataan ja koitetaan selviytyä. Siisteysintoilijat tietenkin panostaa tuplaten
[/quote]
No vittu tehkää! So what? Mä en pysty. Haukkukaa.
ap
[/quote]
Jos siis olette onnellisia noin. Mä en olis. Mä haluaisin vetää ranteet auki, jos mun pitäis. Koska se ei kelpaisi mun äidille. Ehkä teidän äideille kelpasi vajavainen kompromisseilunne, mutta mun äiti huutais mulle siitäkin, jos olis hänellä huono päivä. En ota sitä riskiä, että hän enää koskaan pahoittaa mun mieltäni, vaikka lopputulos olis miten huono lapsilleni tahansa. Mies hoitakoon lapset. Ei siihen minua tarvita välttämättä, kun en KYKENE. Jos äiti a) ei sotkeutuis lainkaan b) hyväksyis mitä mä teen tai peräti c) tukis mua mitä mä teenkin niin varmasti mä sit pystyisin. nyt kun näin ei ole ollut ja oon havahtunut siihen nyt niin tilanne on mikä on.
ap
[/quote]
Ihan tässä ohiksena mainitsen, että me muut ei ajatella sekuntiakaan sitä, että mitä meidän kunkin äiti ajattelee meidän siivouksesta. Miksi sellaista pitäisi edes ajatella? Mehän siivotaan meidän perheillemme, niille jotka siinä asunnossa asuvat. Mitä varten siivoaisin muualla asuvia varten? Minun ja minun perheeni mukavuudesta ja viihtyvyydestä tässä on kysymys.
[/quote]
Ei teidän tarvitsekaan, koska toimintanne ei ole enää äidistänne riippuvaista. Mun on. Jostain syystä. Ja se on äitini vika aivan varmasti. EI kukaan lapsi keksi olla riippuvainen äidistään, ellei tämä ole jotenkin sairas ja sitä itse aiheuta. VAIKKEI tarkoittanut niin kyvyttömyyttään.
ap
[/quote]
Kaikki lapset keksivät olevansa riippuvaisia ensisijaisesta hoitajastaan, yleensä äidistä. Sinunkin, mutta sinähän et ole se ensisijainen hoitaja. He ovat siis riippuvaisia isästään. Se riippuvuus kuuluu asiaan, ja siitä pyritään pois itsenäistymällä. Sinullahan se ei ole onnistunut. Mitäpä jos tekisit sen nyt? Siihen ei äitiä kaivata, vaan aikuinen sinä itse. Ei muita.
[/quote]
Kyllähän vanhemman tehtävä on auttaa lapsi itsenäistymään. Ottamalla nuoren raivo vastaan ja hyväksymällä nuori silti. Luuletteko te, että mä olen saanut kotona raivota ja tullut hyväksytyksi? Purkaa pahaa oloani, näyttää vihan tunteitani? Kapinoida, jotta irtaantuisin äidistäni? En ole saanut mihinkään sellaiseen äidin rakkautta enkä kokemusta, että minut silloin hyväksytään. Päin vastoin. On kerrottu, että (minua suunnilleen kiusaavat) kaverinikin ovat ylempänä hyväksymisasteikossa kuin minä.
ap
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:40"]
Aloittajalle ja kaikille muillekin arjen kanssa kamppaileville äideille: olette varmasti jokainen vilpittömästi yrittäneet parhaanne. Apua tulee hankkia itsekkäästi ensisijaisesti itselleen, kun hallinta ja kontrolli pettää, koska apua ei voi kukaan muu väkisin antaa tai edes ohjata sen piiriin. Uskon todella, että aloittajalla on hänen kertomansa mukaisesti todella vaikea äitisuhde, joka aikasemmasta terapiasta huolimatta vaikuttaa aloittajan elämään negatiivisesti. Täältä saa varmasti jotain perspektiiviä ja ajatuksia, mutta aloittajan itsensä vuoksi eikä vain hänen perheensä vuoksi, tulisi hänen saada kaikki mahdollinen ammatillinen apu. Apua voi joutua vaatimaan ja se vaatii energiaa, jota aloittajan tilanteessa tuskin on paljon. Toivon siis voimia sinulle aloittaja, pahuuttasi et täällä pahaa oloasi tuo esille.
[/quote]
Mä saan apua mieheltäni. Onhan hän lujilla, mutta kotiavuksi hän riittää. Ammattiapu on sitten eri asia, siihen ei mieheni riitä, mutta ei riitä ne ammattilaisetkaan. En ole ainakaan kokenut niin. Mikään psykiatrinen sh esim. ei osaa auttaa, ja sitähän tk:ssa on lähinnä tarjolla.
ap
Sulla on aapee kuule justiin semmoinen elämä minkä ansaitset, ehkä jopa liian hyvä sulle. Toivottavasti kaikki kääntyy vaan paskemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:46"]
Sulla on aapee kuule justiin semmoinen elämä minkä ansaitset, ehkä jopa liian hyvä sulle. Toivottavasti kaikki kääntyy vaan paskemmaksi.
[/quote]
Toivotaan näin, ihan sun vuoksi,
ap
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:25"]
Tämä on kyllä erittäin surullinen ketju. Apn elämä ei ole nyt kehuttavaa. Tänään kiihtyvyys asiallisesta raivoavaan tapahtui hetkessä. Myötätuntoa hänelle ja erityisesti miehelle ja lapsille. Äiti on tämän tarinan sivuhenkilö. Hänessä ei paljoa erikoisuutta edes näy
[/quote]
Todella surullista luettavaa. Minun exäni on epävakaa, mutta trauma tulee isästä. Exä on miltei viisikymppinen ihmisraunio, joka on tehnyt lapsia vähän sinne sun tänne, eikä lapsille ole hänestä ollut kuin haittaa. Exä kostaa isälleen ryyppäämällä. Neljä haimatulehdusta takana, seuraavaa tuskin voi enää estää ja sitten se alkaa olla menoa. Hän on ryypännyt kaikilta lapsilta ruokarahat, puhumattakaan vuokrarahoista useaan kertaan. Kuppasi sitten isältään rahaa muka lasten tähden. Tämän exän isän suurin vika on ollut se, että on pyrkinyt opettamaan lapsilleen että töitä pitää tehdä. Normaalia minusta, mutta ei exästäni. Hänen arvolleen kun ei työn teko sovi. Ei ole ollut töissä varmaan kahteenkymmeneen vuoteen.
