Tunnustakaapa nyt rehellisesti: Miten olette kurittaneet lapsianne?

Vierailija:

Fyysiseen kuritukseen kun ei yleensä ensimmäisen kerran jälkeen tarvitse turvautua, vaan lapset oppivat sen, missä menee raja.

Olet siis napannut jokaista lastasi (tukistanut, lipannut, antanut luunapin, mitä sitten teetkin) yhden kerran? En pitäisi sitä siis kasvatuskeinona, vaan nimenomaan keinon puutteena sinä yhtenä kertana, kun olet siihen jokaisen lapsesi kohdalla turvautunut.

Jos kerran lapsi niin hyvin uskoo sitä fyysistä kuritusta, sillä varmasti saa hoidettua murrosiänkin ongelmat jo etukäteen. Kannattaisi jokaisen vanhemman nipata lastaan kerta jo synnytyslaitoksella. Sen jälkeen lapset uskovat kaiken mitä sanotaan, eikä ongelmia koskaan tule. Vai miten se menee?

Jösses, mitkä mittarit teillä käytössä. Kyllä se niin on kuten jo edellä oleva sanoi että lapsi loukkaantuu kun ei saa omaa tahtoaan periksi, ei sen takia että pieni luunappi olisi väkivaltaa! Pahoitatte tekin mielenne jos joku teitä kieltää tekemästä jotain (esim. miehenne), koette sen loukkaavana jos joku puuttuu tekemisiinne negatiivisessa sävyssä. Eikä se silti ole mitään väkivaltaa. Ja meillä napataan hiuksista kiinni jos puhe ei mene perille, myös lapsella on oikeus tähän jos aikuinen esim. kiroaa. Olen myös samaa mieltä siitä vaikka itseäni on tukistettu, en muista niistä kerroista mitään. Kyllä ne arestit on jättäneet pahemmat muistot.

Vierailija:

Minä nappaan lapsiani viimeisenä, jos mikään muu ei mene perille. Lapset saavat ennakkovaroituksen tästä, ja voivat valita toisin.

Että ihan kylmän harkitusti nippailet ja valehtelet itsellesi, että se on vielä lapsen oma valinta. Itekki sanoit, että käytät tuota viimeisenä keinona. Kyllä se kuulostaa juuri siltä, että sulta on kasvatuskonstit hukassa.

Jos lapsenne eivät kunnioita teitä niin paljon, että uskoisivat puhetta, jatkakaa vain.

En tiedä miten, mutta eivät nuo lähde penkistä lätkimään. Se on jotenkin ollut aina itsestäänselvyys, ettei saa lähteä. Helpot lapset sitten kaiketi? :D

Mutta todella harvoin joudun puuttumaan mihinkään. Voisiko osittain johtua siitä, että lapseni ovat tyttöjä. Vilkkaita osaavat olla, mutteivat tee puoliakaan siitä, mitä tuttavani, joilla poikia, kertovat. Ovat hyvin miellyttämishaluisia ja pieniä prinsessoita. :D Ikää lapsilla 3v ja 5v, että kyllä tässä on jo kaksi uhmaa nähty.



20

Sylissä pitäminen on riittänyt, jos ihan mahdottomaksi on meno äitynyt. Yleensä annan raivota rauhassa, istun vieressä ja odotan, että lapsi hieman rauhoittuu - jos on rauhoittuakseen - ja otan sitten syliin. Jos hän ei rauhoitu otan syliin väkisin.



Minua pienen lapsen uhma ei saa niin paljoa vihastumaan, että edes hermostuisin asiasta. Ehkäpä kyse on siitä? Minä olen itse lehmänhermo ja vilkkaatkin lapset huomaavat, että mikään ei tepsi.



Meillä on neljä lasta, joista vanhin muuttaa pian kotoa pois. Hyvin olemme siis selvinneet.

Jos ei kahden kiellon jälkeen usko (ensin " ole kiltti, äläkä..." ja sitten " sinä et saa..." ), on seuraava keino ottaa lempilelu tai riepu hattuhyllylle jäähylle.

