Työkaveri 40-vuotias odottaa vauvaa ja hänen miehensä

ja lapsi joutui lastenkotiin. Eli eipä ole meidänkään lapsilla isovanhempia kuin minun puoleltani ja hekin asuvat kaukana. Pääasia, että lapsella on hyvät rakastavat vanhemmat, iästä viis.

Ymmärrän hirveen hyvin, että tuollainen asia saattaa järkyttää ihan normaalinkin ihmisen tunne-elämää. Onhan se jokseenkin kamalaa, että ihmiset saavat lapsia.. Toivottavasti pääset tämän asian yli ja voit jatkaa elämääsi ihan normaalisti :) Kaikkea hyvää ja tsemppiä!!!

se ei ole että, aletaan/herätään lapsia tekemään vasta nelikymppisenä. Sitten ihmetellään miksi sitä ei kuulukaan ja ravataan lapsettomuushoidoissa. Itsekäästi ensin ajatellaan vain itseä monet vuodet.

kun ainoa lapseni on syntynyt näin vanhalle äidille että pitäisikö tehdä vielä toinen, että lapsella olisi sitten nuorena aikuisena joku täällä maailmassa kun omat vanhemmat ehkä kuolleet.

Vai oletko vielä koskaan elänytkään?

olen 23v., minulla on lukio käytynä ja hyvä ammatti opiskeltu. olen ollut kaksi vuotta naimisissa ja meillä on vuoden ikäinen lapsi jota hoidan kotona 3v. mieheni on 25v ja ei todellakaan pakoile vastuutaan. hän rakastaa lastamme ja tahtoo viettää paljon aikaa perheen kesken. meillä ei ole tapana käydä baareissa. joskus isovanhemmat tulevat hoitamaan lasta jos käymme mieheni kanssa syömässä ulkona tms. oma äitini on tällä hetkellä 44v ja isäni 45v. mummuni ja vaarini on 64v ja 66v. mielestäni mummuni ja vaarini on jo sen verran iäkkäitä että en heidän lastenhoitoapuun kovin paljoa luottaisi. omiin vanhempiini kyllä luotan jos hoitoapua tarvitsen.

jos jotkut eivät tuhlaa elämäänsä " itsensä etsimiseen" ym paskaan niin turha silti arvostella jotenkin huonommaksi. mutta ehkä tämän ymmärtävät vain samassa tilanteessa olevat. siis sellaiset ihmiset jotka ovat aina olleet sinut itsensä kanssa ja tienneet mitä halunneet. ja viettäneet ne hurjat nuoruusvuodet teininä ja kasvaneet aikuisiksi 19v. mielestäni se on normaalia.

mummo tulee aina hakemaan kaverin hoidosta? ja ei ollut mummo vaan äiti.

Kun itsella pitää niin kovasti bailata.

Vierailija:

isukki jo 70 ja risat kun jälkikasvu tulee täysi-ikäiseksi...

No eipä tartte sitten viedä lapsenlapsia mummille ja ukille, varsinkin jos aloittaa lasten teon yhtä myöhään kuin vanhempansa...

jos nelikymppisenä aloittaa niin mummi onkin vasta 80 eikä ukillakaan ole ikää kuin 93v.....

Myös nuorena voi olla onnellinen ja tasapainoinen, vaikka sinä et sitä ilmeisesti ole ollut.

Vierailija:

Nuoruus on toki ihanaa hörhellyksen aikaa, kun sitä elää ja luulee olevansa aikuinen ja kypsä.

Elämän syvyys ja onni avautuu vasta myöhemmällä iällä. Nuorena haetaan paikkaa elämässä, opiskelun kautta töitä, puolisoa, erotaan ja petytään, haetaan taas. Elämä on aika pinnallisten asioiden parissa pyörimistä. Ja ahdistavaakin, kun tietää että jotain haluaisi mutta mitä...