No, nyt lapset on hyljänneet, isä laittanut rahahanat kiinni ja ryyppäys jatkuu. Kukaan ei oikeasti enää jaksa edes olla kiinnostunut, että kuinka hänellä menee. Ihan sama. Aikuiset lapset lähinnä toivoo, että isä kuolisi ennen ukkia, että isä ei pääsisi ryyppäämään perintömaita, vaan heille jäisi jotain.
Pirun surullista. Jotenkin noinhan se tälle apllekin vielä käy. Kohta ei ole enää äitiä jota syyttää ja jota odottaa parantamaan apta. Kohta ei ole miestä, lapsia eikä äitiä. Ei ole muuta kuin tynnyri, johon ap on sulkeutunut äitimielikuvansa kanssa. On vain tyhjyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai on ne terapiat olleet ihan hyviä, joissa oon ollu, mutta nyt lasten kanssa arkeen en usko, että mikään terapia osaa auttaa. Kun ongelma on, etten mä taho. Miten ne saa mut haluamaan? En vittu tee mitään, niin miten mua voi auttaa?
ap
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:49"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:25"]
Tämä on kyllä erittäin surullinen ketju. Apn elämä ei ole nyt kehuttavaa. Tänään kiihtyvyys asiallisesta raivoavaan tapahtui hetkessä. Myötätuntoa hänelle ja erityisesti miehelle ja lapsille. Äiti on tämän tarinan sivuhenkilö. Hänessä ei paljoa erikoisuutta edes näy
[/quote]
Todella surullista luettavaa. Minun exäni on epävakaa, mutta trauma tulee isästä. Exä on miltei viisikymppinen ihmisraunio, joka on tehnyt lapsia vähän sinne sun tänne, eikä lapsille ole hänestä ollut kuin haittaa. Exä kostaa isälleen ryyppäämällä. Neljä haimatulehdusta takana, seuraavaa tuskin voi enää estää ja sitten se alkaa olla menoa. Hän on ryypännyt kaikilta lapsilta ruokarahat, puhumattakaan vuokrarahoista useaan kertaan. Kuppasi sitten isältään rahaa muka lasten tähden. Tämän exän isän suurin vika on ollut se, että on pyrkinyt opettamaan lapsilleen että töitä pitää tehdä. Normaalia minusta, mutta ei exästäni. Hänen arvolleen kun ei työn teko sovi. Ei ole ollut töissä varmaan kahteenkymmeneen vuoteen.
No, nyt lapset on hyljänneet, isä laittanut rahahanat kiinni ja ryyppäys jatkuu. Kukaan ei oikeasti enää jaksa edes olla kiinnostunut, että kuinka hänellä menee. Ihan sama. Aikuiset lapset lähinnä toivoo, että isä kuolisi ennen ukkia, että isä ei pääsisi ryyppäämään perintömaita, vaan heille jäisi jotain.
Pirun surullista. Jotenkin noinhan se tälle apllekin vielä käy. Kohta ei ole enää äitiä jota syyttää ja jota odottaa parantamaan apta. Kohta ei ole miestä, lapsia eikä äitiä. Ei ole muuta kuin tynnyri, johon ap on sulkeutunut äitimielikuvansa kanssa. On vain tyhjyys.
[/quote]
Enhän mä ole lähellekään tuollainen. Aivan eri tilanne. Lisäksi exälläsi ei ole mun miestä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:43"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:02"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:53"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 16:47"][quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 11:24"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:46"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:43"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:36"] Siivoamattomuudessa on se hyvä puoli, että ei tarvitse siivota. Lisäksi on mukava tietää, että jos anonyymejäkin suututtaa/ahdistaa noin paljon että pitää ventovierasta haukkua 12 sivua siitä, etten siivoa, niin mitenköhän tärkeä asia mahtaa olla äidilleni? Häh häh hää, varmaan tosi inhottavaa. Itseänikin sotkuisuus haittaa, mutta ei niin paljon, että viitsisin siivota. Sitä paitsi siinä on se hyvä puoli, että aikaa ei tartte käyttää siihen, mitä suurin osa inhoaa eniten. Ja varmaan taas jossain vaiheessa on taas varaa/mahdollista ottaa kotisiivoustakin apuun, jos sille tuntuu. Mutta äidilleni en aio kertoa niistä (mahdollisista) edistysaskeleista mitään. Kjäh, kjäh, :) En halunnut lapsena riitaa, mutta äidin kanssa se oli aivan sula mahdottomuus, niin hirveä toisten tunteista piittaamaton hullu hän on. Sitä olen nyt itsekin, ennen kuin saan apua ja paranen, mutta pääasia, että sitä ennen äiti kärsii. ap [/quote] Voi lapsi rukkaa. Olet kyllä säälittävä ja sairautesi ihan omalla tasollaan. Kerron sinulle salaisuuden, sotkuisutesi haittaa eniten sinua ja perhettäsi. Asenteesi maailmaa kohtaan samoin. Sinä itse kärsit kokoajan eniten [/quote] Mä kerron sulle toisen julkisen tiedon: siivoaminen ei auttaisi mua mitenkään. ap [/quote] Mistäs tiedät, kun et ole koskaan kokeillut? Sitä paitsi se voisi ainakin helpottaa perheesi elämää huomattavasti. Mutta siitähän sinä viis veisaat, itsekeskeinen omaan napaan tujotteleva minä-minä kun olet. [/quote] Olenhan ja se oli kamalaa. Siksi en enää siivoakaan. Aiemmin YRITIN pitää järjestystä yllä, mutta uuvuin. En jaksanut siivota niin paljon kun olisi pitänyt, että siisteys pysyisi yllä. Sotkua tuli enemmän kuin ehdin siivota. Lisäksi mua raivostuttaa kun joku muu sotkee ja mun pitää siivota se ja meillä on erilaiset siisteyskäsitykset ehkä hiukan miehen kanssa. Miehelle riittää vähempikin kuin minulle siis mihin hän on omassa siivoamisessaan tyytyväinen. Se taso riittäisi minullekin nykyään oikein mainiosti, mutta mies ei sitä jaksa ylläpitää yksin. Mä en silti tee enää mitään, pitäisi aloittaa alusta, kun säilytystiloja on ollut liian vähän kun muutimme, niin kaikki tavarat on sekaisin ja se hävettää. Lisäksi siivoamattomuus on miehellekin rangaistus siitä, että kun minä yritin pitää oman toiveeni tasoista siivousta yllä, niin