Minkä ikäinen olit kun Estonia upposi? Miten kuulit, mitä teit, miten se vaikutti??

Kuullut asiasta varmasti silloinki, muistissa ei ole pysynyt. Myöhemmin asiasta lukenut ja mm. äitini on kertonut asiasta.

Ruotsissa asunut tätini miehensä kanssa hukkuivat siinä rytäkässä.

oppilaitoksen asuntolassa porukalla katsottiin uutisia

hautausmaalla ja ikäiseni työkaverin poikaystävä oli samana yönä risteilyllä. Kaverini ei ollut varma missä laivassa poikaystävä oli ja en muista tuliko heti aamu-uutisissa tietoa, mistä laivasta oli onnettomuudessa kysymys.

Pelättiin ja jännitettiin sen poikaystävän puolesta ja myöhemmin sitten järkyttyneenä siitä onnettomuuden laajuudesta. Että tuossa meidän rapakossa voi sattua tämmöistä.



On vaikuttanut sitten myöhemmin elämääni. Puolustan Itämeren suojelemista. Esim. entä jos tapahtuu öljytankkeri onnettomuus...



Olen ollut tuon jälkeen usealla risteilyllä ja tarkistan pelastautumisohjeet. Myös lennoilla seuraan turvaohjeet. Kun tietää kuinka onnettomuuden tullessa tulisi toimia, mahdollisuudet pelastautua ovat suuremmat.

Olin pienessä kahvilassa, ja aamulla työpaikalle päästyäni kuulimme, että joku laiva on uponnut Itämerellä. Kahvilan omistaja oli silloin risteilyllä, ja jouduimme jonkun aikaa odottamaan tietoa mikä laiva se uponnut oli (kahvilassa ei ollut TV:tä emmekä saaneet radiotakaan toimimaan). Pomon piti tulla aamupäivästä töihin, mutta ei tietenkään tullut kun oli Siljalla, joka pelasti Estoniasta ihmisiä.



Todella kauhea, surullinen päivä oli!

Täytin sinä päivänä 22 vuotta. Olin hyvin järkyttynyt, seurasin uutislähetyksiä koko päivän.

toisella muistaakseni, tulin kotiin ja äiti itki, kuulin mitä tapahtunut...

Kasarmilla alkoi palveluksen jälkeen kuhina ja kaikki keräännyttiin katsomaan televisiota käytävälle. Oltiin usein antamassa virka-apua ja veikattiin että tästäkin tulee meille jotain hommaa.



Osa kavereista oli laivastossa ja he olivat nostamassa ruumiita merestä. Tästä ei ole puhuttu, mutta todellakin olen ymmärtänyt että alussa eläviä/kuolleita oli nostamassa myös varusmiehet. Myöhemmin enää kantahenkilökunta. Jos jollain on muuta "tietoa" kertokaa.



Päivän parin päästä tulikin ilmoitus virka-avusta, lähdimme muutamassa vuorossa valvomaan valkoisia jäähdytyslaitteilla varustettuja rekan perävaunuja, jotka oli parkkeerattu (oikeuslääketieteenlaitoksen?) parkkipaikalle...



Kyllä oli ikävä olo seistä syksyn pimeässä yössä, kylmässä tihkusateessa, kun tiesi mitä vartioitavissa autoissa oli sisällä. Yleensä varusmiehillä lensi hurtti huumori, mutta tuolla kerralla oltiin todella hiljaisia ja vakavia.

Lisää muisteloita ikäihmisiltä asiaan liittyen?

Mä olin muistaakseni 19v silloin ja aamulla seurasin aamutv:stä pelastustoimia, samalla peläten kuulevani jostain että tuttavani olikin sillä laivalla suorittamassa laivakokiksi valmistumiseen vaadittavaa jaksoa, hänen piti alunperin mennä juuri Estonialle mutta jostain syystä se vaihtui kokonaan toiseen yhtiöön. Luojan kiitos!

