Lue keskustelun säännöt.
Törkein tapa, jolla jouduit / olit joutua toisten ilmaiseksi palvelusväeksi?
21.01.2013 |
Aihe tuli mieleen tuosta ketjusta, jossa ap miehineen oli pyytänyt lapsenvahdeiksi tuttaviaan, jotka olivat sattumalta lähdössä samaan lomakohteeseen. Aika törkeä yritys, mielestäni.
Itse sain kerran kutsun mieheni tädin luokse sukujuhliin. Se oli seurustelumme alkuaikoja, olin muistaakseni 28 tmv. Ei olisi tehnyt kovin paljon mieli lähteä, koska olin kerran tuon tädin kanssa ollut samoissa hautajaisissa, en ollut koskaan jutellut hänen kanssaan eikä hän vaikuttanut kiinnostavalta ihmiseltä minun näkökulmastani. Hän ei ole erityisen läheinen miehelleni eikä tämän vanhemmillekaan, jotka hekin tapaavat tätä henkilöä vain muutaman kerran vuosikymmenessä. Muut kutsun saaneet sukulaisetkin olivat suvun kaukaisempaa haaraa, suurinta osaa en ollut koskaan tavannut. No lähdin kuitenkin mukaan kohteliaisuudesta, kun kerran oli kutsuttu.
Kun pääsimme perille, tämä noin 60-vuotias ihminen tervehti muita tulijoita. Minulle hän sanoi heti ovesta sisään astuttuani: "Minulla on sinulle keittiössä muutama homma". Ei turhia tervehtimisiä ja sen sellaista. Siinähän sitten seisoin kyökissä pilkkomassa salaattia ja, vahtimassa paistia ja järjestelemässä tarjoiluja. Pääsin myös tarjoilemaan juhlaväelle. Hädin tuskin ehdin itse istahtaa syömään. Eikä puhettakaan, että _miesystävääni_ olisi pyydetty auttamaan, vaikka hänen sukunsa tilaisuus olikin kyseessä.
Nielin osani, koska paikalla oli paljon ikäihmisiä, jotka harvoin pääsivät toisiaan tapaamaan, enkä halunnut aiheuttaa heille mielipahaa. Päätin kuitenkin, että siihen taloon en enää "kutsuttuna juhlavieraana" toista kertaa mene. Olisi edes etukäteen pyytänyt apuani, niin olisin tiennyt pukeutuakin hieman käytännöllisemmin. Surkuhupaisinta on, että olen todella surkea keittiössä ja tarjoilijana. Miehenikin on noissa hommissa paljon lahjakkaampi. Selvisin kunnialla, mutta kovaa yrittämistä se vaati!
Kommentit (330)
- Parikymppisenä yritin ulkomailla käydä parin kaverin kanssa yökerhoissa, mutta inhosin sekä ihmisiä, musiikkia että asiaan kuuluvaa pelehtimistä, joten lopetin. Kun paikkakunnalla alkoi kuulua huhuja päällekäyvästä yöllisestä hiiviskelijästä, kaveri soitti minulle ja käski minun tulla hakemaan heidät viimeiseltä metrolta, saattaa kotiin ja kävellä omaan majapaikkaani, koska "ei sun kimppuun kukaan kuitenkaan viitsi käydä". Ja minä upouutena jymäytettävänä menin, mutta opin kyllä siitä yhdestä kerrasta (tuon ihmisen kohdalla).
- Puolituttu kollega kutsui minut ja kolme muuta häihinsä. Ennen häitä kollega nimitti minut kunniatehtävään, apurikseen, ja juoksutti minua myös kuumetaudissa morsiuskaupoissa ja tiuski minulle kuin palkolliselle. Se kuulemma kuului asiaan ja minun hommani oli totella. Kävin hänen kotonaan ompelemassa asusteita ja sain palkaksi oikein hyvän aterian. Morsian oli kokatessaan kuitenkin kaatanut keittiön puolella kastikeviinit kurkkuunsa ja jälkiruoaksi alkoi lähennellä minua. Illan kuluessa hän oli jo ehtinyt siepata puhelimeni ja mennä sen kanssa lukkojen taakse soittelemaan kännipuheluita satunnaisiin numeroihin; yksi uusi miestuttavuus katosi sen siliän tien. Poistuin kotiini ja aamupäivällä krapulainen morsian jo soitteli perääni ja vaati minua kuskiksi puvun sovitukseen yli sadan kilometrin päähän. Häissä minä ja kolme kollegaa huomasimme, että meille jokaiselle oli annettu työtehtävä hoidettavaksi. Häiden jälkeen katkaisin välit ja sain pitkän aikaa kuunnella töissä värikkäitä juttuja, joita jo muualle lähtenyt morsian oli minusta muille kertonut lyhyen tuttavuutemme aikana.
- Olin erään kaverin talonvahtina muutamana kesänä kuukauden kerrallaan, ajoin parikymmentä kilometriä vähintään joka toinen päivä kastelemaan kukat ja pihan (ei letkua vaan kastelukannulla talon läpi parketin poikki) ja lajittelemaan postit. Palkaksi sain yöpyä talossa (en tykkää toisten kodeissa nukkumisesta) ja tehdä puutarhatöitä, koska se kuulemma oli niin terapeuttista ja rauhoittavaa. Kerran pariskunta soitti muutaman sadan kilometrin päästä, että ai joo kassillinen salkopapuja jäi sinne terassin pöydälle ja ne kuolevat, jollei niitä istuteta ja sidota keppeihin viipymättä ja kepit ovat sitten siellä vajassa valmiina, että alahan jo mennä sinne.
