Lue keskustelun säännöt.
Onko muille käynyt näin? Sain lapsen, aloin "vihata" kissojamme :(
03.02.2013 |
Tuntuu et ne vaan syövät, paskovat, sotkevat, riehuvat, raapivat. Nyt just en tajua mitä hyvää olen noissa otuksissa joskus nähnyt..Vauva 2kk, kissat 4 ja 3v, ja nyt ennen niin rakkaat lemmikit tuntuvat pelkältä riesalta, jotka tekis mieli nakata parvekkeelle riehumaan lasta häiritsemästä..Ovat vielä mustiksia vauvalle ja kusevat sen vaunuihin/sänkyyn aina kun pystyvät. Ottaiskohan kukaan tuon ikäisiä kissoja meiltä parempaan kotiin, jossa riittää huomio, hellyys ja kiinnostus niille? Steriloituja terveitä narttuja molemmat.
Kommentit (63)
Sänkyyn ja vaunuihin kissaverkko, etteivät pääse enää sinne pissaamaan, tarvittaessa pidät makuuhuoneen oven aina (siis päivin öin) kiinni, niin meilläkin tehdään. Yöt kissat nukkuvat kylpyhuoneessa ja päivisin, jos alkavat kissarallia juuri päikkäreiden aikaan, pääsevät/joutuvat lasitetulle parvekkeelle "jäähylle".
Toinen kissoista hyppää joka ikinen päivä heti syliin, kun olen saanut lapsen päiväunille, vaatii siis oman osansa huomiosta. Sitä kun siinä aikansa silittelee ja kuuntelee tyytyväistä kehräystä, on oma stressitasokin jo huomattavasti alhaisempi. :)
Toki nuo katit osaavat ottaa pannuun ja hakevat nimenomaan sitä huomiota pahanteolla, aivan kuin pienet lapsetkin tekevät - osaavat vetää oikeista naruista.
Kun lapsi kasvaa, niin kissatkin alkavat tuntua taas mukavilta, usko pois!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatteko te siitä jotain sadistista mielihyvää?
miten ihmeessä hän jaksaa korjata lapsen sotkut monen vuoden ajan? :( kaikkien ihmisten ei todellakaan pitäisi hankkia lapsia :(
eläin ja lapsi on ihan eri asia!!
Inhoan kaltaisiasi ihmisiä, ja onneksi meidän ei tarvitse olla (edes teennäisissä) tekemisissä toistemme kanssa.
Minusta pohjimmiltaan ap:llä terve reaktio. Oma lauma on oma lauma. Ja oma laji on eri asia kuin elukat.
Toki kissat voi antaa pois jos oikeasti niitä ei jaksa. Mutta ehkä se on ohimenevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhoan kaltaisiasi ihmisiä, ja onneksi meidän ei tarvitse olla (edes teennäisissä) tekemisissä toistemme kanssa.
mtään tietämätön, kommenttisi perusteella. Ap taas kuulostaa hyvin inhimilliseltä.
Harkitset kissoista luopumista, niin lemmikkipalstan kautta löysin omalleni aivan ihanan eläkepäivien kodin. Juurikin lapsen saannin jälkeen nosti mustasukkaisuus meidän kissalla päätään ja lopulta ainoa vaihtoehto oli luopuminen kissasta. Laitoin ilmoituksen lemmikkipalstalle ja pian löytyi kiinnostunut. Nyt kissani saa osakseen kaiken sen huomion, jota kaipasi meillä. Ja on kyllä niin hemmoteltu rouva, että!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan tavallista ja hyvinkin normaalia, että saatuaan vauvan, äiti asettaa sen kaiken muun edelle. Kyllähän monet tuntevat rakkaan esikoislapsensakin riesaksi juuri uuden vauvan synnyttyä ja tuntevat ärtyneitä tunteita häntä kohtaan. Miksei sitten kissoja kohtaan! Hormonaalista, tavallista, normaalia, ohimenevää.
