Onko kenelläkään muulla kokemusta psykiatrisesta osastohoidosta?

Up!

Josko löytyisi tuoreita kokemuksia lisää jaettavaksi?

Asumiskoti purosta onko kellään kokemuksia tai tietoa, että miten sinne kun joutuu, onko minkälaisia tarkastuksia, tai ylipäätänsä kertoa mitään tuosta paikasta?

Kokemuksia lasten psykiatrian osastolla

Osastolle lapsemme joutui nimenomaan alivilkkautensa takia. Hän vaatii rohkaisua toimilleen, kun taas muut lapset tarvitsevat kuria. Osastolla onkin lapsellemme ilmaantunut uusia ongelmia. Ensimmäinen ongelma syntyi soittimesta, josta hän joutui luopumaan. Toinen ongelma tuli taskuun unohtuneesta purkkapussista. Komas ongelma syntyi margariinin syönnistä, kun voimariinia ei osastolla ole tarjolla. Myös yömaidon ja kalanmaksan jättäminen tuotti hänelle tuskaa. Vastapainoksi lasta on yritetty opettaa myös nauttimaan roskarouasta, limusta ja makeisista, joita tarjoillaan kiitokseksi hyvästä käytöksestä. Ongelma on kun lapsi inhoaa noita ruokia. Kotona tämä ei ole ongelma, sillä emme kotona ole tarvinnut palkita lapsia kyseisillä keinoilla. Kannustus ja hyvä sana tuntuvat olevan paras palkkio.

Haha täällä epävakaat valittaa :D

Kokemusta psykiatrisen sairaalan suljetusta, avo-osastosta ja päihdepuolelta. Suljetulla olin vain yhden yön, koska olo akuutti tilanne ja viikonlopun takia ei pystytty lääkärin kanssa kunnolla miettimään, että mikä olisi oikea paikka. Suljetulla osastolla en tykännyt olla, koska se nyt ei vain ollu oikea paikka minulle. Avolta ja päihdepuolelta on pelkkää hyvää sanottavaa, molemmissa olen viettänyt pari kertaa muutaman viikon jakson. Koin saavani tarvittavaa keskusteluapua hoitajilta ja tykkäsin jutella myös muille potilaille. Lisäksi sain elämääni helpottavan lääkityksen ja vuorokausirytmini kuntoon.

Kannattaa valittaa hoidosta, jos ei ole tyytyväinen. Niin minä tein ja vastauksia asiaani tuli monelta eri taholta. Asiat ei muutu, jos ei tee virallista ilmoitusta. Valituksen tekeminen oli vaikeaa, kun itsekin olin huonossa kunnossa, mutta se kannatti.

Omaiseni on ollut kuluneen talven aikana suljetulla osastolla psykoosin vuoksi hoidossa. Tämä aika on sisältänyt paljon monenlaista. Olen kokenut että hoito on ollut inhimillistä, vaikka näen että osastolla on kiire, potilaita paljon, ylipaikoilla usein. Omaiseni on ollut yhteistyöhaluton, sairaudentunnoton ja lääkekokeilut ovat olleet rankkoja haittavaikutuksineen.

Hoitajilla on ollut aikaa jutella myös kanssani. Vaatii ammattitaitoa kohdata kiireessä surulliset, epätoivoiset omaiset. 

Lääkärit ovat huolehtineet paljon myös kokonaisvaltaisesti terveydestä ja hyvinvoinnista. Kun olemme ottaneet puheeksi nenänverenvuodot, unettomuudet, ummetukset, näköhäiriöt, ihottumat jne on noihin löytynyt apua.