Katkaisin edellämainitun kaveruuden sinä kesänä, kun minut oli ilmoitettu myös naapurin pihaa ja posteja hoitamaan, vain talon ulkopuolella tietenkin. Talon sisällä vietti kesää naapurin ulkomailta kesää viettämään tullut julkkistytär sulhasineen, joten minun oli pidettävä naamani piilossa ja käytävä tekemässä työt vaivihkaa silloin, kun pariskunta oli poissa. Palkaksi sain joitakin naapurin toimialaan kuuluvia ilmaisnäytteitä (niitä aikakauslehtien välissä olevia näytepussukoita) ja vähän käytetyn merkkikasvoveden.
- Eräs miespuolinen tuttu kumppaneineen onnistui useamman kerran naruttamaan minut kuskikseen kauppaan. Kaupassa käytiin ihan kuin olettaisi, mutta Alkon kassalla kaverilta olivatkin rahat lopussa ja minä lainasin tarpeellisen määrän muutamaan viinipulloon aavistaen, että niitä rahoja en tulisi enää näkemään. Joskus toki sain juoda heidän vieraanaan "oman osuuteni". Kun lähdin muutamaksi viikoksi ulkomaille, jätin autoni heille, jotta he voisivat kuljettaa sairastelevia lemmikkejään lääkärille ja käydä lomareissullakin. Jätin hanskalokeroon muutaman setelin auton pesua ja imurointia varten. Sain auton takaisin likaisena, karvaisena, tankki tyhjänä eikä rahojakaan enää näkynyt. Minulle riitti sitten, kun pariskunnan pahansisuisempi osapuoli joi liikaa ja piti minulle pitkän ja raivokkaan nuhdesaarnan siitä, kuinka käytin heitä hyväkseni. En sitten enää käyttänyt. (Jollain perverssillä tavalla minulla on heitä ikävä yhä melkein 20 vuoden jälkeen.)
- Kaverin miehellä oli upeita vanhoja mutta rahallisesti arvottomia kirjoja. Kaverini soitti minulle ja sanoi, että voisin tulla hakemaan pari kirjaa, jotka muuten heitettäisiin pois. Poikkesin hakemaan kirjoja työmatkalla, kaveri pyysi minut sisään ja työnsi syliini pinon korjaamista kaipaavia vaatteita. Kun en ehtinyt jäädä korjaamaan, hän sanoi, etten ollut ansainnut kirjoja, enkä sitten koskaan saanutkaan niitä. Vaatteet kyllä korjasin myöhemmin.
- Opin ajan mittaan tietämään parin ihmisen kohdalla, että "lähtisitkö minun kanssani kangaskauppaan" tarkoitti sitä, että hain kaverin kotoa, ajoin kangaskauppaan, neuvoin kankaiden valinnassa, piirsin standardeihin sopimattomalle kaverille kaavat ja ompelin halutun vaatekappaleen omalla ajallani kotonani. Tämä minun siis piti tehdä siksi, että pidin kovasti käsitöistä. Olen kyllä usein kuullut puolitutuiltakin, että "sähän voisit ommella/neuloa mullekin, mä voisin vähän maksaakin".
- Kiva kuulla vanhasta kaverista taas. Pyysi kahville kotiinsa. Juuri ennen puhelimen sulkemista sanoi vielä "muista tuoda se ompelukone" ja klik.
- Puhelinsoitto puolitutulta entiseltä kollegalta perjantain myöhäisiltana: olisi pitänyt lähteä muutaman viikon ikäisen pojan vahdiksi, kun vanhempien teki yhtäkkiä niin kovasti mieli kaupungille. En mennyt enkä kuullut kollegasta enää koskaan (en kyllä ollut kuullut hänen viransijaisuutensa päätyttyä aiemminkaan).
- Puhelinsoitto: onko sulla iltapäivällä mitään, kun mies pitäisi viedä hakemaan autoa korjaamolta, eikä taksia viitsi soittaa, kun se maksaa.
- Ja sitten ne sinkkunaisen parittamiset vuosien varrelta: järjestetään minut selän takana muille kelpaamattomien tuttujen ja entisten miesystävien kanssa treffeille ja sanotaan, että kyllä se nyt pettyy, jollet sinä mene. Ja perillä odottaa mies sieraimet väristen ja kuola suupielessä, eikä ole epäilystäkään siitä, mitä on annettu ymmärtää. Olen sinkku kyllä edelleen, kiitos vain yrittämisestä.
Näitä riittää. Olen viisikymppiseksi mennessä opetellut luikertelemaan pois epäilyttävistä tilanteista ja siinä sivussa päässyt eroon myös useimmista kavereista ja tuttavista. Pidän ihmisistä ja autan edelleen mielelläni, mutta vain omia lähisukulaisiani ja toisaalta ihan tuntemattomia, jotka eivät pääse sullomaan minua palvelijan muottiin. Itse en pyydä pientä neuvoa suurempaa apua keneltäkään, koskaan (paitsi omalta perheeltäni). Siperia opettaa hitaampaakin.
Kiva kyllä nähdä, että on meitä muitakin. Edes joku siis ymmärtää, miten hölmöksi voi tuntea itsensä, kun huomaa jälleen olevansa tilanteessa, jossa on joko sanottava rumasti ja/tai häivyttävä ja loukattava jotakuta, eikä mitenkään ymmärrä, kuinka tässä pääsi näin käymään. Se, että ei sano ketjussakin monasti annetun ohjeen mukaan suoraan "ei", ei tule mieleen, kun ensimmäinen ja ainut luonteva reaktio on odottaa, että tilanne joko liukenisi itsestään tai pinteestä pääsisi jotenkin huomaamatta pois. Mutta ei siitä pääse. Kannattaa siis välttää jo ennakolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 20:50"]
Kun seurusteltiin niin miehen sisko perheineen kutsui mökille. Tietenkin tiesi että porukalla ruokaa yms tehdään mutta en tiennyt että minut pyydettiin mukaan lapsenvahdiksi kahdelle riiviöpenskalle. Vanhempansa kalastelivat ja rentoutuvat ja hävisivät jonnekin veneellä. Kakarat roikkuivat ihan kirjaimellisesti paidan reunassa ja en edes vessaan päässyt niin etteikö nuo riiviöt vääntäneet mukaan. Olivat 5 ja 3 vuotiaat. En ymmärrä miten uskaltaa yleensä jättää tytönhupakon kontolle noin pienet lapset ja järven rannalla oltiin. Lisäksi minua ei kukaan pyytänyt noita vahtimaan mutta yhtäkkiä ne kakarat aina oli siinä keskenään. Olisivat varmaan järveen menneet jos en olisi vaatinut. Sen varaanhan ne vanhemmat laski että vahdin kun pakko on. Enpä ole sen jälkeen mökille heidän kanssaan lähtenyt enkä mihinkään muuallekaan jossa selvästi ollaan hyväksikäytettävää vailla. Nyrpeää naama on sitten näytetty.