Ap, älä hätäile, tuo hormonimyrsky kyllä rauhoittuu, kun vauva kasvaa, parinkin kuukauden kuluttua olo voi jo olla aivan toisenlainen. Tuo 2kk synnytyksestä on sitäpaitsi pahin baby blues -aikakin, voisitko olla hieman masentunut? Jos jaksat, niin kestä kissoja vielä muutama kuukausi. Jos et, niin sitten vaan toiselle omistajalle, varmasti terveille hyväkuntoisille kissoille ottaja löytyy. Tsemppiä :)
Tanja Karpelakin aikoinaan lopetti kaksi tanskandogiaan kun perheeseen syntyi lapsi.
Nykyään Tanja taas on niin koiraihmistä, että!
Hänellä on oikein oma yritys, jossa kouluttaa ongelmakoiria, ja vielä telkkariohjelmakin aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekaa kertaa kuulen tai luen, että lemmikkieläintä aletaan vihata, kun vauva tulee taloon. Meillä oli parivuotias kissa, kun meidän kuopus syntyi. Minusta oli mielenkiintoista seurata kissan reaktioita. Se hyppäsi hoitopöydälle ja raapi hoitoalusta rikki, pölli aina vauvan tutit ja juoksi tutti suussa karkuun, meni vauvan sänkyyn ja vaunuihin nukkumaan ja riehui ihan älyttömästi. Ei silti olisi tullut mieleenkään alkaa vihata kissaa saati luopua siitä. Kuopuskin on jo 10-vuotias ja kissa siis pari vuotta vanhempi, meidän kaikkien rakas lemmikki.
Saatteko te siitä jotain sadistista mielihyvää?
Luitko säkään tuota aloitusta vai pitikö vaan päästä vauhkoamaan?
Ja tosiaan moniko täällä kiihkoissaan kuvitteli ap:n suunnittelevan kissojen nakkaamista parvekkeelta...? Mäkin oon aika järkyttynyt ihmisten lukutaidon puutteesta, tosin av:lla se on kyllä tullut todettua niin usein että ei sen enää pitäisi järkyttää. Aina on tietysti myös nämä, jotka lukevat pelkän otsikon ja pitävät itseään niin kaikkivoipana että uskovat kykenevänsä vastaamaan ilman viestin lukemistakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhoan kaltaisiasi ihmisiä, ja onneksi meidän ei tarvitse olla (edes teennäisissä) tekemisissä toistemme kanssa.
mtään tietämätön, kommenttisi perusteella. Ap taas kuulostaa hyvin inhimilliseltä.
ja valitettavasti pidän kissoista ja koirista paljon enemmän kuin vauvoista/lapsista. Kukin tavallaan. Ap:ta voisin auttaa siten, että ottaisin noi kissat väliaikaisesti hoitooni.
T. Eläinrakas nainen
Hyvä että tosiaan suunnittelet antavasi uuteen kotiin, monet kun tuossa tilanteessa lopettavat kissan/koiran. Kissojenkin kannalta parempi päästä kotiin jossa jaksetaan huomioida, on se kissoillekin rankkaa tuntea jääneensä sivuun vauvan tultua. Ymmärrän että varsinkin pissiminen vääriin paikkoihin ärsyttää, se kun repii hermoja vaikkei muutaman kuukauden ikäistä vauvaakaan olisi. Itsekin olen ottanut kissan joka oli jo 5-vuotias, varmasti kelpaavat nämäkin kissat jollekin, varsinkin leikattuina ja terveinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lukematta muiden vastauksia (ja mahdollisia huuteluja), totean, että mulle tosiaan kävi samalla tavalla. Nyt vauva 8kk ja kissakin saa jälleen kaipaamaansa huomiota ja rapsuttelua. Alussa olin tosiaan ihan raivona vuosia rakastamaani kissaan, ei vaan riittäny paukut huomioida sitä.
Hankalasta kissasta tuli helpompi kun meille tuli vauva. Missään vaiheessa en aikaisemminkaan ollut luopumassa siitä, mieheni kyllä. Onneksi pidin pintani. Nyt lapsi ja kissa ovat kaverukset. Mutta ennen synnytystä pelkäsin mitä elämästä kissan kanssa tulee, jos sama raapiminen jatkuisi tai mikä kauhemapaa pahenisi. Ja kyllä ajatuksissani varauduin siihen, että kissasta luovutaan, jos tilanne vaatii. nneksi ei tarvinut.
