Lue keskustelun säännöt.
Onko kenelläkään muulla kokemusta psykiatrisesta osastohoidosta?
19.11.2012 |
Itse keväällä sellaisessa ollut ja minun kokemuksiani:
- suurin osa hoitajista elämään kyllästyneitä
- osa hoitajista aivan selvästi persoonallisuus häiriöisiä
- keittiöpsykologiakin korkeatasoisempaa kuin osastolla saatu puoskarointi (aivan pokerinaamalla ilmaan heitettyjä kliseistä)
- potilaat terapisoivat toisiaan, kun henkilökunta istuu kahvilla
Vieläkin kiukuttaa, kun klo 21 meni osaston jääkaappi lukkoon ts syötävää ei potilaat saaneet tuon ajan jälkeen, mutta henkilökunta vieraili ahkerasti potilasjääkaapilla.
Yksikin 30v jätkä patisti meidät potilaat nukkumaan klo 23 ja itse jäi katsomaan telkkaria jonka jälkeen siirtyi kansiliaan ja roikkui pari tuntia netissä ja sydänyön tunnit nukkui päiväsalin sohvalla.
en koskaan päästä itseäni tuohon kuntoon, että tarttis enää osastolle mennä, mulle riitti. ja apua en hätääni saanut.. itse olen täällä itseäni terapioinut
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan missään vaiheessa sanonut että pitäisi olla jatkuva valmius keskustella potilaiden kanssa. Oma kokemus oli se että osastohoitoni aikana kanssani käytiin ehkä kaksi kahdenkeskistä keskustelua hoitajan kanssa. Olin osastolla useamman kuukauden. Mielestäni noissa pitäisi olla edes kerran viikossa keskustelu hoitajan kanssa, niinkuin pari hoitajaa onkin nyt sanonut että omien potilaiden kanssa keskustellaan. Tämä ei omassa hoidossani toteutunut lainkaan.
Kohtasin myös täysin asiatonta käytöstä hoitajien osalta, esim: olin poikaystäväni kanssa huoneessani juttelemassa (hän oli tullut katsomaan minua) ja omahoitajani tuli ovesta sisään ja kysyi, saako ilmoittaa äidilleni että hoitoneuvottelu on huomenna. Minä sanoin että ei saa ilmoittaa (olin koko hoitoni ajan kieltänyt yhteydenotot äitiini koska emme ole oikeastaan tekemisissä). Hoitaja tuskastui ja ääntään korottaen sanoi että "meillä ei jaksaminen enää riitä ton sun yhteistyöhaluttomuuden ja vänkäämisen vuoksi!" Hoitaja poistui huoneesta ja heilautti oven kovaa kiinni. Mielestäni tämä oli täysin asiatonta varsinkin poikaystäväni kuullen ja muutenkin koska koin ja koen edelleenkin että minulla yli 20 vuotiaalla on oikeus itse päättää ketkä tietävät sairaustumisestani ja osastolla olostani. Varsinkin kun en ollut 4 vuoteen äitäni edes nähnyt. Tätä ei tietenkään kukaan hoitaja täällä usko koska eihän näin saa käyttäytyä mutta niin vaan tapahtui. Tässä yksi syy miksi koin ettei minua kohdeltu asianmukaisesti ja ihmisenä. Onneksi tuossa suojasi laki.
-monesti tähän ketjuun jo vastannut
Ei ole mitään syytä olla uskomatta sinua. Tiedän kyllä, että asittomuuksiakin tapahtuu, valitettavasti. Joissain paikoissa enemmän kuin toisissa. Onneksi ainakin meidän sairaalassamme on jo 10 vuoden ajan koulutettu henkilökuntaa oikeanlaiseen vuorovaikutukseen potilaiden kanssa. Minusta hoitokulttuuri on parantumassa. Olen tosi pahoillani puolestasi!
l
Mielisairaalan hoitohenkilökuntaa on nyt 10 vuoden ajan koulutettu vuorovaikutukseen, miettikääpä tätä oikein ajatuksella
Ihmisen omaa tervettä luontoa ei voi korvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin nuortenosastolla ja siellä tuntui, että ainakin omahoitajaa kiinnosti vointini. Myös yksi opiskelija toimi ja teki kanssani kaikkea. Osastojakso auttoi paljon sosiaaliseen jännittämiseen, mutta päihdeongelmaan ei ollut mitään apua, kun halutessani sain muilta potilailta heidän lääkkeet (joita eivät siis muutenkaan syöneet).