[/quote]
Mulla vähän samantapainen kokemus. "Kaveri" kutsui kotiinsa iltaa istumaan ja yökylään. No en kerennyt kauan olla, kun tämä kahden lapsen yh-äiti ilmoittikin lähtevänsä treffeille jonkun randomiäijän kanssa. No, jäin sinne kämppään sitten yksin vahtimaan sen nukkuvia lapsia...
[quote author="Vierailija" time="21.01.2013 klo 19:51"]
sukujuhlissa oletetaan , että minä hoidan serkkulapsia kokopäivän. " piia voi varmaan hakea sulle lisää mehua, piia voi tulla sun kanssa vessaan, piia voi lukea sulle kirjaa jne.. kieltäydyppä siinä vaiheessa , kun oma nimi on jo lapsen kuullen sanotttu :DD
[/quote]
tuohon auttaa vain samanlainen röyhkeys, vastaat aurinkoisesti hymyillen "voi, Piia ei nyt ehdi, pyydäpä äidiltäsi" ja perään oikein empaattinen katse.
225 jatkaa vielä oikein kukkasella: tuo puutarhanhoidattajakaveri soitti ja kertoi pitävänsä lauantaina puutarhajuhlat kaikille parhaille ystävilleen. Sitten kävi ilmi, että minua kaivattaisiin torstaina suursiivoukseen, koska olin tarpeeksi pitkä yltääkseni kirjahyllyjen ja kaappien yläosiin ilman apuvälineitä. Juhliin minua ei tietenkään kutsuttu, koska oli sanomattakin selvää, ettei sinkkunainen nyt pariskuntien seassa viihtyisi. Tottahan se oli, mutta jotenkin silti kaihersi mieltä.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 23:13"]
- Parikymppisenä yritin ulkomailla käydä parin kaverin kanssa yökerhoissa, mutta inhosin sekä ihmisiä, musiikkia että asiaan kuuluvaa pelehtimistä, joten lopetin. Kun paikkakunnalla alkoi kuulua huhuja päällekäyvästä yöllisestä hiiviskelijästä, kaveri soitti minulle ja käski minun tulla hakemaan heidät viimeiseltä metrolta, saattaa kotiin ja kävellä omaan majapaikkaani, koska "ei sun kimppuun kukaan kuitenkaan viitsi käydä". Ja minä upouutena jymäytettävänä menin, mutta opin kyllä siitä yhdestä kerrasta (tuon ihmisen kohdalla).
- Puolituttu kollega kutsui minut ja kolme muuta häihinsä. Ennen häitä kollega nimitti minut kunniatehtävään, apurikseen, ja juoksutti minua myös kuumetaudissa morsiuskaupoissa ja tiuski minulle kuin palkolliselle. Se kuulemma kuului asiaan ja minun hommani oli totella. Kävin hänen kotonaan ompelemassa asusteita ja sain palkaksi oikein hyvän aterian. Morsian oli kokatessaan kuitenkin kaatanut keittiön puolella kastikeviinit kurkkuunsa ja jälkiruoaksi alkoi lähennellä minua. Illan kuluessa hän oli jo ehtinyt siepata puhelimeni ja mennä sen kanssa lukkojen taakse soittelemaan kännipuheluita satunnaisiin numeroihin; yksi uusi miestuttavuus katosi sen siliän tien. Poistuin kotiini ja aamupäivällä krapulainen morsian jo soitteli perääni ja vaati minua kuskiksi puvun sovitukseen yli sadan kilometrin päähän. Häissä minä ja kolme kollegaa huomasimme, että meille jokaiselle oli annettu työtehtävä hoidettavaksi. Häiden jälkeen katkaisin välit ja sain pitkän aikaa kuunnella töissä värikkäitä juttuja, joita jo muualle lähtenyt morsian oli minusta muille kertonut lyhyen tuttavuutemme aikana.
- Olin erään kaverin talonvahtina muutamana kesänä kuukauden kerrallaan, ajoin parikymmentä kilometriä vähintään joka toinen päivä kastelemaan kukat ja pihan (ei letkua vaan kastelukannulla talon läpi parketin poikki) ja lajittelemaan postit. Palkaksi sain yöpyä talossa (en tykkää toisten kodeissa nukkumisesta) ja tehdä puutarhatöitä, koska se kuulemma oli niin terapeuttista ja rauhoittavaa. Kerran pariskunta soitti muutaman sadan kilometrin päästä, että ai joo kassillinen salkopapuja jäi sinne terassin pöydälle ja ne kuolevat, jollei niitä istuteta ja sidota keppeihin viipymättä ja kepit ovat sitten siellä vajassa valmiina, että alahan jo mennä sinne.
