Mikä asia sinua ihmetytti synnärillä?

Minusta on ihan oikein, että ihmetellään sitä, miten naiset on edelleen sen ajatuksen uhreja, että mieluummin puudutetaan tunnottomaksi, ettei hyvä ja kiltti nainen päästä ääntäkään synnytyksessä.

Jossain vaiheessa synnytyksestä on haluttu tehdä siisti ja hajuton ja mauton tapahtuma, missä nainen makoilee peiton alla kiltisti ja hiljaa ja putkauttaa selällään vauvan hymyillen maailmaan.

Kautta aikojen naiset ovat synnyttäneet päästellen luonnollisia ääniä ja huutoja ja kontaten ja kyykistellen ja ulisten ja laulaen luonnon synnytyslaulua.

Nyt sitten naiset kilpailee sillä, kuka on ollut hiljaisin ja paheksuvat äänekkäitä synnyttäjiä.

Ajattele, ennen on saattanut jopa avustavat naiset pitää synnytyksessä ääntä ja elämöidä ja laulaa synnytyslauluja synnyttäjänm tukena.

kolahtaa aika moneen av-synnyttäjään :) miten en ole yhtään yllättynyt :)

kätilöitä, mutta kyllä sinnekin yksi epämiellyttävä tuttavuus mahtui sekaan.



Synnytyksen jälkeen osastolla tarttui näppeineen teräksenlujalla otteella rinnastani kiinni ja puristi tarkistaakseen heruuko maitoa. Sattui aivan helvetisti koska puristi myös rintarauhasta joka oli minulla jostain syystä todella herkkänä. Vedet valuivat silmistä tuon kätilön käynnin jälkeen.



Seuraavalla kerralla yritin paeta teräsnäppejä ja sanoin että "älä purista, se sattuuu!" mutta tämäpä nappasi terhakkaasti kiinni ja tiuskaisi että "pitäähän se katsoa heruuko".



Itseasiassa hyvin alkanut heruminen meinasi tyystin loppua tuohon rusikointiin. Olin helvetin kipeä rinnoistani ja suorastaan karmi kun tämä kätilö tuli taas vuoroon ja odotin milloin runtelu taas alkaa. Muutenkin oli todella tyly ja katsoi kuin halpaa makkaraa selostaessaan miten olen ihan liian hidas liikkeissäni vauvaa hoitaessani. Olisi pitänyt HETI vauvan inahtaessa hypätä sängystä ja vauvan kanssa takaisin imetysasentoon. Imetysten väliajat olisi pitänyt juoksennella osastolla pitkin käytäviä jotta kunto palautuu. Liikettä, liikettä, heti vaan liikettä, sillä se kunto palautuu!



Varmasti totta että liike auttaa mutta kun ensin on kolme vuorokautta ollut käynnistyssupistuksia ja sitten sektio niin liikkeet on hieman hitaat väsymyksessä, lääketokkurassa ja leikkaushaavakivussa.



Tämä hoitaja ei tosiaan armoa antanut. Onneksi jäi lomalle muutaman vuorokauden kuluttua. Itkin helpotuksesta, nukuin heti pari tuntia putkeen ja maitokin alkoi herumaan hienosti kun tuosta nuoresta tyrannista päästiin ja rinnat saivat parantua. :)

Lapsi oli sittemmin oikein ok, mikä tietty oli pääasia, mutta vähän kurjaa, ettei yksikään hoitaja kertaakaan kysynyt minulta, että mitä mulle kuuluu, eikä kukaan puhunut kanssani siitä, että miksiköhän lapseni syntyi ennen aikojaan ja mitä siitä voi seurata tms - vaikka oltiin kuitenkin sairaalassa yli viikko. En ollut ehtinyt käymään missään synnytysvalmennuksissakaan, joten olin ylipäätään aika tietämätön.