Väkivaltaisuudesta herra joutuu itse 2 minuutin jäähylle, jonka jälkeen selitän rauhallisesti miksi näin tapahtui.



Toivottavastí joku kaunis päivä säännöt tulevat mieleen ENNEN kuin sitä kiellettyä tekee *huokaus*. Ja onneksi ½-vuotias pikkuveljensä kasvaa kovaa vauhtia perässä, eikä tarviste enää vahtia haukkana vieressä, ettei isoveikka ota liian kovakouraista kontaktia pienempäänsä.



Ja tunnustan, olen heikkoina hetkinä, kun mikään ei ole tuntunut tehoavan ja oma jaksaminen on ollut nollassa, ottanut kiinni tukasta. Häpeän sitä todella paljon, eikä se kasvatusmielessäkään loppujen lopuksi sen toimivampi keino ole ollut. Siksi tuo 2 minuutin jäähy on hyvä konsti, sillä silloin saa itsekin aikaa viilentää päätänsä ja rauhoittua. Uhmaikäisten kanssa eläminen kun ei ole helppoa ja siitä ei hyvillä kasvatusteorioilla välttämättä aina selviä...



Ja onnea sen 1-vuotiaan, vapaasti kasvatetun kanssa sitten 1½-vuoden päähän! =)

Kuopus ollut vähän raisumpi tappaus ja hänen kanssaan olen myös tehnyt " sovellettua holdingia" . Periaatteessa siis: uhmaraivarit->otan syliin tiukasti->lapsi rempoo->lapsen alkaessa rauhoittua keskitän hänen huomionsa vaikkapa johonkin mitä näkyy ikkunan takana/kirjassa/tv:ssä tms. tyyliin: " Katsopas mikä lintu tuolla ulkona on. Minkäs värinen se on?"



Menetelmä ei ole mulla pettänyt kertaakaan. Lapsi on jo kohtalaisen lauhtunut raivossaan. Unohtanut, mistä kiukutteli. Sitten kiinnitän hänen huomionsa toisaalle ja se kohtaus päättyy siihen. Uhma ja " tuhmuuksien" tekeminen ovat ainakin meillä kaksi eri asiaa. Uhmassa lasta täytyy opettaa hallitsemaan tunteitaan, kun pieni ei vielä itse osaa. En koe järkeväksi " rangaista" uhmakohtauksesta, jos vaikka pettynyt jostain ja siitä kohtaus saanut alkunsa. Minä aikuisena opetan lapselle, että pettyä voi turvallisesti, mutta silti haluamaansa ei aina saa.



Isommalla toimii jo myös se, että varoittaa jonkin etuisuuden menetyksellä tyyliin: " jos vielä jatkuu se kirjaston kirjoihin/seinään tms. piirtely, otan kynät pois viikoksi." Muutenkin keskustelulla jo selviää, eikä lapsi ole oikeastaan koskaan noussut minua vastaan. Kiltti ja kuuliainen tyttö, ei uhmaakaan pahemmin ollut. Joskus (4kk välein tms.) saa raivarin ja sitten yleensä tekee siinä sivussa jotain tuhmaa, kuten lyö tai jotain. Silloin hän " pääsee" omaan huoneeseen miettimään. Itkevää lasta en vie yksikseen minnekään. Yleensä lapsi on huoneessaan ehkä 1-2min kun tulee ulos, valmiina pyytämään anteeksi.



Tärkein kysymys lapsen kanssa: " Mikä on hätänä?" , jos jokin saa lapsen käyttäytymään poikkeavalla tavalla. Joskus saattaa olla, että tarhassa on sattunut jotakin, mikä saa lapsen olemaan jotakin muuta kuin oma itsensä. Tai sitten jokin vanha muisto noussut pintaan ja se vaivaa. Keskustellaan paljon erinäisistä asioista ja pyritään pitämään välit hyvänä. Periaatteessa jämpti, muttei kuitenkaan tiukkis tämä mamma. Lapsilla on rajoja, mutta sitten myös hellyyttä.



20

Äidin, joka osaa suhtautua lapsen uhmaan oikein.



Hyvää joulua kaikille.

Miten ihmeessä te olette niin avuttomia?