Katkaisin edellämainitun kaveruuden sinä kesänä, kun minut oli ilmoitettu myös naapurin pihaa ja posteja hoitamaan, vain talon ulkopuolella tietenkin. Talon sisällä vietti kesää naapurin ulkomailta kesää viettämään tullut julkkistytär sulhasineen, joten minun oli pidettävä naamani piilossa ja käytävä tekemässä työt vaivihkaa silloin, kun pariskunta oli poissa. Palkaksi sain joitakin naapurin toimialaan kuuluvia ilmaisnäytteitä (niitä aikakauslehtien välissä olevia näytepussukoita) ja vähän käytetyn merkkikasvoveden.
- Eräs miespuolinen tuttu kumppaneineen onnistui useamman kerran naruttamaan minut kuskikseen kauppaan. Kaupassa käytiin ihan kuin olettaisi, mutta Alkon kassalla kaverilta olivatkin rahat lopussa ja minä lainasin tarpeellisen määrän muutamaan viinipulloon aavistaen, että niitä rahoja en tulisi enää näkemään. Joskus toki sain juoda heidän vieraanaan "oman osuuteni". Kun lähdin muutamaksi viikoksi ulkomaille, jätin autoni heille, jotta he voisivat kuljettaa sairastelevia lemmikkejään lääkärille ja käydä lomareissullakin. Jätin hanskalokeroon muutaman setelin auton pesua ja imurointia varten. Sain auton takaisin likaisena, karvaisena, tankki tyhjänä eikä rahojakaan enää näkynyt. Minulle riitti sitten, kun pariskunnan pahansisuisempi osapuoli joi liikaa ja piti minulle pitkän ja raivokkaan nuhdesaarnan siitä, kuinka käytin heitä hyväkseni. En sitten enää käyttänyt. (Jollain perverssillä tavalla minulla on heitä ikävä yhä melkein 20 vuoden jälkeen.)
- Kaverin miehellä oli upeita vanhoja mutta rahallisesti arvottomia kirjoja. Kaverini soitti minulle ja sanoi, että voisin tulla hakemaan pari kirjaa, jotka muuten heitettäisiin pois. Poikkesin hakemaan kirjoja työmatkalla, kaveri pyysi minut sisään ja työnsi syliini pinon korjaamista kaipaavia vaatteita. Kun en ehtinyt jäädä korjaamaan, hän sanoi, etten ollut ansainnut kirjoja, enkä sitten koskaan saanutkaan niitä. Vaatteet kyllä korjasin myöhemmin.
- Opin ajan mittaan tietämään parin ihmisen kohdalla, että "lähtisitkö minun kanssani kangaskauppaan" tarkoitti sitä, että hain kaverin kotoa, ajoin kangaskauppaan, neuvoin kankaiden valinnassa, piirsin standardeihin sopimattomalle kaverille kaavat ja ompelin halutun vaatekappaleen omalla ajallani kotonani. Tämä minun siis piti tehdä siksi, että pidin kovasti käsitöistä. Olen kyllä usein kuullut puolitutuiltakin, että "sähän voisit ommella/neuloa mullekin, mä voisin vähän maksaakin".
- Kiva kuulla vanhasta kaverista taas. Pyysi kahville kotiinsa. Juuri ennen puhelimen sulkemista sanoi vielä "muista tuoda se ompelukone" ja klik.
- Puhelinsoitto puolitutulta entiseltä kollegalta perjantain myöhäisiltana: olisi pitänyt lähteä muutaman viikon ikäisen pojan vahdiksi, kun vanhempien teki yhtäkkiä niin kovasti mieli kaupungille. En mennyt enkä kuullut kollegasta enää koskaan (en kyllä ollut kuullut hänen viransijaisuutensa päätyttyä aiemminkaan).
- Puhelinsoitto: onko sulla iltapäivällä mitään, kun mies pitäisi viedä hakemaan autoa korjaamolta, eikä taksia viitsi soittaa, kun se maksaa.
- Ja sitten ne sinkkunaisen parittamiset vuosien varrelta: järjestetään minut selän takana muille kelpaamattomien tuttujen ja entisten miesystävien kanssa treffeille ja sanotaan, että kyllä se nyt pettyy, jollet sinä mene. Ja perillä odottaa mies sieraimet väristen ja kuola suupielessä, eikä ole epäilystäkään siitä, mitä on annettu ymmärtää. Olen sinkku kyllä edelleen, kiitos vain yrittämisestä.
Näitä riittää. Olen viisikymppiseksi mennessä opetellut luikertelemaan pois epäilyttävistä tilanteista ja siinä sivussa päässyt eroon myös useimmista kavereista ja tuttavista. Pidän ihmisistä ja autan edelleen mielelläni, mutta vain omia lähisukulaisiani ja toisaalta ihan tuntemattomia, jotka eivät pääse sullomaan minua palvelijan muottiin. Itse en pyydä pientä neuvoa suurempaa apua keneltäkään, koskaan (paitsi omalta perheeltäni). Siperia opettaa hitaampaakin.
Kiva kyllä nähdä, että on meitä muitakin. Edes joku siis ymmärtää, miten hölmöksi voi tuntea itsensä, kun huomaa jälleen olevansa tilanteessa, jossa on joko sanottava rumasti ja/tai häivyttävä ja loukattava jotakuta, eikä mitenkään ymmärrä, kuinka tässä pääsi näin käymään. Se, että ei sano ketjussakin monasti annetun ohjeen mukaan suoraan "ei", ei tule mieleen, kun ensimmäinen ja ainut luonteva reaktio on odottaa, että tilanne joko liukenisi itsestään tai pinteestä pääsisi jotenkin huomaamatta pois. Mutta ei siitä pääse. Kannattaa siis välttää jo ennakolta.