Heti 18-vuotta täytettyä: ketään ei kiinnosta, "kuvittelee olevansa masentunut" yms. sutkautukset on kuultu.
Toivon että ne jotka oikeasti haluua parantua saisi sitä apua edelleen jostain.
Vierailija kirjoitti:
Mulla kokemuksia nuorisopsykiatrian osastohoidosta.
Muiden kauhukertomuksia on vaikea uskoa todeksi, ite on aina saanu asiallista hoitoa.
Älä vähättele ihmisten kokemuksia, kun et mistään mitään tiedä! Sinä olit nuorten osastolla. Se on täysin eri asia. Nuorten ja aikuisten osastoista ei voi puhua edes samana päivänä. Nuorten osastot ovat ihan normaaleja sairaalaosastoja, aikuisten osastot ovat kuin h*elvet-ti, paljon pahempaa kuin vankilassa.
Läheiselläni erittäin paha väkivaltakokemus uhrina, mieli särkyi ainakin osittain tästä johtuen. Kaksi kertaa osastolla, jälkimmäisellä kerralla hoitotaho ei edes tiennyt tästä traumasta, tieto oli hautautunut paperipinoihin ja hoitohistorian uumeniin.
Ihmettelen, ettei kuukausien osastohoidon aikana ollut mitään keskusteluterapiaa, lääkehoito on aivan liian suuressa roolissa Suomessa. Raha ratkaisee kaikessa, mutta ilman lisärahoitustakin hoidon sisältöä voitaisiin halutessa paljon parantaa. En luota yhtään siihen, että kaikki mahdollinen tehtäisiin näiden potilaiden voinnin parantamiseksi.
Hoitajien joukossa on upeita helmiä ja muutamia aivan väärällä alalla toimivia sadisteja. Suurin osa ihan OK, mutta leipääntyyhän sitä, jos ei saa kutsumustaan toteuttaa, kun kaikessa säästetään.
En enää ikinä mene osastolle.
Siellä viedään lopullisesti itsetunto, terveys ja voimat.
Et ole enää normaali ihminen jolla on trauma, vaan sekopää.
Hoitajat valehtelee, on ilkeitä, kylmiä ja moni selvästi sairas.
Siellä ollaan vain säilössä, rauhoittavia tuputetaan yli tarpeen.
Potilasta pidetään tyhmänä, arvostelukyvyttömänä ja ärsyttävänä.
Ruoka on surkeaa, huonompaa kuin muilla osastoilla.
Jos on somaattinen sairaus, et saa siihen lääkkeitä, ja se pahenee.
Toiset potilaat pelottavat ja masentavat. Koko ajan on joku terapoitava hakemassa sulta apua.
Toistan: osastolle ei pidä mennä vain pahan ahdistuksen tai masennuksen takia, jos on tervepäin mutta kovin huonona. Parempi on sinnitellä kotona.
Se nöyryyttäminen, mitä kohtaa, on järkyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En enää ikinä mene osastolle.
Siellä viedään lopullisesti itsetunto, terveys ja voimat.
Et ole enää normaali ihminen jolla on trauma, vaan sekopää.
Hoitajat valehtelee, on ilkeitä, kylmiä ja moni selvästi sairas.
Siellä ollaan vain säilössä, rauhoittavia tuputetaan yli tarpeen.
Potilasta pidetään tyhmänä, arvostelukyvyttömänä ja ärsyttävänä.
Ruoka on surkeaa, huonompaa kuin muilla osastoilla.
Jos on somaattinen sairaus, et saa siihen lääkkeitä, ja se pahenee.
Toiset potilaat pelottavat ja masentavat. Koko ajan on joku terapoitava hakemassa sulta apua.Toistan: osastolle ei pidä mennä vain pahan ahdistuksen tai masennuksen takia, jos on tervepäin mutta kovin huonona. Parempi on sinnitellä kotona.
Se nöyryyttäminen, mitä kohtaa, on järkyttävää.
Ihan sama ruoka se on sairaanhoitopiirissä olkoon somaattinen tai psykiatrian osasto. Mutta mukavampaa oli itse ottaa ruokaa lautaselle siellä pöpilässä kuin somaattisella osastolla missä ruoka oli valmiina annosteltu aivan ylikuumana siihen tulikuumalle lautaselle ja salaatti mikä tuli mukana oli valmiina muovikipossa ollut jo vuorokauden.