Puoli vuotta suljetulla osastolla on rankkaa mutta siitä omaiseni on selvinnyt ja kun oikea lääke löytyi, niin hän on alkanut ymmärtää kuinka sekaisin onkaan ollut kun meni psykoosin jälkeen psykoottisen masennukseen. Ilman hoitoa hän ei välttämättä olisi elossa. No, mä lähden herättelemään aamulääkkelle. 

jouduin viettämään mutamia päiviä suljetulla osastolla terveenä. Kamala paikka. Laitos. Mitään pikkusääntöä ei saa rikkoa ei sitten millään eikä minkään syyn takia. Ihan pelleilyä koko homma, ja hoitajat pahimpia. Lääkärin pikkuorjia, joilla ei ole omaa tahtoa. typeriä sääntöjä,ja on totta tuo että yöhoitaja pakotti tv:n katselijat klo 22.oo lauantai-iltana menemään nukkumaan, koska hänen lempiohjelmansa alkoi toiselta kanavalta!! näin hänet katsomassa sitä sen jälkeen kun muiden oli lähdettävä huoneisiinsa.Mistä sulle palkka juoksee? Tv.n tuijottamisesta, olisi oikein ettei työaikana kukaan kattele tv.tä! Yksi hoitaja oli varsinainen psykopaatti,oli ja näytti identtiseltä kopiolta Käsi joka kehtoa keinuttaa elokuvan psykopaatilta! 

Koko vierailu oli minulle elämäni traumaattisin kokemus, jonka haavoja sain pitkään kantaa, enää en muistele mielelläni koko käyntiä siellä. Ymmärrän sen paikan niille jotka ovat oikeasti vakavissa harhoissa tai itsetuhoisia ja väkivaltaisia, mutta muille sanon että KIERTÄKÄÄ KAUKAA jos mielentervytenne on teille kallis, sieltä ette sitä löydä, älä edes kuvittele, vaan jostain ihan muualta!

Olen ollut viisi vuotta sitten suljetulla osastolla psykoosin takia. Sain paljon keskusteluapua, lääkitystäni ei vaihdettu kertaakaan kun en itse halunnut. Muut potilaat olivat ihan mukavia. Osa hoitajista tosin vaikutti vähän työhönsä kyllästyneiltä, mutta onhan se tylsä työ. Lopuksi kun selvisin psykoosista keskusteluapua tuli melkein liikaakin. Olin jo kyllästynyt puhumaan itsestäni.

Tässä kerrotaan, kuinka positiivista palautetta osastohoidossa lapsen on lähes mahdotonta saada, kun lapsen arjesta on karsittu asiat, joita hän pitää eniten, kuten musiikki ja liikunta.

Tässäpä taas oiva esimerkki inhottavasta hoitajasta. Itse jouduinn/pääsin suljetulle TODELLA vaikean ahdistuksen takia, olin alussa liki main koko ajan paniikissa. En pystynyt nukkumaan, en makaamaan, en istumaan, kävelin ympäri osastoa, koska en ahdistukselta pystynyt olemaan aloillani. Monesti yölläkin menin pyytämään apua ja itkemään oloani, mutta kanssani ei suostuttu keskustelemaan koska oli yö. Käsittämätöntä, koska joskus paniikki helpotti keskustelulla. Hoitaja istui netissä, ei edes katsonut ja antoi diapamia ja tenoxia. Kun ihminen on valtavan ahdistuksen ja paniikin kourissa niin se ei ole mitään "mutkumähaluunhuomiota" juttu. En minä sinne osastolle teitä hoitajia (jotka olette työssä ja teille maksetaan!!!) tullut kiusaamaan, vaikka niin sinä(kin) tunnut kuvittelevan. Sen päivärytmin pystyy ja ehtii rukkaamaan kohdilleen kun akuutti hätävaihe on mennyt.

Jos ahdistus käy kestämättömäksi, niin se on oikein hyvä "syy" mennä osastohoitoon, eikä potilaan sairaus ja sen oireet ole mitään henkilökunnan kiusaamista - vaan sairauden oireita.