[/quote]
Tämä oli erittäin opettavaista luettavaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidät kutsumalla kutsutaan joka kesä sukulaismökille "viettämään kivaa kesäpäivää grillaten ja saunoen". Ja joka kerta saapuessamme perille viemisten kera, siisteissä kesäisissä kyläilyvaatteissa, meidät vastaanottaa työvaatteisiin ja -rukkasiin pukeutunut isäntäväki ja päälle hyppivä, rapainen, kuolainen koira. Loppuvierailu kuluukin sitten joko isäntäväen korostetun rankkaa uurastusta katsellen ja "sähän voisit JOUTESSAS tehdä sitä sun tätä"-kommentteja kuunnellen tai ryhtymällä itsekin hommiin. Meille kyllä kerrotaan innokkaasti kauhean hauskoja juttuja, kuinka leppoisia viikonloppuja ja lomia mökillä on vietetty. Sellaista ei kuitenkaan tunnu järjestyvän edes vahingossa vierailun ajaksi, edes hetkeksi. Kas kummaa, påäsee vierähtämään nykyisin useampikin kesä, ettemme millään "ehdi" käydä siellä, vaikka kuinka kutsutaan.
Aivan oksettavia kynnysmattoja koko ketju täynnä. Tuli ihan fyysisesti paha olo. Ei se kieltäytyminen voi olla niin vaikeaa. Jos huomaatte olevanne keittiössä tiskaamassa, ettekä halua tiskata, lopettakaa se tiskaaminen. Eivät jonkun hyväksikäyttäjän pikkusievät kekkerit voi olla teille tärkeämpi asia kuin omanarvontuntonne.
"Painu vittuun" on hyvä fraasi osata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2013 klo 19:47"]Muutin ystävän luokse asumaan kuukaudeksi, ja sainhan minä käyttää heidän huonekalujaan ja pyykinpesuainetta ym, ja vuokran maksoin (siis puolet kämppikseni kanssa yhdessä). Ostin silti itsekin taloon mausteita ja astianpesuaineita jne yhteisiä tarvikkeita, joten koitin olla mahdollisimman hyvin "tasoissa". En kuitenkaan olettanut, että minut laitettaisiin siivoamaan aina, kun toinen lähti rilluttelemaan baariin. Aloittelivat kämpässä, lähtivät baariin. Siivosin kun nainen oksensi, siivosin sipsit lattioilta, keräsin pullot.
Ja mikäs vielä siinäkään, mutta koiranhoito jäi täysin minulle! Tuo muija meni missä lystäsi ja minulle jäi HÄNEN koiransa käyttö ulkona ja ruokkiminen. Ja oli meinaan rasittava rakki se.
Sain toki ihanaa apua, että sain äkkiä muuttaa hänen luokseen, kun edellisestä paikasta oli pakko lähteä vesivahingon takia.
[/quote]
ohis, mut noi mausteet on kyllä aika naurettavan halpoja.
- Lukioikäisenä uusi, metsästystä harrastava poikaystävä kutsui kauden päättäjäisjuhliin. Kyseessä oli hieno iltapukutilaisuus. Olinkin innokkaasti menossa, mutta migreeni iski juhlailtana ja jouduin jäämään kotiin. Sain poikaystävän kavereilta jälkeenpäin kuittailua siitä, miten laiskat tyttöystävät ne vaan jättää keittiövuorot välistä pieneen päänsärkyyn vedoten... En edes tiennyt, että olin ollut piikomaan menossa!
- Naapurissa asuva iäkäs rouva soittelee ovikelloamme aika ajoin ja pyytää pihatalkoisiin. Olen kääntäjäyrittäjä, teen töitä kotoa käsin. Hänen mielestään joudan viikoittain johonkin hommaan, kun kerran kotona olen. Esim. työhön liittyvä videokonferenssi ei ole mikään syy kieltäytyä kuulemma...
- Lienee turha edes mainita kaikkia niitä monituista käännöstyönakkeja, joita minulle on yritetty antaa. Perheenjäsenille ja ystäville teen mielelläni pieniä töitä, mutta olenpa saanut esim. pyynnön oikolukea minulle tuntemattoman tuttavan tuttavan gradun. Ilmaiseksi tietenkin. Nykyisin annan heti kättelyssä hinnaston, ettei asiasta ole epäselvyyttä. Kasvokkain nakittajille annan käyntikorttini, johon on painettu minimitaksa. :) Jos ja kun kieltäydyn ilmaistyöstä, saan tosiaan kuulla vittuilua ja epäilyä, osaanko työtäni ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 12:37"]
Autan ihan mielelläni juhlissa jos asiallisesti pyydetään. Törkeänä pidin kuitenkin sitä, kun ex-anoppi oli pyytänyt minua auttamaan juhlissa ja oikeastaan mitään tehtävää ei siinä vaiheessa enää ollut. No, anoppi osoitti tuolin ja sanoi että voit istua tuossa. Siis yksin siellä keittiössä kun muut juhlivat puutarhassa. Muutaman kerran sain sitten käydä tarjoilemassa juomia ja mennä sitten pyynnöstä takaisin jatkamaan niitä "hommia" joita ei siis oikeasti ollut.
[/quote]
Näitä kun lukee, niin toivottavasti itse muistaa, että ei ole moukka. Työnnä kahvipannua ja boolikauhaa sukuun tulleen uuden miniän kouraan ilman kiitosta tai ilman kysymättä etukäteen sopiiko tarjoilla 50-vuotisjuhlissa.
Olin alle viidentoista, kun yhtenä aamuna soi puhelin vaativasti kesken unien. Muistaakseni se oli lauantai, ja äitini tiesi, että olin poikaystävän luona nukkumassa. Meillä oli mennyt kavereiden kanss amyöhään, eikä mua oltu varoitettu mistään isoäidin juhlien järjestelyistä sen ihmeemmin. Äiti vain soitti ja märisi, että mun oli heti tultava auttamaan sitä kattauksissa, koska hänellä oli selkä niin kipeä. Sain niskaani läjän syyllistyksiä, kun suljin puhelimen, ja käänsin kylkeä ja nukuin kaksi tuntia lisää.
