Jos haluatte, että lapsenne menestyvät elämässään, niin tärkeintä

Liittyy synnynnäiseen temperamenttiin niin vahvasti. Meillä esimerkiksi tytär ja poika on ihan päinvastaisia tuossa asiassa. Tytär on hyvin impulsiivinen eikä tahto edes aikuisen opastuksessa haluta lykätä välitöntä senhetkisen tahdon tyydyttämistä vaikka sinällään järjellä ymmärtää että se olisi hyödyllistä. Poika taas on aina ollut hyvin harkitsevainen ja tuntuu ettei hänellä mitään kovin vahvoja impulsseja järjellä asetetusta tavoitteesta poikkeavaan toimintaan edes ole.



Tiedän kyllä mistä tytär on luonteensa perinyt, itsekin olen ihminen joka taistelin iät ja ajat läskin kanssa kun en saanut millään kontrolloitua herkutteluimpulssia.

on antaa käytännön malli, takuulla toimiva, tällaiseen opettamiseen? huomioiden lasten yksilölliset erot, geeniperimän vaikutukset ja kumoten ympäristön vaikutuksen?



Huoks sanon vaan... "ennen minulla oli kymmenen teoriaa lasteenkasvatukssta, nyt minulla on kymmenen lasta eikä yhtään teoriaa lastenkasvatuksesta" sanoi joku viisas mies aikanaan.

itsekuria voi parantaa tekemällä niitä hieman tylsiä/hankalia asioita väkisin -> ne muodostuvat tavoiksi eivätkä enää tunnu vaivalloisilta.

on opettaa heille hyvä ja pitävä impulssikontrolli.

Hyvän impulliskontrollin omaava lapsi ymmärtää, että välitön palkko voi olla (ja yleensä onkin) suurempi kuin myöhemmin tuleva palkko. Esimerkkinä: pinnaminen voi olla hauskaa mutta vielä hauskempaa on päästä ylioppilaaksi ja hyvään opiskelupaikkaan.

Samaten hyvän impulssikontrollin omaava lapsi kykenee tekemään sitkeästi työtä tavoitteen eteen. Esim. vaikka opiskella vähillä rahoilla yliopistossa useita vuosia ja saada lopulta mielenkiinoitnen työ kuin opiskella nopeasti jokin ammatti, saada siitä heti vähän rahaa mutta on sidottu työhönsä pahimmillaan loppuelämäksi.

Samaten impulssikontrollista on hyätyä päihteiden kanssa. Hyvällä itsekontrollilla varustettu nuori ei ole niin altis kavereiden painostukseen vaan kyknee sanomaan ei. Sama pätee seksikokeiluihin, erityisen tärkeää se on tyttöjen kohdalla.

Yhdessä kaikista näistä asioista seuraa, että lapsen elämä menee suoria latuja hallittuun aikuisuuteen ja perhe-elämään.

Mutta on hyvä huomata, että mitä impulsiivisempi lapsi luonnostaan on, sitä tärkeämpää on opettaa ja harjoittaa lasta itsehallinnan opettelussa.



Pienten kanssa voi aloittaa behavioristisilla keinoilla: estetään väittömän palkkion tuottama etu, hyöty tai mielihyvä. Palkitaan reilusti pitkäjänteisempi toiminta.



Isompien kanssa sitten rinnalle kognitiiviset metodit: keskustellaan asioista lapsten kanssa ja ohjataan aivojen uria näkemään kauempana häämöttävä suurempi etu, hyöty tai mielihyvä.

Minun tavoitteeni on se, että lapsistani kasvaisi onnellisia aikuisia. Ihan itse saavat etsiä tiensä sinne erehdyksiäkin tehden ja perhettä ei ole pakko perustaa jos ei halua.

Kuin ehkä samanverran, kuin alkujaan jo musikaaliselle opetettaisiin pianonsoittoa ja toiselle myös, joka ei ole yhtään musikaalinen. Sitten pitäisi sitä omana ansionaan, kun siitä musikaalisesta tulisi pianisti.



Tuo on nimittäin luonteenpiirre ja temperamentista kiinni.

Mun lapsuudenkodissa on opetettu kaikille tuota, ja eletty ja oltu hyvin vastuullisesti. Jostakin syystä minä en ole millään meinannut oppia, opin vasta kantapään kautta ja lähellä 30 ikävuotta.

Siskoni ja veljeni ovat oppineet tuon heti ekaluokalla.

Näin myös omien lasten kanssa. POika on tosi vastuullinen ja helppo-oppinen, tyttö samanlainen impulsiivinen haihattelija kuin minä.