[quote author="Vierailija" time="26.06.2013 klo 20:47"]

Muistan, olin 8v. Asuin silloin Ruskeasuon "ruumis huoneen" vieressä. Kaikki laivan vainajat tuotiin tälle patologian laitokselle. Niitä oli monta konttia. Niitä ruumiita oli siinä pihalla. Kaikki tuotiin yöllä ja poliisit kiersivät lähitaloja ja käskivät asukkaiden pysyä kotona, etteivät näkisi niitä. Tietenkin broidin kanssa kurkittiin salaa ikkunasta yöllä. Ei olisi pitänyt. Ei nähty kuin vainajien siluetit ja paljon ihmisiä jotka kuskasivat niitä ja vartioivat poliisit.

[/quote]

Vainajien siluetit? Eiköhän ne vainajat olleet arkusisa, jos tuosta tarinasta mikään muukaan on totta. Ainakin epäilen tuota, että poliisit tulisivat kerrostaloihin sanomaan, että älkää katsoko ulos.

Olin koulussa työssä ja aamulla kutosluokan pojat tulivat sisälle sanomaan, että laiva on uponnut ja valtavasti ihmisiä on kuollut. En ollut kuunnellut uutisia ja sanoin pojille, että olette varmaan käsittäneet jotain väärin, ettei Suomen vesillä sellaista tapahdu. He kuitenkin sanoivat katsoneensa tv-uutisia kotonaan. Avasin radion ja pikkuhiljaa tajusin, että pojat olivat oikeassa. Koko koulupäivän pienessä kyläkoulussa oli tv auki ja juteltiin lasten kanssa tapahtuneesta. Pari vanhempaakin liittyi joukkoon päivän mittaan. Itken vieläkin tätä kirjoittaessani, nuo uutispätkät onnettomuudesta olivat niin karuja. Erityisesti tunteet nostaa pintaan virolaisen, nuoren perämiehen viesti toiseen laivaan: "pahalta, tosi pahalta näyttää nyt kyllä".

Saattaa olla tottakin, ei niitä sillon yöllä varmaan heti saatu niin piiloon.

Ikimuistoinen aamu. En ollut niin järin hyvä aamuherääjä opiskeluaikoina ja sillonkin oli vielä sängyssä, kun ulkoa alkoi kuulua helikopterin ääntä. Ajattelin siinä, että kyllä se siitä menee ja jatkoin uniani. Mutta eipä se mennyt mihkään ja ehkä jonkun 5-10 min päästä mä pääsin ylös vittua manaillen ja avasin verhot. Tuli pieni hiljanen hetki, kun ikkunan takana aivan vastapäätä ehkä noin 50 metrin päässä oli Ruotsin armeijan kopteri. Pilotit tietysti katto mua yhtä pitkään kun mä niitä. Siinä me oltiin ihan naamat vastatusten. Heti kun mä selvisin tästä pienestä mitä vittua hetkestä ja sain verhot kiinni, niin ajattelin, että tää saattaa olla hyvä hetki avata tv. Siinä se sitten selvisi, että kopteri taisi odottaa vuoroaan päästä Tyksin kentälle. En ole muuten eläessäni nähnyt missään niin paljon koptereita kun sinä päivänä. Kävin sillon kavereitten kanssa vielä Mikron ruokalassa syömässä ja se oli jatkuvaa pörinää.

Olin TET-jaksolla eräässä ravitsemusalan yrityksessä ja muistan aina sen päivän "Ei voi olla totta" -tunteen. Olin itse joskus lapsena ollut isovanhempieni kanssa ko. laivalla (oli silloin eri niminen).



Jäin jumiin tuohon asiaan. Näin paljon painajaisia laivan uppoamisesta, jännitän laivalla matkustmista, käyn läpi kaiken asiaan liittyvän. Luin tutkintaraportinkin pariin kertaan. Kaikista syvimmälle mieleen on jäänyt erään pelastuneen naisen kertomus näkemistään ja kuulemistaan asioista. Esimerkiksi vanha naishenkilö pienelle lapselle: "Kohta sisään tulee paljon vettä ja sitten sinun täytyy uida kovasti." :( En kestä.

Juuri sinä syksynä aloittanut opiskelun yliopistossa.



