Lue keskustelun säännöt.
Törkein tapa, jolla jouduit / olit joutua toisten ilmaiseksi palvelusväeksi?
21.01.2013 |
Aihe tuli mieleen tuosta ketjusta, jossa ap miehineen oli pyytänyt lapsenvahdeiksi tuttaviaan, jotka olivat sattumalta lähdössä samaan lomakohteeseen. Aika törkeä yritys, mielestäni.
Itse sain kerran kutsun mieheni tädin luokse sukujuhliin. Se oli seurustelumme alkuaikoja, olin muistaakseni 28 tmv. Ei olisi tehnyt kovin paljon mieli lähteä, koska olin kerran tuon tädin kanssa ollut samoissa hautajaisissa, en ollut koskaan jutellut hänen kanssaan eikä hän vaikuttanut kiinnostavalta ihmiseltä minun näkökulmastani. Hän ei ole erityisen läheinen miehelleni eikä tämän vanhemmillekaan, jotka hekin tapaavat tätä henkilöä vain muutaman kerran vuosikymmenessä. Muut kutsun saaneet sukulaisetkin olivat suvun kaukaisempaa haaraa, suurinta osaa en ollut koskaan tavannut. No lähdin kuitenkin mukaan kohteliaisuudesta, kun kerran oli kutsuttu.
Kun pääsimme perille, tämä noin 60-vuotias ihminen tervehti muita tulijoita. Minulle hän sanoi heti ovesta sisään astuttuani: "Minulla on sinulle keittiössä muutama homma". Ei turhia tervehtimisiä ja sen sellaista. Siinähän sitten seisoin kyökissä pilkkomassa salaattia ja, vahtimassa paistia ja järjestelemässä tarjoiluja. Pääsin myös tarjoilemaan juhlaväelle. Hädin tuskin ehdin itse istahtaa syömään. Eikä puhettakaan, että _miesystävääni_ olisi pyydetty auttamaan, vaikka hänen sukunsa tilaisuus olikin kyseessä.
Nielin osani, koska paikalla oli paljon ikäihmisiä, jotka harvoin pääsivät toisiaan tapaamaan, enkä halunnut aiheuttaa heille mielipahaa. Päätin kuitenkin, että siihen taloon en enää "kutsuttuna juhlavieraana" toista kertaa mene. Olisi edes etukäteen pyytänyt apuani, niin olisin tiennyt pukeutuakin hieman käytännöllisemmin. Surkuhupaisinta on, että olen todella surkea keittiössä ja tarjoilijana. Miehenikin on noissa hommissa paljon lahjakkaampi. Selvisin kunnialla, mutta kovaa yrittämistä se vaati!
Kommentit (330)
jutut juhlien lastenlikoiksi nakittamisista ovat niin tuttuja. Lapseton, nuori sinkku on aina automaattisesti joku puolituttujen sukulaisten luottolastenvahti, sillä eihän hän voi haluta esimerkiksi seurustella muiden aikuisten kanssa! En edes tajua, millä logiikalla minun pitäisi olla hyvä lastenvahti, kun ei niitä omia lapsia ole.
Etenkin teinityttönä sukujuhlissa tehtiin juuri tuota että sukulaisäiti x katselee minun suuntaani ja toteaa 4-vuotiaalleen että "Meneppäs Leevi-Veeti kysymään tuolta y:ltä että haluaisiko se lukea sulle satua/leikkiä autolla". Siinäpä sitten 16-vuotiaana yrität kehdata kieltäytyä kun on jo nimi mainittu ja 4-vuotias räkä valuen odottamassa auton kanssa. Nykyisin ymmärrän heti lähteä "vessaan" tai "katsomaan miten keittiössä pärjätään" jos tuota yritetään. En vihaa lapsia ja aion jälkikasvua hankkia kun elämäntilanne niin sallii, mutta en tule pienten vieraiden lasten kanssa toimeen. Kun puhun tästä sukulaisilleni, tulee vain naureskelua että "no sehän on sulle hyvää harjoitusta". Ei, minä haluan nauttia juhlista ja tavata sukulaisiani pitkästä aikaa, en leikittää tuntemattomia sukulaislapsia koko päivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoni kutsui minut ennen kylään aina, kun hänellä oli tietokone-, kännykkä- tai digiboksiongelmia ja epäsuorasti pakotti minut korjaamaan niitä. Kun urakka oli valmis, olikin jo aika lähteä kotiin. Aluksi autoin mielelläni, mutta aikaa myöten kuvio alkoi jo näyttää liiankin selkeältä (=olin ilmaista työvoimaa), että auttaminen alkoi tympiä. Lisäksi esim. käyttöjärjestelmän uudelleenasennuksissa sekä muissa tietokoneen asennuksissa saattoi mennä useampikin tunti ja hän sai koneensa jumiin melkein viikoittain.
Lisäksi hän soitteli minulle kesken työpäivän töihin ja kyseli yksityiskohtaisesti jonkin virheilmoituksen perusteella tietoja ja vaati saada puhua kanssani pitkään (suuttui kun yritin lopettaa puhelua). Tosin pian aloinkin pitää puhelinta äänettömällä, mistä hän suuttui lisää. Kilttinä ihmisenä olin se suvun ainoa, joka joutui moisiin hommiin. Lopuksi kävi vielä niin, että hänelle alkoi iän myötä tulla jonkinlaista dementiaa ja hän alkoi syyttää minua täysin perusteettomasti sellaisesta, että olisin "kaapannut" hänen koneensa sekä alkoi lähettää uhkailuviestejä minulle. Kun järkytyin moisesta ja puolustin itseäni, hän katkaisi minuun välit. Että näin täällä meidän suvussa. :(
[quote author="Vierailija" time="23.01.2013 klo 15:02"]
kun monasti leikimme kaverien kanssa kotia ja saimme välillä ihan oikeita vauvoja mukaan leikkiin. Eräs äiti antoi usein n 1,5 poikansa meidän mukaan leikkikentälle.