Koko psykiatria on aikansa elänyt "tiede". Sillä ei perustu mihinkään tieteellisiin tutkimuksiin. Koko "tiede" ei todellakaan kestä tarkempaa tarkastelua. Nykyihmisen tulisi päästä jo muiden leimaamisesta, jota kutsutaan "diagnoosiksi". Suljetut paikat ovat harvoin hyviä. En ole itse ollut tällaisen "tieteen" pakkovallan alla, mutta paljon historiaa tutkineena voin sanoa, että "psykiatriaksi" kutsuttu "tiede" ei monenkaan terveyttä edistä. Psyk.hoitajat ovat aikamme inkvisaattoreita, jäänne menneiltä ajoilta. Ihmisten luokittelu ei tulisi enää nykyaikana suvaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se vähän mielivaltaista on. Jotkut valittavat, etteivät millään pääse hoitoon. Itsellä on avohoidon lopustakin jo aikaa muutama vuosi. Diagnoosia ei koskaan suoraan kerrottu. Mitään rehellistä ei koskaan kerrottu. Aina ne samat peruskysymykset. Psykoosityöryhmä vaan keskenään sitten jutteli. Ja vieläkin on seuranta päällä tietokoneen yms. kautta ja jonkinlainen seuranta/hyppyytysjärjestelmä kotiinkin on laitettu piiloon, ettei se nyt vaan pahojaan mene tekemään tai luulemaan mitään epärealistista. Ilmeisesti tälläiseenkin saavat oikeudet, kun osaavat pyytää. Tosiaan vähän sellainen luonnevikaisten paikka koko hoitola, jossa työntekijät pääsevät ihan luvan kanssa nöyryyttämään, kohtelemaan mielivaltaisesti ja diagnosoimaan mielivaltaisesti ilman minkäänlaista keskustelua potilaan kanssa.
Itse olen sairaanhoitaja mutta en psyk.puolella. Ap ei ehkä väärässä ole. En tiedä miksi mutta psyk.sairaanhoitajat ja psykiatrit tuppavat olemaan aina jollain tavalla "outoja".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
puupaaukko kirjoitti:
Ja vieläkin on seuranta päällä tietokoneen yms. kautta ja jonkinlainen seuranta/hyppyytysjärjestelmä kotiinkin on laitettu piiloon, ettei se nyt vaan pahojaan mene tekemään tai luulemaan mitään epärealistista. Ilmeisesti tälläiseenkin saavat oikeudet, kun osaavat pyytää.
Taisi hoito loppua sun kohdalla liian aikaisin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomatonta. Ei kai lääkkeitä tuputeta?
Osastolla hoitaja käski ottaa lääkkeen ja ei suostunut kertomaan mikä se on - kuulemma lääkärin määräämä.
Avohoidossa ollessa lääkkeitä tuputetaan ja ei uskota jos sanoo että saa vakavampia sivuoireita kun ne oireet mitä hoidetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
jos pyysi keskusteluapua, sai keskustella 20v opiskelijan kanssa.
Psykiatriset sairaalat eivät sairaaloita olekaan vaan lähinnä keskitysleirejä.
Ja tätä paskaa kutsutaan hoidoksi?
Tehtiin 14 h työpäiviä fyysistä työtä 1200 kcal päivittäisellä energiamäärällä. Laiskimmat, protestoivat tai muuten vaan ärsyttävät tapettiin heti, jotkut joskus tapettiin ihan vaan ajanvietteeksi.
En siis kutsuisi psykiatrista osastohoitoa keskitysleiriksi. Varsinkaan jos isoimmat ongelmat ovat se, että yöllä ei saa syödä eikä saa valita mieluisinta hoitajaa haluamiinsa keskusteluihin.