tullessani töistä lasten lelut olivat aina lattialla. Mulle tuli siitä niin paha mieli. Miksi mies ei kerännyt niitä pois, vaikka sanoin, että toi häiritsee minua? Ajattelin sitten, että saatanan vittu, en minäkään tee mitään ja vähitellen en tehnyt enää mitään. Kun kerran miehelle kelpaa sotkuisempikin koti niin eläköön sitten sellaisessa. Ja minä taas en saanut haluamani tasoista kotia koska en jaksanut työpäivän jälkeen kerätä muiden sotkuja, joten miksi siivota? Mies kyllä keräili leluja sitten osittaisesti kun lapset olivat nukkumassa, mutta koko illan se helvetin sotku sitten mun jaloissani ja seuraavana päivänä sama juttu, kun mä tuun töistä. Olisin voinut varmaan jo silloin muuttaa omilleni, mutta en halunnut jättäää lapsia. Mutta aina mä oon ollut huono pitämään mitään tip top -järjestystä yllä, sellaista mulla ei ole ollut koskaan. Silti äiti haukkui minut tulleessaan luokseni kun asuin parikymppisenä jo pois kotoa. Wn ole vieläkään antanut sitä hänelle anteeksi. Olin silloin(kin) masentunut, kun sä tuut toisen kotiin, en ajatellut edes vierailulle, vaan oman ÄITINI tulevan, siis enemmän kuin tutun, niin en mä rupea pokkuroiden siivoamaan. Äidin mielestä se oli häntä kohtaan loukkaus. Niinpä niin. 20 vuotta oltiin asuttu saman katon alla ja se oli häntä kohtaan edelleenkin loukkaus, kun mun oma koti oli epäjärjestyksessä. Eikö vaan kestänyt nähdä, miten tyttärensä asuu? Nyt ei sit kestä nähdä kun mä kasvatan lapsiani tai mitä mä IKINÄ teenkin, niin se ei kelpaa. ap [/quote] Niinhän me muutkin perheelliset tehdään. Siivotaan muiden sotkuja. Tyydytään erilaiseen siisteystasoon ja lopulta löydetään kompromissi. Ja jokapäivä raivataan ja koitetaan selviytyä. Siisteysintoilijat tietenkin panostaa tuplaten
[/quote]
No vittu tehkää! So what? Mä en pysty. Haukkukaa.
ap
[/quote]
Jos siis olette onnellisia noin. Mä en olis. Mä haluaisin vetää ranteet auki, jos mun pitäis. Koska se ei kelpaisi mun äidille. Ehkä teidän äideille kelpasi vajavainen kompromisseilunne, mutta mun äiti huutais mulle siitäkin, jos olis hänellä huono päivä. En ota sitä riskiä, että hän enää koskaan pahoittaa mun mieltäni, vaikka lopputulos olis miten huono lapsilleni tahansa. Mies hoitakoon lapset. Ei siihen minua tarvita välttämättä, kun en KYKENE. Jos äiti a) ei sotkeutuis lainkaan b) hyväksyis mitä mä teen tai peräti c) tukis mua mitä mä teenkin niin varmasti mä sit pystyisin. nyt kun näin ei ole ollut ja oon havahtunut siihen nyt niin tilanne on mikä on.
ap
[/quote]
Ihan tässä ohiksena mainitsen, että me muut ei ajatella sekuntiakaan sitä, että mitä meidän kunkin äiti ajattelee meidän siivouksesta. Miksi sellaista pitäisi edes ajatella? Mehän siivotaan meidän perheillemme, niille jotka siinä asunnossa asuvat. Mitä varten siivoaisin muualla asuvia varten? Minun ja minun perheeni mukavuudesta ja viihtyvyydestä tässä on kysymys.
[/quote]
Ei teidän tarvitsekaan, koska toimintanne ei ole enää äidistänne riippuvaista. Mun on. Jostain syystä. Ja se on äitini vika aivan varmasti. EI kukaan lapsi keksi olla riippuvainen äidistään, ellei tämä ole jotenkin sairas ja sitä itse aiheuta. VAIKKEI tarkoittanut niin kyvyttömyyttään.
ap
[/quote]
Kaikki lapset keksivät olevansa riippuvaisia ensisijaisesta hoitajastaan, yleensä äidistä. Sinunkin, mutta sinähän et ole se ensisijainen hoitaja. He ovat siis riippuvaisia isästään. Se riippuvuus kuuluu asiaan, ja siitä pyritään pois itsenäistymällä. Sinullahan se ei ole onnistunut. Mitäpä jos tekisit sen nyt? Siihen ei äitiä kaivata, vaan aikuinen sinä itse. Ei muita.
[/quote]
Kyllähän vanhemman tehtävä on auttaa lapsi itsenäistymään. Ottamalla nuoren raivo vastaan ja hyväksymällä nuori silti. Luuletteko te, että mä olen saanut kotona raivota ja tullut hyväksytyksi? Purkaa pahaa oloani, näyttää vihan tunteitani? Kapinoida, jotta irtaantuisin äidistäni? En ole saanut mihinkään sellaiseen äidin rakkautta enkä kokemusta, että minut silloin hyväksytään. Päin vastoin. On kerrottu, että (minua suunnilleen kiusaavat) kaverinikin ovat ylempänä hyväksymisasteikossa kuin minä.
ap
[/quote]
Niin, mutta kun se juna meni jo. Et enää voi itsenäistyä äidin avulla. Olet liian vanha. Nyt sinun pitää tehdä se ihan itse. Tai sitten roikut tuossa loppuikäsi. Usko pois, se äiti ei tule sinua parantamaan. Ei halua, ei pysty, eikä tule. Koskaan.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:49"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:25"]
Tämä on kyllä erittäin surullinen ketju. Apn elämä ei ole nyt kehuttavaa. Tänään kiihtyvyys asiallisesta raivoavaan tapahtui hetkessä. Myötätuntoa hänelle ja erityisesti miehelle ja lapsille. Äiti on tämän tarinan sivuhenkilö. Hänessä ei paljoa erikoisuutta edes näy
[/quote]
Todella surullista luettavaa. Minun exäni on epävakaa, mutta trauma tulee isästä. Exä on miltei viisikymppinen ihmisraunio, joka on tehnyt lapsia vähän sinne sun tänne, eikä lapsille ole hänestä ollut kuin haittaa. Exä kostaa isälleen ryyppäämällä. Neljä haimatulehdusta takana, seuraavaa tuskin voi enää estää ja sitten se alkaa olla menoa. Hän on ryypännyt kaikilta lapsilta ruokarahat, puhumattakaan vuokrarahoista useaan kertaan. Kuppasi sitten isältään rahaa muka lasten tähden. Tämän exän isän suurin vika on ollut se, että on pyrkinyt opettamaan lapsilleen että töitä pitää tehdä. Normaalia minusta, mutta ei exästäni. Hänen arvolleen kun ei työn teko sovi. Ei ole ollut töissä varmaan kahteenkymmeneen vuoteen.