Kun Estonia upposi, koko päivän lensi yliopiston yli helikopterit TYKSiin. Tunnelma oli oudon epätodellinen.



Lähdimme seuraavana iltana vanhempieni kanssa laivalla Ruotsin kautta Saksaan. Satamassa ruotsinlauvan keulaa hitsattiin kiinni, kun odottelimme autojonossa pääsyä laivaan. Pitkän aikaa sen jälkeen autot ajettiin sisään laivaan ja ulos takaportin kautta.



Laivalla en osannut pelätä. Isäni on laivanrakennusinsinööri ja selitti, miten se alus, jolla matkustimme, erosi Estoniasta ja oli siten turvallisempi. Mutta näki, että onnettomuus ja sen mahdollinen syy vaivasi häntä pitkään.



Koko sen syksyn tuntui, että tv:stä tuli vain uudelleen ja uudelleen se nauha, jolla Estonialta perämies kuuluttaa "Silja Europa, Silja Europa, täällä Estonia..."



Estonian jälkeen olen aina laivassa tai hotellissa yöpyessäni varmistanut, että silmälasini ja taskulamppu ovat vierelläni niin, että löydän ne nopeasti. Ja etteivät ne kieri karkuun, vaikka esim. alus kallistuisi rajustikin. Samoin olen huolehtinut, että lämpimät vaatteet ovat lähellä ja nopeasti puettavissa.

minun 24-vuotis syntymäpäivänä, kukaan ei minua silloin onnitellut, soittivat vaan onko mieheni joutunut töihin kun oli sukeltaja.... oli se pysähdyttävä, miehen työkavereita oli pelastamassa.

Aamulla nukuin pitkään ja radio oli auki.

Vasta siinä vaiheessa käsitin, että tämä kaikki on tapahtunut Suomessa ja heräsin kunnolla, kun uutisissa kerrottiin, että "Rovaniemeltä on lähtenyt helikopteri pelastustehtäviin".

Up

Vierailija kirjoitti:

Kasarmilla alkoi palveluksen jälkeen kuhina ja kaikki keräännyttiin katsomaan televisiota käytävälle. Oltiin usein antamassa virka-apua ja veikattiin että tästäkin tulee meille jotain hommaa.

Osa kavereista oli laivastossa ja he olivat nostamassa ruumiita merestä. Tästä ei ole puhuttu, mutta todellakin olen ymmärtänyt että alussa eläviä/kuolleita oli nostamassa myös varusmiehet. Myöhemmin enää kantahenkilökunta. Jos jollain on muuta "tietoa" kertokaa.

Päivän parin päästä tulikin ilmoitus virka-avusta, lähdimme muutamassa vuorossa valvomaan valkoisia jäähdytyslaitteilla varustettuja rekan perävaunuja, jotka oli parkkeerattu (oikeuslääketieteenlaitoksen?) parkkipaikalle...

Kyllä oli ikävä olo seistä syksyn pimeässä yössä, kylmässä tihkusateessa, kun tiesi mitä vartioitavissa autoissa oli sisällä. Yleensä varusmiehillä lensi hurtti huumori, mutta tuolla kerralla oltiin todella hiljaisia ja vakavia.

Kyllä se pitää paikkansa, että varusmiehiä oli noita ruumiita kantamassa. Tästä oli jokunen vuosi sitten haastattelu, jossa tuolloin varusmiespalveluksessa ollut tyyppi kertoi asiasta. Kangistuneita ruumiita tuotiin mereltä maihin ja siinä ne oli sitten odottaneet riveissä, joista varusmiehet kantoivat niitä pois. Mistään trauman jälkipuinnista tai sellaisesta ei haastattelussa mainittu, ja ajat olivat intissäkin tuolloin vielä toiset. Kolme vuotta aikaisemmin 7 varusmiestä hukkui Taipalsaarella, kun vedessä liikkuva panssaroitu ajoneuvo kääntyi keskellä järven selkää ympäri ja vei pojat mukanaan. Tuolloinkin kanssavarusmiesten kohtelu oli ollut aika kylmää, ei mitään sen kummempaa apua olleet saaneet.