Toka synnytys täysaikaisena Kättärillä: kätilöstä saakka hoitajat tylyjä, kätilö oli jopa ilkeä. Uudelleensynnyttäjänä kun olin aivan vihreä, koska ensimmäinen synnytys oli tapahtunut niin varhain ja vauva oli synnyttäessään niin pieni. Toka vauva ei meinannut lopultakaan mahtua ulos ja sydänäänet alkoivat heiketä; kätilö oli silloinkin vaan ylimielinen ja jopa naureskeli.

En myöskään missään vaiheessa saanut rukoilemaani kivunlievitystä.



Tokasta synnytyksestäkin on jo vuosia, mutta edelleen meinaa pää hajota, kun muistelen, miten täysin ja tarkoituksellisen epämiellyttävä se kätilö oli.



Huutamisesta: synnyttäminen on niin primitiivinen tila, ettei kenenkään ole syytä ihmetellä, miksi joku huutaa tai on huutamatta. Se vaan tapahtuu, esim. itse en muista huusinko vai en. Se on yhtä hullua, kuin alkaisi ihmetellä, miksi joku kuollessaan itkee, nukahtaa, ulisee tai on ulisematta. Eli aihe on oikeastaan niin alhainen, että aloittajan sietää muistaa se lopun ikäänsä.

synnytyksen jälkeen (Ei toiminut, meni viikkon ennen kuin rupesi toimimaan/uskalsin mennä p*skalle) mutta silti papereissa luki että "Suoli toimii normaalisti" :D

olen synnyttänyt neljässä eri sairaalassa. KAS, KOKS, Tammisaari ja Kättärillä haikaranpesässä.



-kättärillä sanottiin vaan synnytyksen jälkeen "mee suihkuun ja etsi sieltä kaapeista vaatteet ym". Muissa sairaaloissa lähinnä talutettiin suihkuun ja vahdittiin suihkuttamista ja räyhättiin etten saa pestä hiuksia (pesin silti).



-Koksissa vaadittiin alapesu ennen kohdunsuun tarkistusta.



-Tammisaares sai tosi hyvän tarjottimen synnytyksen jälkeen, kuohuviinit ja kaikki. Kättärillä sanottiin, et isä etsii sit sielt keittiöst jotain syömistä..



-Koksis ja Kas:is ei paineltu mahaa saati katsottu alapäähän enää synnytyksen jälkeen.

-tammisaares ja kättäril paineltii useana päivänä mahaa ja tarkisteltiin alapäätä taskulampun kanssa.



-kättäril vauvalle annettiin lähtötarkistukses sokerilientä muissa sairaalois ei.



-Vauvaa tutkittiin eniten kättäril. Kätilö kävi joka päivä kuuntelemas sydänäänin ja mittaamas lämpöä, muis sairaalois tätä ei tehty. Myös mun rintoja tutkittiin kättäril ei muis.

jota on sattunut kyllä aivan perkeleesti, mutta en ole huutanut? vai sattuuko av:lle vaan ne kaikki huutavat äidit?

nyt on turha puhua, että synnytykseni olisi ollut helppoja tai ne ei olisi sattunut tai paikat ei olisi revennyt. Sanoin jo aikaisemmin, että kyllä se sattui ja paljon sattuikin, varsinkin kun ei ollut puudutusta, mutta en minä silti vaan huutanut. Onko se sitten niin vaikea ymmärtää,että meidän kaikkien ei tarvitse huutaa kuula punaisena kun työnnämme lasta maailmaan? Ehkä tämä liittyy urheilija taustaani? Olen joutunut tekemään rankkoja urheilusuorituksia koko elämäni ja niissä on ollut aivan oman jaksamisen äärirajoilla. Ehkä sitä on tottunut kivun sietämiseen ja siihen, että suoritus viedään loppuun eikä karjuta kun siitä ei vaan ole mitään käytännön hyötyä edes.