No, nyt lapset on hyljänneet, isä laittanut rahahanat kiinni ja ryyppäys jatkuu. Kukaan ei oikeasti enää jaksa edes olla kiinnostunut, että kuinka hänellä menee. Ihan sama. Aikuiset lapset lähinnä toivoo, että isä kuolisi ennen ukkia, että isä ei pääsisi ryyppäämään perintömaita, vaan heille jäisi jotain.
Pirun surullista. Jotenkin noinhan se tälle apllekin vielä käy. Kohta ei ole enää äitiä jota syyttää ja jota odottaa parantamaan apta. Kohta ei ole miestä, lapsia eikä äitiä. Ei ole muuta kuin tynnyri, johon ap on sulkeutunut äitimielikuvansa kanssa. On vain tyhjyys.
[/quote]
Enhän mä ole lähellekään tuollainen. Aivan eri tilanne. Lisäksi exälläsi ei ole mun miestä.
ap
[/quote]
Niin, et vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:53"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:43"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:02"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:53"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 16:47"][quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 11:24"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:46"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:43"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:36"] Siivoamattomuudessa on se hyvä puoli, että ei tarvitse siivota. Lisäksi on mukava tietää, että jos anonyymejäkin suututtaa/ahdistaa noin paljon että pitää ventovierasta haukkua 12 sivua siitä, etten siivoa, niin mitenköhän tärkeä asia mahtaa olla äidilleni? Häh häh hää, varmaan tosi inhottavaa. Itseänikin sotkuisuus haittaa, mutta ei niin paljon, että viitsisin siivota. Sitä paitsi siinä on se hyvä puoli, että aikaa ei tartte käyttää siihen, mitä suurin osa inhoaa eniten. Ja varmaan taas jossain vaiheessa on taas varaa/mahdollista ottaa kotisiivoustakin apuun, jos sille tuntuu. Mutta äidilleni en aio kertoa niistä (mahdollisista) edistysaskeleista mitään. Kjäh, kjäh, :) En halunnut lapsena riitaa, mutta äidin kanssa se oli aivan sula mahdottomuus, niin hirveä toisten tunteista piittaamaton hullu hän on. Sitä olen nyt itsekin, ennen kuin saan apua ja paranen, mutta pääasia, että sitä ennen äiti kärsii. ap [/quote] Voi lapsi rukkaa. Olet kyllä säälittävä ja sairautesi ihan omalla tasollaan. Kerron sinulle salaisuuden, sotkuisutesi haittaa eniten sinua ja perhettäsi. Asenteesi maailmaa kohtaan samoin. Sinä itse kärsit kokoajan eniten [/quote] Mä kerron sulle toisen julkisen tiedon: siivoaminen ei auttaisi mua mitenkään. ap [/quote] Mistäs tiedät, kun et ole koskaan kokeillut? Sitä paitsi se voisi ainakin helpottaa perheesi elämää huomattavasti. Mutta siitähän sinä viis veisaat, itsekeskeinen omaan napaan tujotteleva minä-minä kun olet. [/quote] Olenhan ja se oli kamalaa. Siksi en enää siivoakaan. Aiemmin YRITIN pitää järjestystä yllä, mutta uuvuin. En jaksanut siivota niin paljon kun olisi pitänyt, että siisteys pysyisi yllä. Sotkua tuli enemmän kuin ehdin siivota. Lisäksi mua raivostuttaa kun joku muu sotkee ja mun pitää siivota se ja meillä on erilaiset siisteyskäsitykset ehkä hiukan miehen kanssa. Miehelle riittää vähempikin kuin minulle siis mihin hän on omassa siivoamisessaan tyytyväinen. Se taso riittäisi minullekin nykyään oikein mainiosti, mutta mies ei sitä jaksa ylläpitää yksin. Mä en silti tee enää mitään, pitäisi aloittaa alusta, kun säilytystiloja on ollut liian vähän kun muutimme, niin kaikki tavarat on sekaisin ja se hävettää. Lisäksi siivoamattomuus on miehellekin rangaistus siitä, että kun minä yritin pitää oman toiveeni tasoista siivousta yllä, niin tullessani töistä lasten lelut olivat aina lattialla. Mulle tuli siitä niin paha mieli. Miksi mies ei kerännyt niitä pois, vaikka sanoin, että toi häiritsee minua? Ajattelin sitten, että saatanan vittu, en minäkään tee mitään ja vähitellen en tehnyt enää mitään. Kun kerran miehelle kelpaa sotkuisempikin koti niin eläköön sitten sellaisessa. Ja minä taas en saanut haluamani tasoista kotia koska en jaksanut työpäivän jälkeen kerätä muiden sotkuja, joten miksi siivota? Mies kyllä keräili leluja sitten osittaisesti kun lapset olivat nukkumassa, mutta koko illan se helvetin sotku sitten mun jaloissani ja seuraavana päivänä sama juttu, kun mä tuun töistä. Olisin voinut varmaan jo silloin muuttaa omilleni, mutta en halunnut jättäää lapsia. Mutta aina mä oon ollut huono pitämään mitään tip top -järjestystä yllä, sellaista mulla ei ole ollut koskaan. Silti äiti haukkui minut tulleessaan luokseni kun asuin parikymppisenä jo pois kotoa. Wn ole vieläkään antanut sitä hänelle anteeksi. Olin silloin(kin) masentunut, kun sä tuut toisen kotiin, en ajatellut edes vierailulle, vaan oman ÄITINI tulevan, siis enemmän kuin tutun, niin en mä rupea pokkuroiden siivoamaan. Äidin mielestä se oli häntä kohtaan loukkaus. Niinpä niin. 20 vuotta oltiin asuttu saman katon alla ja se oli häntä kohtaan edelleenkin loukkaus, kun mun oma koti oli epäjärjestyksessä. Eikö vaan kestänyt nähdä, miten tyttärensä asuu? Nyt ei sit kestä nähdä kun mä kasvatan lapsiani tai mitä mä IKINÄ teenkin, niin se ei kelpaa. ap [/quote] Niinhän me muutkin perheelliset tehdään. Siivotaan muiden sotkuja. Tyydytään erilaiseen siisteystasoon ja lopulta löydetään kompromissi. Ja jokapäivä raivataan ja koitetaan selviytyä. Siisteysintoilijat tietenkin panostaa tuplaten
[/quote]
No vittu tehkää! So what? Mä en pysty. Haukkukaa.