Olen kissaa rakastanut aina.
Ja kuulemma normaalia. Itsellä kävi noin esikoisen synnyttyä myös. En vihannut kissoja, mutta ärsytti se kissanhiekkamäärä lattialla, riehuminen ja karvat. Kaikki normaalia mutta sitä kiinnitti niin paljon enemmän huomiota siihen vauvaan ja sen tarpeisiin että alitajuisesti en huomioinut kissoja enää niin paljon.
Tuli ne hoidettua ihan hyvin. Ei tarvitse lynkata. Jäivät vain hieman vähemmälle rapsuttelulle ja kiroilin vaan niitä mielessäni.
Välillä teki mieli luovuttaa ne mun vanhemmille, mutta olin ollut ennen just tuommoinen ihminen että jumalauta, kissat on hankittu ja ne on hoidettava tai on PAHA IHMINEN. Tosi mustavalkoista.
Joo.
Yksi kissa kuoli munuaisvaivoihinsa (oli erikoisruokavaliolla ym. Ei siis hoidon puutteeseen kuollut,) yksi on jäljellä. Lapsi on nyt kolme vuotta ja ei enää ärsytä. Nuo on parhaimmat kaverukset, ja hirvittää jo nyt ajatella kun tuo jäljelläoleva kissakin kuolee joku päivä (on jo yli kymmenen vuotta.)
Inhoan kaltaisiasi ihmisiä, ja onneksi meidän ei tarvitse olla (edes teennäisissä) tekemisissä toistemme kanssa.
mtään tietämätön, kommenttisi perusteella. Ap taas kuulostaa hyvin inhimilliseltä.
ja valitettavasti pidän kissoista ja koirista paljon enemmän kuin vauvoista/lapsista. Kukin tavallaan. Ap:ta voisin auttaa siten, että ottaisin noi kissat väliaikaisesti hoitooni. T. Eläinrakas nainen
ensin mainostat miten paljon häntä inhoat :DD Jo on jollain pokkaa tosiaan.. -ohis-
Inhoan kaltaisiasi ihmisiä, ja onneksi meidän ei tarvitse olla (edes teennäisissä) tekemisissä toistemme kanssa.
mtään tietämätön, kommenttisi perusteella. Ap taas kuulostaa hyvin inhimilliseltä.
ja valitettavasti pidän kissoista ja koirista paljon enemmän kuin vauvoista/lapsista. Kukin tavallaan. Ap:ta voisin auttaa siten, että ottaisin noi kissat väliaikaisesti hoitooni. T. Eläinrakas nainen
ensin mainostat miten paljon häntä inhoat :DD Jo on jollain pokkaa tosiaan.. -ohis-
toisten kissat ym lemmikit ja sitten MYYVÄT ne paljon isompaan hintaan eteenpäin jollekin hyväuskoisille.
meillä kissat on aina sopeutuneet hyvin vauvoihin, tavallaan olleet mukana hoitamassa. tosin kissoille on riittänyt huomiota vauvan synnyttyäkin. Ei mitään pissimisongelmia ollut. toki kissat välillä riehuu ja leikkii, mutta ei ne nyt mitenkään erityisesti sotke.
Laita verkko vaunuihin ja sänkyyn. leiki kissojen kanssa kun vauva nukkuu. anna niille enemmän huomiota, niin eivät ole mustiksia.
Meillä on vauvan sängyn päällä verkko, ettei kissa pääse sinne ja vaunutkin vaunuvarastossa tai ulkona ettei kissa pääse niihin.. Jos nyt nimenomaan kuseksii just noihin.. Eriasia sitten jos jokanurkkaan. Aluksi noiden suojaaminen voi tuntua ylimääräiseltä ja turhauttavalta kun muutenkin on työlästä hoitaa vauvaa mutta siihen tottuu ja on sen arvoista. Nyt menee meillä ainakin ihan rutiinilla, verkko pois ->lapsi sänkyyn ja päinvastoin.
Toivottavasti ois toi sun viha ohimenevää, mun oli kun hormonit sitten tasaantui ja imetys loppui ja vauvasta tuli iloinen taapero joka rakastaa kissaamme :)