Edelleenkin, huutakoot ne ketkä haluaa, ei se minua haittaa :) mutta saan sitä varmaankin ihmetellä, niin kun tekin tunutte ihmettelevän sitä, että kaikki eivät huuda vaikka sattuu.

jota on sattunut kyllä aivan perkeleesti, mutta en ole huutanut? vai sattuuko av:lle vaan ne kaikki huutavat äidit?

nyt on turha puhua, että synnytykseni olisi ollut helppoja tai ne ei olisi sattunut tai paikat ei olisi revennyt. Sanoin jo aikaisemmin, että kyllä se sattui ja paljon sattuikin, varsinkin kun ei ollut puudutusta, mutta en minä silti vaan huutanut. Onko se sitten niin vaikea ymmärtää,että meidän kaikkien ei tarvitse huutaa kuula punaisena kun työnnämme lasta maailmaan? Ehkä tämä liittyy urheilija taustaani? Olen joutunut tekemään rankkoja urheilusuorituksia koko elämäni ja niissä on ollut aivan oman jaksamisen äärirajoilla. Ehkä sitä on tottunut kivun sietämiseen ja siihen, että suoritus viedään loppuun eikä karjuta kun siitä ei vaan ole mitään käytännön hyötyä edes.

Edelleenkin, huutakoot ne ketkä haluaa, ei se minua haittaa :) mutta saan sitä varmaankin ihmetellä, niin kun tekin tunutte ihmettelevän sitä, että kaikki eivät huuda vaikka sattuu.

olisin pystynyt hyvin olemaan huutamattakin, mutta tunsin saavani energiaa ja voimaa siitä karjumisesta ja manaamisesta. Olen lukenut tutkimuksestakin jonka mukaan huutaminen itse asiassa lieventää kipukokemusta. Mutta tämä on ihan varmasti yksilöllinen asia, ne huutaa joiden vaistot käskee ja toiset ei.

Toivottavasti kukaan ei tänä päivänä kuitenkaan jätä huutamatta sitiä syystä kuin oma äitini, että olisi joku ylpeyskysymys olla niin urhea että ei ääntäkään päästä vaikka mikä olisi. Ihan älytöntä urheutta tuollainen, siitä ei ole mitään hyötyä, paitsi ehkä joku av-mamma viereisessä petissä kiittää että taivaan kiitos ei ole huutavaa synnyttäjää siellä ;)

ja et ole puudutuksiakaan ottanut kun olet urheilija.

Nostan hattua sinulle, vaikka itse huusinkin kun repesin pahasti. Mutta minä en olekaan urheilija. Ihan tavallinen nainen, joka kokee oikeudekseen huutaa kun käy kipeää ja joka ei kokenut synnytystä urheilutapahtumana ja kilpailuna, kuka on hiljaisin äiti.

Olen myös vuosien varrella huutanut tuskasta silloinkin kun lapseni on meinannut kuolla ja lääkäri on tullut sanomaan, ettei tiedä, selviääkö. Ehkä urheilijana olisin tästäkin selvinnyt hiljaa nyökyttelemällä.

Mitä haluat meidän sanovan sinulle? Että olet meitä rohkeampi ja parempi? Vai riittääkö sinulle se, että meille kaikille elämä ei ole urheilutapahtuma ja pidämme myös siitä, että meillä on oikeus huutaa tuskaamme ulos.

jota on sattunut kyllä aivan perkeleesti, mutta en ole huutanut? vai sattuuko av:lle vaan ne kaikki huutavat äidit?

nyt on turha puhua, että synnytykseni olisi ollut helppoja tai ne ei olisi sattunut tai paikat ei olisi revennyt. Sanoin jo aikaisemmin, että kyllä se sattui ja paljon sattuikin, varsinkin kun ei ollut puudutusta, mutta en minä silti vaan huutanut. Onko se sitten niin vaikea ymmärtää,että meidän kaikkien ei tarvitse huutaa kuula punaisena kun työnnämme lasta maailmaan? Ehkä tämä liittyy urheilija taustaani? Olen joutunut tekemään rankkoja urheilusuorituksia koko elämäni ja niissä on ollut aivan oman jaksamisen äärirajoilla. Ehkä sitä on tottunut kivun sietämiseen ja siihen, että suoritus viedään loppuun eikä karjuta kun siitä ei vaan ole mitään käytännön hyötyä edes.