ap
[/quote]
Jos siis olette onnellisia noin. Mä en olis. Mä haluaisin vetää ranteet auki, jos mun pitäis. Koska se ei kelpaisi mun äidille. Ehkä teidän äideille kelpasi vajavainen kompromisseilunne, mutta mun äiti huutais mulle siitäkin, jos olis hänellä huono päivä. En ota sitä riskiä, että hän enää koskaan pahoittaa mun mieltäni, vaikka lopputulos olis miten huono lapsilleni tahansa. Mies hoitakoon lapset. Ei siihen minua tarvita välttämättä, kun en KYKENE. Jos äiti a) ei sotkeutuis lainkaan b) hyväksyis mitä mä teen tai peräti c) tukis mua mitä mä teenkin niin varmasti mä sit pystyisin. nyt kun näin ei ole ollut ja oon havahtunut siihen nyt niin tilanne on mikä on.
ap
[/quote]
Ihan tässä ohiksena mainitsen, että me muut ei ajatella sekuntiakaan sitä, että mitä meidän kunkin äiti ajattelee meidän siivouksesta. Miksi sellaista pitäisi edes ajatella? Mehän siivotaan meidän perheillemme, niille jotka siinä asunnossa asuvat. Mitä varten siivoaisin muualla asuvia varten? Minun ja minun perheeni mukavuudesta ja viihtyvyydestä tässä on kysymys.
[/quote]
Ei teidän tarvitsekaan, koska toimintanne ei ole enää äidistänne riippuvaista. Mun on. Jostain syystä. Ja se on äitini vika aivan varmasti. EI kukaan lapsi keksi olla riippuvainen äidistään, ellei tämä ole jotenkin sairas ja sitä itse aiheuta. VAIKKEI tarkoittanut niin kyvyttömyyttään.
ap
[/quote]
Kaikki lapset keksivät olevansa riippuvaisia ensisijaisesta hoitajastaan, yleensä äidistä. Sinunkin, mutta sinähän et ole se ensisijainen hoitaja. He ovat siis riippuvaisia isästään. Se riippuvuus kuuluu asiaan, ja siitä pyritään pois itsenäistymällä. Sinullahan se ei ole onnistunut. Mitäpä jos tekisit sen nyt? Siihen ei äitiä kaivata, vaan aikuinen sinä itse. Ei muita.
[/quote]
Kyllähän vanhemman tehtävä on auttaa lapsi itsenäistymään. Ottamalla nuoren raivo vastaan ja hyväksymällä nuori silti. Luuletteko te, että mä olen saanut kotona raivota ja tullut hyväksytyksi? Purkaa pahaa oloani, näyttää vihan tunteitani? Kapinoida, jotta irtaantuisin äidistäni? En ole saanut mihinkään sellaiseen äidin rakkautta enkä kokemusta, että minut silloin hyväksytään. Päin vastoin. On kerrottu, että (minua suunnilleen kiusaavat) kaverinikin ovat ylempänä hyväksymisasteikossa kuin minä.
ap
[/quote]
Niin, mutta kun se juna meni jo. Et enää voi itsenäistyä äidin avulla. Olet liian vanha. Nyt sinun pitää tehdä se ihan itse. Tai sitten roikut tuossa loppuikäsi. Usko pois, se äiti ei tule sinua parantamaan. Ei halua, ei pysty, eikä tule. Koskaan.
[/quote]
Joo tiedän, mutta muuta en sit tiedäkään itsenäistymisestä.
ap
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:55"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:49"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:25"]
Tämä on kyllä erittäin surullinen ketju. Apn elämä ei ole nyt kehuttavaa. Tänään kiihtyvyys asiallisesta raivoavaan tapahtui hetkessä. Myötätuntoa hänelle ja erityisesti miehelle ja lapsille. Äiti on tämän tarinan sivuhenkilö. Hänessä ei paljoa erikoisuutta edes näy
[/quote]
Todella surullista luettavaa. Minun exäni on epävakaa, mutta trauma tulee isästä. Exä on miltei viisikymppinen ihmisraunio, joka on tehnyt lapsia vähän sinne sun tänne, eikä lapsille ole hänestä ollut kuin haittaa. Exä kostaa isälleen ryyppäämällä. Neljä haimatulehdusta takana, seuraavaa tuskin voi enää estää ja sitten se alkaa olla menoa. Hän on ryypännyt kaikilta lapsilta ruokarahat, puhumattakaan vuokrarahoista useaan kertaan. Kuppasi sitten isältään rahaa muka lasten tähden. Tämän exän isän suurin vika on ollut se, että on pyrkinyt opettamaan lapsilleen että töitä pitää tehdä. Normaalia minusta, mutta ei exästäni. Hänen arvolleen kun ei työn teko sovi. Ei ole ollut töissä varmaan kahteenkymmeneen vuoteen.
No, nyt lapset on hyljänneet, isä laittanut rahahanat kiinni ja ryyppäys jatkuu. Kukaan ei oikeasti enää jaksa edes olla kiinnostunut, että kuinka hänellä menee. Ihan sama. Aikuiset lapset lähinnä toivoo, että isä kuolisi ennen ukkia, että isä ei pääsisi ryyppäämään perintömaita, vaan heille jäisi jotain.
Pirun surullista. Jotenkin noinhan se tälle apllekin vielä käy. Kohta ei ole enää äitiä jota syyttää ja jota odottaa parantamaan apta. Kohta ei ole miestä, lapsia eikä äitiä. Ei ole muuta kuin tynnyri, johon ap on sulkeutunut äitimielikuvansa kanssa. On vain tyhjyys.
[/quote]
Enhän mä ole lähellekään tuollainen. Aivan eri tilanne. Lisäksi exälläsi ei ole mun miestä.
ap
[/quote]
Niin, et vielä.