Eräänä arki-iltana n klo 18:30, olin viemässä poikaa yksin kotiinsa, kun äiti tuli rappukäytävässä vastaan: Ovi on auki, syötätkö sen ja olet tunnin verran? Käydään nopeesti X:n kanssa tossa oluella".
No, kello tuli 21 ja soitin paniikissa kotiin, kun kotiintuloaika 20:30.. Siellä oltiin niin vihaisia etten uskaltanut kertoa missä olin.
Jätin lapsen sänkyyn nukahtamaan ja lähdin kotiin klo 21:30.
kuulin kaveriltani että oli poika parkunut täyttä huutoa, kun äiti oli tullut kotiin ja mulle oli terveiset "Jos mä saatana sen kakaran nään, ni vedän sitä turpaan".
Olen jo 36, mutta tuo on jotenkin jäänyt mieleen..
[/quote]
Uh, näitä on. Hyvä maksetaan pahalla tuttua ja olit vielä lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.01.2013 klo 06:24"]
Taustalla vaikuttavista ilmiöistä, jotkut vaan ovat narsisteja. ja käyttävät hyväksi sitä ketä voi. kaikki pitää itselle olla ilmaista ja halpaa ja ei sillä väliä kuka maksaa, kunhan itse ei.
ja ketä nyt yleensä voi. Niin jos on valta-asema. kenellä sellainen yleensä on, siis epätasapuolinen valta-asema. eiköhän se tullut näissäk ketjuissa selville, eli huonoin asema on nuorella tyttölapsella. hänellä ei ole maallista mammonaa, niin ne, kenellä sitä on, kuvittelevat että sitä saa hyväksikäyttää. tarjotaan myös lastenhoitokeikaa ilmaiseksi.
en tiedä miksi samaa ei tehdä pojille ollenkaan niin suuressa mittakaavassa.
Jotkut vanhemmat ihmiset muistelevat entisaikojen talkooperinteitä, ja kuvittelevat että he ovat oikeutettuja teettämään muilla ilmaiseksi isojakin juttuja. jopa teettämään kuukausia ilmaistöitä.
en tiedä miten talkoot ennen toimivat. luulen vain, että silloinkin ne, joillaoli eniten maata ja mantuja, teettivät ilmaiseksi työt niillä, joilla ei ollut, ja näin raha kumuloituu niille joilla sitä jo on.
Tässä oli kyllä paljon asiaa. Jotenkin vahvasti tuo valta tähänkin asiaan liittyy. Esimerkiksi näin nuorena kunnianhimoisena 'epänaisellisena' (öö?) naisena miesvaltaisilla kilpailluilla aloilla olleena ja valtarakenteita opiskelleena minulle on aivan itsestäänselvää että en koske kahvipannuun tai tiskeihin mistään hinnasta jos en halua profiloitua yleiseksi palvelijaksi= siistimishenkilöksi= vähempiarvoiseksi= joksikin joka voi hoitaa yhteisiä asioita kun muut tekevät omia tärkeitä hommiaan.
Kyse ei ole siitä ettenkö voisi, osaisi tai haluaisi kahvia keittää tai tiskata (tykkään esim tiskata) mutta koska siihen liittyy niin paljon symboliikkaa, arvostuksia ja juurikin valtaa ja itseään arvostavat ihmiset ei niitä edes ajattele tekevänsä niin pakko jättää kokonaan väliin. Jos sen pari kertaa tekee niin se on sitten siinä kun 'sultahan tuo luonnistuu'.
Tämän tiedon valossa on sitten seuraillut sitä että myös suvun piirissä ne on tosiaan ne miniäkokelaat, kälyt yms jotka sen kahvipannun kanssa heiluu käskystä mitä ihmeellisimmissä tilaisuuksissa ja on se hieman pistänyt miettimään. (Ihan palvelijankruunuja sentään ei täällä päin ole vielä kuten tuolla yksissä anopin juhlissa oli ollut. XD )
Itse olen miettinyt siltä kannalta kun kahvinkeittelyhommia vaikka sukujuhliin on 'tarjottu' että mieluummin jätän vaikka menemättä kun tutustun uusiin sukulaisiin tms kahvipannun takaa (=huonosta asemasta). Joko menen tasavertaisena jos juhlien järjestäjä sallii tai sitten olen se outo ja eksentrinen suvun naisasianainen joka loistaa poissaolollaan kun muut pelailevat valtapelejä. Ymmärrän kuitenkin että esimerkiksi miniäkokelaat eivät välttämättä voi loistaa poissaolollaan jos eivät halua joutua huonoon maineeseen ja alistuvat sitten mieluummin osaansa.
Noita kuviota sitten tosiaan selitellään tuolla 'talkoo'perinteellä yms joka esimerkiksi meillä päin on itseasiassa ollutkin todella vahvaa, on rakennettu talot porukalla jne. Sen verran osaan siis sanoa aiheesta että ihan vastavuoroista yhteisöllisyyttä se on myös ollut eikä pelkkää tuota ilmaisen työn teettämistä.
