Minkä ikäinen olit kun Estonia upposi? Miten kuulit, mitä teit, miten se vaikutti??

olin nipin napin 20v. (synt.3/74)



Ei ole koskettanut mua läheisesti, mutta tietenkin tollanen onnettomuus on aina hirveä :(

Ja katsokaa myös wikipediasta vessel emergency codes

kuulin asiasta uutisista ja toki koulussa puhuttiin. Abiristeily oli tulossa vajaan 2 viikon kuluttua ja meillä oli hytit autokannen alapuolella. Mulla ja kaverilla oli hytti aivan hätäpoistumis portaikon vieressä mutta päätettiin vetää pää niin täyteen että yhtä hukkumista ei kunnolla huomaa. Onnistuttiinkin sen verran hyvin että ei meinattu aamulla millään herätä vaikka kaverit soittelivat hyttiin ja kävivät hakkaamassa ovea...

Asuin opiskelija-asuntolassa. Aamulla kun heräsin, joku oli jo laittantu telkkarin päälle. Siinä sitten likkojen kanssa istuttiin hyvin hiljaisina ja katseltiin uutisia järkytyksen vallassa.

Olin koulussa 8-12 ja yleensä katsoimme aamulla Huomenta Suomea, mutta tuolloin ei jostain syystä ollut TV auki. Myöskään koulussa ei kukaan puhunut Estoniasta, ilmeisesti kukaan (ainakaan oppilaista) ei myöskään ollut katsonut TV:ta. Koulusta tultua äiti soitti sitten töistä, että Estonia on uponnut. Avasin sitten TV:n ja tekstitv:n ja siellähän ne uutiset sitten oli. Samalta päivältä jäi mm. Marienhof tulematta kun klo 15.00 normaalit sähkeuutiset jatkuivat ja jatkuivat. Päivä oli muuten keskiviikko 28.9.1994 ja muistan kun samana päivänä tuli 7 Päivää (aina välillä tuli keskiviikkoisin tilaajille, vaikka normaali ilmestymispäivä torstai) ja sitä lueskelin kerrossängyssä enkä katsonutkaan sitä Marienhofia, vaikka yleensä oli tapana, mutta lehti oli liian houkutteleva. Mutta eipä sitä Marienhofia sitten tullutkaan koko päivänä.

että ei vaikuttanut laivamatkustamiseen, tosin eipä ne autokannen alla olevat hytit ole ikinä houkuttaneet. Lähinnä senkin takia, että ovat niin ahtaita ja pelottavia ne käytävät jne.



Muistan kyllä ne uutiset, että Estonian jälkeen laivamatkustus väheni huomattavasti, mutta jo seuraavana keväänä tilanne alkoi normalisoitua.

äitiyslomalla. Katsoin koko päivän televisiota ja itkin. En mennyt laivalle moneen vuoteen, kun ajatus vanhempiensa hytteihin loukkuun jääneistä lapsista ei jättänyt rauhaan.

Pari vuotta sen jälkeen olin poikaystäväni kanssa laivalla ja oli syksyn pahin myrsky. Monet Ruotsalaiset meni ihan paniikkiin.

Olin 8 v. Muistaakseni äiti kertoi tuosta, mutta mitään muuta en oikein muistakaan.

Nyt jälkeenpäin olen lukenut tapahtumien kulusta ym. ja tuntuu ihan kamalalta.:(

Olin aamulla lähdössä lukion ranskan kokeeseen. Äiti sanoi, että laiva on uponnut, mutta ajattelin, että se on joku rahtilaiva tai vastaava, missä muutama henkilö kyydissä. Tulin kokeen jälkeen kotiin ja katsoin koko päivän uutisia telkkarista.

Äidin kanssa mentiin illalla vielä Itikseen käymään ja siellä ihmiset olivat selvästi järkyttyneitä ja aivan hiljaa.

Olin 29 v , olin kotona ja esikoinen oli alle vuoden.

Olin 9-vuotias ja sinä aamuna menin kouluun tavalliseen tapaan, muut olivat lähteneet kotoa jo aiemmin enkä kuunnellut radiota tai katsonut aamu-tv:tä. Koulussa tajusin, että nyt on jotain pahasti vialla, kun tavallisesti alituisen hyväntuulinen opettaja tuli luokkaan kasvoiltaan harmaana ja totesi, että viime yönä on merellä Suomen edustalla uponnut matkustajalaiva.