Totta ei se mikään keskitysleiri sentään ole, mutta viattomien ihmisten vankila (itse ainakaan en ollut edes huumeita käyttänyt tai yrittänyt vahingoittaa itseäni tai muita tai muuta vastaavaa, minkä voisi ehkä laskea riittäväksi syyksi vapauden riistoon). Tosin psykiatrinen sairaala on pahempi kuin vankila, vankilassa kun kohdellaan ihmisiä eettisemmin ja vankiloissa ei anneta potilaille yliannostusta lääkkeitä, kuten itselle annettiin psykiatrisessa ”sairaalassa”. Niin ja myöhemmin avohoidossa paljastui että oma hoitokertomuskin oli todella suurelta osin hoitajien omien fantasioiden värittämää, siinä kun oli liioiteltu oireita ja mainittu oireita, joita minulla ei edes ollut ollut.
Ei ole. Olen aina ollut avohoidon puolella. Ei ole ollut sellaista tarvetta. Ei tervettä ihmistä sinne laiteta.
Vierailija kirjoitti:
Osastolla hoitaja käski ottaa lääkkeen ja ei suostunut kertomaan mikä se on - kuulemma lääkärin määräämä.
Avohoidossa ollessa lääkkeitä tuputetaan ja ei uskota jos sanoo että saa vakavampia sivuoireita kun ne oireet mitä hoidetaan.
Tee valitus! Potilaalla on aina oikeus tietää, mitä suuhunsa laittaa. Ja sivuoireista on myös oikeus tietää jo ennen lääkkeiden syöntiä.
Merkillistä on psykiatrinen hoito ja se, että kuka sitä saa ja kuka ei. Itse olin neljä kuukautta sairaalassa tahdonvastaisessa, kas kun iso pyörä alkoi heittää. Ei siinä mitään, tunnustan sen. En kuitenkaan missään vaiheessa ollut vaaraksi kenellekään, en itselleni, enkä muille, joten siinä valossa tuo aika tuntuu kohtuuttoman pitkältä.
Viime viikonloppuna paikallinen hörhö oli laittanut kerrostaloyksiössään kaikki levyt päälle, tarkoituksena tehdä itsemurha. Siinä vaarantui sekä oma, että naapureiden terveys ja paikalle tuli paloauto, ambulanssi ja poliisi ja kaveri vietiin johonkin säilöön. Maanantaina se kuitenkin tuossa taas tepasteli, ihmettelen!
Sellaista se osasto hoito on. Hoitajat vittuilee, lääkäri haukkuu. olet yksin omien ajatustesi kanssa. päivää rytmittää ruoka ja lääkkeiden jaot. Joku päivä ne sanoo että pakkaa kassisi ja ulos täältä ja siinä se. Ei siellä tosiaan mitään terapiaa saa tai muuta hoitoa. Siellä vaan on vanginvartijoita ja lääkkeitä.
Voi hitsileijaa. Kuulostaa, että jos tuollaiset on tavoitteet, niin ei ehkä kannata osastolle tulla. Keksitään tälläisiä juttuja, jotka potilaan parantaa, vaikka yleensä tekee päinvastoin. Ihmiset saattavat saada paljon nautintoa vaikka yöelämästä - sytyttääkö yhtään muistikuvia? Vuorokausirytmin pakottaminen- täyttä diktatuuria - kunhan vaan nukuttua saa tarpeeksi jonain aikana. Enemmän tehty sen takia, että hoitajien työ helpottuisi ja saisi ottaa torkut ja kaikki tulisi syömään ajallaan.
Lääkityksestäkin (antipsykooteista) on tutkimusta, että pitemmässä juoksussa ne tuottavat paljon huonomman lopputuloksen kuin ilman lääkitystä hoito. Eli lääkitysten kuntoon laittaminen: ei lääkitystä (paitsi ehkä tosi kriisiytyneissä tapauksissa väliaikaisesti). Hyvä että työtä löytyy.
Yleensähän se ihminen pärjää henkisesti paremmin luottamuksesta, uusista näkökannoista yms. Onkos se arvon kirjoittaja kuullut terapiahoidosta tai että jotkut ovat saaneetkin vastaavaa hyödyllistä pakkohoidossakin. Kuulostaa juuri siltä asenteelta, että potilaat ovat lapsia ja ohitaja on aina oikeassa. Vähän tympeeltä ihmiseltä suoraan sanottuna.
Mie en enää jaksa. Paska tulee omaan niskaan. Jos saisinkin oikeutta johonkin ainoa ilo on ja toive on , että joku toinen hyötyisi. Itselle se olisi jo myöhäistä. Tämä kannan otto käsittää nyt vähän laajemman kokonaisuuden, kuin lyhyt osasto hoito.