Ihan vain siksi, että paikalla olivat kaksi pikkusisarustani, joista toinen 11 ja toinen 12. Jolleivät he pärjänneet kolmestaan, niin oli ihme.
- Olin kummi yhdelle lapselle hetken, ennen kuin poikkasin välit lapsen äitiin. lapsen äiti makasi kotona kaiket ajat, eikä käynyt lapsen kanssa edes ulkona. Kun itse raadoin (kävin töissä ja opiskelin yhtä aikaa sekä minulla oli liuta lemmikkejä) ja seurustelin, eli omaa aikaani meni paljon omiin juttuihini, niin kummilapsen äiti soitteli alituisesti miten mun piti tulla sinne. Oikeasti hän tarvitsi minua tiskaamaan, moppaamaan lattioita ja hengaamaan lapsen kanssa. Hän hämmästyi tosissaan, kun ilmoitin, että vietän perjantai-illan mielummin poikaystävän kuin huutavan lapsen kanssa raskaan duuniviikon jälkeen enkä suostunut tiskaamaan.
Olen usein kuullut olevani itsekäs, omahyväinen ja -ehtoinen, mutta tuon kuultuani olen hymyillyt kauniisti ja kiittänyt kertoen samalla että siihen ollaan pyrittykin. Vihaan niin paljon sitä, että ihmiset odottavat kauheita kasoja palveluksia, mutta en saisi itse odottaa mitään vastapalveluksia tai edes palkkaa. Kun minulle vastattiin, että kiitollisuus on paras palkka, niin kuittasin sen "Kissa kiitoksella elää."
Ei on aika vaikea sana, mutta sen oppiminen on kannattanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2013 klo 20:46"]
niin auttaisin häntä, kun ei asu. Todellisuus voi olla ihan toista, kun joku oikeasti pyytää sua jotain hommaa joka päivä tekemään ihan ilmaiseksi.
mummelin kukkapenkin, jos se olisi NAAPURISSA, mutta tässä ei nyt ole yhtään mummoa tällä hetkellä naapurina, ei ihan lähelläkään. Ei tule mieleen tältä alueelta nyt yhtään yksinäistä mummelia.
Ei kai kukaan satojen kilsojen päästä tule, joten säpo-osoite menisi hukkaan.
Heti alkoi selitykset. Eli vastaaja nyt yhtäkkiä asuukin maalla, missä naapureita ei asu lähelläkään...jos naapurustossa on sata asukasta, on hyvin iso tilastollinen todennäköisyys, että joku yksinäinen mummeli siinä on. Jos vastaaja asuu kaupunkialueella, niin valhe on suuri jo sillä perusteella, että harva kaikkia kaupungissa tai edes isommissa kunnissa tiheään asutulla alueella puolen kilometrin säteellä tuntee.
Mun olisi pitänyt vahtia serkkuni lapsia kun sain kerrankin omat lapseni hoitoon, jotta tämä pääsisi juoksntelemaan pitkin räkälöitä valopilkkuun saakka. Tietenkin mä olin ihan täysi kusipää siitä huolimatta vaikka noin muutoin aika usein olin hänen lastensa vahtina. Olihan serkun edellisestä lapsivapaasta jo viikko kulunut joten olisihan mun pitänyt suostua... Jos ei oltaisi puhuttu puhelimessa niin olisin varmaan räjähtänyt sen silmille koska itse sain todella harvoin lapsiani mihinkään hoitoon ja akka kehtaa vielä haukkua mut siitä että käytän omat harvat vapaani lepäämiseen jotta jaksaisin taas olla lasten kanssa paremmin. Tökeröä se on ylipäätään pyytää lapsen vahdiksi kun toisella vapaa ellei oo mitään erittäin hyvää syytä sille miks just silloin pitäisi..
Ex-Kaverin ois pitänyt saada kyyti kauppaan yhden makaroonipussin ja tonnikalapurkin takia. Lähimmälle huoltsikalle ei olisi ollut edes kilometriä matkaa ja ostoksien hinnaksi alle euron heitto. Kun kerroin ettei mulla ole varaa nyt lähteä ajelemaan ylimääräistä, niin kaveri tarjoutui jopa lainaamaan mulle bensarahaa. No en todellakaan suostunut.
Törkeimpii on ne jotka jättää pienen lapsen muiden ihmisten armoille mitään sanomatta, oletten että ne muut kyllä näkee ja katsoo olkoonkin sitten oma lapsi tai jonkun muun kyseessä...
Onhan se ärsyttävää joutua lasten vahdiksi kun ei edes kysytä sopiiko se, mutta törkeintä tuossa on se että oletetaan muiden osaavan lukea ajatuksia ja näkevän kaikkialle yhtäaikaa.. Monelle lapselle on käynyt huonosti tuollaisten idioottien takia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 01:51"]
- Lukioikäisenä uusi, metsästystä harrastava poikaystävä kutsui kauden päättäjäisjuhliin. Kyseessä oli hieno iltapukutilaisuus. Olinkin innokkaasti menossa, mutta migreeni iski juhlailtana ja jouduin jäämään kotiin. Sain poikaystävän kavereilta jälkeenpäin kuittailua siitä, miten laiskat tyttöystävät ne vaan jättää keittiövuorot välistä pieneen päänsärkyyn vedoten... En edes tiennyt, että olin ollut piikomaan menossa!
- Naapurissa asuva iäkäs rouva soittelee ovikelloamme aika ajoin ja pyytää pihatalkoisiin. Olen kääntäjäyrittäjä, teen töitä kotoa käsin. Hänen mielestään joudan viikoittain johonkin hommaan, kun kerran kotona olen. Esim. työhön liittyvä videokonferenssi ei ole mikään syy kieltäytyä kuulemma...