Olin ainoana kokelaana suorittamassa saksan kielen yo-koetta. Palauttaessani koetta valvova opettaja kertoi mitä on tapahtunut.

Olin 32-vuotias. Edellisiltana oli ollut myrskyinen sää. Muistan, että mieheni katsoi ulos ikkunasta ennen nukkumaan menoamme, että tässä illassa on omituinen tunnelma. Aamulla heräsimme tavalliseen tapaan ja kiiruhdimme töihin. Meillä ei tuolloin vielä ollut lapsia. Emme kuunnelleet uutisia, joten kun tulin töihin, ihmettelin, mistä onnettomuudesta ihmiset oikein puhuvat. Eräs vanhempi työntekijä huusi minulle silloin jotenkin syyllistävään sävyyn: "Ettekö te kuuntele aamu-uutisia!"

Minulle tuli semmoinen tunne kuin rikkoisimme jotain kansalaisvelvollisuutta, kun emme kuuntele tai katso aamu-uutisia. Siitä lähtien olen joka aamun katsonut tai kuunnellut uutiset.

Aika uskomattomalta se tapaus ensin tuntui, mutta samalla se vastasi mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin. Olin näet muutaman vuoden toisinaan pohtinut, voisiko Itämerellä enää nykyään sattua isoa laivaonnettomuutta. Ruotsinlaivoilla olin pari kertaa nähnyt painajaisia, yhdessä esim. heräsin siihen, että koko hytti oli mukamas veressä. No, se oli vain unta.

Mutta minua oli tosiaan unissa risteilyilla ainakin pari kertaa vaivannut ajatus, että entä jos jotakin ikävää täällä sattui. Ja nyt tiedän, että todellisuudessa aina voi sattua. Koskaan ei voi olla täysin varma siitä, että homma menee putkeen. Onneksi onnettomuudet kuitenkin ovat hyvin harvinaisia Itämerellä.

Muistan päivän. Leivoin pullaa kotona ja siskoni tuli koulusta kotiin kertoen tapahtuneesta. Omituista päivässä oli sinänsä se, että yleensä kuuntelin joka päivä radiota keittiötouhuissa, mutta tuolloin en avannut radiota. Myös WTC-iskuihin liittyy vastaavia omituisuuksia ennalta tiedosta, mutta se on jo toinen tarina.

Olin 15v ja aamulla heräsin siihen kun siskoni huusi vanhemmilleni, että laiva on uponnut kun kuuli aamu-uutisista. Mieleeni on painunut valokuvan lailla Ruotin armeijan kuljetuskopteri, joka lensi koulumme yli. Koptereita lensi koko päivän ja ne kuljettivat ruumiita...

Muistan, olin 8v. Asuin silloin Ruskeasuon "ruumis huoneen" vieressä. Kaikki laivan vainajat tuotiin tälle patologian laitokselle. Niitä oli monta konttia. Niitä ruumiita oli siinä pihalla. Kaikki tuotiin yöllä ja poliisit kiersivät lähitaloja ja käskivät asukkaiden pysyä kotona, etteivät näkisi niitä. Tietenkin broidin kanssa kurkittiin salaa ikkunasta yöllä. Ei olisi pitänyt. Ei nähty kuin vainajien siluetit ja paljon ihmisiä jotka kuskasivat niitä ja vartioivat poliisit.

Tämä on aika vanha ketju, mutta vastaan nyt vaikka olis toinen kerta. Olin täyttänyt 20v. 25. päivä ja saanut esikoiseni samana päivänä, olin kättärillä ja tunne oli todellä kauhea kun katsottiin porukalla telkkaria.

Olin 36v ja myös raskaana, ekat viikot menossa ja sen myötä aika herkkänä ja kyllä järkytyin, hirveä onnettomuus.

Kolmekymppinen olin, työkaveri muistaakseni kertoi asiasta. Ei vaikuttanut mitenkään, oletin ettei siellä ollut keitään mulle läheisiä, eikä ollutkaan.