Minun tavoitteeni on se, että lapsistani kasvaisi onnellisia aikuisia. Ihan itse saavat etsiä tiensä sinne erehdyksiäkin tehden ja perhettä ei ole pakko perustaa jos ei halua.

Et siis aio opettaa lapisllesi elämästä mitään tai varoittaa heitä mistään. Annat mennä pää edellä jyrkänteelstä alas. Kaikki oppi kantapään kautta ja siitä vaan kantamaan nuorena tehtyjen hölmöilyjen seurauksia lopun ikäänsä? oikestiko. Mitä sinä olet tehnyt synnyttämisen lisäksi, että voit kutsua itseäsi äidiksi?

Ja perheen perustamisesta, niitä vahinkolapsia/abortteja tulee paljon herkemmin niille impulsiivisille tytöille.

Tuo on nimittäin luonteenpiirre ja temperamentista kiinni.

Ei ihmisen elämä ole tällä tavalla ennaltamärättyä. Jos käyttäytymiseen ei voi kasvatuksella vaikuttaa, niin miksi lapsia ylipäätään kasvatetaan. Annetaan kasvaa vaan ja tulee mitä tulee. Lapsiparat, joilla näin laiskat vanhemmat.

Tuo on nimittäin luonteenpiirre ja temperamentista kiinni.

Ei ihmisen elämä ole tällä tavalla ennaltamärättyä. Jos käyttäytymiseen ei voi kasvatuksella vaikuttaa, niin miksi lapsia ylipäätään kasvatetaan. Annetaan kasvaa vaan ja tulee mitä tulee. Lapsiparat, joilla näin laiskat vanhemmat.

mutta mulla ainakin käytännön havinto on että erilaisiin lapsiin se kasvatus vaikuttaa hyvin eritavalla. Varsinkin tässä impulssikontrolli-asiassa. Esim. tuo kun joku sanoo että väkisin pitää ohjata tekemään pitkäjänteisyyttä vaativia tehtäviä, on hyvin impulsiiviselle vahvatahtoiselle lapselle helpommin sanottu kuin tehty. Tuppaa vaan johtamaan siihen että lapsi huutaa suoraa kiukutteluhuutoa lattialla mahallaan eikä tee yhtään mitään. Toista lasta taas ei tarvitse edes mitään väkisin yrittää, se haluaa ihan itse tehdä pitkäjänteisyyttä vaativia juttuja.

lapsen sietämää viivettä kasvatetaan pikkuhiljaa. Ei odoteta ihmeitä, vaan edetään lapsen edellytysten mukaisesti, mutta yritettään kuitenkin oikeasti. Eikä siitä huudosta tosiaankaan pidä palkita, sehän on nimenomaan oikotie välittömään palkkioon.



Tämä tietenkin kysyy myös vanhemmalta jonkinlaista impulssikontrollia, ja valitettavasti monella vanhemmallakin on sen suhteen puutteita. Tämä on yksi mekanismi, millä huono-osaisuus periytyy.

Itsehillinnällä on osittain synnynnäinen perusta, ja tietyille yksilöiden välisille eroille siinä ei vaan voi mitään, mutta ei se mitenkään 100% ole biologisesti määräytynyt ominaisuus.

En usko, että tarvitaan mitään lastenrääkkäys-treenejä, vaan aika pitkälle riittää se, että pidetään normaalissa arjessa kiinni rajoista ja vältetään jatkuvaa keinotekoisen mielihyvän tuottamista (esim. pelit, tv, herkut). Ja että lapsi joutuu välillä kestämään, että on tylsää.

Minusta kyllä pientä ja isoakin lasta pitää lohduttaa, pitää sylissä jne. jos on paha mieli - se ei ole keinotekoista mielihyvää eikä "huudon palkitsemista.

t. 4, joka tutkii näitä asioita työkseen.

lapsen sietämää viivettä kasvatetaan pikkuhiljaa. Ei odoteta ihmeitä, vaan edetään lapsen edellytysten mukaisesti, mutta yritettään kuitenkin oikeasti. Eikä siitä huudosta tosiaankaan pidä palkita, sehän on nimenomaan oikotie välittömään palkkioon.