- Lienee turha edes mainita kaikkia niitä monituista käännöstyönakkeja, joita minulle on yritetty antaa. Perheenjäsenille ja ystäville teen mielelläni pieniä töitä, mutta olenpa saanut esim. pyynnön oikolukea minulle tuntemattoman tuttavan tuttavan gradun. Ilmaiseksi tietenkin. Nykyisin annan heti kättelyssä hinnaston, ettei asiasta ole epäselvyyttä. Kasvokkain nakittajille annan käyntikorttini, johon on painettu minimitaksa. :) Jos ja kun kieltäydyn ilmaistyöstä, saan tosiaan kuulla vittuilua ja epäilyä, osaanko työtäni ollenkaan.
[/quote]
Heh, en kerro alaa, mutta tein vastikään laskun esimieheni tekemästä työstä, työajalla. Tuli hämmästynyt ja vihainen puhelu, että mikä tämä on. Tarkistin tunnit ja sanoin, että kyllä minä ne tunnit laskutin, mitä tänne on merkitty. Soittaja oli ihan käärmeissään, hän luuli, ettei tästä veloiteta, se olisi kuulemma pitänyt sillä hetkellä kertoa kun hän pyysi homman tekemään, että työ ei olekaan ilmainen. Sanoin kylmästi, mutta ystävällisesti, että meillä kaikki työajalla tehtävä työ laskutetaan normaalin tuntitaksan mukaisesti. Hän luuli, että kun pomo tekee sen ja on hänen tuttunsakin, niin se on ilmaista. Halusi järjestää potkut mulle...heheh. No joo, menee ohi aiheesta.
Mun veljellä oli ennen pakettiauto. Jos jollain toisella on, ehkä tiedätte.
Ei ole IT-gurulla sen helpompaa!
Itsekin olen ollut IT-alalla, mutta mieheni on alalla gurujen guru.
Kun menemme sukulaisille kylään, ensimmäinen asia on, että "tietokoneessa on jotain vikaa / en saa asennettua yhtä ohjelmaa / printteri, skanneri, mokkula tai joku ohjelma ei toimi / tiedostot ovat kadonneet tai tuhoutuneet / kone ei avaudu enää ollenkaan... Ja niin edelleen.
Kun me muut syömme päivällistä, niin miesrukka sitten tuntikausia asentelee koneita uusiksi, eheyttelee kiintolevyjä, palauttelee tiedostoja ja antaa tumpeloille tietokoneen käytön opetusta.
Tämä tapahtuu joka ikinen kerta, olimme sitten vanhemmillani, muilla sukulaisilla tai kavereilla. Kaikilla on AINA jotain tietokoneongelmia.
Pahinta on vielä se, että lähisukulaiseni (kuten vanhempani) soittelevat viikottain, että milloin mieheni tulee käymään ja asentamaan heidän uuden koneensa, ohjelmansa tai korjaamaan jonkun vian. Olen selittänyt, ettei miehellä ole aikaa juosta hoitamassa heidän tietokoneongelmiansa, koska tekee äärimmäisen vaativaa työtä ja hyvin pitkää päivää. Olen sitten tyrkyttänyt itseni sinne korjaamaan simppelit viat ja tekemään asennukset, jotta lopettaisivat miehen jatkuvan häiritsemisen jopa työpäivien aikana.
Ei ole harvinaista sekään, että sukulaiset ja ystävät ympäri maata soittelevat viimeisessä hädässä, kun ovat saaneet koneensa vakavaan virhetilaan, eikä se toimi enää lainkaan. Siinä on miehen kiva sitten raskaan työpäivän jälkeen keskittyä serkun tietokoneongelmiin koko loppuillan ajaksi ja hakea ratkaisua etähallinnan avulla. Joskus tällaiset ongelmanratkaisusessiot ovat jatkuneet tuntikausia puoleen yöhön asti, jonka jälkeen mies on vasta päässyt vaihtamaan kotivaatteisiin ja syömään päivällistä.
Läheisiä kun ei voi jättää pulaan ja olemaan ilman tietokonetta, koska sitten heiltä jää työt ja läksyt tekemättä, firmansa pyörittämättä ja laskunsa maksamatta!
Mun tytärtä koitettiin häissä laittaa kakara vahdiksi ilman mitään palkkaa tms. Sanoin sitten ei, ja mun tytärkin sano ei.
Tän jälkeen menin pöytään istumaan ja tytär hakemaan herkkuja. En huomannut mutta tää tyrkky tyrkytti tätä hommaa koko ajan mun tytölle!
Sitten kävi niin että jouduin hakemaan tytön 20min päästä lasten kulmasta. Kävin sitten hakemassa naiselta joka on muuten mun ent.Kaaso niin korvauksen kampauksesta, sillä tää kakara oli kuristanut mun tytärtä, repinyt hiuksista tms. Sen jälkeen heitin parit voima sanat tälle ämmälle.
T: vihainen hääakka
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 14:58"]
Aina ei se rahakorvauksen sopiminenkaan mene ihan putkeen. Valokuvaan työkseni ja lupasin kuvata yhden lähisukulaisen häät. Ilmoitin myös samantien, että ilmaiseksi en koko päivän dokumentaarikuvausta ja kuvankäsittelyjä tee, että hintani on tämä. Siinä hinnassa siis oli mukana jo reipas sukulaisuusalennus. Hinta oli reippaasti olempi mitä kuvaajat yleensä ottavat. Sukulainen hyväksyi hinnan tyytyväisenä ja iloisena.
No häät tulivat ja menivät ja sukulainen oli tyytyväinen kuviinsa. Kunnes aloin periä häneltä maksua. Sen jälkeen hän ei enää vastannut puhelimeensa. Lopulta pitkän hiillostamisen jälkeen sain tekstarin, jossa luki, että kuvani olivat kuulemma ihan paskoja ja että olen todellä törkeä, kun hyväksikäytän sukulaisia näin perimällä heiltä rahaa paskasta työstä.
