Äitiys on perseestä, lapsettomat, harkitkaa vielä.

Olen lapseton, koska sopivaa puolisoa ei löytynyt ajoissa.

Pidän lapsista ja olisin halunnut lapsia, mutta elämä meni näin ja olen tyytyväinen siihen.

Kun seuraan maailmanmenoa, lasten ja nuorten mielenterveysongelmia, someriippuvuutta ja turvattomuutta, kiitän kohtaloani. Rakastaisin lastani varmasti täydellä sydämellä ja tekisin kaikkeni hänen eteensä. Siksi kokisin varmaan pohjatonta surua lapseni haasteista ja tulevaisuudesta tällaisessa maailmassa, jossa moni on toisin kuin omassa lapsuudessani.

Elän koirani kanssa, jonka rakkaus on taas erilaista, pyyteetöntä. Koirani tulevaisuudesta ei tarvitse surra ja kantaa huolta. Hoidan sen täydellisesti ja elämme onnellisina yhdessä. Jos kuolen ennen koiraani, testamentti takaa koiralleni kaiken tarpeellisen ja rakkaita ottajia löytyy.

Ehkä näin lapsettomana sanon silti, että lapsen saamisessa on varmasti paljon hyvää ja sellaista rakkautta, mitä ei voi muuten kokea. Silti ilman lapsiakin voi elää onnellisesti.

Olen tässä jo vuosia miettinyt tätä äitiysasiaa. Olen itse 11-vuotiaan tytön äiti. Miksi toiset väsyy ja toisille useammankaan lapsen kanssa ei tunnu olevan rankkaa. Oltiin tuossa yksi päivä rannlla kun siihen tuli äiti 4 alle kouluikäisen lapsen kanssa. Mietin jo siinä kohtaa, että huhhuh miten hän vahtii noita kaikkia. Noh, ei vahtinut. Lapset sai juosta missä halusi ja mamma vaan selaa puhelinta. Hänestä huomasi ettei stressaa yhtään. Oma tyttöni taas kiukutteli kun en antanut hypätä laiturilta ja päädyimme siinä taas vänkäämään asiasta. Silloin tajusin..

Ne vanhemmat jotka oikeasti vahtii lapsiaan, yrittää kasvattaa ja toimia oikein kaikkien "sääntöjen mukaan" ovat kaikista väsyneimpiä ja stressaantuneimpia. Kiitokseksi tästä lapsi vänkää vastaan ja kiukuttelee. Mutta siitä juuri tietää että tekee oikein! Koin tällaisen heureka-hetken.. 

Lapsihan on helppo ja iloinen jos saa tehdä mitä haluaa ilman rajoja. Milloin se lapsi kiukkuaa? Jos pitää kerätä lelut ja syödä ruoka ennen jälkkäriä jne.. Vanhemmat jotka asettaa rajoja lapsilleen saa lapsia jotka kiukkuaa. Eli jos sinulla on kiukutteleva lapsi, niin onneksi olkoon! Olet huolehtiva vanhempi.

Oma lapseni on ana ollut tosi temperamenttinen ja tuntuu, että jatkuvasti saa vängätä jostain hänen kanssaan. Ajattelin että vika on minussa, mutta tajusin että me vängätään, koska asetan rajoja lapselle esim. Viikkorahaa ei tule jos on paljon huonoja wilma-merkintöjä jne. Jos vaan antaisin joka vko vaikka 20 e lapselle riippumatta tästä niin tottakai hän olisi "helppo ja tyytyväinen".

Lisäyksenä vielä, että toki on olemassa ääripään lapsia eli luonnostaan tosi rauhallisia ja sitten lapsia joilla on diagnoosi.

Iso osa kuitenkin lienee jotain tältä väliltä.

T.yksi äiti 

Vierailija kirjoitti:

vastakkain syyllisyyden ja riittämättömyydentunteen ja sen mitä äitiys "antaa", niin tilanne on plusmiinus-nolla, joskus jopa miinusmerkkinen jos oikein paha riittämättömyydentunne vaivaa.

Äitiys ottaa ja äitiys antaa, mutta loppupeleissä lapseton on onnellisempi.

Taitaa olla lapsettoman kommentti. Itse en äitinä tätä allekirjoita. Äitiyteen liittyy tietenkin paljon myös negatiivisiäkin puolia, mutta itse en koskaan aikuisena ole ollut niin onnellinen kuin tultuani äidiksi. Lapseton aika aikuisena oli toki huolettomampaa monilta osin, mutta ei onnellisempaa.