[/quote]
Ai luulet et mä kymmenessä vuodessa muutun tuollaiseksi, kun en oo tähän mennessä muuttunut? Exäsi varmaan oli juoppa ja tuollainen jo 10 v. sitten? Ja ihan sama mitä sä luulet.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:58"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:55"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:49"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:25"]
Tämä on kyllä erittäin surullinen ketju. Apn elämä ei ole nyt kehuttavaa. Tänään kiihtyvyys asiallisesta raivoavaan tapahtui hetkessä. Myötätuntoa hänelle ja erityisesti miehelle ja lapsille. Äiti on tämän tarinan sivuhenkilö. Hänessä ei paljoa erikoisuutta edes näy
[/quote]
Todella surullista luettavaa. Minun exäni on epävakaa, mutta trauma tulee isästä. Exä on miltei viisikymppinen ihmisraunio, joka on tehnyt lapsia vähän sinne sun tänne, eikä lapsille ole hänestä ollut kuin haittaa. Exä kostaa isälleen ryyppäämällä. Neljä haimatulehdusta takana, seuraavaa tuskin voi enää estää ja sitten se alkaa olla menoa. Hän on ryypännyt kaikilta lapsilta ruokarahat, puhumattakaan vuokrarahoista useaan kertaan. Kuppasi sitten isältään rahaa muka lasten tähden. Tämän exän isän suurin vika on ollut se, että on pyrkinyt opettamaan lapsilleen että töitä pitää tehdä. Normaalia minusta, mutta ei exästäni. Hänen arvolleen kun ei työn teko sovi. Ei ole ollut töissä varmaan kahteenkymmeneen vuoteen.
No, nyt lapset on hyljänneet, isä laittanut rahahanat kiinni ja ryyppäys jatkuu. Kukaan ei oikeasti enää jaksa edes olla kiinnostunut, että kuinka hänellä menee. Ihan sama. Aikuiset lapset lähinnä toivoo, että isä kuolisi ennen ukkia, että isä ei pääsisi ryyppäämään perintömaita, vaan heille jäisi jotain.
Pirun surullista. Jotenkin noinhan se tälle apllekin vielä käy. Kohta ei ole enää äitiä jota syyttää ja jota odottaa parantamaan apta. Kohta ei ole miestä, lapsia eikä äitiä. Ei ole muuta kuin tynnyri, johon ap on sulkeutunut äitimielikuvansa kanssa. On vain tyhjyys.
[/quote]
Enhän mä ole lähellekään tuollainen. Aivan eri tilanne. Lisäksi exälläsi ei ole mun miestä.
ap
[/quote]
Niin, et vielä.
[/quote]
Ai luulet et mä kymmenessä vuodessa muutun tuollaiseksi, kun en oo tähän mennessä muuttunut? Exäsi varmaan oli juoppa ja tuollainen jo 10 v. sitten? Ja ihan sama mitä sä luulet.
ap
[/quote]
En tarkoittanutkaan että sinusta tulee juoppo. Vaan sitä että olet lohduttoman yksin kymmenen vuoden päästä. Ei ole enää ketään, joka tulisi sinua parantamaan jos jatkat tuolla linjalla. Kuten sanoin, se tyhjyys.
Ei noin dillen muidun kanssa ois onnistunut paraskaan äiti. Kyllähän tästä ketjusta näkee että päävamma on varmaan jo ihan geeneissä. Kaikki on yritetty ja tässä on tulos.
Eniten tässä säälin aloittajan lapsia ja toiseksi eniten aloittajan äitiä. Toivottavasti hän ymmärtää päästää koko porukasta irti, elää omaa elämäänsä ja jättää tämä nyyhkijä rypemään rauhassa. Vaikeaa se on, kun kyseessä oma lapsi, mutta joskus niin on vaan paras. Eihän tämä "linnunpoika" lennä jos ei sitä väkivalloin työnnä pesästä.
Tekisitte paremmin, jos ei mieheskään enää ottais vastaan viestejä äidiltäsi. Vaihtakaa numerot ja päästäkää äiti jo omaan rauhaansa elämään.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:53"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:43"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:11"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:02"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:59"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:56"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:53"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 16:47"][quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 11:24"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:46"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:43"] [quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 10:36"] Siivoamattomuudessa on se hyvä puoli, että ei tarvitse siivota. Lisäksi on mukava tietää, että jos anonyymejäkin suututtaa/ahdistaa noin paljon että pitää ventovierasta haukkua 12 sivua siitä, etten siivoa, niin mitenköhän tärkeä asia mahtaa olla äidilleni? Häh häh hää, varmaan tosi inhottavaa. Itseänikin sotkuisuus haittaa, mutta ei niin paljon, että viitsisin siivota. Sitä paitsi siinä on se hyvä puoli, että aikaa ei tartte käyttää siihen, mitä suurin osa inhoaa eniten. Ja varmaan taas jossain vaiheessa on taas varaa/mahdollista ottaa kotisiivoustakin apuun, jos sille tuntuu. Mutta äidilleni en aio kertoa niistä (mahdollisista) edistysaskeleista mitään. Kjäh, kjäh, :) En halunnut lapsena riitaa, mutta äidin kanssa se oli aivan sula mahdottomuus, niin hirveä toisten tunteista piittaamaton hullu hän on. Sitä olen nyt itsekin, ennen kuin saan apua ja paranen, mutta pääasia, että sitä ennen äiti kärsii. ap [/quote] Voi lapsi rukkaa. Olet kyllä säälittävä ja sairautesi ihan omalla tasollaan. Kerron sinulle salaisuuden, sotkuisutesi haittaa eniten sinua ja perhettäsi. Asenteesi maailmaa kohtaan samoin. Sinä itse kärsit kokoajan eniten [/quote] Mä kerron sulle toisen julkisen tiedon: siivoaminen ei auttaisi mua mitenkään. ap [/quote] Mistäs tiedät, kun et ole koskaan kokeillut? Sitä paitsi se voisi ainakin helpottaa perheesi elämää huomattavasti. Mutta