"Yörauhasta" on tässä ketjussa ollut jo paljon puhetta. Yksi pointti asiassa on myös henkilökunnan mitoitus. Yöllä on minimimiehitys. Paikalla on kuitenkin joku, joka valvoo turvallisuutta. Hänen vähän kuuluukin olla vapaana ja valppaana sille varalle, että jossain todella tarvitaan apua. Se avun tarve tarkoittaa tässä sitä, että suljetulla osastolla joku voi yrittää hirttäytyä lakanoihinsa, sytyttää tulipalon, kaivaa ranteensa huolestuttavan syvältä auki, tai toisella osastolla joku hoitaja voi kaivata apua jos joku potilas käy päälle. Se, että yökkö ei tee mitään muuta kuin surffailee netissä (joka muuten on ihan mainio tapa pitää sopivaa vireystilaa yllä aamuyön kitutunteina, meitä kun ei ole tarkoitettu valvomaan läpi yön) on Suomessa pelastanut aika monen ihmisen hengen.

Sietämättömään ahdistukseen on olemassa hyvin tehokkaasti helpottava hoito, ja se on lääkehoito. Sitähän sinulle tarjottiinkin, varmasti toimivaa hoitoa sen sijaan, että "paniikki joskus helpottaa keskustelulla". Jos ahdistus ei ole sietämätöntä, sitä voi myös koettaa sietää ja kohdata. Emmehän meistä ihmisistä kukaan pääse elämämme lävitse ilman ajoittaista ahdistusta, joten jonkinasteisen ahdistuksen sietäminen ja läpieläminenkin ovat elämässä tarpeellisia taitoja. :) Ahdistuksen sietämisen harjoitteluun taas ei ole sen turvallisempaa paikkaa kuin suljettu osasto, jossa turvallisuudesta huolehditaan.

Itse kyllä joka vuorossa keskustelen omapotilaani kanssa. Jos potilaani on hyvin psykoottinen ja tuottaa hajanaista puhetta, silloin syvempää omahoitajakeskustelua on turha käydä.

Jos jonkin muun osaston potilas haluaa jutella kanssani, juttelen ihan varmasti. Tosin joissain sairaaloissa on jotkin hoitajat hyvin tarkkoja omista potilaistaan, että vain he voivat keskustella potilaansa kanssa, ei muut. Tosin riippuen vuoron tehtävistäni, pyrin olemaan mahdollisimman paljon osatolla yhteisössä, jotta olisin potilaiden saatavilla ja samalla tulee keskusteltua kaikkien kanssa. Myös hoitajan läsnäolo luo turvallisuuden tunnetta.

Itse en kohtele potilaita ala-arvoisesti, enkä käytä minkään sortin henkistä, enkä fyysistä väkivaltaa. (Ok, remmipetiin laitto voi olla joskus pienen painin takana)

En asetu millään tavoin potilaiden yläpuolelle, he ovat yhtä arvokkaita ihmisiä kuin muutkin, jokaista on kohdeltava eettisesti oikein, vaikkei kemiat kohtaisikaan hoitosuhteen aikana. Minulle on sama hoitotyössä onko polvi kipeä vai "mieli kipeä". Pääasia, että voin auttaa potilasta.

Lääkehoidon päättää lääkäri, siihen en juurikaan voi ottaa kantaa.