Meillä on käytetty luunappia ja ompa jopa pyllyllekin annettu kun mikään muu ei ole tehonnut. Se on paskan jauhamista että se on väkivaltaa! Kyllä kun katsoo näitä pikku kakaroita, mitä vapaasti kasvatetaan eikä saa sanoa edes ei, niin mitä ne on muutaman vuoden päästä --- TYRANNEJA! Äitin ja itin pikku lakas se siellä vaan karjuu kun jellona kun pitäis saada taas jotain kivaa... eikä sitä eitä voi sanoo.. HEI HALOO PAHVIT, MIETTIKÄÄ VÄHÄN!

Vierailija:

Meillä on käytetty luunappia ja ompa jopa pyllyllekin annettu kun mikään muu ei ole tehonnut. Se on paskan jauhamista että se on väkivaltaa! Kyllä kun katsoo näitä pikku kakaroita, mitä vapaasti kasvatetaan eikä saa sanoa edes ei, niin mitä ne on muutaman vuoden päästä --- TYRANNEJA! Äitin ja itin pikku lakas se siellä vaan karjuu kun jellona kun pitäis saada taas jotain kivaa... eikä sitä eitä voi sanoo.. HEI HALOO PAHVIT, MIETTIKÄÄ VÄHÄN!

Jos et tunnista muita kasvatustapoja kuin läppäilyt tai vaihtoehtoisesti kasvattamatta jättämisen, sinä et ilmeisesti edes yritä ensin kieltää lapseltasi mitään ennekuin lyöt tai annan luunappia?

Vierailija:

edellinen vastaaja - katsos kun se kieltäminen ei välttämättä kaikkiin tehoa..

Hämmästyttävää, että toisissa perheissä on monta lasta joihin se kieltäminen tehoaa ja toisissa taas monta johon se ei tehoa. Montako sellaista täällä vastailee, joilla vain yhteen tottelemattomaan lapseen täytyy käyttää voimakeinoja? Miksi kaikki tottelemattomat sattuvat aina samoihin nippaileviin perheisiin?

läppästä sormille tai muuten nippasta sua? Kysyn vaan.

Minua on pienenä tukistettu, annettu luunappeja ja olen myös saanut isän kädestä persauksille. Ja ihan syystä, eikä ole jäänyt mitään traumoja, päin vastoin. Olin pentuna aivan kamala (kome vuotiaana raavin serkkuni naama verille), mutta minusta kasvoi vanhempana kiltti. Noin 10- vuotiaasta eteenpäin olin taas kiltti ja minulla oli " vapaa kasvatus" , sain mennä nukkumaan silloin kun halusin, jne. Ja menin nukkumaan kun minua väsytti, yleensä noin 22 iltaisin. Uskon että ruumiillinen kuritus ainakin tehosi minuun, enkä todellakaan kanna kaunaa vanhemmilleni.



Tietysti toivon että minun ei tarvitsisi kurittaa tyttöäni (nyt vasta 5kk), mutta jos hän ei puhumista usko niin aion häntä tukistaa. Tavoitteeni kuitenkin on että hän kunnioittaisi vanhempiaan sen verran, että pelkkä sanominen riittäisi. Tämä ei tietenkään uhmaiässä auta ja on kovin vaikea kuitenkin nyt tietää, kun kokemusta ei ole, mutta näillä ajatuksilla lähden tyttöä kasvattamaan.

jotain varhaiskasvatuksen kurssia toivoisin pakolliseksi tuleville vanhemmille.



Teidän tulisi tietää, että joku 1-2-vuotias ei voi ymmärtää tilanteita muiden näkökulmasta. Saati sitä, että joku pikku taapero voisi edes ymmärtää tekevänsä väärin. Silloin se jää vanhemman vastuulle estää lasta tekemästä ei-toivottuja asioita ja ohjata hänet parempiin aktiviteetteihin.