Mutta maailma on tosiaan muuttunut ja nykyään mentaliteetti on erilainen kuin ennen. Ennenvanhaa talkookulttuuriin liittyi luonnollisena osana vastavuoroisuus ja se itseasiassa oli vääjäämätön paha, vaihdon väline ja työkalu kerryttää yhteistä hyvää. Koska se oli elimellinen osa yhteisöjä, kunnia-asia ja muiden apuun saattoi luottaa ei sen tyyppisiä ongelmia asiasta ehkä noussut kuin nykyään, voisin kuvitella että yhteisö sääteli jäsenensä jonkinlaiseen ojennukseen sisäisesti.
Nykyään omaa hyvää on useimmilla kuitenkin sen verran että talkootyö ei ole mitenkään välttämätöntä perustarpeiden turvaamiseksi ja ihmisillä on useampia yhteisöjä kuin ennen. Voi saada kivan talopaketin omilla ansiotuloilla, lapsille voi ostaa hoitajan jne. Usein 'talkoo'kulttuurin toive nostaa päätään sitten siinä vaiheessa kun joku haluaakin itselleen enemmän jotain tai vähemmän kuluja.
Esimerkkinä vaikka täällä ne talon talkoilla rakentaneet ja kovalla rahalle sen myyneet ja yhteiskunnan tasolla vaikka palkka-ale sun muut. Mikä tosiaan on ihan sumutusta nykymaailmassa koska keskinäisriippuvuus on muuttanut muotoaan ja osa pelaa kylmästi omaan laariin ja muuttaa vaikka Sveitsiin sen sijaan että jää yhteisön armoille tiliä tekemään toiminnastaan.
Esiintyy myös paljon vain suoranaista tökeryyttä kun ei enää ymmärretä vastavuoroisuuden periaatetta eikä osata luonnostaan antaa kun ei aina tiedetä mitä saadaan tilalle.
Hyvinvointiyhteiskunnassa on totuttu siihen että rahat yhteiseen hyvään menee johonkin näkymättömään laariin veroina ja palvelut sitten ilmestyy vain jostain ja muut palvelut ostetaan rahalla. Länkkärit ovat esimerkiksi ihan helisemässä jos jokin palvelu määritellään lahjoituspohjaiseksi. Ihmiset hämmentyvät ja alkavat kysellä että 'sano nyt vaan paljonko maksaa' koska eivät osaa enää itse määrittää asioiden arvoa ja pelkäävät hirveästi että näyttävät liian piheiltä ja samalla sairaanloisesti pelkäävät että antavat liikaa eli menettävät arvoa. Sama pätee varmaan tietyllä tapaa talkoisiin, ei ymmärretä koska pyydetään muilta liikaa antamatta itse mitään takaisin eikä tajuta että nykyään ne ansiotulot on sitä varten että niillä kuuluisi kattaa omat tarpeet (tilata vaikka pitopalvelu juhliin).
Tuo miniöiden keittiöön lykkääminen perustuu varmasti vanhaan aikaa jolloin miniän tarvitsi todistaa olevansa kunnon vaimo perheen pojalle. Tuolloin miniä tosiaan oli ihan piikana monessa paikassa. Nykyään osa suvuista elää vanhanaikaisemmin kuin toiset. Monessa paikassa naiset tekevät kaiken työn. Mutta niissäkin paikoissa joissa näin ei ole on miniän jotenkin todistettava olevansa hyvä ja helposti se menee niin, että keittiössä täytyy auttaa. Samoin täytyy kyllä miehenkin todistaa jotenkin hyvyytensä sitten naisen vanhempien luona.
Jos tuo jää päälle niin silloin on alkaa kyse olla hyväksikäytöstä.
Muuten tuli näistä mieleen, että hyväksikäytöstä ei ole kyse jos esimerkiksi sitten vastavuoroisesti saa apua, tukea jossakin muussa asiassa kun sitä pyytää.
Olen ollut yksissä häissä tilanteessa, että jouduin keittiöön vaikka siitä ei oltu etukäteen sovittu. En ole ollenkaan keittiö ihminen, mutta en kokenut asiaa hyväksikäyttönä koska uskon, että tilanne ei ollut tahallinen. Nuori hääpari oli vain unohtanut ja ollut ajattelematon häähulinassa eikä sopinut etukäteen sitä kuka hoitaisi tarjoilun ja miten. Kuitenkin tällaisissa tilanteissa toivoo, että sitä omaa panostusta arvostetaan ja se muistetaan myös myöhemmin.
Itselleni on tullut vain kokemus, että todella helposti minun tekemäni hyvät työt unohdetaan. Eli tavallaan siitä omasta hyvästä panoksesta tulee näkymätöntä. Ymmärrystä ei sitten löydäkään itselle myöhemmin.
Minusta myös uusioperheissä monesti se äitipuoli saa sen piian tehtävän. Vaikka äitipuoli tekisi mitä ja olisi toiminut lastenvahtina, leikittänyt, lohduttanut ja tukenut kun tulee ero on hän roisto. Minusta monesti on kyse ihan hyväksikäytöstä. Äitipuolen halua olla hyvä lapselle käytetään surutta hyväksi niin, että tämä saa toimia ilmaisena lastenvahtina. Jos äitipuoli kaipaa lepoa on hän tietenkin itsekäs ja paha ihminen joka kohtelee kaltoin.