Edelleenkin, huutakoot ne ketkä haluaa, ei se minua haittaa :) mutta saan sitä varmaankin ihmetellä, niin kun tekin tunutte ihmettelevän sitä, että kaikki eivät huuda vaikka sattuu.

oli ihan se ja sama huutaako joku vai ei?? Minä sanoin kerran Perkele ja sitten vauva syntyi, viereisessä huoneessa synnytti nainen joka huusi suoraa huutoa taukoamatta melkein 3 tuntia. SO FUCKING WHAT.



Tulis saatana mieleenkää alkaa kummastella jos joku siinä tilassa huutaa tai kiroilee.

miten monilla hoitajilla oli olemattomat tiedot imetyksestä



Toisella kertaa, kun olin synnärillä ihmetytti ja ärsytti, kun joka aamu klo. 7.00 siivoojat räväytti kaikki huoneemme loisteputket päälle ja alkoi erittäin kovaäänisesti siivota ja kolistella ja tietysti juoruttiin kovalla äänellä päälle. Itse olin todella väsynyt, kun huonetoverin vauva itki kaikki yöt ja äitinsä puhui puhelimessa.

Mua ihmetytti nämä:

- Mua makuutettiin synntyssalissa koska päivähuone oli varattu, 7 vuorokautta. Ei telkkaria eikä mitään. Huono sänky. Ilmastointi sai mut sairaaksi.



-En kokenut yhtään supistusta, oksitoonitippa valui pitkin rannetta mutta ketään ei kiinnostanut laittaa sitä paikoilleen.



- Menetin synnytyksessä paljon verta, en saanut nousta sängystä pariin päivään. Mua kohdeltiin töykeästi ja vauvaa pidettiin paljon muualla kuin mun lähellä.



- vauva oli iso ja multa ei tullut maitoa, varmaan siksi kun en päässyt vierihoitamaan. Sain rukoilla lisämaitoa sekä _sain_ kontata maitohuoneeseen pumppaamaan olematonta maitoa mutta muuta en. Mut siis ihan herätettiin tähän, useimiten yöllä.



- Maito ei siis noussut mutta sitten alettiin imettämään, tissit mustelmilla lähdin sairaalasta...



- Kukaan ei kysynyt kuinka voin vaikka aloin olemaan jo ihan rikki. Takana 3 viikkoa yliaikainen raskaus jota käynnisteltiin 7 vuorokautta, ponnistusvaihekkin kesti 3 tuntia. Olin väsynyt ja itkuinen, hemppa oli 70. Revittiin vaan tissejä ja syyllistettiin kun poika ei ime. Eikä oppinutkaan koskaan. Elämäni pisimmät 12 vuorokautta olla pois kotoa.



Toisella kerralla ei mitään pahaa sanottavaa vaikka sairaalakin ihan sama ja väliä vain 2 vuotta. Synnytys oli täydellinen ja nopea, olin voimissani ja mukava huonetoveri jonka kanssa aika lensi. Mua kohdeltiin hyvin ja päästiin kotiin alle kahteen vuorokauteen.

koska olin varma ja varautunut siihen, että huudan. Kuitenkaan sitä hetkeä jolloin olisin huutanut ei koskaan tullut, vaan tarvitsin kaiken energian ponnistamiseen. Kiroilin kyllä äänekkäästi, mutta en huutanut.



Vastauksista ymmärrän nyt paremmin, että sellainen hetki voi tulla ja että minun synnytykseni eivät ehkä sittenkään ole olleet siitä kivuliaimmasta päästä vaikka minusta, matalan kipukynnyksen omaavana, on siltä tuntunutkin.