Jos joku 1,5v vaikka yrittää ottaa usein jonkun kielletyn esineen ja te läpsitte häntä siitä, hän ei opi, että esineen ottaminen on väärin, vaan, että vanhempi lyö häntä, jos hän tekee näin. Lapsella ei logiikka pelaa vielä niin hyvin, että osaisi yhdistellä asioita. On todella surullista katsottavaa, jos lapsi suojautuu joka ainut kerta kun vanhempi kohottaa lasta häntä kohtaan, vaikka se olisikin vain paijatakseen lasta. Lapseen iskostuu pelko, ei kunnioitus.



Vasta jonkun 3-5-vuotiaan (lapset ovat erilaisia, vaihtelee paljon) voi alkaa pelkällä puheella ja järkeilyllä kieltämään asioita, sitä ennen tarvitaan mekaanista estoa ja muuta tekemistä tilalle.

Yhtäkään lapsistani en ole millään fyysisellä tavalla kurittanut, ei myöskään mieheni. Esikoispoika oli pienenä tosi kovapäinen ja hän kyllä kiristi pinnaa useinkin. Häntä rauhoitettiin holdingilla. Nykyään ei mitenkään uskoisi, millainen tapaus hän oli lapsena. Poika on nyt 17-vuotias eikä mitään moitittavaa hänen käytöksessään ole. Uskon, että läpsimisillä ja näpsimisillä hänestä olisi voinut tulla kieroon kasvanut, tottelematon yhteiskunnan vihollinen. Kolme keskimmäistä lasta ovat olleet helpompia ja muutamalla kiellolla ovat asiat menneet jakeluun. Nuorin on nyt 3-vuotias ja hän tuntuu olevan samanlainen jukuripää kuin esikoinen. Holdingia ei ole vielä tarvinnut ottaa käyttöön, vaan toistaiseksi ovat saarnat riittäneet.

Ihmetyttää nämä väitteet, ettei itselle ole jäänyt fyysisestä kurituksesta traumoja ja kuitenkin ollaan perinnettä jatkamassa omiin lapsiin. Minusta se jos mikä osoittaa sen, että traumoja on todellakin jäänyt.

http://www.endcorporalpunishment.org/index.html

* Children whose parents use corporal punishment to control antisocial behavior show more antisocial behavior themselves over a long period of time, regardless of race and socioeconomic status, and regardless of whether the mother provides cognitive stimulation and emotional support (Gunnoe & Mariner, 1997; Kazdin, 1987; Patterson, DeBaryshe, & Ramsey, 1989; Straus, Sugarman, & Giles-Sims, 1997).

* A consistent pattern of physical abuse exists that generally starts as corporal punishment, and then gets out of control (Kadushin & Martin, 1981; Straus & Yodanis, 1994).

* Adults who were hit as children are more likely to be depressed or violent themselves (Berkowitz, 1993; Strassberg, Dodge, Pettit, & Bates, 1994; Straus, 1994; Straus & Gelles, 1990; Straus & Kantor, 1992).

* The more a child is hit, the more likely it is that the child, when an adult, will hit his or her children, spouse, or friends (Julian & McKenry, 1993; Straus, 1991; Straus, 1994; Straus & Gelles, 1990; Straus & Kantor, 1992; Widom, 1989; Wolfe, 1987).

* Corporal punishment increases the probability of children assaulting the parent in retaliation, especially as they grow older (Brezina, 1998).

* Corporal punishment sends a message to the child that violence is a viable option for solving problems (Straus, Gelles, & Steinmetz, 1980; Straus, Sugarman, & Giles-Sims, 1997).

* Corporal punishment is degrading, contributes to feelings of helplessness and humiliation, robs a child of self-worth and self-respect, and can lead to withdrawal or aggression (Sternberg et al., 1993; Straus, 1994).

* Corporal punishment erodes trust between a parent and a child, and increases the risk of child abuse; as a discipline measure, it simply does not decrease children' s aggressive or delinquent behaviors (Straus, 1994).

* Children who get spanked regularly are more likely over time to cheat or lie, be disobedient at school, bully others, and show less remorse for wrongdoing (Straus, Sugarman, & Giles-Sims, 1997).

* Corporal punishment adversely affects children' s cognitive development. Children who are spanked perform poorly on school tasks compared to other children (Straus & Mathur, 1995; Straus & Paschall, 1998).