Tässäkin asiassa menee vähän kuin tuon lapsen kertomuksessa, että kun hän toimi lastenvahtina siitä tuli itsestäänselvyys tai oikeammin hän on hirveä petturi kun ei tee hänelle kuuluvaa hommaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muusikkona ja opettajana olen kuullut kaikenmoista... Aina pitäisi olla ilmaiseksi kaikenmaailman pikkujouluissa ja kissanristiäisissä soittamassa, sukujuhlissa pitää joka kerta viihdyttää. Ilmaiseksi pitäisi naapurin lapsille soitonopiskelua opettaa ja aina pitäisi olla viihdyttämässä lapsia, minähän työskentelen lasten kanssa. Pelkästään soittimiini on mennyt rahaa yli kymmenen tuhatta ja aika monta vuotta elämästäni olen kaurapuurolla ja makaroonilla kituuttanut. Olen harjoitellut tuhansia ja tuhansia tunteja. Ei huvittaisi uhrautua ja toimia minään nälkätaiteilijana enää, ei kiitos. Yleensä suostun jonkun yhden kappaleen ilmaiseksi soittamaan ja siinä se, on minullakin oikeus nauttia juhlista enkä suostu enää soittamaan ilmaiseksi tuntemattomien juhlissa vaikka se olikin joskus lapsena hauskaa.
Eräällä autottomalla ystävälläni oli jossain vaiheessa tapana kutsua minut silloin tällöin viikonlopun viettoon luokseen. Välimatkaa meillä on n. 400km. Jossain kohtaa huomasin, että hänellä sattui aina sapuessani olemaan jos jonkinlaista toimitettavaa asiaa, joita sitten autollani lähdettiin hoitamaan ympäri kaupunkia. Erään kerran en pitkän ajomatkan jälkeen edes takkia ehtinyt riisua, kun ystäväni kysyi voisimmeko nopeasti käydä läheisessä kaupassa. Tottahan toki tämä sopi minulle. Yllätykseni oli melkoinen, kun ystäväni kaivoi jostain kaapin uumenista useamman jätesäkillisen pulloja, lasipurnukoita ja muuta roskaa. Käsiini lykättiin osa näistä säkeistä, jotka sitten sullottiin auton takakonttiin haisemaan. Kauppareissu oli siis todellisuudessa retki parin sadan metrin päässä sijaitsevan kaupan takapihalle, jossa oli kierrätysastiat kyseisille roskille. Ei ollut kaveri jaksanut roskiaan raahata sinne jalan, vaan säästänyt kuukausitolkulla odottaen että tulen ajeluttamaan.
Ohjelmaan kuuluu usein ostoksilla käymistä (kierretään kaupungin kaikki kaupat), naapuripaikkakunnalla asuvan sukulaisen luona vierailua sekä läheisessä isommassa kaupungissa asioimista. Monesti on ollut jopa kartta valmiina kaikista kaupoista joissa pitää ehtiä käymään. Ostoksillä käynti on ok jos siitä on ollut puhetta etukäteen, mutta pitkän ajomatkan jälkeen en jaksaisi ajella koko viikonloppua ympäriinsä. Koskaan hän ei kuskinpalveluistani ole kiittänyt.
Kerran minut oli kutsuttu kyseisen ystävän luokse syntymäpäiville. Hän pyysi minua tulemaan jo edellisenä iltana, "että ehditään rauhassa jutella". Odotin lähinnä muutamaa viinilasillista ja aikaisia unia. Perillä jouduin suoraan keittiöhommiin keittämään perunoita ja leipomaan piirakkaa. Tämän jälkeen oli vuorossa koko asunnon siivous. Siivousjälki ei kelvannut, vaan ystäväni kävi vielä uudelleen läpi jo kertaalleen kuuraamani asunnon. Olisin auttanut mielelläni jos hän olisi pyytänyt etukäteen, mutta nyt kieltämättä tuli aika hyväksikäytetty olo. Siivous ja kokkailutalkoot jatkuivat pitkälle yöhön, joten yöunet jäivät vähiin. Nykyään en enää pidä juurikaan yhteyttä tähän ystävääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen halunnut avautua tästä vuosia, nyt on ehkä siihen mahdollisuus. Minua vieläkin pännii se, kuinka aikoinaan siskoni piti ilmaisena lapsenvahtina useiden vuosien ajan lähes joka viikko täysin korvauksetta. Olin 13 kun siskoni sai tyttären. Olin lapsesta tosi innoissani, olin aina halunnut pikkusiskoa. Siskontyttöni ei ollut vielä vuottakaan, kun hänet jätettiin usein minun vahdittavakseni usein koko päiväksi, silloin kun siskoni juoksenteli hoitamassa asioita ja hänen miehensä oli töissä. Ei siinä mitään, minusta se oli aluksi mukavaa, vaikka vastuu oli valtava (olin itsekin vielä lapsi, joskin hyvin vastuuntuntoinen, eikä mitään ikinä sattunut). No, vauva oli reilun vuoden ikäinen kun sisko miehineen päätti palata bile-elämään ja lujaa palasivatkin. Olivat baareissa joka pe-la tai la-su ja minä olin joka_ikinen_viikonloppu heillä yötä hoitamassa/valvomassa/ruokkimassa lasta, kunnes vanhemmat heräilivät joskus lähemmäs iltapäivää tukevassa krapulassa.