-psyk sh-

Itse olen nuorisopuolella osastolla sairaanhoitajana ja meillä keskustellaan kyllä omien potilaiden kanssa. Tietenkin persukuulumiset hoidetaan joka vuorossa, mutta syvälliset keskutelut hoitaa nimeomaan omahoitaja. Tämä on potilaan etu. Ei ole mielekästä jauhaa kaikkien 20 hoitajan kanssa samaa virttä.Psykoottisia, pelokkaita ja persoonalisuushäiriön piirteitä omaavilla nuorilla on erityisen tärkeää, että hänen asioitaan hoitaa tietyt hoitajat, jotta vedättämistä ei tapahdu. Nämä ovat todennäköisesti enemmän nuorten hoitoon liittyviä asioita toki. Osastohoitoa ajetaan rajusti alas, osastoja lakkautetaan ja resurssit siirtyvät avoihoitoon, jossa se varsinainen terapeuttinen hoito annetaan, eli osastohoitojaksot ovat jatkossa entistäkin lyhyempiä. Siellä hoidetaan ainaostaan vakavasti psykoottiset ja itselleen tai muille vaaralliset potilaat akuutin vaiheen yli, jonka jälkeen potilas siirtyy tai palautuu avohoitoon. Olen hurjan pahoillani, että teillä on näin ikäviä kokemuksia. Mutta on meitä ihan oiekasti työtään kiinnostuneita ja auttamishaluisia hoitajiakin. Totta on, että eri osastoilla voi olla samassa sairaalassakin ihan erilaiset hoitokulttuurit.

Olen ollut psyk. sairaalassa sekä hoidossa että myöhemmin sairaanhoitajana.



Osastohoito oli ihan hyvä kokemus, ja koin, että keskusteleminen muiden potilaiden kanssa teki hyvää. Hoitajien kanssa juttelin jonkun verran, mutta pääpaino oli lääkityksen kuntoon saamisessa.



Myöhemmin, tervehdyttyäni luin itseni sh:ksi ja olen työskennellyt psyk. sairaalan suljetulla osastolla. Siellä todellakin on niin, että joka hoitajalla on 4-6 potilasta vuoron aikana vastuullaan. Heistä 1-3 on ns. omia potilaita. Omien potilaiden kanssa jutellaan pidempään ns. tarkkailuaikana joka päivä, muuten vähintään 2-3 kertaa viikossa. Myös muiden kuin omapotilaiden kanssa jutellaan, mikäli he kokevat tarvetta, eikä omahoitaja ole vuorossa.



Potilaiden kanssa ei ole ajallisia eikä henkisiä resursseja jutella enempää. Juttelen vuoroni aikana 2-3 potilaan kanssa 15-60min ajan. Lyhyesti voin muidenkin kanssa jutella. Kirjaan keskuteluiden sujumisesta (en siis kaikkea henkilökohtaista mitä on juteltu) ja potilaan voinnista koneelle - koneella istuminen näkyy päiväsalin ikkunasta potilaille, ja moni valittaakin siitä, että hoitajat vain istuvat netissä. Koneella teen lisäksi mm. lääkelistoja ja muutoksia potilaille.



Jos vuorossa on esim. 5 hoitajaa 25-30 potilasta kohden, yhden heistä lähes koko vuoro kuluu osaston lääkehoitoon (kaikkien potilaiden lääkkeiden jakaminen, tarkastaminen, muutosten tekeminen, lomalääkkeiden jakaminen, injektiot jne). Yksi on vastuuhoitaja, joka suunnittelee seuraavan vuorokauden työt - kuka vuorossa olevista hoitaa ketäkin, vastaa puhelimeen, kirjaa osaston päivän tapahtumat, organisoi ryhmiin menot jne.



3 muuta hoitajaa hoitavat potilaiden juttelun lisäksi esim. sellaisten potilaiden valvonnan, jotka ovat 100% valvonnassa esim. itsemurhavaaran vuoksi tai lepositeissä olemisen vuoksi. Valvonta voi olla myös tehostettua - tarkastetaan vointi esim. 15 min välein. He valvovat potilaiden ruokailujen sujumisen (takaavat myös muiden potilaiden turvallisuutta, kun käytössä on haarukoita ja veitsiä). He avaavat jatkuvasti ovia sisään ja ulos kulkeville potilaille, jotka saavat ulos mennä, sekä omaisille, joita vierailee osastolla. He lähtevät mukaan ulos niiden potilaiden kanssa, joita ei saa päästää yksin ulkoilemaan (ja hekin pääsevät joka päivä ulos, ellei ole erikseen määrätty sisähoitoa joksikin aikaa esim. karkaamisen vuoksi).