siitähän sinä viis veisaat, itsekeskeinen omaan napaan tujotteleva minä-minä kun olet. [/quote] Olenhan ja se oli kamalaa. Siksi en enää siivoakaan. Aiemmin YRITIN pitää järjestystä yllä, mutta uuvuin. En jaksanut siivota niin paljon kun olisi pitänyt, että siisteys pysyisi yllä. Sotkua tuli enemmän kuin ehdin siivota. Lisäksi mua raivostuttaa kun joku muu sotkee ja mun pitää siivota se ja meillä on erilaiset siisteyskäsitykset ehkä hiukan miehen kanssa. Miehelle riittää vähempikin kuin minulle siis mihin hän on omassa siivoamisessaan tyytyväinen. Se taso riittäisi minullekin nykyään oikein mainiosti, mutta mies ei sitä jaksa ylläpitää yksin. Mä en silti tee enää mitään, pitäisi aloittaa alusta, kun säilytystiloja on ollut liian vähän kun muutimme, niin kaikki tavarat on sekaisin ja se hävettää. Lisäksi siivoamattomuus on miehellekin rangaistus siitä, että kun minä yritin pitää oman toiveeni tasoista siivousta yllä, niin tullessani töistä lasten lelut olivat aina lattialla. Mulle tuli siitä niin paha mieli. Miksi mies ei kerännyt niitä pois, vaikka sanoin, että toi häiritsee minua? Ajattelin sitten, että saatanan vittu, en minäkään tee mitään ja vähitellen en tehnyt enää mitään. Kun kerran miehelle kelpaa sotkuisempikin koti niin eläköön sitten sellaisessa. Ja minä taas en saanut haluamani tasoista kotia koska en jaksanut työpäivän jälkeen kerätä muiden sotkuja, joten miksi siivota? Mies kyllä keräili leluja sitten osittaisesti kun lapset olivat nukkumassa, mutta koko illan se helvetin sotku sitten mun jaloissani ja seuraavana päivänä sama juttu, kun mä tuun töistä. Olisin voinut varmaan jo silloin muuttaa omilleni, mutta en halunnut jättäää lapsia. Mutta aina mä oon ollut huono pitämään mitään tip top -järjestystä yllä, sellaista mulla ei ole ollut koskaan. Silti äiti haukkui minut tulleessaan luokseni kun asuin parikymppisenä jo pois kotoa. Wn ole vieläkään antanut sitä hänelle anteeksi. Olin silloin(kin) masentunut, kun sä tuut toisen kotiin, en ajatellut edes vierailulle, vaan oman ÄITINI tulevan, siis enemmän kuin tutun, niin en mä rupea pokkuroiden siivoamaan. Äidin mielestä se oli häntä kohtaan loukkaus. Niinpä niin. 20 vuotta oltiin asuttu saman katon alla ja se oli häntä kohtaan edelleenkin loukkaus, kun mun oma koti oli epäjärjestyksessä. Eikö vaan kestänyt nähdä, miten tyttärensä asuu? Nyt ei sit kestä nähdä kun mä kasvatan lapsiani tai mitä mä IKINÄ teenkin, niin se ei kelpaa. ap [/quote] Niinhän me muutkin perheelliset tehdään. Siivotaan muiden sotkuja. Tyydytään erilaiseen siisteystasoon ja lopulta löydetään kompromissi. Ja jokapäivä raivataan ja koitetaan selviytyä. Siisteysintoilijat tietenkin panostaa tuplaten
[/quote]
No vittu tehkää! So what? Mä en pysty. Haukkukaa.
ap
[/quote]
Jos siis olette onnellisia noin. Mä en olis. Mä haluaisin vetää ranteet auki, jos mun pitäis. Koska se ei kelpaisi mun äidille. Ehkä teidän äideille kelpasi vajavainen kompromisseilunne, mutta mun äiti huutais mulle siitäkin, jos olis hänellä huono päivä. En ota sitä riskiä, että hän enää koskaan pahoittaa mun mieltäni, vaikka lopputulos olis miten huono lapsilleni tahansa. Mies hoitakoon lapset. Ei siihen minua tarvita välttämättä, kun en KYKENE. Jos äiti a) ei sotkeutuis lainkaan b) hyväksyis mitä mä teen tai peräti c) tukis mua mitä mä teenkin niin varmasti mä sit pystyisin. nyt kun näin ei ole ollut ja oon havahtunut siihen nyt niin tilanne on mikä on.
ap
[/quote]
Ihan tässä ohiksena mainitsen, että me muut ei ajatella sekuntiakaan sitä, että mitä meidän kunkin äiti ajattelee meidän siivouksesta. Miksi sellaista pitäisi edes ajatella? Mehän siivotaan meidän perheillemme, niille jotka siinä asunnossa asuvat. Mitä varten siivoaisin muualla asuvia varten? Minun ja minun perheeni mukavuudesta ja viihtyvyydestä tässä on kysymys.
[/quote]
Ei teidän tarvitsekaan, koska toimintanne ei ole enää äidistänne riippuvaista. Mun on. Jostain syystä. Ja se on äitini vika aivan varmasti. EI kukaan lapsi keksi olla riippuvainen äidistään, ellei tämä ole jotenkin sairas ja sitä itse aiheuta. VAIKKEI tarkoittanut niin kyvyttömyyttään.
ap
[/quote]
Kaikki lapset keksivät olevansa riippuvaisia ensisijaisesta hoitajastaan, yleensä äidistä. Sinunkin, mutta sinähän et ole se ensisijainen hoitaja. He ovat siis riippuvaisia isästään. Se riippuvuus kuuluu asiaan, ja siitä pyritään pois itsenäistymällä. Sinullahan se ei ole onnistunut. Mitäpä jos tekisit sen nyt? Siihen ei äitiä kaivata, vaan aikuinen sinä itse. Ei muita.
[/quote]
Kyllähän vanhemman tehtävä on auttaa lapsi itsenäistymään. Ottamalla nuoren raivo vastaan ja hyväksymällä nuori silti. Luuletteko te, että mä olen saanut kotona raivota ja tullut hyväksytyksi? Purkaa pahaa oloani, näyttää vihan tunteitani? Kapinoida, jotta irtaantuisin äidistäni? En ole saanut mihinkään sellaiseen äidin rakkautta enkä kokemusta, että minut silloin hyväksytään. Päin vastoin. On kerrottu, että (minua suunnilleen kiusaavat) kaverinikin ovat ylempänä hyväksymisasteikossa kuin minä.
ap
[/quote]
Niin, mutta kun se juna meni jo. Et enää voi itsenäistyä äidin avulla. Olet liian vanha. Nyt sinun pitää tehdä se ihan itse. Tai sitten roikut tuossa loppuikäsi. Usko pois, se äiti ei tule sinua parantamaan. Ei halua, ei pysty, eikä tule. Koskaan.