Jossain vaiheessa tämä alkoi pänniä. Eritysesti se, kun minun oletettiin olevan aina ja jatkuvasti käytettävissä. Usein saattoi tulla puhelu jopa klo 21 jälkeen illalla perjantaisin, että ovat nyt autolla tulossa hakemaan ja pihalla vartin päästä, tulen heille yöksi valvomaan lasta. Sepä kiva. Siinä vaiheessa oli aika vaikeaa kieltyäytyä, mutta jälkeenpäin sanoin, että vastaisuudessa ilmoittaisivat hyvissä ajoin, jos minua tarvitsevat. Tätä kuitenkin jatkui useita vuosia (nyt sitä jopa vaikea uskoa), kunnes lukioon mentyäni tilanne alkoi todella pänniä. Minulla oli usien koulussa todella raskaita 8-16 päiviä (+pitkä koulumatka) ja paljon läksyjä ja uusia aineita, joita piti kotona lukea, jos halusi pärjätä. Olin kouluviikoista niin väsynyt, että halusin edes viikonloppuisin vähän levätä ja tehdä koulujuttuja enemmän, mutta joka viikko oli mentävä vahdiksi. (Vaikka siskoni tiesi koulutöiden määrästä.) Kerran muistaakseni kieltäydyin menemästä, ja sain järkyttävät huudot päälleni että KEHTAANKIN OLLA TULEMATTA kun ovat minua pyytäneet. Vieläkin karmaisee se huuto, tilanne päättyi vasta siihen, kun siskontyttö 3v. alkoi itsekin huutaa ja itkeä äidilleen, että tämä ei huutaisi minulle. Olisi pitänyt lopettaa juttu siihen, mutta jatkoin silti... Tilanne muuttui siihen suuntaan, että sen sijaan että olisivat minut hakeneet luokseen, alkoivat he tuoda tyttöä äidilleni hoitoon, jonka luona siis asuin. Toki silloin oli helpompaa, kun äitikin auttoi lapsen kanssa, mutta silti lapsi vei niin paljon huomiota, että hoitoviikonloppuina ei juuri muuta ehtinytkään tehdä. Muistan vielä lukion lopussa kun oli kirjoitukset, ja olin erikseen pyytänyt siskoani, että eivät toisi englannin kirjallisia edeltävänä viikonloppuna tyttöä hoitoon, koska tarvitsin koko viikonlopun lukemiseen ja keskityymiseen, niin eivätkös he silti tuoneet. En ymmärrä... Joskus tekisi mieli laskea, paljonko olisivat joutuneet pulittamaan, jos olivat yksityisen lapsenhoitajan palkanneet. Tätä palkatonta lastenhoitoa jatkui siihen asti, kunnes tyttö täytti 7-8v., ja pikkuhiljaa alkoi käydä kavereillaan yötä jne. Muistan olleeni tuona aikana jatkuvasti todella väsynyt. Nykyään lapsi on jo vanhempi, ja vanhemmatkin lopettaneet juhlimisen ja viettävät lähinnä tylsää kotielämää.
Mutta en siis koskaan, yhdestäkään kerrasta saanut mitään korvausta tai rahaa (jos ei lasketa majoitusta ja ruokaa). Ja kyseessä ei ollut pelkkä seuranpito lapselle vaan ihan sitä lastenhoitoa itseään. Usein myös vein lasta joka paikkaan, leikkipuistoon ja terveystarkastuksiin ja vaikka minne. Onneksi opettelin jossain vaiheessa sanomaan ei ja pitämään puoleni. Muistan, kun joskus siskoni soitti minulle, että tulisinko seuraavana päivänä juontamaan / ohjelmanvetäjäksi tytön syntäreille, tulossa olisi noin 10 lasta, joille minun pitäisi keksiä ohjelmaa ja viihdyttää koko päivä. Sanoin että kiitos mutta ei kiitos, oli todella rankka vaihe koulussa juuri äsken päättynyt ja tarvitsen lepoa. Yritti vielä saada minut tulemaan tarjoamalla 20e palkkaa, ja sanoin, että ei riitä, tässä maailmassa ei ole tarpeeksi isoa summaa, joka saisi minut viettämään ensimmäisen vapaapäiväni kuukausiin sokerihumalaisten lapsijoukon kanssa. Muistan vieläkin sen pettymyksen siskon äänessä, joka tosin kohditui lähinnä siihen, että joutui nyt keksimään juhliin jonkun toisen vetäjän. Taisi ehkä vasta silloin tulla oikeasti selväksi, että en ole jatkuvasti ilman ennakkovaroitusta käytettävissä, ja että minullakin on oikeus vaapapäiviin ja lepäämiseen.
Mitä tästä opin? No, ainakin perusteellisesti sen, mitä kaikkea lapsen hoitoon kuuluu.... Opin myös olemaan vetämättä itseäni piippuun hyvää hyvyyttäni ja pitämään puoleni, kun pyydetään liian paljon sitä taikka tätä. Olen tullut varovaisemmaksi muiden auttamisessa. Toki siis autan jos pyydetän, varsinkin kertaluonteisesti, mutta jos apuani aletaan pitää itsestäänselvyytenä, niin otan heti välimatkaa. Liian suuret traumat tästä jäi. Olin liian kiltti ja tunnollinen. Näin jälkikäteen ajteltuna kyseessähän oli puhdas hyväksikäyttö. En ole tästä kenellekään puhunut, mutta nyt oli pakko avautua.