Kaiken tämän lisäksi tulevat vuororaportit 3 kertaa päivässä - ne kestävät yleensä 1-2 tuntia (paitsi yököille ehkä 30 min). Käydään läpi potiladen vointi ja hoidon tavoitteet ja sopimukset. Tätäkään moni potilas ei ymmärrä - heille se saattaa näyttäytyä siltä, että hoitajat vain juoruavat kansliassa. Kun hätää kärsivä potilas saa neuvon "onko sinulla jotain, mikä on aiemmin helpottanut oloasi", tämä on itse asiassa ystävällinen neuvo. Kaikkien hoitajien raportti venyy, mikäli yksi poistuu pidempään keskustelemaan potilaan kanssa.



Hoitajat tarvitsevat myös taukonsa, kuten kaikki muutkin työssä käyvät ihmiset. Itse nousen kyllä ruokani äärestä avaamaan lukitun oven ulkoa tulevalle, tai akuuttiin riehumisen rauhoittamiseen, mutta jos potilaan hätä voi odottaa taukoni yli, silloin se saa odottaa. Minun on huolehdittava myös omasta jaksamisestani, että voin olla hyvä hoitaja. En pysty olemaan hyvä hoitaja, jos keskustelen 10 potilaan kanssa vuoroni aikana, ja jos jatkuvasti tingin tauoistani. Siinä on syy siihen, miksi potilaat hoitajien kahvitauon aikana löytävät keskustelukumppanin paremmin muista potilaista.



Mitä muuta hoitajat osastolla tekevät? He edustavat tervettä tapaa olla vuorovaikutuksessa. Siksi hoitajilla on oltava aikaa myös istua päiväsalissa jutustelemassa arkisia potilaiden kanssa. Muistuttaa, missä normaali maailma menee (nyt on juhannus/maanatai/talvi/vuosi 2012 jne ja maailmassa tapahtuu tällaista tänää). Hoitajat myös rajoittavat toisia potilaita etteivät he ahdista liikaa muita (esim. liika uskonnolliset/poliittiset/aggressiiviset puheet).



Hoitajat myös rajoittavat väkivaltaisia potilaita, ja tarvittaessa eristävät potilaan omaan huoneeseen tai ääritapauksessa lepositeisiin. Vaikka psykiatrisilla laitoksilla on kova maine, niin paradoksaalista kyllä niissä esim. leposide-eristys on äärimmäisen hyvin valvottua verrattuna somaattisiin osastoihin, ja siihen on aina lääkärin lupa. Valvonta kirjataan koneelle, ja eristetyllä potilaalla on hoitaja vierellään koko ajan. Hänen vointi kirjataan ylös 15 min välein, ja lääkäri päättää eristyksen heti, kun siihen ei ole enää aihetta. Somaattisilla osastoilla sen sijaan olen nähnyt potilaan lepositeissä ilman valvontaa. Lääkäri on saattanut potilaan tullessa hoitoon määrätä siteet, ja niitä käytetään useita päiviä valvonnan ollessa esim. 2 tunnin välein. Minusta psykiatria on tässä asiassa paljon edistyneempää - kenties valvotumpaa.



On hyvin ikävää, että täällä niin monelle on jäänyt ikävä maku hoidosta. Haluan tällä kirjoituksellani auttaa ymmärtämään, että ei se aina ole ilkeyttä, että potilaan kanssa ei aina jutella.



Yöaikaan tosiaan on minimimiehitys. Itse saatan yöllä vaihtaa muutaman sanan potilaan kanssa jos on muuten rauhallinen yö, mutta jos akuuttia hätää ei ole pyrin ohjaamaan unille - sillä toden totta, terve unirytmi on moniin häiriöihin yksi suuri palanen, jonka korjaaminen auttaa paranemista muutenkin.