Itse aloin tuntea syvää onnea ja halua perustaa myös perhe vasta 35 vuotiaana. 30v asti elämä oli todellakin hakemista. Tajusin sen vasta jälkeenpäin, ihan viime vuosina. Elän nyt kaikkein parasta aikaa, reilut 40 vuotiaana. En vielä ole huolissani vanhenemisesta, sillä elän terveellisesti ja hyvin, voin myös pitää itsestäni huolta taloudellisen tilanteen turvin. Olen onnellinen lapsestani, miehestäni ja kaikesta minkä olen saavuttanut. Nuoruuteni miettiminen huvittaa ja joskus ahdistaakin, vaikka se oli aika tavallinen olikin eikä mitään dramatiikkaa mukana.

Nuoremmat ymmärtänevät kommenttini myöhemmin.

T: Äidiksi " vanhana"

Vierailija:

mummo tulee aina hakemaan kaverin hoidosta? ja ei ollut mummo vaan äiti.

Ja onhan niitä 30+ mummojakin. Ystäväni oli vähän päälle 30, kun oli lapsensa kerhon vanhempainillassa, missä eräältä nuorelta äidiltä sai kuulla olevansa mummoikäinen. Hänen äitinsä kun oli 34v. ja mummo...

Vai nauroitko moukkamaisesti ja kerroit sitten ystävillesikin lapsesi kuullen hänen " sutkauksensa" ?

ja vielä sanoo sen ääneen, niin ei se ole huonosti käyttäytyvä. Mitä sinä vaadit 3-vuotiaalta? Sanoisin tässä vaiheessa että, sä käyttäydyt huonosti. Haukut toisen lasta, tietämättä mistä puhut.

Minunkin poika kysyi että, sinähän olet vanhanajan ihminen. Niin mikä on separaattori. Olen 34v.

mieheni on sarjan vanhin, 26v ja tähän väliin on syntynyt 4 muuta. mitä ihmeen väliä sillä on minkä ikäisenä lapsia hankkii? niin kauan kun vain raskaaksi voi tulla niin mielestäni on oikea aika sille.

Äiti vielä kehtaa täälläkin kertoa moukkamaisesta käytöksestä.

teki esikoisensa 16-vuotiaana. Eipä kiinnosta tätä mummoa pätkän vertaa lapsenlapsen hoitaminen, kun on vasta saamassa myöhemmmin itse tekemänsä lapset teini-ikään. Haluaa nyt kuuulemma nauttia sitten viimein itse vapaudestaan.

:-D Ihan kamalaa...

Niin, kaikilla nuorilla elämä ei ole päätöntä menoa, itsensä etsimistä ja " hörhellystä" . Sinä olet elänyt sellaisen nuoruuden ja kypsynyt äitiyteen vasta myöhemmin, ja hyvä niin. Se sopii sinulle.



Minä ja mieheni olemme kai " tylsiä" nuoria vanhempia, kun emme " hörhellä" tai etsi itseämme ja paikkaamme. Ihan rauhaisaa ja vakaata elämää tässä elellään. Ei kumpaakaan meitä riuhdo kaverit, baarit tai hurja meno tuonne maailmalle. Ja sellaista tuskin tuleekaan, että kiehtoisi enää hörheltää. Sain esikoisen 22-vuotiaana ja toisen lapsen 24-vuotiaana, ja hyvä niin. Se sopi minulle.



nro 36 oli tavallaan ihan saman tyylinen ajatus kuin minullakin, mutta ajatuksiensa esittely kieli kuitenkin vielä hiukan lapsellisesta otteesta elämään. Aikuiset ihmiset (olipa ikää kuinka paljon hyvänsä) osaavat kyllä ilmaista itsensä turhia vaahtoamatta, eikös juu?

Esim. minä itse. Olisiko minun pitänyt 18-30v. tehdä " äpärä" lapsi yksin??



Satuin " löytämään" mieheni vasta päälle 30v.

Nopeasti sitten hommat hoidettiin ja jo ½ vuoden seurustelun jälkeen olin raskaana, ettei olisi oltu " liian vanhoja vanhempia" .



Nyt pikkukakkosta " tehtailtu" 4-vuotta, mutta kun ei kuulu niin ei kuulu. Se saa tulla jos on tullakseen, olinpa sitten alle tai päälle 40v.

(Mies tuossa vaiheessa jo sitten about 45v.)



Nimimerkki: Nyt 36v.