Harrastan taidevalokuvausta ja olin ensimmäisillä kesätyörahoillani hankkinut tuliterän järkkärin. Eräänä päivänä äitini tuli töistä kotiin ja kertoi että minä menen (siis menen, ei edes kysynyt että tahdonko mennä) seuraavalla viikolla hänen työkaverinsa pojan rippijuhliin valokuvaamaan. Sanoin ihan suoraan että olen taidekuvaaja, en juhla- tai potrettikuvaaja, enkä suunnitellut viettäväni loppukesää photoshoppaamassa jonkun perhealbumia. Alkoi hirveä ulina siitä että asetan hänet vaikeaan asemaan, eikä hän halua menettää mainettaan työkaverin silmissä. Sanoin vain että mitäs meni lupaamaan kysymättä, en minä ole mikään kävelevä kamera. Väitti että järkkäri oli käytännössä hänen omaisuuttaan koska hän oli ~hyvää hyvyyttään~ antanut minulle LUVAN tehdä kesätöitä alaikäisenä. Kun syyllistäminen ei auttanut, alkoi lahjonta: "Ne maksaa MEILLE 50€!" (ei maininnut heti alkuun joten ajatteli varmaan alunperin pitää koko summan itse). Ammattikuvaajatkin tietää ettei tuolla liksalla lähdetä edes oman suvun juhliin, sillä jos yksi tekee ilmaistyötä tai pilkkahinnalla ja näin opettaa asiakkaille ettei työstä tarvitse maksaa, niin koko ammattikunta kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2013 klo 17:12"]täysin vastaavalla tavalla mieheni sukukekkereihin piikomaan, salakavalasti ja ennakkoon kysymättä. Taitaa olla ihan Varsinais-Suomalainen tapa, ei meillä Itä-Suomessa ;)
Tässä nyt asumassani kerrostalossa on mummeli, joka yrittää sälyttää pihakukkiensa hoitoa minulle. Meillä on siis ihan huoltoyhtiö, joka huolehtii pihoista, tällä mummolla on oma kukkapenkki, muttei voimia ja kuntoa sen ylläpitoon.
Kaveripiirissä oli kundi, joka yritti aina maksattaa kaikki menot ja oli milloin vailla autokyytiä ja muuttoapua. Pyysi esim. ostamaan keikkaliput samalla, kun ostaa itselleen ja ei sitten maksanut lippuaan. Saattoipa sanoa, että sinähän maksoit sen jo. Ei tarvinen sanoa, etten tuota piilo-passivis-aggressiivista siipelijää enää tapaile.
[/quote]
Et kai sä antanut sitä lippua sille?! Mun yksi kaveri yritti tuota, mutta no money, no ticket. Ei mulla ole mitään halua maksaa kahta kallista lippua jos en toisesta saa rahojani pois. Myin sen sitten pikkusiskolleni joka tahtoi samalle krikalle, mutta liput olo loppuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.01.2013 klo 21:31"]
rakennusinsinööri, niin äkkiäkös pian mä piirrän koko helvetin suvulle kesämökit ja tuttujen tutuille autotallit, pihasaunat ja navetat...
Eikä tartte ees ilmaiseksi, saisin satasen tai kaksi! Vau...
terveisin arkkitehti :)
Samoin muusikko, ( muusikko, soitonopettaja)siinä hän kannat esim. harmonikan joka niemeen, notkoon ja saarellaan ja voitkin sitten soittaa koko illan ja yön ja viihdyttää, kun se on kiva ja tykäät siitaä, niin eihän se ole työtä.
Olisi joskus ollut mukava olla vieraana muiden joukossa, eikä ilmaiseksi töissä. Kyllästyin hyväksikäyttöön ja myin kaikki soittimet pois, vaihdoin alaa ( oli myös koulutus muuhunkin) ja ilmoitin, että "kyllästyin".
Pari vuotta sitten serkkuni rippijuhlissa. Talo oli täynnä pääosin setäni ex-vaimon uuden miesystävän sukulaisia (kyseessä siis uusioperhe), itselleni täysin tuntemattomia ihmisiä. Minä, parikymppinen äiti, istuskelin lapseni kanssa sivummalla, kun paikalle ilmestyi 30-40v äityleitä jotka alkoivat järjestelmällisesti parkkeeraamaan mukuloitaan lähelleni tai osoittelivat että "mene nyt tuonne muiden lasten sekaan". No, mitäpä väliä, nautin kakkuani rauhassa. Jonkin ajan kuluttua kakaralauma oli tehokkaasti hajaantunut riehumaan ympäri valtavaa taloa ja pihaa. Eikös jonkun Liisa-Elmerin äiti kohta tullut avautumaan kuinka tämä oli ulkona kaatunut niin että valkoiseen mekkoon jäi ruohosta jälki ja "voisit vähän katsoo sen perään". Sanoin pokkana: "Kuulkaas rouva, minä olen matkustanut tänne perheeni kanssa 8000km sukujuhliin, en vahtimaan muiden lapsia". Otti selvästi nokkiinsa. Oma lapseni istui yhä nätisti vierelläni juoden mehua. Onneksi mieheni sai juttutuokionsa päätökseen ja palasi sisätiloihin luoksemme, jolloin äitylit automaattisesti tajusivat pitää lapsensa kauempana (koska miehet, varsinkin perheelliset ja ulkomaalaiset puree?).
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 04:22"]Muusikkona ja opettajana olen kuullut kaikenmoista... Aina pitäisi olla ilmaiseksi kaikenmaailman pikkujouluissa ja kissanristiäisissä soittamassa, sukujuhlissa pitää joka kerta viihdyttää. Ilmaiseksi pitäisi naapurin lapsille soitonopiskelua opettaa ja aina pitäisi olla viihdyttämässä lapsia, minähän työskentelen lasten kanssa. Pelkästään soittimiini on mennyt rahaa yli kymmenen tuhatta ja aika monta vuotta elämästäni olen kaurapuurolla ja makaroonilla kituuttanut. Olen harjoitellut tuhansia ja tuhansia tunteja. Ei huvittaisi uhrautua ja toimia minään nälkätaiteilijana enää, ei kiitos. Yleensä suostun jonkun yhden kappaleen ilmaiseksi soittamaan ja siinä se, on minullakin oikeus nauttia juhlista enkä suostu enää soittamaan ilmaiseksi tuntemattomien juhlissa vaikka se olikin joskus lapsena hauskaa.