Osastolla ei myöskään voida antaa potilaiden syödä milloin huvittaa - paitsi omia naposteltavia tietenkin saa syödä - on jopa potilasjääkaappikin sitä varten. Jos 25 potilasta saisi pyytää hoitajaa antamaan lukitun oven takana olevasta jääkaapista jotakin aina kun sattuu haluttamaan, ei hoitajilla aikaa muuhun jäisi. Ovi on lukittu siksi, että keittiössä on veitsiä, joihin potilaat eivät saa päästä käsiksi, ja siksi, että jääkaapin ruuat täytyy pysyä hygieenisinä sairaalaoloissa. Ei psykiatrisessa sairaalassa, kuten ei muissakaan sairaaloissa, voisa olettaa, että potilaat taitaisivat käsihygienian niin hyvin, ettei ruokiin mene käsien välityksellä taudinaiheuttajia.



En silti kiistä, etteikö psyk. sairaalassakin voisi olla "ilkeitä" hoitajia. Kyllä voi olla, valitettavasti, ihan yhtä lailla kuin missä tahansa muussakin työpaikassa. Mielestäni lähes kaikki hoitajat silti tekevät työtä sydämellään. Olemme erilaisia, ja toisten kanssa synkkaa paremmin kuin toisten. Psykiatrisella osastolla tarvitaan lempeitä ja keskustelevia hoitajia, mutta myös jämäköitä ja tareen vaatiessa fyysisen turallisuuen takaavia hoitajiakin. Se on kaikkien potilaiden etu.

Minä en ainakaan missään vaiheessa sanonut että pitäisi olla jatkuva valmius keskustella potilaiden kanssa. Oma kokemus oli se että osastohoitoni aikana kanssani käytiin ehkä kaksi kahdenkeskistä keskustelua hoitajan kanssa. Olin osastolla useamman kuukauden. Mielestäni noissa pitäisi olla edes kerran viikossa keskustelu hoitajan kanssa, niinkuin pari hoitajaa onkin nyt sanonut että omien potilaiden kanssa keskustellaan. Tämä ei omassa hoidossani toteutunut lainkaan.



Kohtasin myös täysin asiatonta käytöstä hoitajien osalta, esim: olin poikaystäväni kanssa huoneessani juttelemassa (hän oli tullut katsomaan minua) ja omahoitajani tuli ovesta sisään ja kysyi, saako ilmoittaa äidilleni että hoitoneuvottelu on huomenna. Minä sanoin että ei saa ilmoittaa (olin koko hoitoni ajan kieltänyt yhteydenotot äitiini koska emme ole oikeastaan tekemisissä). Hoitaja tuskastui ja ääntään korottaen sanoi että "meillä ei jaksaminen enää riitä ton sun yhteistyöhaluttomuuden ja vänkäämisen vuoksi!" Hoitaja poistui huoneesta ja heilautti oven kovaa kiinni. Mielestäni tämä oli täysin asiatonta varsinkin poikaystäväni kuullen ja muutenkin koska koin ja koen edelleenkin että minulla yli 20 vuotiaalla on oikeus itse päättää ketkä tietävät sairaustumisestani ja osastolla olostani. Varsinkin kun en ollut 4 vuoteen äitäni edes nähnyt. Tätä ei tietenkään kukaan hoitaja täällä usko koska eihän näin saa käyttäytyä mutta niin vaan tapahtui. Tässä yksi syy miksi koin ettei minua kohdeltu asianmukaisesti ja ihmisenä. Onneksi tuossa suojasi laki.



-monesti tähän ketjuun jo vastannut

Minä en ainakaan missään vaiheessa sanonut että pitäisi olla jatkuva valmius keskustella potilaiden kanssa. Oma kokemus oli se että osastohoitoni aikana kanssani käytiin ehkä kaksi kahdenkeskistä keskustelua hoitajan kanssa. Olin osastolla useamman kuukauden. Mielestäni noissa pitäisi olla edes kerran viikossa keskustelu hoitajan kanssa, niinkuin pari hoitajaa onkin nyt sanonut että omien potilaiden kanssa keskustellaan. Tämä ei omassa hoidossani toteutunut lainkaan.