Kun ensisynnyttäjänä kauhistelin naapurihuoneesta kuuluvaa huutoa, rauhoitti kätilö, että venakko siellä synnyttä, ja venäläiseen kulttuuriin kuuluu huuta kovaa:D Tiedä sitten miten sen asian kanssa on mutta ainakin rauhoitti siinä tilanteessa. Itse olisin kyllä huutanut, mutta siihen ei ole ollut voimia.

Tämä ennen synnytystä, mutta sama osasto kun jouduin siellä odottelemaan.

Pyysin päänsärkyyn lääkkeeksi panadolin, joka on kai odottajallekin sallita. Ei tullut, ja kysyin sitten, että miksi ei. Pitää kuulemma kysyä ensin lääkäriltä, että saako antaa. Ja edelleen odottelin, eikä tullut. Kysyin uudestaan.

Vastaus yllätti: tuodaan sitten samalla kun se unilääke.

Mikä ihmeen unilääke? Kuka minulle sitä on määrännyt ja mistä ihmeellisestä syystä?

No kuulemma siksi, että ei tarvitse sitten erikseen yöllä käydä tuomassa.

En ollut siihen mennessä unettomuutta valittanut, en juoksuttanut hoitajia yöllä enkä muutenkaan vaivannut heitä suotta.



Olenkohan ainoa palstalainen, joka ei ole elämänsä päivänä syönyt yhtään ainutta unilääkepilleriä.



Sekin yllätti, että ei synnärillä todellakaan ole tilaisuutta levätä, vaikka nimenomaan levon vuoksi minut sinne määrättiin. Ylilääkärillekin ihmettelin käytäntöä, että lepäämään tullut erikseen herätettiin aamulla verenpaineen mittauksien vuoksi ennen kuutta, hyvissä ajoin ennen aamupalaa.

miten monilla hoitajilla oli olemattomat tiedot imetyksestä

Silloin kun olisin eniten neuvoa tarvinnut, osastolla oli harjoittelijoina useampiakin miespuolisia sairaanhoitajaoppilaita.

en oikeastaan ole ihmetellyt paljon mitään, mutta tätä keskustelua lukiessa todella ihmetyttää! Siis nämä lukuisat tarinat tylyistä kätilöistä. Neljä kertaa synnyttänyt (KPKS), ja enemmänkin voisi ihmetellä miten ihania kaikki kätilöt ovat olleet. Ja minulla on ehtinyt olla monta kätilöä synnytyksissä (eka pitkä synnytys, 4 vuoronvaihtoa, toisissakin sattuneet just vuoronvaihdot kohdalle) plus sitten kaikki osastolla olleet.



Jäänyt mieleen esimerkiksi kun lääkärintarkastuksesta lähtiessä kätilö sanoi erikseen (kun oli ruoka-aika) että tule sanomaan jos vauva itkee, niin saat syödä rauhassa loppuun. Ekalla kerralla toinen kätilö pyysi anteeksi, ettei ollut paikalla kun tuli supistus, se hiukan huvitti! Ekalla varsinkin sain hyviä neuvoja kätilöiltä vaikka jos tulee rintatulehdus tms. Kaikki erityyppisiä kätilöitä, mutta minusta mukavia ja asiantuntevia silti.



Eräs viime kerralla samassa huoneessa ollut äiti muuten ihmetteli, miten siellä voi olla niin kiva kätilöt. Oli synnyttänyt kolme lasta kahdessa sairaalassa sitä ennen ja kuulemma kohtelu vähän erilaista (Turussa, Seinäjoella ja jossain itäsuomessa).

sitä, että alle vuorokauden ikäiselle vauvalle annettiin tutti ilman lupaa.



sitä, että korviketta tuputettiin ilman syytä.



sitä, että imetyksessä ei opastettu juuri lainkaan. Tuputettiin rintakumeja, mutta ei sanottu että niitä ei saisi käyttää turhan usein jottei imuote huononisi.