[/quote]
Juuri noin, paitsi etten nauttinut edes lapsena juhlissa esiintymisestä. Soitonopetuskyselyihin vastasin, että opetan siinä ja siinä musiikkikoulussa, tervetuloa oppilaaksi, yksityistunteja en anna. Kaiken lisäksi arvokkaita soittimia oli aina joku räpelöimässä ja toki kylään tulleet lapset nyt saavat vähän pianoa kokeilla, eihän se nyt siitä pilalle mene jos nyrkein paukutetaan ym... Moni otti itseensä, kun olen kieltänyt soittimiin koskeminen, kun pitäisi antaa lasten takoa sitä miten sattuu. Ihmettelijöitä riitti, kun ilmoitin myyneeni soittimet ja vaihtaneeni alaa. Monille vastasin myös, että kyllästyin ja kyllästyin myös jatkuvaan pyyntöön soittaa kissanristiäisissä ilmaiseksi. Vierailevat lapset ovat saaneet soittaa pianolla, jos on pyytänyt luvan ja kohtelee soitinta kauniisti ja vahdin itse.
Viulu, harmonikka ja kitara ovat nykyään poissa näkyvistä, ettei kukaan perheen ulkopuolinen edes tiedä niistä, eivätkä sitä, että soitan "taas". Moni ei todellakaan ymmärrä, miten paljon kunnolliset soittimet maksavat.
terv. nro. 195
[quote author="Vierailija" time="21.01.2013 klo 21:28"]
rakennusinsinööri, niin äkkiäkös pian mä piirrän koko helvetin suvulle kesämökit ja tuttujen tutuille autotallit, pihasaunat ja navetat...
Eikä tartte ees ilmaiseksi, saisin satasen tai kaksi! Vau...
[/quote] Meillä hieman sama, mieheni on rakennesuunnittelija. Ei kai asiassa muuten mitään, mutta eräs muutenkin jo lokiksi paljastunut ihminen yrittää sälyttää ikivanhan kosteusvaurioisen talonsa remontinkin mieheni niskoille. Ei ilmaiseksi tietenkään, pullakahvit toki tarjoaisi. Ihmettelee kyllä aina, kun ei tulla juhliin, kun kutsutaan. No ei kai, kun jokaiseen kutsuun sisältyy joku pyyntö.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 06:04"]
Olen halunnut avautua tästä vuosia, nyt on ehkä siihen mahdollisuus. Minua vieläkin pännii se, kuinka aikoinaan siskoni piti ilmaisena lapsenvahtina useiden vuosien ajan lähes joka viikko täysin korvauksetta. Olin 13 kun siskoni sai tyttären. Olin lapsesta tosi innoissani, olin aina halunnut pikkusiskoa. Siskontyttöni ei ollut vielä vuottakaan, kun hänet jätettiin usein minun vahdittavakseni usein koko päiväksi, silloin kun siskoni juoksenteli hoitamassa asioita ja hänen miehensä oli töissä. Ei siinä mitään, minusta se oli aluksi mukavaa, vaikka vastuu oli valtava (olin itsekin vielä lapsi, joskin hyvin vastuuntuntoinen, eikä mitään ikinä sattunut). No, vauva oli reilun vuoden ikäinen kun sisko miehineen päätti palata bile-elämään ja lujaa palasivatkin. Olivat baareissa joka pe-la tai la-su ja minä olin joka_ikinen_viikonloppu heillä yötä hoitamassa/valvomassa/ruokkimassa lasta, kunnes vanhemmat heräilivät joskus lähemmäs iltapäivää tukevassa krapulassa.