Kohtasin myös täysin asiatonta käytöstä hoitajien osalta, esim: olin poikaystäväni kanssa huoneessani juttelemassa (hän oli tullut katsomaan minua) ja omahoitajani tuli ovesta sisään ja kysyi, saako ilmoittaa äidilleni että hoitoneuvottelu on huomenna. Minä sanoin että ei saa ilmoittaa (olin koko hoitoni ajan kieltänyt yhteydenotot äitiini koska emme ole oikeastaan tekemisissä). Hoitaja tuskastui ja ääntään korottaen sanoi että "meillä ei jaksaminen enää riitä ton sun yhteistyöhaluttomuuden ja vänkäämisen vuoksi!" Hoitaja poistui huoneesta ja heilautti oven kovaa kiinni. Mielestäni tämä oli täysin asiatonta varsinkin poikaystäväni kuullen ja muutenkin koska koin ja koen edelleenkin että minulla yli 20 vuotiaalla on oikeus itse päättää ketkä tietävät sairaustumisestani ja osastolla olostani. Varsinkin kun en ollut 4 vuoteen äitäni edes nähnyt. Tätä ei tietenkään kukaan hoitaja täällä usko koska eihän näin saa käyttäytyä mutta niin vaan tapahtui. Tässä yksi syy miksi koin ettei minua kohdeltu asianmukaisesti ja ihmisenä. Onneksi tuossa suojasi laki.

-monesti tähän ketjuun jo vastannut

Ei ole mitään syytä olla uskomatta sinua. Tiedän kyllä, että asittomuuksiakin tapahtuu, valitettavasti. Joissain paikoissa enemmän kuin toisissa. Onneksi ainakin meidän sairaalassamme on jo 10 vuoden ajan koulutettu henkilökuntaa oikeanlaiseen vuorovaikutukseen potilaiden kanssa. Minusta hoitokulttuuri on parantumassa. Olen tosi pahoillani puolestasi!

l

Mulla kokemuksia nuorisopsykiatrian osastohoidosta.

Muiden kauhukertomuksia on vaikea uskoa todeksi, ite on aina saanu asiallista hoitoa. Jotkut säännöt tuntuu välillä tiukoilta, mutta kyllä niiden perustelut ymmärtää jos edes yrittää ymmärtää. Kännykkä saa olla n. klo 9 ja klo 21 välillä, jos ei ole vierihoidossa tai siitä ei ole muuta haittaa. Sairaalakoululaisilla vasta koulun jälkeen. Omahoitajan kanssa keskusteluja silloin kun on mahdollisuus, myös muiden hoitajien kanssa voi puhua. Hoitotyöntekijät kuuntelevat aktiivisesti myös valituksia esim. lääkityksestä, hoidosta, säännöistä, ryhmistä, ihan kaikesta. Parannuksia pyritään tekemään. Omia lääkkeitä, huumeita, teräaseita tai tulentekovälineitä ei saa olla.

Tietokoneella saa olla 30 minuuttia kerrallaan, omaa tietokonetta ei saa olla. Osastolla voi pelata Xbox:lla tai Wii:llä, siihen ei ole rajoituksia, paitsi että pelien pitää soveltua 13 vuotiaille. Omia ruokia, makeisia, juomia saa tuoda mutta periaate on että jääkaapissa vaan 1 tuote/nuori. Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi, eikä joka aterialla ole pakko syödä (ellei nuorella ole juuri syömisongelmia).

Ovi on aina lukossa, mutta luottamuksen kasvaessa ulkona saa olla jopa tunteja sovittaessa. Kotihoitojaksot voivat kestää monta päivää. Hoitajat kyselevät vointia jos vaikuttaa voivan huonosti. Nuorella on oma huone, eikä toisten huoneisiin saa mennä. Huoneessa on vaatekaappi, hylly, työpöytä&tuoli, sänky ja nojatuoli. Huoneisiin mennään klo 22 tai 24 riippuen onko arkipäivä vai viikonloppu. Telkkaria saa katsoa vapaasti. Erilaisia lauta- ja korttipelejä on tarjolla.