kun pyytää vauvalle lisämaitoa, kun silloin vielä hoitamattomana ollut kilpirauhasen vajaatoiminta esti maidon nousun. Äkäsesti heitti tuttipullon ovensuusta luoden katseen, että mitä sinäkin lapsia hankit jne. Tilanne ei auttanut maidon nousemista. Pari kuukautta jaksoin koittaa lypsää, mutta koskaan ei mahaansa täyteen ole saaneet lapset äidinmaidosta ja terveitä ovat :)

kätilöt tulivat aamulla herättämään joskus seitsemän kahdeksan aikoihin. Ei siellä muutenkaan saanut nukuttua, mulla vauva valvotti ja muutenkin oli huono nukkua kipeänä. Sitten joku perkeleen kätilö tulee aamulla kysymään, että mikäs täällä on vointi. Ärsyttävää. Kätilöt oli kyllä tosi mukavia kaikki, mutta on se vähän ikävää kun on nukkunut pari tuntia ja joku tulee katkaisemaan senkin unen.

kätilöt tulivat aamulla herättämään joskus seitsemän kahdeksan aikoihin. Ei siellä muutenkaan saanut nukuttua, mulla vauva valvotti ja muutenkin oli huono nukkua kipeänä. Sitten joku perkeleen kätilö tulee aamulla kysymään, että mikäs täällä on vointi. Ärsyttävää. Kätilöt oli kyllä tosi mukavia kaikki, mutta on se vähän ikävää kun on nukkunut pari tuntia ja joku tulee katkaisemaan senkin unen.

Nämäkin ihmetyttivät:

- Epiduraalin laitto ei sattunut, koska sinne sai jonkun puudutteen ensin

- Alapäähän laitettiin ponnistusvaiheessa puudutetta, muistaakseni jotain suihketta. En tiennyt tällaisesta lainkaan.

- Synnytyksen jälkeen oli pakko mennä suihkuun (joo olihan siinä varmaan aika klähmäinen olo, mutta en mä mitään suihkua kaivannut)

- kun eka lapsi syntyi, kukaan ei opastanut imetyksessä, ei missään. Lapsi tuotiin vain tissille ja that's it. Minulta tuli maitoa ihan hyvin, mutta voin kuvitella sellaisen, jolla olisi jotain vaikeuksia.... Kertaakaan kukaan ei kysynyt miten menee jne



- hoitajt istuivat lasikopissa aulassa, näin ehkä kerran päivässä ja siltikään minua ei pääsettty kotiin kuin vasta 4 päivän kuluttua. VAIKKA kaikki hyvin, en vaan saanut nukuttua kts. allaoleva



- samassa huoneessa oleva juntti NUKKUIN VALOT PÄÄLLÄ, aina kun kävin sammuttamssa kattovalon, hän sytytti oman lukuvalonsa... en saanut nukuttua koko aikana



-kun toinen lapsi syntyi, tulin edel. päivänä osastolle kun vedet meni. Aamulla minut laitettiin johonkin tyhjään lääkärinnuoneeseen sydänääniä varten. Makailin siellä yksi pari tuntia ja poltot tihentyivät. Hoitaja ei uskonut ja sanoi että sulla menee vielä 10 tuntia kun viimeksikin meni (!) en voinut soittaa miehelle kun sairaalan lankapuhelimesta ei silloin voinut soittaa kännykkään... kun piti kauheissa tuskissa mennä hakeen huoneesta oma kännykkä, jotta pystyi soittamaan että TULE HETI TÄNNE. Suunnilleen suuttumalla pääsin saliin ja lapsi syntyi 10 kuluttua. Siinä tunnin sisällä oli takaisin osastolla kahvilan kautta ja sama hoitaja sanoi " että minähän sanoin että ei se vielä synnyt" totesin vaan että katsopa sänkyyn jota mies työnsi perässäni



- suurin järkytys oli että jokaisella mammalla oli ISO MAHA vaikka olivat synnyttäneet... minulla se jäi saliin ja kotiin lähdin vanhoissa pillifarkuissani. olin ainoa