Jossain vaiheessa tämä alkoi pänniä. Eritysesti se, kun minun oletettiin olevan aina ja jatkuvasti käytettävissä. Usein saattoi tulla puhelu jopa klo 21 jälkeen illalla perjantaisin, että ovat nyt autolla tulossa hakemaan ja pihalla vartin päästä, tulen heille yöksi valvomaan lasta. Sepä kiva. Siinä vaiheessa oli aika vaikeaa kieltyäytyä, mutta jälkeenpäin sanoin, että vastaisuudessa ilmoittaisivat hyvissä ajoin, jos minua tarvitsevat. Tätä kuitenkin jatkui useita vuosia (nyt sitä jopa vaikea uskoa), kunnes lukioon mentyäni tilanne alkoi todella pänniä. Minulla oli usien koulussa todella raskaita 8-16 päiviä (+pitkä koulumatka) ja paljon läksyjä ja uusia aineita, joita piti kotona lukea, jos halusi pärjätä. Olin kouluviikoista niin väsynyt, että halusin edes viikonloppuisin vähän levätä ja tehdä koulujuttuja enemmän, mutta joka viikko oli mentävä vahdiksi. (Vaikka siskoni tiesi koulutöiden määrästä.) Kerran muistaakseni kieltäydyin menemästä, ja sain järkyttävät huudot päälleni että KEHTAANKIN OLLA TULEMATTA kun ovat minua pyytäneet. Vieläkin karmaisee se huuto, tilanne päättyi vasta siihen, kun siskontyttö 3v. alkoi itsekin huutaa ja itkeä äidilleen, että tämä ei huutaisi minulle. Olisi pitänyt lopettaa juttu siihen, mutta jatkoin silti... Tilanne muuttui siihen suuntaan, että sen sijaan että olisivat minut hakeneet luokseen, alkoivat he tuoda tyttöä äidilleni hoitoon, jonka luona siis asuin. Toki silloin oli helpompaa, kun äitikin auttoi lapsen kanssa, mutta silti lapsi vei niin paljon huomiota, että hoitoviikonloppuina ei juuri muuta ehtinytkään tehdä. Muistan vielä lukion lopussa kun oli kirjoitukset, ja olin erikseen pyytänyt siskoani, että eivät toisi englannin kirjallisia edeltävänä viikonloppuna tyttöä hoitoon, koska tarvitsin koko viikonlopun lukemiseen ja keskityymiseen, niin eivätkös he silti tuoneet. En ymmärrä... Joskus tekisi mieli laskea, paljonko olisivat joutuneet pulittamaan, jos olivat yksityisen lapsenhoitajan palkanneet. Tätä palkatonta lastenhoitoa jatkui siihen asti, kunnes tyttö täytti 7-8v., ja pikkuhiljaa alkoi käydä kavereillaan yötä jne. Muistan olleeni tuona aikana jatkuvasti todella väsynyt. Nykyään lapsi on jo vanhempi, ja vanhemmatkin lopettaneet juhlimisen ja viettävät lähinnä tylsää kotielämää.
Mutta en siis koskaan, yhdestäkään kerrasta saanut mitään korvausta tai rahaa (jos ei lasketa majoitusta ja ruokaa). Ja kyseessä ei ollut pelkkä seuranpito lapselle vaan ihan sitä lastenhoitoa itseään. Usein myös vein lasta joka paikkaan, leikkipuistoon ja terveystarkastuksiin ja vaikka minne. Onneksi opettelin jossain vaiheessa sanomaan ei ja pitämään puoleni. Muistan, kun joskus siskoni soitti minulle, että tulisinko seuraavana päivänä juontamaan / ohjelmanvetäjäksi tytön syntäreille, tulossa olisi noin 10 lasta, joille minun pitäisi keksiä ohjelmaa ja viihdyttää koko päivä. Sanoin että kiitos mutta ei kiitos, oli todella rankka vaihe koulussa juuri äsken päättynyt ja tarvitsen lepoa. Yritti vielä saada minut tulemaan tarjoamalla 20e palkkaa, ja sanoin, että ei riitä, tässä maailmassa ei ole tarpeeksi isoa summaa, joka saisi minut viettämään ensimmäisen vapaapäiväni kuukausiin sokerihumalaisten lapsijoukon kanssa. Muistan vieläkin sen pettymyksen siskon äänessä, joka tosin kohditui lähinnä siihen, että joutui nyt keksimään juhliin jonkun toisen vetäjän. Taisi ehkä vasta silloin tulla oikeasti selväksi, että en ole jatkuvasti ilman ennakkovaroitusta käytettävissä, ja että minullakin on oikeus vaapapäiviin ja lepäämiseen.
Mitä tästä opin? No, ainakin perusteellisesti sen, mitä kaikkea lapsen hoitoon kuuluu.... Opin myös olemaan vetämättä itseäni piippuun hyvää hyvyyttäni ja pitämään puoleni, kun pyydetään liian paljon sitä taikka tätä. Olen tullut varovaisemmaksi muiden auttamisessa. Toki siis autan jos pyydetän, varsinkin kertaluonteisesti, mutta jos apuani aletaan pitää itsestäänselvyytenä, niin otan heti välimatkaa. Liian suuret traumat tästä jäi. Olin liian kiltti ja tunnollinen. Näin jälkikäteen ajteltuna kyseessähän oli puhdas hyväksikäyttö. En ole tästä kenellekään puhunut, mutta nyt oli pakko avautua.
[/quote]
Miksi sinun äitisi ei puuttunut tuohon tilanteeseen ollenkaan? Sinähän olit vain lapsi ja sinulle olisi kuulunut koulurauha. Sellaisen varmistaminen kuuluu vanhemmille.
Just noi lapsenvahtijutut suvun nuorena tyttönä.
Saat oikein nukkuakin täällä (eli olla ympärivuorokautinen orja), ettei tarvitse olla siellä isän uuden perheen vaivoina (!). Olethan siis kiitollinen, kun otamme sinut tänne vähäksi aikaa(eli melkein joka viikonloppuinen painostus). Sovimme tästä äitipuolesi ja koko suvun kanssa, meistä tämä on hyvä idea (suvun onkin parempi pitää yhtä koska jos se, miten uusperheen lasta laiminlyödään kaikin tavoin, tulisi ilmi, sossut pilaisivat suvun maineen).
Ja ne vahdittavat lapset molemmat pieniä, villejä, aivan mahdottomia käytökseltään, piha täynnä vaaroja, äitinsä kiukuttelee lapsenlikalle. Tämän lisäksi vielä mummo hoiti jatkuvasti lapsia, teki raskaita kotitöitä, ja kaikkien muiden piti sääliä tätä äitiparkaa, "kun on niin raskasta". Vaan eipä se estänyt vielä lisää lapsia tänne pykäämästä...
Ei tuo sun kirjoituksesi mikään provo ole, lähinnä hölmön kuuloinen tässä ketjussa.