Tämä tietenkin kysyy myös vanhemmalta jonkinlaista impulssikontrollia, ja valitettavasti monella vanhemmallakin on sen suhteen puutteita. Tämä on yksi mekanismi, millä huono-osaisuus periytyy.

mutta toisaalta yhteiskunta on nykyään hyvin monimutkainen paikka. Sinä aikana, kun tahkoaa sitä yliopisto-tutkintoaan, koko ala voi hävitä tai työtilanne muuttua. Tai vaikka tekisi elämässään kaiken "oikein" voi tuntea voimakasta sisäistä tyytymättömyyttä, koska tekee kaiken ulkoapäin tulevien odotusten täyttämiseksi, eikä tiedä miten tehdä elämästään oikeanlaista. Joskus impulsiivisuus, johon liittyy myös riskien ottaminen ja nopea reagointi, on myös vahvuus. Yleensä impulsiiviset ihmiset eivät jää harmittelemaan tekemiään ratkaisuja, vaan elävät sitä elämäänsä ihan kuten nekin jotka suunnittelevat asioita pitemmällä aikavälillä.

Minun tavoitteeni on se, että lapsistani kasvaisi onnellisia aikuisia. Ihan itse saavat etsiä tiensä sinne erehdyksiäkin tehden ja perhettä ei ole pakko perustaa jos ei halua.

Et siis aio opettaa lapisllesi elämästä mitään tai varoittaa heitä mistään. Annat mennä pää edellä jyrkänteelstä alas. Kaikki oppi kantapään kautta ja siitä vaan kantamaan nuorena tehtyjen hölmöilyjen seurauksia lopun ikäänsä? oikestiko. Mitä sinä olet tehnyt synnyttämisen lisäksi, että voit kutsua itseäsi äidiksi? Ja perheen perustamisesta, niitä vahinkolapsia/abortteja tulee paljon herkemmin niille impulsiivisille tytöille.

Juuri näin. Mitään en opeta, kasvata tai kerro ikinä. Miten tämä liittyy siihen että en tuomitse heitä jos tekevät virheitä?

lapsiasi tekemästä näitä virheitä. Annat mennä kuten on mennäkseen, kun impulsiivisuus on peritty ominaisuus, jolle ei mitään kuitenkaan voi.

Juuri näin. Mitään en opeta, kasvata tai kerro ikinä. Miten tämä liittyy siihen että en tuomitse heitä jos tekevät virheitä?

Miksi impulssikontrolli seksikokeilujen suhteen on tärkeämpää tytöillä kuin pojilla?

vaihtoehtoisesti abortin kokee. Ja hoitamattomien seksitautien seuraukset ovat naisille usein miehiä vakavammat. Plus että tyttöjä hyväksikäytetään seksin suhteen poikia useammin.

Näissä asioissa tasa-arvo ei ole toteutunut eikä taida koskaan toteutuakaan.

Miksi impulssikontrolli seksikokeilujen suhteen on tärkeämpää tytöillä kuin pojilla?

ja on viisastakin kehittää, koska kuten ap kirjoitti impulssikontrolli vaikuttaa yllättävän paljon millaiseksi elämä aikuisena muodostuu.



Tein tämän testin lapsellani. Hän jaksoi odottaa 15 minuuttia, sitten ovikello soi ja tyttäreni ystävä pyysi hänet pihalle leikkimään. Karkit unohtuivat pöydälle...ja muistuivat mieleen vasta muutaman tunnin ulkoleikkien jälkeen.

Mun mielestä ihminen on menestynyt silloin kun on onnellinen, saa tehdä pääasiassa sitä mitä rakastaa ja uskaltaa olla oma itsensä. Ei välitä mitä mieltä muut ovat hänestä, sehän on niiden muiden ongelma.



Meidän perheessä tuetaan sitä, että lapsi kasvaa omaksi itsekseen ja voi toteuttaa haaveitaan ja unelmiaan. Jos joku asia on tylsää ja sitä pitää kuitenkin tehdä, niin keksitään miten siitä tekemisestä saa hauskempaa. Eli yleensähän ne ovat näitä kouluasioita ja arkisia töitä kuten vaikka siivous.



Kokeisiin lukeminen on hauskempaa kun saa tehdä sen vaikka sohvalla löhöten, musiikkia kuunnellen ja vaikka jotain hyvää syöden. Huonommista numeroista on turha ottaa pulttia, ensi kerralla sitten paremmin. Ja ne koenumerot on kärpäsenkakkaakin pienempiä vaikutuksiltaan koko elämän mittakaavassa. Tärkeintä on löytää se oma mielenkiinnon kohde ja paneutua siihen aivan erityisesti.