[/quote]
Joo tiedän, mutta muuta en sit tiedäkään itsenäistymisestä.
ap
[/quote]
Ja just siks kun äiti ei voi auttaa en enää pidä häneen yhteyttä. Ihan siksi, että hänen olisi pitänyt se hoitaa, auttaa mua, tehdä oikein. Koska hän sanoi olevansa hyvä kasvattaja. Virheitään myöntämättömälle ei anneta anteeksi. Siksi hän saa painua sinne missä pippuri kasvaa noin kauniisti sanottuna ja antaa olla. Olen todella loukkaantunut, ettei hän voinut hoitaa osuuttaan. Se on tuhonnut elämäni. Ja masennukseni tietysti myös, mutta se saattoi osin johtua ensimmäisestä.
En siis kauniisti sanottuna tarvitse häntä yhtikäs mihinkään, siksi feidaan hänet pois mun elämästä. Katsoo sit, kykenenkö tekemään mitään muuta koskaan. Itsenäistymään.
ap
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 19:01"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:58"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:55"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:49"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 18:25"]
Tämä on kyllä erittäin surullinen ketju. Apn elämä ei ole nyt kehuttavaa. Tänään kiihtyvyys asiallisesta raivoavaan tapahtui hetkessä. Myötätuntoa hänelle ja erityisesti miehelle ja lapsille. Äiti on tämän tarinan sivuhenkilö. Hänessä ei paljoa erikoisuutta edes näy
[/quote]
Todella surullista luettavaa. Minun exäni on epävakaa, mutta trauma tulee isästä. Exä on miltei viisikymppinen ihmisraunio, joka on tehnyt lapsia vähän sinne sun tänne, eikä lapsille ole hänestä ollut kuin haittaa. Exä kostaa isälleen ryyppäämällä. Neljä haimatulehdusta takana, seuraavaa tuskin voi enää estää ja sitten se alkaa olla menoa. Hän on ryypännyt kaikilta lapsilta ruokarahat, puhumattakaan vuokrarahoista useaan kertaan. Kuppasi sitten isältään rahaa muka lasten tähden. Tämän exän isän suurin vika on ollut se, että on pyrkinyt opettamaan lapsilleen että töitä pitää tehdä. Normaalia minusta, mutta ei exästäni. Hänen arvolleen kun ei työn teko sovi. Ei ole ollut töissä varmaan kahteenkymmeneen vuoteen.
No, nyt lapset on hyljänneet, isä laittanut rahahanat kiinni ja ryyppäys jatkuu. Kukaan ei oikeasti enää jaksa edes olla kiinnostunut, että kuinka hänellä menee. Ihan sama. Aikuiset lapset lähinnä toivoo, että isä kuolisi ennen ukkia, että isä ei pääsisi ryyppäämään perintömaita, vaan heille jäisi jotain.
Pirun surullista. Jotenkin noinhan se tälle apllekin vielä käy. Kohta ei ole enää äitiä jota syyttää ja jota odottaa parantamaan apta. Kohta ei ole miestä, lapsia eikä äitiä. Ei ole muuta kuin tynnyri, johon ap on sulkeutunut äitimielikuvansa kanssa. On vain tyhjyys.
[/quote]
Enhän mä ole lähellekään tuollainen. Aivan eri tilanne. Lisäksi exälläsi ei ole mun miestä.
ap
[/quote]
Niin, et vielä.
[/quote]
Ai luulet et mä kymmenessä vuodessa muutun tuollaiseksi, kun en oo tähän mennessä muuttunut? Exäsi varmaan oli juoppa ja tuollainen jo 10 v. sitten? Ja ihan sama mitä sä luulet.
ap
[/quote]
En tarkoittanutkaan että sinusta tulee juoppo. Vaan sitä että olet lohduttoman yksin kymmenen vuoden päästä. Ei ole enää ketään, joka tulisi sinua parantamaan jos jatkat tuolla linjalla. Kuten sanoin, se tyhjyys.
[/quote]
Joo, no en tiedä millä linjalla mä jatkaisn, et asiat muuttuis. En tosiaan tiedä. Ja aina voin sit tappaa itseni, jos kaikki mut hylkää, enkä halua enää elää. Ellen sit pistä perinnöllä haisemaan New Yorkissa.
ap
Et todella tule saamaan aikaan elämässäsi yhtään mitään, koska sinulla ei ole kykyä ottaa itse vastuuta tekemisistäsi. Ei aikuinen ihminen voi ikänsä kaiken viurata ja syyttää äitiä ja olosuhteita. Huomattavan monet ovat selvinneet elämästään paljon pahemmista asioista kuin sinä, mutta kyllä se pärjääminen on ihan itsestä kiinni.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 19:01"]
Ei noin dillen muidun kanssa ois onnistunut paraskaan äiti. Kyllähän tästä ketjusta näkee että päävamma on varmaan jo ihan geeneissä. Kaikki on yritetty ja tässä on tulos.
Eniten tässä säälin aloittajan lapsia ja toiseksi eniten aloittajan äitiä. Toivottavasti hän ymmärtää päästää koko porukasta irti, elää omaa elämäänsä ja jättää tämä nyyhkijä rypemään rauhassa. Vaikeaa se on, kun kyseessä oma lapsi, mutta joskus niin on vaan paras. Eihän tämä "linnunpoika" lennä jos ei sitä väkivalloin työnnä pesästä.
Tekisitte paremmin, jos ei mieheskään enää ottais vastaan viestejä äidiltäsi. Vaihtakaa numerot ja päästäkää äiti jo omaan rauhaansa elämään.
[/quote]
Siis kun ymmärtäisit, että äidille on sanottu, että ei tartte enää soitella. Luki ihan aloituksessakin. Jos vaivauduit lukemaan, ennen kuin kommentoit.
Äitini se itse ei halua työntää mua pesästä, ellei saa vahtia itse, miten mä sen jälkeen elän ja että se tapahtuu hänen arvojensa mukaisesti.
ap
Ketju on lukittu.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:55"]
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:48"][quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:25"] En tiedä. Ihan sama vaikka inhoaisivat. En ole tahallani tällainen. ap [/quote] Paitsi, että olet. Tiedostat, ettei kaikki ole kunnossa, mutta jatkat samalla linjalla. Se on täysin tahallista toimintaa. [/quote] Se on varmasti enemmän tahallista kuin äitisi toiminta aikanaan
[/quote]
No jaa. Se, että tiedostaa ongelman on kuitenkin parempi lapsille, kuin se, että tekee vahinkoa, eikä tiedosta ongelmaa olevankaan. Sitä paitsi jos mun pahin pahan tekeminen lapsille on se, etten mä siivoa, niin en sanoisi sitä kauhean pahaksi.
ap