Hoitajat ovat omissa vaatteissaan ja vessa- ja suihkutilat saa lukittua sisäpuolelta. Jokaisella potilaalla on oikeus fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen toisten potilaiden kanssa. Liikuntaryhmiä ja tunnetaitoryhmiä, aktiviteetit hyvin vaihtelevia ja usein nuorten toiveiden mukaan. Retkiä järjestetään etenkin loma-aikaan. Siivouspäivä kerran viikossa ja nuorille jaetaan vastuutehtäviä, joissa saa apua hoitajilta tarvittaessa.

Itsellä osastojakso on tuntunut hyvin mukavalta ja antanut apua.

Itse olen ollut suljetulla. Se oli aivan hirveetä, siis siel oli pakko syöd ja ei saanu mitää terapiaa ja kaikki hoitajat oli iha perseestä...

Vierailija kirjoitti:

Psykan hoitajille vaan on sula mahdottomuus että 'hullut' voisivat menestyä elämässä. Siinä näkyy hyvin se ylemmyydentunto ja 'paremmuus' joka kyllä välittyy potilastyössä.

Hah, ironista on se, että usein nämä hoitajat ovat itse ihan seinähulluja, ja osalla on myös selvästi jonkin sortin persoonallisuushäiriö, niin kammottavaa se heidän käytöksensä etenkin potilaita kohtaan on. Ei myöskään unohdeta lääkäreitä, tämänhetkinen lääkärini on aikoinaan itsekin popsinut ties mitä nappeja, tämä ei ole huhupuhe vaan varma tieto. Joten kumpiko leiri tässä se hullumpi todellisuudessa sitten onkaan? Niinpä, sitä sopii jokaisen miettiä ihan itse.

Tässäkin ketjussa huomaa, kuinka hoitoalan henkilöstö oikein halveksuu mielenterveydenhäiriöistä kärsiviä ihmisiä, ikään kuin he olisivat itse jotenkin ihmisinä parempia, kuin nämä ivaamansa henkilöt. Voin sanoa että ette ole ja toisekseen, lääkkeet eivät ole ainakaan minulle tuoneet minkäänlaista apua. Päinvastoin, ne ovat tehneet minusta työkyvyttömän, ja tuoneet mukanaan ihan ennennäkemätöntä harmia. Lääkkeet eivät ole itsessään mikään ratkaisu yhtään mihinkään ongelmaan, ja niiden vaaroista on julkaistu tutkimuksia jo ainakin 70-luvulta lähtien. Etenkin neuroleptit ovat aivoja lamaannuttavaa myrkkyä, jotka sotkevat ei ainoastaan aivojen, mutta myös elimistön toiminnan ihan totaalisesti.

Itse olin vuosi sitten viikon osastolla. Aika tylsää ja ahdistavaahan siellä oli. Kerran päivässä pääsin psykiatrin juttusille, mikä kesti noin 10 min. Muuten sitten vaan oltiin ja möllötettiin. Katselin lähinnä telkkaa, hengasin muiden hullujen kanssa tai luin kirjaa. Otin päikkärit kun päivät olivat niin pitkiä ja tylsiä. Ei mitään ohjelmaa. Hoitajia ei paljoa näkynyt, istuivat siellä omassa taukohuoneessaan. 

Tällaiselle alalle hakeutuu kahdenlaisia henkilöitä: myötätuntoisia ihmisiä, jotka haluavat auttaa ja tukea kykynsä mukaan, ja valta-asemastaan nauttivia, jollain tavalla häiriintyneitä henkilöitä, jotka voivat kokea olevansa parempia ihmisiä kuin potilaat.