Kun lasten kanssa pienestä pitäen on paljon ja juttelee heidän kanssaan, vastaa kysymyksiin ja pohtii yhdessä asioita, lapsista kasvaa viisaita ja fiksuja. Meillä ei ole koskaan ollut esim. kotiintuloaikoja, lapset ymmärtävät tulla ihan ajoissa kotiin muutenkin. Samoin he ymmärtävät, että on järkevää tehdä läksyt koulusta tultua, niin sitten on "huoleton" mieli loppupäivän. Samoin tajuavat mennä ajoissa nukkumaan ja tulevat ajoissa perheen yhteiselle päivälliselle.



Meillä on kai aika vapaa kasvatus. Ja onnellinen olen siitä, että kaikki lapset ovat tasapainoisia ja iloisia ja luottavat itseensä ja valoisaan tulevaisuuteen. Koskaan ei ole koulusta tullut muuta kuin positiivista palautetta ja numerotkin on ihan hyviä, joistakin kymppi, joistakin kasi, mielenkiinnon mukaan.



Elämä on suuri ja ihmeellinen seikkailu!

Tämä tietenkin kysyy myös vanhemmalta jonkinlaista impulssikontrollia, ja valitettavasti monella vanhemmallakin on sen suhteen puutteita. Tämä on yksi mekanismi, millä huono-osaisuus periytyy.

Itse myönnän etten ole kaksinen kontrolloimaan impulssejani. Oikeastaan en haluakaan useimmiten, rakastan elää impulsiivisesti, ja pitkästyisin hengiltä järkevässä suunnitelmallisessa elämässä.

Mutta minulla on silti akateeminen koulutus ja hyvät tulot vakityöstä. Mutta joo olen vaihtanutm miehiä kuin sukkia, tehnyt impulssimatkoja ja muuttoja, käyttänyt alkoholia enemmän kuin terveysmäärät - ja nauttinut joka hetkestä vahvaa elämää :)

missään ristiriidassa hyvän itsehillinnän kanssa, ja tutkimusten mukaan ne, joilla on hyvä itsekuri, ovat itse asiassa onnellisempia. Huono itsekuri ja impulsiivisuus liittyvät ahdistus- ja masennustaipumukseen ja huonoon stressinsietokykyyn.

Kyky innostua asioista ja heittäytyä täysillä mukaan johonkin eivät liity lainkaan itsehillintään (edelleen tutkimusten mukaan).

Mun mielestä ihminen on menestynyt silloin kun on onnellinen, saa tehdä pääasiassa sitä mitä rakastaa ja uskaltaa olla oma itsensä. Ei välitä mitä mieltä muut ovat hänestä, sehän on niiden muiden ongelma.

Meidän perheessä tuetaan sitä, että lapsi kasvaa omaksi itsekseen ja voi toteuttaa haaveitaan ja unelmiaan. Jos joku asia on tylsää ja sitä pitää kuitenkin tehdä, niin keksitään miten siitä tekemisestä saa hauskempaa. Eli yleensähän ne ovat näitä kouluasioita ja arkisia töitä kuten vaikka siivous.

Kokeisiin lukeminen on hauskempaa kun saa tehdä sen vaikka sohvalla löhöten, musiikkia kuunnellen ja vaikka jotain hyvää syöden. Huonommista numeroista on turha ottaa pulttia, ensi kerralla sitten paremmin. Ja ne koenumerot on kärpäsenkakkaakin pienempiä vaikutuksiltaan koko elämän mittakaavassa. Tärkeintä on löytää se oma mielenkiinnon kohde ja paneutua siihen aivan erityisesti.

Kun lasten kanssa pienestä pitäen on paljon ja juttelee heidän kanssaan, vastaa kysymyksiin ja pohtii yhdessä asioita, lapsista kasvaa viisaita ja fiksuja. Meillä ei ole koskaan ollut esim. kotiintuloaikoja, lapset ymmärtävät tulla ihan ajoissa kotiin muutenkin. Samoin he ymmärtävät, että on järkevää tehdä läksyt koulusta tultua, niin sitten on "huoleton" mieli loppupäivän. Samoin tajuavat mennä ajoissa nukkumaan ja tulevat ajoissa perheen yhteiselle päivälliselle.

Meillä on kai aika vapaa kasvatus. Ja onnellinen olen siitä, että kaikki lapset ovat tasapainoisia ja iloisia ja luottavat itseensä ja valoisaan tulevaisuuteen. Koskaan ei ole koulusta tullut muuta kuin positiivista palautetta ja numerotkin on ihan hyviä, joistakin kymppi, joistakin kasi, mielenkiinnon mukaan.

Elämä on suuri ja ihmeellinen seikkailu!