Oli vissiin niin paskoja kuvia, että rouva oli tunkenut Facebooksivunsa niitä täyteen ja kiitteli jokaista niitä kehunutta... Ja olivat hyvin kelvanneet siihen asti, kunnes niistä olisi pitänyt maksaa jotain.
Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kuvasin kenellekään sukulaiselle enää mitään. Ja jos kuvaan niin teen kirjallisen sopimuksen. Mutta ajattelin, että näin lähisukulaisen kanssa suullinenkin sopimus riittää. Olipahan sentään alennetut oppirahat.
[/quote]
Jos ihan lähisukulaisesta oli kyse, niin en kyllä ymmärrä tuota rahan vaatimista.
Olisit mieluummin sanonut, että tulen mielelläni kuvaamaan ja se on sitten minun häälahjani teille.
Näin meillä toimitaan ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Sinun ei tarvitse ostaa häälahjaa, vaan annat lahjaksi sen mikä on hääparillekin hyvin mieluista eli omaa osaamistasi.
Meidän häissä kaikki halusivat auttaa pyytämättäkin.
Tädin mies, joka oli televisioyhtiössä töissä, ilmoittautui heti häistä kuultuaan vapaaehtoisesti videokuvaamaan häät kunnon televisiokameralla.
Hyvä ystävä ilmoittautui hääkuvaajaksi. Vanhempi työkaveri tarjoutui graavaamaan lohet, tekemään lohiruusukkeita ja vieläpä tulemaan tarjoilemaan tyttärensä kanssa.
Ja monta muuta samanlaista auttajaa ilmaantui. Kaikki antoivat työpanoksensa ja osaamisensa häälahjana.
Tosin toiset, kuten täti miehineen ja hyvä ystävä, muistivat vielä lahjallakin, mutta he ovatkin hyvin anteliasta ja avuliasta porukkaa.
Itse olen samanlainen. Mieluusti tarjoan heti apua, kun kuulen, että jollain on juhlat. Auttamisesta saa itselleen todella hyvän mielen!
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 01:38"]
[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 14:58"]
Aina ei se rahakorvauksen sopiminenkaan mene ihan putkeen. Valokuvaan työkseni ja lupasin kuvata yhden lähisukulaisen häät. Ilmoitin myös samantien, että ilmaiseksi en koko päivän dokumentaarikuvausta ja kuvankäsittelyjä tee, että hintani on tämä. Siinä hinnassa siis oli mukana jo reipas sukulaisuusalennus. Hinta oli reippaasti olempi mitä kuvaajat yleensä ottavat. Sukulainen hyväksyi hinnan tyytyväisenä ja iloisena.
No häät tulivat ja menivät ja sukulainen oli tyytyväinen kuviinsa. Kunnes aloin periä häneltä maksua. Sen jälkeen hän ei enää vastannut puhelimeensa. Lopulta pitkän hiillostamisen jälkeen sain tekstarin, jossa luki, että kuvani olivat kuulemma ihan paskoja ja että olen todellä törkeä, kun hyväksikäytän sukulaisia näin perimällä heiltä rahaa paskasta työstä.
Oli vissiin niin paskoja kuvia, että rouva oli tunkenut Facebooksivunsa niitä täyteen ja kiitteli jokaista niitä kehunutta... Ja olivat hyvin kelvanneet siihen asti, kunnes niistä olisi pitänyt maksaa jotain.
Oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kuvasin kenellekään sukulaiselle enää mitään. Ja jos kuvaan niin teen kirjallisen sopimuksen. Mutta ajattelin, että näin lähisukulaisen kanssa suullinenkin sopimus riittää. Olipahan sentään alennetut oppirahat.
[/quote]
Jos ihan lähisukulaisesta oli kyse, niin en kyllä ymmärrä tuota rahan vaatimista.
Olisit mieluummin sanonut, että tulen mielelläni kuvaamaan ja se on sitten minun häälahjani teille.
Näin meillä toimitaan ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Sinun ei tarvitse ostaa häälahjaa, vaan annat lahjaksi sen mikä on hääparillekin hyvin mieluista eli omaa osaamistasi.
Meidän häissä kaikki halusivat auttaa pyytämättäkin.
Tädin mies, joka oli televisioyhtiössä töissä, ilmoittautui heti häistä kuultuaan vapaaehtoisesti videokuvaamaan häät kunnon televisiokameralla.
Hyvä ystävä ilmoittautui hääkuvaajaksi. Vanhempi työkaveri tarjoutui graavaamaan lohet, tekemään lohiruusukkeita ja vieläpä tulemaan tarjoilemaan tyttärensä kanssa.
Ja monta muuta samanlaista auttajaa ilmaantui. Kaikki antoivat työpanoksensa ja osaamisensa häälahjana.
Tosin toiset, kuten täti miehineen ja hyvä ystävä, muistivat vielä lahjallakin, mutta he ovatkin hyvin anteliasta ja avuliasta porukkaa.
Itse olen samanlainen. Mieluusti tarjoan heti apua, kun kuulen, että jollain on juhlat. Auttamisesta saa itselleen todella hyvän mielen!
[/quote]
Teillä tolla tapaa, toisaalla toisella tapaa. Toiset ovat valmiita tekemään töitään ilmaiseksi, toiset ei.
Niin ja ammatin hyväksikäyttöä: Eli kielenkääntäjä sukulainenhan voi tuosta vaan iltapuhteena kääntää 38 sivua erikoisalan tekstiä ihan mihin vain kieleen ja jos nyt 10€ euroa siitä käteisenä maksetaan niin.. Ja kun ei käy niin puhutaan metrin päässä että osaakohan tuo oikeasti mitään...